sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Haava


Tämä on Lääkärin sosiaalinen vastuu ry -kansalaisjärjestön postikortti, jonka olen ostanut joskus viime vuosituhannella. Järjestö on toiminut vuodesta 1982. 
Kortin on tehnyt ranskalainen taiteilija Michel Granger vuonna 1976 ja sen nimi on Haava. 

Viime aikoina on tullut julkisuuteen paljon tietoa asioista, joita me ihmiset olemme tehneet ja teemme oman asuinpallomme vahingoksi. Jotkut ovat järkyttyneet näistä tiedoista niin paljon, että voidaan puhua jopa uudesta ahdistuksen muodosta ilmastoahdistuksesta. 
Ahdistuneen ihmisen on vaikea ottaa vastaan mitään positiivisia uutisia, varsinkin kun niiden uutisointi on yleensä niin huomaamatonta. 

Katowicen ilmastokouksessa päästiin sopimukseen yhteisistä tavoitteista ja säännöistä toiminnassa ilmaston lämpenemistä vastaan. Uusia kokouksia ja tarkistuksia on tulossa, raportoinnin on oltava läpinäkyvää ja tavoitteita nostetaan viiden vuoden välein. 
Jo aiemmin Pariisissa sovittiin, että teollisuusmaat rahoittavat 2020 alkaen kehitysmaiden ilmastohankkeita 88 miljardilla eurolla vuosittain. 
Näen tässä hyvän suunnan. Joukossa on vastaanhangoittelevia maita, mutta ne eivät voi estää aloitettua yhteistä projektia. Ei kannata heittää kintaita ojaan, vaikka ihan jokaisessa maapallon kolkassa ei vielä ymmärrettäisi talkoiden merkitystä. Siis vielä. 

Päästöt ovat Suomessa laskeneet 34 % vuodesta 2003, jolloin ne olivat huipussaan. Samanlaisia positiivisia ympäristöasioita on tapahtunut muitakin ja muuallakin, mutta tällaiset uutiset jäävät valitettavasti negatiivisten uutisten ja niitä seuraavien kauhistelujen alle. 

Mielestäni ei ole syytä vaipua epätoivoon eikä ryhtyä kärsimättömäksi sellaisissa maailmanlaajuisissa asioissa kuin ilmastonmuutos. 
Ei myöskään kannata jumittua todistelemaan, miten oma naapuri tai jokin kaukomaa on se pahin maapallon haavoittaja. Syyllisten etsiminen on hyödytöntä ja tekee vain itsestä katkeran valittajan.   

Tällaisia mietin pimeänä joulukuun viikonloppuna. Eilen katsoin televisiosta Ettore Scolan elokuvan Mehän rakastimme toisiamme niin paljon ja muutama päivä sitten saman ohjaajan mestarillisen komedian Rumat, likaiset ja ilkeät. 
Tänään olen siivonnut, värjännyt puseron, joka oli malliltaan kiva, mutta väärän värinen, valmistanut lipeäkalalounaan, leiponut, ja lukenut uppoutuen.
  
Selailin Rafael ja Jörn Donnerin kirjeenvaihdosta koostuvaa kirjaa Ennen kuin olet poissa. Kannessa on nimet näin, ei aakkosjärjestyksessä, vaan nuorempi ensin. Osuin selatessani kaksi kertaa Jörn Donnerin mainintaan, ettei häneltä enää tule spermaa eikä hän pysty siittämään lapsia. Alkoi kyllästyttää. Ehkä palaan tähän isän ja pojan ajatustenvaihtoon jonain toisena hetkenä. 
Tuli sellainen olo, että nyt on hyvä juonikirja tarpeen ja valitsin lainakirjapinostani dekkarin Aivan tavallinen perhe, jonka on kirjoittanut ruotsalainen Mattias Edvardsson. Se tempaisi mukaansa. Isä on pappi ja äiti asianajaja, mutta kun oma lapsi on kyseessä isä unohtaa totuuden ja äiti oikeuden. 
Nyt lukemaan...


12 kommenttia:

  1. Hyvin puhuttu! On ikävää, kun negatiivinen uutisointi saa nuoretkin kokemaan, että mitään muutoksia ei kannata tehdä, koska Trump ja koska Kiina ja Intia... Toivottomuuden maalailu saa ihmiset lamaantumaan. Pitäisi pitää ääntä enemmän onnistumisista ja luoda toivoa! 🌺❄️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just noin.
      Asiallinen tiedotus on tietysti ainoa oikea tiedottamisen muoto, ja tietenkin some on se, jossa ongelmista helposti tehdään ratkaisemattomia.
      Toivon mediaan luonnonsuojeluun liittyviä tiedeartikkeleita, jotka kertoisivat epätoivoon joutuneille ihmisille, että koko ajan on tekeillä uutta tutkimusta, joka johtaa uusiin keinoihin, ihan kuten ennenkin.

      Nuoret ovat monesti ehdottomia mielipiteissään, mutta vailla keinoja, ja jos heidät jätetään itsekseen etsimään netistä tietoa, he helposti löytävät erittäin väritettyä "tietoa", joka vain ruokkii heidän keinottomuuden tunnettaan.

      Poista
  2. marjatta

    olen pitkin syksyä lukenut darwinin lajien syntyä. eniten hirvittää se, minkälaisen eeppisen loppuspurtin me olemme ottaneet tässä viimeisen parinsadan vuoden aikana, kun ajattelee, miten kauan me olemme olleet olemassa.

    minulla on päiviä, jolloin on helppo uskoa, että evoluutio vie asioita eteenpäin, aina kehittyneempään suuntaan. sitten taas toisinaan iskee toivottomuus siitä, että me olemme ja tulemme aina olemaan banaania kirkuvia mukavuudenhaluisia apinoita.

    miellän maailman silti mieluummin toivon kautta, enkä halua olla synkkä apokalyptikko, joka saa huonoista uutisista vain lisää kiimaa myllyynsä. negatiivisilla synkistelijöillähän on ikävä tapa naittaa kaikki hyvä johonkin räkäiseen ja suttuiseen.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi, nopea teknologia näyttää melkein vievän ihmistä eikä päinvastoin, siitä hämäännys ja kaiken kyseenalaistaminen, jopa sukupuolten, luulen. Oikeastaan elämme aika eläväistä aikaa.

      Negatiivisista uutisista kirjoitetaan nykyään somessa kauhealla kiirellä listaten ja linkittäen, kun ennen someaikaa asioita oli mietitty ja tarkasteltu ennen kuin niitä jaettiin kirjallisena. On edelleen ilo lukea tekstejä, joissa näkyy, että asioita on mietitty.
      "Kiimaa myllyyn", tämä on valitettavasti sekä menetelmä että päämäärä joillain populistisivustoilla.

      Poista
    2. Tuli mieleen näin jälkikäteen, että joku minua tuntematon saattaa lukea äskeistä kommenttiani niin, että en näe sukupuolten moninaisuutta. Todellakin näen ja tiedän, muotoiluni vain on huono. Tarkoitin sanoa, että jostain syytä juuri tänä aikana tämänkin kirjon ympärillä kohistaan, uhmataan ja vihataan sen sijaan että vain yksinkertaisesti hyväksyttäisiin kaikki ihmisyyteen kuuluva ja vielä ilman kauhean tarkkoja jaotteluja ja selittelyjä.

      Poista
    3. marjatta

      olisi hemmetin nastaa, että me jo vihdoin olisimme hyväksymisen paremmalla puolella. mutta koska me kaikki olemme itsekkäitä ja omahyväisiä kusipäitä ainakin osan aikaa, se hyväksyminen ilman jaotteluita antaa vielä odottaa itseään. sillä välin me toteutamme tätä dualismin ohjaamaa ajattelua, joka tekee toisesta hyvän, ja toisesta pahan. toisesta oikean ja toisesta väärän.

      me olemme mestareita stereotyypittämään ja luokittelemaan toisia ihmisiä. justiinsa sen takia jokainen itsensä tohtorin tutkintoon opiskellut prostituoitu, jokainen deekun näköinen absolutisti ja jokainen normeja ravisteleva ihminen on tälle maailmalle arvokas. ne laajentavat sitä moninaisuuden käsitettä ihanasti.

      meri

      Poista
    4. Voi meri,
      tämä tuli heti mieleeni, kun luin päivän HS:sta artikkelin Kiinassa kokeiltavasta kansalaispistesysteemistä, jossa ihmisiä seurataan ja pisteytetään. Hyvikset pääsevät hyvien ihmisten tauluun ja saavat etuja, pohjimmaiset D-tyypit eivät saa edes käyttää luotijunia. Miten käy moninaisuuden? Seurantaa eivät suorita enää naapurit, vaan nykyteknologia.
      Seuraa se tietysti meitäkin... hoi blogger ja google ja muut, täällä on vain AAA-tyyppejä!

      Poista
  3. Katsoin eilen tuon Ettore Scolan Rumat, likaiset ja ilkeät. Se oli kyllä aika kamala siinä naturalistisessa kurjuuden esittelyssään, mutta olihan siinä nuo tyypit aika hyvin luonnehdittu, tuon päähenkilön lisäksi tv:tä katsova mummeli oli loistava. Tuollaisessa ympäristössä jokainen oppii ainakin sen pelastautukoon ken voi -asenteen. En kutsuisi sitä komediaksi, raadolliseksi tragikomediaksi ehkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, vakava pohjahan siinä elokuvassa on. Scola osaa kytkeä huumorin tällaisenkin maailman tarkasteluunsa.
      Minä seurasin sitä keltasaappaista, pitkäsääristä tyttöä, joka näkyi elokuvan alussa ja aina silloin tällöin keräilemässä lapsia aitaukseen. Olin melko varma, että hän sieltä muita fiksumpana ponnistautuisi ihmisten ilmoille ja pääsisi pois sikolättimäisestä ympäristöstä. No, paras kun en nyt paljastele enempää, jos joku vielä katsoo. Loppu oli hyvä!
      Scola näyttää hallitsevan rytmin erinomaisesti.

      'Mehän rakastimme toisiamme niin paljon' on aivan erilainen, yhteiskunnallinen elokuva ja myös hyvä kuvaus ystävyydestä. Luulen, että tykkäisit.

      Poista
    2. Oletko muuten katsonut amerikkalaista sarjaa Hävyttömät, (Shameless). Se on kuin muunnos tästä Rumat jne. William H. Macy tekee taitavan roolin perheen vätystelevänä patriarkkana.

      Poista
    3. En ole katsonut/huomannut tuota. Meillä ei ole mitään ylimääräisiä kanavia, Netflixiä tai muuta. Vain yle ja ilmaiskanavat, enimmäkseen yle on riittänyt. En löytänyt tuota ainakaan yle areenasta. Mainoskanavilta katson vai leffoja ja nekin tallenteina.

      Poista
    4. Se meni muistaakseni Subilla.

      Otin Netflixin jonkin kehutun dokkarin takia, nyt ei ole katsottu varmaan kuukauteen mitään, pitää lopettaa.

      Poista

Kolmanteen ja neljänteen polveen...

Kuvassa vasemmalla maamies isäni, kausipalkollinen Anni, ryhdikäs Mamma ja lempeä Pappa, minä Papan edessä 3-vuotiaana ja viimeisenä oikeall...