tiistai 21. tammikuuta 2020

Ei chick litiä vaan elämää


Bloggari ilta-auringossa Costa Adejessa


Täällä sitä lueskellaan parvekkeella Luoteis-Afrikan saarilla. Näin kuulemma jotkut määrittelevät olinpaikkansa, kun eivät kehtaa sanoa olevansa Kanarialla. Minkä ihmeen takia!
Sää on suosinut ja kaikki muukin on mennyt mukavasti. Olemme viettäneet aikaa sekä aurinkolomalaisina (minä!) että kaupunkituristeina. 
En malta olla kertomatta heti alkuun, että sain eilen soiton lääkäriltäni kolesteroliarvoista: kokonaiskolesteroli oli laskenut 6,6:sta 4,7:ään ja huono kolesteroli oli nyt 2,8, kun se vielä ennen joulukuun lopun mittausta oli huima 4,6. Jeeee – Keiju Alentajaan (mikä nimi margariinilla!) ja kevytjuustoihin siirtyminen on tepsinyt, ja varmaan suuri(n) ansio on syöpälääkityksen lopettamisella. Täällä arvot ovat luultavasti vain parantuneet. Paljon liikuntaa, aurinkoa ja hedelmiä.
Nyt ei olekaan ehkä niin kiire muistelmilla, kun suoneni antavat minun elää,  heh heh, ehdin kirjoittaa blogiakin… Olen kirjoittanut jo alkusanat omaelämäkertaani. 

This Is Not Chick Lit on Elizabeth Merrickin vuonna 2006 kokoama teos, jossa on novelleja kahdeksaltatoista lupaavalta amerikkalaiselta naiskirjailijalta. Jotkut heistä, kuten Curtis Sittenfeld, olivat julkaisseet jo useita kirjoja, jotkut olivat uransa alussa, julkaisseet kirjoituksiaan vasta lehdissä, kuten USA:ssa on tapana, ja odottamassa ensimmäisen kirjansa julkaisua. 

Merrick on kirjoittanut alkuun selityksen valitsemalleen kokoelman nimelle. Hän määrittelee tuolloin vielä melko uuden termin 'chick lit' hauskasti entisajan romanttisen naiskirjallisuuden tyttäreksi ja muotilehden sisarpuoleksi. Valkoihoinen nuori nainen seikkailee suurkaupungissa  etsien prinssiään, shoppaillen, harrastaen dieettejä, mokaillen rakkaussuhteissaan, vältellen pomoaan ja uskoutuen lounaalla homoystävälleen. Chicklit lienee saanut alkunsa Bridget Jonesin päiväkirjoista, joissa ihana, kupliva Bridget ei huomaa prinssiään, vaikka tämä on ihan vieressä. En ole lukenut Bridget Jones -kirjoja, mutta niiden pohjalta käsikirjoitetut elokuvat ovat minusta aivan mahtavia. Renée Zellweger ja  Colin Firth toisiaan kohti hapuilevina Bridget Jonesina ja Mark Darcyna tuovat mieleen Jane Austenin henkilöhahmot 1800-luvulta. 
Bridgetin jälkeen tulivat muotimaailmaa lähellä olevat Shopaholic-kirjat ja Devil Wears PradaEn ole lukenut näitä, käännellyt kylläkin kädessäni kirjakaupassa.
Oikeastaan ainoa chick lit -genreen luokiteltu teos, jonka olen lukenut on Riikka Pulkkisen romaani Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän, ja minusta se on Pulkkisen paras teos.  
Sijoittelut ovat joskus vain haitaksi, eikä genre kerro, onko kirja hyvä vai huono.

Merrick tunnustaa chicklitin tarpeellisuuden rentouttavana hattarana, mutta pahoittelee sitä, että näiden kirjojen valtavat mainoskampanjat jättävät varjoon naisten kirjoittamat naisista kertovat kirjat, jotka laajentavat tajuntaamme, eivätkä tarjoile kliseitä, vaan paljastavat, mikä muu kuin Prinssi Rohkean etsintä on elämässä kaunista ja mikä kaikki koskettaa sydäntämme. 
Tämän kokoelman novelleissa on eri aiheita, myös paljon rakkautta. 

Kokoelmassa oli yksi novelli, joka kosketti minun sydäntäni, niin että olin pakahtua (onneksi suonet eivät olekaan tukossa!). Tämä novelli on Roxana Robinsonin Embrace (syleily). 
Novellissa on kolme lukua, jotka kukin päätyvät syleilyyn. 

Ensimmäinen luku alkaa:"They’re married, but not to each other." Hyvä, selkeä alkulause. Käy ilmi, että Nat ja Ella ovat ihastuneet ja päätyneet tilanteeseen, johon syrjähypyissä monesti päädytään, hotellihuoneeseen. Kumpikin heistä katuu huoneeseen päästyään sitä itsestäänselvyyttä, mihin he ovat ryhtymässä. Ella ajattelee, että kun hän kerran lähti Natin mukaan, hän ei voi kieltäytyä seksistä. Nat, joka on myös tajunnut virheen, huomaa Ellan kärsivän ilmeen, ottaa hänet syleilyynsä ja pitää siinä kauan, ei muuta. 
"He holds her until he feels her quiet, until she understands that she is safe; that all he wants from her is this close holding, this understanding." 

Toinen luku alkaa:"They’re married, and now to each other."
Pariskunta on käynyt läpi rankat avioerot ja nyt heillä on ollut toisensa jo yhdeksän vuotta. He rakastavat toisiaan, mutta tappelevat paljon. Ollaan lomalla Italiassa ja ajetaan moottoritietä. Nat on suunnitellut kaiken lomareissulla Ellaa ajatellen, mutta tämä vain pauhaa siitä, miten Nat päättää kaikesta. Taustalla on se, että Ella olisi halunnut mennä aistimaan tunnelmia kylän kirpparille, mitä Nat väheksyi ja pyysi Ellaa käymään siellä yksin. Ella tulkitsee, että hän on Natin mielestä tyhmä ja tuntee, että hänen murjotuksensa vain pahentaa tilannetta ja kohta Nat haluaa erota tällaisesta turhan valittajasta. Ella on omalla urallaan menestyvä nainen ja silti näin epävarma. Hän alkaa itkeä epätoivosta, mistä Nat on ymmällään. Lopulta Nat poistuu suunnitellulta reitiltä ja ajaa tien sivuun. Ella ajattelee Natin avaavan oven ja antavan hänelle, kiittämättömälle, lähtöpassit, mutta tämä haluaa vain löytää keinon palauttaa kadotettu onni ja harmonia ja on muistanut syleilyn, joka vie heidät siihen tilaan, missä he parhaiten tuntevat toisensa. 
"He holds her tightly inside the circle of himself, pressing his cheek against her head. He feels her collarbones against his chest, her shoulder blades beneath his hands. Her hair is shorter now, but still silky." 
Eiköhän useimmat rakastavien ihmisten riidat johdu epävarmuudesta, siitä, ettei oikein tunneta vielä toisiaan ja pelätään, ettei ollakaan rakastettavia toisen silmissä. 

Kolmas luku vie viisitoista vuotta eteenpäin. Ella ja Nat ovat tyyntyneet ja osaavat olla luottaen toistensa kanssa. Nat on tyytyväinen siitä, että he saavat lähestyä vanhuutta yhdessä.
Ollaan lentokoneessa matkalla Bostonista San Franciscoon. Yhtäkkiä koneessa syntyy hälyä. Tummaihoinen, hurja nuorimies syöksyy käytävälle, huutaa vihaisena matkustajille ja ajaa heitä koneen takaosaan. Lentoemäntä syöksyy miehen takaa huutaen apua ja kertoen, että koneessa on kaappareita. Kaappari vetää lentoemännän eteensä, taivuttaa tämän kaulaa taaksepäin ja sivaltaa kaulan poikki. Verta roiskuu joka puolelle, veren haju tuntuu ilmassa ja ihmiset ovat kuin koomassa. Kone kääntyy laskuun ja lisää vauhtia. Ella huomaa Natin takaa, että ollaan New Yorkissa aivan kattojen yläpuolella. Eikö kaapparit yleensä vie koneen jonnekin muualle, Kuubaan tai Palestiinaan? Toinen kaappari ilmestyy käytävälle, ja molemmat miehet huutavat jotain keuhkojensa täydeltä oudolla kielellä, fanaattisesti ja voitonriemuisesti. 
Nat kääntyy hitaasti ympäri välttäen kaappareiden katsetta. Hän näkee Manhattanin rakennusten katot ja juuri ennen loppua hän saa peitetyksi näyn Ellalta, jonka on sulkenut tuttuun syleilyyn, heidän turvapaikkaansa. 

Luin tämän novellin sängyssä otsalampun valossa Unton jo nukkuessa. Sitten vuodatin kuumia kyyneliä ja aamulla uudestaan, kun kerroin Untolle, mitä olin lukenut. 
Sen jälkeen kirjoitin omaelämäkertani alkusanat kiitollisena elämästä ja pitkästä avioliitostani.  
Tilasin AdLibriksestä Robinsonilta pari kirjaa. Häneltä ei ole kai suomennettu mitään. Toivon, että suomennettaisiin.

Jos joku nyt on tulossa Teneriffalle ja huomaa lukemisen matkan aikana loppuvan, niin El Corte Inglésin kirjaosastolla Santa Cruzissa on pieni hylly englanninkielisiä kirjoja. Espanjan taitajille on tietysti vaikka mitä. Täällä Costa Adejessa, missä meillä on majapaikka, on vieraskielisten kirjojen antikvariaatti ja uskoisin, että myös muissa rantakeskittymissä Los Cristianosissa ja Las Americassa on englanninkielisten kirjojen myyntiä. Huoneistohotelleilla on yleensä yhteistiloissa joku hylly, johon matkustajat ovat jättäneet kirjojaan. 
Minä otin meidän pesutuvan seinälle sijoitetusta hyllystä lainaksi brittijulkkis Katie Pricen muistelmat Love, Lipstick and Lies. Kannessa kerrotaan, että kyseessä on tekijän toistaiseksi sensaatiomaisin omaelämäkerta. Tämä ei siis ole ensimmäinen eikä viimeinenkään muistelma Pricen värikkäästä elämästä, vaan kuvaus muutaman vuoden vuoristoradasta. Tässäpä chick lit -tyyliä malliksi minulle! Tyyli vaikuttaa reippaalta ja kuvissa on paljon poseerausta.


Olen lukenut myös pari tasokasta ruotsalaisten naiskirjailijoiden kirjoittamaa dekkaria. Niistä myöhemmin. 

Matkakertomus tai -kertomuksia (katsotaan nyt) tulee myös, kun olen päässyt kotiin ja saanut tehdyksi parempia kuvia (plus saanut käyttööni mieheni huolella tekemiä kuvia).


Santa Cruzista


25 kommenttia:

  1. Oi ihanuutta, siellähän on valoa, sinistä taivasta ja rantakelit!

    Nauttikaa!!!

    Onneksi olkoon kolesteroliarvojen putoamisesta!

    Luoteis-Afrikan saaret...oli minulle kyllä ihan uusi nimitys :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ollut valoa riittämiin. En malttaisi olla sisätiloissa ollenkaan. Luulin, että olisi viileämpää, mutta olemme voineet tähän asti nauttia kaikki ateriat ulkoilmassa ja uineet lämmitetyssä altaassa. Jotkut rohkeat kahlailevat kaksikymmenasteisessa meressä, en minä. Biitsit eivät myöskään ole kovin houkuttelevia, koska ne ovat tuhkanharmaata, noelta näyttävää vulkaanista hiekkaa.

      Kolesteroliarvojen paraneminen on ihme. Minä kyllä tein kaikkeni. Siirryin niin kevyeen ruokaan, että laihduin kolmisen kiloa, vaikka se ei ollut tähtäimessä. Nyt ei edes enää tee mieli mitään raskasta.

      Monet häpeävät olla mukana massaturismissa. :) Olen nähnyt useammassakin matkablogissa otsikkoja, miten ollaan Luoteis-Afrikassa, ja tekstissä käy ilmi, että matkan kohde on Kanarian saaret.
      Onhan se ekologisempaakin, että me auringonnälkäiset olemme kiltisti meille suunnitelluissa karsinoissa emmekä sooloile kukin miten sattuu.
      Tämä rannikko on kyllä kaavoitettu tehokkaammin, mitä missään rantakohteessa missä olen ollut, jättihotelleja ja kauppoja vieri vieressä, ilman viheralueita, mutta en valita. Bussiyhteydet ovat hyvät, ja mehän sinkoilemme busseilla eri puolille pientä saarta. Heti aluksi kävimme katsomassa elämää varsinaisessa Adejen kaupungissa kymmenisen kilometrin päässä sisämaassa ja osuimme seuraamaan maratonia.
      Yksi fiestakin on koettu ja kuunneltu perinteistä musiikkia joka on vähintään yhtä surumielistä kuin suomalaiset kansanlaulut.

      Poista
    2. Ai niin, Kaanriansaarret kirjoitetaankin näin yhteen. Huomasin, kun tarkistin, mikä näistä saarista olikaan se, missä Mauno Koivisto vietti lomiaan. Se oli Las Palmas.

      Poista
    3. Korjaan taas itseäni: Koiviston lomasaari oli Gran Canaria ja siellä pääkaupunki Las Palmas. La Palma on yksi saarista. Palmujahan täällä on ja sanaa käytetään nimissä paljon niin yksikössä kuin monikossakin.

      Poista
  2. Upea kuva aurinkolomalaisesta avaa komeasti hyvät uutisesi ja vavisuttavat lukukokemuksesi. Oli hauska lukea juttua, pitkästä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin, että tämä on sopiva chick lit -otos, kun bikinien värikin on koralli. Tässä näkyy huonompi rinnaton puoleni, arpeakin kainalossa, mutta se taas sopii otsikon loppuosaan 'elämää', joten en välitä.

      Tuo novelli vavisutti minua enemmän kuin moni teksti pitkään aikaan. Siinä oli elämän kulkua, hellyyttä, ja muistutus siitä, miten nopeasti kaikki voikaan joskus päättyä.

      Poista
  3. Kyllä sinun ja teidän kelpaa! Kanarian aurinko tekee todella hyvää keskellä talvea. Myönnän itsekin hieman hävenneeni Kanarialla lomailua joskus nuorempana, mutta olinkin valinnut ihan väärän matkakohteen ja aktiviteetit. Nyt antaisin mitä vain ihan mistä tahansa kanarialaisesta aurinkotuolista, kirjasta ja drinkistä! Myöskin kirjan kirvoittamista kyyneleistä.
    Onnittelut kolesteroliarvojen laskusta. Odotan kyllä jo elämäkertaasi, mutta ehtiihän sitä! Hyvä avioliitto ainakin pidentää tutkitusti elämää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me valitsimme Teneriffan täysin auringon vuoksi. Ajattelin, ettei kai tämä ihan huono paikka voi olla, kun on kelvannut Mauno ja Tellervo Koivistollekin, jotka viettivät aikanaan toistuvasti lomiaan naapurisaarella Las Palmasissa.
      Kulttuuriakin löytää kyllä halutessaan. Tässä Costa Adejessa on yllättävän upea kulttuurikeskus Magma Arte & Congresos ja Santa Cruzissa oopperatalo, jonka esitteistä huomasin, että siellä on ollut äskettäin vierailevana kapellimestarina Santtu- Matias Rouvali.
      Tekisi mieli tulla tänne vielä joskus uudestaan niin, että valitsisin ajankohdan jonkin upean konsertin tai oopperaesityksen mukaan. Yleensä haluan ainakin kahdesti samaan paikkaan, koska on niin kiva, kun tullessa tietää, mihin tulee.

      Esmeralda, jos siitä muistelmasta jotain tulee, niin se on vain muutaman kappaleen painos ihan lähimmille. Voihan siinä niinkin käydä, että kirjani on kuin Sagrada Familian rakentaminen, ikuinen projekti...:D

      Poista
  4. Tämä talvi on niin surkea, joten viisaasti olette tehneet. Nauttikaa auringosta! Minä kärvistelen täällä pimeässä ja vasta huhtikuun lopussa suuntaan Roomaan. Hienosti ovat kolesteroliarvosi parantuneet! Elämäniloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, huhtikuun lopun Rooma kuulostaa ihanalta! Sinulla on mitä odottaa Suomen 'pitkässä marraskuussa', kuten jotkut ovat tätä omituista sydäntalvea määritelleet.
      Valo lisää iloa, energiaa ja kaikinpuolista hyvinvointia. Tunnen sen.

      Poista
  5. Oi, ihanalta vaikuttaa oleilu siellä. Enpä ole tullut ajatelleeksi, että Kanariaa pitäisi jotenkin hävetä. :) Luoteis-Afrikan saaristo tietysti kuulostaa eksoottisemmalta. Olipa nimitys mikä tahansa, ilmasto vaikuttaa ihastuttavalta tähän ikuiseen syksyyn ja peruttuun talveen verrattuna.
    Aurinkoa päiviin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jonna!

      Minulla on eräs tuttava, nainen, joka häpeää puolestani minun aurinkolomiani. Hän yhdistää niihin jotain paheellista. Hän on myös sitä mieltä, että ei saisi tykätä kauniista vaatteista eikä mistään naisellisesta. En tiedä, mistä tämä puritanismi johtuu. Onhan meri-ilmastoa ennen vanhaan suositeltu ihan lääkkeeksi keuhkotautisille ja psyyken kolhuista toipumiseen.

      Toivotaan, että se aurinko pian näyttäytyisi Suomessakin. Tammi-helmikuu on ollut joskus häikäisevien hankien aikaa. Minä en kaipaa lunta enkä kylmää, mutta valoa kyllä.

      Poista
  6. Kuva tyytyväisenä myhäilevästi lomailijasta kertoo kaiken oleellisen:)
    Teneriffa on kiinnostava, kaunis ja luonnoltaan monimuotoisin Kanarian saarista. Mainiota ja leppoisaa lomanjatkoa, elämää tässä ja nyt!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäs on myhäillessä, kun saa nauttia tästä suloisesta ilmasta ja ilmapiiristä. Roomalaiset olivat kutsuneet näitä seitsemää saarta nimellä 'Insulae fortunatae', onnellisten saaret. Onhan se selvä, että on helppompi olla onnellinen valoisassa ja lämpimässä kuin kylmässä ja pimeässä.
      Minua on alkaneet kiinnostaa nämä kaikki saaret, mutta tyydyn lukemaan ja katselemaan kuvia muista, La Gomeralle, joka näkyy meressä aivan lähellä, menemme huomenna.

      Poista
  7. Ihanalta kuulostaa lomailut ja mielikin on varmasti virkistynyt. Itsekin sain kolesterolin laskemaan siitä hurjasta kahdeksasta kuuteen siirtymällä Benecoliin ja apteekin punariisiin. Maaliskuussa seuraavat mittaukset, joten sitten ollaan taas viisaampia, ja toivottavasti vähemmän rasvaisia. Se on huvittavaa, kun minä olen aina syönyt tosi terveellisesti, mutta geeneille ei voi mitään.
    Luin vasta tosi kivan chick lit kirjan nimeltään Englantilainen romanssi. Tuli vain sellainen olo, että olen lukenut liian raskaita ja vaativia kirjoja, ja tuo kirja sai tosi hyvälle tuulelle.
    Kiva kun kirjoitat blogia. Odottelen niitä kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, ei blogin pidosta niin vain irrottauduta. Harvennan postaustahtia, koska alkoi tuntua siltä, että aina kun olin yhden jutun kirjoittanut, niin uusi poltteli mielessä, positiivisesti tietty, mutta minulla on taipumusta olla aina liiankin perfektionistisesti paneutuva kaikessa mihin ryhdyn. Pitää tehdä muutakin.

      Hyvä, että olet saanut kolesteroliarvosi paranemaan. Unto ottaa myös tuota punariisiä ajoittain. Niin moni asia on geeneihin kirjoitettu, mutta tehkäämme parhaamme. Terveys on niin tärkeä asia, koska se on edellytys muulle.

      Pitää aina lukea sitä, mikä maistuu. Olen huomannut, että eri aikoina tarvitsee eri kirjoja.
      Minä olen nyt tykästynyt dekkareihin. Jokaisesta minkä olen lukenut, olen löytänyt jonkun pysähdyttävän lauseen, ja se jännitys ja odotus, minkä hyvä juoni luo, on niin nautinnollista.

      Kuvia tulee...

      Poista
  8. En edes muista, miltä tuntuu olla ihosillaan ulkona! Ihanalta näyttää. Olen 'ratkaissut' kolesteriongelman sillä, etten mittaa sitä, kuten en mitään muutakaan. Syön niin terveellisesti, etten voi mitään muuttaa. Rasvattomat juustot, huhh, ei kiitos. Tästä tulee varmaan vielä rangaistus ylhäältä käsin...
    Onhan tässä meidän säässä oma mielenkintonsa. Föhn-tuulta ja lämpöennätyksiä, kun Barcelonassa lunta. Hyvää lomailua edelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turhaan ei kannata mittaillakaan.
      Minä jouduin tarkkaan seurantaan sen jälkeen kun minulta alle viisikymppisenä löydettiin joku ihmeellinen sidekudossairaus. No, se on aivan nukuksisssa kuin Teiden tulivuori, onneksi. Nyt sitten vielä rintasyöpäseuranta yhdistettiin siihen ja saan tämän vuoksi laajat labrakokeet kerran vuodessa. Lääkärini on niin tarkka, että hän pistää minut mittailemaan ennen vuosittaista tapaamista verenpainetta ja keuhkojen puhallustehoakin parin viikon ajan kahdesti päivässä. Kunnon syyni perusterveellä ihmisellä!!! Saan olla kiitollinen.

      Manner-Espanjassa on ollut aivan kauheaa säätä. Kun ottaa vielä huomioon, että siellä rakennetaan kevyemmin kuin meillä, niin ovat kyllä palelleet niissä myrskyissä.
      Katsoin yksi ilta sääkarttoja uutislähetyksestä. Suomessa ja Englannissa oli ihan samat lämpöasteet. Erikoista!

      Poista
  9. marjatta

    kirjoitit: luin tämän novellin sängyssä otsalampun valossa unton jo nukkuessa. sitten vuodatin kuumia kyyneliä ja aamulla uudestaan, kun kerroin untolle, mitä olin lukenut.  sen jälkeen kirjoitin omaelämäkertani alkusanat kiitollisena elämästä ja pitkästä avioliitostani."

    ihanasti sanottu. ensimmäinen ajatukseni tuosta oli se, että avioero ei ole kiinnostava, mutta pitkä avioliitto on.  

    muistan miten järkyttynyt olin, kun yksi vuosikymmenet yhdessä ollut tuttavapariskunta erosi. tuntui tosi pahalta. jos noin onnellisilla ihmisillä menee huonosti, mitä toivoa meillä muilla enää on?

    minua melkein loukkasi tieto heidän erostaan. heidänhän olisi pitänyt vanheta yhdessä. erouutinen vihlaisi kuin sukulaisen menettäminen. tavallaan jopa huvitti, että se saattoikin tuntua niin pahalta.

    katsoin äskettäin elokuvan, joka kertoi neljäkymmentä vuotta naimisissa olleen pariskunnan elämästä ja siitä, miten pitkä avioliitto ei välttämättä perustukaan muita suuremmalle onnellisuudelle vaan ristiriitojen peittelylle ja puhtaalle valehtelulle. tämä on kyllä kamalan raadollinen ajatus.

    ei kuulostaisi ollenkaan niin kaamealta, jos sanottaisiin, että liitto perustuu vanhan avioparin lempeän pistävälle nokittelulle...

    elokuvaa katsoessaan ymmärsin, miten harvoin leffoissa näkee muita kuin nuoria rakastavaisia (tai sitten nuoria naisia ja keski-ikäisiä miehiä). ikääntyvien päähenkilöiden etu on, että heillä riittää henkilöhistoriaa.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avioliittoja on niin erilaisia. Kyllä joitain pareja ilmeisesti pitää yhdessä myös jonkinlainen kauhun tasapaino, jatkuva piikittely ja toisen nolaaminen. On totuttu siihen. Tällaisen pariskunnan seurassa tuntee olonsa vaivautuneeksi. Tekee mieli sanoa, että lopettakaa tuo.

      Täällä näkee vanhoja turistipariskuntia, jotka kulkevat kaikkialle käsi kädessä. Luulen, että se tapahtuu vain lomalla vieraassa ympäristössä, ei kotipuolessa. Samalla tavalla esiteinit saattavat pitää isäänsä kädestä lomalla, mutta ei kotona kaverien nähden.

      Tuossa Roxana Robinsonin novellissa oli kuvattu hyvin se, miten yhdessäolo oli muuttunut yhä luontevammaksi ajan myötä. Ei tarvinnut enää miettiä asioita siltä kannalta, että suuttuuko toinen ja pitääkö hän minusta, jos sanon tämän tai teen näin. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että ei ottaisi toista huomioon, vaan rentous on vain seurausta toisen syvemmästä tuntemisesta. Ei tarvitse myöskään puhua koko ajan.

      Meille tulee Unton kanssa tänä kesänä jo 45 vuotta yhteistä elämää. Olimme tutustuessamme 25-vuotiaita ja halusimme heti lapsia ja perhe-elämän opiskeluajan hortoilujen jälkeen.
      Olemme liikkuneet kaksin vasta, kun lapset kasvoivat, ja se on tuntunut tosi hienolta.

      Kun väki vanhenee länsimaissa, niin luultavsti aletaan tehdä enemmän elokuvia, joissa päähenkilöinä on vanhempia ihmisiä. Paljon kuvattu nuoren naisen ja vanhemman miehen romanssi alkaa tuntua hiukan vanhanaikaiselta asetelmalta, ainakin sillä perinteisellä tavalla kuvattuna, mutta onha niitä raikkaitakin lähestymiskulmia.

      Poista
    2. Minun pitää vielä kertoa sinulle, meri, eräs tapaus vanhan miehen huomaavaisuudesta vaimoaan kohtaan. Olimme ryhmän mukana bussimatkalla La Gomeran saarella. Matkaan kuului myös lounas, jolla me istuimme vastapäätä erästä vanhaa viehättävää saksalaispariskuntaa. Saimme keskustelluksi monista asioista, vaikka he eivät osanneet englantia ja Unton sekä varsinkin minun saksani on heikkoa. Punaviini tarjoiltiin aika kylmänä, mistä rouva ei niin pitänyt, jolloin herra otti hänen lasinsa ja lämmitti sitä käsissään sopivaksi. Palkkiona oli rouvan hellä sipaisu poskelle ja nuorekas nauru, joka tarkoitti, että eihän sinun tarvitse, mutta arvostan ritarillisuuttasi.
      Mikrotapaamisissa tuntemattomien kanssa matkalla välittyy paljon ilman liikoja sanoja, eleet ja ilmeet kertovat niin paljon.

      Poista
    3. marjatta

      kultainen pieni kertomus välittämisestä, kiitos!

      meillä on ystävpiirissä yksi pariskunta, jossa nainen on niin miehen vastakohta, että naurattaa. yksi esimerkki: mies ekselöi kaikki talousasiat, nainen pitää kuitit ja muun paperisälän kenkälaatikossa laatikon pohjalla.

      he elävät eri maailmoissa melkein kaikessa, mutta omat elämät ovat heille todella ok. arki välillä toimii ja välillä ei. toisaalta pariskunta myös tasapainottaa toisiaan erilaisilla taidoilla, tai kummankin omasta repertuaarista poikkeavilla asioilla.

      itselleni yksi tärkeimpiä asioita kahden ihmisen välillä on kaikenlainen hassuttelu. varsinkin toisen kummallisille tavoille hyväntahtoisesti nauraminen on parasta mitä tiedän.

      esimerkiksi eilen kun lähdettiin käymään turussa, niin p sanoi että meri, sä saat valittaa tyhmistä peltipoliiseista vain yhden kerran tämän matkan aikana.

      säästelin nopeusvalvontakameroista kitisemistäni ja tuolla yksittäisellä valituksella olikin sitten huomattavasti suurempi painoarvo.

      meri

      Poista
    4. Hassuttelu on ihan parasta ja tärkeää.

      Tänään oli taas kiva kohtaaminen, johon liittyi vakavan lisäksi paljon hassutteluakin.
      Olimme käymässä kansallispuistossa Teiden tulivuoren ympäristössä ja lounaalla istuimme erään mukavan irlantilaisen miehen kanssa samaan pöytään. Kävi ilmi, että hän oli ollut samoissa maisemissa kuusi vuotta sitten vaimonsa kanssa, jota ei enää ollut. Hän oli muistelumatkalla yksin.
      Esittäydyimme ja hän ihmetteli Unton nimeä. Kerroimme, että se on se vanhahtava prepositio 'unto', josta tuli heti mieleen kaikenlaisia hauskoja assosiaatioita.

      Oli taas upea päivä. Toissapäivänä olimme Gomeran kansallispuiston sademetsässä ja tänään yli 2000 kilometrin korkeudessa uskomattoman kauniissa laavamaisemissa. Luonto on ihmeellistä.
      Katsotaan, maltanko säästää kuvia kotiin asti vai teenkö pikku postauksen näistä paikoista vielä tänään.

      Poista
  10. Kiva lomailukuva! Mukavan kuuloista lomaa vietät(te), juuri itsesi näköistä. Syytä sinulla on iloita myös hyvistä labra-arvoista. Uhkut intoa ja terveyttä.Pitkä avioliittokin saman puolison kanssa on yksi elämän suuri lahja. Olen myös onnekas tuon asian suhteen, oma liittoni täytti 47 vuotta.
    Lukuintoni on taasnousussa ja luinkin kiinnostuneena kirjapohdintosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olette kolme vuotta edellä, aimarii! Onnittelut siitä.

      Kiva kuulla, että olet taas löytänyt lukemisen.

      Lomailussakin tyyli löytyy vähitellen. Meillä on periaatteena halpa asuminen ja pitempi loma. Koitamme myös tutustua edes vähän paikalliseen elämään. Etsimme turisti-infojen ohella kirjastot ja kulttuuritalot ja katsomme mitä on tarjolla paikallisille ja tungemme sinne mukaan. Espanjan aurinkorannikolla kävimme paikallisessa elokuvakerhossakin, ihan kuin kotona.
      Minä tykkään makoilla auringossa, Unto ei (ei tykkää eikä voi melanoomauhan vuoksi), mutta se ei ole mikään ongelma. Hän löytää muuta tekemistä silloin kun minä olen altailla tai rannalla. Kuumimpaan aikaan emme lähde yhdessä, onneksi täällä on hyvin lämmitetty allas. Kaupunkilomilla koluamme kaikki taidemuseot ja galleriat.

      Poista

Luin Ruton, vahvistan ruumistani jumpalla ja mieltäni päiväkahvihetkillä

Pyrin välttämään kaikkia muoti-ilmaisuja. Otsikkohan olisi pitänyt kirjoittaa modernia psykologista jargonia käyttäen näin: jumppa ja ...