sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Vuoden alussa


Kuva: Ume,
Castagneto Carducci, Viola dei Cipresso

Tie on kliseinen, mutta hyvä metafora ihmisen elämälle. Kuva on viime kesältä, Toscanan maisemista, jossa sypressien reunustamaa tietä riitti silmänkantamattomiin.

Minulla on viiden vuoden päiväkirjakalenteri, jossa on sama kalenteripäivä eri vuosina samalla sivulla ja tilaa lyhyille muistiinpanoille. Aloitin tämän kirjan 1.1.2018 ja nyt olen muutaman päivän ajan voinut verrata, mitä tapahtui viime vuonna samana päivänä. Yleensä kirjaan vain päivän tärkeimmän tapahtuman, ei mitään tunteita, mutta eilen tuntui siltä, että pitää kirjoittaa "surumielinen", ja kas kummaa, huomasin viime vuonna kirjanneeni kaksi päivää myöhemmin "väsynyt, surullinen, iltaa kohti tokenin". Silloin meillä oli vieraita loppiaiseen asti, joten surumielisyys siirtyi vähän myöhemmäksi. Jouluajan loppuminen, läheisten tapaamiset, uusi vuosi vanhan mittailuineen ja uuden ennusteluineen ja vielä oma syntymäpäivä, onhan siinä pienelle ihmiselle kaihomielistä pohtimista kerrakseen.

Viime vuodelta jäi mieleeni synkimpänä asiana verkkovihan lisääntyminen. 
On outoa, että suurvaltion päämies näyttää esimerkkiä päivittäisessä ihmisten nimittelemisessä ja uhkailussa. Trump siis, ja onhan niitä muitakin, lievemmin itseään ilmaisevia. On myös outoa, että Suomen kaltaisessa sivistysmaassa raivotaan aivan mitättömistä asioista keskustelupalstoilla paitsi nimettömänä niin myös omalla nimellä ja naamalla. 

Viime päivinä olen harmistunut kohdistettuihin mainoksiin ja siihen, että asioit missä vain, saat perääsi puhelimeen arviointipyynnön. "Arvioi Lidl, Arvio K-Supermarket..." Kaiken huippu oli, että miestäni patistettiin arvioimaan majoitusliike, jonka ohi kävelimme aamukävelyllä. 

Iloa tuottaa puolestaan se, että ilmastoasioihin, väestönkasvuun ja ekologisiin kysymyksiin on alettu viime vuoden aikana lopulta puuttua vakavammin kuin ennen. 

Toivon, että yhä enemmän löytyy yhteistä mieltä yhteisten asioiden hoitoon. Mikä muu voisi olla globaalisesti yhteisempää kuin nuo edellä mainitsemani ongelmat. 

Itselleni toivon terveyttä, että ei tulisi mitään uusia sairauksia ja että vanhat vaivat eivät häiritsisi minua yhtään enempää. 
Kesällä saan lopettaa rintasyövän jatkohoitona saamani viiden vuoden lääkityksen. Toivon, että sen myötä häviävät myös tämän "myrkyn" aiheuttama väsymys ja muut haittavaikutukset. Tulevaisuudessa tämänkaltaisen hoidon tilalle tulee varmaan jotain muuta.
Talossamme on paljon vanhoja ihmisiä, joilla on tien loppupää lähellä. He ovat muuttaneet tähän taloon vuosikymmeniä sitten, kun talo oli uusi. Alakerta on ollut joskus täynnä lasten rattaita, nyt siellä on rivissä rollaattoreita. Ambulanssi ei ole harvinainen näky pihassamme. 
Huomaan, mitä vanhuus tekee ihmisille. Lisäksi omanikäisiäni on sairastunut tuttavapiirissä vakavasti. Nämä asiat vakavoittavat minuakin, joka yleensä näen asioiden valoisat puolet. 

Toivominen... niin, saahan sitä aina toivoa. Mitä tapahtuu, sitä emme tiedä. Mutta kyllä se toivominen vaikuttaakin, aarrekarttamaisesti. Siihen tähtäät, mitä etsit.  

Entä blogi? 
Hieman olen alkanut kysellä, haluanko tätä enää, ja jos, niin teenkö muutoksia.
Yhä enemmän tuntuu siltä, että tyypillinen kirja-arvio tai esittely ei ole minun alaani. Usein olenkin vain poiminut kirjasta jonkin keskustelunaiheen. Ehkä sillä linjalla edelleen. 
Pitäisikö blogin nimikin muuttaa? Nykyinen on eräänlainen äkkiä heitetyn työnimen ja siihen tehdyn lisäyksen yhdistelmä. Sivurulla "Seuraamiani blogeja" ei pidä paikkaansa ollenkaan. Se on kuin vanha osoitekirja, johon on tullut niin paljon muutoksia, että se pitäisi kirjoittaa uudestaan. 
Sanotaan että parisuhteissa joka 7. vuosi on mietinnän paikka. Minulle tuli miettimishetki blogissa vähän ennen kuusivuotispäivää. Hieman kyllästymistä, hieman merkityksettömyyden tunnetta. Ketä jaksaa kiinnostaa, mitä minä olen viime päivinä lukenut ja mitä lukemastani ajatellut? 

No... luin Malin Perssonin rikosromaanin Suurin kaikista. Siihen on sisäänkirjoitettu vetoomus vanhemmille: olkaa läsnä nuorillenne, oikeasti, he eivät tule toimeen ilman ohjaavaa vanhempaa, heillä ei ole vielä aikuisen arvostelukykyä. Hitsi, kyllä minä tästä haluan kirjoittaa lisää...(bloggari minussa näemmä jo vähän heräilee!)

Luin myös Liza Mundyn kirjoittaman Michelle Obama -elämäkerran, jonka olin lukenut sen ilmestymisvuonna 2009. Nyt teki mieli lukea tämä kirja uudelleen ennen kuin tutustun uuteen elämäkertaan, jossa on myös Michelle Obaman myöhemmästä elämästä presidentin puolisona. 

Jouluksi tuli pino kirjoja.




Siskossyndrooma on Nopoloitten muistelma. Ajankuvaa. Kirjassa tuntuu olevan hauska sisarusasetelma, velvollisuudentuntoinen tiukkapipo isosisko Sinikka ja huoleton, "moderni lapsi", pikkusisko Tiina. 

Kansallinen herätys on Kuhmon vuosiemme naapurin pojan, Kovalaisen Heikin, toinen romaani. Hän näyttää nyt ottaneen kirjailijanimekseen toisen etunimensä Aleksanterin. Teos määritellään kirjan takakannessa näin: "Kansallinen herätys on romaani radikalisoituvasta Suomesta, dokumentaarinen fantasia, eräs kertomus fasismin noususta." 

Seppo Aallon kirja Kapina tehtailla sai viime vuoden Tieto-Finlandia -palkinnon. Mieheni luki tämän jo ja kertoi kirjoittavansa siitä jotain Facebookiin. Pyysin saada julkaista hänen kirjoituksensa täällä "vieraskynänä". Saa nähdä, tuleeko sellaista.  

Matti Puntilan teos Sippolan sanat on vanhan Sippolan murteen sanakirja. Olen selannut sitä iltalukemisena. 

Tässä blogivuoden avaukseni. 
Lopetan, koska ilta kuluu, ja 'miä pilän mennä'. Sippolan murteella 'minun pitää mennä'. 

30 kommenttia:

  1. Kiva kuulla mietteitäsi ja eikö se ole vähän niin kuin tapana sanoa menneelle vuodelle kiitokset tai antaa sitten risuja, jos tarvitsee ja toivottaa uusi vuosi tulevaksi. Suunnitella jotain uutta ym.
    Itse menin viime vuoden intuitiolla ja sieltähän löytyi se oma itse lukija, joka oli muuttunut matkan varrella vähän liiankin tavoitteelliseksi ja osallistuvaksi.
    Mutta onneksi suunta löytyi uudestaan.
    Tsemppiä aarrekartallesi.

    Luen tällä hetkellä Villit Vaasan teosta entisistä kuninkaistamme. Kyllä kuule silloinkin osattiin tuo negatiivinen viestittäminen. Tulikivenkatkuiset kirjeet vain matkasivat maasta toiseen. Mitä siis ihmiset ovat oppineet viidestäsadasta vuodessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmaan paljonkaan, Nykyään on vain niin helppo paasata ja osallistua pahaan kuten hyväänkin puheeseen.
      Ihmisistä on tullut myös kärsimättömiä digilaitteiden ja sosiaalisen median aikakaudella.
      Katsoin äsken Tuntemattoman kakkososan ja huomasin käpälöiväni puhelintani hitaammissa kohdissa. Minun on varmaan paras luopua älypuhelimesta tai laatia itselleni säännöt.

      Kiitos tsempistä Mai!

      Poista
  2. Huomaan jo omasta, vain kolmevuotisesta, blogistanikin että se visio mikä oli silloin alussa ei vastaa täysin nykyistä tarvettani. Viime vuosi oli aika hiljainen blogissani mutta kaipaan kuitenkin ajoittain sitä, että saan tuuletella ajatuksiani ja kirjata niitä ylös. Joten blogi jatkakoon eloaan... ja samaa toivon sinunkin blogisi suhteen, on aina mielenkiintoista lukea mitä ajatuksia kirjat ovat sinulla herättäneet! Hyvää alkanutta vuotta sinulle ja perheellesi, Marjatta! /Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on sama, ajoittain tulee tunne, että haluaa pohtia - tuuletella on hyvä termi - ja jakaa ajatuksiaan julkisesti.
      Aika näyttää, mitkä aiheet vievät mukanaan.
      Jos alan kirjoittaa vähemmän kirjoista ja enemmän muusta, niin muutan blogini nimen.

      Samoin teille, Mari!

      Poista
  3. Marjatta, kyllä sinulla varmasti lukijoita riittää — kirjoitat niin osuvasti ja empaattisesti monista tärkeistä ja kiinnostavista asioista. Harvenna tahtia jos tuntuu siltä. Minulla ei ole tällä hetkellä aikaa postata niin usein kun ennen, en häiritä, teen silloin kun on tilaisuus & siltä tuntuu. Mukavaa vuotta ja paljon terveyttä, aurinkoa ja iloa elämääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna!
      Luuulen, että menen harvatahtisempaan suuntaan. Vähemmän ja harkitusti on yleensäkin aina parempi kuin hengästyneenä ja liian impulsiivisesti, niin somessa kuin muutoinkin.

      Toivotan sinulle samoja asioita!

      Poista
  4. Jatka vaan, kyllä lukijoita riittää. Minä pidän juuri siitä, että kirjojen arvostelun lisäksi on muutakin ajattelemisen aihetta kirjoituksissasi. Reissujutut ovat myös piristävää vaihtelua. Pärjäilkäämme "vanhojen" sairauksien kanssa ja toivokaamme, että uusia ei tulisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta, Seija!
      Reissujutut on aina kivoja, olkoon matka Tampereelle tai Timbuktuun (en ole menossa). Olen myös ajatellut kirjoittaa enemmän näyttelyistä, sain museokortin joululahjaksi, teatterista ja elokuvista.

      Poista
  5. Bloggaamisen pohdintaa myös täällä. En tiedä, mitä aion tehdä, mutta kirjoittamiseen yhdistynyt lukeminen on tapa, josta ei ole helppoa päästää irti. Sivuilta saadut oivallukset tuntuvat valuvan veden mukana lattiakaivoon (luen usein suihkussa), jos niitä ei kirjoita ylös.

    Voimia ja terveyttä uudelle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eei... Juha, miten sinä sen teet, suihkussa lukemisen!
      Totta, lukeminen ja kirjoittaminen on antoisa yhdistelmä. Merkkaan monesti kirjasta kohdan tai kohtia, joita lukiessa tunnen, että ne on pakko ottaa esiin blogissa. Jokin oivalluksen tarjoava teksti alkaa tuntua niin vaalittavalta aarteelta, että se jää pyörimään mieleen pitkäksi aikaa.

      Sitä samaa sinulle! Ja älä lopeta Nipvetiä. Sinulla on hyvin kirjallinen blogi, josta voisi ottaa oppia siinä, että perehtyminen tuottaa laadukkaampaa tekstiä kuin nopeat hehkuttelut.

      Poista
    2. Huomasin vasta, että sinullahan on myös sarjakuvablogi Ruudut.
      Minua sarjakuvat kiinnostavat kovasti.

      Poista
  6. Täältä saa aina jotain mukaansa päivään, kun juo aamukahvinsa blogia lukien.
    Hyvää alkanutta viikkoa

    VastaaPoista
  7. MM

    'Entä blogi?
    Hieman olen alkanut kysellä, haluanko tätä enää, ja jos, niin teenkö muutoksia.
    Yhä enemmän tuntuu siltä, että tyypillinen kirja-arvio tai esittely ei ole minun alaani.'

    Ymmärrän laajentamishalusi, on tosi suppeaa kirjoittaa pelkkiä kirja-arviointeja kun elämä ympärillä on kaikkea muuta, myös kosketeltavaa.

    Oma kirjablogini on kaikkea muuta kuin kirjablogi eli omaa arviota elämänkulusta, siis omatekemää ja tuottamaa ITE-taidetta. Ehdottoman rosoista! :)
    Oikeat kirja-arvostelut kirjoitan sitten Kirjavinkkeihin, joka on valmis vastaanottamaan monen muunkin kirja-arviointeja.

    Eli laajenna ihmeessä aihealuetta, mielelläni sinua luen: se on niin, elä nyt suutu, äidillisen sydämellistä muttei hampaatonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jatk.

      Kato nyt vaikka tämänpäiväistä ja eilistä! Hännikäistä älä katso. ;)

      Poista
    2. Hyvä hikkaj, miten tuosta nyt vois suuttua! Kiitos, olen imarreltu määrittelystäsi. Se tuo jotenkin mieleen Elisabeth Rehnin tavan käsitellä asioita, lempeästi mutta peräänantamattomasti.
      Joo, en ole Hännikäisen vihaa puhkuvan tyylin kannattaja.
      Sen sijaan sinun kirjoituksesi ovat aina elämänmyönteisiä ja usein hyvin hauskoja. Tämänpäiväisestä ja eilisestä tulee mieleen monen käyttämä uudenvuodentoivotus "iloa ja valoa". ITE-taidetta - kyllä vaan!

      Poista
  8. Uskon, että sinulla riittää lukijoita, kirjoititpa sitten vain kirjoista tai laajemmin ajatuksistasi. Olet varmasti jo vakiinnuttanut asemasi blogiyhteisössä. Kiva on, kun on monenlaista luettavaa tarjolla. - Itse olen pitänyt blogia vasta yli vuoden eli olen vielä innoissani ihan tavallisesta kirjablogista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinähän aloitit "kuin vanha tekijä", mutta eipä ihme, koska sinulla on ollut puutarhablogi jo pitempään. Kiva, että siirryit myös kirjablogipuolelle.
      Minä pääsin nopeasti mukaan kriittisten mielipiteideni vuoksi, arvelen nyt jälkeenpäin, vaikka hikkaj minua sydämelliseksi määritteleekin. Ihmettelin kiireellä kirjoittamista, kun huomasin, että "kaikki" kirjoittivat yhtä aikaa samoista kirjoista, joita ei vielä ollut kaupoissakaan. Ihmettelin myös sitä, että loukkaannuttiin, kun lehtijutussa kuvattiin bloggareita kustantamoiden ilmaisiksi mainostajiksi. Nyt kukaan ei enää tätä kiellä, jotkut käyttävät sanaa influenceri ja somevaikuttaja. Kirjoitin siis asioista, jotka kiinnittivät huomiotani uutena tulokkaana, nätisti ja kysellen, mutta kaikki eivät siitä tykänneet.
      En oikein tiedä blogiyhteisöstä. Se ei ole ehkä enää kovin yhtenäinen. Epäilen, että paljon tapahtuu facebookissa, siitä minä en tiedä mitään. Olen iloinen, että pääsin facebook-ryhmän ulkopuolelta Suomi 100 -juhlavuoden Kirjojen Suomi -projektiin ja sain kirjoittaa Tuntemattomasta sotilaasta.

      Poista
  9. Hieno valokuva! Sopii mainiosti vuoden alkuun, tekstisi otsikon mukaisesti.

    Vaikutat tuntevan myönteisenä voimana samanmielisyyden. Päättelen tämän mm. tästä tekstisi kohdasta:

    "Iloa tuottaa puolestaan se, että ilmastoasioihin, väestönkasvuun ja ekologisiin kysymyksiin on alettu viime vuoden aikana lopulta puuttua vakavammin kuin ennen.

    Toivon, että yhä enemmän löytyy yhteistä mieltä yhteisten asioiden hoitoon. Mikä muu voisi olla globaalisesti yhteisempää kuin nuo edellä mainitsemani ongelmat."

    Toisinaan tosin sanotaan oikeutetusti, että joukossa tyhmyys tiivistyy. Tarvitaan myös eriäviä mielipiteitä. Asioita on hyvä tarkastella monelta kannalta. "Erilaisuus on rikkautta", sano. Minusta myös Trump on rikkautta. Amerikassa hänet äänestettiin pressaksi. Siis valtava joukko amerikkalaisia halusi hänet maan johtoon. Tätä se demokratia tiettää. Eikä Trump ole koko USA. Hän sanoi, että vedetään joukot pois Syyriasta, mutta nytpä Bolton sanoi, että eipä muuten vedetäkään, kun kurdit jäisivät suojattomiksi.

    Mitä tulee blogiin, minä ainakin kirjoitan omaan blogiini mistä lystään, en viitsi miettiä mitä hakurobotti aihepiirien valinnasta ajattelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 'Oma tupa oma lupa' sopii blogiinkin periaatteeksi. Persoonallisia blogeja on myös kiinnostavaa lukea ja sinullahan on sellainen.

      Minusta joissain isoissa ksymyksissä on pakko päästä yksimielisyyteen, muuten ei tapahdu mitään. Ollaan jumissa, kun joku haluaa hinnalla millä hyvänsä olla eri mieltä. Näin Trump toimii sekä omassa maassaan että maailmanlaajuisissa yhteisöissä.

      Trumpin mielestä ilmastonmuutosta ei ollut olemassakaan vielä jokin aika sitten, eikä mitään siis tarvitse tehdä. Nyt hän on sanonut jossain yhteydessä, että ehkä ilmastonmuutos ei olekaan valeuutinen.

      Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen kolumnisti Kuukautinen oli kirjoittanut Suomen presidentille uudenvuodenpuheen Trump-tyyliä lainaten :"...Kiero-Tarjan hallinto luopui maamiinoista. Se oli valtava virhe! Hän halusi Suomelle pahaa. Hän on paha ihminen. Hyvin paha ihminen. Kiero-Tarja halusi rajat auki, koska hän on vasemmistolainen. Hyvin vasemmistolainen, hyvin epärehellinen. Hän halusi päästää rikolliset maahan. Hän on rikollinen. Hänen pitäisi joutua vankilaan. Miksei Kiero-Tarja ole vankilassa?
      Demarien hallitsema oikeuslaitos on mätä. Puolueellinen Yle ei kerro tästä. Säälittävä Helsingin Sanomat valehtelee. Valeuutisia!...
      Kaikki rakastavat minua! Kukaan ei kaipaa Kiero-Tarjaa. Jumala siunatkoon Suomea!"
      Kaikkein kauheinta on, että tämä ei ole liioiteltua parodiaa, vaan juuri näin Trump puhuu ja twiittaa. Kuin pienen sanavaraston ja räjähdysalttiin persoonallisuuden omaava uhmaikäinen olsi valtion johdossa. En ihmettele, että USA:ssa on ihmisiä, varsinkin nuorten opiskelijoiden joukossa, jotka kärsivät erityisestä Trump-ahdistuksesta.
      Jos jotain hyvää pitää löytää Trumpista, niin se on se, että hän näyttää, millainen johtavassa asemassa EI saa olla.
      Minusta siis eriävät mielipiteet on aivan eri tason asia kuin Trumpin paha ihminen -höpinät.

      Minustakin tuo kuva on aika hieno. Kerron kehuista.

      Poista
  10. Ai että, minuakin voi ärsyttää nuo perään huutelevat arvostelukyselyt ja -tekstarit. Eikö nyt vain saisi asioida rauhassa tai olla asioimatta?

    Toivon sinulle rutkasti tervettä elämää ja pirteämpää loppuvuotta! Ja koko rollaattoripitoiseen taloon samat terveiset tottakai.
    Toivottavasti jatkat blogisi pitämistä vaikka vähän harvennetulla tahdilla. En jaksa lukea mitään kirjablogeja, joissa kirjoitetaan vain niistä kirjoista. Juuri kirjasta omaksutun tiedon ja kokemuksen soveltaminen muihin yhteyksiin on kaikkein kiinnostavinta! Minua ainakin kiinnostaa lukea muutenkin arjestasi ja veikkaan, että kaikkia muitakin!
    Ja Umen kuva on taas loistava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Esmeralda!
      Itsekin kyllä tykkään, jos myös kirjapostauksessa kuuluu oma ääni tai on oivallettu jotain - Juha käytti hyvin tuolla kommentissaan sanaa oivallus.

      Kyllä jatkan. Pitää vain välillä punnita asioita, tehdä ikäänkuin välitilinpäätös. Jäin lievässä alakulotunnelmassani kaupassa tuijottamaan mukia, jossa oli teksti "Do it with passion or not at all" ja heti tuli mieleen kysymys, onko minulla intohimoa blogissa kirjoittamiseen. Toisaalta, ei koko aikaa voi paahtaa kauhealla liekillä. HS:n Kuukausiliitteessä on juttu sairauskohtauksen jälkeen toipumislomaa viettävästä Katja Ketusta, joka kertoo ajavansa itsensä kirjoittaessa puolimaaniseen tilaan. Sellainen uuvuttaa. Ei niin että blogikirjoittelua voisi mitenkään verrata kirjailijan työhön, mutta voi sitäkin tehdä monella tavalla.

      Ume on hyvä kuvaaja. Eilen hän oli kuvaamassa Lux Helsinki valoteoksia. Niistä tuli hienoja.

      Poista
  11. Tunnistan hyvin tuon ajatuksen, kuka jaksaa rustailujani lukea. Olen ajatellut, että koska minäkin jaksan kiinnostua muiden teksteistä, kuten sinun, on varmaan joku jossain, jota vastaavasti minun höpinäni kiinnostavat. Jotenkin lukeminen ja kirjoittaminen on muodostanut minulle niin vahvan liiton, että tuntuu, että lukukokemus tietyllä tavoin täydellistyy vasta kirjoittamisprosessin yhteydessä. Pöytälaatikkotekstini ovat hyvinkin estottomia, mutta julkiset tekstit taasen pakottavat harkitsemaan ja altistamaan tekstinsä sille, että joku saattaa ne joskus lukea ja kommentoida.

    Tyypillinen vain kirjaan keskittyvä arvio antaa jotain yleensä vain siinä tapauksessa, jos olen lukenut kirjan itse tai muuten kiinnostunut siitä. Omien ajatusten ja erilaisten ilmiöiden keskuteluttaminen kirjan kanssa on kiinnostava osa kirjoitusprosessia ja myös toisen tekstin lukua. Vaikka ajatukset tuntuisivat omakohtaisilta, usein ne herättävät vastakaikua toisessa. On nautinto lukea tekstejä, joissa kirjoittaja on löytänyt oman äänensä ja uskaltaa tuoda sen esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin se pitää ajatella, myös vaikka ei kukaan tulisi kommentoimaan.

      Minulla on luonnoksissa sellaisia hahmotelmia ja puolivalmiita tekstejä, joissa itsesensuuri on astunut kehiin ja varoittanut julkaisemasta. Sanotaan, että yksityinen on yleistä, mutta ei se aina ole.

      Blogikommentoinnissa on sekin jännä juttu, että joskus minä käyn kommentoimassa jossain blogissa, josta ei käydä minulla ja samaan aikaan joku käy minulla paljon ja minä hänellä tuskin ollenkaan - ja tämä on ihan ok!

      Poista
  12. Vuodenvaihde on aika pysähtyä, tehdä inventaariota ja välitilinpäätöstä elämässään. Malin Persson toteaa myös, että "Suurin kaikista on rakkaus", joten mitenkäs jos me edes tykkäisimme myös siitä pienestä ihmisestä sisällämme ja antaisimme hänelle, kuten muillekin edes hitusen armoa sekä kuuntelisimme, miltä minusta nyt tuntuu...

    Toivo on paras valo ja eväs elämäntiellä - jota sitäkin seesteinen postuksesi valokuva oivasti symbolisoi - matkalla kohti muuttumista ja uutta, tulevaisuuttamme. Kerallasi toivon, että löytyisi enemmän yhteistyökykyä ja -halua kääntää mm. ilmastoasiat kohti oikea suuntaa. Utopistin ja naiiviuden viitan harteille saamisen uhallakin liputan myös sitkeästi maailmanrauhan puolesta.

    Tuo HeSa:n Trump - Niinistö samoin kuin aiempi Trumpin twiittien mukauttava suomentaminen Niinistön suuhun oli hätkähdyttävä ja veret seisauttava osoitus siitä, missä mennään. Mutta eteenpäin on rintamasuunta, joten kiitos kiintoisista ja tutunomaisista pohdinnoistasi ja sujuvuutta ja sitkeyttä sekä valoisia ajatuksia tiellesi etiäpäin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eteenpäin on ainoa suunta.
      Ilmasto ei tunne valtioiden rajoja, ei meretkään. Totta on myös se, että mitä tapahtuu sademetsille tai jäätiköille, se vaikuttaa kaikkialle lähitulevaisuudessa. Toivotaan, että tämän tajuaminen vauhdittaisi valtioita yhteisiin sopimuksiin ja toimenpiteisiin.
      Maailmanrauhan on oltava aina tavoitteena.

      Poista
  13. Kuten huomaat, kyllä meitä kiinnostaa sinun kirja-arvioinnit ja elämänkulun pohdinnat. Monta mielenkiintoista kirjaa olen löytänyt blogisi kautta. Verkkoviha kertoo minusta ihmisten pahoinvoinnista ja nykyisin se on helpointa sylkäistä nettiin, kun entisaikaan turistiin kasvotusten. Jotenkin on järkyttävää, että elämme hyvinvointiyhteiskunnassa ja silti pahoinvointi lisääntyy!

    Huomasin lehdestä, että on ilmestynyt tehtäväkirja: Pieni pahan mielen kirja, kirj. Lotta Sonninen. Kirja parodioi hyvän mielen tehtäväkirjoja ja on ollut menestys. Kaikki mielensäpahoittajat ostamaan kirja ja kynät sauhuamaan tulikivenkatkuisia heittoja ja pian voikin huomata, että ne alkavat huvittaa itse kirjoittajaa.

    Minä pidän myös jonkin sortin päiväkirjaa, kun ei tänne nettiin voi julkisesti kirjoitella kuin murto-osan ajatuksiaan. Ihmismielen koukeroisuus mietityttää minua harva se päivä. Yhä näillä vuosikymmenillä se on minulle suuri kysymysmerkki. Nyt olen lukenut Kimmo Takasen Tunne Lukkosi skeematerapiakirjaa ja saanutkin siitä apua. Omat tunnelukot löytyvät ainakin Alistaminen, Hyväksynnän haku, Riippuvuus, Suojattomuus, Uhrautuminen ja Ulkopuolisuus -kohdista.

    Älylaitteet vievät liikaa aikaa ja huomaan tarttuvani puhelimeen liian usein näin talviaikaan. Sieltä lukee uutiset ja välillä alkaa tympäistä kaikenmaailman soopa ja vihaisena suljen puhelimen tai tabletin. Minulla on ystäviä, jotka eivät käytä nettiä ollenkaan ja puhelin on vanha perusmalli. En taida enää osata palata entiseen ja työelämästä jotenkin jäi tietotekniikka ja sen opiskelu kiinnostamaan yhä. Nyt loppuun tuli mieleeni Dylan Thomasin runo: Älä nukahda siihen hyvään yöhön sovinnolla, vanhuuden pitäisi palaa ja kirota illan saapuessa, riehua valon kuolemaa, raivota raivoamalla...Runohan on tulkittu rajuksi kannanotoksi elämän puolesta ja alistumista vastaan. Siihen pyrkikäämme!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen pyrkikäämme.

      Millaista olisi ilman nettiä? Minua ihastuttaa ajatus siitä, että istuisin tuolla kuusen vieressä (me pidetään kuusi ja muut tilpehöörit Nuutinpäivään asti) kaikessa rauhassa villapaitaa neuloen klassisen musiikin soidessa. Miettisin ja kirjoittaisin mietteeni päiväkirjaan kynällä ja jos oikein riehaantuisin niin lähettäisin niitä ystävälle kirjeessä. Eihän siitä pitkä aika ole, kun tämä oli todellisuutta.

      Pieni pahan mielen kirja kuulostaa hauskalta. Pitää mennä katselemaan sitä kirjakauppaan.
      Mitä jos perustaisi Pahan mielen blogin. Haa...siitä vois tulla hauska!

      Poista
  14. Joulun jälkeen usein alakulo valtaa, kun arki ja tammikuu alkaa, minulla myös. Kuten näistäkin kannustuksista näkee, blogisi on hyvin arvostettu, joten sinun ei ainakaan tarvitse miettiä kiinnostaako tämä ketään. Minä voisin, mutta en toistaiseksi ajattele niin. Kirjoitan kirjoista koska ne ansaitsevat sen. Niistä saa enemmän irti kun niitä funtsaa erikseen jälkikäteen. Blogi on hyvä väline siihen, minua kiinnostaa se myös teknisesti, keinona pysyä jotenkin mukana näissä välineissä, kun työelämä on jo takana. Lisäksi minusta on tosi kiva käydä jälkeenpäin muistelemassa parhaita lukuelämyksiä. Eli minulle blogi on myös aika itsekästä touhua, vaikka lukijat ovatkin kivoja.

    Kuten on tullut monesti todettua, arvostan kovasti rohkeuttasi ja keskustelutaitoasi. Harventamalla tahtia into voi säilyä paremmin. Mutta puhelimen räplääminen kesken elokuvan - lopeta se, se on kamala tapa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta olisi kiva, jos osaisin kirjoittaa blogia lukupäiväkirjana. Luulin aloittaessa, että niin se menee, mutta huomasin pian, että minua ei vaan kiinnosta kirjoittaa kaikista lukemistani kirjoista. Sinulla on hyvä kirjallinen blogi, kuten Juha Makkosella. Olin ilahtunut, kun löysin sinulta sen kivan tunnisteen 'osaluettu'. Taidan joskus käyttää sitä ja kertoa, mikä tökki ja pani lopettamaan kirjan kesken.

      Kunpa minuakin kiinnostaisi tekniikka enemmän. Olishan se upeaa saada joku hieno valokuva taustaksi yms.

      Puhelimen räplääminen kesken elokuvan tai tv-sarjan - lupaan lopettaa! Sitäpaitsi aion katsoa koko Tuntematon sotilas - sarjan Areenasta, myös tämän "epäkunnioittavasti" katsomani kakkososan uudelleen, koska se vaikuttaa sarjana niin hyvältä.
      Suostuin siirtymään älypuhelimeen kolmisen vuotta sitten. Aluksi olin niin innoissani, kun pääsin nettiin missä vain, ja onhan se hyvä, esim ulkomailla hyvinkin kätevä apuväline, mutta tuo houkutus kurkkia viestejä on todella suuri. En ihmettele, että lapset jäävät koukkuun, kun minäkin...:D

      Poista

Kolmanteen ja neljänteen polveen...

Kuvassa vasemmalla maamies isäni, kausipalkollinen Anni, ryhdikäs Mamma ja lempeä Pappa, minä Papan edessä 3-vuotiaana ja viimeisenä oikeall...