lauantai 26. marraskuuta 2022

Jomoillen joulun alla, ja välillä menossa mukana


Kirstinkallion kylätalon Kässämessut
lokakuun lopussa 2022

Siivoilin lehtileikkeitäni ja löysin Hesarin hyvinvointiartikkelin, jossa kerrottiin fomon vastakohdasta jomosta. Ai, etkö tiedä, mikä on fomo? Se on fear of missing out, sellainen tunne, että kaikkea kivaa tapahtuu muille muualla ja itse olet väärässä seurassa väärässä paikassa. Tämä fomo on kuulemma vaivannut ihmisiä, minua nuorempia vissiin, aivan pakahtavuuteen asti, mutta nyt korona-aikojen opetettua kotoilua ja villapaitojen neulomista takkatulen ääressä, niin tilalle onkin tullut jomo, joy of missing out, eli iloitseminen siitä, että ei tarvitsekaan mennä minnekään. Pelko osattomaksi jäämisestä on kadonnut, toiset bailatkoot!

No, ehkä tuollaistakin muutosta on tapahtunut, mutta minusta tuntuu, että ei se tyyli noin vain täysin muutu lyhyen karanteenin jälkeen. Toiset meistä ovat luonteeltaan enemmän "fomoilijoita" ja toiset "jomoilijoita", ja onhan noille sanoille suomalaisiakin termejä: seuraihminen, ulospäin suuntautunut, aina liesussa, levoton / koti-ihminen, itsekseen viihtyvä, erakko. Joo joo, on ne vertitkin, intro- ja ekstro-, mutta nehän ovat psykologian ammattisanastoa ja ilmaisultaan köyhiä kuten nuo fomot ja jomotkin. 

Itse olen aina ollut kotoilija. Nuorenakin, jolloin olisi "kuulunut" mennä ja olin sentäs pääkaupungissa, niin kävinkö opiskelijariennoissa? No, enpä käynyt!
Siihen aikaan jopa ajateltiin, että humanistineitokaisten pitäisi käydä iskemässä nuoria miehiä jossain insinöörien ja lääkärien bileissä tai vaihtoehtoisesti hengailla sama tavoite mielessä Vanhalla Ylioppilastalolla kulttuuriporukoissa. Minulle aivan liian tarkoitushakuista ja epäromanttista. Olin sitä mieltä, että Prinssi löytää minut opiskelijaruokalasta tai yliopiston käytävältä. Niin kävikin, kohtasin jopa useamman prinssiehdokkaan ihan arjen tilanteissa. Ja kun Se Oikea löysi minut, niin siitä alkoi rakastamani perhekotoilu ensin kaksin ja pian pikkuprinssien seurassa.  


Opiskelijaelämää 70-luvulla
Punavuoren kimppakämpässä

Nyt kun olen eläkkeellä kaksin mieheni kanssa ja saan valita joka päivä mitä teen, niin vältän edelleen liikoja menoja. Jos samalla päivälle osuisi vaikka kaksi kiinnostavaa menoa päällekkäin, niin menettämisen pelko ei käy mielessä, vaikka en menisi kumpaankaan vaan jäisin kirjoittelemaan näitä blogihöpinöitäni. 

No, tänään olisi ollut tapaaminen ystävien kanssa ja teatterireissu, mutta se peruuntui sairastumisen vuoksi, Shakespearen Myrsky Kotkassa. Vaihdettiin liput lahjakorteiksi ja mennään toiste, kun olemme kaikki terveitä. Kävimme sitten mieheni kanssa läheisessä Reunan kirjakahvilassa kuuntelemassa, mitä Mika Hentusella oli sanottavaa Natosta ja poliittisesta tilanteesta USA:ssa vaalien alla. Hentunenhan toimii USA:n kirjeenvaihtajakausiensa jälkeen nykyään Ylen Nato-erikoistoimittajana. Oli kiinnostavaa kuultavaa, vaikka hieman aikailin tätäkin lähtöä. En siis tuntenut mitään pakkoa osallistua.
Reunan tunnelma on aina kodikas ja siksikin yleisö kyselee paljon. Viihdyin. 


Kulttuuritalo Wanha rautakauppa,
Reunan kirjakahvila 26.11.2022,
kuva Ume


Kulttuuritalo Wanha rautakauppa 26.11.2022, kuva Ume


Huomenna käymme ehkä Kouvolan museokorttelissa perinteisillä vanhan ajan markkinoilla, joista saattaa lähteä mukaan jotakin lämmintä pukin konttiin paketoitavaksi.
Ikinä en olisi työaikana käynyt molempina viikonlopun päivinä jossain tapahtumissa. Sain mittani täyteen sosiaalisuutta arkipäivinä opettajan työssä ja usein viikonlopuilla oli myös työn suunnittelua.  

Mitä ajattelette näistä fomoista ja jomoista? Poltteleeko, jos jotain tärkeää menee ohi? 

 

Kirstinkallion kylätalon Kässämessut
lokakuun lopussa 2022

Koronaeristyksen aika näyttää tuottaneen korkealaatuisia neuleita. Joskus aiemmin ajattelin, että myyjäisissä ei enää löydä huolella ohuista langoista kudottuja sukkia ja lapasia, nyt niitä on. 



Ensimmäinen amaryllikseni tuotti näin kauniin kukan ja toinen varsi on nousemassa. Laitoin jo oveen joulunajan kranssin ja kyntteliköt ikkunoille.
Alkaa tuntua jouluiselta, ainakin pikkujouluiselta. 
Mies soittaa tuossa viereisessä huoneessa Cornelis Vreeswijkin lauluja, parhaillaan soi 'Balladen om herr Fredrik Åkare och den söta fröken Cecilia Lind'. Niin herkän kaunista...
Kohta lähdemme saunaan ja sitten vietetään saunailtaa, so. luetaan, katsotaan joku elokuva jos siltä tuntuu ja nautitaan hyvää iltapalaa. Jutellaan.
Tämmöistä on kotoilu meillä Myllykoskella.    

   

21 kommenttia:

  1. Kivoja nuo sukkakuvat, kuin tauluja.

    VastaaPoista
  2. Isänpäiväviikonloppuna kävin Kuopion musiikkikeskuksella tyttäreni kanssa kuuntelemassa intialaista musisointia. Unohdin kännykän vartioimattomaan narikkaan ja heti konsertin aluksi iski pakokauhu ja varkaiden pelko. Istuttiin kuitenkin tunti. Ihan kivaa viritysmusiikkia. Eilen jonotin tunnin auton pesuun huoltamolla, oli tarjouksessa. Ei suurta kiirettä mennä uudestaan minnekään. Jomotan kybällä.
    Upea amaryllis! Toivottavasti ei kasvata pitkää vartta niinkuin meille aina käypi. (se pitkä varsi taipuu)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on aika pitkä varsi, mutta tikkusuora. Laitoin kyllä jo tukikepin. Kuvasin ylhäältä, niin varsi ei näy. Pitää varmaan katkaista tämä maljakkokukaksi niin toinen kukinto saa tilaa.

      Poista
  3. Oi, mikä upea neito kuvissa! 😄

    Itsekin olen kotoilija. Eilen missasin työpaikan pikkujoulut karmean flunssan takia: kumea yskä, ääni pois, kuumetta, joka paikka kipeä. 🤧 Sinne olisi ollut mukava mennä: hyvää ruokaa, musiikkia ja tanssia, mutta tänä vuonna sairastettiin ja sairastetaan edelleen. Jokin ärtsy flunssa, koska k.testi näytti negatiivista ja influenssaankin on rokote otettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo vanhat kuvat tuovat mieleeni opiskelijakämpän vaatimattomuuden. Minulla oli ensin siskoni kanssa yhteinen makuuhuone ja hänen sairastuttuaan olin siinä huoneessa yksin. Muissa makkareissa oli muistaakseni viisi tyttöä, kaikilla yhteinen pieni keittiö, suihku, vessa ja olohuone/aula. Vakavuus kuvissa johtuu ehkä siitä huolesta, mitä tunsin siskoani kohtaan

      Ikävää, että olet sairaana ja pikkujoulutkin meni ohi. Flunssarokote ei varmaankaan tepsi taas kuin viisikymmenprosenttisesti. Itsekin hain flunssarokotteen ja terveydenhoitaja sanoi, että nyt kyllä pitäisi olla hybridi-immuniteetti, kun on viisi koronarokotetta, flunssarokote ja sairastettu korona.

      Poista
  4. Missä sen mukavampaa kuin kotona. Meneminen ei kiinnosta, kotona on kirjapino, sukkaneule ja katsotaan vanhoja sarjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvä yhdistelmä. Tämä meidän ilmastokin kyllä ajaa sisätiloihin. Ei semmoista ihmistä olekaan, joka viihtyisi pitkään ulkotapahtumissa Suomessa lokakuusta kesäkuuhun, eikä kesän lämpökään ole koskaan varmaa.
      Kävimme juuri äsken markkinoilla. Partiolaiset myivät siellä riisipuuroa ulkona syötäväksi, mutta miten sitä lapaset kädessä...

      Poista
  5. Apua, jomo!?! Järkyttävää. Listasin juuri ärsyttäviä sanoja listaan, johon päätyi myös tällaisia väkisin väännettyjä lyhenteitä. Ehkä nämä eivät ärsytä enkunkielisiä yhtä paljon. Mutta rajansa kaikella, Turussa aukesi nyt pop up joulutori ilman väliviivaa. Revin pop up -hiukseni päästäni!

    Mutta juu, olen jomo-kansaa. Ihanaa, kun ei tarvitse lähteä mihinkään. Luulin käyväni nyt kauantaisin kaikissa riennoissa, kun aiemmin viikonloput eivät olleet vapaat. Mitä vielä, olen jumissa tyytyväisenä sohvankulmassa.

    Minäkin löysin mieheni vailla tarkoitushakuista etsintää, mikä kyllä nykyajassa on saavutus. Luullakseni nykyisin suurin osa löytä toisensa Tinderissä tms. Olet kyllä ollut hemaiseva kaunotar (ja olet edelleen), en ihmettele ehdokasvirtaa kotiovellasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo lyhenteet ärsyttäisivät vaikka olisivat suomalaisistakin sanoista tehtyjä "Onks sulla pejo-syndrooma?" (pelko että jää osattomaksi) - "Eei, minä olen reto-ihminen." (riemu ettei tarvitse osallistua)

      Heh, tuo kommenttisi loppu! Mieheni kanssa tavattiin ehtolaiskurssiopettajina Haminassa. Opetettiin viereisissä luokissa ja käytiin päivittäin lounaalla Giovannin pastapaikassa. Siellä se silmäpeli alkoi.
      Olen aatellut, että nuo nettiparinhakupalvelut voisivat olla aika kivojakin, jopa romanttisia, jos maltetaan tutustella pitkään tapaamatta fyysisesti.

      Poista
  6. Itse olen vähän taipuvainen nyhjäämään kotona, mutta olen tarkoituksella nyt mennyt enemmän ihmisten ilmoille. Olen huomannut, että liika nyhjäily käy jopa mielenterveyden päälle, kun asuu yksin yksiössä. Fomoa en varsinaisesti tunnista itsessäni kuitenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sama täällä eläkeläisenä ja vaikka meitä onkin kaksi, kotiin ei pidä jäädä nyhjäämään. Joka päivä käyn kyllä jonkinlaisen asiointikierroksen (kauppa, kirjasto jne), mutta ryhmäliikuntani on tauolla - vaiko kokonaan lopussa - kun vesijumppa jäi kaupungin suljettua puolet uimahalleista ja tiputettua jäljellä olevien lämpötilaa. Elokuvateattereihin ei ole tullut moneen viikkoon hyviä elokuvia, ja kaiken lisäksi entinen virkeä naisryhmäni on supistunut muuton, sairastamisen ja kuoleman vuoksi. Osallistumattomuuden ilo vaatii sen, että on mistä kieltäytyä.

      Poista
  7. Olen aina ollut koti-ihminen, tosin nuorena mentiin likkakaverin kanssa pää kolmantena jalkana huvituksiin. Tykkään lukemisesta, joten siihenpä se aika menee, myös nuorena meni. Mies huvittaa itseään tietokoneella. Ja onhan meillä 9v. koiraherra, joka huolehtii meidän ulkoilusta. Ex-tempore meille tuli koiranpentu lokakuussa, joka nyt nukkuu mieheni jalkojen juuressa, mutta on hereillä erittäin aktiivinen, vilkas, topakka, utelias ja rakas <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä, että tulee ulkoilluksi. Minä olen suunnitellut iät ja ajat aamulenkkiä, mutta ilmeisesti tarvittaisiin koira, että minun ulkoilustani tulisi säännöllistä.

      Poista
  8. MM
    vain sivuten kirjoja! Kehityt. ;)
    (vai sanoisko: laaja-alaistut) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas, joo tosiaan - minähän sivusin kirjoja nimessä Reunan kirjakahvila ja opiskeluajan kuvassa näkyy ainakin iso sanakirjani The American Heritage Dictionary of the English Language.

      Poista
  9. Tunnistan tuon fomon itsessäni nuorempana, mutta silloin sille ei mitään “termiä” ollut. Oletin, että aika moni nuori saattoi kokea tiettyä sosiaalista painetta sen suhteen, että pitäisi olla menemässä ja tekemässä, ettei missaa mitään. Minulla tosin tuohon tunteeseen vaikutti paljolti se, ettei minulla ollut pahemmin kavereita muuttaessani omilleni jo nuorena. Olen aina viihtynyt itsekseni, mutta on eri asia onko yksin siksi että voi valita vai siksi, ettei ole muita vaihtoehtoja.

    Myöhemmin sain enempi niitä kavereitakin taas ja siitä muuten kiitos netille. Minulle oli luontevampaa tutustua netin keskustelupalstalla, joka sitten johti livetapaamisiin. Iso osa kavereistani on tullut elämääni juuri sitä kautta ja läheisimmät muuten blogeista eli on seurattu toistemme blogeja sitten tavattu ja kemiat ovat heti kolahtaneet myös livenä kohdilleen muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Töiden kautta en ole kavereita juuri haalinut, koska en ole jaksanut enää töiden jälkeen tavata yhtään ketään.

    Ymmärrän sinänsä tuota fomoa eikä sille pitäisi naureskella tai vähätellä (en tarkoita, että sinä niin teet), koska ei siinä mielestäni ole mitään erikoista – se on ihan inhimillistä. Fomot jäivät minulta iän myötä, kun opin kuuntelemaan itseäni ja hyväksyin myös sen, etten ole järin seurallinen eikä minun tarvitse olla. Aloin ajatella, että olen mieluummin yksin kuin “paskassa seurassa” ja sellainen olen edelleen. Mielenterveyteni takia en tarvitse menemisiä ja seurusteluja, vaan sitä että saan olla rauhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, juuri niin, nuorena on painetta olla mukana siellä missä muutkin. Minä kirjoitin liian kevyesti nuoruuden osallistumattomuudestani. Siinä oli tosiasiallisesti paljon huonoa itsetuntoa ja sitä, että olin kaiken aikaa ahdistunut läheisteni puolesta. Meillä perheen tasapaino oli järkkynyt äidin kuoltua ja siskoni, jota yritin nostaa, vajosi skitsofreniaan. Joskus olen ajatellut, että jos pääsisin takaisin nuoruuteen, niin eläisin enemmän - mutta se on vain jälkiviisautta, en tietenkään sillä taustalla ja niillä tiedoilla elämästä, mitä minulla silloin oli.
      Edelleen olen hidas lähtemään minnekään tai järjestämään tapaamisia ystävien kanssa, mutta sitten kun olen jonkun seurassa, olen eloisa ja virkistyn keskusteluista.

      No, sinäpä sen sanoit, netin kautta voi saada ystäviä. Aiemmin Esmeraldalle totesin, että parisuhteita voi syntyä nettipalvelujen välityksellä, ja samahan koskee ystävyyttä.
      Minulla on työkaveruus vahvistunut ystävyydeksi molemmissa työpaikoisssa, joissa olen ollut pitempään. Opettajan työssä on niin paljon keskustelua ja palavereja, että oppii tuntemaan kollegojen ajatusmaailmaa. Minulla lisäksi se, että olen ollut melko pienillä paikkakunnilla enkä paljon järjestö- ym toiminnoissa, joista taas - niistäkin - minua sosiaalisempi mieheni on löytänyt sielunkumppaneita.

      Molemmille ääripäille, kovalle menijälle ja tiukasti eristäytyvälle, saatetaan naureskella ja teeskennellä, ettei ymmärretä. Luulen kyllä, että me ymmärrämme, koska oikeastaan meissä kaikissa on jotain kaikista meistä. On syitä ja taustoja, jotka vaikuttavat käyttäytymiseemme, ja tietysti ne geenit.

      Poista
    2. Niin, ja tietysti olemme enimmäkseen jotain fomoilijan ja jomoilijan väliltä. Vanhempana alkaa nähdä itsensä selkeämmin eikä ole enää niin kiinni siinä, mitä ystäväpiiri hyväksyy, hyväksymisen piiri laajenee. Vaikka onhan sekin yleistynyt kovasti, että myös aikuisena kuplaudutaan ja halutaan olla juuri kuten oma ryhmä määrää.

      Poista
  10. Fomot ja jomot ovat minulle täysin vieraita termejä, mutta kun luin, mitä niistä kirjoitit, niin erakoitunut kotityyppi minä olen. Myös viihdyn näin. Koskaan en ole ollut pikkujouluissa, itse asiassa en kai osaa "juhlia" ollenkaan. Edelleenkin aina toivon, ettei minua kutsuta mihinkään. Korona-aikana on ollut tässä suhteessa helppoa.
    Siis jomoilen vain nytkin sukkia ja lapasia kutoen, metsätöissä silloin tällöin, sekä samoilemassa metsissä. Minusta marraskuinen iltapäivän hämärä on rentouttavaa ja kaunista.
    Amarylliksesi on kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aimarii, se on just hyvä, että tuntee itsensä ja elää mahdollisuuksien mukaan kuten itselle hyvä on.
      Minustakin hämärä on kaunista - valoa vasten. Olisi kiva, jos kesäyötkin olisivat pimeitä ja voisimme istua lämmintä iltaa ulkona kynttilänvalossa.

      Poista

Joulukalenterikirja lapsille ja aikuisillekin omansa

Niin suloinen kirja, Montako yötä vielä, Prinsessa Pikkiriikki , 24 tarinaa  Hannele Lampela ja kuvitus Ninka Reittu .  Tutustuin Prinsess...