maanantai 10. syyskuuta 2018

Kyllä ei ollut huono elokuva, oli hyvä.

Kuva: kaupunkilehti PK 29.8.2018

Uusi Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja -elokuva on aivan eri kuin se ensimmäinen Mielensäpahoittaja, joka tuntui sketsikokoelmalta ja antoi päähenkilöstä hieman reppanan kuvan.  

Vuoden 2014 elokuvan ohjasi Dome Karukoski ja päähenkilönä oli itseoikeutetusti Antti Litja, koska hän oli lukenut ansioituneesti Tuomas Kyrön kirjoittamat vanhan hämäläismiehen yleisönosastokirjeet Pikkujuttu -kuunnelmasarjassa, josta koko Mielensäpahoittaja-ilmiö sai alkunsa. 
Kaikki alkoi siis viisiminuuttisista osista koostuvasta tilauskuunnelmasta, jonka jokainen osa alkoi "Kyllä minä niin mieleni pahoitin".
Tämän jälkeen Kyrö on ideoinut keksimänsä sympaattisen hahmon ympärille useita kirjoja, ja kirjoista on kehitelty näytelmiä eri teattereissa. 

Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja -elokuvan alussa mies hyvästelee haudan lepoon pitkään sairastelleen vaimonsa ja kokee sen jälkeen oman elämänsä merkityksettömänä. Maailmalla menestynyt uratykki, Pekka- poika, on ärsyyntynyt itsepäiseen isäänsä jo varhain eikä osaa nähdä tätä uusin silmin. Pojantytär osaa. 
Papan ja teinitytön yhteiset päivät tytön karattua papan luo oman elämänsä kriisitilanteessa on kuvattu todentuntuisesti. Yhteentörmäyksiä tulee, mutta pohjalla on toisen oikeaa kuulemista ja kuuntelemista, ymmärrystä, jota Sofia ei saa omilta vanhemmiltaan. Välillä papan on kyllä etsittävä naapurinsa Kolehmainen, arkkivihollisensa ja ikiystävänsä, kun hän tarvitsee aikuisen ihmisen, jolle uskoutua ja jolta kysyä neuvoa oudossa tilanteessa. 

Elokuvassa on kyse elämän perusasioista, elämästä ja kuolemasta ja siitä, miten elämää pitäisi elää.
Kaksi kohtausta erottuu hienosti muuntuvana toistona, vanhan miehen käsi hyväilemässä kuolleen puolison jähmeää kättä ja sama käsi koskettamassa varovasti pienenpientä kättä keskoskaapin aukosta. Ensimmäisessä kohtauksessa katsojaa liikuttaa kumarainen, luovuttanut hahmo ja jälkimmäisessä käsien kokoero ja pienen käden löytäneen iloa tunnusteleva katse. 

Muita hienoja kohtauksia:
Kun Mielensäpahoittaja hoksaa sanoa aina oikeassa olevalle pojalleen "anteeksi, että sinusta on tullut minä"; kun kaksi vanhaa miestä istuttaa perunaa, toinen ajaa traktoria ja toinen tiputtelee traktorin perässä olevasta istutuskoneesta perunoita vakoihin muuttolintujen auran kaartaessa keväisen vainion yli (oma isäni tuli mieleen); kun Sofia heiluu musiikin tahdissa ja houkuttelee pappaa tanssimaan ja papan suojamuuri "en laula, en tanssi, en juhli" ikäänkuin vähän raottuu; kun vanhat miehet istuvat kesäyönä pellon laidalla puimassa asioita selin kuvaajaan. 

Elokuvan on ohjannut Tiina Lymi, ja pääosia esittävät onnistuneesti näyttelijäkonkari Heikki Kinnunen ja nuori teatterikoululainen Satu Tuuli Karhu.
Kinnunen tulkitsee roolihahmonsa tunteita pienieleisesti, silmät kertovat, ja Karhu on juuri niin energinen, vilpitön ja leikkisä kuin 17-vuotias terve nuori tyttö vain voi olla. 
Ohjauksesta annan kiitoksen, rytmi toimii. 

Sulevi Peltola naapurina on ihana, koominen ilman mitään yrittämistä. Miten hän sen oikein tekee?
Jani Volanen poikana ja Elina Knihtilä miniänä ovat saaneet pääosan esittäjien hahmoja ohuemmat hahmot esitettäväkseen. Hyvät suoritukset heilläkin, kuten myös pienempien roolien esittäjillä.  

Tunnelma on arkinen ja samalla jotenkin runollinen, arjen kauneuden taltioiva. Nauroin paljon ja itkinkin, vähäsen. 
Mietin, sanoiko Mielensäpahoittaja kertaakaan sitä hokua "Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun...", ei kai. Tässä mentiin syvemmälle, mielensä pahoittamisen päivät olivat jo takanpäin ja kävivät ilmi vain oman pojan katkerissa muistoissa.  

Tällaiselle lämpimälle kokoperheen elokuvalle voisi olla tilaus myös kansainvälisillä markkinoilla. 
Teemat ovat yleismaailmalliset: sukupolvien kuilu, uudesta aloittaminen, elämän ihme, maailman muuttuminen ja ihmisen muuttuminen.  



Ojennan tämän kukkakimpun omalta parvekkeelta filmiryhmälle kiitokseksi. Kiitos!

Olen työhuoneessani paossa keittiössämme hääräävää putkiremonttiporukkaa. Tätä kestää pitkään. Olemme varustautuneet mikroaterioin ja kertakäyttöastioin. Yksi puuhasteluareena, ruuanlaitto, on nyt entistäkin helpompaa, mutta suihkussa pitää rampata alakerran saunatiloissa. Onneksi vessa on käytössä, ja kun sen kimppuun käydään parin viikon kuluttua, niin me lähdemme pois tieltä matkalle Italiaan. Siitä tarinaa myöhemmin. 

Kirjoitin ylläolevan ihan yhtä päätä, "yhtäkkiä", kun edellistä väsäsin monena päivänä korjaillen ja hioen. Nähtävästi on helpompi kirjoittaa pelkkää kiitosta kuin hakea sanoja sille, ettei pidä jostain. Positiivisella on helpompaa!
"Yhtäkkiä" on lainausmerkeissä siksi, että se on lapsuuden miljöössäni käytetty ilmaus nopeasti tapahtuvalle. Opiskelijana ystäväni nauroi, että ethän sinä mitenkään voi käydä yhtäkkiä kaupassa. En niin, kyllä se nyt eri murteita kuunnelleena jo tuntuukin oudolta.

Mukavia syyshetkiä itse kullekin! Nyt se on meillä, syys. Takkiakin tarvitaan. 

11 kommenttia:

  1. Marjatta,

    minäkin kävin katsomassa. Kyllä ei ollut huono, oli parempi kuin odotin. Yhdessä kohtaa itkinkin, muutamassa kohtaa nauroin, oli kyllä tunteita, jotka pystyin tuonne valkokankaan tapahtumiin projisoimaan tai jotka herättelivät ne omat tunteet. Vielä kun suomalaisista elokuvista saataisiin pois sellainen asetelmallisuus, että ollaan vähän kuin näyttelemässä. En tarkoita tällä näyttelijäsuorituksia - ne olivat minusta ihan hyviä ja kelvollisia. Ehkä enemmän kyse käsikirjoittamisesta ja siitä, millainen kokonaisuus on.

    Voin kyllä minäkin suositella elokuvaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, käsikirjoituksissa olisi usein parannettavaa.
      Tämän ovat käsikirjoittaneet Lymi, Kyrö ja Juha Lehtola. Jotkut kohdat olisi voinut minusta tiivistää ja sen teennäisen eskorttivitsin poistaa.
      Jännite piti kuitenkin paljon paremmin kuin neljän vuoden takaisessa Karukosken Mielensäpahoittajassa.

      Kyllä ei kannata jättää näkemättä.

      Poista
  2. Tiina Lymistä kehkeytyy vielä erinomainen elokuvaohjaaja. Jostain syystä häntä ei tuoda esille samassa määrin kuin hänen mieskollegojaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan varmasti näin käy. Toivottavasti hänen lahjakkuutensa huomataan tulevissa elokuvapalkintojen jaoissa.

      Kävin juuri lukemassa joitain Lymin haastatteluja netistä. Hän sanoo Mielensäpahoittajasta, että haluaa kuvata henkilöitä, joilla on puutteita persoonassaan ja joissa tapahtuu muutosta. Mieleeni jäi myös se, kun hän sanoi, ettei ohjaaminen ole vaikeaa - juuri kun on puhuttu, miten kauhean vaikeaa se on ja miten siinä siksi helposti ylitetään sopivaisuuden rajoja.

      Poista
  3. Taidanpa sittenkin mennä katsomaan kyseisen elokuvan. Aikaisemmin vähän emmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mene ihmeessä. Minulla jäi tästä elokuvasta tosi hyvä mieli.

      Poista
  4. MM

    mikä otsikko Sinulla! Lämmin ja sydämellisen huvittava, huvittaa vielä yön ylikin.
    Kunhan et olisi käynyt Paratiisissa!
    Vilkasepa sinne: https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/paratiisi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, hikkaj! Tuo Paratiisi menee joululahjasuunnittelulistalleni. Tiedän erään Virosta ja kaikesta virolaisesta kiinnostuneen, jolle se sopii kuin nakutettu.

      Poista
  5. Katsoimme miehen kanssa viikonloppuna tuon ensimmäisen Mielensäpahoittaja elokuvan muistin virkistykseksi, se jaksoi naurattaa ja liikuttaa yhtä paljon kuin ensimmäisellä kerralla. Tämä Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja on ehdottomasti pakko nähdä, mieluiten ihan teatterissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei sekään huono ollut. Tykkään tästä uudesta vielä enemmän. Tässä tapaamme nyt Mielensäpahoittajan toisen pojan, jonka käyttäytymisessä vanha oikeassaolija näkee itseään. Se, joka oli ensimmäisessä, ja on tässäkin, herkistelemässä, ei ollut isän mieleen, kuten ei tämä toinenkaan, mutta taitaa olla niin, että jörrikät ja äkeät pehmenevät lapsenlasten, kanssa. Olen huomannut tätä lähipiirissäkin. :)

      Poista

Jari Tervo, Aamen

Kun olin lukenut pari lukua Jari Tervon romaania Aamen , aloin nähdä sen näyttämöllä, samantyyppisenä runsaana tykityksenä kuin Pirkk...