torstai 28. helmikuuta 2019

Green Book -elokuvasta ja mitä tuli mieleen Oscar-gaalaa katsellessani


Kävin katsomassa vuoden 2018 parhaan elokuvan Oscarin voittaneen elokuvan Green Book. Sen on ohjannut ja käsikirjoittanut Peter Farrelly. Ihastuin. 

Green Book on tositapahtumiin perustuva road movie. New Yorkissa asuva yläluokkaisen oloinen, korkeasti sivistynyt pianisti Don Shirley palkkaa etelän kiertueelleen autokuskikseen italialaisamerkkalaisen Tony Vallelongan, koska hän on saanut kuulla tämän ongelmanratkaisutaidoista, mikä tarkoittaa nopeaa reagointia pahoinpitelytapauksissa ja kovia nyrkkejä. 
Green Book on autoilijoille suunniteltu kirjanen, jossa on lueteltu motellit ja ruokapaikat, joissa värillisellä on lupa etelävaltioissa asioida. Eletään 60-lukua. 
Erittäin suuri ristiriita syntyy, kun tähtiesiintyjä ei saa käyttää samaa vessaa juhlapaikan yleisön ja autonkuljettajansa kanssa, vaan hänet ohjataan pihan perälle ulkohuusiin. Don Shirley käy mieluummin motellinsa vessassa ja antaa konserttiväen odottaa. Hän yrittää vaikuttaa asenteisiin. 

Don Shirley on monella tavalla ulkopuolinen ja yksinäinen ihminen. Tony Villelonga on sosiaalinen ja suoraviivainen, mutkaton kaveri. Hän on järjestyksenvalvojana klubeilla nähnyt elämän monimuotoisuutta eikä ihmettele mitään. Molemmat miehet oppivat toisiltaan matkan aikana yhtä ja toista. 

Green Bookin pääteema on minun mielestäni yksinäisyys.  
Elokuvan Oscar-palkinnon jälkeen samasta pystistä kilpailleen BlacKkKlansmanin (myös muotoa Blackkklansman näkee) ohjaaja Spike Lee protestoi ja oli sitä mieltä, että palkinnon olisi pitänyt päätyä hänelle, koska hänen leffansa oli selkeämmin rasisminvastainen. Mutta kuulepas Spike Lee, ei näissä palkinnoissa etsitä vuoden parasta rasismielokuvaa, vaan vuoden parasta elokuvaa. 
Klansman on hyvä elokuva, mutta myös hieman alleviivaava, kliseinen ja epätasainen. Green Book on tyylipuhdas, ehjä taideteos, jonka rytmi on juuri oikea ja jossa ei ole mitään turhaa. 
Klansmanissa on tyypitellyt hahmot, Green Bookissa monipuoliset ja yllättävät. 
Klansman perustuu romaaniin Black Klansman, miksi elokuvan nimeen on ympätty typerästi noita k-kirjaimia. Ku Klux Klan, juu juu, mutta kyllä se olisi elokuvaa katsoessa selvinnyt. Vähemmän on usein enemmän, Green Bookissa kaikki on harkittua. 

Green Bookin Viggo Mortensen ja Mahershala Ali onnistuvat täydellisesti rooleissaan. Ali sai nyt jo toisen parhaan miessivuosan Oscarin. Ensimmäinen tuli kaksi vuotta sitten elokuvasta Moonlight

                                               . . . . . .    

Katsoin koko Oscar-gaalan ja sitä edeltävän pukujen esittelyn, en yöllä sentään, vaan tallennettuna maanantaina päivällä. Oli pieniä flunssaoireita, joiden varjolla sain katsoa päivälläkin telkkaria, yleensä en koskaan avaa sitä ennen iltakuutta. Oli hienoa uppoutua elokuvan maailmaan. 

Voi voi, gaala olisi tarvinnut juontajan!
Juhlan henki, napakkuus ja terävä huumori olivat poissa. Eikö kukaan uskalla enää lähteä juontajaksi, kun eri asioista loukkaantujia on joka puolella itse gaalassa ja televisioiden äärellä?  

Voi miksi niin moni luki kiitospuheensa puhelimesta! 
Onko amerikkalaisistakin, hyvistä puhujista, tulossa sisäänpäinkääntyneitä ja sosiaalisesti kömpelöitä kännykkäihmisiä? Olen aina ihaillut amerikkalaisten ulosantia. Heillä on koulussa viisivuotiaasta asti puhumaan opettamista ja isommilla koululaisilla puhe- ja väittelykilpailuja. Kun toimittaja tökkää mikrofonin kadulla asuvan tyypin suun eteen, niin sieltä tulee jäsenneltyjä mielipiteitä kuin meillä jossain kirjallisuusseminaarissa. 
Juhlan lumoa vähensi sekin kännykkätouhuilu, kun joku palkintoa hakiessaan kuvasi kävellessään olkansa yli yleisön suosiota.  

Voi, miksi naiset suostuvat pukeutumaan juhlaan asuihin, joissa ei pääse edes liikkumaan!
Eräällä kurvikkuudestaan kiitetyllä oli merenneitomainen iltapuku polvien kohdalta niin kireä, että hän käveli töpöttäen kuin geisha kimonossaan. Lavalle hän ei olisi pystynyt mitenkään nousemaan muutaman portaan vuoksi. Monella naisella oli siinä kapuamisessa vaikeuksia, piti olla mieshenkilö auttamassa. Huh huh! Miksi myös naiset eivät pukeudu asuihin, joissa voi kirmata lavalle palkinnon hakuun? Kukaan ei vaadi typistämään itseään, ja juhlapukuhan on kauniimpi, kun siinä on tilaa ja liikettä. Myös tällaisia, mukavia, tyylikkäitä ja suloisia iltapukuja näkyi paljon, joku tyylikäs housupukukin, mutta joukossa oli häiritsevän paljon liian kireää ja liian avonaista. 
Muotisuunnittelijat kilpailevat kuka saa tähden kantamaan asuaan. Kannattaisi vaatia suunnittelijoita asuja, joissa on mukava olla ja jotka ovat kaunita myös muulloin kuin yhdessä tietyssä asennossa seisoessa. Halkio, joka seistessä on hienosti toisen reiden päällä, ei saisi kävellessä liukua paljastamaan intiimejä ruumiinosia. Kuulen tässä kohtaa joidenkin feministien kiroavan minua ja opettavan sormi pystyssä, että nainen saa pukeutua, kuten haluaa. No, minusta se ei vain näytä kovin vapautuneelta, jos joutuu koko ajan järjestelemään ja varomaan asuaan. Joillain iltapuvuilla ei ole voinut istua, vain seistä, koska istuessa puku olisi ratkennut. 

Eräs kiinnostava palkittu elokuva on parhaan lyhyen dokumentin voittanut Period. End of Sentence
Nimi on sanaleikki. Period tarkoittaa pistettä, ajanjaksoa ja kuukautisia. Kiitospuheessa sanottiin osuvasti:" A period should end a sentence, not a girl's education." Intian maaseudulla tytöt joutuvat usein lopettamaan koulun kuukautisten alettua, koska heillä ei ole kuukautissuojia. Tälle elokuvalle on annettu suomalainen nimi Kuukautiset uusi periodi. Minusta nimi on kyllä aivan epäonnistunut. Hyvä kuitenkin, että suomennetaan. If Beale Street Could Talk, josta Regina King sai parhaan naissivuosapalkinnon, olisi ehdottomasti pitänyt suomentaa, pitkä vaikea nimi ja helppo suomentaa. 
Kuukautisdokumentti on Netflixissä. Aion katsoa. 
                                       
                                                                  . . . . . .

Meillä soi parhaillaan tosielämän Don Shirleyn musiikki Spotify-suoratoiston kautta. Mahtavaa! 

13 kommenttia:

  1. Pitääpä sittenkin käydä katsomassa Green book. Olin ajatellut jättää väliin. Hesarissa joku kirjoitti että on väärin kuvata häijyn rasismin aikaa komediallisena glittersatuna, tai jotain sinne päin. Näkökulmasi on kiinnostavampi. Olen samaa mieltä Blackkklansmanista, se oli aika kliseinen ja yksiulotteinen.

    En katsonut Oscar gaalaa nyt enkä aiemminkaan. Kännykkäpuhe kuulostaa kyllä aikamoiselta tunnelman latistajalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin katselemassa arvioita tästä elokuvasta. Hesarin arvostelija olisi kaivannut ronskiutta ja rasismissa pitäytymistä. Minulle kelpasi ja minuun yleensäkin vaikuttaa hienovaraisempi lähestymistapa. Ei aivan kaikkea tarvitse näyttää. Olihan tässä väkivaltaa ja sortoa ihan riittämiin.

      Useat arvostelijat, mm. Episodin arvostelija, eivät näytä ymmärtävän, että tässä ei ole kyse mistään tavallisen mustan miehen ja valkoisen "hyväntekijän" suhteesta. Ei tätä elokuvaa pidä katsoa siitä asetelmasta.
      Don Shirley on myös Doc Shirley, tohtori koulutukseltaan ja sellaisena vieras myös omiensa joukossa. Tony sanookin eräässä riitatilanteessa olevansa enemmän musta kuin pomonsa.
      Tosielämän Don Shirley oli musiikin ihmelapsi ja yleisnero, joka soitti jo kaksivuotiaana äitinsä opetuksessa. Hän sai pianistin koulutuksensa Neuvosto-Liitossa ja väitteli sen lisäksi kolmesti tohtoriksi. Monia kieliä osaava, hienostunut musta mies oli erikoinen mustien ja valkoisten joukossa, mistä seurasi yksinäisyyttä. Kyllä tämä tulee elokuvassa hyvin esiin. En ymmärrä noita arvostelijoita.

      Kannattaa mennä katsomaan.

      Poista
    2. Mietin vielä yhteiskunnallisuutta tässä ja Romassa, mistä me molemmat tykkäsimme kovasti. Tässä sorto on enemmän esillä kuin Romassa, mutta samoin kuin siinä niin tässäkin pääpaino on ihmissuhteissa. Ihmiset koittavat elää siinä missä heidän on elettävä ja aina löytyy myös huumoria.
      Roma olisi myös voinut saada parhaan elokuvan palkinnon, mutta saihan se parhaan vieraskieleisen elokuvan ja kuvauksen oscarit.

      Poista
    3. Pakko vielä lisätä, että tiedän kyllä, miten Neuvostoliitto kirjoitetaan, yhteen. Perfektionismipuoli minussa määrää korjaamaan tämän. :D

      Poista
  2. Hyvin mietitty - ja kirjoitettu! En ole vielä nähnyt kumpaakaan elokuvaa, Green Bookia / BlacKkKlansmania, mutta molemmat haluan nähdä. Mutta siis siitä olen samaa mieltä, että elokuva pitää arvioida kokonaisuutena: sanoma on tärkeä, mutta myös elokuva taiteena.

    Mahershala Ali on huikea näyttelijä, Moonlight ja pieni sivurooli Hidden Figuresissa ovat molemmat nyt mielessäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hidden Figures on minulta katsomatta. Sekin näyttää löytyvän Netflixistä, pistän muistiin.

      Green Bookissa molemmat Mahershala Ali ja Viggo Mortensen ovat huikean hyviä. En ole nähnyt Bohemian Rhapsodya, josta Rami Malek nappasi parhaan miespääosan Oscarin, mutta arvaan, että Mortensen on ollut kova kilpailija.

      Nykyään mesotaan aina milloin minkäkin sanoman kanssa, ikään kuin elokuvan pitäisi olla vain väline jonkun asian edistämiselle, ja jos tämä ei toteudu, niin elokuvaa pidetään kilttinä ja vanhanaikaisena.

      Jos vain ehdit, Katja, niin katsopa nuo ja vertaa.

      Poista
  3. marjatta

    netflixillä on tapana näyttää prosenttiluvulla se, kuinka sopiva joku elokuva tai sarja on juuri sinulle. "period. end of sentence" oli 92-prosenttisesti sopiva elokuva minulle. uteliaisuuttani kysyin kolmelta vaihdevuosissa olevalta ystävältäni, onko myös heille suositeltu kyseistä elokuvaa. kuulemma oli.

    en koskaan tähditä flixissä katsomiani elokuvia, joten minulla ei ole hajuakaan siitä, millä perusteella nuo algoritmit kohdallani toimivat. mutta niin kuin sanotaan, if you can't beat them, join them. katsoin siis periodin ja tykkäsin ihan hirveästi. ps. roma on netflixissä myös.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meri - nuo prosenttisuositukset on kyllä hauskoja! Minulle Periodia tarjoiltiin jopa 98 prosenttisesti sopivana. Katsoin sen illalla, oikeassa olivat! Netflixissä ilmeisesti tarkkaillaan, mitä on katsonut aiemmin ja katsoja profiloidaan sen mukaan.
      Naisilla oli hyvä draivi tässä elokuvassa, paljon tehtävää sekä hyvien kuukautissiteiden kehittämisessä että asenteiden muuttamisessa, mutta tuolla innolla se kyllä tapahtuu. Loppu oli hieno, se poliisisopiskelijan optimismi, "näen elämäni ja muiden elämän muuttuvan".

      Roman katsottiin sopivan minulle vain 83 prosenttisesti. Olen jo katsonut sen, jospa prosenttiluku laski, kun epäillään, etten katso sitä uudelleen. Se on minun elokuvani sataprosenttisesti. Netflix ostaa oikeuksia elokuviin, mikä on harmi, koska minä kyllä nautin enemmän elokuvasta isolla valkokankaalla. Roma sai olla elokuvateattereissa pari viikkoa.

      Poista
  4. Hyviä ajatuksia, kiitos tästä. Minäkin katsoin oscar-gaalan tänäkin vuonna, kuten aina aiemminkin. Juontajaa minäkin olisin kaivannut. Nuo molemmat elokuvat Green Book / BlacKkKlansman haluan nähdä. Olin eilen katsomassa the Favourite-elokuvan, sen mistä tuli naispääosan oscar. Katsoin sitä mielelläni, mukavaa kevyttä ilottelua alkuosa, sitten tuli juonittelujen aika. Googlaamalla selvitin, että elokuva perustuu faktoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika paljon faktoihin perustuvia tänä vuonna. Minusta tämän vuoden elokuvissa on myös tosi tasokkaita.
      The Favourite -elokuvasta parhaan naispääosan palkinnon napannut Regina King piti ihastuttavan höpsön puheen, mikä oli tietty harkitusti spontaani. En muista nähneeni häntä missään enkä nyt varmaan ehdi katsoa tätä elokuvaa. Elokuvissa sama mitä kirjoissa, ylellistä tarjonnan runsautta.

      Poista
  5. Ihan samoja ajatuksia tulvi mieleeni katsoessani Oscareita ilman tekstitystä. Koska englantini on tasoa seiska, jouduin toisinaan keskittymään esimerkiksi pukuarviointiin ja muuhun "epäolennaiseen". Mietin, heitettäisiinkö kutsuvieras ulos, jos hän saapuisi paikalle mukavissa reikäverskoissa ja lenkkareissa, joissa hän kuitenkin näyttäisi kävellessään ihmiseltä eikä nukke-geishalta tai epätoivoisesti etenemään pyrkivältä kanalta :)

    En ole vielä nähnyt kumpaakaan palkittua rasisminvastaista elokuvaa, mutta asia korjaantuu kohta (Roma myös pakko nähdä). Green bookia ovat kaikki sen nähneet tuttavat hehkuttaneet, mutta Spike Leen elokuvasta olen kuullut vain huonoa. Esim. "se yritti olla kaikkea olematta juuri mitään", "nolo, jotenkin tuli myötähäpeä siitä". Nämä lausahdukset kummittelivat taustalla seuratessani BlacKKKlansmanin palkintosadetta. Eikö ollut uskallettu jättää palkitsematta rotusortoa alleviivatuimmin käsittelevää elokuvaa vai ovatko vain sen nähneet tuttavani "väärässä"?
    Toivottavasti kaikki afroamerikkalaiset voittajat saivat Oscarinsa puhtaasti ansioistaan, eivätkä osittain siksi, että heidän palkitsemisensa olisi poliittisesti korrektia ja samalla jonkinlainen hyvitys.

    Kaipaan myös juontajaa gaalaan. Billy Crystal oli aikanaan muistaakseni tosi hyvä. Bette Midler olisi varmasti ihanan tämän kertaisen esityksensä ja luonteensa puolesta hauskaa kuunneltavaa. Kyllä unelmatehtaalta luulisi löytyvän juontaja, joka on valmis ottamaan vastaan ryöpytyksiäksikin. Instituutiot vain ovat harvoin yhtä rohkeita kuin yksilöt. Tai sitten mennään äärilaitaan: koskakohan tulee tosi-tv-formaatti "Haluatko Oscar-juontajaksi?" Jostain syystä se tuntuu tulevien vuosien pelottavan todennäköiseltä vaihtoehdolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Billy Crystal oli helmi. Hän lohkaisi aina hyviä palkintovuoteen liittyviä vitsejä ja loi juhliin lämmintä tunnelmaa. Bette Midler olisi hyvä myös.
      Minulle pulpahti mieleen Stephen Fry, jos hän vain suostuisi. Juontaja on ollut ennenkin Englannista, joten se ei olisi este.
      Whoopi Goldberg oli yhtenä vuonna hyvä, mutta Elleen DeGeneresin tyylistä en tykännyt. Hän toi juhliin hampurilaisia, piti ottaa iso ryhmäselfie yms arkista. Kyllä juhlan on oltava juhlaa!

      Poista
    2. Ja vielä poliittisesta korrektiudesta, jos se on näkyvää, niin sehän ei ole hyvä juttu palkituillekaan. Voittaja ei tiedä, oliko hän oikeasti hyvä vai sopiva voittamaan. Mahershala Alin ei kyllä onneksi tarvitse tästä huolehtia! Hän on karismaattinen näyttelijä ja tulee varmaan saamaan hyviä rooleja.

      Poista

Kolmanteen ja neljänteen polveen...

Kuvassa vasemmalla maamies isäni, kausipalkollinen Anni, ryhdikäs Mamma ja lempeä Pappa, minä Papan edessä 3-vuotiaana ja viimeisenä oikeall...