maanantai 17. elokuuta 2015

Terveydestä, syöpätarinan osa 10 ja muuta elämää


Tämä postikortti on Robert Doisneaun ottama kuva Picassosta vuonna 1952. Kuvan nimi on Picasso and the Loaves. Loaves on suomeksi limput. Hieman limppumaiselta tuntuu minustakin vasen käteni kipsin murikassa, ja toinenkin nyt, kun sitä joutuu rasittamaan enemmän. Käsi on kipsattuna kömpelö ja jotkut arkipäivän asiat hankalia vähän aikaa, mutta ei se haittaa. Minähän harrastan etupäässä lukemista ja kirjoittamista. Telinevoimistelijalla olisi hankalampaa.

Tiedän, että on ihmisiä, joita sairauksista keskustelu ärsyttää sanomattomasti ja sitten taas niitä, joille nämä ovat mieliaiheita. Koska moni on käynyt lukemassa edellisiä syöpä-postauksiani, niin tuntuu, että päivitys alkaa olla paikallaan. Älkää siis lukeko eteenpäin, jos aihe nostaa negatiivisia tunteita. Mitähän minä nyt tässä oikein kursailen. Itse rakastan juuri terveys-sairaus -aiheita. Heti kun joku ystäväni mainitsee jostain häikästä olossaan, niin minä kiihdytän:"Kerro!" Tämä kiinnostus ei johdu iästä, olenhan jo vanha (ko keskustelunaiheet saattavatkin olla muuten nykyään tabu juuri vanheneville), vaan luonteenlaadusta. Olen ollut tällainen pienestä pitäen. Muistin juuri, että äitini hoiti naapuruston pikkuvaivoja, puhkoi paiseita yms. Meidän olisi äidin kanssa pitänyt lukea molempien lääkäreiksi!


Viime tiistaina tehtiin vasempaan kuluneeseen peukaloniveleeni korjaus, resektioartroplastia. Tulos pitäisi olla parempi kuin perinteisessä jäykistyksessä. Kipu häipyy ja pystyn pian käyttämään peukalo-etusormi -otetta.
Leikkaus tehtiin nukutuksessa päiväkirurgiassa. Alkutoimenpiteet aloitettiin klo 7, ja puolen päivän jälkeen pääsin jo kotiin toipumaan. Mieheni ajeli kaksi kertaa peräkkäin Kotkaan, kun ei keksinyt mitä olisi tehnyt odotellessaan siellä noin varhain. Lähtiessä hoitaja kysyi, ottaisinko kahvia ja leipää. Tottakai! Söin ahnaasti, minä reipas potilas. Onneksi hoitaja antoi autoon mukaan oksennusmaljan ja muovipussin. Pahoinvointi alkoi 5 minuuttia liikkeelle lähdöstä, ja sitä jatkui pari päivää. Muutoin kaikki on sujunut todella hyvin. Nyt on vajaa viikko operaatiosta eikä ole kipua.
Ensi viikolla kipsin tilalle vaihdetaan kevyempi tukiside ja otetaan tikit pois. Tukisidettä pidän suihkussa käyntiä lukuun ottamatta viiden viikon päähän lopputarkastukseeen asti ja senkin jälkeen mahdollisesti yöllä. Kipsin poiston jälkeen peukalolle alkaa jumppa, niin että siihen tulee hyvä liikkuvuus. Kädellä saa nostaa siinä vaiheessa kilon painoisia esineitä, nyt ei oikein mitään.
Tapasin juuri naisen, jolle oli tehty sama leikkaus. Hän kertoi olevansa hyvin tyytyväinen ja ryhtyneensä taas neulomaan sukkia ja lapasia.

Toinen käsi leikataan aikaisintaan puoli vuotta tämän jälkeen. Onkin hyvä odottaa ja katsoa, haluanko saman operaation. Oikea käsi on niin tärkeä. Olen lukenut muistakin menetelmistä, ja nykyään voi myös valita, minkä sairaalan haluaa.

Robert Mapplethorpe, Hands (Mains) 1981,
Kiasmasta hankkimani  kortti
Tilanne tuottaa hauskoja tilanteita. Kävin kaupassa poncho päällä, vaikka on helle. Yöpukuilin aamulla, kun mieheni lähti mökkihommiin enkä muistanut, että hänen pitäisi laittaa minulle rintaliivit kiinni, joten tässä sitä ollaan hieman toispuoleisena kesämekossa ja ulkona ponchon alla. Hiukset ovat föönäämättä, siis minullahan on kasvatuksessa menossa jo kunnon polkkamitta, jossa hiukset pitää taivuttaa pesun jälkeen. Mieheltä ei sujunut föönäys eikä tarrapapiljottien laitto. Olin Kouvolan Taiteiden Yössäkin perjantaina hiukset piiskana, ja kuinka ollakaan innostuimme menemään studiokuvaan, jota siellä tarjottiin parillakympillä, puolet tuotosta paikallisen sairaalan lasten osastolle. Kuvasta tuli tosi hyvä, rubiinihääpäiväkuva, aito ja arkinen, jonkalaisia meidän kaikki kuvamme ovat. Minun huono kampaukseni ja miehen ryppyinen paita - joutui itse silittämään, mitä ei ole tehnyt kuin poikamiehenä - kertovat tarinaa.

Siinä tuli jo otsikon lopun mukaista asiaa, elämää.

Ja vielä mökkiprojektista saaressa. Pikkumökistä on tulossa viihtyisä. Mies on maalaamassa sitä parhaillaan värisävyllä Varvikko. Ikean auto toi  kivat huonekalut, jotka mieheni on koonnut. Nyt puuttuu enää pieni nurkkakaappi, matto ja päiväpeitto. Teemme jonain päivänä uuden Ikea-reissun. Väreinä on toistaiseksi vaaleaa puuta, luonnonvalkoista ja  mustaa. Ajattelin, että matto olisi maustevärinen kelim-matto ja päiväpeitto toistaisi jotain sen väreistä, ehkä viininpunaista. Lukutuoli ja jalkalamppu ovat valmiina sisällä ja hyvät tuolit myös verannalla, joten tulevaisuudessa minulta saattaa tulla luonnon inspiroimia postauksia.

Mökkirannasta Luumäen Kivijärveltä

Sitten tämän postauksen viimeiseen osaan, syöpään. Edellisessä syöpäpostauksessani olin haltioissani, kun olin päättänyt rakennuttaa itselleni uuden rinnan. Suunnitelma on muuttunut. Mikä muutti sen, oli käynti todella hyvän plastiikkakirurgin vastaanotolla saamassa informaatiota. Jaksatteko lukea? No, minäpä kerron.

Kun olin ilmoittanut syöpähoitajalleni, että olisin halukas rinnan rekonstruktioon, hän lupasi laittaa viestin eteenpäin, ja niinpä minut sitten kutsuttiin alkukesällä plastiikkakirurgille.

Ajat olivat pari tuntia myöhässä, 20 minuutin aikoja. Huomasin, että kirurgi G piti ihmisiä sisällä paljon yli ajan. Se oli minusta hyvä merkki.
No, oma vuoroni tuli. Mieheni lähti mukaan, kuten yleensä, ritarini. G oli nuori virolainen mies. Käsikirurgi oli muuten saksalainen nainen. Miten me tulisimme toimeen ilman maahanmuuttajalääkäreitä? Kirurgi G sanoi ensimmäiseksi, että onpas hyvä,  kun on kahdet korvat, koska hän antaa tärkeää informaatiota.
Seuraavaksi hän pyysi minua riisumaan ja puristeli mahaani. Sitten hän odotti kaikessa rauhassa, kunnes olin pukenut ja istuin häntä vastapäätä. Sain kuulla, että minun olemattomasta maharasvastani ei saa tehdyksi rintaa. Minulla se pitäisi tehdä vetäisemällä selkälihas etupuolelle ja siihen täytettä. Näin saisin normaalia kovemman pienen rinnan. Kyselin, eikö sitä sitten voisi täyttää rasvaimulla. Ei voi. Se vähä, mitä minun reisistäni ja vatsastani saisi, pitäisi säästää mahdollisiin kuoppiin ja toisen rinnan muokkaukseen, koska tulos on helposti eriparinen. Rasvaimulla saatavasta rasvasta jää hyödyksi vain kolmannes eli yhtä desilitraa varten pitäisi saada kolme. Hoh hoijaa! Siis, minulle pitäisi laittaa silikoni.
Yritin pysyä urheana ja sanoin, etten ihan vielä luovuta, johon ihana, fiksu kirurgi G sanoi, että ei suinkaan. Nyt vain miettimään rauhassa ja voin tulla keskustelemaan uudelleen, jos haluan, muutoin tapaamme noin puolen vuoden kuluttua ennen leikkausta, joka on iso ja vaativa. Rinnan poistohan on pieni silpaus, uuden rakentaminen aivan toista luokkaa verisuonien yhdistämisineen kaikkineen. G kertoi vielä rehellisesti, että rinnasta ei koskaan tulisi samanlaista kuin entinen ja selkä saattaisi muistuttaa toimenpiteestä. Vasta vuoden päästä uusi rinta olisi oikealla kohdallaan, ja pieniä korjausleikkauksia tehtäisiin parin vuoden ajan. Olisinko minä niin kärsivällinen? Mieheni säesti minua, että olen aina ollut mitä parhain potilas.
Olimme 20 minuutin vastaanotolla 40 minuuttia. Toivottavasti tämä nuori lääkäri saa tehdä työtään näin hyvin edelleen eikä häntä pakoteta kiireeseen. Googlasin, että hänellä on vastaanottoja myös yksityisillä kauneusklinikoilla. Toivottavasti hän selostaa kaikki negatiiviset puolet myös siellä turhia suurennoksia haluaville. No, nehän eivät myöskään ole niin isoja operaatioita kuin koko rinnan muovaaminen. 

Kotona aloin miettiä. Kaksi vuotta leikkauksia! Mitä kaikkea ehtisin tehdä noiden leikkausten ja niistä toipumisten aikana? Entä jos saisin elinikäisen kivun runneltuun selkääni? Onnistuisiko rakas pilatesjumppani? Silikoni! Pysyvä kova ja epämiellyttävä pallo nätin pienen hymiöarpeni tilalle? Ja ruma selkä! Googlasin, että minun ikäisissäni ei ole kuin pieni prosentti, joka valitseee tuon leikkauksen. Hihii, onko ne aikuisviihdealalla? Proteesiliivit alkoivat kummasti tuntua taas mukavilta. Näitä pohdiskellessani mieheni sanoi:"Olen tässä miettinyt Maiju, että kannattaako sun mennä siihen leikkaukseen, kun sulla on kaikki nyt niin hyvin."

Tänään soitin ja pyysin poistamaan itseni leikkausjonosta.

18 kommenttia:

  1. Minusta teit hyvän ratkaisun. Onnittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tein oikein listaa ennen kirurgin tapaamista, leikkauksen plussat ja miinukset. Sitten tuli epäilevä olo, ja äkkiä asia olikin aivan selvä.
      Tänään muistin kirjoittaessani, että pitää ilmoittaa myös sairaalaalle.

      Poista
  2. Minäkin, että teit oikean ratkaisun. Itse olen sanonut, että jos rinnasta löytyy joskus kasvain, poistetaan heti molemmat rinnat. Mutta ymmärrän kyllä, että jollekin muulle rinnat voivat olla tärkeämmät kuin itselleni.

    On yllättävän hankalaa tulla toimeen yksikätisenä. Minulta poistettiin pieni kasvain peukalosta, vieläpä vasemmasta, ja olin pitkään ihan avuton.

    Oletko lukenut minun leikkauskertomuksen blogistani?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Serentis, noin minäkin ajattelin ensin. Mutta sitten tuli kaksi muttaa. Suomessa ei kovin helposti suostuta poistamaan tervettä kudosta. Ja se toinen asia on se, että sitten pitää tyytyä olemaan lautarintana, koska eihän ne proteesiliivit pysy hyvin paikallaan. Kun nostaa kättä, niin liiivi sisältöineen siirtyy leukaa kohti. Minä tykkään, että puseron alla pitää olla kaksi kohoumaa. ;)

      Juu, tulee yllättäviä asioita, ja varsinkin yksin olisi tosi vaikea toimia. Pääsen suihkuun sillä tavalla, että mieheni sitoo muovipussin tiukasti moninkertaisilla maalarinteipeillä käsivarteen. Tässähän olisi markkinarako! Onkohan jotain suojia myytävänä. Nyt tuolla kipsin alla kutisee. Olen kyllä tyytyväinen, kun saan sen pois.

      Minäpä koitan löytää sinun kertomuksesi.

      Poista
    2. Minä vaatisin poistamista sen takia, että muuten eläisin kokoajan uusien kasvainten pelossa. Minun suvussa on paljon kasvaimia, tosi paljon siis, enimmäkseen hyvälaatuisia (omituinen sana, mieluummin vaikka neutraaleja, sillä mitään hyväähän ne eivät tee) ja minulta on nyt poistettu jo kaksi, yksi peukalosta ja yksi päästä.

      Poista
    3. Niin, siinä on kyllä hyvä syy. Mutta jos kasvain on kovasti tulollaan, niin arven seutu on ensimmäinen paikka, johon se iskee. Minullakin on venytetty arpea mammografialaitteeseen. Jos löytyy rintasyöpägeeni, niin silloin rinnat saatetaan poistaa vaikka niissä ei olisi edes esiastetta, varmuuden vuoksi.

      Tuo pää kasvaimen paikkana kuulostaa kyllä pahalta. Hyvä, että hyvänlaatuinen. Olen samaa mieltä, hyvänlaatuinen sana on aika hassu.

      Meillä ei ole suvussa ollut kenelläkään kasvaimia. Isän puolelta on myös eletty tosi vanhoiksi. Äiti kuoli jo alle nelikymppisenä aivoverenvuotoon, joten hänen syöpäaltistumisestaan en tiedä.

      Poista
  3. Optimista elämänasennettasi ei voi muuta kuin kadehtia. Kunpa minäkin murheissani....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyösti ... murheissasi! Pitää vaan ajatella, miten paljon huonommin voisi olla.

      Poista
  4. Onpa ihanaa lukea, miten olet niin positiivinen! Mutta uskon aidosti, että positiivisuus ja optimismi vievät pitkälle ja jopa parantavat :)

    Minulla on muuten sama Picasson kuva seinällä, ihan kehyksissä. Olen aina pitänyt huumorinpilkkeestä siinä - ja löytyy minulta muutenkin Picassoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon ajan kuvissa on paljon hienoja otoksia.

      Aloin tänään lukea vanhoja menneiden vuosikymmenten päiväkirjojani. Huomaan sieltä, että olen koulinut itseäni optimistiseksi. Olen tehnyt sellaisia huomioita, että kaikki mitä murehdin (ja minähän olen murehtinut), onkin mennyt hyvin.

      Asennettaan ei voi ehkä paljon valita.
      Juuri äsken ajattelin, miten kiva, että on näin lämmintä, koska voin pitää hihattomia mekkoja, kipsi kun ei mahdu hihoihin. Positiivinen ajatus! ;) Toivottavasti myös parantava.

      Poista
  5. Hyvä ettei kädessäsi ole kipuja. Ja toivottavasti sinullakin leikkaus tuottaa yhtä hyvän lopputuloksen kuin tuolla tapaamallasi naisella.:)
    Sun asenne on kyllä niin ihailtava!

    Mä niin tykkään tuosta Doisneaun Picasso kuvasta! Se saa mut aina hyvälle tuulelle. Mulla on se isona korttina. Muistan, että ostin sen Kuopiosta VB valokuvakeskuksesta joskus vuosia sitten, kun siellä oli Doisneau näyttely.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen käynyt VB valokuvakeskuksessa. Se oli ainakin silloin tasokas paikka.

      Sanna, ehkä tällainen tosiasiat tunnustava asenne on mulla aikalailla kotoa peritty. Isälleni kaikki harmit olivat pieniä, kun hän vertasi niitä siihen, mitä oli kokenut sodassa. Hän joutui lähes yhdeksänkymppisenä inhottavan ryöstön kohteeksi, jossa hänen henkeäänkin uhattiin, ja hän ilmoitti siitä meille hieman huvittuneena, että nyt mut on sitte ryöstetty.

      Poista
  6. Uskon että teit oikean ratkaisun. Muun muassa säästyt todennäköisesti paljolta kivultakin. Eräs tuttavani joutui kärsimään aikamoisista kivuista ja säryistä pitkään, kun hänelle rakenneltiin uutta rintaa. Ei se ole mitään limpun leipomista :)

    Sinulla on asenne kohdallaan: kiinnostus ja huumorintaju. Niillä pärjää !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin minä itsekin pähkäilin. Plastiikkakirurgi sanoi vielä, että kädet pitää hoitaa ensin ja vahvistaa kuntoa kaikin puolin ennen näin isoa operaatiota. Sekä fyysinen että psyykkinen tila on oltava erinomainen, että jaksaa koko prosessin. Mahtava lääkäri! Ilmeisesti Tartossa korostetaan sitä, että on otettava koko ihminen huomioon eikä vain korjattavaa osaa.
      Laskeskelin, että olisin lähemmäs 70 ennen kuin 'limppu' olisi valmis ja kauheaa jos siitä tulisikin huono ja joutuisin katumaan.

      Asenteella mennään!

      Poista
  7. Tarinasi luettuani, luulen ja uskon ratkaisusi olevan ihan oikea. Unton toteamus vahvistaa uskoani. Nauti nyt hyvästä olosta, mökkeilystä, kun tuli vielä kesä.
    Nähdään kirjamessuilla lokakuussa?
    Terveiset myös K:lta.
    Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta,
      nyt tuntuu ihan pöhköltä, että edes ajattelin välillä toisin. Sinähän tiedät minun pienimuotoisuuteni, olisin ryhtynyt niin suureen vaivaan niin pienen muutoksen takia. :)

      Ihana loppukesä, niin siellä teillä kuin meilläkin päin. Nautitaan!
      Kirjamessujen tietämissä tavataan!
      Terkut K:lle myös!

      Poista
  8. Teit varmaan hyvän ratkaisun. Luin tarinasi varovaisesti. Kammoan kaikkea sairaalaan liittyvää luettunakin. Kammoan verta ja kipuja.

    Sairausgenreä kartan täysillä kaunokirjallisuudessa. Monet rakastavat kirjaa edelleen Alice, mutta minä en pidä. Luin toisen kirjan samalta tekijältä, jonka totesin kepeäksi yritelmäksi. Teoreettinen tieto on heppoinen väline. sitä voi tietää termit ja näennäisesti tilanteet, mutta... aika pintapuoliseksi aiheen käsitttely jää. Ärsyynnyin kirjasta. Minua kosketti paljon enemmän Oodi Irikselle, joka taas liittyy Alicen aiheeseen.

    Sen sijaan Maagisen ajattelun aika oli minunkin luettavissa. Kuoleman kulttuuria olen lukenut paljon, koska se liittyy tavallaan omaan projektiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, en minäkään oikein pitänyt Edelleen Alicesta, en kirjana enkä leffana. Tuo Iris on minulla mennyt ohi, mutta sen sijaan muistan hyvin eleettömän ja tyylikkään ranskalaiselokuvan, jossa oli kaksi entistä kuuluisaa tähteä pääosissa. Siinäkin vaimo vaipui dementiaan ja se oli uskottavan oloinen. Nimi ei nyt palaudu mieleeni, aika tuore leffa.

      Kävin juuri varaamassa itselleni Maagisen ajattelun ajan, postauksesi vakuutti.

      Mikä on projektisi? Onko se blogiin vai työhön liittyvää?

      Poista

Turku ja Barcelona

Kuljin perjantai-iltana Kouvolan Taiteiden yön tapahtumissa. Olin katsomassa valokuvanäyttelyä ja mietin juuri, joko pitäisi kiirehtiä Kymi ...