tiistai 5. helmikuuta 2019

Matin muistolle


Kyllä tulppaani on tulppaani, mutta orvokillekin kiitos!
( Matti Nykäsen aforismi )

Olen etsinyt blogistani postausta Matti Nykäsen aforismeista kootuista kirjoista, mutta ei löydy kuin pieni maininta erään kirjoituksen lopussa. Kai olen sitten vain keskustellut niistä jossain. Muistan ainakin lainanneeni eräässä keskustelussa juopottelusta Matin lausetta siitä, miten hänen juomisensa kyllä huomataan, mutta ei hänen janoaan.  

Olen lukenut ne pikku kirjaset kaikki ja löytänyt paljon vakavia mietteitä. 
Yksi kirja minulla on hyllyssäni, Juha Veli Jokisen toimittama Elämä on laiffii vuodelta 2006.

Poimin muutamia kohtia tästä kirjasta. 

Kieltämättä en olisi jaksanut elää, jos olisin tiennyt, mitä elämänkaaressani tapahtuu.

Ehkäpä kärsimys täällä on helpotus taivaassa. 

Kaiken kävin läpi, mulla oli aikaa keskittyä rukoukseen. Vanhemmiten olen alkanut pyytää armoa mua loukanneille - ja itselleni ymmärrystä heitä kohtaan.  

Muille olen antanut anteeksi, mutta en itselleni. Olen ollut niin monessa mukana, ettei sitä tajua itsekään. 

Kaksi ensimmäistä on mäkimontussa ajateltua ja kaksi jälkimmäistä vankilassa. Aiemmista kirjoista muistan mm. sellaisen asian, että alkoholia juomalla mäkikotka peitti nälän tunteen. Mäkihyppääjienhän pitää olla kevyitä, että pystyvät liitämään. Lennä Nykäsen Matti, lennä...

En ole koskaan seurannut paljon urheilua. Olen ollut kiinnostunut Matti Nykäsestä erikoisena persoonana. En tiedä ketään julkisuuden henkilöä joka olisi joutunut niin paljon nöyrtymään ja joka olisi pyytänyt niin paljon anteeksi yksittäisiltä ihmisiltä, toimittajilta ja usein jopa koko Suomen kansalta. 

Katsoin eilen uusintana näytetyn Harkimoiden, Hjalliksen ja Joelin, ohjelman, jossa he haastattelivat Mattia ja hänen vanhaa äitiään. 
Matti kiitteli ohjelman lopussa sydämellisesti haastattelijoita siitä, että häntä ei tässä haastattelussa kiusattu. Keskustelu oli arvostavaa, kuten pitääkin - kuten olisi aina pitänyt. 
Se, että nyt Matin äkillisen poismenon jälkeenkin on kirjallisessa blogimaailmassa levitetty häntä halventavaa kirjoitusta, on aivan käsittämätöntä ja hirviömäistä. Tunneäly, tilannetaju, vainajan ja läheisten surun kunnioitus - miten tällaiset itsestäänselvät asiat voivat olla ihmisiltä kateissa! 

On hienoa, että maailman parhaan mäkihyppääjän muistoa kunnioitetaan eri tavoin mediassa ja muualla. Matin synnyinkaupungissa Jyväskylässä on ollut suruliputus ja hänen nimikkomäkeensä on viety kynttilöitä.

Itse suoritus on enemmän kuin mitali. Se on vain jonkinlainen korvaus. 

Ei se lapsuusajan kaveri uskaltanut koskaan ponnistaa täysillä. Eikä lähteä isoon mäkeen. Ehkä se teki kuitenkin kaikkein viisaimmin. 

Keikoilla porukkaa on kuin pipoo - mutta usein minulla on tunne että ei ole ketään ympärillä. 

Matin äidin, siskojen ja muiden läheisten suru on suuri. Otan osaa. 
En tiedä, millaista olisi menettää oma lapsi, voiko sen pahempaa olla, mutta tiedän, mitä on menettää kesken lapsuuden äiti ja heti hänen jälkeensä veli. Pohjattoman haikeaa. 

Luin juuri Antti Eskolan kirjan Vanhanakin voi ajatella. Vanha tutkija jättää siinä jäähyväiset lukijoilleen. Hän kirjoittaa loppuun saakka, koska kirjoittaminen on hänelle kuin Matille hyppääminen, 'itse suoritus'. 
Olen Eskolan kirjan jälkeen aloittanut Katriina Huttusen teosta Surun istukka, jossa Huttunen kertoo masentuneen tyttärensä itsemurhasta, omasta surustaan ja mielenterveyden hoidon huonosta tilasta Suomessa. 
Nämä ovat  molemmat tärkeitä kirjoja. Kuolema on osa elämää. Se on takaseinä, jonka olemassaolo saa arvostamaan elämää.




26 kommenttia:

  1. marjatta

    olen elämäni aikana lukenut kymmeniä matti-haastatteluja. hän osasi niissä pohtivasti havainnoida omia tuntemuksiaan. lisäksi hän oli tilannetajuisesti hauska ja terävä. tietysti välillä myös pahoin hukassa ja maahan poljettu. mutta kukapa ei olisi. siksi onkin hyvä, että kenenkään elämää ei voi pelkistää yhteen attribuuttiin.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minäkin ajattelen. Kaikissa meissä on monenlaista ja elämässämme monenlaisia vaiheita. Matti Nykäsellä säröä toi ehkä tavallista enemmän hänellä todettu ADHD.
      Seurasin hänen jo teininä alkanutta urheilu-uraansa sydän syrjällään, kun olin koulussa tavannut oppilaita, joilla on tällainen häiriö, ja tiesin, miten vaikeaa heidän on löytää levollisuutta olemiseensa.

      Poista
  2. Kaikella kunnioituksella vainajaa kohtaan, minusta yhdeksän sivua Aamulehdessä oli liikaa. Entä ne pahoinpitelyt ja vankilareissut? Onneksi loppupuoli oli rauhallinen ja kyllähän miestä käytettiin hyväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, ehditkö nähdä sitä Helmi Kekkosen blogikirjoitusta, jonka hän sitten poisti, kun se oli tehnyt tehtävänsä. Siinä hän paheksui Matin saamaa kunnioitusta urheilusankaruudestaan, koska hän oli ollut väkivaltainen parisuhteissaan ja kehotti vielä levittämään viestiään. Jotkut levittivät.
      Tämä kirjoitus henki pahansuopuutta ja tunnekylmyyttä, erityisesti, koska hän julkaisi sen juuri menehtyneestä ihmisestä. Ei niin, että kenenkään sankaruus jollain alalla pitäisi milloinkaan kieltää yksityiselämän virheiden vuoksi. Matti on myös tunnustanut, anteeksipyytänyt ja sovittanut rikoksensa.
      Pitäisikö virheiden metsästäjien mielestä Kiira Korven luistelumenestys unohtaa, koska hänellä on ollut sugar daddymainen -suhde johonkin rikkaaseen venäläismieheen. Ilmeisesti ei, koska tämä moraalijahti on sukupuolittunutta.

      Totta, Matti Nykäsellä oli onneksi jo seestyneempi vaihe elämässään. Hänen viimeinen avioliittonsakin kesti toisin kuin aiemmat. Hän olisi voinut jopa vielä saada yhteyden lapsiinsa, joita oli alkanut ikävöidä. On surullista, että hänen elämänsä katkesi juuri kun siinä alkoi olla paljon hyvää.

      Hesarissa taisi olla eilen vähän vähemmän Matista, tänään on urheilusivuilla hyvä artikkeli sankaruudesta, johon on haastateltu Pekka Sauria ja Teemu Laajasaloa.

      Poista
    2. En lukenut tuota kirjoitusta. Minulla ei ollut mitään mäkikotkaa vastaan, hän vilahti välillä jyväskyläläisissä ravintoloissa. Olen ymmärtänyt, että hän osasi olla myös sympaattinen ja kiltti. Myötätuntoni omaisille.

      Poista
    3. Arvelinkin, ettet ollut lukenut.
      Tähän blogikirjoitukseen puuttuvat nyt siis myös Sauri ja Laajasalo. Olin kauhistunut ja pahoillani, kun luin sen.
      En olisi ikinä uskonut, että metoo-feminismiliike menee näin pitkälle infantiilissa ja tarkoitushakuisessa tyylissään. Matin tekoja on muka hyssytelty - ei ole, niitä on revitelty. Tämä oli pohja, jossa myös sahataan omaan nilkkaan.
      Eikö feminismissä pyritäkään humaanisuuteen ja vastusteta ihmisten esineellistämistä!

      Poista
  3. Urheilu on minulta jäänyt enimmäkseen seuraamatta. Matin taivalta on kuitenkin tullut ulottuville ihan tahtomattanikin. Kiitän sinua kirjoituksesta, jonka lailla muistelen harvinaista maanmiestäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lissu, hyvin sanottu tuo "ihan tahtomattanikin". Seurattua julkkista seurataan kaikkialle ja joskus tehdään juttuja tyhjästä.
      Ajattelen kunnioituksella myös Matin vanhempia, erityisesti vielä elossa olevaa äitiä, miten paljon hän on saanut kestää ja aina pysynyt poikansa rinnalla.

      Poista
  4. Minä olen Matti-fani, ollut siitä lähtien, kun katsoin hänen tulevan hyppyrin nokalta sakean sumun sisästä.
    Kaunis muistokirjoitus Matista ja Matille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Meilläkin katsottiin tuota. Minä muistan sen, miten pikkupojalta Matti tuolloin näytti ja teinihän hän vielä taisi ollakin.

      Poista
  5. MM

    'Kieltämättä en olisi jaksanut elää, jos olisin tiennyt, mitä elämänkaaressani tapahtuu.

    Ehkäpä kärsimys täällä on helpotus taivaassa.'

    Kumpikin kunnioitimme sankaria tavallamme.

    Juuri noita lainaamisiasi tarkoitin omassani rinteellä, johon Matti ei jäänyt kitumaan vaan komeasti loiskautti sen yli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärsin kirjoituksesi juuri noin. Sinä kirjoitat leiskuvammin, minä tosikommin, sama tarkoitus.

      Poista
  6. Suru-uutinen maanantai aamuna hiljensi, päivä kulki hitaammin.
    Muistellaan Mattia kaikista hyvistä asioista, kunnioitetaan hänen muistoa. Jokaista tämä elämä aika- ajoin kolhii ja koettelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on tullut koko ajan Matti-mäkikotka mieleen, eniten hentoisena Masa-hiirenä, jolle elämä oli vaikeaa.
      Muistan Veitola yökylässä -jakson, jossa Veitola vieraili Matin ja Pian luona Joutsenossa. Matti oli hyvin arka ja varautunut.
      Melkein toivon, että olisi kuolemanjälkeinen elämä, jossa Matti saisi rauhan.

      Poista
  7. R.I.P. Matti, kaikkien aikojen menestynein mäkikotka ja hyväsydäminen aforismilähettiläs. Olen samaa mieltä, että monet Matin heitot ovat itse asiassa todella teräviä ja puhuttelevia. Mietin usein juuri tuota "Elämä on ihmisen parasta aikaa"-lausumaa. Kuinka moni oikeasti elää elämänsä niin, että todella nauttii siitä mitä tekee?
    Katsoin myös tuon Matin ja hänen äitinsä liikuttavan haastattelun loppuun ennen kuin lumimassa katkaisi antennimme. En ole siis nähnyt muita Matti-ohjelmia enkä myöskään paperista Matti-uutisointia, sillä varhaisjakelija on ilmeisesti unohtanut olemassaolomme.
    Mielenkiinto toki heräsi tuon paheksutun Helmi Kekkosen kirjoituksen sisällöstä, joten taidan googlettaa sitä jostain välimuistista. Ehkä on kuitenkin parempi, ettei tiedä. Miksi antaa aikaa ihmiselle, joka puhuu toisista pahaa? Suomessa osataan loanheittämisen taito. Matti olisi ansainnut parempaa ympärilleen pahoinpitelytuomioista huolimatta. Käy todella sääliksi hänen äitiään,joka joutuu kohtaamaan näin kamalan tragedian vielä vanhoilla päivillään.

    Mielikuvieni Matti ei ole se ihminen, joka tanssi paikallispubin pöydällä humalassa tennissukat puoliväleissä pohkeita. Sellaisena surullisen moni halusi Matin nähdä, ja oli valmis siitä vielä maksamaan. Minut se näky sai vain surulliseksi. Se on sitten toinen tarina, miksi minä olin häntä siellä pubissa katsomassa...

    Jatkakoon Matti ikuista v-lentoaan taivaassa, jossa hän toivottavasti saa pelkkää hyvää osakseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matti ei ilmeisesti pystynyt valmennushommiin, mutta kelpasi showalalle, mikä on raskas ala ja kävi iän ja sairauden myötä yhä raskaammaksi.
      Vaikka hän oli maailmankuulu ja tuonut Suomelle kunniaa, hän ei vaatinut valtiota elättämään itseään, vaan teki, mitä pystyi. Se on minusta kunnioitettava asenne.
      Manageri ilmeisesti yritti myydä Mattia myös rooliin, johon hän ei sopinut. Olen nähnyt kuvia noista pubitilanteista.
      Minusta Matille olisi voitu antaa urheilijaeläke. Hän oli sentään aloittanut ammattiurheilijana jo alle kaksikymppisenä.
      No, nämä jossittelut ovat nyt myöhäisiä.

      Poista
  8. Suuri mäkikotka on laskeutunut. Valtavan hieno urheilu-ura toi kunniaa koko Suomelle, josta olemme ylpeitä. Siviilielämä ei kuulu meille, vaikka media on revitellyt sillä. Matti katuu julkisesti vankila-aikaansa ja häpesi tekojaan. Hän on tuomionsa istunut. ADHD kertoo siitä, miten vaikeaksi elämä voi mennä.
    Kunnioitan hänen urheilusaavutuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosi hienosti muotoiltu kommentti, Mai. Tässä on kaikki tärkeä tiivistettynä tästä asiasta.

      Huomasin tänään jumpparyhmässä jutellessamme, että ihmisten on vaikeaa ymmärtää sitä, että huonolle käyttäytymiselle on syitä, kuten alkoholi ja ADHD. Niin kuin joku nyt tahallaan tähtäisi juoppoputkiin ja kaksi vuotta kestäviin avioliittoihin.

      Poista
  9. Matti on minulle jäänyt mieleen syvän traagisena hahmona -- elämänhallinta oli hänelle vaikeampi laji kuin mäkihyppy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin oli. Hän hallitsi hypyn, muu oli vaikeaa.

      Nyt kun kohistaan Nykäselle suunnitelluista valtiollisista hautajaisista, niin kävin etsimässä tietoa, kelle niitä on järjestetty: viidelle urheilijalle, viimeksi Tapani Nikulle 1989. Hän oli voittanut olympiapronssin hiihdossa. Matilla oli neljä olympiakultaa ja yksi olympiahopea ja paljon, paljon muita voittoja, yleensä kultaa, ylivoimainen kun oli. Taiteilijoista valtiollisia hautajaisia ovat saaneet monet, mm. Pentti Saarikoski 1983, Ella Eronen 1987 ja Esa Pakarinen 1989.
      Toivon, että Matti saa arvokkaat hautajaiset, olkoon ne minkämuotoiset tahansa.

      Poista
  10. Savon Sanomissa oli Ilkka Kulmalan hieno muistokirjoitus Matista. Poika, joka meni kauas. "Matti Nykänen oli tämän maailman humuun liian kiltti äärimmäisyyksien ihminen, joka ymmärsi, että urheilun tuoma menestys ei korvaa elämän aiheuttamia menetyksiä.

    Matti Nykäsen tapa elää oli mennä pitkälle, aina kauas. Hän liiti maailman mäissä yli kriittisten pisteiden, varmemmin ja paremmin kuin kukaan muu. Etäälle muiden edelle. Matti eteni kauas kaikessa, mihin hän ryhtyi. Hän täytti maljansa yli piripinnan, hän helli ja raapia elämää tavalla, jossa kriittiset pisteet kadottivat mitoituksen ja merkitykset. Hän oli liian kiltti, kaikkien omaisuutta. Me hehkutimme ja riepottelimme, hän juhli ja kärsi. Häntä vietiin. Kauas itsestään. Vaikka halusi lähelle.

    Kuka tunsi Matti Nykäsen? En minä ainakaan. On vain aavistus ihmisestä, joka usein puhui nopeammin kuin ajatteli, vain hahmotelma sähikäisestä, jota ja josta ei saanut kiinni. Jos joskus sai, huomasi olevansa auttamatta myöhässä. Matti oli jo ehtinyt toteuttaa seuraavan liikkeensä. Yleensä yllätyksellinen. Hän oli äärimmäisyyksien ja ähäkuttien mies. Matti oli paitsi vilkas ja vallaton, myös kohtelias. Kumarsi usein."

    Nyt kukaan ei enää riepottele Mattia eikä hyödy hänestä. Levoton mäkikotka on päässyt lepoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kaunis muistokirjoitus. Kiitos, että toit sen tänne!

      Tuo kohta "Kuka tunsi Matti Nykäsen? En minä ainakaan." on pysäyttävä. Me luulemme joskus tuntevamme ne ihmiset, joita juorupalstoilla tyypitellään, mutta kuten meri tuolla ensimmäisessä kommentissa sanoi, niin kenenkään elämää ei voi pelkistää yhteen attribuuttiin.
      Ja toisaalta, kaikissa meissä on myös paljolti samaa, mikä mahdollistaa erilaisuudesta huolimatta toisen ymmärtämisen.

      Poista
  11. Vanhempani olivat Matti Nykäsen kanssa samalla seuramatkalla ilmeisesti joskus 80-luvun puolivälissä, olisikohan ollut Turkissa. Matti oli matkalla silloisen vaimonsa kanssa. Siihen aikaan jo kirjoitettiin hänen juopottelustaan ja rällästämisestä. Vanhempani saivat ihan toisenlaisen kuvan ja puhuivat hänestä sympaattisena tyyppinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne rällästämishetket etsittiin ja niistä tehtiin kuva, jota meille syötettiin ja johon nuori mies tyypitettiin ja typistettiin. Varmaan myös näitä hyviä kuvia on paljonkin, onneksi.

      Poista
  12. Kiitos tästä postauksesta.
    Itse en Matin elämää juuri seurannut urheilu-uran jälkeen, koska oli niin surkeaa nähdä miten herkkää ihmistä käytettiin surutta hyväksi. Matti toi niin paljon kunniaa Suomelle ja iloa suomalaisille, että mielestäni hän olisi ansainnut valtiolliset hautajaiset. Omaisten päätös hautajaisista perhepiirissä oli kuitenkin tyylikäs.
    Rauha Matin muistolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perheen ilmoitus on tyylikäs ja lopettaa turhan vänkäämisen.
      Kuitenkin tuntuu hyvältä, että ajatus valtiollisista hautajaisista nostettiin esiin. Se kertoo Matin mestaruudesta urheilijana niillekin, jotka eivät siitä tiedä.

      Poista

Kolmanteen ja neljänteen polveen...

Kuvassa vasemmalla maamies isäni, kausipalkollinen Anni, ryhdikäs Mamma ja lempeä Pappa, minä Papan edessä 3-vuotiaana ja viimeisenä oikeall...