sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Marmaris mielessäin - osa 1, ranta-elämää ja kaupungilla vaeltelua


Näkymä Yunus-hotellin parvekkeelta

Katselin tätä maisemaa hotellini parvekkeelta vielä torstai-iltana. Tämän kuvan otin aamulla, kun olin palannut aamu-uinniltani ennen kello seitsemää. Oli suloista ja virkistävää kellua meressä ennen aamiaista. 

Soolomatkailuni sujui onnistuneesti. 

Lähdin yleensä aamiaisen jälkeen kuljeskelemaan antaen sattumalle mahdollisuuden. Marmaris on helppo kaupunki myös minunlaiselleni helposti eksyvälle. Kun suunnistaa rantaa päin, löytää hotelliinsa. 

Kaupungissa on  väkeä vain 18 000, mutta turistit nostavat väkiluvun yleensä jopa kymmenkertaiseksi sesonkiaikaan. Tänä vuonna on käynyt kato, mikä on todella ikävää matkailun parissa työskenteleville.
Satamassa oli vieri vieressä huvialuksia, mutta vain harva lähti aamuisin liikkeelle. Sekin veneyrittäjä, jonka retkelle minä osallistuin, on yleensä tehnyt retken joka päivä, nyt vain kerran viikossa vajaalla väellä.
Hintatasosta kertoo se, että koko päivän risteily grilliruokineen, kaikkine juomineen ja useine pysähdyksineen (kolme uimapysähdystä ja yksi rantautuminen noin puoleksitoista tunniksi) maksoi 100 liiraa eli noin 30 euroa. Kapteeni Osman kulki kaiket päivät rannalla kauppaamassa retkiään. Suomalaisia hän houkutteli runsailla ilmaisilla juomilla (ja kyllä jotkut joivatkin yli voimiensa) ja naisia lisäksi kehumalla ulkonäköä.

Välimerta Osmanin  Bora 1:n kannelta kuvattuna

Risteilyllä pysähdyimme Kumlubükin kylään, jossa useimmat  shoppailivat.
Minä ja rantaystäväni Jonna menimme paikallisten uimarannalle.

Heti ensimmäisenä  aamuna eräs samalla lennolla tullut minua nuorempi nainen hakeutui seuraani hotellin rannalla. Olin ensin vähän ärtynyt ja pelkäsin, että menetän lomaitsenäisyyteni. Ei suinkaan. Satunnainen tuttavuus Jonna osoittautui kiinnostavaksi ja viehättäväksi ihmiseksi. Pidin kiinni omista tavoitteistani, ja oli oikein mukavaa saada seuraa joissain tilanteissa. 

Ohjauduin yksinäisillä aamukävelyilläni satamaan, basaariin, moskeijaan, hautausmaalle, kauniille Nuoruuden aukiolle ja kahteen kouluun. 


Marmariksen pienessä kaupungissa on yksitoista moskeijaa. Kävin hakemassa turisti-infosta kartan ja laskin. Väki ei ole Turkissa kovin uskonnollista, 98 prosenttia on muslimeja, mutta vain 7 prosenttia heistä suorittaa päivän viisi rukousta. Monet käyvät perjantai-iltaisin hiljentymässä lähimoskeijassa. Minun käydessäni tässä kuvan moskeijassa aamulla siellä ei ollut ketään, ja kun kävin toisen kerran illalla pari miestä oli rukoilemassa ja joku valmistautui rukoushetkeen pesualtailla. Monissa minareeteissa näytti olevan sininen kärkiosa, mutta tämä on kokonaan puhtaan valkoinen. Myös hautakivet olivat valkoisia, mikä yhdessä tummanvihreiden havupuiden kanssa sai aikaan uskomattoman kauniin vaikutelman. Kukkia olisi saanut olla haudoilla enemmän.



Harmittelin, että koulut eivät olleet vielä alkaneet, mutta se olikin ehkä parempi, koska oppilaiden läsnäollessa portit olisivat olleet kiinni ja minun olisi pitänyt anoa portinvartijalta sisäänpääsyä. Nyt lukion portit olivat sepposen selällään ja pääsin kuvailemaan pihaan. Huomasin, että ovetkin ovat auki ja opettajia lappaa sisään. Sinne vain joukkoon. Pysäytin yhden open ja selitin, että olen suomalainen kollega ja haluaisin vähän katsella. Sen kun vaan, ole hyvä, hän sanoi. Juttelin hänen kanssaan vähän aikaa ja kehuin koulun aulan kauneutta. Heillä oli suunnittelutyöt menossa, joten juttutuokio jäi lyhyeksi. 


Kiertelin koulussa ja kuvasin pihaa ja sisätiloja. Koulun pihassa oli huvimajatyyppisiä keitaita oppilaille. Sisällä oli oleskelunurkkauksia nojatuoleineen, taidetta, Atatürkin patsas ja sitaatti häneltä, kasvatusfilosofien lauseita kehystettyinä, koulun saamia mitaleita ja diplomeja vitriineissä, valmistujaiskuvia oppilaista amerikkalaistyylisissä kolkkahatuissa. Viihtyisää.


Keidas lukion pihassa

Koulun vieressä koripallo-, lentopallo- ja jalkapallokentän takana on Nuoruuden aukio patsaineen ja vesiteoksineen. 







Toisena päivänä menin meidän peruskouluamme vastaavaan kouluun. Siellä oli vielä kovempi kuhina kuin lukiossa, joten en tehnyt itsestäni mitään numeroa. Kuljin kaikissa neljässä kerroksessa ja kurkistelin luokkiin. Olin vaikuttunut samoista asioista kuin lukiossa. 
Näki, että opettajat olivat nähneet vaivaa ja laittaneet ympäristön kauniiksi. Seinillä oli tasokkaita oppilastöitä, ja pienempien lasten luokkien lähellä oli seinämaalauksia klassisista saduista. Tietokoneita en nähnyt.

Pihaa kiersi molemmissa kouluissa korkea aita ja portin vieressä oli vahtimestarin/vartijan koppi, joka nyt oli tyhjänä.




Käyn yleensä matkoillani kouluissa ja yliopistoissa. Istanbulissa muutama vuosi sitten yliopistoon pääsi vain tiukan turvatarkastuksen kautta, ja vain osaan yliopistoa.

Aamun vaeltelun jälkeen menin rannalle ja luin, juttelin muutamien ihmisten kanssa ja uiskentelin iltaan asti. Välillä kävin syömässä jossakin rannan lounasravintoloista. Halusin puhua englantia, mutta palvelu kääntyi usein suomeksi, kun selvisi, että olen suomalainen. Jostain syystä minua luultiin usein ensin tanskalaiseksi. Suomen ja tanskan lisäksi kuulin puhuttavan hollantia ja jotain erikoista brittimurretta. 
Olisin toivonut hieman kansainvälisempää tunnelmaa, mutta minkäs teet. Vallankaappausyritys ja terrorismin uhka oli ilmeisesti pelästyttänyt osan vakiokävijöistä.  

Jos Marmarista luonnehtisi yhdellä sanalla, niin se olisi rauhallinen. Tavarat voi huoletta jättää rantatuoliin ja käydä välillä hotellissa tai vaikka kaupassa. Turvalokeron vuokrasin aivan turhaan. 

Palvelut rannalla olivat erinomaiset.
Rantapojat vuokrasivat pyyhkeitä 2 liiralla per päivä, siis koko viikon pyyhkeet olisi saanut vähän päälle 4 eurolla. Kannoin turhaan rantapyyhkeitä kotoa. 
Rantatuolit ja varjot olivat ilmaisia - kaikille, ei vain tietyissä hotelleissa asuville. Marmaris on ensimmäinen paikka, jossa olen kohdannut näin turistiystävällisen käytännön. Monesti rantamaksut vievät lapsiperheiltä suuren osan matkabudjetista. 

Rannalla kulki kaikenlaista pienyrittäjää, korukauppiaita, hedelmien myyjiä, hierojia ja kynsien laittajia. Muutaman kerran päivässä tarjoilijat tulivat huutelemaan 'drink time' ja kantoivat sitten janoisille pikkuämpäreissä olutta ja muita juomia jääpalojen keskellä, hienot lasit huurteisina. Minä, vaatimaton, kipaisin hakemaan hotellihuoneeni jääkaapista vesipullon. 
Tällä rannalla ei kulkenut kuvaajaa satuhahmon kanssa. Minut on kuvattu jollain rannalla aiemmin mm. Ison Pahan Suden sylissä. 
Pidän kaikesta tällaisesta hömpötyksestä.


Ranskalainen manikyyri. Tämä hettainen kynsitaiteilija
oli jo seisemättä kesää rannalla työssä.

Juttelin aiemmin mainitsemani Jonnan kanssa sekä kevyistä että heti myös syvällisisistä asioista. Välillä ilmoitin, että nyt tämä lukee ja upposin kirjoihin. Minareetista kaikuva rukouskutsu sekoittui hotellibaarin 'Bésame muchoon', ja minä nukahdin autuaasti. Herätessä en heti muistanut, missä olin. Ah täällä ... ja uimaan ehkä kuudennen kerran.

Lopetan tähän, rannalle, ja kerron jatkoa myöhemmin.

Turkkilaisista kouluista kuten Turkista muutoinkin saa hyvää tietoa blogista Ulkosuomalaisen äidin merkintöjä.  

27.9. 
Tässä vielä linkki Ulkosuomalaisen äidin tuoreeseen kuvaukseen esikoulun aloituksesta.



Hotellikorttini elämänohjeita. Ei voisi parempia olla! Yritän noudattaa näitä myös täällä kotona. 


14 kommenttia:

  1. Kivaltapa kuulosti sinkkulomasi :):) Ja hotellikortinohjeilla pärjää pitkälle niin Turkissa kuin Suomessakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, oli kivaa, ja kiva on seurannut kotiinkin.

      Taas vahvistui tunne siitä, miten samanlaisia me ihmiset olemme, olkoot valtiomuodot ja hallitukset millaisia tahansa.
      Lämpimässä ja valossa on kyllä helpompi olla iloinen.

      Poista
  2. Kiva matkaraportti Marjatta. Ihailen rohkeuttasi ja itseluottamustasi kun käyskentelet siellä kouluissa ja opistoissa vieraalla maalla omin päin.

    Onneksi syyskuu meilläkin on nyt kesäisempi kuin elokuu että saadaan tuosta valon ja lämmön vaikutuksesta nauttia. Odottelen seuraavaa osaa raportistasi...

    p.s. kyllästyin tuohon donna mobileen nimeni perässä joten vaihdoin siihen sukunimeni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! Minusta yksin on jotenkin rohkeampi kuin tutussa seurassa, jossa saattaa ryhtyä yhdessä empimään, voiko tuonne ja tuonne mennä.

      On kyllä ihania ilmoja, minullekin pehmeä lasku Marmariksesta, jossa lähtöpäivänä oli 35 astetta.

      Sinulla on kaunis nimi - ja minulle tuttu. Äitini oli Laurila, Hilja Laurila, hänelläkin l-äänteitä molemmissa nimissä. Vanhimmalla serkullani oli kaiken lisäksi lähes sama nimi kuin sinulla, Helena Laurila.

      Poista
  3. Kiva loma. Olen käynyt Marmariksella kerran äitini ja tyttöni kanssa. Kaikki sujui hyvin paitsi se kuumuus oli liikaa, joten uima-altaassahan sitä oltiin suurin osa ajasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle mikään kuumuus ei ole liikaa. Olen kauhea palelija ja kärsinyt kilpirauhashormonin vajauksesta, joten kukoistan helteessä.
      Pidän merestä enemmän kuin altaasta, koska merellä on usein kiva tuuli, hiekkaa ja avaruutta. Hotellissani oli allaskin, mutta en käynyt siellä.

      Poista
  4. Aurinkoinen raportti.

    Suomessa ei luultavasti pääsisi ulkomaalainen turisti kouluun kesäkeskeytysaikaan. On vaikeaa päästä omien opettajienkin, kun on uudet kulunvalvonnat ja ohjelmoinnit:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio! Totta, Inkeroisten yhteiskoulussa esim. ei päässyt iltaisin eikä viikonloppuisin sisään. Manguin rehtorilta salasanaa oven aukaisuun, mutta hän oli sitä mieltä, etteivät opettajat sellaista tarvitse. :D
      Enpä tiedä, onko tämä uusi tekniikka niin hyvä ovien lukitsemisessa. Pitää muistaa koodeja ja salasanoja ja hidastellessaan voi laukaista hälytyksen. Sellaistakin kuulin joillekin tapahtuneen.

      Poista
    2. Lisäksi toiminta voi olla keskitetty, että koulusta käsin ei voi aukaista tai sulkea lukkoja. Jos tulee sähkövika, ovet eivät toimi.

      Poista
    3. Vielä pahempi.
      Kaikki keskittäminen ja etäännyttäminen vie huonompaan, paitsi - kai sitten - taloudellisessa mielessä.
      Oma koulukeittiö, oma talonmies ja siivoojat (nykyään siistijät) toimivat ennen myös kasvattajina. Ja kouluun pääsi milloin vain omilla avaimillaan. Minullakin oli oppilaiden kanssa monenlaista touhua ja kerhoa koulutiloissa kouluajan ulkopuolella. Kuka nyt edes tulisi enää illalla kouluun opettajan pitämään kerhoon! Mennyttä hyvää aikaa... heh heh!

      Poista
  5. Olen niiiin iloinen, että lomasi oli antoisa & virkistävä! Tätä oli ilo lukea, paitsi sen osalta, että matkailijat ovat kadonneet Turkin lomakohteissa. Kuukausi sitten totesin sen kyllä itsekin siellä liikkuessani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkailijat olivat kaikonneet ja silti hotellialueen ihmiset olivat todella hymyileviä ja positiivisia. Kysyin parilta paikalliselta, miten he näkevät Turkin tulevaisuuden ja he sanoivat, että suhtautuvat optimistisesti, onhan ihmisten keski-ikä Turkissa alle 30 vuotta ja nuorissa on tulevaisuus. Hienosti sanottu. Meillä vastaava luku on noin 40 ja ilmeisesti nousee, kun väestö vanhenee.

      Poista
  6. Turkissa tapahtuu pahoja asioita, mutta myös elämä jatkuu. Kiitos kurkistuksesta uutisotsikoiden taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon kovasti, että Turkki tekisi sovinnon kurdien kanssa ja lähtisi takaisin Atatürkin viitoittamaan suuntaan.
      Uutislähetyksissä oli paljon sotakuvaa Syyriasta. Naapurimaan sota on ongelmallinen asia, johon turkkilaisten on pakko ottaa kantaa.

      Poista

Teatteria suomalaisuudesta 2, Koivu ja tähti

Kävin jokin aika sitten katsomassa Pirkko Saision Kansallisteatterille käsikirjoittaman ja Laura Jäntin ohjaaman näytelmän Koivu ja tä...