tiistai 4. elokuuta 2020

Kainuussa käymässä

Kainuussa vihdoin seitsemän vuoden tauon jälkeen kokeilemassa, vieläkö tulee ikävän tunteita. 
Mehän asuimme ja olimme mukana monessa puuhassa Kuhmossa 23 vuoden ajan, ja nyt olemme asuneet kohta saman verran Kymenlaaksossa, hiljaisempaa elämää. Alkuun muuton jälkeen vietimme mieheni kanssa viikon verran joka vuosi lomaosakemökissä Vuokatissa, ja minä vierailin myös muutaman kerran ystäväni luona Ihminen ja Kosmos -tapahtuman aikaan kevättalvella. Tätä viehättävää tiedettä ja taidetta tarjoavaa seminaaria ei ole järjestetty enää muutamaan vuoteen. 

Loma-asunnon vuokraajamme Vuokatissa kertoi, että Vuokatin matkailukesä on ollut hyvin vilkas tänä kesänä, vaikka ulkomaiset turistit ovat loistaneet poissaolollaan. Kainuun Sanomissa oli juttu, jossa kerrottiin saman koskevan koko Kainuun matkailua. Monet ovat suunnanneet tänä kesänä kotimaan kohteisiin, kun ulkomaille ei ole päässyt.
Mökkikylä oli täynnä nuoria hyvin treenattuja ihmisiä kirkkaanvärisissä, teknisissä urheiluasuissaan. Meidän vaeltaessamme vaaran rinteen polkuja maisemakatseluvauhtia ohitsemme juoksi porukkaa tai ajeli leveärenkaisilla pyörillään (fatbike). Naapurimökistä lähdettiin treenaamaan jo varhain aamulla meidän vielä kahvitellessa. Viikonlopulla selvisi, että Vuokatissa järjestettiin valtakunnallinen rullasuksikilpailu.  



Vuokatin keskustan tuntumassa, Veikko Huovisen (1927 - 2009) kotimaisemissa, seisoo hänen tuotannolleen omistettu nelimetrinen pronssipatsas "Havukka-ahon ajattelija", jonka on veistänyt kuvanveistäjä Nina Terno. Patsas paljastettiin 1989, ja se oli ensimmäinen suomalaiselle kirjailijalle hänen eläessään omistettu patsas. Jalustaan on kaiverrettu Huovisen luoman hahmon Konsta Pylkkäsen miete ihmisen asemasta.



Veikko Huovinen oli kirjailija, joka poistui harvoin kotiseudultaan.  
Toinen Kainuun iso kirjailija Eino Leino (1878- 1926) sen sijaan tunsi vetoa pääkaupungin kirjailijapiireihin. 
Kajaanin Paltaniemssä on Leinon lapsuudenkodin Hövelön paikalle rakennettu identtinen uusi Hövelö, perinnetalo, joka toimii museona ja on vuokrattavissa erilaisiin tilaisuuksiin. Talossa on sekä Leino että Lönnrot -näyttelyt. Elias Lönnrot (1802- 1884) vietti pitkiä aikoja Hövelössä kootessaan ensimmäistä versiotaan Kalevalasta. 
Hövelön tilalla asuvaan Lönnbohmin perheeseen syntyi kymmenen lasta. Kuopus sai nimen Armas Einar Leopold Lönnbohm, myöhemmin hän otti kirjailijanimekseen Eino Leino. Kaikista sisaruksista on muotokuvat ja tiedot Hövelön seinällä, menestyneitä ihmisiä. 
Isoveli Kasimir Leino oli monipuolinen kulttuurivaikuttaja ja kirjailija, mutta jäi osittain pikkuveljensä varjoon. Molemmat kärsivät mielenterveyden ongelmista, jotka Einolla saattoivat antaa sävyjä hänen upeisiin vuoroin helkähtelevästä ilosta ja synkästä masennuksesta kertoviin runoihinsa


Eino oli jo lapsena runoniekka. Ensimmäinen säilynyt runo "Epäilevä" on hänen 
9-vuotiaana joululomalla kirjoittamansa rakkaudentunnustus vähän vanhemmalle tyttökoululaiselle Heikkilän Tildalle. Runovihko oli alkanut tämän jälkeen täyttyä, mutta kun se joutui koulukortteerissa serkkutyttöjen käsiin ja Einoa alettiin kutsua Lemmenliekiksi, hän heitti vihkonsa Kajaaninjoen Ämmäkoskeen. 

Epäilevä

Ainiaan lempeni
olet omaava
sä täytät syömmeni
neito ihana.

En tiedä, saanenko
lempeäsi sun, 
vai yksipuolinenko
lemp´ on raukan mun. 


Vinkkejä sinulle, joka suunnittelet kulttuurimatkaa Kainuuseen: 
💟 Mene Kuhmossa ihailemaan arkkitehtuuria pääkirjastoon ja Kuhmo-talolle. 
Käy Talvisotamuseossa, luontokeskus Petolassa ja Kalevalan ja karjalaisen kulttuurin keskuksessa Juminkeossa. Jos olet varannut runsaasti aikaa, ajele keskustan ulkopuolelle, perukkaan, kokemaan täydellinen hiljaisuus ja kainuulaisen maiseman kauneus. Lähde patikoimaan Siniselle polulle tai Teerisuo - Lososuon reiteille, siellä voit osua paikkaan, jossa on kullankeltaista lakkaa enemmän kuin jaksat poimia. 
💟 Vuokatissa suosittelen vaelluspolkuja, joita on erimittaisia ja eri tavalla rasittavia. 
💟 Kajaanissa kannattaa ajella Paltaniemeen tutustumaan paitsi Eino Leino -taloon, niin myös sen lähellä sijaitsevaan vuonna 1726 rakennettuun kuvakirkkoon, jonka seinille on maalattu Raamatun kertomukset kuvina, niin että lukutaidotonkin saattoi niistä muistella kuulemaansa. Kuvat on maalannut kirkkomaalari Emanuel Granberg vuosina 1778 – 1781.



Yllä olevan oviseinän ison maalauksen alaosa on jossain vaiheessa peitetty valkoisella maalilla, koska sen helvetin kauhut olivat olleet liikaa kirkosta poistuvalle naisväelle. 



Yllä Kuhmon kirjaston näkymä lukuparvelta alas. Kirjasto on aivan joen rannassa ja sai nimen Atalante Jean Vigon elokuvan L'Atalante mukaan. Elokuvassa Atalante on jokilaiva, ja kirjaston yhteydessä on ajateltu laivan tuovan tietoa.  

💟 Kulinarismin puolelta haluan mainita Kuhmosta lounaspaikan Neljä Kaesaa ja vanhaan rautakauppaan rakennetun Kaesan kahvilan, josta voi myös ostaa kotiin viemisiksi kukkoja ja rönttösiä. 
💟 Kajaanin paras kahvila on Pekka Heikkisen leipomokahvila, jonka satavuotias puu-uunileivän juuri on säilynyt läpi tulipalonkin, koska sitä säilytetään eri paikoissa, mm. kassakaapissa. Tässä kahvilassa olen aina aistinut viihtyisän keskieurooppalaisen konditorian ilmapiirin. 

💟 Shoppailuhalun iskiessä kannattaa tutustua Sotkamon käsityömyymälään ja erityisesti sen lapasiin. Myymälä on käsityöyhdistyksen ylläpitämä ja siellä myydään yhdistyksen jäsenten kotonaan tekemiä tuotteita. Näin hyvin tehtyjä, mittasuhteiltaan oikeita lapasia en ole löytänyt mistään muualta. Myymälässä on aina myös jotain uutta, tällä kertaa nimipatalaput, kiva lahja vaikka hääparille. 
💟 Yllytän pistäytymään myös Saastamoisen kenkäkaupassa. Se on tilaihme. Joillakin käytävillä on melkein edettävä sivuittain. 



Kaesan kahvilassa tuli vastaan yksi ensimmäisen Kuhmon vuoden oppilaitani, jolla ei hänelläkään ole enää kovin monta vuotta eläkeikään. Ajatella, jos olisin jatkanut työtäni Kuhmossa, olisin päässyt pian opettamaan ensimmäisten oppilaitteni lapsia ja lopulta jopa lapsenlapsia!
Muistelimme siinä vanhoja aikoja ja entinen oppilaani sanoi, että heitä oppilaita hymyilytti, kun Marjatta oli niin nuori ja herkkä. He olivat seuranneet koulun urheilukilpailussa, miten minä olin itkenyt, kun palkintoja jaettaessa soitettiin Maamme-laulua. No, minähän liikutun musiikista yhtenään. Kuhmon yläasteella oli tosiaan melkoiset yleisurheilukilpailut. Jokainen yli tuhannesta oppilaasta osallistui johonkin lajiin, opettajat (yli 60 meitäkin, kesti aikansa ennen kuin opin tuntemaan kaikki) olivat toimitsijoina, ja omaa vuoroaan odottavat ja omista kilpailuistaan vapautuneet oppilaat sekä opettajat täyttivät urheilukentän katsomon ja kannustivat kentällä taistelevia. Pitkän päivän päätteeksi oli opettajien ja oppilaiden välinen pesäpallo-ottelu. Kaikki sujui kuin harjoiteltu tanssi. On siinä ollut melkoinen suunnittelu - ilman tietokoneita.  

Niin, tuliko ikävän tunteita? - Ei tullut. Ei edes kun ajelimme entisten kotiemme ohi, koulunpihan kerrostalon, kahden rivitalokodin ja Ahmatien omakotitalon, jossa viisihenkinen perheemme nautti väljistä tiloista ja isosta pihasta. Katselin kaikkea menneisyyteen kuuluvana, kuin jonkun toisen elämänä. Kuhmo oli kotini joskus, kuten muutama muukin paikkakunta on ollut. Voisin edelleen muuttaa, muutto virkistää ja inspiroi. Koti ei ole minulle paikkakunta, vaan oma soppi omine ihmisineen.  


Vuokatinvaaralta alas


15 kommenttia:

  1. Kuulen Kainuun kutsun. Juttusi auttaa unelmoimaan paikoista, joita suosittelet. Kiitos 👋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulkaa korpeimme kuiskintaa...

      Kaikkein kivointa Kuhmossa oli kesällä kamarimusiikkiviikoilla, kun oli paljon säpinää ja ihmisiä eri puolilta maailmaa. Kielet ja murteet kohtasivat. Meilläkin oli kotimajoitusta, ja Unto toimi yhtenä kesänä muusikoiden autonkuljettajana. Tänä kesänä tämä kesän kohokohta on jäänyt väliin ja tuntuu varmaan oudolta paikallisista. Suosittelen festareiden aikaa Kuhmossa vierailulle, kun maailma taas aukeaa.

      Poista
  2. MM

    Hyvin oot päässy irti (joutavista) kaipuista vanahan perrään, vaikka herkkyysasteesi kymmenen. :)

    Eino Leinon isähän on meiltä päin eli Antti Mustonen Liperistä, jossa eli parikymppiseksi ennen kuin muutti Kajaaniin ja Hövelöön.

    https://reettamarketta.vuodatus.net/sivut/eino-leinon-karjalaisista-juurista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Van oun päässynnä kaepuusta ja asettunna miä-alueen asukiksi.
      'Kymenlaaksolain' ei ole niin selkeä imago kuin 'kaenuulaenen', mutta joka alueella on omat viehättävät erityispiirteensä.

      Kiitos linkistä! Tutkin noita Eino Leinon vanhempien taustoja Hövelössä ja pohdin myös sitä, että äiti synnytti lapsia 22 vuoden ajan. Raskasta elämää.


      Poista
    2. Murteen tarkistus: peässynnä ei päässynnä,kait.

      Poista
  3. "Koti ei ole minulle paikkakunta, vaan oma soppi omine ihmisineen." Tämä oli hienosti sanottu. Minultakin sujuu kotiutuminen helposti. Vanhoilla asuinsijoilla vierailu on nostalgista, mutta en ole koskaan kokenut kaipuuta entiseen.

    Minua surettaa tämä rajojen sulkeminen ja sisäänpäinkääntyminen, ei se tee hyvää ihmiselle eikä ihmiskunnalle. Toki on kiehtovaa katsella omaa maataan uudesta vinkkelistä, mutta rakastan sitä, kun ympärillä olevassa puheensorinassa on eroja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kaipaan matkailun tuomaa kansainvälisyyttä, mutta epäilen, että menee pitkä aika ennen kuin pääsemme "vanhaan normaaliin" tai edes lähelle sitä.

      Meillä oli valtavan isot muutokset Kuhmosta tänne muuttaessa. Vaihdoimme asuinpaikan, asumismuodon ja työpaikat. Minulla tuli kyllä siinä tilanteessa epäröinnin hetkiäkin. Näin aluksi vanhan ruusuisena, vaikka olin itse halunnut siitä pois, sitten alkoi uusi näyttäytyä kaikessa parempana, kunnes kriisi oli ohi ja lopetin vertaamisen.

      Poista
  4. Samaa mieltä siinä, että koti on siellä missä on oma soppi ja omat ihmiset. Tosin nyt osa omista jäi Helsinkiin, kun Turkuun muutimme. Kuitenkin pitää sanoa, että en kadu Helsingistä/Espoosta lähtöä, vaikka kävi jopa niin että lapsenlapset ilmaantuivat vasta muuton jälkeen, ja ovat siellä. Omituisesti jätin Helsingin kokonaan taakseni enkä oikein pidä itse kaupungista enää, siis sen maisemasta, arkkitehtuurista, kuilumaisista kaduista ja yleisesti massiivisesta profiilista. Turkuun olen vähän kuin vastarakastunut, noihin kukkuloihin, ja jokirantojen tunnelmaan. Ja tähän helppouteen pyrähtää pyörällä joka paikkaan. Yllättävää, koska en nuorempana olisi uskonut näin käyvän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turku on lähellä Helsinkiä ja hyvien kulkuyhteyksien päässä, voit käydä lapsenlasten luona päiväseltäänkin.
      Turku on minustakin viehättävä kaupunki. Keskimmäinen lähti sinne Kuhmosta opiskelemaan, lähes 600 kilometrin päähän, ja jäi asumaankin. Liian pitkä matka lasten luo Etelä-Suomeen oli yksi syy siihen, miksi katsoimme parhaaksi lähteä Kuhmosta.
      Meillä on vain nuorimman pojan perhe tässä lähellä, mikä on ollut kivaa.
      Pyörä on kätevä kulkuväline. Käytän sitä päivittäin.

      Poista
  5. Olipa kiva muistelo, kiitos siitä!
    Olen itse tehnyt vastaavanlaisen jäähyväiskäynnin Savitaipaleelle joku vuosi takaperin. Kaikki tutut paikat, mökki, srkn kesäkoti, mummila jne. Voimakkaita tunteita ja suuri haikeus iski silloin. Todellisuus vasten kasvoja, yhtään tuttua ei tullut vastaan, muuttaneet kuten miekin tai kirkkomaalla.
    Ei ollut ikävä sinne, läksin yli 50 vuotta sitten ja palata en aio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Riitta!
      Noin se usein käy. Kotiseutu autioituu eikä siellä enää ole sitä maailmaa, josta nuorena lähti.

      Minulla katkesivat yhteydet Pomarkkuun, kun lähdin sieltä opiskelemaan 18-vuotiaana, enkä käynyt kotonani kuten muut opiskelijat, vaan pidin opiskelijakämppiä tukikohtinani. Untoa olisi kiinnostanut hakea töitä myös siltä suunnalta silloin kun päätimme viisikymppisinä muuttaa alemmas Kuhmon korkeudelta, mutta minä en halunnut. Lapsuus oli niin ilotonta, että en halunnut siitä muistutuksia. Isäni kuoleman jälkeen asioita järjestellessämme kuitenkin yllätyin siitä, miten kivoja ja ystävällisiä ihmisiä kotiseudulla tapasin, samoin luokkakokouksen yhteydessä. Nyt on todettava, että kammoni on ollut turhaa, pitkittynyttä ja ylimitoitettua.

      Viihdyn hyvin täällä Mylsällä. Minusta on kiva, kun herään kesäöinä junan ääneen ikkunan ollessa auki. Siitäkin pidän, että tästä on lyhyt matka "oikeaan kaupunkiin" Kouvolaan eikä Helsinkikään ole kaukana.

      Poista
  6. Koti on siellä mihin asettuu taloksi. Elämän kutsuhuudot veivät pois nuorena entisestä kotipitäjästä, aika- vuosikymmenet ovat tehneet sielläkin tehtävänsä, tuttuja ei vastaan tule kun siellä joskus käy.
    Veikko Huovisen tuotanto on tullut luettua muutamaa kirjaa vaille kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta tuo alkulauseesi, "siellä mihin asettuu", eli paikka muuttuu kodiksi, kun siellä on. Toisin sanoen ihminen sopeutuu paikkaan ja oppii käyttäytymään paikan mukaisesti, alkaa omaksua murretta ja tyyliä. Ihminen on sopeutuvainen olento.

      Poista
  7. Kiitos mielenkiintoisista vinkeistä! Häpeäkseni pitää tunnustaa, etten ole koskaan Kainuussa käynyt, paljon on vielä näkemättä minulla siellä koto-Suomessa! Nyt olen muuten tämän koronakesän aikana kolunnut lähiseutuja 100 kilometrin säteellä ja olen yllättynyt miten sitä saa matkakuumetta lievitettyä jo sillä :) /Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon on näkemättä minullakin Suomessa.
      Mietin juuri, ehtisikö käydä joku päivä ensi viikolla Haminassa, kun siellä on vielä lauantaihin asti Jukka Rintalan iltapukujen näyttely. Ehkä tässä on sitten hiljakseen asetuttava talvilepoon kuten karhu pesäänsä, lisääntyviä koronatartuntoja pakoon.

      Poista

Vain kolme kuvaa - maaliskuu

Bloggari Kristiina K on aloittanut vuoden alussa kuvahaasteen Vain kolme kuvaa . Tehtävänä on julkaista joka kuukausi kolme kuvaa, joiden ai...