Elokuvissa, osa 1, Selma

Käyn torstai-iltaisin Anjalankosken Opistokinossa. Jos jotakuta kiinnostaa, niin tästä pääsee katsomaan minun torstai-iltojeni sisällön. Joitain kevään elokuvista olen nähnyt, esim. ensimmäisenä ohjelmassa olleen Amyn. Toista, eli viime torstaina näkemääni elokuvaa Selma en ollut nähnyt, koska sitä ei ole ollut  - outoa, miksi? - Suomessa elokuvateatterilevityksessä. Olin siis kuulkaas Suomen ensi-illassa Kouvolan lähiössä Myllykoskella eli Mylsällä.

Selma (2014) näyttää, miten Martin Luther King ja muut vapaustaistelijat saivat lopulta afroamerikkalaisille äänioikeuden. Nimi tulee kolmesta rotusortoa vastustavasta vuoden 1965 marssista, joissa oli tarkoitus marssia Selman kaupungista Alabaman pääkaupunkiin Montgomeryyn. Marsseilla kuoli paljon ihmisiä, koska jo Selman Edmund Pettus-sillalla oli vastassa liittovaltion armeija, joka  hyökkäsi vakavina, hiljaa kävelevien ihmisten  päälle  lyöden heitä hevosten selästä mailoilla ja piiskoilla poliisin puuttumatta asiaan. Otos, jossa mailoilla hakataan järjestelmällisesti ihmisten päitä kaiken peittyessä vähitellen kyynelkaasuun, on niin vavahduttava, että katsoja haluaa paeta sen katsomista.

Liikkeen johtaja King keskeytti toisen marssin keskelle siltaa, koska ei halunut uhrata niin paljon ihmishenkiä. Radikaaleimmat moittivat häntä tästä vakuuttaen, että tämän marssin laajuus ja siihen mukaan tulleet valkoiset, joita oli jopa kolmaosa, olisivat estäneet verenvuodatuksen. Murhanhimoiset etsivät kuitenkin marssiyrityksen jälkeen illan pimeässä käsiinsä pohjoisvaltioista marssimaan saapuneen "suvakkipapin" (en malta olla käyttämättä tätä termiä - ironisesti termin keksijöitä kohtaan!) ja hakkasi hänet hengiltä.

King käy keskustelemassa Lyndon B. Johnsonin kanssa vedoten tähän, haluaako tämä todellakin jäädä muistiin presidenttinä, joka lähetti miehiä Vietnamiin, mutta ei suojaamaan omia kansalaisia etelävaltioihin. Presidentti on kahden tulen välissä. Keskustelu sekayhteiskuntaa jyrkästi vastustavan Alabaman kuvernöörin George Wallacen kanssa, saa hänet näkemään selvimmin oman puolensa. Wallace on sitä mieltä, että jos "neekereille" nyt annetaan äänioikeus, niin sittenhän "ne" kohta jo haluavat puistoihin ja kouluihin ja jopa sosiaalihuollon piiriin.
King toteaa eräässä hienoista puheistaan, että Amerikan  mustia on vääristetty ihonvärin takia koko heidän elämänsä ajan.

Kolmatta marssia turvaamaan  lähetetään armeija ja kansalliskaarti. Mukaan lähtee myös laulajia ja bändejä, mm. Peter, Paul and Mary ja Joan Baez. Tästä marssista, johon jotkut liittyvät matkan varrella ja jossa jotkut ovat mukana koko 85 kilometrin matkan, tulee suuri, iloinen, äänekäs tapahtuma. Neljän päivän kuluttua marssi päättyy Alabama State Capitolille, jossa Martin Luther King puhuu, välillä huutaa, sydämensä pohjasta kuuluisan puheensa How Long, Not Long. Loppukuvissa ja teksteissä on lyhyesti tiedot, mitä elokuvan päähenkilöille tapahtui myöhemmin. Aika moni oli pian mukana hallinnossa ja hyvissä viroissa. Todellakaan pelkkä äänioikeus ei riittänyt, haluttiin myös puistoihin.

Pidin kovasti elokuvasta. Se on historiaa kuvittava, jännittävä, kuvaukseltaan kaunis ja näyttelijätyöltään tasokas laatuelokuva. Kingiä esittävä David Oyelowo oli amerikkalaisen lehtijutun mukaan odottanut vuosia saavansa näytellä tämän roolin.

Ohjaaja Ava DuVernay kasvoi Kaliforniassa, mutta hänen liikemiesisänsä on kotoisin Alabamasta ja on nähnyt Selma-marssit nuorena. DuVernay on tehnyt ennen Selmaa muutaman dokumentin ja kaksi fiktioelokuvaa. En ole nähnyt keneltäkään naisohjaajalta Selman kaltaista elokuvaa. Englantilaisen käsikirjoittajan David Denbyn käsikirjoitus oli odottanut toteutustaan vuodesta 2007. Filmi pystyttiin toteuttamaan, kun rahoitus saatiin kuntoon ja tuottajiksi tulivat mm. Oprah Winfrey ja Brad Pitt ja levittäjäksi Paramount. Oprah näyttelee itse elokuvassa innolla aktivisti Annie Lee Cooperia, joka tulee hakatuksi, mutta nousee joka kerta entistä vahvempana mukaan taisteluun epätasa-arvoa vastaan.
Mustien vapaustaistelu USA:ssa on kestoaihe kuten natsit ja holokausti. Ihmisen äärimmäinen pahuus kiinnostaa aina.

Elokuvaa oli suunniteltu pitkään, mutta ajoitushan oli hyvä, vuosi ennen Selman marssien 50-vuotisjuhlaa ja äänetysoikeuslakien hyväksymistä.

Elokuva-arvioita ei löydy suomalaisista lehdistä, koska sitä ei todellakaan ole esitetty meillä. The New Yorkerin toimittaja David Denby toteaa, että jos King eläisi meidän aikanamme ja seuraisi republikaanien yrityksiä rajoittaa kansalaisoikeuksia ja viedä yhteiskuntaa eriarvoisuuden tilaan, hän toteaisi, että meillä on vielä kauas matkaa, ryhdytään töihin.
Tästä tulee kaikenlaista mieleen myös tämän hetken Suomesta.