maanantai 24. helmikuuta 2014

Tiina Raevaara, Laukaisu (2014)



Laukaisu on kirja, joka selittää perheväkivallan taustoja. Se onnistuu siinä hyvin.  Se on pamfletti-kirjaa muistuttava pienoisromaani erittäin tärkeästä asiasta. 

Kirjan tapahtuma-aika on yksi päivä kuvattuna sellaisena kuin se olisi voinut olla nuoren perheenäidin Pauliina Häkkisen elämässä. 


Pauliina herää todeten kaiken olevan juuri niin alhaista, sameaa ja toivotonta kuin mitä se oli edellisenäkin päivänä. Hänellä on roinaa täynnä oleva, surkea koti, masentunut aviomies ja rumat lapset. Niin, tämä äiti näkee lapsensakin rumana, koska kaikki on alkanut hajota hänen elämässään. Jos hän näkisi kaksostyttönsä kauniina ja arvokkaina, hän kampaisi heidän hiuksensa ranskalaisille leteille solkien kera ja ostaisi heille nätit käsineet sen sijaan, että rohmuaa niitä hätäpäissään päiväkodin löytölaatikosta. Tätä Pauliina ei jaksa, kuten ei paljon muutakaan. 


    Mätäneminen oli tullut taloon heidän mukanaan. Pihan luumupuut kuolivat, salaojat tukkiutuivat ja nurmikko muuttui suoksi, lapset syntyivät ja varastivat kaiken ajan, kukaan ei enää jaksanut leikata nurmikkoa, kukaan ei enää jaksanut hankkia polttopuita ja täyttää taloa takkatulen hennolla ja hitasti leviävällä kuumuudella. Sähköpatterienkin lämpö karkasi ulos huonosti eristetyistä seinistä ja Pauliina paleli jatkuvasti.


    Heidän perheestään puuttui niin paljon normaaleja asioita. Kuten vaikkapa keskustelu. Jonkun olisi pitänyt istua hetki heidän luonaan ja tarkastella kuinka asiat sujuivat.

 
Samana päivänä kun luin tätä kirjaa, paikallislehdessä oli juttu ammattijärjestelijästä, jonka voi palkata auttamaan kaaoksessa olevan kodin järjestämisessä. Entä jos tällainen ammattilainen olisi tullut ulvilalaiseen Auerin kotiin, jossa henkirikosta selvittämään tulleiden poliisien piti pujotella pyykkikasojen ja tyhjien laatikoiden välistä kompastuen kuukausien takaisen matkan jälkeen purkamatta jääneeseen matkalaukkuun? Olisiko järjestys auttanut estämään sen, mitä myöhemmin tapahtui?  Pitäisikö ammattijärjestäjillä olla myös psykologin koulutus?


Laukaisu kertoo ennusmerkeistä, joista pitäisi huomata, että perhe sairastaa. Niitä ovat lasten takkutukat ja puuttuvat lapaset, tiskit homehtumassa altaassa, sekava keittiö, joka haisee eikä tuoksu. 


    Oliko Pauliinalla kukkasia? Tarkistiko kukaan asiaa?
    Perheillä pitäisi olla kukkaindeksi. Se kertoisi, kuinka hyvin niissä tosiasiassa voidaan.  Myös leivontaindeksi olisi hyvä. On helppo nauraa pullanleivonnalle turhana hömpötyksenä ja ulkokultaisena puuhasteluna, mutta tosiasia on, että niissä perheissä joissa voidaan kaikkein huonoimmin, ei leivota pullaa. Niissä perheissä, syksyn perheissä, kasvit kuolevat.

 
Plussaa
+ Niin karmaiseva kaaoksen kuvaus, että aloin heti suunnitella kunnon kevätsiivousta omassa kodissani. Teki mieli tuulettaa, raitista ilmaa sisään.
+ Uskottavat henkilöt.
+ Tärkeä asia. Niin helposti korostetaan yksilöllisyyttä ja jätetään kukkaindeksit huomioimatta. Mikä on boheemiutta ja mikä huolestuttavaa? Täällä Itä-Suomessa on karmeita pihoja, jotka lännessä kielisivät pohjalla olosta. Muistan äitini muumimamma-ruusupenkit Pomarkussa. Hän oli oikea perheonnen vaalija.
+ Pauliinan lukema kirja Steinbeckin Hiiriä ja ihmisiä (1963) on onnistunut valinta. Steinbeckin tarinassa maatiloilla työskentelevä kiertolainen George tappaa kehitysvammaisen kaverinsa Lennien suojellakseen tätä vielä pahemmalta lopulta. Äidit tekevät laajennettuja itsemurhia samanlainen ajatus mielessään. Pauliina on naivi kuten Lennie. Voi Pauliina, mikset voinut tehdä asioita rauhallisesti! Etkö sinä ymmärtänyt, ettet voi pitkän karttelun jälkeen yht'äkkiä paiskata ahdistuneelle aviomiehelle omaa totuuttasi pöytään.

+ Hyvä, harvinaisen hyvä loppu.

Miinusta
- Jos loppu on napakka, niin alku viisastelevine kertojineen on ärsyttävä. Kirja voisi alkaa suoraan Pauliinasta. Jos tämä ulkopuolinen selostaja on tarpeen, niin hän saisi jättäytyä enemmän taka-alalle. 
- Huono nimi. Markku Pääskysellä on samaa aihepiiriä käsittelevä romaani Vihan päivä. Tähän kirjaan olisi sopinut jokin samantyylinen nimi tai sitten jokin lause kirjan sisältä Eeva Joenpellon tyyliin, esim. Aamusta kohti iltaa tai jokin Lennieen viittaava. Laukaisu on liian paljastava ja dekkarimainen.
- Huono kansi. Särkynyt peili on klisee. Miksei mieluummin se sotku? Kannessa voisi olla lavuaari täynnä homehtuvia astioita.
- Lukuisten perheväkivaltatapausten, kotimaisten ja ulkomaisten, luetteloiminen turruttaa. Niitä voisi olla juuri sen verran, mitä Pauliinalla tulee mieleen, esim. Auerin tapaus, josta hän muistaa lukeneensa jossain odotustilassa.
- Pauliinan päivässä on ehkä yksi epäuskottava kohtaus liikaa. Jos kirjasta tehtäisiin elokuva - kuten hyvin voisi tehdä, ja pitäisi tehdä - niin sekin pornojuttu voisi toimia niin, että hyvin vähän näytettäisiin, katsoja vain ymmärtäisi, että tähänkin Pauliina lapsellisuuttaan ajautuu. 



Voi Pauliina pieni, miksei kukaan tullut luoksesi istumaan ja tarkastelemaan, miten asiat sujuvat? 

Hän ajatteli muiden elämää: kuinka muiden elämä oli täynnä valaistuja ja lämpimiä huoneita, puhtaita vaatekaappiin aseteltuja vaatteita, pieniä asioita, kuten liinavaatekaappiin jätettäviä laventelipussukoita, kahvia, jonka seassa oli kardemummaa, ilotulitusraketteja, joita ihmiset ostivat uudeksi vuodeksi.



32 kommenttia:

  1. Minua häiritsi myös perhesurmien luetteleminen (ehkä liian alleviivaavaa) ja pornokohtaus. En ollut tietoinen Hiirien ja ihmisten lopusta, joten vasta nyt ymmärsin, miksi juuri se kirja esiintyi Laukaisussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiiriä ja ihmisiä on hieno pienoisromaani, ja se vetää Pauliinaa puoleensa. Miten minusta tuntuu, että ennen kirjoitettiin lyhyempiä romaaneja? Pitääköhän se paikkansa? Steinbeck saa esim. lyhyisiin romaaneihinsa mahtumaan paljon.

      Minusta tuntuu, että kaikki huomaavat nuo samat "viat" tässä kirjassa. Hyvästä olisi tullut erinomainen, jos olisi käytetty esilukijoita ja vielä vähän kehitelty ideaa eteenpäin. Minähän kuulostan ihan kustannusvirkailijalta ;).

      Poista
  2. Kirja-arviosi pani tosikon taas miettimään. Mitä minä voisin tai mitä minun pitäisi nähdä ympäristössäni? Mutta en osaa, en halua tai en jaksa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai tosikko, sinä Inna!
      Olen ajatellut monesti samaa. Nuorimman pojan kaveri, joka oli samassa näytelmäporukassa ja esitti Arkaa Leijonaa Ihmemaa Ozissa (meidän poika oli Peltimies), lähti illalla meiltä ja toivotteli nauraen hyvää yötä. Seuraavana päivänä hän ampui itseään päähän järeällä metsästysaseella. Me emme huomanneet mitään. Olihan hän kertonut, että ei nuku oikein hyvin. Mieheni näki pitkään tämän pojan hahmon poistuvan hiukset hulmuten meidän pihapolulla. Ei sitä vain huomaa. Ja silloinkin kun huomaa, ei osaa puuttua.

      Poista
    2. Totta, vaikka jotain aavistaisi, pelkää tai ei osaa puuttua. Jospa olekin väärässä, ei sillä mitään hätää ole. Loukkaanko toista? Menenkö liian lähelle? Ja jaksanko kuulla sen mitä sieltä olisi tulossa? Ja toinen puoli: olemme opineet pitämään kaiken piilossa, kulissit kunnossa.
      Osaisikohan nuorempi sukupolvi paremmin, en tiedä. Ja joskus kaikki voiehkä tulla tekijällekin "ylätyksenä" - tilanteen laukaisemana.

      Poista
  3. Tämän haluan lukea, kiitos hyvästä postauksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidät varmasti. Tämä jää ajatuksiin - ja hyvä on, että jää. Kunpa osaisi kehittää sellaiset tuntosarvet ja sellaisen välittämisen ja rohkeuden, että puuttuisi aina kun epäilee, että toiselle i kaikki ole hyvin. Pauliinankin päivään mahtuu paljon ihmisiä, jotka olisivat voineet huomata hänen ahdinkonsa. Huomasivat varmaan epäsiistin olemuksen, mutta eivät kysyneet syytä.

      Poista
  4. Onpa mielenkiintoinen ja avaava (muttei siis liian paljastava missään nimessä) kirjoitus. Tämän kirjan haluan ehdottomasti lukea itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lukea! Pelkään kyllä aina paljastavani liikaa juonta, mutta on niin vaikea kirjoittaa muuten. En ole ennen lukenut tämän aihepiirin kirjaa, joka käsittelisi sitä, miten tunnistaa pahoinvointi perheessä, niitä ennusmerkkejä. Ai niin Laura Gustafssonin Anomalia kyllä myös näytti, että kaikki oli esillä, ei vain nähty.

      Poista
  5. Hyvä postaus. Nyt tiedän, että haluan lukea kirjan myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän, että pidät tästä Hanna. Tämä on niitä kirjoja, joka vaikuttaa pitkään.

      Poista
  6. Tämä oli hieno aloitus tälle lukuvuodelle, voimakas ja jännitteinen kokonaisuus, hyvin hallittu ja vaikuttava. Lukijaa pyöritellään suuntaan ja toiseen, vihjaillaan ja annetaan ymmärtää, ja silti loppu yllättää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin lukemassa sinun postauksesi. Olen vältellyt toisten kirjoituksia tähän asti, koska päätin kokea tämän ilman toisten tulkintaa. Mutta nyt kun luin, miten sinä ymmärsit kirjan, niin silmäni aukesivat enemmän myös kertojan suhteen. Kyllä vain, hän näyttää meille meidän uteliaisuutemme ja ennakkoluulomme. Hän on itsekin utelias seuraaja, joka neuvoo Pauliinaa väärin, vaikka varmaan tarkoittaa hyvää.

      Poista
    2. Hyvä postaus, joku sanoi tuolla! Niin minustakin. Mutta täytyy sanoa, että koetan välttää katsomasta liiaksi ympärilleni, sillä heti alkaa kuulua huutoja: Korjaa minut! Vie pois! Milloin aiot minut imuroida! jne. loputtomiin. Kirja väittää, että jotain on pahasti vinossa. Ja niin varmaan onkin. Mutta olen iloinen kun olen oppinut olemaan sovussa kaiken sen kanssa, joka vaatisi tekemistä, Katselen paikkoja ja hymyilen: odottakaahan kun tulee kesä! Sitten minä tartun asiaan. Nyt minulla on ikävä kyllä muuta puuhaa. Ja ne ymmärtävät ja ovat hiljaa.
      Eikä se estä nauramista. Viime sunnuntaina meillä oli kosolti kansaa, kaikki hyvällä tuulella ja me naurettiin niin! Kukaan ei katsellut nurkkia. Ou, ou! Se on elämätä!

      Poista
    3. Niin mutta Liisu, tämä sotku on ihan erilaista sotkua. Ei sinulla varmaan tiskit homehdu altaaseen, kun pesukone on rikki tai kukka jää ruukkuunsa kuivuneena töröttämään ikkunalle kaiken omituisen roinan ympäröimänä.
      Minulla on noita kirjoja joka paikassa eikä aina niin siisteissä pinoissa. Joku ei-lukeva voi pitää kirjahulluutta sairautena, mitä se ei tietenkään ;) ole!
      Joskus on myös hauska käydä tarmolla vaatehuoneen kimppuun ja päivittää se. Mutta jos tätä tarmoa ei tulisi koskaan, niin jonain päivänä pitäisi vain ostaa uusia vaatteita, kun on liian voimaton etsimään päälle pantavaa oudoista kasoista. Pauliinalla oli tällaista. Lapsillakin oli lapaset, mutta missä?

      Poista
    4. Olet oikeassa, tämän kirjan, josta kerrot, sotku on erilaista. Mutta jokaisella on, harmillista, omat sotkunsa.
      Minä olen aina vihannut siivousta. Kun lapsena äiti lähetti minut yläkertaa siivoamaan, niin kiltisti menin, Mutta kun siellä valkean pyöreän pöydän alla oli kirjoille paikka (niin kuin monissa pöydissä on, sellainen toinen taso) sattui sieltä käsiini kirja, ja kuinka ollakaan, aloin sitä lukea, muu maailma unohtui, ja vasta kun äidin askeleet alkoivat kuulua yläkerran portaista, tuli minulle kiire, ja harja käteen. Sellainen silmänpalvoja olin! :)
      Pauliinan tapaisia henkilöitä on. Jopa tunnen sellaisia. Eräällä heistä on mielenterveysongelmia. Eräällä toisella ehkä vain heikko tahto.
      Luulenpa, että luen tuon kirjan. Se alkaa kiinnostaa. Panen sen nimen muistiin "kirjoja"-vihkooni.

      Poista
    5. Hih, kunnon lukutoukka sinä Liisu!
      Tuo heikko tahto on taas uusi huomio. Ei tarvitse olla niin sairas, vain heikkotahtoinen tai priorisoiva, kun asiat menevät sekaisin. Kun on niin paljon, mihin ihmisen pitäisi revetä ...

      Poista
  7. Aiheellinen aihe. Pamflettimainen muoto ja toteutus muutenkin kuulostaa hyvältä. Erittäin kiinnostava kuvakulmineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Nyt kun mietin ja olen käynyt katsomassa toistenkin postauksia, niin uusia näkökulmia nousee mieleen. Luin juuri kampaajalla jostain lehdestä tästä kirjasta, ja siinä nostettiin esiin se, miksi nuoret haluavat niin paljon kerralla, haukkaavat liian ison palan, kun heti lasten synnyttyä hankkivat omakotitalon kaukana taajamasta, puutarhan, kaksi autoa jne. Tämä oli myös yksi syy kirjan pariskunnaan väsymiseen. Meidän asuntopolitiikka on omistusasumista suosivaa, harva edes kyseenalaistaa sitä.

      Poista
  8. Alkoi kiinnostamaan minuakin Marjatta. Kodin kaaos tai se, ettei äiti leivo pullaa voi usein toimia indikaattorina perheen henkiselle pahoinvoinnille, mutta en vetäisi ihan yksi yhteen viivoja näiden asioiden kanssa. Poikieni ollessa päiväkoti-ikäisiä pääsi sivusta näkemään uraäitejä, jotka eivät edes juurikaan tehneet ruokaa lapsilleen puhumattakaan leipomisesta & kotona kävi siivoojat. Lasten kanssa puuhattiin muuta, jos ehdittiin. Yksi muutaman vuoden takaisista perhesurmista tapahtui Bulevardilla arvoasunnossa, missä tiettävästi ulkoisesti näytti kaikki asiat olevan hyvin. On myös siivousneuroosin omaavia, sekä miehiä että naisia. Koti on tip top, mutta pinnan alla henkinen sotku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin samaa mieltä, Sanna. Olen tavannut muutaman siivousneurootikon, joiden luona on ollut vaikea olla, kun ei ole tiennyt, saako illalla ottaa enää vesilasia, kun tiskipöytä on jo kuivattu ja kiiltää. Ja miten lapsetkaan voivat leikkiä ilman luovaa kaaosta ja välillä "oma koti mullan mallis" -menoa, rakennelmia tuoleista ja filteistä?
      Ei se ole todellakaan noin yksiselitteistä. Jos joutuu valitsemaan (kuten joutuu, mumminakin) niin mieluummin vaikka elokuvien katsomista yhdessä ja pikaruokaa kuin että ährää keittiössä ja laittaa kaiken viimeisen päälle hienosti.
      Olen aina pitänyt Rosa Meriläisen äitityylistä. Hän korostaa sitä, että haluaa asua kaupungin keskustassa kaikkien palveluiden äärellä ja mennä perheineen vaikka aamupuurolle ravintolaan, jos siltä tuntuu.
      Heräsin vasta huomaamaan kirjasta sen, että Pauliina ja Kerkko olivat järjestäneet elämänsä puitteet ihan väärin, hankaliksi, toisin kuin Meriläinen- Frangenin perheessä Tampereella. Kertoja ihmetteleekin, miksi ihmiset eivät muuta paikkoihin, joissa elämä on helppoa ja miksi he hankkivat kaikea ihmeellistä, josta on pelkkää vaivaa.
      Bulevardin surmakin mainittiin kirjassa. Siellä oli varmaan sisäinen kaaos isompaa kuin ulkoinen.

      Poista
  9. Kiinnostavaa, kirja kuuluu hankintalistalleni, nyt entistä suuremmin odotuksin, kiitos postaukseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kiinnostuksesta Heidi!
      Kirja pyörii mielessäni jo ties monetta päivää. Olen bongannut lehdistäkin mainintoja tästä, ja aina löytyy uutta, vaikka kirja on lyhyt, 120-sivuinen.

      Poista
  10. Hienosti kirjoitat tästä, Marjatta. En ole lukenut Hiiriä ja ihmisiä, mutta alkoi sekin kiinnostaa, kun sillä oli niin keskeinen osa kirjassa ja Pauliinan ajatuksissa.

    VastaaPoista
  11. Kiitos, Paula! Minäkin ajattelin, että se pitäisi lukea nyt uudestaan. Se on hyvin ohut, mutta sanomaltaan suuri ja pakahduttavan surullinen.
    Pauliina on kuin Lennie, mutta kyllä hän samaistuu Georgeenkin, kun haluaisi päästä eroon taakaksi muuttuneesta miehestään.

    VastaaPoista
  12. Olet kommentoinut hyvin tätä erikoista ja hyytävää kirjaa. Se on kuin lehden syväartikkelin, dekkarin ja valistuspamfletin sekoitus, joka piti kuitenkin lukijan imussaan. Ja mukaan oli saatu vielä Hiiriä ja ihmisiäkin. Ezra Pound sanoi joidenkin teosten olevan vain järjen sänkyjä, tämä ei todellakaan ollut. Kovasti laittoi ajattelemaan. Mutta Marjatta, mitä sinä kirjoititkaan itäsuomalaisista sotkupihoista? On sitä feng suin puutetta riittämiin lännessäkin. Tulepa vierailemaan minun pihallani ;)
    Terveisin, Manu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi voi, stereotypiat ovat aina vaarallisia. Mutta ihan autonikkunasta katsellen tämä itä - länsi -asetelma voisi keskimäärin pitää paikkansa. Sitten on myös hallittua sotkua ja hallitsematonta. Minä voisin Manu kirjoitustyylistäsi päätellä, että sinun epäjärjestyksesi on boheemia elämää! Olenko oikeassa?

      Ezra Pound on minulle ihan tuntematon, mutta alkoi kiinnostaa.

      Poista
  13. Minulle tuli tarve kirjoittaa tästä jo keväällä lukemastani kirjasta uusimman, pari viikkoa sitten sattuneen perhesurman myötä. Kun Rautavaaralla perheenäiti ajoi autonsa bussia päin tappaen itsensä ja kolme lastaan, tuntui siltä että todellisuus ei ole totta vaan jotakin karmeaa epäelämää.

    Raevaaran teoksen myötä tartuin myös Maria Jotunin perhehelvettiklassikkoon, Huojuva talo -romaaniin. Ei sekään ole menettänyt ajankohtaisuuttaan, vaikka monet asiat ovat yhteiskunnassa toisin kuin Jotunin kuvaamana aikana. Väkivaltaa ja piinaamista on edelleen kauniidenkin kulissien takana.

    Marjatta, tuo kuvaparisi on mainio! Jotunin teoksessa perheen koti on siisti ja kaikki on ulkonaisesti kunnossa, tai ainakin melkein kaikki - mutta perheen sisäiset suhteet ovat aivan järkyttävällä tolalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Eeva H. Minä olen nähnyt Huojuvan talon vain elokuvana. Hyvä huomio vertailla näitä kahta kirjaa ja niiden kuvaamaa ahdistusta.
      Muistan Huojuva talo -elokuvasta vihan ja kulissit. Tekee mieli lukea kirja nyt kun nostit sen tässä yhteydessä esiin.
      Rautavaaran tapaus on aivan käsittämättömän kauhea!

      Poista
    2. Erja Manto on valtavan hyvä teoksen lukijana - jos äänikirjoista tykkää, niin voin kyllä suositella tuota Ylen Areenan luentaversiota.

      Poista
    3. Kävin lukemassa sinun ansiokkaan postauksesi ja huomasin linkin.
      Saattaa olla, että kuuntelen. Tuli myös mieleen, että aloittaisin kuuntelemalla ja siirtyisin jossakin vaiheessa kirjaan. Käyn tänään joka tapauksessa lainaamassa kirjan. Kiitos sinulle hyvistä vinkeistä!
      Meillä on Huojuva talo -elokuvan juliste kehystettynä, ei tosin seinässä enää. Sillä on sellainen muistoarvo, että se oli Kuhmon Korpi-Kinon ohjelmistossa juuri ennen kuin muutimme paikkakunnalta ja jäi erityisen hyvin mieleen.

      Poista
    4. Kiitos kehuista Marjatta! Minä aloin kuunnella Areenan luentasarjaa ollessani sairaana, ja sehän veikin mennessään, ja paksun kirjan kuuntelemisessa menee kyllä tovi jos toinenkin. Lainasin sitten kirjastosta kirjan ja tarkistelin ja kertasin joitakin kohtia siitä.

      Poista

Matkakirjeitä Espanjan aurinkorannikolta 2: taidetta, fanittamista ja muuta

¡Hola amigos! Tällä kertaa tarinaa positiivisista elämyksistä.  Yksi ihana elämys on meri, joka on ollut niin lämmin, että jopa minä olen ...