Paha Nuutti pois sen viepi, joulun purku ja empimistä musiikin ja elokuvien karsinnassa

Hyvä Tuomas Joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi, sanoo vanha sananlasku. Joulunajan, joulurauhan ja leppoisamman olon katsottiin kestävän Tuomaanpäivästä 21.12 aina Nuutinpäivään 13.1. Vuodenvaihteessa vedettiin henkeä ja levättiin, palkollisetkin pääsivät helpommalla. 
Suomalaisessa joulunvietossa on paljon sadonkorjuujuhlan eli kekrin perinnettä. Sieltä johtuvat notkuvat ruokapöydät perinteisine juuresruokineen. Pukin hahmossa on ollut sekaisin nuuttipukkia ja amerikkalaista punanuttupukkia, nykyään enemmän jälkimmäistä. 

Mentulan residenssissä purettiin kuusi ja muut hörhelöt eilen Nuutin päivänä, vähän meni tämänkin päivän puolelle. Kestokuusi on hyvä keksintö, sen voi pitää pitkään. Ensi joulukuussa aion pystyttää - pystytyttää - sen jo itsenäisyypäivänä, Suomi 100 vuotta kunniaksi! Silloin pitää ripustaa myös perinteiset lippunauhat kuuseen. 
Meidän kuusenkoristeissamme on historiaa. Vanhimmat ovat poikien 80-luvulla alakoulussa tekemiä, kuten alkukuvan tonttumobile ja allaoleva hahmo, jota kutsumme partaenkeliksi. Voi kuvitella, että jotkut ekaluokkalaiset ovat tehneet hieman hempeämmän enkelin. 

Joskus ajattelen, että olisi tosi tyylikästä, jos valitsisi kuuseen jonkin tyylin, vain yhtä lajia, esim. isoja palloja tai olkikoristeita, eikä kaikkea pientä siperrystä, mutta en pysty hylkäämään mitään vanhaa. Ostan kyllä uutta lisää, tänä jouluna löysin Sokokselta kauniita kullanvärisiä rusetteja. 

Kuusen purkaminen kesti tunteja ja sen jälkeen siirryimme kauan suunniteltuun CD-levyjen karsimiseen. Mieheni keräsi hetkessä ison kasan vanhoja levyjä poistettavaksi Ikean kassiin. Minä pelastin sieltä nelisenkymmentä takaisin. No, nyt on levyt hyllyissä genreittäin: jazz ja rock, klassinen musiikki, suomalainen iskelmämusiikki, mielenrauhamusiikki ja vain minun spesiaalejani, Celine Dionia, Bon Jovia, Nightwishiä, Stingiä, Björkiä ja paljon muuta. 

Seuraavaksi DVD-elokuvat. Kuulin mieheni sanovan: "Ei me niitä uudelleen katsota, ne joutais kaikki jätesäkkiin!" Mitä! Hän ei ole lukenut KonMari -karsimisfilosofiaa (en minäkään, vielä), onpahan vain suoraviivaisempi kuin vaimonsa. Oikeasti luulen, että hän oli vain jo kyllästynyt siivoamaan ja luotti siihen, että kun minä teen homman, niin hyllystä ei paljon poistu. En poistanut yhtäkään. Haneke-boxi, kaikki Mad Menit ja Sopranosit, Amy, Tuulen viemää, Casablanca, Jane Austen Collection... Vaikka en katsoisikaan noita uudestaan, niin haluan pitää ne. Osa elokuvistamme on vielä avaamatta pakkauksissaan. Katsottava ei lopu, ja menin nyt sitten liittymään Netflixiinkin.

Minä luulen, että suoratoistona on pääasiassa uutta eikä kannata jättäytyä vain sen varaan, varsinkaan elokuvien suhteen, musiikissa tilanne on parempi. Haluaisin säilyttää musiikkia ja elokuvia kuten kirjojakin esineinä. Toivottavasti ei tule samanlaista muutosta kuin oli VHS-muodon kadotessa. Silloin hävitimme parisataa VHS-elokuvaa, osa niistä omia, teknisesti huonoja tallenteita, ne kyllä joutivatkin mennä. Silloin ei ollut vielä tarkkapiirtoista televisiota. Kotivideot saimme siirretyksi DVD-muotoon kirjastossa. Niitä olen valmis siirtämään aina uuteen muotoon, tuli mitä tuli. 

Meillä oli vähän aikaa vanhat vinyylilevyt sängyn alla laatikossa, harkittavana, en antanut hävittää. Nythän ne ovat taas kunniapaikalla vanhanaikaisen levysoittimen vieressä hyllyllä ja ahkerassa käytössä. 

Miten te lukijat? Pidättekö tärkeinä musiikki- ja elokuvahyllyjänne vai haluatteko musiikin ja elokuvat mieluummin aineettomassa muodossa kätevästi, eivät vie tilaa eivätkä kerää pölyä? Oletteko säilyttäjiä vai selvittäjiä?

Tämä kirja ei toimisi nettikirjana. Isot valokuvat tanssiteoksista vaativat ison kirjan, jota voi koskea. Kaikkein hienointa olisi tietenkin nähdä itse teos. Loppiaiskukkakimppunikin on kuvana vain haalea varjo siitä, mitä se oli kimppuna pöydällä. Kevääseen päin mentäessä haluaa koko ajan tuoreita kukkia.
  

Vietin loppiaisena syntymäpäivääni. Hieno päivä synttäriksi, sama päivä jolloin Itämaan tietäjät toivat lahjoja Jeesus-lapselle, kultaa ja mirhamia. Minä sain lisää kirjoja. 

Ja nyt on siirrytty arkeen. Koti näyttää valoisalta, kun punainen ja kulta ovat poissa ja tilalla heleitä kevään värejä. 

Olen lukenut viimeksi Antti Eskolan viisaan, innostavan, ilkikurisen kirjan Vanhuus. 
Tässä pientä maistiaista:
Eikö  nyt edes vanhana  voi käyttää ruuanlaitossaan rauhallisin mielin sokeria, kermaa ja suolaa, jos niistä pitää, eikä hermostuneesti seurata koko ajan vaihtuvia ruokasuosituksia? Ja nauttia punaviinistä mielensä mukaan, jos maksa kerran kestää?
Ja vanhusten ns. aktivoimisesta:
Terveyskeskuksen vanhusjumppaan en lähde raajojani heiluttelemaan, mutta lehtiä haravoin ja saunapuita pienentelen mokillä oikein mielelläni.

Menikö suu hymyyn? Se oli tarkoitus.