torstai 13. joulukuuta 2018

Myyttinen mummo



Mitä teille tulee mieleen sanasta mummo?

Osuin taas yhteen monista lehtien mielipidekirjoituksista, joissa neuvotaan irtautumaan joulun sosiaalisista pakkokuvioista ja olemaan itsekseen, jos kerran niin haluaa (tähän asti oikein hyvä, samaa mieltä), ja kutsumaan yksinäinen naapurin mummo torttukahville (nyt meni pieleen!).
Aloin miettiä, mikä se tällainen 'naapurin mummo' on, kun en ole eläissäni tavannut vanhaa naista, joka viruisi akkunassaan, odottaen, että joku puolituttu kutsuisi kahville. Kun joulu on.
Jos minä menisin ehdottamaan jollekin meidän talomme yksin elävistä vanhoista rouvista, että tulepas nyt meille joulua viettämään, kun olet varmaan niin yksinäinen, niin saisin vastaukseksi, että 'kuule, miä voin kävästä vaik sitte joskus pyhien jälkeen, ko miul on nyt niin paljo kaikkee'.

Paitsi että mummo on yksinäinen, hän on vanhanaikainen ja rumasti pukeutunut dementikko ja joko pahantuulinen veskallaan huitoja ja kassalla hidastelija tai itse lempeys. Lempeä mummo on niin lempeä, että hän on lähes satuolento, fiktiivinen kuten kääpiöt, jättiläiset ja Saapasjalkakissa. 

Vielä en ole tänä vuonna kuullut radiosta sitä kaameaa, pateettista joululaulua "Hei mummo mitä kuuluu sinne teille", jolla viritellään ihmisten syyllisyydentuntoa omien vanhusten suhteen. Nuoret perheet saadaan tuntemaan, että heidän pitäisi suhata joulun ajan vapaapäivänsä ympäriinsä mummoja ja isomummeja tapaamassa. 

Missä iässä naisihmisestä tulee mummo? 
Minusta ei tule ikinä. Varmaan minun, kohta 69 v, pitäisi jo olla sellainen.

Olen Maiju-mummi lapsenlapsilleni. Oma isoäitini oli mamma. Tiedän, että isoäideistä on myös versiot mummu, mumma ja mummo. 
Mutta että mummo olisi vanhemman naisen yleisnimi, jopa uutisissa käytetty, sitä en ymmärrä. Se on mummottelua. Tytöttely sen sijaan on tässä iässä kivaa, tytötelkää minua, kiitos!

Surkutellaanko vanhempia miehiä kuten naisia? Vähemmän ehkä. Luotetaanko heihin vai eikö heistä vain välitetä? Ainakin heitä aletaan kutsua vanhusnimillä myöhemmin kuin naisia.

Alkukuvassa on kortti postikorttikokoelmastani. Siinä ei ole kuvaajan nimeä. Keräilen kortteja, joista useimpia ei voi lähettää kenellekään. Katselen niitä aina silloin tällöin. Ostin tämän kauan sitten, kun olin allapäin ja tunsin päälläni sellaisen painon, jonka kuvittelin satavuotiaan tuntevan. Nyt ajattelen, että ei välttämättä, ei ikä sitä painoa tee, vaan pelot tai katkera elämänasenne.

Loppuun vielä ote myyttistä mummokuvaa ylläpitävästä laulusta, jonka tuolla tekstissä mainitsin. 

hei mummo, mitä kuuluu sinne teille?
me lomalla taas tullaan pohjoiseen

on pohjoisessa päivä yksinäinen, 
autioitui aikaa karu maa
vie mökkiin polku iljakas ja jäinen, 
jossa mummo yksin asustaa


31 kommenttia:

  1. Mummouden olemusta voisi pohtia pitkään, tämän päivän vanhemmat naiset viettävät aktiivista elämää. Mummous on muuttunut ja niin on hyvä. Jos en pidä mummottelusta, en hyväksy tytöttelyä epäkohteliaassa merkityksessä. Ollaan vain aikuisia naisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoille voi antaa niin monenlaisia merkityksiä, sekä mummolle että tytölle.

      Muutimme viisikymppisinä tähän taloon, ja aina kun tapasin erään kahdeksankymppisen naapurin, hän sanoi minulle kivasti: "Mitä tyttö? Mitä töihin kuuluu?" Tuossa puhuttelussa oli vain keveää kohteliaisuutta, ei mitään negatiivista, ja olin siitä mielissäni. Toinen kohtelias tyttö -sanan käyttö on, jos pitkäaikainen kumppani kertoo näkevänsä sinut kuten silloin kauan sitten, "Hei tyttöni mun, niin kaunis on hehkusi sun..." Kuulun muutaman omanikäiseni naisen kanssa Tyttökullat-ryhmään, otimme nimen komediasarjasta The Golden Girls. Tulee aina tyttömäinen olo, kun alamme suunnitella lounastapaamista.
      Kaikkea tällaista hyvää tytöttelyä.
      Sen sijaan en ole kokenut sitä, että istuisin palaverissa, jonka ainoana naisena minulle töksäytettäisiin;"Keitäs tyttö kahvit!"
      Mummo-sanakin on minusta ihan hyvä oikein käytettynä.

      Mitään sanaa ei siis pidä kategorisesti kieltää, vaan pitää ymmärtää tilanne ja sävy.

      Poista
  2. Minulle tulee mummosta mieleeni omat mummoni, erityisesti äitini äiti joka oli minulle hyvin rakas (kuoli muutama vuosi sitten). Oma äitinikin on periaattessa mummo (tai siis isoäiti, mutta eivätkös ne ole synonyymejä?), mutta minulle hän on äiti eikä hänestä tule koskaan minun mielessäni mummoa. Minustakaan ei tule koskaan mummoa, minä vain sitten vanhenen ja olen vaikkapa ikäihminen tai rouva (täällä madam, toistaiseksi olen vielä lady). :D

    Minulle tuo mummolaulu onkin ennestään aivan tuntematon. Ei soi mitkään kellot päässä. Onko kyseessä jokin vanha rallatus vai kovinkin tuore laulu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aika tuore, Suvi Teräsniskan kappale, haikea sävyltään, kuten niin moni muu vanhemmista joululauluistakin.

      Joo, kyllä mummo on ihan synonyymi isoäidille, mutta sitä käytetään myös yleensä naisista. Pikkulapsille opetetaan usein, että nuoremmat naiset ovat tätejä ja vanhemmat mummoja.

      Toisissa perheissä tosiaan ajatellaan, että on oltava vain yhdet nimitykset, jolloin lasten syntymän jälkeen puolisot muuttuvat toisilleenkin äidiksi ja isäksi ja lastenlasten syntymän jälkeen saavat taas uudet nimitykset, jonkin isovanhempinimen. En voisi mitenkään kuvitella tuollaista käytäntöä omaan perheeseeni, vaikka lapsuudenkodissani se oli osittain käytössä. Isäni ja äitini käyttivät samassa taloudessa asuvista isän vanhemmista nimityksiä mamma ja pappa, kuten he itsekin toisistaan ja me lapsenlapset, ja mamman vanhemmista, joita en ehtinyt nähdä puhuttiin mummuna ja tuffana. Isänihän teitittelikin vanhempiaan, samoin äitini ja me muksut. Toisiaan vanhempani kyllä kutsuivat etunimillä, mikä oli ilmeisesti osoitus rakkausavioliitosta.

      Rouva olisi minusta hyvä puhuttelunimi naiselle, jotkut ulkomaalaiset käyttävätkin sitä.
      Kiitos lady Elegia, että nostit esiin tämän rouvan!

      Poista
  3. Mummosta tulee mieleen oma rakas Mummini, jonka hoteissa vietin varhaislapsuuteni ja jonka syli oli aina lämmin ja avoin.

    Myyttinen on, eikä ikäryhmän yleisnimittelynä hyväksyttävä, sillä niin heterogeenisesta porukasta nykyisin on kyse, kuten ei tytöttelykään...

    Olen kahden lapsenlapsen mummo ja kolmen mummi. PISTE. Stereotypiat voi unohtaa. Ei löydy mummonmarkkaa tai -hajua/tuoksua, en lausu isänmaallisia tai muitakaan runoja juhlissa, ei mummoprillejä eikä -kalsareta, vain yksi isoäiti. Eikä ole "asiointialushousuja", jotka puen ylleni vain lähtiessäni ulos asioille, siltä varalta jos saisin kohtauksen ja joutuisin sairaalaan, kuten vitsinkertojamiehet nauraa räkättäen kuvittelevat, vaan pukeuden aina somiin ja miellyttäviin alusvaatteisiin siksi, että ne ovat mukavat ja tuovat mielihyvää, minkä tosiseikan napakasti julkituomalla ko. miespoppoon nauru hiljeni ja hymy hyytyi.

    Naapurintyttömme, nyt jo tuonilmaisissa oleva, 102-v olisi satavarmasti vastannut aivan kuten kirjoitit moiseen kysymykseen ja vielä lopuksi varmistanut, että onko teillä varmasti kaikki hyvin:)

    Ikä on numeroita - elämätön elämä tuottaa katkeria vanhuksia, onneksi ei sitä pelkoa ole:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä juttuja sinulla! Ajattelin, että nyt mokasin, kun en muistanut tuota sinun bloginimeäsi, mutta sinähän olet ihan samoilla linjoilla onneksi.

      Suurten ikäluokkien ikääntyvissä naisissa on niin voimakkaita ja aikaansaapia persoonia, että nämä ylesitykset ja stereotypiat tulevat nyt kyseenalaistetuksi. Ajatellaan vaikka Vappu Taipaletta tai Tarja Halosta. Luokkahypyn loikanneita perheensä ensimmäisiä ylioppilaita on ikäluokassa aika paljon, ja tämä onnistuminen on kasvattanut itsetuntoa. Ei me niin vain asetuta mummokastiin, vaan kuljetaan pää pystyssä pitsipikkareissa.

      Poista
  4. Minäkin inhoan tuota laulua. On pakko skipata se. Oma äitini on 87-vuotias eikä yhtään tuollainen niin kuin tuossa laulussa.

    Mutta nuo kortin naiset ovat kyllä ihastuttavat! Upeat kampaukset, ystävykset tai sisarukset siinä ehkä vaihtamassa kuulumisia. Hieno kortti! Olisi mahtava saada tuollainen vaikka ystävänpäivänä: friends for ever!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas nähdään, miten eri tavalla me (siis me ihmiset yleensä, ei vain sinä ja minä) tulkitsemme kuvia ja varmaan tekstejäkin.

      Minua niin surettaa kun tuolla vasemmanpuoleisella naisella ei näytä olevan hampaita. Minusta he ovat lähellä kuolemaa, niin hauraita ja mustissaan.
      Osuin tähän korttiin, kun kuulin sairastuneeni erääseen autoimmuunisairauteen. Silloin oli amerikkalaisissa lääkärisarjoissa aina vakavimpana sairautena autoimmuunitauti lupus, ja minä raukka ajattelin, että se on menoa nyt. Eihän minulla mitään lupusta ollut eikä ole, vaan jotain lievempää ja täysin pysähdyksissä. Olin kauhun vallassa, ja tämä kortti sopi hyvin siihen mielentilaani.

      Alan nyt nähdä tuon kortin myös sinun silmilläsi, leppoisana Tyttökullat-kahvihetkenä.

      Poista
    2. Oi kauhea tuota lupus-juttua! Olet varmaan katsonut Housea, niin kuin minäkin. Onneksi ei ollut niin vakavaa!

      Poista
    3. Tämä tapahtui ennen Housea, 90-luvulla, eli sen täytyi olla Teho-osasto. House kyllä muistutti siitä pelosta. Kun tapaus oli tosi vaikea ja tohtori House rypisteli otsaansa, niin aloin jo arvella, että eiköhän sieltä taas löydy lopuksi lupus.

      Poista
  5. Kaksi lapsenlastani kutsuivat minua pienenä mummiksi, mutta ovat siirtyneet etunimen käyttöön vuosia sitten. Minusta ok. Siinäkin suhteessa ajat ovat muuttuneet: itse sanoin äitiä äidiksi ja isää isäksi loppuun asti. Eivät nykyajan 'mummot' ripustaudu lapsiinsa tai lapsenlapsiinsa - ainakaan niin kauan kuin järki pelaa ja terveyttä vähänkin riittää. Ehkä nainen muuttuu 'mummoksi' joskus ysikymppisenä :)

    Minua nauratti mieheni kanssa taannoin joku pikku uutinen, jossa sanottiin että 62-vuotias vanhus teki sitä tai tätä. Ei sen ikäinen ihminen, ei mies eikä nainen, vanhus ole. Ei Niinistöäkään voi sanoa vanhukseksi enkä uskaltaisi Tarja Halostakaan mummoksi nimittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehtiuutisissa on just noita, jotkut kolmikymppiset toimittajat näkevät kuusikymppisen vanhuksena.

      Olimme mieheni kanssa Berliinissä, kun hän (ja minä myös, ollaan samanikäiset) oli juuri täyttänyt 61 v, ja silloin hän sai kuulla olevansa ukki, opa. Minä istuin junassa ja hän seisoi vieressä. Vastapäätä istuvan nuoren perheen äiti sanoi pojalleen, että annapas paikka opalle. Kohtelias poika nousi ja oikein kumarsi. Olin luullut, että saksan kielessä opa on vain sukulaisnimitys. Kun lähdimme junasta, tuumimme, että tästä se alkaa.

      Poista
    2. Vielä tuosta kommenttisi alkuosasta. Olen täysin samaa mieltä ripustautumisesta. En ajattele, että lasteni pitäisi käydä minua hoitamassa ja viihdyttämässä, kun vanhenen. He saavat tulla silloin kun myös minulla on heille jotain annettavaa, ei koskaan velvollisuudesta ja stressaantuen. Olen monesti vannonut, että näin se menee minun kohdallani, kun olen seurannut rasittuneita vanhempiensa hoitajia.

      Minulla on viisi biologista lastenlasta parivuotiaasta lukioikäisiin ja kaksi uutta lastenlasta uusperheen kautta. Kutsuvatkohan he minua Maijuksi vai Maiju-mummiksi, en ole kiinnittänyt huomiota. Pitää ottaa asia puheeksi.

      Poista
  6. Minä olen pienestä asti toivonut, että minusta tulee mummu jonakin päivänä. Yhteen aikaan nuorena signeerasin piirustuksenikin Mummu-nimellä. Minä siis olen ollut mummu pienestä asti, kaveritkin puhuttelivat mummuksi. Tämä mummu-fani fanittaa mummut, mummot, mummit, mummot, mummat, mammat jne. Silloin on rakkautta ilmassa, kun puhutellaan mummoiksi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Mai!
      Kyllä sen kuulee, jos mummoksi puhuttelussa on rakkautta.
      Ja sinustahan tulee maailman paras Mummu! ♥

      Poista
  7. Hieno teksti, Marjatta!

    Mummo-sanassa on eittämättä jotakin ristiriitaista: toisaalta minulle tulee sanasta lämpimiä muistoja mieleen, sillä kutsuin äidinäitiäni mummoksi. Sillä 'nimellä' hän myös allekirjoitti meille lapsille osoittamansa kirjeet ja kortit, kera etunimiliitteen.

    Toisaalta asiassa on sitten tämä toinen, ikävämpi puoli, jota niin hyvin tässä avasit... Onneksi suomen kielessä on monia kauniita ja käyttökelpoisia synonyymejä isoäiti-sanalle. Mutta jos lapsenlapsetonta iäkästä naista aletaan kutsua mummoksi - siinä astutaan minusta jo harmaalle vyöhykkeelle!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa Reetta!

      Sinäpä sen sanoit, lapsenlapseton nainen ja mummoksi nimittäminen on aika outo yhdistelmä. Se voi jopa tuntua kipeältä, jos ei ole saanut toiveistaan huolimatta lapsia tai lapsenlapsia.
      Monet vanhemmat naiset sanovat, että suru lapsettomuudesta tulee kaksi kertaa, silloin kun ikätoverit työntelevät lastenvaunuja ja silloin kun he esittelvät lastenlastensa kuvia.

      Poista
  8. Kun meillä ortodokseilla nunnaa voidaan sanoa äidiksi niin se on ok. Esimerkiksi äiti Tekla. Tai että ortodoksipappi on isä. Esimerkiksi isä Matti.

    Tämä voisi yleistyä sinänsä yhteiskuntaan. Siis tällainen kohtelu.

    Olen kuusikymppinen mies, mutta en pitäisi ollenkaan hassuna, jos lapset puhuttelisivat minua isä Jariksi, vaikka minulla ei olekaan biologisia lapsia.

    En vierastaisi vaikka kadulla joku lapsi kysyisi neuvoa: Mitä mieltä olet tästä asiasta, isä Jari?"

    Sinä Marjatta olisit sitten kaikille lapsille ja yleensä ihmisille äiti Marjatta.

    No, ehkä ortodoksit eivät nyt pidä ajatteluni kulusta... mutta käsitteet isä ja äiti ovat aktiivisia ja velvoittavia.

    Mummo ja muumio kuuluvat samaan sarjaan. Mummolta odotetaan samaa kuin muumiolta siis ei mitään.

    Jari Ranta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Jari, miten hieno ajatus... äiti Marjatta.
      Käsitteet isä ja äiti ovat todellakin aktiivisia ja velvoittavia, ja olisi toivottavaa, että ihmiset tuntisivat toisistaan vastuuta, kuten vanhemmat lapsistaan.

      Mummo ja muumio, heh. Sinulla on nyt ihan eri tuntu tähän sanaan kuin Mailla tuolla edellä.

      Poista
  9. Lisään vielä: voisi tietysti kirjoittaa kauhuromaanin nimellä Mummo ja muumio. Siinä mummo on murhannut vaarin ja piilottelee tämän ruumista liiterissä.

    Jari Ranta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä jos kirjoittaisit tällaisen romaaanin. Olen varma, että osaisit kehitellä kauhun maksimiin.

      Poista
  10. Ennen kuin laittoivat minut elakkeelle, olin viimeisimmässä työssäni keittämässä kahvia rouville ja pesemässä astioita. Oli muutama muukin homma, mutta eiköhän lie ollut tärkeintä se kahveenkeitto. Useimmiten suoriuduin hyvin siitä tehtävästä.

    Mitä tulee siihen, kohdellaanko meitä harmaantuneita miehiä mummoina tai muumioina, niin eilen olin kirjastolla ja sain kokea sen, että nuoret tyttöset tulivat tanssimaan ympärilleni. Siellä oli semmoinen esitys. Minä vähän nolostuin, mutta kivalta se silti tuntui. Ajattelin, että tällaista asiakaspalvelua kun saisi vakivirkailijoiltakin, heh-heh!

    Tänään kävin sairaalassa ja sielläkin minua kohdeltiin tosi kunnioittavasti naispuolisten työtätekevien taholta. Minusta tuntuu, että Suomessa on tapahtumassa käyttäytymisessä jonkinlainen muutos huomattavasti parempaan suuntaan. Linja-auton kuljettajatkin olivat yllättävän kohteliaita.

    Itse tunnen olevani muuten kuin mummo tai setä, paitsi että niitä lapsenlapsia vielä puuttuu. Mainitsemaasi laulua en ole kuullut. Sitä ei kai soiteta ylen ykkösellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ketjukolaaja, onpa kiva kuulla että olet saanut noin huomaavaista palvelua ja jopa pientä ekstraa siellä kirjastossa.

      Olen aloittanut joulusiivoukseni lukemalla ja sitä mukaa poistamalla keräämiäni lehtileikkeitä. Osuin jostain terveyslehdestä saksimaani juttuun Filosofinen praktiikka -nimisen yrityksen vuosituhannan vaihteessa perustaneesta Antti S. Mattilasta. Hän sanoo, että vaikeuksia kokeneet ovat filosofisesti vahvoilla, koska he ovat joutuneet pohtimaan elämäänsä ja kyseenalaistamaan vanhoja totuuksia. Tämä pätee varmaan sinuun(kin). Olet joutunut kokemaan vaikeuksia työelämässä, asennoitumaan uudelleen ja katsomaan asioita eri kanteilta.

      Kerron omaelämäkerrallisen tositarinan kahveenkeitosta.
      Olin kerran kesätöissä kahvikassana ravintola Kultaisessa Härässä Helsingissä. Tulin töihin ensimmäisenä aamulla, ja tehtävänäni oli keittää kahvi ja tarjoilla sitä ja pikkupurtavaa työhön meneville, jotka poikkesivat matkan varrella pikaisesti aamukahville. Eräänä aamuna olin vahingossa napsauttanut virran pois kahvinkeittimestä - ja ajattele, moni oli jo juonut ja lähtenyt sanomatta mitään, kunnes eräs herrasmies tuli hiljaa kertomaan, että näin on käynyt. Minä heti pahoittelemaan ja ilmoittamaan kaikille vielä paikalla oleville kylmää kahvia siemaileville, että ehdittekö odottaa, kohta tulee uutta, hyvää kahvia. Eivät ehtineet, hymyilivät ja sanoivat, että huomenna sitten.
      Tässä oli minulla kokemus ihmeellisistä asiakkaista. He olivat yksinäisiä miehiä ja minä yksinäinen nuori nainen. Minä kyllä hymyilin aina, jospa he kokivat sen ekstrana.
      Tämä tuntuu nyt kerrottuna aika ihmeelliseltä, niin hieno asenne noilla asiakkailla.

      Poista
    2. Siitä laulusta, juu nimenomaan Ylen ykkösellä soi vuorotellen tämä ja Sydämeeni joulun teen vielä viime joulun alla, mutta en ole kuullut nyt. Siinä on Vexi Salmen sanoitus, mummolle soitetaan, mutta joskus lomilla sitten mennään, ei jouluna.

      Poista
    3. Kuuntelin sitten äsken tuon laulun youtubesta. Minusta se tuntui ihan kivalta joululaululta. Muistin kuulleenikin sen joskus aikaisemmin, mutta en ollut kiinnittänyt siihen enempää huomiota. Tämä Suvi Teräsniska vaikuttaa erinomaiselta iskelmälaulajalta. Tulkinnassahan pitää soida koko persoonallisuuden ja sitten sen pitää vielä miellyttää kuulijaa sopivalla tavalla. Tässä kappaleessa se minusta onnistuu hyvin.

      Jotenkin tyyliltään tämä ei vaikuta Ylen Radio 1:n musiikilta, mutta onhan siellä varmaan jotain joulutoivemusiikkiakin. Poimimassasi kohdassa sanoituksessa on jonniinmoinen kielioppivirhe, sillä eihän se mummo siellä polussa asu vaan mökissä, mutta häliäkös vällä.

      Ja vaikeuksia on koettu, mihinkäpäs niistä pääsisi.

      Poista
    4. Juu, tiesin, ettei tämä ole kaikkien mielestä huono. Minua tämäntyyppiset laulut ovat aina syyllistäneet, kun olen syyllistyvää sorttia. Tunsin, etten käynyt isäni luona tarpeeksi usein, vaikka hän ei olisi todennäköisesti sen useammin edes halunnut minua rikkomaan omaa rauhaansa. Matkaakin oli lähes 600 km ja pienet lapset, mutta se ei poistanut syyllisyyttäni ja huoltani.

      Meillä onkin varmaan ollut Kymenlaakson Radio päällä eikä Yle ykkönen.

      Niin, onhan tuossa selvä viittausvirhe.

      Poista
  11. marjatta

    haluaisin olla mummo, joka olisi ennakkoluulottomasti avoin kaikelle uudelle, mutta ei silti arastelisi pitää kiinni omista kalkkeutuneista käsityksistään. heiluisin eri aktioissa ja olisin sillä tavalla rohkea, että jos jotakin kamalaa tapahtuisi, sillä ei olisi minulle niin suurta väliä enää. menisin puskutraktorin ja panssarivaunun eteen, ettei nuorempien tarvitsisi haaskata elämäänsä siihen.

    poikani sanoo, että minussa on aika paljon golden girlsien sophia petrilloa, sitä italialaista pahasisuista dorothyn äitiä. en ole varma, pystyisinkö asumaan sophian tapaan kimppakämpässä enää tämän ikäisenä, mutta öisin olisi kiva syödä naisten kanssa juustokakkua keittiössä ja kuunnella rosen st. olaf -tarinoita.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai Sophia Petrillo! Heh, meri, sitten sinä kuuntelisit sanavalmiina minua siellä keittiön pöydän ääressä. Minä nimittäin keksin nimen tuolle meidän neljän naisen porukallemme, koska halusin niin kovasti olla Rose. Tietenkin Rose, koska hän on niin avoin ja pöhkö ja kotoisin pieneltä paikkakunnalta.

      Kuule, sinä varmaan olet tuollainen - olkoon nyt sitten mummo tai vanhempi nainen - mitä kuvaat. Mutta älä silti mene panssarivaunun eteen, koska minä haluan nauttia sinun kirjoituksistasi ja kommenteistasi.

      Poista
  12. Nykymummo lentää, rokkaa, bloggaa, joogaa, meikkaa, autoille ja vähemmän kokkaa, leipoo, veisaa ja istuskelee. On mummotyyli muuttunut hurjasti jo alle sadassa vuodessa. Oma mummoni äidin äiti synt.1891 oli kokenut kaksi sotaa ja menettänyt kaksi miestään sairauksiin, jotka nykyaikana on parannuskeinot. Ensimmäinen kuoli suolisolmuun ja toinen keuhkorepeämään. Eihän näitä diagnooseja enää edes tunneta. Huolta ja murhetta oli elämä tuonut mutta rempseä perusluonne pelasti mummoni, joka hoiti sairaan lapsen (veljeni) vielä 69-vuotiaana. Minä olin viisi vuotta, kun veli syntyi ja hänelle tuli vauvana suolistotukos, jota ei osattukaan hoitaa oikein vaan vauvalle tehtiin monta turhaa leikkausta. Muistan kuinka mummo kieri kapalot ja puhdisti vauvan avanteen. Joskus terveyssisar piipahti katsomassa. Ja niin vain veli jäi henkiin ja opiskeli itse lääkäriksi. Ei olisi minusta samaan touhuun, kun nyt itse olen kohta samanikäinen.

    Minusta mummo sana on kaunis ja en vähättele sitä, kun ikä jättää meihin jokaiseen merkkinsä. Liikaa ihannoidaan nuoruutta, kun kai se on meidän geeneissä säädetty, että toiset vaan rupsahtavat nopeammin kuin toiset. Vanha ihminen minusta onkin kaunis kaikkine ryppyineen...Eeva Kilven runoa mukaillen "Tunnustella vaan, kaikkien näitten ryppyjen alla se olen minä, tähän valepukuun elämä meidät viimein pakotti - mesimarjani, pulmuni, pääskyni mun..."😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi virheet, kun tabletilla kirjoitin ja ennakoiva sanansyöttö unohtui tarkistaa.

      Poista
    2. En huomannut mitään virheitä tekstissäsi, katse lipuu pienten näppäilyvirheiden ohi.

      Bongasin eilen lehdestä taas kerran - nyt tälle asialle herkistyneenä - mainoksen, jossa kuvattiin jotain laitetta mummoillekin sopivana, siis siinä merkityksessä, että sitä on myös ajastaan jälkeen jääneen älykääpiön helppo käyttää.
      Sinun kuvauksesi nykymummosta tunnistan, en tuota mainosnikkarin tuotosta.

      Rypyt tulevat, meille vähän myöhemmin kuin aurinkoisemmissa maisemissa kasvaneille. Suomalaisen geeniperimän omaavalla taas silmäluomet valuvat aiemmin. Ikä jättää merkkinsä, kuten sanot. Muutoksia ulkonäöllisessä vanhenemisessa on ihan kiinnostavaa seurata. Kaikki menee ikääntyessä hyvin, kun vain pysyy suhteellisen terveenä.

      Poista

Vapaa kuin taivaan lintu

Meidän pihan juhannusruusu on riehaantunut Onko taivaan lintu vapaa? Se näyttää meidän silmiimme vapaalta suihkiessaan taivaalla, mutt...