Suomalaisen valokuvan päivänä 15.04.2023

Sanomatalon Kuvajournalismi 2022 näyttelyn parhaita kuvia.
Ensihoitoklinikan henkilökunta yrittää pelastaa Serhi-nimisen
ukrainalaisen sotilaan hengen. Jatkohoidossa sotilaan
molemmat jalat jouduttin amputoimaan.

Tänään vietetään Suomalaisen valokuvan päivää. Päivän on ideoinut valokuva-aktiivien ryhmä, joka toivoo, että juhlapäivästä tulisi jokavuotinen. Huhtikuun 15.  on valittu päiväksi siksi, että se on Helsingin kuvaajan Signe Branderin syntymäpäivä ja lisäksi valoisuudeltaan hyvä päivä valokuvauksen harrastamiseen. 

Olen aina pitänyt valokuvista. 
Lapsena ihmettelin isovanhempieni nuoruuden kuvia. Miten rakas isoäitini on voinut olla joskus noin hohtavahampainen ja paksupalmikkoinen nainen, kun se Mamma jonka minä tunnen on hampaaton mummo pieni nuttura niskassaan. Katselin vakavana kuvia vainajista havuin koristelluissa arkuissaan. Alle kouluikäisenä kuolleen lapsen kalvakkaat kasvot pitsiliinan päällä, jähmettyneiden sormien välissä kukka. 
Sitten ihan toisenlaisia kuvia, amerikansukulaisia pyntättyinä valokuvaamon lainaamiin vallasväen vaatteisiin hattuineen ja kävelykeppeineen. Me tietenkin luulimme, että heistä on ykskaks tullut rikkaita. 

Hankin kameran heti kun voin ja otin sillä perhekuvia. Mutta voi miksi en hoksannut ikuistaa maatalon elämää ja esineitä? Lampaiden keritsemistä, pyykkipäiviä, puintipäiviä, matonpesuretkiä? No tietenkin siksi, että kuvien teettäminen oli niin kallista. 
Digiajan ihmisten on vaikea ymmärtää aikaa, jolloin kuvia ei tehty itse vaan filmirulla annettiin liikkeeseen, josta sitten haettiin valmiit kuvat. Oli 24 ja 36 kuvan satseja. Kaikki kuvat piti lunastaa, vaikka puolet saattoi olla aivan epäonnistuneita. Joskus odottelin ulkomailla malttamattomana yhdessä tunnissa kuvia valmistavan liikkeen ulkopuolella ja kun sain kuvani, huomasin, että ne olivat aivan omituisia, koska valo oli eteläisemmissä maissa niin erilainen kuin Suomessa. 

Sanomatalon Kuvajournalismi 2022 näyttelyn parhaita kuvia,
Kukka Ranta, Uutiskuva, I kunniamaininta.
Kuvassa rotututkimuksiin ryöstettyjen saamelaisvainajien luita
haudataan uudelleen elokuussa 2022 Inarin vanhalla hautausmaalla.
Iso selvitystyö on vielä edessä, koska läheskään kaikkia
vainajien jäänteitä ei ole vielä löydetty.

Mikä onni, että rakastuin valokuvauksen harrastajaan ja sain hänet elämänkumppanikseni! Mieheni on harrastanut valokuvausta lapsesta asti, käynyt kursseja ja vetänyt kursseja, pitänyt omia näyttelyitä ja ollut mukana yhteisnäyttelyissä. Hän on parhaillaankin vetämässä kansalaisopiston kurssia.
Olen päässyt mieheni mukana taiteilijaresidensseihin Barcelonaan ja Berliiniin ja oppinut viipyilemään valokuva- ja muissa kuvataiteen gallerioissa ja museoissa. 

Viimeksi olemme käyneet katselemassa valokuvia Tukholman Fotografiskassa, Lahden Malvassa, Helsingissä Valokuvataiteen Museon Kämp Galleriassa, Laterna Magicassa sekä Sanomatalossa, ja toukokuussa suuntaamme Tallinnan Fotografiskaan.   

Emme hoksanneet ottaa kuvia Laterna Magicassa. Siellä on Edith Södergranin ottamia valokuvia, jotka yhdistettyinä hänen runoihinsa kertovat ajastaan ja Södergranin mielen maisemista

Luulen, että jos pitää sanasta, niin pitää yleensä myös kuvasta ja muista taiteen lajeista, koska kaikessa taiteessa on kyse samasta asiasta, elämän kuvaamisesta ja selittämisestä. Kaikessa taiteessa on kertomus ja rytmi, tai ainakin katsoja/kuulija/kokija pyrkii tulkitsemaan kokemansa kertomuksena jossa on oma rytminsä. 

Tämmöistä ajatteli tänään tämä valokuvan ystävä, joka kävi kuvaamassa lähimetsässä kevään ensimmäisiä sinivuokkoja ja nauttii suunnattomasti kevään etenemisestä.
Huomenna lähdemme ystävien kanssa Arboretum Mustilaan Elimäelle, jossa on yleensä näihin aikoihin kokonainen rinne täynnä  jouluruusuja ja polun varrella muita kevään ensimmäisiä kukkia.