torstai 4. helmikuuta 2021

Kuunteleminen ei ole lukemista, eihän?

Olen pitkään halunnut pohdiskella paperilta luettavan kirjan eli oikean kirjan ja äänitteen, ns äänikirjan eroja. Jo tästä ensimmäisestä lauseestani kuuluu mielipiteeni: kirja on kirja, se on paperista tehty kolmiulotteinen esine, jota luetaan seuraamalla painettua tekstiä silmillä ja kääntelemällä sivuja, täysin keskittyen, mitään muuta puuhaamatta.
Haluan lukea omaa vauhtiani, palailla takaisin, tarkistaa asioita ja katsella, miten teksti on ladottu sivulle. En halua kuulla lukijan painotuksia vaan muodostaa lukiessa omani. Lukemisessa on jotain paljon nautinnollisempaa kuin kuuntelemisessa. 
Laitteilta luettavassa e-kirjassa kirjan visuaaliset elementit säilyvät, jotensakin, mutta ei sekään ole minulle oikea kirja. Minä haluan pitää kirjaa kädessäni.



Ennen kuin nykyistä äänikirjabuumia oli olemassakaan kirjoista tehtiin äänitteitä näkövammaisille, ja oli myös kirjallisia äänilevyjä, joissa saattoi olla mukana kuunnelmanomaisia elementtejä. Näitä oli LP-muodossa ja myöhemmin CD:nä. Minulla on pari CD:tä, joissa Heli Laaksonen lukee omia runojaan ja toinen nimeltään Nauravia naisia, jossa tunnetut näyttelijät  tulkitsevat naiskirjailijoiden novelleja. Olen kuunnellut näitä musiikin ohella automatkoilla. Paikallaan istuen en osaisi kuunnella kirjan lukemista, ja jos taas laittaisin ruokaa, siivoaisin tai pyykkäisin en pystyisi seuraamaan toisen lukemaa kaunokirjallista tekstiä lähellekään samalla intensiteetillä kuin itse lukiessani. Patikoidessa haluan kuunnella luonnon ääniä, en kuulokkeista tulevaa puhetta. 

Juha Seppälällä on pureva essee Myrskyn mentyä Hannu-Pekka Björkmanin ja Nina Honkasen toimittamassa esseekokokelmassa Pakopiste,  jossa on muutoinkin hyviä esseitä mm Helena Sinervolta ja Tommi Melenderiltä. Seppälä toteaa, että kirjallisuuden perustana on yhteyden tavoittelu, mutta kirjallisuuden kommunikatiivisuus ei ole dialogia lukijan kanssa eikä jutustelua keskustelupalstalla. Sitten hän kirjoittaa huomanneensa kuitenkin uutta tyyliä.

Äänikirjojen suosion kehitys tosin antaa viitteitä siitä, että kirjoja ryhdytään enenevästi julkaisemaan, ehkä kirjoittamaankin kuluttajatutkimusten ja asiakastyytyväisyyden pohjalta. Lasketaan rimaa, jonka korkeus määrittyy klikkailun, matkamusiikin ja multitaskaamisen tasolle. Nykyäänhän kaikki vähänkin kirjallisuudelta haiskahtava on tulkittava positiivisesti, riippumatta siitä miten paljon innovaatiot ja oheistoiminnot vääristävät sen perimmäistä olemusta.

Tämä on tiivistä ja painavaa tekstiä. Epäilynsä kirjan laadun huononemista sen muuttuessa yhä enemmän kuunneltavaan muotoon ovat esittäneet Seppälän ohella monet muutkin, mm kirjailija Laura Lindstedt useammassa yhteydessä ja kirjallisuustoimittaja Antti Majander, joka totesi joulukuisessa HS:n kolumnissaan, että paperin kuollessa kaikki kirjallisuus muuttuu hyväksi eikä kriitikoitakaan enää tarvita, kun kulutusmittarit ratkaisevat ja puhe kirjallisuudesta hakeutuu vinkeiksi ja suosituksiksi. 

Tähän asti kuunneltavat kirjat ovat olleet yleensä olemassa ensin paperikirjoina ja ovat samoja tekstiltään  molemmissa muodoissa, mutta kysynnän kasvaessa aletaan aivan varmasti myös tehdä suoraan äänitekirjoja.
Kaikki luettavat kirjathan eivät sovi kuunneltaviksi. Eri aisti vaatii tekstiltä eri asioita. Mutkikkaammissa kirjoissa saattaa tulla vastaan sellaista, mikä vaatii tarkkuutta, vihjeitä, jotka aukeavat myöhemmin ja vaativat takaisin paluuta, alaviitteitä ja sulkeita, kursiivilla painettuja osia toiselta aikatasolta tai toisen henkilön ajatuksia jne., sellaista, mikä välityy vain näköaistin kautta. Tuleeko suoraan kuunneltavaksi laadituista teksteistä yksinkertaisempia? Ja jos yhä useampi haluaa vain kuunnella, niin...?
Kustannusyhdistyksen johtaja Sakari Laiho oli arvellut viime vuoden lopun Suomen kirjailijaliiton jäsenlehdessä, että paperikirja myy vielä ainakin vuosikymmenen. Vuosikymmenen! Tämänkö pitäisi lohduttaa minua? Kyllä minä vain haluan vielä kahdeksankymppisenäkin lukea oikeita monimutkaisia, tasokkaita kirjoja, joissa on kauniit kannet ja paperiset lehdet ja joita saan pidellä kädessäni.

Monet pitävät äänikirjoja kätevänä lisänä. Eräs tuttu kirjailija sanoi, että hän voisi tehdä kaksi versiota, kirjan ja mukautettuna versiona siitä äänikirjan. Mikäpäs siinä, uusi genre. Lisä.

Mutta kai sentään kouluissa edelleen luetaan kaunokirjallisuutta ja tehdään kirjaesitelmiä luetuista kirjoista. Lapsia on aina opetettu lukemaan ja pieni lapsi on hyvin innokas lukemaan sitten kun lukutaito on nopeutunut. Se ei kehity heti, vaan lukeminen tuntuu jonkin aikaa vaivalloiselta. Ei kai sitten todeta, että kuuntele pois, samahan se on.  

Sitä en myöskään voi ymmärtää, miksi mikään ei enää saisi maksaa mitään eikä mihinkään saisi käyttää materiaaleja. Tottakai oikean kirjan painamiseen tarvitaan paperia. CD-levy maksaa enemmän kuin pilvimusiikki ja siihen tarvitaan erilaisia materiaaleja ja työvaiheita. Materiaalin vuoksiko meidän pitää tyytyä korvikkeisiin? Onhan meillä Suomessa edelleen paperia. Meillä on maailman pehmeimmät vessapaperit ja hulppeat lautasliinat vaatimattomimmissakin kahviloissa. Myös kuvalehdet on painettu kiiltävälle paperille. Ne kertakäyttöisinä voisivat olla vaatimattomampiakin. No, luin jostain, että jossain ulkomailla myydään kirjoja netissä myös luku kerrallaan. Jos ensimmäinen luku ei heti koukuta, niin eipä tarvitse maksaa "turhasta". Se kertakäyttöisyydestä - ja se kuluttajan vaikutuksesta kirjojen laatuun.  

Ajattelen kuvataiteilijoita ja heidän panostaan kirjojen kansissa ja sivujen grafiikassa sekä  LP-levyjen ja  vielä CD-levyjenkin kansissa. Mikä menetys, jos heidän työtään ei tarvita, kun kirjaa ajatellaan vain tekstisisältönä. Entä muut kirjapainon työntekijät? 
Eräs ystäväni sanoi juuri katselleensa tulevaa kirjaansa netistä ennen painatusta ja ihailleensa sen muotoa, koristeisia lukujen alkukirjaimia ja kansikuvaa. Hän sanoi, että tuskin malttaa odottaa, että saa oman kirjan käteensä ja saa ihailla sitä hyllyssä. Kirja on eri kuin kirjan kuva tai kuultu sisältö.  

Laitteilla luettavan kirjan, e-kirjan, voisin hyväksyä itselleni helpommin kuin äänikirjan. Poikkeusoloissa, kuten pitkillä matkoilla (niin, nyyh mitä ne semmoiset ovat...) osa luettavasta voisi olla lukulaitteella laukkujen kantamisen helpottamiseksi. Yhden kirjan olen lukenut laitteelta. Siitä oli vaikeampi kirjoittaa blogiin kuin oikeasta kirjasta. Olisin halunnut kirjoittaessa koneen viereen paperisen kirjan. Mutta miten vaikeaa olisikaan kirjoittaa äänikirjasta!
 
En halua lukea edes lehtiä kovin paljon netistä, sanomalehtiä luen osittain. Onhan se naistenlehden numero kallis sisältöönsä nähden, mutta se onkin pieni ylellisyys kuten leivoskahvilla pistäytyminen.  

Tiedän olevani vanhanaikainen. Moderni ihminen, kirjabloggarikin, tekee monia asioita yhtä aikaa, multitaskaa, kuuntelee kirjoja muun tekemisen ohessa ja silti ilmeisesti muistaa kaikki yksityiskohdat ja henkilöiden nimet oikein kirjasta kirjoittaessaan.
Moderni ihminen jaksaa katsoa älylaitteiltaan kaiken elokuvia myöten. Minä kaipaan isoon elokuvateatteriin. No, nyt pitää tyytyä katsomaan joku DocPoint -leffa kotona. Olen jo valikoinut pari pakkaspäivien iloksi.     

Hyvä kanssalukija, miten sinä näet tämän kirja-asian: kirja - e-kirja - äänikirja?
Kuten äsken kerroin, minulla on hyvin vähäinen kokemus muista kuin ensiksimainitusta. En löydä mitään syytä tutustua noihin muihin (korvikkeisiin), koska rakastan kirjoja?
Miten sinä, joka käytät näitä kaikkia osaat olla niin joustava, vaikka sinulla on rakkaat muistot niistä lapsuuden ensimmäisistä kirjoista ja teini-iän lukuhetkistä? Onko esinekirja sinulle kuitenkin se rakkain, vai pidätkö e-kirjaa ja äänikirjaa yhtä hyvinä, vai koetko uudet muodot korvikkeina, kuten minä?
Oletko yhtään huolissaan kirjamaailman muutoksista?

Onko äänikirjoissa jotain sellaista etua, jota en ole huomannut? 


40 kommenttia:

  1. Käytän e-kirjoja nykyään käytännön syistä: asumme kesäaikaan saarimökillämme 4-5 kuukautta, joten on mukavampi kuljettaa alle 200 grammaa ( = 500-600 teosta ) kuin vastaava määrä puujalosteita.
    Kotona hyllytila on loppunut jo, samoin mökillä + saunakamarissa...
    Parikymmentä vuotta sitten oli hyllymetrejä n. 40, ja tilanpuute tuttua jo silloin.
    Kerroimme tutuille hyllyjen täytteiden olevan meidän "perjantaipullojamme".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, meillä on kans "perjantaipulloja". Nykyään ostan ja saan kirjoja pääasiassa joulun aikaan ja synttärinä, muulloin lainaan kirjastosta - paljon. Minähän innostun aina, kun joku esittelee kirjan houkuttelevasti ja haluan sitten tuoda sen meille käymään, vaikka en edes ehtisi lukea. (No,autan kirjailijoita. Hehän saavat pienen korvauksen joka lainasta.)

      Joo, se on hyvä pointti, että ei kanna saareen tavaraa edestakaisin. Minä levoton kyllä haluan saarimökiltäkin viimeistään kahden yön jälkeen taajamaan, kirjastoon ja muille asioille, kesäkahvilaan. Meidän mökiltä ei tosin ole pitkä matka Taavetin keskustaan.

      Kiitos kun kerroit tämän näkökulman, Iikkoo!
      Nyt taidan keskeyttää kommenttien lukemisen tähän ja mennä katsomaan kuuden uutiset välillä. (Eihän sekään ole nykyaikaa, että katsoo tv-uutisia, kait.)

      Poista
  2. Mukavaa pohdintaa Marjatta. Molemmilla on puolensa. Itse nautin enemmän printtikirjoista, mutta olen kyllä löytänyt äänikirjatkin. Löysin ne pari kesää sitten kun yht'äkkiä keksin, että puutarhatöitä tehdessä saattoi kuunnella kirjoja. Se oli niin hyvä oivallus, että siinä kului monta äänikirjaa kukkapenkkejä peratessa. Nykyisin kuuntelen äänikirjoja siivotessa ja kun olen yksin lenkillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä niitä yleisimpiä äänikirjojen käyttötilanteita varmaan ovat eri kulkuneuvoissa kuuntelun lisäksi. Päivän paikallislehdessä eräs kirjastoalan ihminen kertoo kävelevänsä parinkymmenen kilsankin lenkkejä kuunnellen äänikirjoja.

      Poista
  3. Olen lapsesta saakka tykännyt kuunnella kuunnelmia. Muistan kuunnelleeni kuunnelmia jo ennen kuin opin lukemaan, mikä tapahtui vasta koulussa. Sitä ennen vanhempani lukivat minulle ääneen, mikä on käsittääkseni nykyäänkin aika tavallista. Minulle luettiin myös tv-ohjelmien tekstitystä, esim. Batman ja Pyhimys seikkailee tulivat sitä tehen tutuiksi.

    Kirjojen lukeminen on ollut minulle aina tuskallista puuhaa. Lapsena luin sen sijaan paljon sarjakuvia: Korkeajännityksiä ja Siivet-lehtiä ja Aku Ankkaa, Nakke Nakuttajaa ym. Näitä seurasivat Asterix, Lucky Luke ja Tintti.

    Nyt viime aikoina olen kuunnellut kuunnelmia Audio Ylestä. Kuunnelmia on tosi kiva kuunnella. Välillä voi ihan hyvin ottaa pikku torkut ja nykyään ei ole vaiva eikä mikään kuunnella jokin kohta uudelleen, jos siltä tuntuu.

    Elämä on lyhyt kokemus, varsinkin loppupuolella. Eivät kaikki elä kahdeksankymppisiksi, eivätkä jaksa kuluttaa aikaansa pelkästään lukemiseen. Jos kyse on lukemisen tärkeydestä yhteiskunnallisesti, en ole oikea ihminen sitä kommentoimaan. Hämärä käsitykseni asiasta on, että nykyisin on olemassa monenlaisia oppimisen tapoja eikä romaanien lukeminen varsinaisesti taida olla niitä kaikkein tärkeimpiä. Ihmisen ajattelu voi kehittyä kaavamaiseksi ja samansuuntaiseksi enemmistön kanssa vaikka lukisi kaiken maailman kaunokirjallisuuden ja esseet siihen vielä päälle. Mutta kieltämättä oman tiensä kulkijakin voi löytää kaunosta lohtua: "Tietä käyden tien on vanki. Vapaa on vain umpihanki"
    (Aaro Hellaakoski)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohtu ja viihde kai ovat sitä tärkeintä kaunokirjallisuuden antia. On omanlaisensa nautinto sukeltaa kesken arjen, varsinkin "koroanarjen", jonnekin muualle.
      Tietokirjat on eri juttu, ne laajentavat maailmankuvaa, mutta kyllä kaunokirjallisuudestakin oppii asioita, uskon. Mistä sitten asenteet muodostuvat - varmaan monista asioista.

      Mutta hei, Ketjukolaaja, luethan sinä nykyään hyvin paljon. Tykkäät lukea kuunnelma- ja näytelmäkäsikirjoituksiakin.
      Itsekin muistan kuunnelleeni lapsena kuunnelmia. Teimme aina samalla käsitöitä. Opin isoisäni sylissä lukemisen alkeet, mutta sen koommin ei kukaan lukenut minulle, joten piti äkkiä ryhtyä itse lukemaan.
      Uskon, että lapselle lukeminen useimmiten tekee hänestä lukijan. Varmaan vanhempasi antoivat sinulle kipinän, ja monella lapsella juuri sarjakuvat ovat mieluisinta lukemistoa.

      En tiedä, miksi en nykyään enää kuuntele kuunnelmia. Ei ole kai aikaa, koska aina vaan kirja voittaa. Ehkä lapsenakin kirja olisi voittanut, mutta kirjoja ei ollut niin paljon. Oli kyllä kivan yhteisöllistä istua yhdessä äitini ja isoäitini kanssa kuuntelemassa kuunnelmaa kaikilla kudinpuikot kilkkuen.

      Poista
  4. Painavaa pohdintaasi kirjan olemuksesta! Kiitos mietteistäsi.

    Omalta osaltani voin kertoa, että painettujen kirjojen kanssa olen varttunut ja vanhentunut, mutta myös huomannut silmien vanhenemisen. Varsinkin oikea silmäni on edelleen kehno kaihileikkauksesta huolimatta. Siksi e-kirja osuu hyppysiini usein, jotta voin justeerata fonttikokoa. Edestakaisin selailu onnistuu vaivoin. Helpottaa, jos muistaa merkitä sivuja, joihin haluaa palata. Enemmän minua on harmittanut sisällysluettelon puuttuminen Sony Readerista lukiessa, iPadilta sisällyksen saa tarvittaessa helposti näkyviin.

    Äänikirjoja en edes harkitse, koska iltaisin sängyssä tapaan kuunnella Areenasta mukavia ohjelmia ja nukahdan viimeistään ohjelman puolivälissä kuin lapsi iltasadun myötä. Paljon menee harakoille. Joskus harvoin palaan samaan ojelmaan kuunnellakseni sen kokonaan.

    Kukoistakoon painettu, tosissaan kirjoitettu ja huolellisesti toimitettu kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lissu, just tämä, heikkonäköisyys. Siihen varmaan e-kirja suurennusmahdollisuuksineen onkin hyvä.

      Olen muuten kuullut, että jotkut kuuntelevat äänikirjoja nopeutettuna, heh. Minuakin voisi hidas lukija ärsyttää, kuten joskus luentoa kuunnellessa sellainen puhuja, joka laittaa näkyville tekstin, jota vielä lukee hitaasti yleisölle, ääh.

      Mieheni kärsii silmien kuivuudesta ja harmittelee sitä. Hän on alkanut kuunnella illalla petissä podcasteja, nukahtaa siihen ja ohjelma pyörii loppuun. Ei hän yleensä muista mitään kuulemastaan, eli iltasatu. Tämä todistaa sen, että kyllä ihmisen pitää olla tietoinen, että asia painuisi muistiin. Joskus oli nimittäin sellaisiakin huuhaa-teorioita, että unen läpi voisi oppia kielten sanoja.

      Poista
  5. Olen yrittänyt kovasti ryhtyä äänikirjalukijaksi mutta ei vain onnistu! Ajatus harhailee ja yhtäkkiä olen tippunut kärryiltä, sitten vaan "kelailemaan" taaksepäin :(

    Paperikirja on myös minulle edelleen ykkönen, haluan pitää fyysistä kirjaa kädessäni, se on mukava tunne! Mieheni taas puolestaan lukee mieluiten äänikirjaformaatilla. Hänellä on lievä lukihäiriö ja hänen kirjaharrastuksensa onkin saanut ihan uutta potkua äänikirjojen myötä. Minulla taas on näkömuisti, joten sikälikin ymmärrettävää, että nautin enemmän paperikirjan lukemisesta.

    Joten oma mielipiteeni onkin, että on mahtava että löytyy erilaisia vaihtoehtoja erilaisille lukijoille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo totta, lukihäiriöisille luettu teksti onkin mahtava keksintö. Koululaisillakin käytetään tätä keinoa läksyjen luvussa.

      En oikein tiedä, mikä muisti itselläni on, varmaan näkömuisti. Opiskeluaikana tein muistitueksi joka tenttikirjasta paperille jonkinlaisen rungon, jossa oli luvut ja niiden alaotsikot ja jotain avainsanoja. Näin saatoin nähdä mielessäni koko kirjan. Avaruudellisesti näkömuistini on kuitenkin aivan onneton, mille asialle moni on nauranut. Saatan kulkea uusissa paikoissa pitempää, mutkaista reittiä, kunnes joku ensimmäistä kertaa kanssani tallaava toteaa, että voisi tämän suoremminkin kulkea.

      Poista
  6. Olen pari kertaa kokeillut äänikirjaa, mutta ei ole ollenkaan minun juttu.
    Minulle on kirja se oikea. Vaikka en ole himolukija, kuitenkin aina ( lähes aina) on jotain työn alla. Kirjoja ei meidän huusholliin enää voi hankkia, mutta onpa kirjasto ja vielä kirjastoautokin. Tosin tilaamalla kirjan sitä saa odottaa pitkään, mutta hyvää kannattaa odottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, niin kannattaa.

      Meillä on joihinkin kirjoihin pitkät jonot, joskus taas saatan saada vasta julkaistun kirjan ensimmäisten joukossa.

      Toivottavasti kaikenlaiset kokeellisimmatkin kirjat myyvät edelleen, ettei vain kustantamoissa todeta, että eihän sellaista kannata julkaista, mistä ei ole myös äänikirjaksi.

      Poista
  7. mm
    'Patikoidessa haluan kuunnella luonnon ääniä, en kuulokkeista tulevaa puhetta.'
    'kääntelemällä sivuja, täysin keskittyen, mitään muuta puuhaamatta.'
    'Haluan lukea omaa vauhtiani, palailla takaisin, tarkistaa asioita'

    3-0 täältä paperikirjalle Sinun sanoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan samiksia lukijoina, Hikkaj!

      Kommunikaatio kirjan kanssa kaksin on varmaan sitä kirjallisuuden kommunikaatioita, jonka puolesta Juha Seppälä puhuu. Se on hienoa yhteyttä, kaikilla omanlaistaan, siksi lukija välittäjänä häiritsee, vaikka olisi kirjailija itse.

      Poista
  8. Olen kirjojen lukija, en kuuntelija. Nukahdan, kun kuuntelen äänikirjoja. Mies sitävastoin kuuntelee äänikirjoja ja pysyy hereillä.
    Tykkään kuitenkin lukea kirjoja ääneen, kun on lapsikuuntelijoita. Lapset tarvitsevat lisäksi kauniita kuvituksia, joista minäkin nautin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsille lukeminen on sellaista, mitä tykkään tehdä eniten heidän kanssaan, omien silloin aikanaan ja lastenlastenkin kanssa eri pompseissa, heitä kun on abeista päiväkoti-ikäiseen. Pieni lapsi sylissä eläytymässä tarinaan ja kuviin - kyllä, kuvat ovat hyvin tärkeitä - mikä sen palkitsevampaa. Nelivuotias on siitä asti kun nousi jaloilleen kulkenut pitkin kirjahyllyn reunaa valitsenmassa lukemista, alin hylly on aina ollut varattuna lastenkirjoille,
      Sinä taidat lukea lapsille ihan työssäkin.

      Poista
    2. Tulee luettua joka päivä ja nautin todella paljon lukemisesta.

      Poista
  9. Olen vannoutunut paperikirjan ystävä, mutta voin lukea e-kirjan, jos paperista ei saa. Äänikirjoja en kuuntele. Kuunnelmista sen sijaan pidän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama kuin minulla, paitsi että en "ehdi" kuunnella kuunnelmia. Jos televisiota ei olisi, niin sitten varmaan "ehtisin". (Lainausmerkit siksi, että valintakysymyshän se on!)

      Poista
  10. Kirja. Ihan oikea, sellainen jonka voi ottaa käteen. Mulle oli tulossa 2-3 päivän keissi sairaalaan ja ystäväni antoi minulle kirjan. Semmosen pienen, kuin vanhanaikaisen taskuvirsikirjan. Olihan sitä kiva lukea ja pidellä vaikka missä asennossa milloinkin halusin olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sairaalassa on hyvä olla lukemista, ellei ole niin sairas, ettei jaksa mitään. Siellä on kuitenkin joku tylsä tv-kanava aina päällä, eikä tiedä, millainen potilas tuodaan kaveriksi viereiseen sänkyyn. Jos vaikka aivan tuppisuu tai höpöttäjä, jota haluaa paeta.

      Poista
  11. marjatta

    kartan äänikirjoja, koska olen niin hirveän valikoiva puheäänen kanssa. ärsyynnyn helposti 'väärästä' artikulaatiosta. sama juttu löysän intonaation kanssa, tai jos joku mörisee liikaa. olen joutunut lopettamaan todella hienojen dokumenttienkin katsomisen, kun kertoja ei osaa puhua selkeästi ja maltillisesti.

    ensimmäinen äänikirjani oli tytti paavolaisen c-kasetille lukema muumikirja. hän tulkitsi sopivasti, eikä alleviivannut tekstin yksityiskohtia väärin. hänen kohdallaan oli helppo hyväksyä se, että tove janssonin ja minun välissä oli toinen tulkitsija.

    voisin kuvitella kuuntelevani äänikirjoja vaikka autoa ajaessa. ja koska olen tällainen yökukkuja, voisi olla kiva kuunnella sellaista yöradiota, jossa ei olisi ollenkaan musiikkia, vaan jossa luettaisiin pelkästään kirjoja, joka ikinen yö. varsinkin jos niitä lukisi erja manto ja esko salervo.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, paljon on kiinni lukijasta. Tuon WSOY:n Nauravia naisia CD:n novellien tulkitsijoista pidän Seela Sellan tyylistä lukea Sinikka Nopolan tekstiä ja Martti Suosalon lukema novelli Kappelikeikka (Maritta Lintusen novelli) on aivan yliveto tulkinnaltaan, mutta Sanna Stellania en jaksa kuunnella, koska hän ikään kuin ilkkuu koko ajan.

      Docventuresin alku- ja loppukeskustelut menevät pilalle Tunnan omituisen puhetavan vuoksi, Riku sen sijaan on hyvä.

      Ajattelen, että jos joudun kuuntelemaan epämiellyttävää lukijaa, niin se on kuin joutuisin hengittämään hengityskoneessa koneen tahtiin. Siinä kai menee helposti paniikkiin, joten nukutus armahtaa ja rauhoittaa potilaan.

      Poista
  12. Kirja kirjana, kuuntelen joskus Heli Laaksosta ja Tabermannin runoja äänikirjalta jotka ovat omassa hyllyssä. E- kirjaa kokeilin viimekeväänä, kun kirjastot sulkivat ovensa.
    Ilolla otin vastaan kirjat tauon jälkeen.
    Lukemaan oppiminen oli silloin kauan sitten vaivalloista, sitten jossain vaiheessa alkoivat liikennöidä kirjastoautot, sieltä se lukuinnostus lähti. Lukeminen on elämäntapa, aina pitää olla kotona kirjapino. Jokainen joka lukee huomaa, että se kannattaa aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 'Lukeminen kannattaa aina', taisi olla Jörn Donnerin iskulause lukemisen puolesta vai oliko se kirjahyllymainos.

      Tähän mennessä kommentit näyttävät, että paperinen kirja on voimissaan.
      Voi olla tosin, että äänikirjojen ja digikirjojen suosijat eivät ohjaudu blogiini.
      On myös sellainen trendi, että eri mieltä olevat pelkäävät tyrmäystä, koska somekeskustelu on monesti niin lyttäävää.
      Meinasin laittaa tuonne kirjoitukseni loppuun, että tämä(kään) ei ole mikään vänkäysasia, mutta sitten ajattelin, että sehän nyt on itsestäänselvää.

      Poista
  13. Luen kyllä edelleen myös ihan perinteisiä painettuja kirjoja, mutta äänikirjat ovat tulleet tähän rinnalle tasavertaiseksi lisäksi. Yksin asuvalla ihmisellä arkiset askareet kuluvat rattoisasti kirjaa kuunnellessa.

    Innostus äänikirjoihin on jo varhaista perua. Lapsena kun meillä oli vieraita käymässä, niin lähestyin toiveikkaasti aina heitä kirja kädessä, josko saisin hänet lukemaan minulle ääneen. Halu kirjoihin oli niin kova, etteivät vanhempani ja hoitotäti millään ehtineet lukea niin paljon kuin olisin kaivannut. Avuksi keksittiin Ylen lastenkuunnelmat, joita isäni nauhoitti kaseteille sekä kirjastosta saatavat satukasetit. Opin myös itse lukemaan varhain, mutta ääneenlukemista jatkettiin silti, koska nautin siitä niin kovasti. Että rakkaita muistoja on sekä lukemisesta että kuuntelemisesta.

    Löysin äänikirjat uudestaan vajaa 15 vuotta sitten, kun niskassani oli hermopinne, joka esti kirjojen lukemisen lähes vuoden verran. Silloin kirjastojen cd-äänikirjakokoelma ei ollut kummoinen. Äänikirjat jäivät siitä siihen rinnalle, käyttö lisääntyi kun valikoima parani suoratoistopalvelujen myötä.

    Perussyy äänikirjainnostukseeni on varmaankin sen, että olen hyvin auditiivinen ihminen. Koulussakin kuuntelin aina tunnilla hyvin ja asiat painuivat niin mieleeni, ei sitten tarvinnut käyttää paljon aikaa koululäksyjen lukemiseen.

    Minua joskus vähän ärsyttää asian polarisointi, että oletko äänikirjojen puolella vai niitä vastaan. Uskon, että useimmat äänikirjojen kuuntelijat ovat myös painettujen kirjojen lukijoita. Äänikirjaksi käyvät yhdenlaiset kirjat (vahva tarina tai vahvat henkilöhahmot), luettavaksi kaikenlaiset. Ja iloisen sekaisesti aion niitä vastedeskin lukea.

    Ja kyllä, minusta kuunteleminen on lukemista jos kuuntelee koko tekstin ja keskittyy siihen. Luonnollisesti keskittyminen hieman vaihtelee kuunnellessa, mutta niin se tekee joskus lukiessakin. Äänikirjassa voi myös melko helposti palata taaksepäin ja kuunnella uudestaan ohimenneitä asioita ja tehdä kirjanmerkkejä. Ei siis joko tai vaan sekä että!

    Työssäni kirjastossa pienessä maalaiskunnassa näen myös sen, että ei se painettu kirja ole mihinkään häviämässä. En usko että se Suomessa häviää mihinkään kymmeniin vuosiin. Kovin on meillä pientä e-kirjojen kysyntä. Lisäksi vain murto-osa kirjoista on saatavilla digitaalisessa muodossa. Uutuuksien osalta niitä kyllä on paljon ja klassikoitakin näkyy, mutta ne valtavat massat siitä väliltä ovat toistaiseksi saatavilla vain paperisina kirjoina. Ja niitä saa onneksi kirjastoista, kun ei enää kirjakaupoista, kirjan elinkaari on kaupoissa niin lyhyt.

    Anteeksi, nyt tuli pitkä kommentti, mutta aihe osui lähelle sydäntä. 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon pitkästä ja asiantuntevasta kommentistasi!

      Ilmeisesti äänikirjan haltuun otto vaatii totuttelua, jota sinä sait, kun et pystynyt sairauden vuoksi perinteiseen lukemiseen ja sen jälkeen koit, ettei väliä kumpi aisti, silmä vai korva.

      Lohdullista, kun olet kirjastoihmisenä sitä mieltä, että painetut kirjat pysyvät. Kauhea ajatus, että ei olisi kirjastoja, vaan me ostaisimme vain sisältöjä pilvipalveluista.

      Poista
  14. Hei Marjatta!
    Huomaan, että sinulla on pientä vastahankaa, ettei vain ennakkoluuloja, äänikirjoja kohtaan. Minusta printtikirja ja äänikirja eivät ole vastakkaisia vaan ne tukevat toisiaan. Totta kyllä, kaikki tekstit eivät varmaan ole parhaimmillaan ääneen luettuina. Ja aistikokemus on erilainen. En minäkään kovin usein äänikirjoja kuuntele, autossa yksin ajaessani vain.
    Viime kesänä kuuntelin Rosa Liksomin äänikirjan Hytti nro 6 Pertti Sveholmin lukemana. Oli hieno elämys, suorastaan parempi kuin printtinä luettuna. Suosittelen!
    Aurinkoisia päiviä sinulle!
    t. manu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pientä vaan isoa vastahankaa, ja varmaan ennakkoluuloakin.

      Kiitos suosituksesta!
      Muistan kyllä yhden tapauksen, jossa kuuntelu sai minut kiinnostumaan kirjasta, jonka olin jättänyt lukiessa kesken. Se oli Satu Taskisen Täydellinen paisti, jonka Helsingin Sanomien raati arvioi vuoden 2011 parhaaksi esikoiseksi. Tätä kirjaa luettiin jatkokertomuksena radiossa juuri siihen aikaan päivällä kun laitoin ruokaa. Kiinnostuin ja luin sen sitten uudelleen kirjana. Myös Pikkujuttu-sarja, viiden minuutin kuunnelmat olivat kivoja. Niistähän Kyrön Mielensäpahoittajakin sai alkunsa, ja oli myös muutaman muun kirjailijan oivaltavia hahmoja, joista osa on siirtynyt kirjoihin.

      Kuin myös sinulle, Manu!

      Poista
  15. Painettu kirja on paras. Tabletilta jäävät e-kirjat lukematta. Luen usein sängyssä illalla kyljelläni ja ei tabletti ole kätevä ollenkaan. Tilasin tässä Bookyn tammialesta muutaman kirjan ja en tajunnut ollenkaan katsoa, että yksi kirja oli minikokoa. Katja Kallion Säkenöivät hetket oli kokoa 12 x 8 cm ja kirja luetaan vaakatasossa. Aika näppärä juttu ja hintaa kirjalla oki 3 euroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut jonkun tuollaisen kirjan, en muista minkä. Erittäin kätevä ahtaissa tiloissa, esim. kulkuneuvoissa.

      Miehellä on lukulaite ja hän on viimeisimmillä (toivottavasti ei viimeisillä!) matkoillamme lukenut kirjoja vain siitä. Kirjaston kirjoja ei saa sille laitteelle, niitä hän on lukenut tabletilta, mutta lukee kyllä eniten oikeita painettuja kirjoja hänkin. Hän on toisin kuin minä utelias tutustumaan uusiin laitteisiin. Oli jo kerran heittämässä vinyylilevytkin menemään, mutta on sitten kiitellyt minua, joka pelastin ne. Hänellä on musiikki pilvikirjastossa eri kansioineen, minulla CD-levyinä, enkä luovu myöskään DVD-elokuvista. Ei noissa suoratoistoissa ole vanhempia elokuvia.

      Poista
  16. Olen lukenut paljon suomalaisia e-kirjoja ihan siitä syystä, että suomalaiset paperikirjat on kalliita ja lähetyskulut Saksaan hurjia. Äänikirjoihin en ole vielä päässyt oikein kunnolla sisään ja olen huomannut, että en keskity siinä niin hyvin kuin itse lukiessa ja saatan jopa nukahtaa. Joudun loppukuussa kaihileikkaukseen ja sen jälkeen ei saa lukea, silloin aion testata taas äänikirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, sinun tilanteessasi e-kirjat varmaan ovatkin hyvä ratkaisu.
      Sinulle tulee sama tilanne, mikä oli edellä Lukutoukalla, äänikirja tulee testatuksi toipuessa. Kiinnostaa kuulla, tykästytkö niihin vai odotatko malttamattomana, että pääset taas lukemaan kuuntelemisen sijaan.

      Poista
  17. Word, Marjatta.

    Tekstinkäsittelyohjelmaa soisi jatkossakin käytettävän niin, että tulostimesta tulee lopulta ulos fyysinen kirjailijan itse näpyttämä kirja, jonka kannen on suunnitellut graafikko tai taiteilija.

    Olen kuunnellut vain Eeva Kilven Sinisen muistikirjan äänikirjana ja silloinkin ainoa syy tällaiseen valintaan oli migreeni. Lyhyisiin mietteiisiin äänikirjaformaatti sopii kyllä hyvin ja esimerkiksi kuuntelemiini kummitustarinoihin. Mutta kaiken muun luen ehdottomasti mieluummin kirjana mainitsemiesi syiden takia.

    Olen myös huolestuneena seurannut, kuinka äänikirjat valtaavat alaa. Myös hyvin moni kirjabloggari tekee arvionsa nykyään jopa enemmän äänikirjojen kuin perinteisten kirjojen perusteella. Miten äänikirjojen räjähdysmäinen suosio tulee lopulta vaikuttamaan lukutaitoon ja omaan kykyyn luoda jäsenneltyä tekstiä? On hyvä, että tutustutaan uusiin tapoihin ja hyödynnetään niiden hyviä puolia, mutta jälleen kerran: tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Esmeralda siitä, että sinäkin näet myös huonoa äänikirjojen suosion lisääntymisessä.
      Kommenttisi loppusanonta sopii hyvin tähän yhteyteen.

      Painetussa kirjassa kiinnitän aina huomiota kirjan visuaalisuuteen, miten teksti on jaoteltu jne. Joskus näillä seikoilla on jopa tärkeä rooli kirjan ymmmärtämisessä.

      Olen silloin tällöin huomannut kuullun pohjalta kirjoitetuissa blogijutuissa muistivirheitä, joita voi tietysti tulla muutoinkin - ja minulle varsinkin tulee - mutta heti on juolahtanut mieleen, että äänikirjasta on ehkä vaikeampi tarkistaa, ketä ne henkilöt nyt olivatkaan ym. detaljeja.

      Toivottavasti lapsille edelleen annetaan lahjaksi kirjapaketteja eikä jotain koodeja, joilla pääsee kuuntelemaan.

      Poista
  18. Paperikirjassa olen pysynyt. Joitain kirjoja on näppärimmin tullut haltuun sähköisinä (koska se on näppärä keino levittää esim. projekti Gutenbergin materiaaleja), mutta nekin sitten mieluummin printtaan ja luen paperilta...

    Suhtaudun hieman epäluuloisesti siihen, että mahtaako moni sellainen kirja, joista olen pitänyt, toimia äänikirjoina, tai vastaavasti omiin kykyihini sisäistää tuolla tavalla tekstiä, mutta oikeastaan keskeisin syy miksi ei edes kiinnosta kokeilla on, että jos kuuntelen jotain niin miksen kuuntelisi musiikkia. Ei ole tähän mennessä tullut vastaan tilannetta jossa voin kuunnella musiikkia, mutta kuuntelisin mieluummin kirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla sama, kuuntelen musiikkia (joskus näköaisti mukana, konserteissa), mutta tekstiä luen. Olen aivan tyytyväinen tähän perinteiseen malliin.
      Ja sinun laillasi olen tulostanut netissä olevan kirjan arkeiksi, ja pari kertaa, kun olen päässyt esilukijaksi, niin silloinkin olen printannut tekstin, koska olen kokenut sen paperiarkkeina paljon enemmän kirjaksi kuin tekstinä ruudulla Koen, että ruudut ovat asiointia varten - ja blogia.

      Poista
  19. Lisään tänne vielä yhden mieleen juolahtaneen asian.

    Jos e- ja äänikirjat ovat niin hurjan halpoja nettikirjakaupoissa kuin mitä äsken asiaa tutkaillesssani sain selville, niin miten käy kirjailijan palkkion? Jos kirjailijalle maksettava osuus kirjasta pienenee, niin mitä se vaikuttaa laatuun? Kokeeko kirjailija enää samaa iloa "lapsensa syntymästä", jos se lapsi on vain tekstiä laitteella tai luettua tekstiä kuin hän kokee nyt, kun kirjan saa esineenä käteensä? Eivätkö kirjan uudet muodot, varsinkin jos niitä käytetään ilman että on olemassa myös printtikirja, laimennakin kirjan idean myös monelle kirjailijalle ei vain monelle lukijalle?
    Kyselen näitä itsekseni ja jään edelleen miettimään, tuskin kukaan enää eksyy tänne kommenttiketjun päähän.

    VastaaPoista
  20. Eksyin tänne vasta nyt. Tai itse asiassa luin kirjoituksesi, Marjatta, heti tuoreeltaan, mutta silloin en ehtinyt kommentoida.

    Kysyt kirjoituksesi lopussa, onko äänikirjoista jotain etua. Minulle se etu on ollut, että oli vaihe, jolloin ehdin "lukea" tai kuluttaa kirjallisuutta enemmän, kun kuuntelin niitä myös äänikirjoina, sillä olen hidas lukija. Minulla oli parinkymmenen minuutin työmatka, jonka taitoin omalla autolla. Alkumatka hiljaisen pikkukaupungin sivutietä, loppumatka maaseudun peltojen halki. Alkuun kuuntelin radiota, mutta sitten keksin äänikirjat, ja noitten vuosien ja työmatkojen aikana tulin kuunnelleeksi aika pinon romaaneja.

    Muina aikoina luin silloinkin paperikirjoja. Äänikirjoiksi valikoitui helpohkoja, juonivetoisia romaaneja ja dekkareita, joissa ei kikkailtu erikoisilla kerrontaratkaisuilla, aikahypyillä tai vaikeilla sisällöillä. Jos meni muutama lause hukkaan, kun pysähdyin risteykseen ja seurasin liikennettä, pääsin heti taas tarinan kärryille. En kuitenkaan sanoisi, että äänikirjat laskevat rimaa. Aina - tai ainakin pitkään - on ollut kepeämpää, helpompaa ja viihteellisempää kirjallisuutta ja sitä on luettu paljon.

    Syvällisempää ja pohdituttavampaa kirjallisuutta luen mieluiten paperilta ja kyllä niitä keitä romaanejakin. Muutama vuosi sitten hankin myös e-kirjan lukulaitteen (jolla muuten voin lukea kirjaston e-kirjojakin), ja se on hyvä illalla sängyssä lukiessa, kun se ei vaadi hyvää valoa ja tekstin saa mieleisekseen, ja matkoilla, mutta oikein kovasti en ole sitä viime aikoina hyödyntänyt.

    En osaa sanoa, laimentaako kirjallisuuden uudet muodot kirjan perimmäisen idean. Teksti tai tarina on kuitenkin kirjailijan kirjoitettava, jotta se voidaan muokata e-kirjaksi tai lukea äänikirjaksi. Kirja esineenä ei ole uusissa muodoissa tärkeä, mutta kyllä minäkin uskon, ettei painetun kirjan taru ole vielä lopussa. Se on vain saanut uusia serkkuja sukuunsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos monipuolisesta pohdinnastasi Paula!

      Minä olen alkanut huolestua, kun sieltä täältä on tutkijoiden piiristä kuulunut termejä kuten 'jälkigutenbergiläinen aika' ja 'toinen suullisen perinteen aikakausi'. Joku futuristi oli tiivistänyt näkemänsä muutoksen niin, että lukeminen on muuttumassa harvojen harrastukseksi kuten maalaaminen.

      Jos ajattelen omaa elinaikaani, niin kyllähän tv, suoratoistot, tubettajien seuraaminen ja pelimaailma on syrjäyttänyt kirjojen lukemista paljon. Minun nuoruudessani kaikki koulukaverit lukivat.
      Kirjahylly, joka on ollut sivistyskodin merkki, on monesta kodista hävitetty.

      Positiivisia asioitakin näkyy. Korona-aika on ilmeisesti lisännyt lukemista, ja ihmiset kirjoittavat paljon elämäkertoja omakustanteina. Itsekin olen saanut sähköpostissa mainoksia nettikirjoituskursseista. Tämä lisää uskoa siihen, että gutenbergiläinen aika jatkuu hedelmällisenä.

      Poista

Koronasta, sydämestä ja lukemisista (aina!)

Lumi Dele, 7v Tämä ansiokas teos on yksi vuosi sitten järjestetyn Lasten Hesarin koronakuvakilpailun satoa. Elämme toista koronatalvea. Pah...