Joyce Carol Oatesin romaani A Fair Maiden (2010) kertoo 15-vuotiaan työväenluokkaisen Katya Spivakin ihastumisesta vanhaan menestyneeseen kulttuuripersoonaan, Marcus Kidderiin. Kyseessä ei ole mikään limainen hyväksikäyttötarina, vaan paljon monimutkaisempi ja traagisempi asetelma. Paikka on rikkaiden amerikkalaisten lomailualue, jossa Katya on lastenhoitajana. Katyalla on kaipuu hienostuneempaan romanssiin kuin mitä kömpelöt pojat voivat hänelle tarjota ja Marcus valitsee hänet tietystä syystä. Viihdyttävä ja ajatuksia herättävä.
Lukiessa nousi mieleen kuvia elokuvasta, jossa John Malkovich olisi toisessa pääosassa Marcus Kidderinä, ehdottomasti hän. Katya Spivakin rooliin kävisi joku Kristen Stewartin tyyppinen nuori nainen.
Tommi Kinnusen uusin romaani Pimeät kuut (2022) on upea opettajan työn kuvaus. Kinnunen on itsekin opettaja ja, niin hyvä kirjailija kuin onkin, hän on monesti sanonut, että opettajan työ on hänen päätyönsä ja intohimonsa ja kirjoittaminen kulkee siinä ohessa.
Romaanin päähenkilö on lähellä eläkeikää oleva, kroonisesta sairaudesta kärsivä Elna Suorajärvi, joka koettaa jaksaa vielä viimeisen ponnistuksensa syrjäisellä koululla lähellä Neuvostoliiton rajaa. Sota on ohi, eletään vuotta 1947 ja opettajista on pulaa. Olot ovat surkeat, kirjat on tilaamatta ja kouluna on saksalaisilta jäänyt laho parakki ja opettajan asuntona sen sivuhuone. Isommat lapset käyvät koulua supistetusti eli ovat osan viikosta töissä kotona ja opetus on yhdysluokkaopetusta. Johtokunta pihtaa materiaaleissa ja vaatii opettajaa ohjaamaan vapaa-aikanaan hyödyllisiä kerhoja.
Elna on oppinut vetämään rajansa. Yksi kokemuksen opettama raja on se, että hän välttää kiintymystä ja keskittyy opettamiseen. Elnan suunnittelemien opetustuokioiden koreografia sujuukin parhaimmillaan kuin tanssi. Hän nauttii työstään, mutta aina ei ole niin helppoa välttää hellyyden tunteita ja liika omistautuminen työlle väijyy aina häntä, joka rakastaa työtään.
Lapset ovat sodan runtelemia siinä missä aikuisetkin.
Yhtä iso askel näillä on ollut sodasta rauhaan kuin vanhemmillaan. Jos isien oli vaikea ymmärtää, ettei kylillä pärjääkään niillä väkivaltaisilla keinoilla, joilla rintamalla pysyi hengissä, on lasten yhtä hankala uskoa, että koulun antamalla sivistyksellä saavuttaisi mitään. Niin monta vuotta on maailma ollut sellainen, että tärkeintä on pysyä elossa, särkymättä liikaa.
Koskettava kirja ja täydellinen romaani niin rakenteen kuin kielenkin puolesta.
Tänä aikana kirjan kuvaama tilanne tuo mieleen Ukrainan piinan ja Venäjän häpeällisen toiminnan paitsi Ukrainaa niin myös lähes koko maailmaa kohtaan viljan viennin estämisineen ja halpamaisine vihollispuheineen.
Metin Muratin romaanin The Crescent Moon Fox mainitsin jo aiemmassa kirjoituksessani. Tässä pari sitaattia.
'Hey you two, look they have firin kebab over here', said Aydin.
One of the Greeks next to them overheard them and said, 'No that's not firin kebab that's kleftiko '.
Paitsi eri nimet samoille ruuille, kyproksenkreikkalaisilla ja kyproksenturkkilaisilla on myös eri kirjaimet, edellisillä 700 eaa peräisin olevat ja jälkimmäisillä samat latinalaiseen kirjaimistoon perustuvat kuin meillä. Turkkilaisilla oli arabialaiset aakkoset vuoteen 1928 asti, jolloin ne korvattiin latinalaisilla yhtenä monista Kemal Atatürkin uudistuksista.
In reality most of the Cypriots - Greek, Turkish, Armenian or Maronite are actually the same people, one big melting pot flavoured with whoever has conquered them. And God knows there have been enough - Venetians, Crusaders, Arabs, Romans, Phoenicians.
Tässä edellä kaverukset keskustelevat turhista jaoista, turkkilaisten puolella elävä Zeki kun on hienopiirteisine nenineen ja vihreine silmineen hyvin kreikkalaisen oloinen.
Olisikohan aika myös meidän nykyajan ihmisten lakata vaivaamasta päätämme sillä, kuka on aito- ja kanta- mitäkin (äärinationalistit!) ja rakentelemasta hienovaraisia väri- ym. eroja ihmisten porrastamiseksi vähemmistöläisyyttä korostaen (intersektionaaliset feministit!). Ollaan vaan kaikki oikeita ihmisiä ja eroavaisuuksissamme mielenkiintoisia ja upeita.
The Psychology of Stupidity (2020) on Jean-François Marmionin lähes kolmenkymmenen ajattelijan esseistä koostama kirja. Kirjoittajissa on psykologeja, neurologeja, sosiologeja, filosofeja, toimittajia, kasvatustieteilijöitä, luonnontieteilijöitä ja aivotutkijoita. Marmion itse on psykologisissa aikauslehdissä vaikuttava ranskalainen psykologi. Alkukirjoituksen lopuksi hän tervehtii lukijoita tittelillä "Your devoted dumbass".
Kirjan tärkein sanoma on se, että superälykäs voi olla paskiainen siinä missä älyltään heikompikin ihminen - ja usein onkin. Viisaus on eri kuin älykkyys.
Usein tyhmyreitä verrataan lapsiin (Trumpin sanottiin olevan kuin nelivuotias), mikä on iso loukkaus. Lapset ajattelevat avarasti, kun taas aikuiset kapeuttavat ajatteluaan ja usein tyhmästi juuri egosentriseen suuntaan. Yksi tyhmän piirre onkin yleisesti narsismi.
Eräältä kirjan psykiatreista kysytään sosiaalisen median tyhmentävästä vaikutuksesta. Hän vastaa, että on yksi ryhmä, jolle some ei sovi ja se on hypersensitiiviset narsistit, jotka eivät pysty ottamaan vastaan kritiikkiä ja käyttäytyvät aggressiivisesti ja manipuloivasti keskustelutilanteissa.
Tämän kirjan voisi luokitella kevennetyksi tietokirjallisuudeksi. Lähteitä on sivukaupalla, mutta tyyli on rento. Eräskin esseisti luettelee rivikaupalla termejä kuvaamaan pöljyyttä, pölkkypäisyyttä, kaheliutta.... ja rakentaa sitten ääliyden taksonomian.
Paluulennolla aloin lukea miehen tabletilta italialaisista sotalapsista kertovaa romaania Junan lapset, jonka on kirjoittanut Viola Ardone. Tyylikäs, koskettava, yksi parhaita viime aikoina lukemiani romaaneja.
Kirja on minulla nyt oikeana kirjana, josta miellän sen rakenteen paljon paremmin kuin e-laitteen tekstistä.
Ja yhä vaan olen ollut mietteissäni matkalla. Olen pohtinut, mitä muinaiset ihmiset haluaisivat sanoa meille, jos saisivat kurkistaa meidän elämäämme.
Komea satsi kirjoja! Kuinka kummassa olet ehtinyt kaiken lukea?
VastaaPoistaNo, Oatesin luin menomatkalla kentällä ja lennolla jo kolmisen viikkoa sitten, ja muut ovat ilmavasti kirjoitettuja paitsi Muratin kirja, joka on tiheämpää tekstiä, koska siinä on niin paljon kaikkea. Muratin teoksessa on laajasti aikakauden kuvausta yksilön identiteettin etsinnän taustana. Voi kun tämä teos suomennettaisiin.
PoistaKinnusen uusin pitää kyllä lukea. Kollegakin sitä kehui. Tuon ”tyhmyyskirjan” haluaisin myös lukea. Onkohan sitä suomennettu? 🤔
VastaaPoistaNäyttäisi siltä, että ei ole suomennettu. AdLibriksessä löytyy englannin lisäksi ranskan, saksan, espanjan ja romanian kielillä. Poimin kirjan mennessä lentokentän kioskista tutkittuani vakuuttavaa kirjoittajalistaa ja houkuttelevia esseiden otsikoita, kuten The Internet: The Death of Intelligence, How Can We Fight Collective Error ja Stupidity and Post-Truth.
PoistaPimeät kuut on luettu noista kirjoista. Kirja on hyvä etukannesta takakanteen. Kertomakirja parhaimmillaan.
VastaaPoistaNiin on, todellakin. Kirja on paitsi kaunokirjallinen teos myös tietokirja siitä, mitä koulu on joskus ollut. Kinnusen lyhyt lause on painava ja sisältörikas. "Ilma on pehmeätä hengittää. En ole vihainen, en väsynyt. Olen varma."
PoistaNyt kun aloin ajatella identiteetin etsintää, niin onhan tässäkin myös sitä. Elna ei ole sementoinut rajojaan, vaikka varjeleekin niitä, ettei uupuisi.
Monipuolinen kattaus kirjoja!
VastaaPoistaTuon Oatesin romaanin olen lukenut ja se on omassa kirjahyllyssänikin.
Kinnusen uusinta on kehuttu muuallakin, mutta omasta eläkkeelle jäämisestäni on niin lyhyt aika, että olen aktiivisesti vältellyt kirjoja, jotka muistuttaisivat työelämästä. Tähän saatan uteliaisuuttani tarttua, sillä tein suurimman osan työurastani pienellä kyläkoululla juuri yhdysluokkia opettaen.
Ääliyden taksonomiaan tutustuminenkin houkuttelisi.
No kyllä löydät varmaan paljon yhtymäkohtia Elnan työhön ja ajatuksiin.
PoistaAjattelin usein lukiessani, että opettajan työ on muuttunut, mutta ei niin kovin paljon. Sama vaara, että aina voisi tehdä hieman lisää ja uuvuttaa itsensä. Oppilaiden ongelmat ovat osittain muuttuneet, osittain pysyneet samoina.
Minullakin oli vielä 70-luvulla oppilaita, jotka olivat liian väsyneitä tekemään läksyjä, koska heillä teetettiiin liikaa töitä kotona. Netti ongelmineen on uutta.
Minulla oli eläkkeelle jäätyä muutaman vuoden myös se tunne, että en halunnut ajatella mitään työhön liittyvää. Nyt olen taas innolla mukana koulukeskusteluissa - ja voi miten onkaan ärsyttänyt se, että tasokasta peruskoulua on viime vuosina huononnettu omituisin opetussuunnitelmin ja erityisluokkien poistoin.
Ääliökirja on hyvä!
Pimeät kuut ja Lasten junan olen jo lukenut ja pidin molemmista tosi paljon. Kinnunen on todella lahjakas kirjailija. Hän on joka kirjassa tuonut esille erityisiä ihmisiä, mitä arvostan kovasti. Elnallakin oli vakava sairaus, eikä hän siitä huolimatta päässyt eläkkeelle. Opettaa piti surkeissa oloissa. Voi vain kuvitella mistä maakuopista lapset tulivat kouluun.
VastaaPoistaTotta, Tommi Kinnunen on pienten puolella.
PoistaKatselin vanhoja kirjoituksiani Kinnusen kirjoista ja vastaan tuli novelli 'Nuku nurmelle hyvälle' teoksesta 'Toinen Tuntematon'. Siinä ollaan esimiehen käskystä teloitetun sotamiehen hautajaisissa. Äiti hyräilee virren aikana kehtolaulua, koska hän ei suostu hyväksymään pojalleen tällaisia hautajaisia. Vieläkin nousee kylmät väreet, kun muistan tämän novellin tunnelman ja äidin suoraselkäisyyden.
Miten liikuttava se kuvaus, jossa lapset halusivat jäädä yöksi kouluun ja opettaja pelkäsi etäisyytensä murtuvan. Nykyäänkin alakouluissa on yökouluja ja joukossa saattaa olla joku, jolle koulu on turvallisempi paikka kuin koti.
"Ollaan vaan kaikki oikeita ihmisiä ja eroavaisuuksissamme mielenkiintoisia ja upeita." Hienosti sanottu! Usein kuitenkin löytyy paljonkin yhdistävää, kun vain uskaltaudumme lokerointien ulkopuolelle.
VastaaPoistaOates on muuten edelleenkin täysin lukematta. Niin taajaan hän kirjasomessa esiintyy, että pitänee tutustua. Kinnunen kävi kirjastolta meillä mutta palautui sinne, koska en ehtinyt lukemaan. Jospa joskus toiste.
Juuri niin siinä käy. Sitä saattaa kuvitella, että omien piirien ulkopuolella ihmiset ovat aivan erilaisia, ja kun lähtee tutustumaan, niin yllättyy. Tämän huomaa esimerkiksi sairaalassa ja matkoilla, joissa saattaa tuntemattomien kanssa olla hedelmällisiä tapaamisia. Ja eroavaisuudet tekevät ihmisistä kiinnostavia - miten tylsää olisikaan jos kaikki olisivat oman itsen klooneja.
PoistaMinulle käy myös koko ajan noin. Palautan kirjan ja panen varaukseen uudelleen saman tien, ihana kirjojen runsaus.
Oates on hyvin tuottelias, ja hänen kirjansa ovat myös helppolukuisia ja aiheiltaan "myyviä", joten ei ihme, että on suosittu.
Komea poika sinulla, tänään tuli kutsu Berliinin lähetystöön, mutta on vähän turhan kaukana meiltä.
VastaaPoistaSeppo/Mooses on tosiaan lähdössä Berliiniin kirjansa markkinointiin. Vielä kun saisi jostain kirjastaan englanninnoksen ja hyvän kustannussopimuksen anglosaksisessa maailmassa, niin saisi keskittyä enemmän kirjoittamiseen.
Poista