perjantai 21. helmikuuta 2014

Heidi Köngäs, Vieras mies (2002)



    Millainen kipu hänen olemassaolonsa minulle oikein on. Pysäytän kellon juuri tähän hetkeen kun hän seisoo kynnyksellä ja hymyilee vaaleansininen kangaspaita päällään.
    Seis. Kaikki seis!


Köngäksen toisessa romaanissa on paljon samaa kuin kaksi vuotta aiemmin julkaistussa romaanissa Luvattu: salattu rakkaus, itseään etsivä nainen, rankka tapahtuma-aika. Luvatussa kuvataan 1800 - 1900 -lukujen vaihteen köyhää suomalaista maalaisväestöä, Vieraan miehen näyttämönä on sotien jälkeinen suomalainen pikkukaupunki. Luvatun Maija on nuori piikatyttö, Vieraan miehen Iiris on pienyrittäjä, valokuvaamon pitäjä. Molemmat naiset ovat rehellisiä ja rohkeita oman paikkansa etsijöitä. Molemmissa kirjoissa rakkauden kohde jää lähes nimettömäksi. Luvatussa kohde on hän ja eräs, kunnes lopussa Maija sanoo ääneen Joel, Joeljoeljoel! Vieraassa miehessä Iiris kutsuu miestä sukunimellä Vasamaksi ja tunnustelee oudoksuen Vasaman morsiamen käyttämää nimeä Tuomas. Luvatussa Maija lähtee tuntematonta kohti, Vieraan miehen Iiris löytää itsensä taiteilijana. 

Ihailen Köngäksen tapaa kuvata seksiä tyylikkäästi ja vahvasti. Olen ronkeli kirjojen ja elokuvien eroottisten kohtausten suhteen. Koen ne usein banaaleina. Vieraassa miehessä Iiriksen ja Vasaman kanssakäyminen väreilee alusta lähtien odotusta. Iiris on keski-ikäinen, ruumiinsa unohtanut nainen. Hänellä on traumana kampurajalka, josta hän ei puhu kenenkään kanssa. Vasamalle taas naissuhteet ovat luonnollisia, ja naiset ihastuvat häneen helposti. Hän on sodan kauhuista selvinnyt nuori, komea mies ja juuri menossa naimisiin opettajaseminaaria käyvän sievän perhetytön kanssa, kun löytää apulaisen paikan Iiriksen valokuvaamosta ja kiinnostuu liikkeen omistajasta. Iiristä ja Vasamaa yhdistää se, että he ovat rikkoutuneita ihmisiä. 

Minun tuli häntä niin sääli. Hän on kuin se "pii, pii, pikkuinen lintu, paleltaako jalkojas", enkä osannut muuta kuin tarttua siihen haavoittuneeseen siipeen ja hieroa siihen eloa. Läheltä katsoen hänen kasvoissaan näkyvät vuosien merkit, hienonhienot hiussuonet, selvä otsaryppy, joka on syntynyt siitä, että hän siristää silmiään katsoessaan kameraan.

Kerronta tapahtuu luvuissa, jotka on nimetty Nainen ja Mies, Iiris ja Vasama kertovat vuorotellen kokemastaan. Vasama on taitava ja herkkä rakastaja, jonka kohtaaminen saa Iiriksen toteamaan: "En enää milloinkaan haluaisi olla vailla tätä tietoa." 

Kun Iiris herää seksuaalisesti, hän herää muutoinkin. Hän alkaa kuvata kuumeisesti uudenlaisia kuvia, kuvia särkyneistä ja uupuneista. Siloteltuihin juhlakuviin tottunut pikkukaupungin väki ei katso hyvällä kovaonnisten kuvaamista, mutta Iiris ei lannistu. Iiris kuvaa isättömiä perheitä, joita sodan jälkeen on paljon, alkoholisoituneita, sodan traumatisoimia miehiä, kylähulluja, lastenkodin lapsia ja kunnanlääkärin, jonka silmissä asuu lempeä suru ja väsymys. Hän järjestelee kuvia pareiksi, jotka keskustelevat keskenään ja saa koko ajan uusia ideoita. Hän haluaa tavoittaa kuvissaan ihmisten tunteet ja haurauden. Iiris suunnittelee näyttelyn nimeksi Sodan jäljet tai Sodan jälkeen.

Minun on kuvattava itseni, minun on kuvattava heikko jalka. Uskallettava näyttää se kaikille, jos vaadin heitä paljastamaan jotain minulle. Kokoelman nimi voi olla myös Arka paikka ja muita kuvia. 

Iiris ja Vasama tuntuvat hyvin todellisilta hahmoilta. Voin kuvitella Iiriksen näyttelyn Helsingin Taidehalliin osana suuren taiteilijan retrospektiivista näyttelyä. Sen nimi on Arka paikka ja muita kuvia. Näen Vasaman vanhentuneena katsomassa näyttelyä ja Iiriksen iättömänä, kauniina ja tyytyväisenä ottamassa vastaan onnitteluja.

Miksi he eivät voineet repäistä itseään irti sovinnaisuuden kehästä? Hehän olivat henkisesti samanikäiset ja samanoloiset. Heillä molemmilla oli halu auttaa vähäosaisia. Viimeisessä tapaamisessa he osuvat yhtä aikaa lastenkotiin, jossa Iiris näkee Vasaman pyörittävän pientä Mikkoa. 

Oikeastaan juuri tätä en voisi katsoa. Tiedän, että kaikki tarttuu mieleen kuin filmirullaan. Voin kelata kohtausta vielä monta kertaa edestakaisin. Miehen käsivarret ylhäällä ja niiden päällä lentää lapsi, yhä nopeammin ja nopeammin. Poika kiljuu ja nauraa.

Luvatun loppulause jäi soimaan mieleeni kauneutensa ja rytminsä vuoksi: Näen vain paljaat puut molemmin puolin tietä, jota minä kuljen. Samoin jää Vieraan miehen loppulause: Vedän lammasliivin tiukemmin ylleni ja jatkan työtäni, palelee.

12 kommenttia:

  1. Kirjoitat niin mielenkiintoisesti, että alkaa tehdä mieli tutustua Könkään kirjoihin.

    Vastasin juuri blogissani antamaasi haasteeseen: http://kirjanpauloissa.blogspot.fi/2014/02/yhdentoista-asian-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin vasta löysin tämän tasokkaan kirjailijan. Olen luullut hänen kirjojaan hyvin kevyiksi lukuromaaneiksi, ehkä kansikuvien takia. Minusta nuo kannetkin tuntuvat nyt hyviltä.

      Ai, sinä taivutat noin, Könkään. Minä taivuttaisin Köngäksen.

      Jaa-a, lähdenpäs katsomaan sinun vastauksiasi ...

      Poista
  2. Dora, Dora oli mielestäni upea kirja, mutta muuten Heidi Köngäs on minulle vieras. Pitäisikin tutustua hänen tuotantoonsa laajemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö se Dora Dora ollut peräti Finlandia-ehdokkaanakin? Minä olen nyt lukenut vasta nämä kaksi. Tyyli on kyllä niin hieno, että tekee mieli lukea lisää.

      Tutustuin Köngäkseen mieheni suosituksesta. Hän toi kirjastosta Luvatun ja sanoi luettuaan, että nyt on pitkästä aikaa hyvä, konstailematon suomalainen romaani. Hän lukee parhaillaan Vierasta miestä, uppoutuneena. Siis tämäkin vielä plussana tälle kirjailijalle: naisen kirjoittama romaani, jossa nainen päähenkilönä, ja se kolahtaa mieslukijaan!

      Poista
    2. Vielä lisään äskeiseen, että niin se tietysti pitäisi mennäkin, että miehet lukevat naisten kirjoittamia kirjoja ja kirjoja, joissa naiset ovat päähenkilöinä siinä missä naisetkin lukevat miesten kirjoittamia kirjoja miesten kokemusmaailmasta, mutta tutkimusten mukaan näin ei ole. Monika Fagerholm mainitsi jossain haastattelussa, että naiset ovat tottuneet eläytymään myös mieshenkilöihin - heillä ei ole aina ollut edes valinnanavaraa - ja siksikin hän kertoo tarinansa tyttöjen kautta.

      Poista
  3. Vieras mies on aivan käsittämätön kirja. Se on pienen näyttämön väreilevää hurmaa. Koin jotain samaa kuin katsoessani Viettelysten vaunua.

    Harvoin enää kirjoitetaan erotiikkaa, kaunista erotiikkaa. Yksi joka tuli mieleeni just nyt on Graham Greenen Jutun loppu, joka toimii elokuvana yhtä hyvin kuin kirjana. Pääosissa Ralph Fiennes ja Julianne Moore.

    VastaaPoista
  4. Kyllä, totta. Olen nähnyt nuo elokuvat. Ja nyt alkaa nousta mieleeni muutama muu "väreilevä": Kaukana taivaasta, Far From Heaven, jossa Julianne Mooren esittämä rouva rakastuu tummaihoiseen puutarhuriin ja Kohtalokas syrjähyppy, Unfaithful, jossa Diane Lanen roolihahmo kertakaikkiaan huumautuu nuoresta miehestä, jonka liikkeeseen astuu sadetta pitämään. Richard Gere aviomiehenä tekee valtavan hyvän roolin tässä mustasukkaisena aviomiehenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, minä aivan virityn filmitunnelmiin: Kiitos! Meillä on yksi juttu kesken katsominsen ja emme malta odottaa viikonloppua, joten filmi-ilta on tänään.

      Minulla on joitakin Julianne Mooren leffoja, mutta ei juuri tuota Kaukana taivaasta, joka voisi olla kiinnostava.

      Poista
  5. Ihanaa että luit tämän näin pian Luvatun jälkeen, ja ihanaa että olet löytänyt Köngäksen toden teolla. Lue ihmeessä pian Dora, Dorakin, se on huikea, mutta melko erilaista Köngästä näihin kahteen verrattuna. Hyväntekijäkin on ehdottomasti lukemisen arvoinen teos, ja sen pohjalta tehty televisiointi on tällä hetkellä Ylen Areenassa katsottavissa.

    Vinkkaan tässä myös Poplaarin Pekan ansiokkaaseen Köngäs-postaukseen, siinä toinen kova Köngäs-fani. Käypä lukemassa: http://poplaari.blogspot.fi/2012/02/kirjailijaesittely-heidi-kongas.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka osaa tiivistää hienosti!

      Minulla on nyt Hyväntekijä ja Jokin sinusta lainassa. Kurkkasin molemmista alun ja lopun - jess, hienoa Köngästä! Saas nähdä, kumpaan tartun. Hyväntekijä on vielä katsomatta. Luin jostakin, että kirja olisi vahvempi.

      Poista
  6. Huikea kirja! 53-v pohojalaismies itki ja sai päänsäryn kirjan päättyessä. Kiitos! Heikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos heikki kommentistasi! Sinä olet jo toinen mies, joka kehuu Köngäksen kirjaa. Minä kiinnostuin tästä, kun huomasin, miten kirja vaikutti omaan mieheeni.

      Luin tämän kirjoitukseni nyt uudestaan ja liikutuin taas, kun muistin kirjan hienon, haikean tunnelman.

      Poista

Teatteria suomalaisuudesta 2, Koivu ja tähti

Kävin jokin aika sitten katsomassa Pirkko Saision Kansallisteatterille käsikirjoittaman ja Laura Jäntin ohjaaman näytelmän Koivu ja tä...