lauantai 11. kesäkuuta 2016

Kouvolan XX Dekkaripäivät, hajamietteitä


Kaksipäiväinen kirjallisuustapahtuma on takana. En aio ruotia sitä isosti, vaan mainitsen vain ne asiat, jotka jäivät minulla tärkeimpinä mieleen. 

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström ja presidentti Tarja Halonen pitivät lyhyemmät puheet kuin mitä ohjelmaan oli merkitty ja jäivät sen sijaan lavalle istumaan haastateltaviksi. Tämä oli hyvin ajateltu; yleisö virkistyi. Kysymyksiä tuli runsaasti, ja ne olivat tasokkaita. Lindström mietti seuraamusten vaikutusta ja oikeudenmukaisuutta eri rikoksista tuomittaessa. Halonen korosti sitä, että rangaistusten koventaminen ja ruumiillisen kärsimyksen lisääminen ei ole koskaan auttanut rikosten torjunnassa. 
Ihailin Halosen laajaa kokemusta ja tietoa. 
Lindström on dekkarien lukija, Halonen ei ole, mutta mukana ollut miehensä tohtori Pentti Arajärvi on. Halosen mielestä Arajärvi käyttää dekkarien lukemiseen jopa raivostuttavan paljon aikaa.  

Matti Rönkä piti erittäin hyvin jäsennellyn puheenvuoron siitä, miten rakennetaan hyvä kirja. 

1. Kirjan hahmojen, myös pahojen, on oltava rakastettavia. Heissä on oltava säröä. Rönkä otti esimerkiksi rakastettavasta pahiksesta The Sopranos -sarjan Tony Sopranon. Hän mainitsi myös, että sarjojen käsikirjoitukset ovat parasta kirjallisuutta tällä hetkellä. 
2. Maisema, taphtumien näyttämö on tärkeä.
3. Juoni ei ole niinkään tärkeä. Raymond Chandler on sanonut, että kirjan pitää toimia vaikka siitä poistettaisiin viimeiset 30 sivua. Sivuepisodit ja elämän pohdinta ovat tärkeämpiä kuin suoraviivainen juoni.
4. Kirjassa on oltava jokin kosketus nykyelämään.
5. Huumori kuuluu elämään. Se on ihmisten selviytymiskeino. Kirjassa se näkyy katselukulmana maailmaan.
6. Kirjailijan oma kieli on tärkeä. Kieli on tapa havainnoida ja ajatella. 

Pienoisromaanikilpailuun oli tullut 60 käsikirjoitusta eri puolilta Suomea ja Eurooppaa. Raati oli karsinut ne seitsemään, joista Rönkä päätuomarina valitsi voittajan, joka sai 3000 euron palkinnon. Kaksi muuta palkittiin 1000 euron tunnustuspalkinnolla, toinen raadin ja toinen Röngän suosikkina. 

Rönkä pahoitteli skandinaavisten dekkarien hymyttömyyttä ja totesi, että naurattaminen on vaikeampaa kuin  järkyttäminen ja liikuttaminen.
Hän totesi myös, että nykyään julkaistaan liikaa ja liian huonoja rikoskirjoja. Kynnys pitäisi nostaa korkeammalle. 

Annamari Marttisen romaani Vapaa kiinnostaa minua aiheensa vuoksi. Kirja kuvaa irakilaisen Mahdin elämää välitilassa Joutsenon vastaanottokeskuksessa, joka on entinen Konnunsuon vankila. Kirja kysyy, kuka on vapaa. 

Jari Järvelän graffitisarjassa, Tyttö ja pommi, Tyttö ja rotta ja Tyttö ja seinä on paljon Röngän peräämää huumoria. Järvelä on myös hauska esiintyjä. 

Toisen päivän ohjelmassa oli joitain kirjailijoita jotka kertoivat pitkästi kirjojensa sisällöstä. Sellainen kyllästyttää sekä nämä kirjat lukeneita että niitä, jotka haluavat lukea kirjansa tuoreena, ei selitettynä. Mieluummin teemoista, kiitos!

Pauliina Susi kertoi, että ajan ilmiöt alkavat vaivata häntä ja vaativat kannanottoa. Hänen tuore vainoharhatrillerinsä Takaikkuna sai alkunsa vihapuheen hämmästelemisestä. Mistä se tulee?

Outi Pakkanen kertoi, että sosiaalisen median kehujen ei saisi antaa turruttaa. Positiivista palautetta lukee mielellään, mutta negatiivinen palaute on kirjailijalle paljon hyödyllisempää. "Ai, noinkin voi ajatella!" Kirjoittaessa ei saa sensuroida itseään. Pitää unohtaa, mitä äiti sanoo tai  - nykyään - mitä some sanoo!

Eräässä yleisöpuheenvuorossa nostettiin esiin dekkarikirjallisuuden merkitys mielenterveyskirjallisuutena, aikuisten satuina, joissa paha saa palkkansa, Ehkä kannattaisi jatkaa näin eikä modernisoida tämän genren kirjoja liian kauas perinteisestä mallista.

Joku, olikohan presidentti Halonen mainitsi, että kaikissa lajeissa kirjallisuutta on sekä hyvää että huonoa. Genre ei kerro laatua. Tämä toi mieleeni taannoin blogeissa käydyn keskustelun lukuromaaneista ja kirjojen arvottamisesta. Kyllähän dekkaritkin monesti nähdään - siis minä en näe - huonompaan kastiin kuuluvina. 

Lopussa kuvat voittajaromaanin kannesta ja takasivulta. Uusi kilpailu on julistettu. Nyt haetaan lyhyttä, tasan 100 sanan novellia. En ole moisesta ennen kuullutkaaan ja siksi muutin sen ensin mielessäni sadaksi sivuksi. Tällaisella lyhytnovellila on oma termikin, raapale. Jos asia kiinnostaa, niin tästä voit klikata ohjeet siihen ja muuta kiinnostavaa. 





10 kommenttia:

  1. Voi Marjatta, että mie olen kateellinen siulle näistä dekkaripäivistä.
    Mie olisin niin mielelläni käynyt tai siis ollut siellä koko viikon.
    Joskus vielä tulen ja vedän itseeni koko viikon tarjonnan.
    Rönkän kanssa olen samaa mieltä, että viime vuosina on julkaistu hävyttömän huonoja sekä kotimaisia -että käännösdekkareita.
    Pohjoismaisten dekkaristien rinnalle ja hypetykseen on onneksi tullut muitakin, esim.ranskalaisia, italialaisia ja venäläisiä tosi hyviä dekkareita.
    En malta olla mainitsematta kotimaisista Virpi Hämeen-Anttilan Björk-sarjaa viime vuosilta. Upeaa historiakuvausta 1920- luvun Helsingistä, kuohuvassa 20- luvussa on paljon elementtejä ja tarinoita, joista hän kirjoittaa kerrassaan herkullisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, minähän jo sinulle ehdotin, että tulet meille ja mennään yhdessä ensi kesän tapahtumaan. Siirrätte perinteisen Etelä-Suomen vappureissunne vähän myöhemmäksi (jos tuntuu, että tulee matkailtua liian taajaan) ja ei kun tänne dekkaritapahtumaan. Se on vain kaksipäiväinen, mutta aattona eli torstaina on dekkariteltta torilla. Sinulle sieltä voisi lähteä mukaan kirja jos toinenkin!

      Pitää ehdottaa tuota Hämeen-Anttilaa vierailijaksi. Minä ehdotin joskus Karin Fossumia, mutta en usko, että ulkomaisiin kirjailijoihin on varaa.

      Olin ymmärtänyt, että ensi vuoden kilpailuun toivotaan pitkiä novelleja, 100 sivua, mutta se olikin tasan sata SANAA! Niin uskomatonta, että muutin sen mielessäni sivuiksi. Tosi lyhyt novelli, sellainen Rosa Liksomin lyhytproosan tyyppinen. Noissa Rönkän ohjeissa on 93 sanaa. Tällä novellilla on oma nimikin 'raapale'.

      Riitta, saat voittajakirja Nekalan kesällä, kun tavataan. :)

      Poista
    2. Pantu korvan taakse ja kiitos jo etukäteen.

      Poista
  2. Tunnustan, en ole koskaan lukenut dekkaria (kokonaan). Poistaakseni tämän puutteen ostin yhden, jonka nimeä en häpeäkseni edes muista. Ruotsalainen kirjailija, jonka dekkareita olin kuullut kehuttavan, ja jota lukiessa jo alussa selvisi että päähenkilö, nuori nainen oli poliisi ja oli kai jotenkin kompuksessa isänsä kanssa. Jotenkin se kirja ei vetäissyt mukaansa. Panin sen sivuun odottamaan parempia aikoja, mutten ole vieläkään saanut sitä luetuksi.

    Se oli minulle uutta, että dekkarillekin asetetaan vaatimuksia jotka täytettyään sitä voi pitää hyvänä. Vai tarkoittivatko Matti Rönkän esittämät vaatimukset yleensä kirjoja? Hyviä vaatimuksia kirjalle kuin kirjalle mielestäni. Olen aina luullut, että dekkareissa juoni on se tärkeä. Ja rikos, jota selvitellään.

    Ai niin, onhan minulla kokonaista kolme nidottua saksankielistä dekkaria, mutta ne ovat kaukunkiasunnossa enkä voi kertoa niidenkään nimiä, saati sisältöä, sillä en ole edes aloittanut niitä. (Ne ovat lahja eräältä saksalaiselta rikoskomissaarilta, joka tykkää Suomesta ja klassisesta musiikista.)

    Ketä dekkaristia voisi suositella, sellaista, joka täyttää vaikka vain osittain Rönkän vaatimukset hyvästä kirjasta? Jollain tavoin yrittäisin paikata tietämystäni dekkareista, joita niin monet pitävät hyvänä lukemisena. Varsinkin kesällä. Ja verkkokeinussa. Lomalla. Ei ole verkkokeinua, mutta on hamaca, joka on meksikolainen ja jota Meksikossa käytetään makuusijana sängyn asemesta. Ainakin siinä taloudessa, jossa vierailimme. Mutta nythän puhutaan dekkareista eikä hamacoista, anteeksi. (Oli siellä kotialttari myös huoneen nurkassa, ja se oli seutua, Jukatanin niemimaalla, jossa lehtien mukaan nykyisin tapetaan ihmisiä joka päivä, joten siellä olisi ainakin raaka-ainetta dekkaristeille! Siellä häärii kokonaisia rikosjoukkueita. Pääosaa näyttelee huumerikollisuus, kuulema.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisu, kirjalle kuin kirjalle, luulisin. Tässä tapahtumassa olikin paljon myös muita kuin dekkaristeja, mm. Elina Hirvonen.

      Röngälle on ilmeisesti tapahtunut se, mitä monelle ikääntyessä, minullekin, alkaa arvostaa essehdintää (Pirkko Saision mainio termi).

      Olen lukenut aika vähän dekkareita. Karin Fossumin Rakas Poona on sellainen, että sen muisteleminen saa liikuttumaan. Pidän niin paljon sen päähenkilöistä, luotettavasta maalaismiehestä Gunder Jomannista ja intialaisesta Poonasta, jonka hän haluaa vaimokseen. Ja kuinkas sitten käy ... Olin kyllä niin jännittynyt myös juonesta. Muutkin Fossumin dekkarit ovat ylivetoja, esim. Harriet Krohnin murha ja Carmen Zita ja kuolema.
      Rikollisen psyyken pohtijoita on muitakin hyviä, mm. toinen Karin, Karin Alvtegen.
      Olen myös pitänyt kahden miehen yhteistyönä tekemistä dekkareista: Roslund & Hellström, Peto ja Lokero 21.
      Vanhat Matti Yrjänä Joensuut ovat mahtavia.

      "Dekkareista eikä hamacoista" Olet sinä Liisu kyllä melkoinen tarinoija! Kaikesta saa puhua/kirjoittaa - se on kivaa! :)

      Poista
    2. Panenpa muistiin nimet. Kiitos, Marjatta!

      Poista
  3. Oho, Kouvolahan on yllättävän kova kulttuurikaupunki! Mitä ihmettä Matti Rönkä sekoilee vai onko kuitenkin tosissaan väittäessään, että juoni ei ole kovin tärkeä dekkarissa? Olen luullut, että dekkarit rakennetaan nimenomaan juonen varaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, lue, mitä kirjoitin äsken Liisulle. Rönkä ilmeisesti tarkoitti myös, että pitää olla paljon muutakin, niin ettei juoni näy liian suunniteltuna läpi. Pitää olla hyviä sivupolkuja ja lihaa luurangon päällä.

      Kouvola on mainettaan parempi. Täällä leikitellään sillä betoni-imagolla. Juuri avattiin uusi pubi Betony. Minä olen oppinut kovasti tykkäämään Kouvolasta. Jari Järvelä kehui myös Kouvolaa. Hän on asunut lapsuutensa ja käynyt koulunsa täällä, vaikka onkin nykyään kotkalainen.
      Googlaa Jättömaa-festivaali. Se on kouvolalainen talkootyöllä alkanut koko ajan laajeneva uudenlainen monitaiteellinen vaihtoehtokulttuuritapahtuma.

      Poista
  4. Luin halukkaasti tekstisi. Kyllä on hyvää asiaa ! Tuokin mitä Halonen sanoo rankaisemisesta; taitaa päteä koululaitokseenkin. Jälki-istunnot eivät ole toimiva konsti vähentää hulttiomaisuutta. Joku oppilas on joskus jopa ilmaissut haluavansa päästä tunniksi istumaan rauhassa :)

    Röngän luetteloa tarkastellessa voi todeta että kyllä se on noin. Kohta 5: huumori - joskus lukija voi nähdä huumoria totisuudessakin :)

    Takaikkunasta kerroit juuri niin sopivasti että se alkoi kovasti vetää puoleensa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä jälki-istunnoista, kidutusmuotoisina eivät ainakaan toimi. Ja keskustelua on vaikea käydä, jos lusimassa on eri rikkomuksiin syyllistyneitä. Olen joskus yrittänyt kesksutella ja - kuten sanot - lusijat haluavat mieluummin istua rauhassa kuin pohtia tekemisiään. Ja kun niitä ei pohdita, ne toistuvat.

      Totinen huumori onkin juuri hauskaa. Minä kehun usein erästä bloggaajaa siitä, että hän osaa olla vakavasti hauska, niin että hauskuus on tarkastelutapa, ei vitsien vääntämistä.

      Minuakin alkoi Takaikkuna kiinnostaa. Siinä on myös ajankohtaisesta identiteetin varastamisesta.

      Poista

Teatteria suomalaisuudesta 2, Koivu ja tähti

Kävin jokin aika sitten katsomassa Pirkko Saision Kansallisteatterille käsikirjoittaman ja Laura Jäntin ohjaaman näytelmän Koivu ja tä...