keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Elokuvissa, osa 2, Miekkailija



Klaus Härön Miekkailija huomioitiin hyvin maamme ulkopuolella. Se oli ehdokkaana sekä  Golden Globe että  Oscar -palkinnoille. 
Täällä meillä elokuva sai Anjalankosken elokuvapalkinnon (4000 euroa) viime vuonna parhaiten kotimaista elokuvakulttuuria edistäneenä ja rikastaneena elokuvana.

Olin nähnyt Miekkailijan aiemmin, mutta halusin katsoa sen uudelleen Kinosunnuntain palkintojuhlan yhteydessä, johon ohjaaja itse saapui paikalle.
Hyvä elokuva kuten kirjakin vain paranee, kun sen kokee uudelleen. Nyt kun en kiinnittänyt huomiota juoneen, saatoin keskittyä täysin elokuvan esteettisyyteen, pääosan esittäjän kärsivään olemukseen, lasten kirkassilmäiseen luottamukseen, musiikkiin ja kaikkiin nyansseihin hienossa kertomuksessa ihmisyydestä.

Härö luottaa elokuvissaan kuvan ja musiikin voimaan ja jättää vuorosanat pois aina kun voi. Tämä tuo hänen elokuviinsa rauhallisen ja arvokkaan tunnelman.  
Miekkailijassa on monta tasoa. Se on yhteiskunnallinen draama, kehityskertomus, klassinen rakkauskertomus ja siinä on myös viitteitä trillerin suuntaan.
 

Elokuvan päähenkilö on uransa menettänyt miekkailija Endel Nelis, joka joutuu pakenemaan poliittista vainoa paikasta toiseen. Hän päätyy opettajaksi syrjäiseen, takapajuiseen paikkaan, jossa monelta lapselta on isä kuollut tai viety vankileireille. Aika on 50-luvun alku ja paikka on neuvostovirolainen Haapsalun kaupunki. 
Tarinan taustalla on oikea henkilö Endel Nelis, jonka tytär on kertonut julkisuudessa isänsä tarinan. Sekä Nelisin tytär Helen että poika Peter ovat miekkailuvalmentajia ja heidän lapsensa alan harrastajia. 

Tarkoituksena oli alunperin ollut kuvata vain sitä, miten erillisyyteen tuomittu ihminen pääsee toisten yhteyteen, mutta kesken kuvausten tullut uutinen Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan toi tarinaan David - Goljat -asetelman, pikkuruinen vasta-alkaja Marta Haapsalusta vastassaan iso kokenut miekkailijapoika Moskovasta.

Klaus Härö on energinen ja puhelias henkilö. Hän kertoi arvostavansa sitä, että saa tässä palkinnossa tunnustusta niiltä tahoilta, joille elokuva on alun perin tehty. Hän on saanut Kinosunnuntai-palkinnon myös aiemmin, vuonna 2004 elokuvasta Näkymätön Elina. Palkintoraadin puheenjohtaja, Antero Peräkasari vakuutti, että sen voi saada kolmannenkin kerran.

Härö kertoi tilaisuudessa elokuvanteon prosessista käsikirjoituksesta viimeistelyihin asti, suomalais-virolais-saksalaisesta yhteistyöstä, paikkojen lavastamisesta näyttämään vanhoilta, roolittamisesta ja säveltäjän etsimisestä. Hän kiitteli erityisesti käsikirjoittaja Anna Heinämaata. Käsikirjoittaja työskentelee yksin, kun koko muu elokuvaporukka tekee työtä yhdessä.

Suunnitelmia Häröllä on useampaan elokuvaan. Joskus käsikirjoitus tuntuu hyvältä, mutta jossain vaiheessa suunnitelma vain lässähtää ja filmiä ei synnykään. Siksi ei kannata puhua paljon keskeneräisistä töistä. Hän mainitsi, että seuraavaksi on tulossa Suomen kuningas, joka on myös Anna Heinämaan käsikirjoittama.

Te, jotka olette nähneet Härön elokuvia  - Näkymätön Elina, Postia pappi Jaakobille ja muita - niin voitteko kuvitella, että hän haluaisi tehdä toimintaelokuvan! Hänen elokuvansa ovat sijoittuneet menneisiin aikoihin, mutta hän tekisi erittäin mielellään myös nykyaikaan sijoittuvan filmin, jonka lavastaminen ei olisi niin suuri urakka kuin esim. Miekkailijan. Joka kerta kun oli löytynyt hyvä kuvauspaikka ja sinne mentiin kuvaamaan, niin eikös vanhan talon viereen ollut ilmestynyt jotain aivan modernia ja värikästä.

Nautin paljon 47. Kinosunnuntaista. Itse Opistokino on toiminut vuodesta 1969 jokaviikkoisine elokuvanäytäntöineen. Elokuvakerhoissa on perinteisesti katsottu klassikoita, meidän kerhossamme katsotaan etupäässä uusia elokuvia. 

Laitan tähän loppuun vielä listan palkituista elokuvista vuodesta 1985 alkaen. Olen nähnyt muutamaa lukuunottamatta nämä leffat ja olisin itsekin palkinnut ne. Vain yhdestä olen eri mieltä. Matti Ijäksen Haaveiden kehä ei ollut minun mieleiseni elokuva. Siinä on varmaan jotain sellaista, mitä en ymmärtänyt. ainakaan silloin kun sen näin. Täytyyhän sen olla hyvä, koska tämä raati on sen palkinnut. Pitää ehkä katsoa joskus uudelleen.



8 kommenttia:

  1. Ostin tuon elokuvan itselle. Muuten nykyisin ei ole enää kovin paljon elokuvia myytävänä, vaan kaikki katsotaan nettipalveluista. Minusta on ihana käydä elokuvateattereissa ja elokuvien katselu on yksi minun ja mieheni yhteisistä harrastuksista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, olen huomannut tuon saman. Minä haluaisin omistaa elokuvia esineinä. Oli harmi, että VHS:t jäivät historiaan. Meilläkin oli aikamoinen elokuvakirjasto silloin, ja nyt Blu-ray-leffat ovat tasokkaita, mutta epäilyttää hankkia niitäkään, kun nettipalvelu taitaa syrjäyttää myös ne.
      Mikään ei kyllä voita elokuvien katsomista elokuvateatterissa. Siinä on ihan oma tunnelmansa.

      Poista
  2. Eikös ollutkin hyvä filmi! Yhtäaikaa meidän kanssa oli elokuvateatterissa yksi ryhmä keski-ikäisiä (saksalaisia) ja he taputtivat jopa ja kiittivät johtajaansa, että tämä oli heidät tuonut filmiä katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, kiva kuulla, että tästä on pidetty myös Saksassa. Härö kiitteli kovasti saksalaista Gert Wildeniä, joka sävelsi musiikin Miekkailijaan.
      Miekkailija on minusta täydellinen elokuva, karu ja silti kaunis kuin koru.

      Poista
  3. Olin ajatellut tämän katsoa, mutta näin ilmeisesti riittävän monta traileria ja jossain vaiheessa innostus lopahti.

    Marjatta, heitin sinulle viiden kirjan haasteen blogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, sinä saattaisit historiasta kiinnostuneena pitää Miekkailijasta. Se on minusta Härön paras. Moni on kehunut leffaa "Äideistä parhain", mutta minä pidän sitä jotenkin imelänä ja varsinkin sen musiikki on minun mielestäni liian osoittelevaa.
      Näkymätön Elina on minusta hyvä, samalla tavalla lapsikuvauksessaan herkkä kuin Miekkailija.

      Voi kiitos, kirjoittamaan houkuttava haaste! Tartun siihen seuraavaksi.

      Poista
  4. Muistuttaako Miekkailija jollain tavalla Pirjo Honkasalon "Melankolian seitsemän huonetta"? Uskon, että leffa on hyvä, mutta ei vain nappaa. Emmää, emmää, emmää. Tällä hetkellä kiinnostaa eniten Macbeth. Siinä luulisi olevan makuuni tarpeeksi dramatiikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muistuta. Minulla on Tuo Honkasalonm leffa DVD, pidän kyllä siitäkin. Mies lopetti kesken sen katsomisen, piti tylsänä.
      Miekkailija on yhtenäinen kokonaisuus, hyvin kaunis, koskettava kokonaisuus, jossa henkilöt, kuvaus, musiikki ja juonen kehittely ovat kaikki onnistuneita. Kun elokuva loppuu, tulee tunne, että on kokenut jotain arvokasta ja tärkeää ihmisyydestä.

      Minusta on hienoa, että Härö säilytti elokuvassa viron kielen, esim. Mika Kaurismäen Tyttökuninkaassa häiritsi se, että se oli ruotsinkielen sijaan tehty englanniksi.
      Virolaisilla on ollut sulattelemista, kun suomalainen ohjaaja tulee tekemään elokuvan heidän historiastaan. Härö vertasi tilannetta siihen, että joku Anders Andersson Ruotsista tulisi tekemään elokuvaa Suomen talvisodasta. Hei, olihan meillä se musta Mannerheim - Suomen marsalkka - oliko se jotain gonzohuumoria vai mitä ... :D

      Poista

Toinen tuntematon

Toinen tuntematon (2017) syntyi, kun viestintätoimisto Ellun Kanat Kirsi Pihan johdolla ja  WSOY ryhtyivät yhteistyöhön tavoitt...