torstai 30. kesäkuuta 2016

Rintasyövästä ja vanhenemisesta, who says you need two?


Hauska kansikuva, eikö vain! Kirjasta lisää myöhemmin, kun luet eteenpäin. Kannattaa lukea. 

Otsikon englanninkielinen loppuosa (kuka sanoo, että niitä on oltava kaksi) on yksirintaisille suunniteltujen haute couture -uimapukujen näyttelystä, Monokini 2.0 - who says you need two? Rintasyöpäyhdistys Europa Donna Finland ry:n Rinnakkain-lehdessä kerrotaan, miten tämä valokuvanäyttely paljon maailmaa kiertäneenä oli hiljattain esillä Murmanskissa osana kulttuurifestivaalin ohjelmistoa ja miten näyttelyn avajaispuheessa Suomen suurlähettiläs kuvaili teoksia rajuiksi. Näyttelyyn oli laitettu jopa 16 vuoden ikäraja. Tämä oli hämmästyttänyt projektin suunnittelijoita Vilma Metteriä ja Katriina Haikalaa. Miksi? Mitä kiellettyä on kauniissa arvissa? Yleisön palaute oli ollut kuitenkin erittäin positiivista näille radikaaleina taiteilijoina esitellyille naisille. Minä kävin katsomassa samaisen näyttelyn Valokuvataiteen museossa kesällä 2014 enkä kuvailisi sitä rajuksi vaan tyylikkääksi. Täällä on joitain kuvia näyttelystä ja silloisia aprikointejani juuri ennen sädehoitoja. 

Nyt on kaksivuotistarkastus takana, kaikki hyvin! Olen huomannut, että blogissani on silloin tällöin käyty mm. hakusanoilla rintasyöpä, nivelet ja letrozol ja rintasyövän jatkohoito. Siispä tässä pieni päivitys. 

Olen saanut hyvää hoitoa, johon kuuluu laboratoriokokeet ja rintasyöpähoitajan tapaaminen puolivuosittain ja isompi tsekkaus vuosittain. Laboratoriokokeissa seurataan mm. kasvainmerkkiainetta, joka ei saisi kohota. Mammografiassa tutkitaan sekä rinta että rinnattoman puolen iho - se venyy tuskattomasti lasilevyn alle, ei tarvitse pelätä. Lisäksi röntgenlääkäri tutkii ultralla rinnan alueen ja kainalot. Keuhkot kuvataan myös monelta suunnalta. 

Minulla on viiden vuoden Letrozol-lääkitys, joka ei siis ole vielä puolessa välissäkään. Sen tarkoituksena on estää syöpää iskemästä uudelleen. Lääke ei ole tuottanut muuta haittaa kuin sen, että se on vauhdittanut vanhenemista. Minulla tämä on ok, olenhan muutenkin vanhenemisiässä, mutta nuoremmilla potilailla tilanne voi tuoda identiteettikriisin. Siis vaihdevuodet. Tietenkin tuskaisaa nuorelle, päälle kuusikymppiselle taas normaalia. 

Ja mitäkö tarkoitan vanhenemisella? Minulla se on sitä, että käsien nivelrikko on lisääntynyt ja hampaat haurastuneet. Molempiin peukaloniveliini on tehty näiden kahden vuoden aikana  korjausleikkaus. Hampaani ovat lohkeilleet ja halkeilleet. Onneksi meillä on Kouvolassa vielä hyvä yleinen hammashoito. Espanjalaiset nuoret hammaslääkärit (Kiitos EU!) ovat korjailleet kalustoani, yksi haljennut jouduttiin poistamaan, ja sen tilalle joudun teettämään kalliin implantin, kun en halua lommoposkenakaan olla. 

Houkuttaa lainata tähän eräs mainio kohta Mark Levengoodin kirjasta Vasten auringon siltaa. Tämä on luvusta, jossa kirjailija pohdiskelee nykyisten eläkeläisten nuorekkuutta, tutkijoiden mukaan kun nykypäivän 70-vuotias on kunnoltaan kuin entisajan 50-vuotias. 

Se mummo, joka istui keinutuolissa ja vahti lapsenlapsia imeskellen ikeniään, on noussut tuolistaan, hankkinut uudet hampaat ja lähtenyt Espanjaan, missä hän pelaa golfia Carlos-nimisen opettajan johdolla, jonka rajat tarjolla olevien palvelujen suhteen ovat häilyvät. Niinpä kovin paljon perintöä on turha odottaa. 

Tytöt hei, ei se estrogeeni ole tärkeä vanhana! Kun siitä pääsee vapaaksi, niin kehoon jää sopivasti testosteronia, mikä lisää energisyyttä ja aloitteellisuutta. Ehkä keho tietää ihan oikein. Ehkä ns korvaushoito onkin useimmiten turhaa vanhenevalla naisella, jopa haittaavaa. Se pitää kyllä yllä ihon kimmoisuutta ja nuorekasta pyöreyttä (turvonneisuutta?). Mutta eikö tärkeintä olekin se, miltä tuntuu eikä se, miltä näyttää! 
Tiedättehän Ira Levinin satiirisen trillerin Stepfordin naiset, jossa naiset muutetaan kauko-ohjattaviksi roboteiksi, palvelemaan aviopuolisoitaan Barbi-nuken näköisinä. Tässä tieteisjutussa ovat konnina miehet, mutta ihan ilman miesten salaliittoakin me naiset "typistämme jalkojamme", edelleen. Roolimallit vaikuttavat ja saavat meidät tekemään kehollemme kaikenlaista epäterveellistä. On hyvä olla tarkkana ja kyseenalaistaa kaikkea, mitä meille mainostetaan ja myydään nuorekkuuden ylläpitämisen nimissä, erikoisia voiteita, outoja, vähän testattuja luontaistuotteita ja kauneuskirurgiaa.  
Suomessa hormonikorvausta tarjotaan lähes automaattisesti heti ehkäisyhoidon jatkoksi. Aiemmin suositeltiin käyttämään kuolemaan asti. Nyt on vähän peruuteltu. Olisi hyvä tietää, kuinka paljon lääketeollisuus on mukana vakuuttamassa näiden lääkkeiden välttämättömyyttä?

Otan päivittäin lääkärin määräämän ison annoksen kalkkia, D ja C -vitamiineja. Syön hyvin ja murehtimatta. Tunnen oloni hyväksi.

Murehtiminen on sellaista, mihin ei voi paljon vaikuttaa. Persoonallisuustyyppi määrää suhtautumisemme vaikeuksiin. Itse olen optimisti ja realisti. En yleensä edes muista enää sairauttani, mutta tiedän, että olen alttiimpi syövälle kuin sellainen, jonka solut eivät ole koskaan riehaantuneet.  

Kyllä on taas ärsyttänyt, kun lehdet ovat otsikoineet, miten Arja Koriseva selätti syövän ja taisteli. Eikö sitten valoisa Riki Sorsa taistellut? 
Minusta nuo sankarikliseet saisi jo lopettaa ja antaa lääketieteelle se arvo, mikä sille kuuluu. 
On myös oltava nöyränä elämän edessä. Ei me niin kaikkivoipia olla!

Toinen asia, mikä rintasyövästä puhuttaessa ärsyttää, on juuri rinnan menetyksen korostaminen. Käsiä sairastaessani ajattelin, että jos jotain on pakko menettää, niin rinta menee ensimmäisenä, paljon ennen nenää, joka näkyy ja sormia, joita tarvitsee koko ajan. Jaloilla pääsee liikkeelle, ei kiitos niitäkään. 

Ihana yllätys oli se, kun sain kuulla, että läheisen vaatekaupan ompelija tekee heiltä ostettuihin rintaliiveihin taskun proteesia varten. Myyjä huomasi minun katsovan haikaillen heidän liivejään ja nosti esiin supersuloiset korallinpunaiset liivit. Minä selittämään, että ei nuo ole minulle, kun pitäisi olla se sisätasku. "Meillä tehdään!" Tämä oli minulle tärkeä lause. Eläköön vanhan ajan vaatetusliikkeet palveluineen! Ei tarvitse turvautua pelkästään erikoisliikkeiden suppeaan valikoimaan.

Lisään sokeriksi pohjalle lasten ajatuksia vanhoista ihmisistä. Nämä ovat Mark Levengoodin ja Unni Lindellin kirjasta Vanhat tädit eivät muni (2001), joka on tämän kirjoituksen alkukuvana. Kaikkea se Levengood onkin tehnyt!

Vanhojen ihmisten nahka tulee sitkeämmäksi... (Adrian 5v)

... ja voi sanoa, että kaulassa läski tulee vähän heiluvaksi... (Gustav 6v)

... ja silmäluomet tulevat niin kuin paria numeroa liian suuriksi. (Simon 6v)

Joidenkin lasten mielestä vanhat ihmiset ovat ällöttäviä. Minun mielestäni eivät ole. Minun mielestäni liskot ovat ällöttäviä. (Tove 4v)

Hmm, aika tarkkanäköistä porukkaa olette te mini-ihmiset.

Mulla on viisi mummoa... vaari on vähän kertonut (Pia 4v)

Kun ajattelen isoisää pienenä, näen hänet mustavalkoisena. (Gabriel 7v)

Vanhat miehet ovat menettäneet otteensa naisiin. Heidän otteensa pitää paremmin kirveessä. (Kaj 8v)

Kjeh, kjeh, hyvä lapset, vanhat tädit eivät muni, mutta vanhenee ne vaaritkin!

Isoäiti ei mielellään ota aurinkoa yläosattomissa. Siksi kun hänen yläosansa on tullut vähän irralliseksi (Stina 6v)

Kuules nyt Stina, minäpä en alistu! Kun päädyn rannalle, jossa muut ovat yläosattomissa (sellaisiin minä aina rantalomilla päädyn), niin minähän olen kuin muutkin, vaikka minulla onkin erittäin, erittäin irrallinen yläosa. Murmanskissa olisi kyllä pakko pukeutua peittävään kokouimapukuun. 




Vanhenemiseen kuuluu harmaat hiukset. Lopetin niiden värjäämisen pari vuotta sitten syöpädiagnoosin saatuani. Esittelen tässä polleana tuloksen. Eikö olekin hyvä väri?




38 kommenttia:

  1. Tyylikkäät on hiuksesi, sekä malli että väri! Gabrielin mustavalkoinen isoisä oli hyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin Gabrielin miete on paras. Kirjoittajat olivat koonneet näitä vuosia. Alkusanoissa L. ihmettelee, miten nopeasti lapset oppivat aikuisten maailmaa. Hän on myös sitä mieltä, että lapset ovat tietoisesti huumorintajuisia ja hyvin perillä puheidensa vaikutuksesta.

      Kiitos! Kampaajani osaa saksia hyvin. Nyt nämä jouhet saavat vielä kasvaa, niin että saan niskanutturan.

      Poista
  2. Olipas iloinen ja hyvänmielen kirjoitus Marjatta, kiitos siitä.
    Minulle juuri nyt hyvinkin ajankohtainen, kuten tiedät.
    Olet niin nuorekkaan näköinen muotihiuksissasi että....
    Pieni ystäväni Juuso katsoi käsiäni ja totesi: Mummo siulla on väärä kokoinen nahka käsissä, kun se jää kurttupussille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Minä muistan, miten istuin pappani sylissä ja heiluttelin käsilläni hänen ruskeaa leuanalusihoaan. Minusta kaikki papassa oli turvallista, ryhmyiset kädet, "kurttupussi-iho" ja lasien suurentamat valtavat silmät.
      Riitta, kiitos! Toivotaan, että kaikki menee läheiselläsi hyvin.

      Poista
  3. Todella kauniit hiukset, oikeasti <3!
    Ja kun elämä ei ole hallittavissa... Taatusti on moni halunnut elää ja ei ole saanut. Näin se vain menee.
    Lempeitä kesätuulia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, kiitos! <3
      Elämää hallitsee arvaamattomuus, mikä tekee siitä paitsi traagista myös kiinnostavaa.
      Samoin sinne!

      Poista
  4. Valoisa kirjoitus, Marjatta! ❤ Kuvasi on kaunis ja hiuksesi ihanat.

    On tärkeää, että kerrot rintasyövästä. Juuri äitini muisteli omaa sairastumisaikaansa 80-luvulla ja kertoi, kuinka siitä ei oikein olisi saanut silloin puhua. Nyt ollaan paljon avoimempia ja se on ehdottomasti tärkeää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Elina!<3

      Syöpä oli pitkään paha sana, poltinmerkki, sitten AIDS, mutta nyt siitäkin saa puhua. Puhuminen helpottaa monesti, ja kun itse sairastuu, niin juuri siinä vaiheessa on hyvä saada lukea toisten kokemuksista.

      Poista
  5. Profiilisi on kaunis ja tukkasi aivan ihana!

    Jokainen nainen pelkää ja jännittää käytyään papassa ja mammografiassa. Itse vauhkosin viime kesänä toisen rintani oiretta. Mammografiaa, nännivuodon tutkimista, magneettia... Vasta leikkauksessa selvisi, että ei ollut syöpää - että olin onnekas... Kyllä siinä pieni ilonitku pääsi.

    Vuosi sitten vauhkona surffasin kaikki sivustot, myös tuon valokuvanäyttelyn. Kauniita kuvia.

    Ihanaa että kontrolleissasi oli kaikki hyvin ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Tuossa profiilissa on kyllä nenä vähän liiankin pystyssä. Kuvaaja käski nostaa kasvoja aurinkoa kohti, ja minähän nostin mielelläni.

      No, onhan sinulla ollut pelottava kokemus, ja että piti mennä leikkaukseen asti ja odottaa. Uusintatarkastus on tavallinen, mutta sekin jo panee ajattelemaan, että syöpä on todennäköinen.
      Joskus on oireita ilman tautia ja usein taas tauti ilman oireita, kuten minulla.

      Minä olen vähän odotellut, että noita uimapukuja alettaisiin tehdä teollisesti. Nuo uniikkikappaleet, lisättynä vielä yhdellä, ovat nähtävissä toisen kerran muotinäytöksessä Porissa SuomiAreenassa 12. tätä kuuta.

      Poista
  6. Tosi kaunis kuva ja ihana tukan väri! Optimismi lisää onnellisuutta, mutta että sankarit selättävät syövän... minuakin ärsyttää sellaiset jutut. Kuten huomautit Riki Sorsakin eli rohkeasti (lehtien mukaan) elämänsä loppuun asti syövästä huolimatta - tai siksi. Rohkeimpia ovat oikeastaan he jotka syövän etenemisestä huolimatta, jaksavat ja osaavat elää... Aurinkoista heinäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riki Sorsa esiintyi vielä loppumetreillä Syöpäjärjestöjen videolla varoittamassa tupakoijia. Se oli hienosti tehty.

      Lehtien otsikointi johtuu varmaan siitä, että nuoret toimittajat haluavat nähdä selkeän maailman. Jos ei itse ole kohdannut sairautta, voi ajatella niin, että kaikki sairaudet joko ovat päällä tai sitten kokonaan poissa, voitettu, kuten flunssa.
      Kyllä minultakin on moni kysynyt, olenko saanut terveen paperit.

      Poista
  7. Ehkäpä aina joskus kirjoitan blogiisi. - Me kaikki olemme mahdollisia syöpäsairaita ja joka tapauksessa elämä kuluttaa meidät loppuun. Syöpäsanaan liittyy ympäristön höperehdintää paljolti. Ajatus: "Minä elän, mutta sinulla on syöpä." Marjatta osoitat toimintalinjan "Lyöpä syöpä". Hienoa. - Itselläni on epilepsia ja olen joskus saanut hyvin vaikean grand mal -kohtauksen. Voin pudota koska tahansa mutta hui hai sitäkö jaksaisin miettiä.

    Kaikkein rasittavimpia naisia ovat ne, joilla on tissi korvien välissä. Marjatta, et kuulu heihin.

    Jari Ranta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jari, tervetuloa kirjoittamaan!

      Kyllä vain, me olemme kaikki mahdollisia syöpäsairaita, koska meissä kaikissa on soluja. Ruumiinavauksissa löytyy kait paljon syöpiä ja syövän alkuja, joista ei ole ollut mitään tietoa.

      Tissi korvien välissä! Niinkin voi käydä, jos pelko saa vallan.

      Kun Satu Hassi meni töihin huivi päässä, koska hoito oli vienyt hiukset, täysin työkykyisenä, niin hän sai mediassa osakseen paitsi tuota sankariglooriaa niin myös paheksuntaa. Ja kun hän totesi, että ei kai hän nyt tissillä työtään tee, niin sitten häntä vasta paheksuttiinkin. Olisi pitänyt suhtautua kauhean juhlavasti tilanteeseen. Tätä voi tosiaan kutsua höperehdinnäksi!

      Epilepsia on yksi kauhisteltuja sairauksia. Onneksi lääkkeet ovat kehittyneet. Pysy kuitenkin sellaisilla juoksupoluilla, joissa on muitakin.

      Olen lukenut Vainottu mieli -kirjan, jonka joskus mainitsit keskusteluissamme.
      Psyyken sairastaminen on tuskallisempaa kuin fyysen. Syöpää kauhistellaan, mutta psyykkisten sairauksien termejä taas heitellään valitettavan kevyesti. Alakuloisuutta kutsutaan masennukseksi ja vähäisen pettymyksen uumoillaan aiheuttavan trauman.

      Poista
    2. Kiitos. - Mehän tapasimme hahmoiluni skitsofreenisessä pyörremyrskyssä Juha Saaren blogissa. Oi niitä aikoja!

      Olen kokenut psykoosin. - Mielestäni psykoosiin jumittuminen on pelottavinta mitä ihmiselle elämässä voi tapahtua.

      Masennus on jotain sellaista mitä masentunut kauhistelee - kun ei pääse ylös eikä ole voimia.

      Mieskulttuuriin kuuluu sellaisen vähättely ja pinnallistaminen mitä ei itse ymmärrä.

      Jari Ranta.

      Poista
    3. Juu, oi niitä aikoja! Pyörremyrsky sai sinut valtavaan verbaaliseen tykitykseen. Ja verbaalisesti lahjakashan sinä olet kaiken aikaa. On ihmeellistä, että joku, siis sinä, vakavia psyyken häiriöitä kokenut, osaat kertoa niin hyvin kokemastasi. Fiktiossa saa lukea kaikenlaista, mikä ei pidä paikkaansa.

      Vähättely nousee usein pelosta, ei uskalleta edes yrittää ymmärtää asioita, joita saattaisi löytää itsestäänkin eikä haluta mitään monimutkaista, vaan ehjä maailmankuva silmät ummistamalla. Kai se kuuluu myös naiskulttuuriin.

      Poista
  8. Ihanan valoisa kirjoitus.
    Erittäin kauniit hiukset.
    Valoiset, myönteiset ihmiset ovat kauniita <3

    Aurinkoista heinäkuuta Marjatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai hei, sinä olet vaihtanut blogin nimen, eikö vain? Luin aiemmin paljon niitä juttujasi meren saaresta.
      Kiitos, kun tulit käymään.
      Tuo sinun nimimerkkisi Oikeasti aikuinen sopiikin hyvin tähän Jarin kirjoituksen perään, jossa hän puhuu aikuisesta suhtautumisesta höperehtimisen sijasta.

      Aurinkoista heinäkuuta sinulle myös Oikeasti aikuinen!

      Poista
  9. Aikuinen nainen ja aikuisen naisen kauniit hiukset <3
    Joillakin on sellainen sairaus, että ei ole hiuksia ollenkaan ja jotkut ajaa hiukset pois.
    Ihania nuo lapsukaisten sanonnat, lasten suusta se totuus kuuluu :) Gustav oli oikeassa tuosta läskit heiluu jutustaan.
    Syöpä tai mikä tahansa vakava sairaus tai vamma vaikuttaa myös lähipiiriin. Oma CP-vammainen poikani on kärsinyt koko ikänsä, koulukiusaamisesta lähtien. Pikkuvauvana tehtiin paljon aivokuvaamisia ja kerran kysyin tuimalta mieslääkäriltä, että mitä näkyy, niin hän vastasi, että eihän tämä ikinä ole ollut normaali. Onneksi en ihan vähästä säikähdä. 9 keskiarvolla tämä ei normaali poika kävi ns. normaalikoulut. Nyt lipsahti juttu pitkäksi, mutta alustuksesi houkutteli kirjoittamaan.
    Se mitä halusin sanoa, että itsensä hyväksyminen terveenä ja sairaana on onni ja sitä onnea toivon sinulle Marjatta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, CP-vammaisia on kohdeltu niin väärin. Onnittelut etevästä pojasta, Mai!
      Oma yliopiston opettajani Diana Webster kirjoitti CP-vammaisen tyttärensä Victorian kanssa kirjan Niin monta Mount Everestiä (olikohan se myös kuunnelmana), jossa kirjoittajat kertovat vuorotellen Victoriaan kohdistuneista ennakkoluuloista ja hänen tiestään lääkäriksi.

      Tässä kirjassa on niin paljon hienoja kiteytyksiä.
      - Aikaa tarvitaan kiireeseen (Eetu 6v)
      - Minusta kaikkien lasten ja vanhojen pitää olla ystäviä, ja sitten ne jotka ovat sillä välillä voivat sotia. (Anniken 6v)

      Kiitos Mai, kun kerroit! <3

      Poista
    2. Kiitos Marjatta itsellesi, jaksat jakaa energiaasi.
      Tunsin CP-vammaisen lääkärin, hän on nyt kuollut. Hän ei ollut moksiskaan, vaikka kaatuili, siis ei näyttänyt sitä, mutta ajatuksiahan emme tiedä.
      Pitäisi lukea tuo kirja.

      Poista
  10. Marjatalla on kaunis pää ja kauniit hiukset. Mutta nyt ongelmaani, johon toivon naisten antavan vastauksen. - Työskentelen naisvaltaisessa yhteisössä. - Mutta mitä voi miestyökaveri tehdä kun nainen tulee kampaajalta? Itse en koskaan sano mitään. Huomaan mutta en ole huomaavinani. Pitäisikö naisen tyylikkäitä hiuksia sittenkin kehua vaikka hän olisi toisen vaimo?

    Jari Ranta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä miehet ovat hirveän arkoja. Useimmat miehet eivät kommentoi toistensa ulkonäköasioita, kuten naiset, homoksi leimautumisen pelossa. He eivät uskalla kommentoida naistenkaan ulkonäköä, koska kohteliaisuus voidaan tulkita väärin. Niin kuin miesten kommentti olisi muka aina seksuaalinen. Naiset taas ihastelevat sekä toistensa että miesten uusia kampauksia ja paitoja eikä heidän aikeitaan epäillä. Tämän asian pitäisi muuttua!!!

      Minun mielestäni k a v e r i t voivat aina sanoa kohteliaisuuksia toisilleen kivasta kampauksesta tai uudesta vaatteesta, sukupuolesta riippumatta.

      Työkaverit ovat kavereita, eikä aviosuhde saa estää normaalia kohteliasta kanssakäyntiä.

      Kiva sivistynyt, leikkisä flirttikin vain lisää työtehoa, mutta siinä on tietysti rajansa.
      Jos nainen on kokenut ulkonäköönsä kohdistuvaa alistavaa tai limaista leikinlaskua, niin hän voi säpsähtää myös viattomasta kehuksi tarkoitetusta kommentista. Kuulee myös, että jotkut naiset ovat nykyään liian suoria, julkeita miehiä kohtaan.

      Sanoisin, että kehu vaan, kaverina, vilpittömästi ja sivumennen:"Muuten, onpa kiva uusi kampaus."

      Tämä on minun kantani. Katsotaan, kommentoivatko muut.

      Poista
  11. Viisaita ajatuksia, elämää kokeineita mutta ei katkeria <3 Minäkin luopuisin rinnastani ensimmäisten joukossa - siis mieluummin kuin käden, jalan tmv. Onneksi ei ole nyt tarvetta siihen eikä muutenkaan tarvitse valita. Kiitos sinulle avoimuudesta, kun kerrot näistä.

    Minäkään en pidä noista "syöpätaisteluista" ja niiden voittamisista. En usko, että ihminen niitä tahdonvoimalla voittaa ja liian vähällä tahdolla häviää. Ajatus on melko raaka ja syyllistävä jopa. Eräs rakas läheiseni on omassa syövässään ns. terminaalivaiheessa. Hän on aina ollut erittäin elämäniloinen ja pirteä raskaista vuosia kestäneistä hoidoista huolimatta, mutta nyt on jatkoaika lopussa. Olisi julmaa huudella hävisit hävisit hävisit!

    Sinulla on, Marjatta, kaunis profiili ja kauniit paksut hiukset viisaassa päässä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Elegia!

      Tämä kommenttisi selvensi niin hyvin tuota taistelu-termin käytön pöljyyttä ja julkeutta.

      Äsken kun liikuin kaupungilla, niin silmääni pisti iltapäivälehtien kansista taas uusi "Tämän taistelun minä voitan!" -lööppi. Se oli jokin ex-missi, joka uhosi näin.
      Nuorilla, sairautta kokemattomilla tieto vakavasta sairaudesta näyttää saavan aikaan tällaisen reaktion. On laihdutettu ja muokattu kroppaa, hankittu lihaksia kuntosalilla jne. Sairauskin saattaa tuntua joltain projektilta, josta noustaan täysin ehjänä.

      Poista
  12. Hyvä Marjatta! Ihanaa, kun sait hyvät tulokset labratesteissä! Kadehdin optimismiasi, itse kun olen synkeä pessimisti. Mutta kuten sanoit, omia reagointitapojaan ei voi valita. Jossain dokkarissa oli että syövästä paranemisessa ei ole mitään tekemistä luonteen piirteiden kanssa, vaan ainoastaan leikkaukset, lääkkeet ja muu hoito ratkaisevat. Toivottavasti muistan oikein.

    Harmaat hiukset ovat tyylikkäät. Jopa osa nuorista värjää itselleen harmaat hiukset, mieti sitä!

    Mark Levengoodista pidän. Sillä miehellä on huumorintaju kohdillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, sinä senkin synkeä pessimisti! Olet myös humoristi.

      Ajattele, jos jotkut ihan oikeasti yrittävät muuttaa persoonallisuuttaan taudin iskiessä; lisästressi vielä siitä, että on pakko hymyillä parantuakseen ja ei kun peilin eteen vetämään suupieliä ylöspäin.

      Tiedän tuon muotijutun, mutta harmaaksi saattaminen vaatii paljon käsittelyä hiuksille. Harmaa näyttää olevan jotenkin yllättävää. Minulle on jotkut tuntemattomat kommentoineet positiivisesti värjäämättömyydestä. Jospa kasvatankin oikein noita-akka-pituuden. ;)

      Levengood on vilpitön. Googlaapas kuvia hänestä, ei mitään muotiposeerauksia, vaan aina ystävällinen katse suoraan kameraan.

      Poista
  13. Kirjoituksesi on juuri sellainen, jonka toivoisi mahdollisemman monen lukevan. Täynnä elämäniloa ja optimismia. Jokainen päivä on sellainen, millaiseksi sen teemme. Yksi saa yhden sairauden, tai montakin, ja toinen taas joitain muita sairauksia. Ikävästi kuitenkin moni lyyhistyy jo diagnoosin alle ja on "sairas" siitä paikasta.
    Itse olen taipuvainen pessimismiin, kun sen tiedostan, niin pyrin toimimaan kuitenkin, ettei se saa yliotetta.
    Asennettasi ihailen. Olet kaunis paitsi mieleltäsi, kauniit ovat hiuksesi ja kasvosikin.
    Otteet lasten suusta ovat mainioita, hekottelin lukiessani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sairauksiin suhtautumisessa on varmaan yhtä monta tapaa kuin on ihmistäkin. Jotkut omaksuvat jo lapsena sairaudesta itselleen identiteetin. Minä en ole kokenut vertaistoimintaa omakseni. Käyn mieluummin elämäntarinapiirissä kuin rintasyöpä- tai nivelkerhoissa.

      Aimarii, kiitos kauniista sanoistasi! Laitoin nuo kuvat, koska ajattelin, ettei tässä nyt tarvitse aina niin "virallinen" olla. Arvostan lapsenmielisyyttä.

      Lasten suusta tulee välillä hienoja aforismeja, kun he ihmettelevät maailmaa. Lapset ovat monta vuotta kuin maahanmuuttajia meille aikuisille itsestäänselvässä ympäristössä.
      Ajattele tätäkin: Naisilla on muodot, mutta miehillä on salkku. (Björn 7v)

      Poista
  14. Kuinka kaunis kuva! Itse en vielä uskalla antaa harmaiden kasvaa: kuten kampaajani sanoi, jos vielä on työelämässä, yleensä värjätään hiuksia, ja sen jälkeen vasta annetaan mennä. Näin minäkin varmaan teen: jos työyhteisö on välillä 30 - 40 v, harmaahapsinen mummo voisi olla liian kova pala ja vaikeasti suhtauduttava. Ikä tuo muutenkin kaikenlaisia (näkymättömiä) rajoja työpaikalla. Näin se vain menee, enkä itsekään ole ihan valmis vielä... Kiitos rohkeudestasi ja mainioista teksteistäsi! Muuten, se mies, joka kyseli, mitä voi sanoa työkaverin kampaajakäynnistä: onko kukaan tavannut naista tai miestä, joka pahastuu, jos hänelle sanotaan "Hei, kävit kampaajalla/parturissa, hyvältä näyttää!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arja! Minulla oli ihan sama. Muutaman vuoden eläkkeelläkin aikailin, kun aina tuntui olevan "tärkeitä tilaisuuksia", joissa piti olla hiukset hyvin. Vasta rintasyöpädiagnoosi sai minut jättämään yhden värjäyskerran väliin, jonka jälkeen huomasin, että siitä on helppo jatkaa.

      Kävin juuri googlaamassa, miksi Suomessa värjätään hiuksia niin paljon. Yllätys yllätys, sieltä löytyi keskustelua, miten värjääminen alkaakin olla wt - sekin piti taas googlata, white trash -hommaa! :D
      Hyvä, jos mennään siihen suuntaan, että harmaa yleistyy eikä sitä yhdistetä raihnaiseen vanhuuteen.

      http://www.goodhousekeeping.com/beauty/fashion/news/a37565/60-year-old-swimsuit-model-yazemeenah-rossi/
      Tuolla sivulla on vanhan naisen malli, jonka soisi yleistyvän, kauneutta ilman nuorten matkimista. Rossi korostaa, että omana itsenään oleminen, ilman väriä ja siloitteluja antaa voimaa.

      Toivottavasti Jari huomaa, että täällä kannustetaan kehumaan työkaveria kampaajakäynnin jälkeen.

      Poista
    2. Huomasin. - Mutta jäin miettimään Marjatan kommenttia. Asia ei todellakaan ole ihan yksinkertainen. - Naisen on turvallista kehua sitä kun hänen työkaverinsa on tullut kampaajalta. Olen seurannut sitä sivusta ja pysynyt mykkänä.

      En tiedä mikä vaisto sanoo joskus, että edes hyviäkään asioita ei pitäisi sanoa ääneen.

      Ihmiset ovat arvaamattomia enkä minä vielä 57-vuotiaana oikein tunne naiseutta.

      Olen toki joskus kehunut naisen hiuksia työpaikalla tai olen saattanut sanoa esim, että "onpa sinulla tyylikkäät värit vaatteissasi" jne.

      Tiedän, että naiset voivat olla uskomattomalla tavalla ilkeitä toisilleen, mutta toisaalta myös toisilleen avoimen ilahduttavia ja voimaannuttavia.

      Muuten me miehetkin olemme esteetikkoja. - Joskus olen ajatellut jostakin, että voi kunpa tuo nainen huolehtisi hiuksistaan paremmin niin se kaunistaisi häntä paljon. Ja sitten kun huomaa, että hän alkaa huolehtia hiuksistaan niin juuri silloin haluaisi sanoa: onpa sinulla kauniisti hiukset. - Ehkä alkuajatus merkitsee sitä, että sanat juuttuvat kurkkuun.

      Tässä yhteydessä täytyy muistaa myös se, että joskus kalju nainen on äärettömän kaunis. Frii-kanavalla on ongelmoivia ihmisiä. - Muistan erään nuoren naisen, joka kärsi kaljuuntumisestaan. Hän oli kaunis kuin karkki ja kun katsoin häntä niin koin viisarissani värähdyksen, jolle en pystynyt yksinkertaisesti mitään.

      Jari Ranta

      Poista
  15. Kauniit kuvat ja ihanat paksut hiukset. Eräs ystävättäreni lausahti viisikymppisenä että hän ei malta odottaa hiustensa harmaantumista, kun hän niin rakastaa hopeanhohtoista tukkaa.

    Kymmenisen vuotta sitten eräs ystäväni kertoi lääkärinsä sanoneen että vanheneminen parantaa monta vaivaa, kommenttina tilanteeseen jossa ystäväni myomakasvaimet olivat itsestään hävinneet. Optimismin kannattajana ilahduin kovasti ja olen pyrkinyt pitämään kiinni tuosta ajatuksesta. Naisten kuukausittaiset kärsimykset loppuvat vaihevuosien myötä ja työn rasitukset jäävät taakse kun pääsee eläkkeelle, pari juttua mainitakseni. Isoäitini huomasi aikanaan että hän oli jotenkin parkkiintunut eikä enää vanhemmiten tuntenut kaikenlaisia pistoja sun muita mitä oli nuorempana lääkärissä tuntenut. Tottakai vanheneminen tuo vaivoja, mutta ei kannata pelkästään ajatella sitä puolta, vaan tiedostaa että asialla on toinenkin puoli.

    Onneksi olkoon 2-vuotistarkastuksen johdosta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita! Kuvanottaja, mieheni, on taitava ja monesti ilahdun ja koen, että hänen kuvansa minusta ovat kohdettaan parempia. :)
      Näihin hiuksiini olen tosi tyytyväinen. Odotan vielä, että sitä hopeaisuutta tulee lähivuosina lisää.

      Hyviä huomioita vanhenemisesta.
      On tässä paljon vapauttavaa ja rauhoittavaa.
      Kaikki vaivat eivät ole niin vaivalloisia vaivoja kuin nuorempana luuli.
      Hyvä huomio tuokin, että kipuherkkyys vähenee. Parkkiintuu sekä keholtaan että mieleltään. Nuorena säpsähtää pienemmästäkin poikkeamasta itsessään ja ympärillä, mutta vanhana tottuu siihen, että muutoksia tulee ja elämään kuuluu arvaamattomuus.

      Poista
  16. Olen maininnut nimesi blogitekstissäni (yhteydessä koivunlehtitee). Voin myös poistaa nimesi, jos niin haluat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, on kunnia tulla mainituksi Pikkurilli-blogissa!
      Onpas hauska postaus taas siellä. Harvempi tulee miettineeksi, miten tärkeää himolukijoitten olisi miettiä syömisiään ja juomisiaan, niin paljon kun istuu. Ja miten ne mahan nautinnot vaikuttavat lukunautintoon!!!

      Poista
  17. Ihan esimmäiseksi: harmaat hiuksesi ovat todella kauniit! <3

    Ja toiseksi: on ihmeellistä, että vanhenemiseen kuuluvista normaaleista muutoksista on tehty miltei sairaus; tarkoitan tällä nyt noita mainitsemiasi hormonikorvaushoitoja. Ymmärrän, että jotkut tarvitsevat niitä oikeasti, mutta että kaikille automaattinen suositus... En ainakaan minä suostu moiseen sitten kun aika joskus on (tai niin, mistä sen tietää, ajatukset saattavat siinä vaiheessa muuttua).

    Ihanaa kuulla, että kaikki oli hienosti kaksivuotistarkastuksessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa Reetta!<3

      Minun kokemukseni mukaan niitä tarjotaan myös turhaan. Minä esim. menin lääkäriin nivelvaivoista, jolloin lääkäri epäili estrogeenin alenemisella olevan vaikutusta ja totesi verikokeella, että niin on. Nivelten kipuilu voi liittyä vaihdevuosiin, mutta onhan siihen nyt muitakin syitä. Sitten vaan hormoneja, vaikka minulla ei ollut mitään kiukunpuuskia, hikoiluja yms, vaan vilua. En kyseenalaistanut silloin yhtään.
      On luotu sellainen kuva, että estrogeenin vähyys on samaa kuin insuliinin puute. Eihän se ole. Estrogeenin hiipuminen on vanhenemiseen kuuluva asia.
      Uskon kyllä, että joillakin on niin pahoja oireita, että korvaushoito voi olla paikallaan vähän aikaa.

      Ajattele vielä, miten kulttuuriin liittyvä asia tämä naisen vanheneminen on! Joissain kulttuureissa saa vanheta rauhassa, toisissa ei.

      Poista

Toinen tuntematon

Toinen tuntematon (2017) syntyi, kun viestintätoimisto Ellun Kanat Kirsi Pihan johdolla ja  WSOY ryhtyivät yhteistyöhön tavoitt...