Kävin katsomassa elokuvan Ingmar Bergman - Yksi vuosi, yksi elämä, joka on tuore dokumentti tämän suuren ohjaajan elämästä.
Bergman on niin suuri elokuvantekijä, että se tekee sanattomaksi.
Hän on yksi mieliohjaajiani.
Toistan vain yhden lauseen häneltä tästä elokuvasta: Taide on antamista ja saamista.
Kuva on Bergmanin omaelämäkerrasta Laterna Magica, jonka ostin ja luin sen ilmestymisvuonna 1987. Kirja on kuin elokuva takaumineen ja kuvineen.
Seitsemäs sinetti, Mansikkapaikka, Kuiskauksia ja huutoja, Hiljaisuus, Fanny ja Alexander... Bibi Anderssoon, Liv Ullmann, Ingrid Thulin, Max von Sydow...
Ehkä kaunein kaikista Bergmanin elokuvista on mielestäni Mansikkapaikka. Se käsittelee ohjaajan kuolemanpelkoa ja nostaa esiin kysymyksen, elinkö oikein.
Bergman kertoo eräässä tämän uuden dokumentin haastattelussa jäsentävänsä elämäänsä töidensä mukaan, ei henkilökohtaisen elämän etappien mukaan, kuten avioliitot ja lasten syntymät.
Taiteellinen toiminta oli hänelle kaikki; se oli lapsuuden haavoja parantavaa terapiaa, nautintoa, kunnianhimon toteuttamista, magiaa ja maniaa.
Mahtavatko nuoret aikuiset enää tuntea Bergmania? Onko hän tärkeä vain vanhemmalle sukupolvelle? Itse olin nuorena elokuvakerhossa, jossa näytettiin vain Bergman-elokuvia. Ehkä osa näiden elokuvien lumoa minulle on siinä, että ne vievät omaan nuoruuteen.
Kysymys 1: Onko Bergman tuttu?
Kysymys 2: Rakkain Bergman-leffa?
Kyllä kai nuoretkin Bergmanin nimenä tuntevat, tai no nuo alle kaksikymppiset nyt elävät niin omissa pyörylöissään että niistä en mene mitään sanomaan. Mutta kuten tyyliin Hitchcockinkin tietävät kaikki.
VastaaPoistaMutta ei kai niin moni vanhempikaan niitä leffoja ole nähnyt, jos ei ole sattunut tai ollut kiinnostunut. Ainakaan omat vanhemmat ei taida olla bergmania nähneet saati siitä intoilleet vaikka eivät ihan kulttuuria vierastavia olekaan. Itse olen nähnyt vasta muutaman, Mansikkapaikka oli hyvä. Meinasin kans mennä katsomaan tuon dokumentin.
Muistelen, että aika moni Bergmanin elokuvista oli ihan valtavirtaa silloin 60 ja 80 -luvuilla, myöhemmin niistä tuli enemmän festari- ja kerholeffoja. Fanny ja Alexander on näytetty tv-sarjana usein joulun aikaan, olisko viime joulun allakin.
PoistaJotkut erikoisemmat viipyivät elokuvateattereissa vain vähän aikaa.
Minä olin Bergman-elokuvakerhossa USA:ssa nuorena. Siellä oli todellisia Bergman-harrastajia, joille oli upeaa, että elokuvat näytettiin kerhossa alkukielellä eikä dubattuna. Ja minua ihmeteltiin, kun jopa ymmärsin tuota outoa kieltä.
Minusta Yle voisi nyt esittää jollain pääkanavistaan Bergmanin tuotantoa ihan sarjana. Dokumentti tekee hänen elokuvistaan niin eläviä näyttäessään, miten niitä tehtiin ja houkuttelee katsomaan lisää.
Kannattaa mennä katsomaan tämä dokkari. Siinä on toistoa, ehkä olisi ollut karsimisen varaa, ajattelen nyt jälkeenpäin, mutta istuin kyllä lopputeksteihin asti liikahtamatta, täysin keskittyneenä.
Siis 60 ja 70 -luvuilla.
PoistaIngmar Bergman on minunkin lempiohjaajiani, kävin tänä keväänä katsomassa kaksikin hänen leffaansa Helsingin Orionissa. Isolta kankaalta ne ovat niin upeita... Tämän dokkarin aion myös katsoa, ja Laterna Magica löytyy minultakin hyllystä.
VastaaPoistaEli vastaukset kysymyksiin: 1. On ja 2. Mansikkapaikka (voisin katsoa sen vaikka kuinka monta kertaa! Se graafisuus, se kuvallisuus, se elämänfilosofia!)
En pidä tästä nykyisestä sukupuolittuneesta somemoralisoinnista. Toivottavasti siltä vältytään Bergmanin kohdalla (Hesari jo kertaalleen yritti, mutta onneksi juttu katosi pian uutisvirtaan...).
Hienoa, että Orion on näyttänyt Bergman-elokuvia.
PoistaLaterna Magicassa on Jörn Donnerilta hyvä alkukirjoitus. Muistelen, että hän myös vieraili Bergmanin luona Fårön kodissa, jossa tämä seurusteli kuoleman kanssa loppuvuosinaan, ja teki tästä vierailustaan hyvän tv-ohjelman.
Samat vastaukset kuin minulla. Bergman on itsekin ollut tyytyväinen Mansikkapaikkaan. Tosi hieno kuvaus, montakin kohtaa voisi pysäyttää tauluiksi, ja se ihana vanha näyttelijä Victor Sjöström ja suloinen Bibi Andersson, sekä henkistä painia että seesteisyyttä.
Kyllä minäkin ajattelin, että tämänkö ne tästäkin nostavat esiin, Bergmanin naiset, huokaus. Ilmeisesti asiasta ei saa skandaalia millään, koska vaimot ja naisystävät ovat olleet tyytyväisiä Bergmaniin. Liv Ullman mm. kiittelee häntä dokkarissa.
Mikä ihmeen uuspuritanismi nyt oikein on menossa? Naiset nähdään jonain pökkelöinä, joihin miesten teot kohdistuvat.
Kyllä Bergman nyt olisi rajusti otsikoissa naisistaan ja ohjaustyylistään, ei epäilystäkään.
On tuttu, ja Fanny ja Alexander, joskin kaikki filmit on hyviä.
VastaaPoistaKävin katselemassa blogissasi. Olitkin kirjoittanut laajasti sekä Laterna Magicasta että Fannystä ja Alexanderista.
PoistaFanny ja Alexander on mahtava suurteos. Miten vaikeaa onkaan ollut hallita tätä kaikkea ohjaajana.
Tässä dokkarissa oltiin sitä mieltä, että Bergamania edustaa tämän elokuvan/sarjan/kirjan lapsista eniten Fanny, joka seuraa voimattomana veljen kidutusta. Isoveli oli Bergmanien perheen elämässä musta lammas ja Ingmar sunnuntailapsi. Veljeäkin haastatellaan dokkarissa.
Bergman on tietenkin tuttu meidän sukupolvellemme. Minulle hän ei ole tärkeä. Vierastin nuorena hänen elokuviaan, jotka koin synkkinä ja ahdistavina, semmoista luterilaista synnintuntoa täynnä. Eurooppalaiset elokuvat, espanjalaiset, italialaiset, puolalaiset ja tsekkielokuvat olivat läheisempiä, osa amerikkalaisistakin. Fanny ja Alexander muutti Bergmanin kuvaa, se on vaikuttava.
VastaaPoistaKävin katsomassa dokumentin. Tosi mielenkiintoinen ja monipuolinen oli, Bergmanin tausta, perhesuhteet, isän ankaruus, rakkaus äitiin, kiinnostava myös tuo projektio isonveljen osaan, joka todellisuudessa sai nuo rangaistukset. Ja veljesten välirikko. Viimeisin aika, kun Bergman oli noussut Ruotsin elokuva- ja teatterimaailmassa yksinvaltiaan asemaan, jota kaikki nöyristelivät ja joka käyttäytyi sen mukaisesti, sietämättömästi, osoitti hyvin sen, että rajaton valta turmelee kenet hyvänsä, oli hän sitten hallitsija tai kulttuuripersoona. Voisin kyllä katsoa uudelleen Bergmanin elokuvia.
Vähemmän oli nuorempaa sukupolvea katsojissa, ainakaan Turussa. Kävin kyllä päivänäytännössä, että se osaltaan selittää.
Joo, Fannyssä ja Alexanderissa on paljon lämmintä huumoria.
PoistaMinulla on joku ihme kiintymys noihin synkistelyihin. Pidän myös Lars von Trierin ja Michael Haneken elokuvista. Hanekelta minulla on hieno boxi, jossa on kaikki hänen elokuvansa.
Pidän kyllä myös mm. brittielokuvista ja kaikista noista mainitsemistasi. Ainoat elokuvagenret, joista en välitä, on lännenelokuvat ja toimintaleffat, ja jotkut tyhjänpäiväiset B-luokan komediat.
Se loppuajan räyhääminen isoja teatteriproduktioita ohjatessa johtui Bergmanilla varmaan väsymyksestä. Kukaan ei saisi tehdä töitä silloin, kun ei enää jaksa. Ja muutakin tärkeää voisi olla kuin työ, vaikka äärimmäinen keskittyminen ja kunnianhimo tuottaa kyllä parasta taidetta.
Nuoremmilla näyttelijöillä, kuten Persbrandt, ei ollut enää sitä samaa kuvaa innokkaasta kädestä pitäen mallia näyttävästä ohjaajasta jonka Bibi Andersson ja Max von Sydow tunsivat. Nuorena Bergman käytti rakkaussuhteita energisoivana huumeena työnarkomaniassaan, oli varmaan jonkinasteinen erotomaani, mutta se aika loppui ja uupumus alkoi painaa.
Olen huomannut ihan tavallisissa virkamiehissä ja -naisissa myös, että työllä on ihmisille hyvin erivahvuinen merkitys. Taiteentekijällä ei ole eläkeikää, pitää itse tietää, milloin on aika luopua.
Minä olin neljän eläkeläisnaisen kanssa katsomassa tätä, tyttökullat-ryhmämme (helmikanoja, joo) ja meidän lisäksi oli vain yksi keski-ikäinen pariskunta.
Juttelin teatterin omistajan kanssa ja hän lupasi, että ottavat kyllä aina ohjelmistoon tällaisiakin elokuvia, jotka eivät myy. Jasper Pääkkösen tähdittämää toimintaelokuvaa käydään sitten katsomassa enemmän.
Vielä piti sanoa, että olispa ollut ihana nähdä Bergmanin ohjaama Peer Gynt Dramatenissa. Onkohan jossain siitä taltiointi?
PoistaOlen varmaan lapsena näitä nähnyt, mutta en nyt suoriltaan osaisi mainita kuin Fanny ja Alexanderin näin nelivitosena. Itse olen mieltynyt enemmän Bergmanin ja Liv Ullmannin tyttären Linn Ullmannin kirjoihin. Olen joskus miettinyt, että niistä saisi hyviä elokuvia. Isältä perittyä elokuvallista otetta ehkä.
VastaaPoistaMinäkin olen lukenut Linn Ullmannilta Rauhattomat ja jonkun muun. Hyvää proosaa.
PoistaBergmanin kulta-aika oli ennen sinun aikuisikääsi, mutta hänen tuotantoaan oli varmaan aika ajoin telkkarissa kun olit lapsi.
marjatta
VastaaPoistasyyssonaatin katsoin cmorelta pari viikkoa sitten. sen naistutkielma puhuttelee minua kovasti. ekalla kerralla jätin sen kesken, koska katsomishetki oli väärä. uskalsin katsoa sen uudestaan vasta tänä vuonna. nytkin äidin ja tyttären arpeutumattomien haavojen repiminen ja nuoleminen oli paikoin hurjaa katseltavaa. välillä mietin mitä mieltä tuollaisessa kipupisteiden tarkoituksellisessa hinkkaamisessa on, mutta päädyin siihen, että kyllä sille on tarvetta.
meri
Syyssonaatti on ankara elokuva, katsoja alkaa peilata omia valintojaan elokuvan äidin ja tyttären valintoihin.
PoistaKumpikaan ei ole toiminut aina oikein ja syyttävä tytär ei ole syytön hänkään, vaan aika kiero.
Hyvät näyttelijät tässä. Ingrid Bergmanhan on aina hyvä.
Hieno juttu että olit nuorena elokuvakerhossa ja sait nähdä Bergman-leffoja ♥
VastaaPoistaSe oli hyvä kerho, ikimuistoinen siksi, että olin ulkomailla.
PoistaOlen myöhemminkin käynyt elokuvakerhoissa ja tykkään niistä. Nykyinen kerho on väistötiloissa remontin vuoksi, niinpä minäkin jäin tauolle, kun en tykkää katsoa elokuvia huonoissa tiloissa. Pitää olla oikea teatteri, jossa on nouseva katsomo - tai kotisohva.
Olen kuullut tästä Bergmanista. Hänen elokuviaan on paljon, katsoin juuri wikipediasta ja muistan nähneeni joitakin. Monessa näkemistäni Bergmanin elokuvassa kieriskellään ahdistuksesta eikä sellaista ole oikein kiva katsella. Samaa on tehty Suomessa pääasiallisesti. Sen sijaan vähän kepeämpiä aineksia sisältävät aiheet lienevät soveltuneet tälle Bergmanille paremmin. Hänen pyhä synkkyytensä pilkahtelee niissäkin esille, mutta ei sentään täytä venhettä vedellä. Ihmisille, joihin minäkin lukeudun, on parasta tehdä elokuvia, joita nämä ihmiset jaksavat katsella. Likaiset pyykitkin pestään nykyään vain 60-asteisessa vedessä, ei tarvitse keittämään ruveta. Siitä syystä Fanny ja Alexander on selvästi paras Bergmanin elokuva, jokunen muukin kepeämpi on ihan kelvollinen. Hiljattain esitettiin tv:ssä Kesäyön hymyilyä. Sen katsoin ihan mielelläni.
VastaaPoistaHyvä perustelu Fannyn ja Alexanderin parhauden puolesta.
PoistaEn ole nähnyt Kesäyön hymyilyä. Googlasin, että on komedia ja oli kehuttu ja analysoitu tasokkaaksi.
Tuo merin mainitsema Syyssonaatti on kyllä synkistä synkin.
Katsoin sen kiinnostuneena, koska se on Bergmanin ja etsin siitä hänen teemojaan toivoen, että ne haavat, joita hän käsittelee alkaisivat jo vihdoin arpeutua eikä tarvitsisi harrastaa 100 asteessa keittämistä - turha toivo.
Noloa myöntää: niin paljon kun elokuvia katsonkin, Bergman on minulle tutumpi henkilökuvaltaan ja maineeltaan kuin elokuviltaan. Mansikkapaikka kiinnostaisi erityisesti nähdä. Jörkan tuotanto taas on aika tuttu. Varmasti Bergman-faneja löytyy kaiken ikäisistä, mutta veikkaan valtaväestön löytyvän yli nelikymppisistä katsojista. En tiedä, ovatko Chaplinin elokuvatkaan kaikessa legendaarisuudessaan enää nuoremman polven tuntemia.
VastaaPoistaEi siinä mitään noloa ole, jos ei Bergmania tunne. Hyviä ohjaajia on niin paljon ja erityyppisiä.
PoistaMinäkin pidän kyllä esim. Federico Fellinin elokuvista enemmän kuin Bergmanin, koska niissä on iloa ja elämää.
Minusta Chaplin alkaa olla jo enemmän historiaa, tärkeä elokuvan historiassa, mutta en viitsisi katsoa hänen elokuviaan enää uudelleen. "Nykyaika" on jo mennyttä aikaa, mutta "Diktaattori" on ajankohtainen.
Minä taas voisin katsoa Chaplin elokuvan "Poika" aina uudelleen! (Meillä on Chaplinia kaapit täynnä, vaikka ainakin yritämme olla nuorehkoja :D) Näinhän se menee, joku löytää joltain tietyltä elokuvantekijältä ne elämykset, joita joku toinen ei välttämättä huomaa. Niitä elokuvia on kyllä vähän, joita jaksaisin katsoa uudelleen. Hyvässä elokuvassa on iloa ja elämää, tai syvyyttä ilman inhorealismia (syy, miksen innostu suomalaisista elokuvista).
Poista"Poika" on hyvä. Minäkin muuten tykkään elokuvista oikeina esineinä. Pidin VHS-muodosta, mutta onneksi DVD:nkin kanteen mahtuu kuva.
Poista