torstai 30. elokuuta 2018

Säekirja - mikä se on?




Näin termin säekirja ensimmäisen kerran jokin aika sitten Helsingin Sanomissa. Luin jutun ylimalkaisesti ja ajattelin, että ei kai nyt ole annettu niin paljon periksi nuorten lukuhaluttomuudelle, että heille on alettu tehdä jotain twiittityyliä matkivia romaaneja.
No, seuraavaksi kohtasin tämän termin Elinan blogissa (klik), jossa kehuttiin niin itse kirjoituksessa kuin kommenteissakin Sarah Crossanin säeromaania Yksi
Pakkohan minun oli ottaa selvää.
Tämä kirja löytyi lähikirjastostani ja luin sen päivässä, lähes yhtä päätä, eläytyen. Ennakkoluuloni häipyi. 

Säeromaani kuuluu ya-genreen, ja löytyy siis kirjastosta nuorten aikuisten hyllystä.

Säeromaani on nopealukuinen. Se on pilkottua proosaa ja muistuttaa välillä proosarunoa.

Säeromaani ei ole kuitenkaan selkokirja. Kieli on yhtä rikasta kuin tiheämpään ladotussa proosassa.

Ilmavuus on lyhennettyjä rivejä ja välillä samantyyppistä, mitä tässä näitä ominaisuuksia luetellessani, kun olen jättänyt välin siirtyessäni uuteen asiaan. 

Yksi, jonka Kaisa Kattelus on suomentanut englanninkielisestä alkuteoksesta One (2015), kertoo siamilaisista kaksosista. Kertojana on heistä toinen, Grace. Grace ja Tippi ovat kiinni lantiostaan. 

Siis: 
Tippi ja minä olemme tyyppiä
   ischiopagus tripus.
Meillä on
kaksi päätä,
kaksi sydäntä,
kahdet keuhkot ja munuaiset.
Meillä on myös neljä kättä, kaksi toimivaa jalkaa, 
nyt kun surkastunut jalka on
                                 typistetty
                                 kuin näyttelykoiran häntä.

Osa sisäelimistä on
         erillisiä
         mutta suuri osa yhteisiä.

Ja alhaalta olemme
         yhtä.

Kuulostaa varmaan vankilatuomiolta, 
mutta parempi meidän on kuin niiden, 
joilla on yhteensulautunut pää tai sydän
tai vain kaksi kättä. 

Kirjoitin ylläolevan lainauksen siihen muotoon, jossa se on kirjassa. Tietokoneella muoto näkyy oikein, puhelimen näyttö saattaa muuttaa sitä.

Tytöt ovat tottuneet olomuotoonsa, koska niin on aina ollut, mutta teini-ikä tuo ongelmia, koska heidän elämisen tyylinsä alkaa eriytyä ja erityisesti siksi, että kysymys poikaystävästä on pitemmän päälle mahdoton. Molemmilla on ihastuksensa. 
Hoidot, erityisvaatteet, kouluun kuljettaminen ja kaikki muu maksaa. Tytöt miettivät, mennäkö tositv-ohjelmaan, johon heitä on pitkään kyselty. 
Kun toisen sydän sairastuu, alkaa erottamisleikkaus olla ainoa vaihtoehto, niin että heistä edes toinen jäisi eloon. Heikkosydämiselle suunnitellaan sydämensiirtoa erottamisen jälkeen, varmuudeksi vahvempi tytöistä saisi yhteiset sukuelimet, toiselle aiotaan väsätä jotain myöhemmin.
Kirja koukuttaa kuin jännityselokuva. Miten käy? Onnistuuko leikkaus? Kuka jää eloon? Ja miltä mahdollisesti eloonjäävästä tuntuu olla yksin?

Tippin ja Gracen anatomia perustuu löyhästi neuvostoliittolaisten tyttöjen Maša ja Daša Grivošlajapovan anatomiaan.  Äidille valehdeltiin, että lapset olivat kuolleet synnytyksessä, heidät luovutettiin tiedemiehille ja heillä tehtiin kokeita yli kahdenkymmenen vuoden ajan. 

Kirjan lopussa on jälkisanat, jossa kirjailija kertoo paitsi tämän surullisen tarinan, niin kaksi hienoa tarinaa onnellisen ja pitkän iän eläneistä siamilaisista kaksosista. Erillisen ihmisen on vaikea käsittää, että siamilaiset kaksoset eivät välttämättä näe itseään eivätkä elämäänsä tragediana. 
Useimmat siamilaiset ovat syntyneet kuolleina, ja eloonjääneiden elämä on ollut monesti lyhyt juuri synnynnäisen sydänvian tai muun poikkeavuuden vuoksi.
Tässä tulee mieleen, että siamilaisia tuskin enää syntyy korkean elintason maissa, joissa on sikiöseulonta ja mahdollisuus varhaiseen aborttiin. 

Vielä säeproosasta. 
Sehän on hieman nopeamman lukemisen mahdollistavaa, lukemaan houkuttelevaa tekstiä. Se on kuin apupyörät ennen kaksipyöräiseen polkupyörään siirtymistä tai nokkamuki ennen maitolasia tai ohutjalkaista viinilasia. (Nykyään on ennen nokkamukia vielä erityinen tuttimukikin. Minulla on alle kaksivuotias lapsenlapsi, olen ekspertti näissä asioissa.)
Toisaalta, säeromaani on ehkä myös oma proosalajinsa. Anglosaksisessa kirjamaailmassa tätä tyylilajia on ilmeisesti muillakin kuin Sarah Crossanilla, termi on novel in verse tai verse novel, mikä viittaa vahvasti runouteen. 
Olen yhä hieman ymmälläni näiden erojen kanssa. Jotkut sivut tässä romaanissa Yksi ovat mielestäni proosarunoa, toiset ei. Olkoon sitten runoproosaa.
Teksti vaikuttaa myös aforismityyliseltä. Ilmavuus jättää tilaa ajattelulle. 
On romaaneja, joissa kaikki on kirjoitettu yhteen pötköön, ei kappalejakoja eikä edes lukuja. Minusta se tyyli tukehduttaa.

Kerroin miehelle, että luin young adult säekirjan, ja hän loihe lausumaan näin:"Sopii hyvin, koska sinä olet semmoinen young adult."

Äkkään myös, että minähän olen postausurani (jees, ura!) aikana siirtynyt pilkkovaan säetyyliin posatuksissani ja varsinkin kommentoinnissani. Se on tarttunut joiltain tätä tyyliä käyttäviltä hyviltä kirjoittajilta. 
Ilmavuus on kivaa, koska se antaa kirjoittaessa mahdollisuuden poukkoilla ja siirtyä uuteen ilman johdantoa tai aasinsiltaa. Se vauhdittaa kirjoittamista ja on myös lukijaystävällistä.

P.S. Huomaan kyllä, että kirjoitin 'posatus', antaa olla, tällä kertaa, se on kiva sana.  


6 kommenttia:

  1. Tämä on ihana kirja. Tällä hetkellä nuorten kirjojen ykkönen mitä olen lukenut blogiaikana. Tunnekirja. Arvaa itkinkö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaan, että itkit.
      Tuo tyttöjen tilanne on paha ja traaginen koko perheelle.
      Ja miten urheita he ovatkaan ja toisilleen tärkeitä.

      Poista
  2. Kirja on niin laadukas, että vieläkin olen sen lumoissa. Kiva, että kolahti sinuunkin. Ihailin nuoruuden kuvausta ja sitä, miten kirjailija oli perehtynyt aiheeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taustatyö oli tehty todella hyvin.

      Kun tietää, miten tarkkaa nuorilla on kaikki ulkonäköön liittyvä, niin näiden tyttöjen huolet ovat aivan eri mittakaavassa, kauniit ylävartalot ja outo alaosa, minkä vuoksi tuijottajia riitti.

      Poista
  3. Pitääpä lainata kirjastosta. Suomalaisista nuortenkirjailijoista Kirsti Kuronen on kirjoittanut säeromaanin Paha puuska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, pistän Kurosen muistiin.
      Kävin Adlibriksessä katselemassa, olisko Sarah Crossanilla muita teoksia. On, aika monta, mutta ei ole suomennettu. THe Weight of Water kuulosti kiinnostavalta myös.

      Poista

Kolmanteen ja neljänteen polveen...

Kuvassa vasemmalla maamies isäni, kausipalkollinen Anni, ryhdikäs Mamma ja lempeä Pappa, minä Papan edessä 3-vuotiaana ja viimeisenä oikeall...