Ajattelin jo lopettaa syöpätarinani, koska eihän siinä enää pitänyt olla paljon kertomista. Mutta sitten tuli yllättäen muuta.
Näin se kävi.
Syöpälääke, antiestrogeeni Letrozol, aiheutti parin viikon ajan luu- tai nivelkipuja, en osannut erottaa kumpia, mutta jalkoja ja muutoinkin nivelrikkoisia sormiani juili ikävästi, mikä teki olon huolestuneeksi ja kärtyksi. Sitten maanantai-aamuna kirjamessujen jälkeen olikin ihanaa herätä kotona, kun kaikki kipu oli poissa. Olin niin onnellinen, kun oivalsin, että kipu ei ollutkaan tullut jäädäkseen. Maailma hymyili, olin suunnitelmia täynnä ja kuplivan iloinen.
Mieheni lähti tikkien poistoon. Häneltä oli leikattu luomi taas kerran. Niitä on leikattu häneltä ennenkin, sellaisista kohdista, joissa vaatteet hankaavat. Hoitaja ei ollut sanonutkaan tällä kertaa tikit poistettuaan, että sillä selvä, vaan oli katsonut tietoja koneen näytöltä ja sanonut vakavoituen, että lääkäri soittaa puolenpäivän jälkeen. Kello oli 12.10 kun soitto tuli: melanooma!
Syöpälääke, antiestrogeeni Letrozol, aiheutti parin viikon ajan luu- tai nivelkipuja, en osannut erottaa kumpia, mutta jalkoja ja muutoinkin nivelrikkoisia sormiani juili ikävästi, mikä teki olon huolestuneeksi ja kärtyksi. Sitten maanantai-aamuna kirjamessujen jälkeen olikin ihanaa herätä kotona, kun kaikki kipu oli poissa. Olin niin onnellinen, kun oivalsin, että kipu ei ollutkaan tullut jäädäkseen. Maailma hymyili, olin suunnitelmia täynnä ja kuplivan iloinen.
Mieheni lähti tikkien poistoon. Häneltä oli leikattu luomi taas kerran. Niitä on leikattu häneltä ennenkin, sellaisista kohdista, joissa vaatteet hankaavat. Hoitaja ei ollut sanonutkaan tällä kertaa tikit poistettuaan, että sillä selvä, vaan oli katsonut tietoja koneen näytöltä ja sanonut vakavoituen, että lääkäri soittaa puolenpäivän jälkeen. Kello oli 12.10 kun soitto tuli: melanooma!
 |
| Pari vuotta sitten Kiasman leponurkassa. Terveinä? Vai sairaina? |
Että ei olisi tarvinnut
pommin pudota toistamiseen meille! Että olisimme voineet nauttia pitempään siitä,
että minun hoitoni olivat ohi ja elämä taas tasaista! No, ehkä. Mutta
toisaalta, miksei sitten meille.
Minä olen ikuinen
optimisti. Koko ajan on sellainen tunne, että kaikki tulee menemään hyvin.
Kaikki sai alkunsa siitä,
että mieheni tunnusteli kohoumaa korvalehtensä sisäpuolella ja luuli sitä
mökkihommissa tarttuneeksi punkiksi. No, minä tulin apuun ja totesin, että sehän on
vain uusi luomi. Hän lähti näyttämään sitä ihotautilääkärille, onneksi lähti!
Lääkäri totesi, että se on ihan ok, mutta katsotaanpa muu luomitilanne. Hän
tutki luupillaan selän ja raajat ja löysi olkavarren takaa yhden epäilyttävän
tumman luomen, jonka kehotti poistattamaan. Se oli ihan siisti, sileä luomi, ei
sen erikoisempi maallikon silmään kuin muutkaan. Minä änkeän varmasti mukaan,
kun miehelle tulee kutsu kirurgille ja pyydän tutkimaan todella tarkkaan hänen
kaikki liian tummat luomensa.
Luomi leikattiin epäilyn
vuoksi isoin marginaalein. Seuraavaksi tulee kutsu kirurgille ja
lisätutkimukset. Vartijaimusolmuke eli lähin imusolmuke (käsivartta lähinnä se
on kainalossa) leikataan pois ja tutkitaan. Jos luomi on paksu - kyseessä on
vain millimetrit - tutkitaan heti useampi imusolmuke. Tästä tutkimuksesta jo
selviää paljon.
Melanooma eli tummasolusyöpä on vaarallisin ihosyövistä, vaarallisempi kuin tavallisemmat tyvisolusyöpä ja levyepiteelisyöpä. Melanooma on parhaiten hoidettavissa, jos se löydetään varhain, jolloin se ei ole ehtinyt levitä. Syvemmälle ehtinyt lähettää helposti etäpesäkkeitä ihoon, imusolmukkeisiin, keuhkoihin, maksaan, aivoihin ja luustoon.
Melanooma eli tummasolusyöpä on vaarallisin ihosyövistä, vaarallisempi kuin tavallisemmat tyvisolusyöpä ja levyepiteelisyöpä. Melanooma on parhaiten hoidettavissa, jos se löydetään varhain, jolloin se ei ole ehtinyt levitä. Syvemmälle ehtinyt lähettää helposti etäpesäkkeitä ihoon, imusolmukkeisiin, keuhkoihin, maksaan, aivoihin ja luustoon.
Jos etäpesäkkeitä on
päässyt muodostumaan, niin niitä aletaan hoitaa ja taudista tulee krooninen,
välillä tasaisia vaiheita ja välillä hoitoja.
Nyt tekee mieli lukea neurologian professori, tohtori Jorma Palon omaelämäkerrallinen romaani Mies, joka ei ollut
mistään kotoisin, jonka hän kirjoitti 1995 sairastettuaan jo viisi vuotta
melanoomaa. Olen lukenut kirjan aikanaan ja pidin sen raikkaudesta ja
uhmakkuudesta. Silloin se ei koskettanut itseä millään tavalla. Kirjan alussa
Palon oloinen päähenkilö makaa tietokonetomografiassa sädehoitoklinikalla ja
alkaa käydä läpi elämäänsä. Palo sairasti melanoomaa 16 vuotta. Niiden vuosien aikana hän kirjoitti 12 kirjaa ja eli täydesti "laina-ajalla", kuten hän asian haastatteluissa usein ilmaisi.
Eipä tässä ole elämä
miksikään muuttunut. Huomenna menemme yhdessä uimaan. Tapaamme ystäviä. Mieheni käy harrastamassa liikuntaa kuten ennenkin, käy
espanjan kurssilla ja voi ihan hyvin. Hän totesikin, että syöpä on sellainen
sairaus, että kun se havaitaan, niin siinä aletaan tehdä terveestä ihmisestä
sairasta.
Me olemme kyllä molemmat
nyt enemmän tietoisia elämän ainutlaatuisuudesta. Nostamme maljoja elämälle ja
nautimme hetkistä. Minä laitoin jalkaani tänään kukkakuvioiset
sukkahousut totellen filosofi Esa Saarista, joka kerran koulutuspäivillä kannusti naisopettajia pukeutumaan marraskuun kaamoksessa iloisiin, täräyttäviin
sukkahousuihin.
 |
| Viime maaliskuussa. Terveinä, luulimme! |
Olen todella pahoillani miehesi diagnoosista. Mutta jos positiivinen asenne tekee paranemisesta todennäköisempää, niin teillä on jo sen puolesta voittaa tämäkin haaste.
VastaaPoista<3
Kiitos, Maija! Olemme tuumanneet, että mikäs tässä. Eletään hyvin, niin kauan kuin elämää riittää.
PoistaKyllä meillä yli 6-kymppisillä on aina vaan todennäköisempää, että näitä tulee, terveellisistä elämäntavoista huolimatta. Optimismi, kuten teillä, kantaa silti aina pisimmälle, oli miten hyvänsä. Tekee sairaammistakin vaiheista parempia.
VastaaPoistaJuuri niin, todennäköisyys kasvaa. Hyvä, että saa olla eläkkeellä eikä tarvitse keskittyä kaikkien huolten ohessa työasioihin.
PoistaVoimia teille molemmille -- ihana miehesi kun tuki Sinua kaikin mahdollisin tavoin omien hoitojesi kanssa! Teillä on ihailtava asenne, jaksatte pysyä positiivisina ikävistä uutisista huolimatta.
VastaaPoistaVirtuaalinen halaus Sinulle Marjatta!
Kiitos, Sanna! Me olemme laskeneet leikkiä, että mieheni ottaa aina ritarillisesti minun oireeni, mm. kuivat silmät, joista minun pitäisi kärsiä erään kroonisen tilan vuoksi ja ohentuvat hiukset, kun minä sain pitää hiukseni, koska en tarvinnut sytoja. No, nyt hänelle tuli vielä tämä.
PoistaMinä huomaan nyt, että toisesta murehtii enemmän kuin itsestään. Itse keskittyy selviytymään ja olemaan topakka, mutta toinen kokee vieressä huolta ja surua.
Voimia
VastaaPoistaKiitos, Jokke! Nyt tuli liikuttunut olo, kun näen tuon lähettämäsi tärkeän sanan. Voimia tarvitaan.
PoistaVoi ei. Aivan itku pääsi, kun tämän luin. :( Olen pahoillani, ja surullinen, että teille kävi näin. Mutta toisaalta myös iloinen ja onnellinen siitä, että teillä on toisenne ja selvästi hurjan paljon rakkautta, ja suuri tuki toisistanne. Ja että jaksatte ja osaatte kaikesta huolimatta nauttia elämästä. Se on oikein!
VastaaPoistaPaljon voimia teille kumpaisellekin, ja toivottavasti hyvää vointia. <3 Täällä pidetään hurjasti peukkuja, ettei etäispesäkkeitä löytyisi ja että kaikki lähtisi menemään hyvin.
Kiitos tuesta, Sara!
PoistaJännittäviä viikkoja eletään ennen kuin lisätutkimukset ovat valmistuneet ja saamme tietää lisää. Aluksi oli epätodellinen olo, mutta nyt me unohdamme koko asian välillä pitkäksi aikaa.
Unissani näytän työstävän asiaa. Näin juuri unen, jossa olin eksynyt ja jotenkin dementoitunut, koska en osannut käyttää edes puhelintani soittaakseni miehelleni avuttomasta tilanteestani. Olen nähnyt eksymisunia ennenkin, mutta mieheni ei ole ollut niissä mukana.
Marjatta, ne tunne teitä tietenkään kovin hyvin, mutta olette jotenkin niin ihania. Olen surullinen mieheni syöpädiagnoosista, toivottavasti hoidot yms. sujuvat hyvin ja terveys voittaa. Mutta eläminen hyvin on juuri oikein. <3
VastaaPoistaKiitos, Katja!
PoistaToivossa eletään.
Voimia sinulle ja miehellesi! Olen hiljaisesti seurannut syöpäkertomuksiasi, mutta tämä otti niin paljon sydämestä, että päätin taas kommentoida.
VastaaPoistaIhailen asennettasi, asia ei siitä huonone vaikka nauttisi kaikesta mahdollisesta ja tekisi rakkaita asioita. Paljon tsemppiä ja valoa tulevaan <3
Kiitos, Anni!
PoistaEi sureksiminen ja elämän kapeuttaminen todellakaan auta yhtään. Säikähdys olisi suurempi nuoremmalla iällä, mutta meitä rauhoittaa se, että olemme jo ehtineet niin paljon, että joutaa vähän sairastaakin. Olemme molemmat olleet kohta viisi vuotta eläkkeellä.
Sain alle viisikymppisenä jonkin oudon sidekudossairauden, ja se on ollut ainoa sairaus, joka on saanut minut aluksi sekaisin huolesta. Silloin oli kaikki elämässä kesken ja taudin diagnoosi niin hämärä, että se vei minut jonkinlaiseen ylivireystilaan. Sen jälkeen olen kestänyt kaiken rautaisesti.
Onpa niin huonoa tuuria teillä ollut! :( Niin paljon voimia teille molemmille! Toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin <3
VastaaPoistaNiin on! Enpä arvannut, että tämä vuosi toisi meille molemmille syövän. Mutta ei sitä tiedä, mitä hyvää taas seuraava tuo tullessaan. Ja se juuri onkin hyvä, että ei tiedä.
PoistaVoimia teille molemmille!
VastaaPoistaKiitos, Bleue! Niitä tarvitaan.
PoistaToivon teille molemmille oikein ihania onnenhetkiä, nauttikaa elämästä ja toisistanne ja levätkää ja unelmoikaa...
VastaaPoistaNiin me teemme! Aikakin on jotenkin toisenlaista, kun tulee tällaista. Se on jopa jotenkin parempaa. Emme ole kumpikaan kipeitä eikä mikään ole toistaiseksi kovin huonosti. Parhaimmassa tapauksessa miehen syöpä hoituu yhtä hyvin kuin minun.
PoistaMarjatta, sain melanoomadiagnoosin samana vuonna kuin täytin 30 vuotta. Muistan sen alkukauhun, mutta sitten kaikki tapahtui niin nopeasti eli minä olin Turussa leikkauksessa jo viikko toteamisesta. Minulla oli suuri viive, sillä en ollut tajunnut, mitä tarkoittaa yläolkavarressani olevan luomen kutiaminen. Luulin ensin sitä vain kuivuudeksi, sitten laitoin siihen kai jo jotain kortisonivoidettakin ja tosiaankin, vitkuttelin 11 kuukautta, kunnes menin työpaikkalääkärille, joka sattui olemaan kirurgi, poistattaman sen pahan luomen ja yhden toisen. Kumpaankin tuli tikki tai pari, mutta siinä pahassa eivät teitty tikit pysyneet. Siitä meni muutama päivä ja sitten siis jo olinkin Turussa. Leikkaus tehtiin isosti eli kärsin aikanaan arvesta paljonkin, mutta ei tullut mieleenkään sitä korjauttaa. Se oli osa historiaani, joka muutti minussa kaiken. Matkustin Turkuun jouluaatonaattona kuulemaan tuloksia ja kolmen patologin lausunnot vahvistivat, että luomi oli leikattu niin isolta alalta, että en tarvinnut muuta kuin seurantaa, joka sitten järjestyi Porissa. Parin viikon sairasloma ja satoin näyttää samalta, mutta olin aivan eri. Siitä meni vuosi ja olin muuttanut elämässäni aivan kaiken. Totaalisesti kaiken, mutta se tarina ei kuulu tähän.
VastaaPoistaAurinkoa otin hulluna melanoomaan asti ja olen luomublondi, jonka suvussa on myös punatukkaisuusgeeniä. Nyt tiedän, että viisaat istuvat varjossa ja toivovat toisilleen hyvää. Toivon, että tähtilähetkseni saapuu perille ja eläkää tähtitaivaan alla Suuressa Toivossa ja Luottamuksessa, että kaikki menee hyvin.
<3
Kiitos tähtilähetyksestä, Leena! Kyllä se tuli perille. Sinun tapauksesi herättää toivoa!
PoistaAjattele, mieheni luomi ei ole kutissutkaan, ei mitään tuntemuksia. Se oli vain väriltään liian musta. Sääressä hänellä on toinen tumma, ihan pieni. Se pitää kyllä leikata ja tutkia. Entä jos siinä on jo etäpesäke?
Jospa tuo miehenikin syöpä olisi leviämätön tai korkeintaan alueellisesti levinnyt. Kävin juuri Käypä hoito -sivuilla ja siellä sanottiin, että ennuste on parempi raajoissa kuin vartalon alueella sijaitsevilla syövillä. Lopetan kyllä noilla sivuilla käymisen, koska niissä herää turhia pelkoja sekä toiveita, ja jokaisen tapaus on kuitenkin erilainen.
Mieheni iho on palanut lapsena usein. Aikuisena hän on aina välttänyt aurinkoa ja pysynyt varjon alla. Minulla on taas hyvä, paksu iho. En ole palanut ikinä. Mutta kyllä tämä saattaa viedä minullakin makua auringossa makoilusta, joka on ollut minun mielirentoutukseni.
Ole hyvä<3
PoistaMiehesi ja minun ihoni on palanut lapsena usein. En muista muuta arunkovaroitusta, kuin pakkolakin, sillä sairastuin alle 5-vuotiaana vakavaan auringonpistokseen, kun olin ollut auringossa liian kauan ilman hattua. Lastenhoitajamme syytti itseään, mutta ei se nyt vain tapahtui. Meni puhe, kävely, kaikki. Turussa sairaalassa yli kuukausi ja toinen mokoma sitten kotona Säkylässä toipilaana. Isä sekosi mun parantumisesta niin, että osti pitäjän ensimmäisen telkkarin.
Nyt äidilläni, joka on vaalea, on ilmennyt jo toinen syöpä kasvoihin, Sille on se nimikin, mutta en nyt muista. Se ei ole ärhäkkä eli nytkin kirurgi lupasi, että 'se leikataan ennen joulua', joten voimme hyvin pe lähteä Luvialle pitkäksi viikonlopuksi ja viemme äidin Suomen parhaaseen kalaravintolaan syömään. Äitini EI IKINÄ suojannut ihoaan auringolta, vain tuo aurinkohattumania, mutta kun se ei riitä. Itse sain ohjeen välttää sydänsuvella asurinkoisina päivinä mm. puutarhatöitä klo 10-15 välilä. Juu, ei tulisi mieleenikään. Ja muutenkin suojakertoimet ovat kovat. Mutta olen täysin tietoinen omasta riskistäni mahdollisen uuden melanooman suhteen, sillä nämä ovat juuri niitä lapsuuden peruja, kuten miehelläsikin.
Minulla on nyt decolteessa sekä reidessä luomet, jotka pitäisi ehdottomasti poistattaa plastiikkakirurgilla ja tummalla aurinkomiehelläni on vartalossa myös isohko, tumma luomi...Oi Marjatta!, minä parhadan, tätäkö tämä loppuelämä nyt sitten on.
Ihan tumma ja ihan pieni ei ole lähettänyt etäpesäkettä, Sovitaan niin. Kuvittele, että lääkäri, joka näkin luomeni ensimmäisenä kysyi: "Leena, miksi tulit liian myöhään?" Minä pyörryin. Hän on myöhemmin pyytänyt kovasti anteeksi. Oli nuori ja kokematon, mutta on nyt yliläääkärinä ja hänelle siirsin myös isäni hoidon isän viimeisiksi viikoiksi. Sanmaten äitin lymfooman, jota hän oli terveyskeskukseen uskovana, pitänyt monta kuukautta vain närästysenä. Lymfooma on nyt ohi, se oli kova juttu yli 80-vuotiaalle, mutta nyt kun hän tapaa 'syöpälääkärinsä' kerran vuodessa, tulee aina kotiin hyvin mielin ja sanoo, että 'lääkäri oikein kehoitti syömään herkkuja, pullaa, jäätelöä, kakkua...'
Edelleen parasta toivoen. Jotenkin sinä näytät noissa kuvissakin niin vahvalta, että kaiken täytyy mennä hyvin teidän molempien kohdalla!
Kamala lapsuudenkokemus sinulla, Leena!
PoistaLapsuuden toistuvat palamiset ovat paha asia, ei niinkään maltillinen auringonotto aikuisena. Mieheni muistaa, että hän oli lapsena kaiket kesät ilman paitaa ja paloi monesti. Silloin ei ollut tietoa, ajateltiin varmaan, että ei tarvitse pestä niin paljon pyykkiä.
Äidilläsi on varmaan tyvisolusyöpä. Se ei onneksi leviä, mutta jättää arpia kasvoihin. Eihän se mitään haittaa, kuten eivät arvet yleensäkään. Ne ovat merkki siitä, että on voitu korjata.
Lääkärien puheet ovat joskus ihan kauheita. Miehelleni patologin lausuntoa tulkinnut terveyskeskuslääkäri, virolainen, oli hokenut: "Paha, on paha. Älä mene nettiin, kiiretapaus. Poistetaan seuraavaksi imusolmuke tai useampi." Mutta arvaapa mitä! Meillä on ilon päivä. Tänään tuli parempi tieto kirurgilta: paikallinen, ei levinnyt, juuri kuten sinulla! Ei mitään imusolmukkeen poistoa, vain tarkkailua. Seuraava tarkastus maaliskuussa. Mies aikoo mennä ihan pian yksityiselle poistattamaan varmuuden vuoksi vähänkään epäilyttävät. Ja sitten jatkuvaa itsetarkkailua.Tätä se on!
Kiitos, kyllä minä varmaan olenkin aika vahva. Minä sanoin miehelle tänä aamuna, että minun rakkauteni tekee sinut terveeksi, minä taion. Ja kas, parin tunnin kuluttua tuli tämä hyvä tieto. Minä taidan olla noita. ;)
Voi Marjatta, kyllähän teille nyt tulee. Edessänne taas koetteleva odotusaika ennenkuin saatte imusolmuketutkimustan tulokset, joissa varmentuu levinnäisyys. Onneksi sinun rintasyöpäsi kulostaa olevan nyt hyvässä vaiheessa. Vuoroin toisianne tuette, jonka tunnutte osaavan. Nauttikaa värikkäistä sukkahousuistasi ja toisistanne - tänään. Lämpimin terveisin InnaV
VastaaPoistaInna, hyvin sanot tuossa lopussa, että nauttikaa tänään. Niin on paras tehdä, kun ei yhtään tiedä tulevasta. Nyt olemme ainakin molemmat terveen oloisia.
PoistaVoi että, ihan kuin ei yhdessä syövässä olisi ollut tarpeeksi. Voimia teille ja iloa päiviin! Selvisitte yhdestä, voitatte tämän toisenkin.
VastaaPoistaKiitos, Amma! Niin me toivomme!
PoistaIhania kuvia, niistä oikein huokuu rakkautta. Toivottavasti kaikki menee parhain päin, paljon voimia teille!
VastaaPoistaKiitos, Suvi! Kyllä me olemme hyvät kumppanit toisillemme. Kun vain saisi jatkaa terveenä tätä kumppanuutta vielä pitkään.
PoistaLämpimiä ajatuksia teille molemmille. Raskaita aikoja eletään, mutta toivon teille jaksamista niiden yli.
VastaaPoistaKiitos Suketus, ajatuksesi tuli perille ja välittyy myös miehelleni. Hän käy aika ajoin lukemassa postauksiani ja luottaa tyyliini myös henkilökohtaisissa tarinoissa.
PoistaNämä marraskuun säät oikein korostavat tapahtunutta. Ajastimme kauniin tunnelmalampun parvekkeelle ja kynttilöitä pitää sytytellä illalla ikkunoihin ja pöydille tuomaan valoa elämään.
Mielestäni teillä molemmilla, niin miehelläsi kuin sinullakin on ainoa OIKEA asennoituminen tosiasiain edessä Olette hyvänä esimerkkinä niille, joilla on sama tilanne. Luottaminen ja usko hyvään, pitävät toivoa yllä. Samalla ne auttavat omalla tavallaan tilanteessa kuin tilanteessa.
VastaaPoistaMieheni sanoi juuri äsken, että ymmärtää nyt minun rauhallisen asenteeni kesällä, kun sain tiedon omasta syövästäni. Hänkään ei tunne mitään tuskaa tai kiukkua, vaan kokee, että elämä on yhtäkkiä merkityksellisempää, kun on tullut merkkejä sen takarajasta. Meillä oli viikonloppuna pienet pojanpojat käymässä. Mies totesi, että hän nautti poikien seurasta keskittyneemmin kuin ennen.
PoistaEi sitä asennetta oikein voi valita. Minusta tuntuu, että se on todella paljon ikäkysymys. Nuorempana ihminen on hätäilevämpi.
En voi muuta kuin ihailla asennettanne tällaisiin uutisiin,joita olette molemmat ottaneet vastaan vuoden sikana. Keskinäiset välinne hehkuu ja luo uskoa kaikenkestävästä jaksamisesta.
VastaaPoistaTeidän molempien asenne omaan syömäänsä on aivan käsittämätön, ei kun lenkille ja touhuamaan mökille ja pikkumiesten vierailuikin toteutui suunnitelmien mukaan.
En voi muuta kuin ihailla Teitä ystävät ja toivoa kaikkea hyvää!
Halauksin RjaK
Kiitos R ja K, tiedän, että olette ajatuksin tukemassa ja se tuntuu hyvältä!
PoistaNo painovirhepaholainenhan sinne taas ehti mukaan,anteeksi taas kerran!
VastaaPoistaEipä mitään. Tuosta syömästä tuli mieleen, että nyt olen lainannut Terveyskeittokirjan (Richard Béliveau - Denis Gingras) ja aion laitella meille parsakaalikeittoa ym. syövänvastustusruokaa.
PoistaVoi hyvänen aika. Olen jälleen sanaton. En voi muuta kuin toivottaa paranemista.
VastaaPoistaKiitos Tuija! Onhan tämä aika hurjaa. Jännittävintä on odottaa tietoa mahdollisesta levinneisyydestä. Joka tapauksessa tämä sairaus tulee nyt olemaan mukana elämässä koko ajan tarkkailun muodossa, koska melanoomalla on niin suuri uusiutumisen vaara.
PoistaAsenteenne on käsittämättömän upea!
VastaaPoistaPaljon voimia teille molemmille! <3
Kiitos Kaisa Reetta!
PoistaSaimme tänään kirurgilta tiedon, että ei se miehen melanooma olekaan mikään nodulaarinen eli heti etäpesäkkeitä lähettävä, kuten terveyskeskuksessa tulkittiin, vaan paikallinen. En tiedä, miten ne niin tulkitsivat. Kasvain ei ole myöskään syvälle ulottuva. Tulkitsivat ilmeisesti luomen halkaisijan millimetrit paksuuden mitaksi. Hoidoksi riittää tarkkailu! :) Voi, mikä ilon päivä!
Yhdeksän päivän epätietoisuus koetteli, mutta sai myös näkemään kaiken arkisen niin ihanana, nyt kun saimme sen takaisin. Voi taas tehdä suunnitelmia, paitsi että ei edes tarvitse suunnitella mitään matkoja tms. Arki riittää, saunailta ja telkkari. ;)