perjantai 27. maaliskuuta 2020

Koronan aikaan



Olen lukenut muutamia kelpo kirjoja ja mietin, mistä eniten haluaisin kirjoittaa, Domenico Starnonen vanhenemista ja kunnianhimoa pohdiskelevasta  kirjasta Kepponen, Elina Kilkun kielletystä suhteesta kertovasta romaanista Ihana tyttö vai kahdesta Amélie Nothombin teoksesta. Kesken miettimiseni löysin  työhuoneeni hyllystä (se aakkosjärjestys pitäisi tehdä vihdoin nyt tässä koronakaranteenin aikana!) Albert Camus'n romaanin Rutto ja nyt en mitään muuta halua tehdä niin paljon kuin syventyä tähän kirjaan uudelleen yli viidenkymmenen vuoden jälkeen.  Aloittelen vasta ja tutkin teini-ikäisen itseni tekemiä muistiinpanoja ja alleviivauksia. Tämän kirjan lukemisesta tulee todellakin myös muistelemista ja tutustumista siihen millainen olin lukion toista luokkaa käyvänä tyttönä. Ensimmäinen mikä yllättää minut on silloinen kaunis käsialani. Nykyään en tahdo saada muistiinpanoistani ja kauppalapuistani selvää. Ensimmäiselle sisälehdelle poimimani ajatus siitä, mihin meillä on aikaa, viehättää minua. (Jos et näe sitä hyvin, niin klikkaa kuva suuremmaksi.)


Ensimmäinen alleviivaamani kohta kirjassa on "rakastaa tunnettaan tarkkailematta" ja olen lisännyt sen viereen sulkeisiin (hippie). Niin, tässä on kyllä kyse siitä, että ihmisillä ennen ruttoa ei ollut kaiken menemisensä keskellä aikaa syventymiseen ja siksi oli pakko rakastaa tunnettaan tarkkailematta, mutta 60-luvun lopun tunnelmat saivat minut katsomaan tätä hippiaatteen näkökulmasta. Näin aika vaikuttaa meidän tulkintoihimme. Tämän jälkeen olen nostanut esiin sellaista mitä nytkin pidän tärkeänä. Olinko hieman pikkuvanha 17-vuotias?

Ruton päähenkilö on lääkäri Rieux, joka kirjaa, mitä näkee, kun Oranin kaupunki joutuu epidemian valtaan. Rutto on kirjassa myös symbolinen asia, ei vain sairaus, mutta jokainen voi miettiä, mitä se rutto voisi olla. Joka tapauksessa epidemian kuvaus on nyt ajankohtainen. 

Olen luonteeltani sellainen, että haluan kriisitilanteissa ennen kaikkea saada tietoa ja selvittää asioita. Ymmärrän, että jotkut valitsevat mieluummin ohittamisen ja kääntävät katseensa muualle. Meillä on opitut selviämiskeinomme, joita joudumme ottamaan enemmän käyttöön lähiaikoina. Me olemme vasta alussa koronakriisissä.

Edellisessä kirjoituksessani löysin karanteenielämän hyviä puolia, ei niin pahaa jottei jotain hyvääkin, mutta tietenkin elämme nyt vaikeaa aikaa. 
Kauheinta ovat tragediat, joita jotkut ovat jo kokeneet. Jokaisen tilastoidun kuoleman takana on surevia läheisiä. 
Kauheaa on myös talouden ongelmat, työpaikkojen menetykset ja taloushuolet perheissä. 

Olen katsellut eri maiden tartuntakäyriä ja miettinyt, pitäisikö muuallakin ottaa käyttöön Etelä-Korean käytäntö, jossa testataan paljon ja eristetään sairaat. Meillä, kuten monissa muissakin maissa testataan vähän ja laitetaan terveet karanteeniin, mikä pysäyttää normaalin elämän ja saa pitkään jatkuessaan ihmiset voimaan huonosti. Jos taudin huippu Suomessa on juhannuksen tienoilla ja hiipumisvaihe kestää syksyyn, niin niinkö kauan me jatkamme rajoituksia ja karanteenia? Aivan viimeinen tieto (katson kaikki koronalähetykset) on, että Saksa olisi ottamassa käyttöön Etelä-Korean mallin. 
USA:ssa taudin käyrä on lähes pystysuora. Mitä siellä oikein tapahtuu? Entä Venäjällä, josta tietoa ei paljon saada? Toisella puolen naapurissamme Ruotsissa on oma linjansa. Jää nähtäväksi, millainen lähestymistapa on ollut paras. 
Miten Afrikan väkirikkaat valtiot pärjäävät? Entä Venezuela, jossa on muutoinkin ollut äärimmäiset poikkeusolot pitkään ja ihmiset kuolleet hoidon puutteeseen tavallisissakin sairauksissa? Mikä on tilanne Turkin ja Kreikan rajalla? 

Camus lopettaa kirjansa tilanteeseen, jossa tauti on ohi, mutta Rieux miettii, ettei hänen kronikkansa ole lopullisen voiton kronikka.
Kuunnellessaan kaupungista kohoavia ilon huutoja Rieux muisti senkin, että tuota iloa oli aina vaanimassa vaara. Hän tiesi, mitä riemuissaan remuava väkijoukko ei tiennyt ja mistä se, joka tahtoi, sai lukea kirjoista: ruttobasilli ei kuole eikä häviä milloinkaan, se voi jäädä kymmeniksi vuosiksi uniseen elämäänsä huonekaluihin ja vaatteisiin, se voi odottaa kärsivällisesti asuinhuoneissa, kellareissa, matkalaukuissa, nenäliinoissa ja jätepapereissa, ja saattaa tulla päivä, jolloin se ihmisten onnettomuudeksi ja varoitukseksi ajaa rottansa kuolemaan keskelle onnessaan pahaa aavistamatonta kaupunkia. 

Epidemiat tulevat tietyin väliajoin, 10 - 20 vuoden välein, joskus lievempinä, joskus paljon ihmisiä tappavina pandemioina, jollainen covid-19-pandemia näyttää olevan. Paitsi että ihmisiä kuolee, niin taudin vaikeasta muodosta selvinneille voi jäädä ikäviä muistoja keuhkoihin. 

Deadline torstaina -blogissa oli epidemioiden toistuvuus mielessä tehty sellainen päätelmä, että EU:ssa pitäisi perustaa terveydenhoidon "puolustusvoimat". Pitäisi olla hyvin varustettuja tehohoitosaleja, lääkäreitä, hoitajia ja lentäjiä valmiustilassa. Mikä tärkeä huomio! Jos sotia varten säilytetään tykkejä, niin miksei epidemioita varten hengityskoneita?
"Ajatuksen symmetria: sodat synnyttivät rauhan, sairaudet terveysjärjestelmän." Lainaus on Kyösti Salovaaralta, jonka blogikirjoituksen voi lukea täältä (klik).

Rajoitusten ja karanteenin aikaa on kestänyt vasta vajaa kaksi viikkoa. Miten se tuntuukin jo nyt paljon pitemmältä? No, itse olin jo sitä ennen pari viikkoa paikallaan keuhkokuumeen vuoksi, mitä nyt istuin autossa, kun mieheni kyyti minua tiputuksiin. Nyt olen terve, kävelen reippaasti ja hengästymättä. 

Sairastumiseni takia menetin jo siskostapaamisen Huittisissa ja omat syntymäpäivät/perhetapaamisen Helsingissä, jota pojat olivat organisoineet. Naistenpäivän Erja Lyytisen konsertti jäi myös käymättä. 
Karanteeniaikana mieheni on käynyt kaupassa ja muilla asioilla. Ikävä kyllä hän ei pidä kaupoissa käymisestä ja minä kaipaan sitä. Nyt tekisi mieli mennä Kultajouseen, koska bonusseteli, jonka saimme, kun mieheni osti minulle syntymäpäivälahjaksi sormuksen on voimassa enää muutaman päivän. Ehkä hän löytää sieltä jotain kivaa itselleen palkaksi minun suojelemisestani. Hän kärsii kaiken lisäksi minua enemmän sosiaalisesta tyhjiöstä, koska on tottunut tapaamaan valokuvakamujaan ainakin kahdesti viikossa kerhoilloissa ja erilaisissa kuvausprojekteissa, jotka nyt ovat epämääräisen mittaisella tauolla.  

Juuri ennen kuin tauti levisi Suomeen olin suunnitellut kutsua pitkäaikaisen ystäväni toiselta paikkakunnalta kesäkuiseen Iitin musiikkijuhlaan. 
Miten käy kaikkien kesän festivaalien ja näyttelyiden? Helsinki Lit on tietysti peruttu. Milloin kirjastot ja museot ovat taas auki? Elokuviakin on ikävä, elokuvateatterissa katsottuna. 
Normaalioloissa olisin ollut huomenna Amnestyn kevätseminaarissa. Se peruttiin heti kun hallitus alkoi suositella isompien kokoontumisten välttämistä.

Olin jo ehtinyt murehtinut, onko tullut kerätyksi tähän kevääseen liikaakin menoa ja ihmisten tapaamista, kun tykkään olla niin paljon itsekseni. Nyt ei sitten todellakaan ole huolta, että elämä olisi liian sosiaalista.  

Pääsiäisenä meillä on ollut aina lasten perheitä käymässä. Nyt ei. Silti on tärkeää laittaa iloiset liinat pöytiin - laitoin ne jo - ja narsissikori parvekkeelle. Tuntuu, että nämä esteettiset asiat ovat nyt erityisen tärkeitä, samoin se että laittaa hyvää ruokaa ja kattaa sen kauniisti. Pieni herkkuhetki on myös tarpeen päivittäin. 
Lenkkipolulla ohitimme toisen karanteenipariskunnan ja nauroimme - turvallisen välimatkan päästä - että nyt elämykseksi riittää sitruunaperhonen ja sinivuokot, kun ennen oli tärkeää nähdä paljon suurempaa ja erikoisempaa.  

Mitä ajatuksia sinulle lukijani tulee koronan aikaan? Onko kestävyytesi koetuksella ja olosi turvaton, vai oletko ehkä sitä mieltä, että pieni flunssahan se vain on vai koetko tärkeimpänä sen, että saat rajoitusten mahdollistamana tilaisuuden levätä kaikesta hektisestä?


23 kommenttia:

  1. Kiitos Marjatta, kun kommentoit blogissani Anonyymin kirjoittajan näkemyksiä. Itse en viitsinyt jatkaa enää juttua. Toivoisin että ihmiset kirjoittaisivat omalla nimellään eivätkä piiloutuisi anonyymiteetin taakse, varsinkin kun esittävät kritiikkiä. Kukin tavallaan... Kevätterveisin InnaAnni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt, nytkin, on liikkeellä kapeakatseisia moralisteja, jotka tietävät toisten asiat aina paremmin kuin nämä itse, ja on myös trolleja, jotka kiertelevät somessa herättämässä epäsopua ja hämmennystä. Parempi varmaan, ettei piittaisi näistä, mutta minussa käynnistyy "tukioppilasasenne", kun kohtaan loukkaavaa kirjoittelua.
      Sillä blogisi kommentoijalla ei ollut tippaakaan eläytymiskykyä ja yleensä tällaiset ihmiset pitävät itseään täydellisinä. Koitin herätellä hänen tunneälyään, mutta ei mitään vaikutusta.

      Kevätterveiset sinulle Anni! Koitetaan pärjäillä.

      Poista
  2. marjatta

    pari yötä sitten heräsin ahdistukseen. huolestutti, etten osaa huomioida ruohonjuuriasioita tarpeeksi. että nyt pitää muka napata jokainen eteen tuleva ilon aihe, kun ei tiedä, koska korona tappaa nekin. lopuksi luin jonkun trumpin möläytystwiitin ja se oli suorastaan raamatullisen ahdistavaa.


    kaikenlainen taide lievittää ahdistusta. en usko että maailmassa sellaista kriisiä tuleekaan, että taiteen merkitys mielekkyyden ruokkijana loppuisi.

    iso osa kiitoksistani menee frasierille, nilesille, martinille ja daphnelle. ihmetellä täytyy, miten hyvin aika on kohdellut tätä tv-sarjaa. se on hauska, hillitön, hullu ja hurmaava. on uskomatonta, että kaikki tämä pysyy koossa yhdentoista tuotantokauden ajan.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin valvoskelin viime yönä pohtien lähimpieni selviämistä. Äsken aamukahvilla radiosta tuli Kuoppamäen 'Pieni mies', joka ei ole minua koskaan ennen puhutellut, ja minä aloin eläytyä siihen, että joltain kuolisi pieni poika tähän virukseen, ja kuoleehan niitä. Kuumat kyynelet syöksyivät silmistäni ja viime päivien jännitys löysi purkautumistiensä hyvää tekevänä itkuna.

      Taide pitää meidät voimissamme. Jos ei saa mennä taiteen äärelle, niin taidetta voi tehdä itse. Nykyään me voimme tietysti nähdä ja kuulla paljon myös digivälineiden kautta, mistä on syytä olla kiitollinen.

      Frasier on upea sarja. Minä en ole nähnyt viimeisiä osia. Pitäisi katsoa, että näkisin mihin suuntaan "pojat" kehittyvät. Martin Crane on niin rakastettava tyyppi, niin mutkaton ja ihana, Daphnessa on samaa. Pitäähän siinä olla järkeviäkin ihmisiä kahden tempoilevan psykiatrin elämää tasapainottamassa.

      Kyllä me tästä vielä palaamme elämään, jossa saa käydä taidenäyttelyissä ja kirjastoissa. Voi hyvin, meri!

      Poista
  3. Tuo Rutto on hyvä kirja. SE, miten ihmiset suhtautuvat tautiin on myös esitetty hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Samat suhtautumismallit näkyvät varmaan myös meidän "ruttomme" aikana. Luin kirjaa eilen jo pitkälle. Kronikoitsijaksi ja historioitsijaksi itseään kutsuva minäkertoja on kyllä tarkkanäköinen, ja tässä tilanteessa luettuna kirja vaikuttaa muun ohessa lähes jännitysromaanilta.

      Poista
  4. Mahtava teos tähän väliin tuo Albert Camus'in Rutto ja miten kivasti olet sitä merkkaillut ja pohtinut lukioaikana. ❣️ Luin Sivullisen ranskan opintojen aikaan (L'Etranger) mutta Ruttoa en ole lukenut. Kuulostaa lukemisen arvoiselta.

    Mukavaa että olet tervehtynyt. ❤️ Meillä on kaupassa käyminen niin päin että mieheni rakastaa käydä asioilla ja ruokakaupassa, mistä olen hyvin iloinen. Itse olen kotona viihtyvä introvertti, välillä melkeinpä erakko. Coronan aiheuttamat rajoitukset eivät vaivaa minua. Nautin tavallisista arkipuuhistani. Tottakai kaipaan oppilaita ja opettamista, mutta uskon että elämä pääsee kohta normaaliuomiinsa. Sitä odotellessa siivoilen, järjestelen, luen, meilailen, teen pihatöitä. En isommin kaipaa sosiaalista elämää. Olen aina osannut iloita pienistä asioista. Kerrot kivasti lenkkipolun kohtaamisesta ja sinivuokoista. Eilen viimeksi sain elämyksiä ja onnen tuntemuksia meidän pihan sinivuokoista. 💙 Narsissitkin ovat jo nousussa. Elämä voittaa.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin!
      Pienet arkiset asiat nousevat arvoonsa. Me käymme joka päivä ulkoilemassa ja tutkimassa kevään etenemistä. Eilen katselin pitkään muurahaisten ahertamista. Kohta saa ihmetellä sammakonkutua ja nuijapäitä puroissa. Lapsena huomasi kaiken tällaisen, kun oli lähempänä maata ja vietti ulkona päivät pitkät.
      Minun yleisin kävelypaikkani on iso puisto, Koivusaari Kymijoen rannalla, siellä krookukset ja helmililjat ja muut sipulikukat perässä ovat nousemassa hyvää vauhtia.
      Kevät on niin toivon aikaa... ♥

      Poista
  5. Hieno postaus Marjatta. Hyvin käsittelet Ruton kautta tätä tämänpäivän tilannetta. Rutto on minullekin tuttu opiskeluajoilta, mutta en ole muistanut/huomannut liittää sitä koronatilanteeseen. Me olemme karanteenissa matkan jälkeen. Hyvin tämä on sujunut. Kaikki on hyvin niin kauan kuin pääsee ulkoilemaan ja kauppakassipalvelu toimii. Myös naapurit auttavat. Aurinkoa viikonloppuusi. Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin, luimmeko me koulussa tuon kirjan, vai luinko itsekseni. En muista, että tätä olisi käsitelty yhdessä, mutta jospa pitemmälle lukiessa jotain muistuisi mieleen. Silloin kyllä annettiin myös vain suosituslistoja, joista saattoi valita mieleistään lukemista.

      Hyvä, että teillä on apua eristäytymisessä. Meillä on mies toistaiseksi käynyt kaupassa, mutta ajattelin tutkia ruokakauppojen verkkopalvelun ja ehkä siirrymme siihen, kun tilanne Kouvolan seudulla pahenee. Nuorin poika perheineen asuu 14 kilometrin päässä ja sieltä on tarjottu monesti apua, mutta tiedämme heidän kiireensä emmekä halua lisätä sitä.

      Mukavaa viikonloppua ja terveyttä teille myös!

      Poista
  6. Olen minäkin päivittäin selaillut uutisia maailman koronatilanteesta. Ei hyvältä näytä. Ihmettelen kyllä kansalaisten tottelemattomuutta, mikä näyttää edelleen rehoittavan, joskin vähenevässä määrin. Me ei vielä tiedetä, mitä tuleman pitää. Olen ns. riskiryhmäläisenä ottanut koronan vakavasti, en liiku ihmisten ilmoilla ja olen siinä onnellisessa asemassa, ettei tarvitsekaan. Myös omissa oloissani viihtyvä, en kaipaakaan muita ja tekemistäolen päiviin löytänyt. Esim. eilen ja tänään yritin lapioida pyykinkuivaustelinettäni lumen alta. Olisipa mukavaa ripustaa pyykki ulos kuivamaan. lUnta edelleen metri 20 senttiä, jonka uteliaisuuksissani mittasin, kun en jaksanut enää lapioida.
    Ruton olen joskus lukenut, ehkä pitäisi uudelleen, kun tulee mahdollisuus. Netistä olen kaivellut historian tietoja edellisistä pandemioista. Näyttää jollain tavalla historia siinä mielessä toistavan itseään, myös ettei ihmiskunta ole yhtään viisastunut.
    Sopeutumalla rajoituksiin selviämme varmaankin parhaimmin, pyritään pitämään itsemme terveinä olematta mitenkään itsekkäitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti saamme rokotusarsenaaliin yhden lisää. Tämä pandemia näyttää olevan ärhäkkä tarttumaan, ja miten se tästä vielä muuntuu, sitä emme tiedä, ja sehän tekee rokotteen valmistamisen vaikeaksi.

      Kun katselee eri maiden tartuntakäyriä, niin huomaa, että meillä suunta on samanlainen, mutta olemme vasta alussa. Voi olla että harva asutus ja muiden maiden kokemuksista kertynyt tieto auttavat jonkin verran ja meidän käyrämme jää matalammaksi.

      Yllättäviä asioita tapahtuu kaiken aikaa, kuten ulkomailla vakituisesti asuvien tulo niin suuressa määrin Suomeen. Yllättävää on myös piittaamattomuus. Jan Vapaavuori vaikutti äsken katsomissani uutisissa tosi vihaiselta siitä, että vielä viime yönäkin on Helsingissä joissain ravintoloissa ollut täysi meno päällä aamuyön tunteina. Moraalin alin taso on se, että vasta rankaisun uhalla toimitaan oikein tai jos ei kukaan näe. Mikä ravintoloitsija pitää nyt ravintolansa auki illalla ja yöllä, ja ketkä sinne oikein menevät! Onko ihmisissä sellaisia, jotka luulevat olevansa jotain yli-ihmisiä ylivertaisin oikeuksin? Tähän sopii hyvin ote Rutosta:"He otaksuivat kaiken yhä olevan heille mahdollista, nimittäin ne heistä, joiden mielestä maanvaivat eivät olleet mahdollisia. He hieroivat edelleen kauppojaan, suunnittelivat matkoja ja kiistelivät mielipiteistään."

      Ja entäs tuo kiistely sitten - ollaan niin jälkiviisaita ja kritisoidaan pilkaten omasta mukavuudesta käsin niitä, jotka tekevät 14-tuntisia päiviä suunnitellessaan sitä, miten tästä päästäisiin vähimmin vahingoin.

      Meillä on tosi autiota. Teimme päivän kävelymme ympäri keskustaa, kävelimme vähän matkaa samaa reittiä kulkevan naapurimme Ramin 89 v kanssa - sopivasti erillään - ja Reuna-kustantamomn pihassa tapasimme kustantaja Tarja Tornaeuksen ja juttelimmme hänen kanssaan etäisyyden päästä. Olo tuntui lenki jälkeen oikein sosiaaliselta.

      Näin teemme, aimarii, sopeudumme ja odotamme.
      Voi noita teidän lumimääriä. Tuntuu aivan uskomattomalta!

      Poista
  7. mm

    huomasitkos, että akateemikkokin tarttui Ruttoon ja rajoituksiin: https://www.hannumakela.com/2020/03/28/vangin-vapaus/

    (meikäläinen vain B:n D:hen)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, Boccaccion Decameronehan on myös näitä epidemiakirjoja, ja eräs ruttolaji siinäkin on tarinankertojien taustalla.

      Olet kyllä, hikkaj, mitä ekonomisin kirjoittaja, viittaan lyhennykseesi "...B:n D:hen". Olen myös lukenut City-lehden pakinoitasi. Sama ilmaisun tarkkuus on niissäkin.

      Mäkelän kirjoituksessa purnaan kahdesta kohdasta (pitäis tietysti mennä sinne blogiin purnaamaan, mutta kun ei kaikkeen ehdi, niin sanon tässä). Mäkelä kirjoittaa, että Uudellamaalla virus saa levitä juuri niin kuin haluaa. No mitäs ne rajoitukset on? Ne on ihan samat Uudellamaalla kuin muuallakin. Toinen asia, jossa Mäkelä mutisee väärin (blogin nimi Vanha mies mutisee) on se, kun hän paheksuu nuorta paria, joka työntää ruokakaupassa kahta täpötäyttä ostoskärryä. Sehän on aivan ohjeiden mukaista, että harvennetaan kaupassa käyntejä ja ostetaan kerralla enemmän ja moni ostaa myös karanteenissa oleville. Täpötäydestä ostoskärrrystä ei voi päätellä, että ihminen olisi itsekäs.
      Muutoin kirjoitus on hyvä, ja niin on Mäkelä löytänyt heti Ruton tapahtumista yhteneväisyyksiä meidän korona-aikaamme. Minä kävin katselemassa koronauutisia ja luin, miten Saksassa osavaltionsa talousasioista vastuusssa oleva henkilö oli tehnyt itsemurhan. Olin juuri lukenut Rutosta itsemurhayrityksestä ja ajattelin, että onko aina pakko kaiken mennä niin pohjia myöten.

      Poista
  8. inhoan kaikenlaista besserwisseröintiä ja koronan liepeillä sitä lajia totisesti riittää. siksi tämä hannu mäkelän nöyrä kirjoitus teki niiiiin hyvää.

    jos pitäisi valita ns. asiantuntijalausunnon ja mäkelän kirjoituksen välillä, valitsisin jälkimmäisen, enkä pitäisi itseäni mitenkään kauhean epäonnisena.

    osuin kerran mäkelän kanssa samaan antikvariaattiin. teki hurjasti mieli kertoa hänelle, mitä hänen yksi kirjansa on minulle merkinnyt, mutta en uskaltanut pukahtaa mitään. tuijottelin vain ujosti ja vaivihkaa hiljaisen ihailun vallassa.

    lehtijutussa hannu mäkelää haastatellut toimittaja kertoi miten hänelle tuli mäkelän rakkauteen liittyvästä kirjoituksesta mieleen eeva-liisa manner, joka aina varoitti liian sujuvista sanoista ja virkkeistä. vain kömpelöt lauseet ovat totta.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä Mäkelä kertoo nöyrästi, miten eristäminen loukkaa hänen vapauden tunnettaan. Äsken hikkajille jo kerroin, mikä minua siinä hänen perustelussaan kiusaa, mutta tunteillemmehan me emme mitään voi.

      Koronan ympärillä on näkynyt sekä viisastelijoita että maailmanlopun maalaajia. Ei nyt ole tieteentekijöiden aika vängätä rajoituksia vastaan, kun tärkeintä on estää kuolemia. Myös virusta mystifioiva scifityylinen tarkastelu on turhaa ja saattaa pelottaa ihmisiä. Kauheinta minusta on se, että jotkut tekevät tästä kauheudesta vielä "paranneltuja" videoita, kuten sellainen, missä joku italialaislääkäri muka itkee, kun joutuu lopettamaan 65-vuotiaita huumeilla tehohoitopaikkojen puuttuessa. Joukossamme on psyykeltään hauraita, joille tällainen voi olla liikaa.
      Minusta on hyvä tarkastella tätä kriisiä asiallisesti. Huumori on myös kivaa, hyvä huumori. Kyllä nauroin Jarin uusimaalaisten U-käsivarsinauhalle, jonka kanssa ei pelleillä.

      Katselin tuosta reunasta tagilistastani, mutta en löydä Hannu Mäkelän nimeä. Muistelen, että olisin kirjoittanut jostain hänen teoksestaan blogiin, mutta onko sitten jäänyt tunniste laittamatta. Minähän laitoin noita vasta jälkikäteen jossain vaiheessa, kun eräs bloggari niitä kyseli (kiitos hänelle!) ja huomasin itsekin, että on kiva tarkistaa, mitä on joskus kirjoittanut.

      Poista
    2. Kun nyt Anna-Stina Nykänenkin Hesarin kolumnissa kirjoittaa, että kaikenlainen yhteinen pöhköily on eristettynä ollessa hyväksi, niin laitan tähän tuon minua huvittaneen Jarin vitsailun. (Se voi hävitä Jarin blogista, kun hän on kova deletoimaan kirjoituksiaan.)

      "Huolia! Huolia! Huolia! - Miten erottaa Uudenmaan asukas muun Suomen asukkaasta? Ehdottamani ratkaisu omine kirjaimineen koskisi aina kutakin eristysaluetta... Ehdotan Uudellamaalla asuville käsivarsinauhaa. Se olisi valkoinen nauha missä on iso lihavoitu ja sininen kirjain U. - Nauhaa on sakon uhalla pidettävä kodin ulkopuolella liikuttaessa. Kotona pitäminen on vapaaehtoista. - Nauhaan on suhtauduttava asiallisesti. Sitä ei saa esimerkiksi kääntää väärinpäin ja piirtää U-kirjaimen päälle nänniä. - Minulle Vaasassa asuvana tulee todennäköisesti pidettäväksi käsivarsinauha, jossa on Pohjanmaan mukaan P-kirjain eikä sen perään ole lupa kirjoittaa erse."

      Tällaisesta kiltistä huumorista tykkään, mutta en esimerkiksi siitä kuvasta, minkä jossain näin: viikatemiestä kuulustellaan läänin rajalla, ole mikä olet, mutta paperit on näytettävä. Se on minulle tällä hetkellä liian karmea.

      Poista
    3. marjatta

      kävin lukemassa nykäsen kolumnin ja pidin erityisesti siitä, miten hän kuvailee sitä evoluution kannalta hälyttävää tilannetta, jossa ihminen on liian kauan erillään muista.

      nykänen kirjoittaa kuinka hän kaipaa jopa sitä hissimatkaa, jossa kaikki katsovat kattoon eivätkä sano sanaakaan. "tekevät kuitenkin minulle tilaa".

      tämän jälkeen en enää koskaan nurise tuppisuisista hissimatkoista. aion iloita jopa siitä ilmavirrasta, joka syntyy kun joku kulkee äänettömästi ohitseni.

      meri

      Poista
    4. Minä kaipaan uimahallia ja istumista elokuvateatterissa hyvän elokuvan alkamista odotellen. Molemmisssa on tärkeää, että siellä on muitakin ihmisiä, vaikka olisinkin uimassa ja elokuvasta nauttimassa itsekseni.
      Miten ne pärjäävät Euroopan isoissa kaupungeissa, joissa saa kävellä kotoa kerran päivässä 200 metrin säteellä ja sekin vain jos on kaupassa käynti tai koiran ulkoilutus.
      Uutisissa näytettiin juuri surullista autiota kuvaa Madridista ja Barcelonasta, kaupungeista joiden katukuvassa on ollut aina paljon ihmisiä.

      Poista
  9. Rutto pitää kyllä ehdottomasti lukea, etenkin nyt. Minulla on tuo suunnilleen samanikäinen painos kuin sinulla jossain (tajusin nyt tätä lukiessani, ettei se ole kirjahyllyssäni), sillä pelastin sen mummuni kuolinpesästä. Siinä oli myös mummuni merkintöjä. Ehkä hänkin on koulussa lukenut sen.

    Mietin ehkä vähän häiriintyneestikin hyvin usein tauteja ja epidemioita, johtuen ehkä historiataustastani. Esimerkiksi Eino Jutikkalan klassikkoteoksesta Kuolemalla on aina syynsä käy hyvin ilmi, miten taudit ja nälänhädät (-> uudet taudit) ovat aina määritelleet ihmiskunnan kamppailua. Ihminen on nykyajassa luullut olevansa tilanteen herra ja unohtanut sen, että elämä ja luonto voittaa lopulta aina ihmisen. Tällä tavoin suhtaudun myös koronaan - jonkinlaisena läksynä, jonka tarkkaa merkitystä tulevaisuudessa emme vielä voi tietää. Ihmisen on kunnioitettava enemmän ympäristöään, niin elollisia kuin elottomia luontokappaleita. Ainakin ilmakehä saa nyt todistetusti hengittää. Toivon hartaasti, että myös yhä useampi koronaan sairastunut, jotta kärsimys loppuisi. Suomessa tämä kaikki on kuitenkin vasta edessä. Tiedän työni takia saavani koronan enemmin tai myöhemmin. Jos se täytyy saada, toivon sitä nyt, jotta olisi loppuepidemian ajan jonkinlainen immuniteetti.

    Tähän liittyen juttelin erään vanhan herran kanssa juuri ruttoepidemiasta. Satuin muistamaan, että ruttobakteeri on latinaksi yersinia pestis. Seuraavan kerran, kun näin miehen, hän puhui minulle vain latinaa, jota en tietenkään ymmärtänyt. Hän luuli päässeensä vihdoin puhumaan rakastamaansa kieltä ja lääkäri emerituksena vielä tärkeästä aiheesta (sairaudet). Vastasin litaniaan "alea jacta est" ja nauroimme makeasti.

    Koronan aikana huomaa, että ihmisillä on yhä suurempi tarve puhua, tarve sosiaalisuuteen. Ymmärrän hyvin miestäsi. Introverteille tämä on paljon helpompi ajanjakso (siksi myös minulle). Introvertitkin voivat kuitenkin koronan siivittämänä paljastaa latinan taitonsa ja jutella tuntemattomien kanssa herkemmin kuin normaalioloissa. Ehkä tämän ajanjakson myötä löydämme vielä uudenlaisen yhteisöllisyyden ja perhearvot nousevat pintaan. Etätyöstä tuskin palataan enää samanlaiseen työpuurtamiseen perheen kustannuksella kuin ennen koronaa.

    Tulipas tästä pitkä! No, nyt on aikaa lukea. Terveyttä ja voimia teille kaikille! Juhlien aika tulee vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tällaiset pysäytykset vaikuttavat ihmisiin. Käsiä opitaan pesemään, köhivänä töihin menoa ei ehkä enää pidetä kunniakkaana vaan ajattelemattomana (toivottavasti kaikki työnantajat alkavat kokea näin), luonnon arvostus nousee kun on joukolla käyty metsäretkillä ja ihailtu kevään merkkejä, lapset alkavat arvostaa koulua ja opettajiaan, he ovat etäopiskelussa oppineet sitä peräänkuulutettua itseohjautuvuutta (arkisemmin itsekuria), toimimattomuudessa muistetut ystävät pysyvät mielessä ja yhteydenpito heihin säilyy, sukupolvien välinen rakkaus lisääntyy tapaamistauon jälkeen, on opittu laittamaan kotiruokaa ja murehtimaan vähemmän pikkuasioista kuten onko tukka hyvin (kaikilla on hippihiukset!) ja istuvatko farkut (eivät ole turhan löysät lohtuherkkujen jälkeen).

      Esmeralda, olet kertonut, että tapaat työssäsi ihmisiä, joten onhan siinä vaara. Toivotaan, että jos saat taudin, niin se olisi lievä.
      Minulla on koko ajan toive, että sairastamani keuhkokuume olisi ollut koronaa. Untolla oli samoihin aikoihin kaikkea omituista, mm. silmätulehdus ja poskiontelotulehdus, johon sai antibiootit sekä äkillinen ripuli. Hänellä on edelleen kuivaa yskää eikä haista mitään. Tein kokeita kahvilla, paprikalla, käsivoiteella ja mielihajuvedelläni - ei hajuakaan, mikä haju hänen nenänsä alla oli. Todennäköisesti se on flunssan jälkioire ja minun tautini oli tavallinen keuhkokuume. Olisi vain niin kiva saada tieto sairastetusta koronasta. Lähtisin heti kierrokselle lasten perheisiiin ja halaisin heitä kaikkia lujasti.

      Minulle tulee latinasta mieleen ansimmäiseksi 'Citius, altius fortius' ja kirjeen lopun 'tuus' ja 'tua'.

      Terveyttä ja voimia sinulle ja läheisillesi myös!

      Poista
    2. Kiitos Marjatta! Kyllä nuo oireet kieltämättä kuulostavat koronalta. Onhan se hyvin mahdollista, että teillä on jo ollut se. Myös kahdella tietämälläni koronan saaneella ihmisellä oli ollut maku-ja hajuaistiongelmia sekä ensin vain ripuli. Jälkimmäistä ei vielä silloin osattu ajatella koronan oireeksi. Ehkä vielä saadaan jokin helppo testi, josta näkee sairastetun koronan. Sitten pääsee vähän nopeammin halailemaan!

      Citius, altius, fortius sopii hyvin myös taisteluun koronaa vastaan!

      Poista
    3. Niin sopii. Muita hyviä on Memento mori - Muista olevasi kuolevainen ja Vita est tempus optimum hominis - Elämä on ihmisen parasta aikaa (kuten Matti Nykänenkin tiesi).
      Mies sanoi iloisena aamulla haistavansa jo pikkasen käsisaippuan tuoksua.

      Poista

Marjaneh Bakhtiari, Toista maata

Toista maata  (2010) on ruotsalaisen Marjaneh Bakhtiarin kirjoittama monipuolinen romaani. Se on romaani elämästä perheessä, jossa on ...