maanantai 20. huhtikuuta 2020

Kuvia kevätretkiltä Kouvolassa


Kuva: Ume

Olen niin usein kommenteissani maininnut, miten olen käynyt retkeilemässä siellä ja täällä, että nyt on jo kuvakooste paikallaan. 
Kouvolan alueella on kymmenittäin upeita retkeilymaastoja. Se tunnetuin on Repoveden kansallispuisto. Siellä olen käynyt yleensä syksyisin, kun haavat ovat kultaisia. En erityisemmin pidä poluista, joilla on tallattu niin paljon, että niistä on kaikki pehmeys hävinnyt, tämä koskee myös Repoveden polkuja. Nyt pitää tosin lisätä, että kun vertailukohteena on Kuhmon Sininen polku, niin polku kuin polku tuntuu turhan koppuraiselta.

Yllä oleva joutsenkuva on Tirvan virkistysalueelta, jossa varsinkin myöhemmin keväällä on huumaava tuoksu lukuisten tuomien ansiosta.


Kuva:Ume




Ahvio on Anjalan kylä, jossa kulkee retkipolku pitkin joen rantaa. Käymme siellä mieheni kanssa eri vuodenaikoina ihailemassa koskia. Kesän alussa polun varren metsä on niin  täynnä kieloja, että metsänpohja muistuttaa valkoista mattoa.
Minulle tuli Kanariansaarten reissun jälkeen Ahvion sammaleen peittämästä maastosta mieleen Gomeran sademetsä.

Aivan Kouvolan kupeessa on Mielakan laskettelupaikka. Siellä risteilee erilaisia maastopyöräilyyn ja patikointiin tarkoitettuja polkuja. Kävelimme niitä ja kiipesimme myös metsää pitkin - huom, ei valmista tietä - laelle asti. Kiperimmissä kohdissa kapusin nelinkontin pystysuoraa maastoa kuin vuoristokiipeilijä ilman köyttä. Palkintona oli punaiset posket ja hyvät yöunet. Mielakasta ei tullut otetuksi kuvia. Keskityimme fyysiseen suoritukseen.

Viimeksi kävimme Elimäellä Mustilan arboretumissa. Olen yleensä käynyt Mustilassa vain alppiruusujen ja atsaleoitten kukinta-aikaan. Yllätyin, miten paljon lehtometsässä oli jo kukkia.




Kuva:Ume







Kuva: Ume

Jouluruusuja, lumikelloja, sinivuokkoja, skilloja... tunnistin myös valkovuokkoja ja pystykiurunkannuksia. 

Erään polun varrelle arboretumissa on kerätty puunveistokilpailun tuloksena syntyneitä patsaita. Tänä kesänä piti olla uusi kilpailu, mutta se siirtyy tietenkin, kuten kaikki muutkin tapahtumat. Puistossa on näköispöllöjä, karhuja, oravia, aidonnäköisiä saappaita, kalevalahahmoja ja vaikka mitä. Minusta paras työ riemullisuudessaan on alla oleva peikko. 




Nämä kaikki kohteet ovat meiltä Myllykoskelta lyhyen automatkan päässä, mutta on meillä ulkoilupaikkoja lähelläkin. Viiden minuutin kävelymatkan päässä meiltä kotoa on hiihtolatuna talvella ja patikointipolkuna muina aikoina toimiva reitti, joka vie seuraavaan keskukseen Inkeroisiin saakka ja toiseen suuntaan niin ikään viiden minuutin päässä Kymijoen rannalla on mitä kaunein ulkoilupuisto Koivusaari, joka ei ole saari. Siellä on polun ja nurmikkoalueiden  lisäksi frisbeegolfrata, maauimala, lasten leikkialue, matonpesupaikka, kesäteatteri ja kymmeniä kalastuslaitureita karppilammen rannalla. Koivusaaren lammessa on tavallisimpien vesilintujen ohella hauskoja nokikanoja. Koivusaaaresta olen kirjoittanut riemukkaan kevätpostauksen toukokuussa 2016 (klik)


Täältä tullaan! Tälläkään patikkareissulla en tavannut muita kuin nämä kaksi kalastajaa. Kovin on hiljaista meillä Mylsällä.   

Lähipäivinä pitäisi sään lämmetä. Tekee mieli pyöräilemään. Olen aina pitänyt pyöräilystä; siinä on vapauden tuntua, kun pääsee irti maasta. (Lisäys  seur. päivänä: Kotikriitikko luki tämän ja sanoi, että pitäisi olla 'saa jalat irti maasta'. No mutta kyllä pyörän satulassa kiitäessä on irti maasta, puujaloillakin on. En korjaa...)

Mitenkä siellä? Onko kevät sekä nykyinen hiljentynyt kulttuuri- ja kaupunkielämä houkutellut liikkumaan ja nauttimaan luonnosta entistä enemmän?


13 kommenttia:

  1. Luonto vetää kuljeskelemaan sekä Liedossa että mökkikunnassa. Kummassakaan ei ole havaittu virustartuntoja, joten tyynin mielin on nautittu ulkoilmasta. Yhtä kauniita reittejä ei näillä main löydy kuin teillä päin. Vapaata tilaa kuitenkin riittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on todella paljon näitä hoidettuja polkuja ja muita virkistysalueita. Jokainen kunta on pitänyt tärkeänä, että alueelta löytyy paikkoja, joissa voi retkeillä.
      Meidän kaupunkiin kuuluu vanhan Kouvolan lisäksi nykyään Kuusankoski, Anjalankoski (Myllykoski, Inkeroinen, Anjala), Jaala, Valkeala ja Elimäki. Kaupunkia on mainostettu vitsinä tyyliin "kaikkea kivaa betonista", mikä on jo aiheuttanut jatkuessaan kyllästymistä, ja totuushan on toinen.

      Kouvolassa on tartuntoja, joista ainakin yksi ketju on lähtenyt kuusankoskelaisesta päiväkodista. Katsotaan mitä tapahtuu, kun kesä alkaa ja ihmiset tuntevat tarvetta liikkua enemmän ja kokoontua yhteen.

      Poista
  2. Repoveden kansallispuisto on nimenä minulle tuttu. Olen tutustunut retkeilyopuksista kaikkiin Suomen Luonnon- ja kansallispuistoihin. Mahtavaa, että niitä on ja niitä arvostetaan. Nykyään paljon sorastetaan polkuja herkimmin vaurioituvilla retkialueilla. Minä pidän kuitenkin kulunesta, juurakkoisista, karkein kivin peittyneistä poluista. Ne pitää tasapainon vireänä ja kuomittavat pitkiä luita.
    Houkutteleva maasto ja arboretum kukkii noin valtavasti jo tässä vaiheessa kevättä.
    Minä olen joskus saanut katsella tuollaista scillarunsautta Mannerheimin kartanon puutarhassa Askaisissa käydessäni.
    Täällä ei vielä sulaa maata, ei pälven pälveä, mutta lämmintä on. Kyllä lumi on alkanut sulaa ja arvaa, miten kaipaan jo poluille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta, epätasainen maasto on kaikkein parasta kropalle. Olen kokenut tämän Keski-Suomessa Salamajärven kansallispuistossa, joka on todella kivinen. Lomailimme sielläpäin muutamana kesänä. Pyhä-Häkin puisto oli elämys ikimetsineen.

      Suomi on nyt todella kahtiajakautunut lumen suhteen. Teillä lunta niin hurjasti ja meillä ei koko talvena kuin nimeksi.
      Jos ette ole nähneet aimariin lumikuvia, niin piipahtakaa katsomassa nyt: http://kommintanhua.blogspot.com/2020/04/kevaantulo-hidasta.html

      Onneksi kevät teillä tulee sitten kohisten, kun sen aika on.

      Poista
    2. Kiitos liittämästäsi linkistä. Saattaa joku käydä kurkistamassakin talvea, joka on vielä tässä vaiheessa kaukana keväästä.
      Mutta kevät laulaa täällä lintusten liverryksissä, se porottaa auringon säteissä, myös lämmintä oli päivällä +7. Luulisi lumien saavan kyytiä! Vielä hiihdellään, tänäänkin.

      Poista
  3. Onpa kaunista. Ja niin kauniit kuvat. Tällaiset luontoretket virkistävät, onneksi tällaisiin paikkoihin vielä pääsee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta! Uutislähetyksessä joku pariisilainen sanoi, että on valmis pysymään koko kesän huoneistossaan, jos niin tarvitaan. Toivottavasti hänellä on edes parveke ja jonkinlainen ilmastointi.
      Meillä Suomessa on tilaa, tekee mieli sanoa että vaikka toisille jakaa, mutta siitä saa joiltain tahoilta sapiskaa.
      Mökit, joiden arvo on ollut laskusuunnassa, ovat taas tavoiteltuja.

      Poista


  4. Kaunista Kymenlaaksoa kuvissasi. Mustilassa olen käynyt useasti, mahtavasti siellä jo näköjään kukkii. Mielakka on myös tuttua seutua, koskaan en ole tosin lasketellut, enkä kiivennyt sinne.

    Viime kesänä käytiin ekaa kertaa Jaalassa, Werlan alueella, kaunis paikka.

    Oma liikkuminen luonnossa on lähiliikuntaa, ei ole autoa käytössä. Hieman jo kaipaisi uusia maisemia, totta puhuen, vaikka tarjoaahan tuo luonto täällä lähelläkin joka päivä jotain uutta kevään edetessä. Silti, en panisi pahaksi autoajeluakaan!
    Nyt on todellakin tullut käveltyä enemmän luonnossa, yleensä harrastan enemmän kaupunkikävelyä, pidän arkkitehtuurista ja kaupunkikulttuurista niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin viihdyn/viihtyisin kaupungeissa. Kuapungissa huomaa kävelleensä tuntikaupalla, kun taas maalla pitää joskus pakottaa itsensä liikkeelle, varsinkin talvella, jos on lunta ja mahdollista kävellä vain maantien laitaa. Ihan hyvä, että tänä talvena ei ole ollut räntää eikä liukasta, kun se "kunnon talvi" hiihtoineen on kuitenkin niin harvinaista meillä päin.

      Me viemme vieraita usein Werlaan. Eräänä juhannuksena löysimme Jaalasta Heisanharjun, joka on aivan Mäntyharjun rajalla.
      Parina juhannuksena olemme patikoineet Kammarmäen luontopolulla Saaramaalla. Sitä varoiteltiin vaikeana, ja kyllähän se olikin, kahdesti piti nousta kallionseinämää köyden varassa.
      Ai jai, nyt alkaa tehdä mieli uusille poluille jonnekin. Kun ei ole sitä kaupunkielämääkään...

      Poista
  5. Paljon uusia retkivinkkejä kesälle kun/jos tulemme Kymenlaaksoon, olemme siellä lomailleet joka kesä vuodesta 2009 lähtien. Tosin tänä vuonna taitaa tulla tauko, riippuen koronatilanteesta :( Mutta onneksi meillä on hienoja kohteita myös täällä Tukholman alueella, saaristo on oma suosikkini täällä ja varsinkin tämä eteläinen puoli. Meiltä on merenrantaan vain noin puolen tunnin ajomatka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meri on kaikkein upein vesi, ei siitä mihinkään pääse. Tukholman saaristo on idyllisen näköistä, tärkeä osa Tukholman imagoa.
      Ennen mökin hankintaa me veimme veneen trailerilla joko Kymijoelle tai Suomenlahdelle, jonne lähdimme Virolahdelta Klamilan satamasta. Etsiydyimme autioille kalliosaarille ja vietimme koko kesäisen päivän siellä uima-asuisina. Tällaisen päivän jälkeen oli ihanan raukea ja tyytyväinen olo. Meri-ilmassa on jotain ihmisen psyykelle hyvää.
      Eniten kyllä pidän Välimeren rannoista, mutta niistä voi nyt vain haaveilla.

      Kymenlaakso kutsuu, kun epidemia sallii. Nämä minun kohteet olivat vain Kouvolasta, mutta Kotkassa ja Haminassa on omat hienot nähtävyytensä, kuten varmaan tiedät.

      Poista
  6. Tämä onkin kiva paikka! Nyt kun on aikaa olla luonnossa, niin on kiva käydä kiertämässä uusia paikkoja. Juurikin lyhyen automatkan päässä olevat kohteet kiinnostaa. Jos sää antaa myöten niin ihan pyörälläkin voi mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, pyörämatkan päässä on paljon nähtävää. Minä polkaisen tästä kerran kesässä Anjalan kartanolle ja kävelen siellä kulttuuripolun. Usein pyöräilen - ja talvikeleillä kävelen - jokivarren tietä Kouvolaan päin, se reitti on kaunis joka vuodenaikana. Kerran olen ajellut vanhaan Kouvolan kylään saakka.

      Poista

Kolmanteen ja neljänteen polveen...

Kuvassa vasemmalla maamies isäni, kausipalkollinen Anni, ryhdikäs Mamma ja lempeä Pappa, minä Papan edessä 3-vuotiaana ja viimeisenä oikeall...