torstai 22. syyskuuta 2016

J. M. Coetzee, The Childhood of Jesus ja The Schooldays of Jesus





Kaikki blogiani vähän pitempään lukeneet tietävät, että John Maxwell Coetzee on mielikirjailijani, yksi ylitse muiden. 


Luin Turkin matkallani nämä kaksi, The Childhood of Jesus (2013) toistamiseen ja The Schooldays of Jesus (2016) ensimmäistä kertaa. Olen pohtinut kirjojen antia kiihkeästi ja odottanut sopivaa hetkeä kirjoittaa. 
Illalla kävin lukemassa erinäisiä ulkomaisia lehtiarvosteluja. Osa isojen lehtien arvostelijoista on ollut sitä mieltä, että mies pelleilee lukijoidensa kustannuksella ja kirjoittaa mitä sattuu, osa löytää kirjoista allegoriaa ja filosofiaa ja paljon tasoja. 

En välitä muiden mielipiteistä, vaan kerron omani. Kirjahan syntyy aina uudestaan uuden lukijan mukana. 

Coetzee on kirjoittanut hyvin erilaisia teoksia yli neljänkymmenen vuoden aikana selvitellessään itseään askarruttavia asioita. 
Hänen tietyt elämänvaiheensa ovat synnyttäneet omat kirjansa: apartheid ja koko varhaistuotanto, avioero ja Michael K:n elämä, pojan kuolema ja Pietarin mestari, muutto Australiaan ja Elizabeth Costello ja nyt vanhuus jo useammassa hienossa kirjassa, mm Huonon vuoden päiväkirja
Vanhuus ja filosofia kuuluvat yhteen. Juoni on Coetzeellä yhä vähäisemmässä asemassa.

Coetzeen kirjoissa toistuvat samat teemat ja kysymykset: miten moraali on sidoksissa yhteiskuntaansa, naisen ja miehen suhde, eläinten kohtelu, mitä me teemme täällä maapallolla ja mitä me olemme toisillemme. 

Jeesus-kirjoista on kysytty, onko niissä Jeesus. Minusta on. Ei siis mikään historiallinen henkilö eikä Uuden Testamentin jumalhahmo, vaan kuvitelma siitä, miltä kaiken kyseenalaistava, pikkuvanha ja vanhempiaan ylenkatsova Jeesus-lapsi, oikein pikku paskiainen, nykyajassa vaikuttaisi.
Coetzee olisi halunnut, että Jeesuksen lapsuus-kirjassa olisi ollut täysin valkoinen kansilehti ja kirjan nimi olisi paljastunut vasta lopussa, mutta se ei ollut kustannusihmisten mielestä mahdollista.
Poika on nimeltään David (haa, Daavidin huonetta ja sukua!), mutta toistaa koko kirjan ajan, että eihän se ole hänen oikea nimensä. 
Koulupäivät-kirjassa (miten se sitten suomennetaankaan) poika kuiskaa joillekin valituille oikean nimensä, mutta minkä, sitä ei kerrota lukijalle. Nimi Jeesus esiintyy siis vain kirjojen kannessa.

Ennustan, että Coetzee on parhaillaan kirjoittamassa kolmatta osaa, jossa teini-Davidillä on ympärillään porukka, joka kutsuu häntä "hänen oikealla nimellään". Opetuslasten kokoaminenhan alkaa haparoiden jo Lapsuus-kirjan lopussa.

Jeesuksen lapsuus-kirjassa 5-vuotias David saapuu hänet huostaansa ottaneen keski-ikäisen Simónin kanssa pakolaisleiriltä laivalla turvapaikkaan uudelle mantereelle, jonka kieli on espanja. Iät ja nimet on annettu heille leirillä. Simón ottaa tehtäväkseen löytää pojan kadonneen äidin, joksi sitten yllättäen kelpuutetaan eräs Inés. Yhtä hyvin hän kuin joku muu, koska: We start anew here. We start with a blank slate, a virgin slate. 
Jokainen maahan saapunut on samanarvoinen, puhtaaksi pesty entisestä, ilman muistoja. Uudessa maassa on jonkinlainen sosialistinen, idealistinen, jopa utopistinen yhteiskunta. Kaikki ovat hyväntahtoisia, kohteliaita ja intohimottomia. Työmiehet käyvät illalla filosofian opinnoissa. Seksuaalisuutta pidetään outona. Uudistuksiin suhtaudutaan vastustellen. Kuten amishit USA:ssa myös Davidin lastaajakaverit pitävät lihasvoimaa koneita arvokkaampana. Ruoka on niukkaa, lähinnä leipää ja kalaa (viisi leipää ja kaksi kalaa!). 
Pikkupoika David osoittautuu varsinaiseksi kyselijäksi. Hän uuvuttaa kysymyksillään kasvatusisänsä Simonin ja koulussa opettajansa. Hän väittää pystyvänsä tekemään ihmeitä ja osaavansa jo lukea, kun muistaa ulkoa Simonin hänelle lukemaa Don Quijotea. Hän ei edes halua oppia lukemaan samalla tavalla kuin kaikki muut, vaan pälpättää omiaan. 
Lopulta paljastuu, että nenäkäs pikkukaveri on tosiaan oppinut itsekseen sekä lukemaan että kirjoittamaan. Kun opettaja kohteliaasti pyytää häntä kirjoittamaan lauseen Conviene que yo diga la verdad (Minun on kerrottava totuus), hän kirjoittaakin Yo so la verdad (Minä olen totuus)
Opettaja sanoo Inésille, että tätä hänen on ollut kestettävä päivästä toiseen. Koska David ei viisastellessaan ymmärrä, että luokassa on muitakin, hänen on paras siirtyä erityiskouluun. 
Erityiskouluun pakottaminen saa pienen, omituisen perheen pakenemaan Novillasta naapurikaupunkiin Estrellitaan. Heillä on mukana koiransa Bolívar ja matkan varrelta mukaan poimittu liftari Juan. David olisi ottanut muitakin. 

Koulupäivät-kirjassa perhe ryhtyy kausitöihin hedelmätarhoilla. Lapsuus-kirjan harmaus on muuttunut värikkäämmäksi. Tarinaan tulee kirjaimellisesti enemmän värejä, ja kieli muuttuu rehevämmäksi, kun kotoutuminen edistyy. David kukoistaa vapaudessa ja viihtyy toisten hedelmänpoimijoiden lasten kanssa, kunnes nämä kiduttavat ankkaa. David kokee pahanteon voimakkaasti ja väittää Simónille, että voisi herättää kuolleen ankan henkiin. Simónin hyssytellessä poika valittaa, ettei tämä koskaan usko häntä. Vaikka Simón on kärsivällinen keskustelija, hän ei aina jaksa pojan inttämistä. 
Myös Estrellitassa on koulun valinta itsepäiselle lapsinerolle ongelma. Inés haluaisi pitää Davidin piilossa, kotiopetuksessa. Lopulta mukavat sponsoritädit kustantavat hänet yksityiseen tanssia painottavaan kouluun. Todellakin tanssia painottavaan. Koulussa ei paljon muuta olekaan, vain tanssia ja mystikkaa. Kouluhan on maailman kauhein yksipuolisuudessaan ja omituisine henkilökuntineen. Mutta kun David tapaa koulun johtajan, salaperäisen Ana Magdalenan, hän on myyty. Tämä on hänen paikkansa. Kohta hän haluaa jäädä jo kouluun asumaan. David on Ana Magdalenan ihmelapsi.

Coetzeetä moititaan usein huumorin puutteesta. Don Quijoten käyttäminen aapisena on koomista. Tanssikoulu ja melodraama sen sisällä on nauruhermoja kutkuttavaa ilotulitusta. Kas, koulun vahtimestari Dmitri onkin oikea Don Juan, eipä ole pesu onnistunut tässä miehessä. Intohimomurha ja sitä seuraava oikeudenkäynti rationalistisen Simónin silmin katseltuna nykii lukijan suupieliä. Davíd tietenkin ymmärtää. 
Onko Davíd Don Quijote ja isäpappa-setä-kasvattaja Simón hänen Sancho Panchansa?

Kertokaa kirjan luettuanne pystyittekö olemaan nauramatta, kun Dmitri, joka vaatimalla vaatii kunnon nöyryytystä ja karkotusta pannaankin eheytymään vankimielisairaalaan ja hän karkailee sieltä ilmestyen aina jostain nurkan takaa kiusaamaan Simonia?
Onko tässä piikki nykyiseen liialliseen hyväuskoisuuteen pahuuden kohdatessamme? 
Dmitri selittää, ettei hänellä ole päässä vikaa vaan sielussa. Mutta kuka nyt Estrellitassa - kuka nyt meidän ajassamme - sielusta välittää. 

Dmitri? Ja onhan siellä myös Aljosha. Karamazovin veljekset? Kirjassa on paljon viittauksia maailmankirjallisuuden klassikoihin, muihinkin kuin Uuteen Testamenttiin. Lapsuus-kirjan maailma tuo mieleen dystopioita kuten Aldous Huxleyn Uusi uljas maailma ja George Orwellin Vuonna 1984. 
Minulla tulee mieleen myös  jotkut elokuvaohjaaja Klaus von Trierin luomat ympäristöt. Ja Pleasantville-leffan miellyttävän yhteisön tylsyys. 
Kafkan maailma, José Saramago, Beckett!

Davidin ja Simónin filosofinen keskustelu on minulle näiden kirjojen parasta antia.

Koulupäivissä päähenkilöksi alkaa nousta moraalipohdintoineen Simón. Hän joutuu pojan kasvatuksessa kohtaamaan itsensä ja kyseenalaistamaan asenteensa, kuten jokainen lasten kasvattaja joutuu. Simón on silittelijä ja selittelijä. Poika arvostaa enemmän murhamiestä, räikeää Dmitriä. Arvostus on molemminpuolinen. Dmitri kutsuu leikillään itsekästä, pomottavaa, jo seitsenvuotiaana isäänsä pilkkaavaa poikaa nimillä my sovereign, my king. Näen Dmitrissä tulevan opetuslapsen. Samoin muissa tanssikoulun hörhöissä.

'And if I were a  philosopher, señor Simon, I would respond by saying: It depends on what you mean by know. Did I meet the boy in a previous life? How can I be sure? The memory is lost, as you say, in the general forgetting. I have my intuitions, as no doubt you have your intuitions, but intuitions are not memories. You remember meeting the boy on board ship and deciding he was lost and taking charge of him. Perhaps he remembers the event differently. Perhaps you were the one who looked lost; perhaps he decided to take charge of you.'

Simón parka. Tällaiset mystifioinnit ärsyttävät häntä suunnattomasti. Poikaa ymmärtääkseen hän lopuksi jopa kokeilee pojan erikoisalaa mystiikkatanssia, ensin kuuntelemalla musiikkia ja sitten tanssimalla improvisoiden liian pienillä, kärjestä auki ratkomillaan varvastossuilla. 

So he tries not to think, to do nothing that might alarm the timid soul within. He gives himself to the music, allowing it to enter and wash through him. And the music, as if to aware what is up, loses its stop-start character, begins to flow. At the very rim of consciousness the soul, which is indeed like a little bird, emerges and shakes its wings and begins its dance. 

Arms extended, eyes closed, he shuffles in a slow circle. Over the horizon the first star begins to rise. 

Kieli on niin kaunista, etten kuvatuksi saa. Lukekaa tuo äskeinen ääneen. En ole lukenut näitä kirjoja (vielä) suomeksi. Kakkososaa ei ole vielä suomennettukaan. Toivon, että Lapsuus-osan käännös on hyvä ja välittää Coetzeen lauserytmin.



Kuva on Koulupäivien takakannen sisäpuolelta. Lapsuus-kirjan lopussa on sama kuva Coetzeestä, mutta pikimustalla pohjalla. 
Väri on lisääntynyt - as I said!



15 kommenttia:

  1. Mahtava kirjoitus, kiitos! Miten joku voi oikeasti väittää, että Coetzeen tuotannosta puuttuu huumori? Ei. Ja Jeesuksen lapsuushan on loistava kirja, ei mitään pelleilyä. Hyvin monitasoista ja suorastaan ratkiriemukkaan nerokasta. Ja totta, opetuslapsia oli jo siinä loppukuvassa...! Eikä siinäkin ollut kosolti huumoria?! Voi toivottavasti saamme Jeesuksen nuoruuden pian suomeksi.
    Erikoista muuten millainen kansi suomennetussa versiossa on (melkein jäi sen vuoksi hyllyyn!) kuin näissä sinun kirjoissani. Tuo valkea kansi olisi hauska idea myös.
    Voi onneksi kirjapainossani on Coetzeeta odottamassa. Takuulaatua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, kiitos! Minä ähräsin tämän parissa koko päivän.

      Väitteeseen sekä Coetzeen että hänen tuotantonsa huumorintajuttomuudesta törmää usein. Nyt luin sellaista parinkin isolevikkisen englanninkielisen lehden arvostelusta.

      Schooldays ei vielä kerro nuoruudesta. Siinä päästään vasta noin seitsemän vuoden ikään. David on niin varhaiskypsä, että hän käy jo siinä iässä filosofisia keskusteluja ja haluaa valita itse ihmisensä.

      En löydä näiden kansien valokuville mitään selitystä. Outoa. Childhood näyttää olevan vanha valokuva ja Schooldays ajaton.
      Minustakin suomenkielinen Jeesuksen lapsuus on saanut huonon kannen. Katsotaas, millainen Koulupäiviin tulee. Kyllä se varmaan kohta ilmestyy suomeksi.

      Poista
  2. Niin suurta ja syvälleluotaavaa ihmisten ja heidän aivoitustensa kuvaavaa asiaa, että ihan huimaa. Miten sait tuon kaiken tiivistetyksi tähän noin vaivattoman tuntuisesti? :)

    Pikkupoika David tuntuu ihmeen tutulta... Sitten tajuan että hän on kuin Aspergerhenkilö; lahjakas, eri tavalla ajatteleva, sosiaalisesti poikkeava, oman tiensä kulkija.

    Piti oikein käydä Wikipediasta katsomassa ääntämisohje Coetzeen. On sen verran erikoinen nimi. /kut'sii/ Well, gesundheit :D

    Todella kaunista kieltä. Luin ääneen neuvomasi kohdat. Ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, hyvä jos tuntuu siltä, mutta kyllä minä pakersin.

      No, sinäpä sen sanoit! Davidissä on todellakin Asperger-piirteitä. (Coetzeetä itseään on selitetty autistiseksi hänen ilmettömyytensä, ujoutensa ja tietynlaisen ylihillityn käyttäytymisensä vuoksi.)
      Myös Davidin vanhemmat, nämä vanhemman roolin ottaneet, suhtautuvat kuten varmaan aluksi monet erityislasten vanhemmat, äiti ylisuojelevasti ja isä loputtomasti selittäen ja yrittäen ymmärtää.
      Onhan Jeesus, tämä historiallinen henkilökin, ollut varmaan vanhemmilleen vaikea tapaus. Mikä suru puuseppäisälle, kun kuulee, ettei hän olekaan mitään, ja poika hylkää kotiväkensä ja lähtee keräämänsä jengin kanssa vaeltelemaan väittäen, että hänellä on Taivaallinen Isä.

      Niin, Coetzee on afrikaansinkielinen nimi ja todellakin tuonsuuntainen on oikea ääntäminen. Minäkin kävin äsken oikein kuuntelemassa sen afrikaansiksi lausuttuna. En ole koskaan ajatellut, vaan olen aina ääntänyt englantilaisittain tyyliin 'kötsiie'.
      Kiitos Rita, että kerroit! Olen minäkin fani, kun en ole osannut edes lausua kohteeni nimeä oikein. :)

      Kaunista huoliteltua kieltä ja vielä ihailtavampaa, koska "Kutsiin" äidinkielihän on afrikaans.

      Poista
  3. Wau wau wau ja taputuksia. Onpa kerrassaan hieno tämä sinun tekstisti. Luin tuon lopussa olevan sitaatin antaumuksella ja nyt pitää tunnustaa, että mielessäni muistumat Coetzeen kielestä on ihan erilaisia. Coetaeen lukemisesta on kyllä jo aikaa ja olen lukenut häntä vain suomeksi, joten lieneekö siinä osasyy. Toisaalta olen vähän kiikun kaakun noiden näytteiden perusteella, että onko tuo suurta kieltä vai kieltä, jonka on haluttu näyttävän suurelta, mutta joka leijuu ilmassa. Ei liene järkevää tehdä mitään päätelmiä nyt näiden otteiden perusteella.

    Ihailen Marjatta sinun Coetzee-paneutuneisuuttasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Omppu!
      Haluaisin paneutua aina vain lisää. Tilasin juuri Adlbriksestä Coetzeen esseekirjan Stranger Shores:Literary Essays.

      Luen nämä Jeesus-kirjat kyllä myös suomeksi. Aina kun avaan jommankumman kirjan löydän jotain uutta, esim. lisää vihjeitä Uuden Testamentin teksteihin, jossain banaalissa tilanteessa vanhahtava sanamuoto, joka tuntuu tutulta yms.

      Coetzeen kieli on välillä hyvin yksinkertaista ja välillä lyyristä. Diary of a Bad Year sisältää kohtia, jotka jäävät aivan soimaan mieleen, osaan niitä ulkoa.

      On tämä suurta kieltä, ihan yleisestikin tunnustettua. Ei hän muuten olisi saanut Nobelia 2003 ja ainoana kirjailijana KAHTA Booker-palkintoa, 1983 ja 1999, ja nytkin hän oli Booker-ehdokkaana, mutta ei päässyt ihan loppusarjaan. Aika hienoa päästä listalle 76-vuotiaana, useaan kertaan uudistuneena. Coetzeehän on myös kokeileva kirjailija. Hänen kirjoissaan on erilaisia rakenteita, Huonossa vuodessa mm. kulkee sivulla kolme eri tekstiä, ylä-, keski- ja alatekstit.

      Poista
    2. Vähän tarkennusta edelliseen: suuri kieli=mainiota kieltä, joka on tarkoitettu luettavaksi niin kuin se on. Suurelta näyttävä kieli= kielessä on kierre, se kyseenalaistaa sitä, mitä sanoo, sitä ei voi lukea ns. yks yhteen. No jaa, en tiedä, selvensikö edellinen yhtään.

      Joo mulla oli tuo Huono vuosi lainassakin jo, kun eräs Marjatta sitä suositteli. En silloin ehtinyt sitä lukea, mutta se on edelleen mielessä

      Poista
    3. Jaa, sellaisia tarkennuksia - minulla on joku ihmeellinen Coetzee-höyräys, kaikki mitä hän kirjoittaa on vaan tuntunut minusta niin täydelliseltä ja ihmeelliseltä.

      Vais niin, että Huono Vuosi vielä lukematta! Noo, sitten sinulla on jotain hyvää odottamassa.

      Poista
  4. Nauratti kohdassa Jeesus, pikku paskiainen! Mutta kai tämä tulkinta on ihan perusteltu, ainakin fiktiossa. Jossain joku väitti, että Jeesus oli aikansa punkkari ja anarkisti. En vastusta tätä. Jeesus on tosiaan inspannut monia. Olen lukenut esim. Kazantsakin (kirjoitusasu jotain sinne päin) "Viimeinen kiusaus", jossa Jeesuksella oli suhde Maria Magdalan kanssa ja oliko ihan perhekin perustettu. Hyväksyn tulkinnan. Mutta mites Coetzeen kirjassa? Onko mukaan päässeet myös Herodes tai "Herodes", Pilatus, fariseukset, maastamuutto ja maastapako, verollepano jne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä aikuinen Jeesus varmaan oli aikansa vallankumouksellinen. Tietääkseni silloin oli kilpailevia "filosofeja", joista jotkut katsottiin vaaralliseksi kyseenalaistamisensa takia ja tuomittiin kansankiihotuksesta kuolemaan.

      Pikku Jeesuksesta on tosi vähän tietoa. Hän kasvoi juutalaispoikana Nasretissa ja sisaruksiakin oli, neljä veljeä ja ainakin kaksi sisarta. Se yksi kertomus on, jossa perhe meni tärkeänä juhlana pääsiäisenä Jerusalemiin ja 12-vuotias Jeesus karkasi vanhempiensa ja sisarustensa luota synagogaan keskustelemaan oppineitten kanssa ja sanoi löydettäessä, että täällähän hänen paikkansa on, koska tämä on hänen Taivaallisen Isänsä huone. Mutta mitä muuta? Ilmeisesti hän oli puuseppä kuten isänsä siihen asti, kun lähti kulkemaan.

      Maria Magdala on jo tässä - ehkä - Ana Magdalena on syntiin langennut nainen ja hän jumaloi Davidia. Samoin maastamuuttoakin tapahtuu.
      Mutta noita muita mainitsemiasi henkilöitä en tunnistanut. Yhteiskunnassa ei ole rikkaita, joiden rahapöydät voisi kaataa. Kaikki ovat äärettömän suopeita ja tasa-arvoisia.
      Katsotaan, jos Coetzee kirjoita jatkoa, mitä tapahtuu. Olisi kyllä kiva, jos hän loisi vielä teini-Jeesuksen ja panisi tuon yhteiskunnan muuttumaan sellaiseksi, että siellä tarvitaan sitä, joka jyrähtää ja sanoo suorat sanat.

      Joku uskontotieteilijä, Uuden Testamentin tutkija voisi löytää näistä kirjoista lisää sellaista, mikä on minulta jäänyt huomaamatta.

      Poista
    2. Tuija, oletko nähnyt 70-luvulla tehtyä Monty Python-leffaa Life of Brian? Brian Cohen syntyy tallissa, viereisessä tallissa syntyy Jeesus. Briania erehdytään pitämään Messiaana. Tämä on kaikkien aikojen parhaita komedioita, mutta herätti kyllä myös pahennusta aikanaan.

      Poista
    3. Aivan kuin olisin nähnyt. Olikohan siinä ristiinnaulitsemiskohtaus, jossa teloitettaviin suhtauduttiin brittiläisen tyylillä muodollisen kohteliaasti.

      Oikeastaan tulin korjaamaan äskeistä lausuntoani. Väärinkäsitysten välttämiseksi haluan korostaa, että hyväksyn tulkinnan Jeesuksen ja Maria Magdalan suhteen kuvaamisesta fiktiossa, mutta en allekirjoittaisi paperia että näin oli myös todellisuudessa. Kun ei itse ollut paikalla, vaikea tietää mitä kaikkea on tapahtunut... Yritän minimoida riskin, ettei vain käynnistyisi mitään Jeesus-gatea! ;)

      Poista
    4. Juuri se.

      Ei tässä kai sellaista väärintulkinnan vaaraa ole, tai mistä sitä koskaan tietää. The Scotsmanin arvostelija esim. oli jotenkin närkästynyt juuri kristittynä. Ehkä joku tulkitsee ahdasmielisesti sen, että Coetzee käyttää Jeesusta symbolisesti kirjassa kyseenalaistamisen välineenä. Tätähän on taiteessa tehty vaikka millä mitalla.
      Ja tuosta Jeesuksen oletetusta ja salatusta perheestä omine lapsineen on tehty ihan tutkimuksiakin. Jotkut ovat sitä mieltä, että kirkolliskokoukset ovat jopa hylänneet naisseuraajien evankeliumit, koska Jeesuksesta haluttiin tehdä tietynlainen sukupuoleton hahmo, jonka persoonassa painottuu rakkaus vain lapsiin ja elämässään epäonnistuneisiin.

      Coetzeen David-hahmossa on varmaan paljon häntä itseään lapsena. Poikavuosissa (Boyhood:Scenes from Provincial Life) hän kuvaa eristäytyvän, runoja kirjoittavan pojan, joka sisäoppilaitoksessa ilmoittaa itselleen väärän uskonnon, katolilaisuuden, niin ettei tarvitse osallistua uskontotunteihin, arvostaa venäläisyyttä toisten ihaillessa amerikkalaisuutta jne. C:n kirjoissa näkyy laaja venäläisten klassikkojen tuntemus.

      Poista
  5. Coetzee on ainoa Nobel-kirjailija, jonka kirjan (se oli Häpeäpaalu) olen lukenut jo ennen palkinnon saamista, monet muut ovat olleet mulle ihan tuntemattomia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, innostit minua käymään katsomassa listan kirjallisuuden Nobelin saaneista.
      Joo, Coetzee sai sen vasta 2003. Minä olin ihastunut hänen kirjoihinsa jo ennen sitä ja olin niin innoissani, että sekä katsoin Googlen kauutta Nobel-puheen (siihen tilaisuuteen C meni, mutta Booker-tilaisuudet ohitti ujouttaan) että tulostin paperiversion.
      Itse olen lukenut ennen Nobelia Harry Martinsonilta Aniaran ja englanninkielisen maailman kirjailijoilta joiatin heidän teoksiaan. Kiinnostus tuli englannin opiskelujen mukana. Muiden maanosien kirjailijoissa on monia minulle edelleen ihan tuntemattomia.

      Poista

Teatteria suomalaisuudesta 1, Pesärikko

Pesärikko, käsiohjelma Olen nähnyt vähällä aikaa kaksi näytelmää, joissa on tarkasteltu suomalaisuutta, Pesärikon Kotkan kaupunginteat...