sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Thank you, Michael Moore!



Palasin juuri elävistä kuvista, kävin  katsomassa Michael Mooren uutukaisen, komediallisen dokumentin Where to Invade Next. Menkää katsomaan. Please! Kannattaa mennä. 

Moore kulkee ympäri Eurooppaa ja yhdessä Pohjois-Afrikan valtiossa, Tunisiassa. Hän käy katsomassa, missä amerikkalainen unelma on toteutunut - USA:ssa se ei ole toteutunut - ja mistä maista kannattaisi kaapata jotain mukaan kotimaahan.

Koin elokuvaa katsoessa seuraavia tunteita: iloa, huvittumista, oivaltamista, surua ja liikuttumista. Monista maista se mitä tiesin ennestään vahvistui, mutta sain tietää myös paljon uutta. 

Tyylilaji on komedia, senhän takaa jo Mooren peikkomainen hahmo, mutta välillä elokuva on puhdasta asiaa paljastavine kaavioineen ja joissain kohti hyvin, hyvin vakavaa asiaa.
Nopeat siirtymiset ja uutispätkät USA:sta yhdistettyinä eurooppalaisten haastatteluihin ovat taitavaa elokuvantekoa.

Älykäs, oivaltava, hauska, velmu, lämmin, koskettava, feministinen, optimistinen, Yes we can -vilpitön, yksinkertaistava, ajatuksia herättävä, elähdyttävä, innostava ...

Ai missä USA voisi ottaa oppia Tunisiasta? Tunisiassa naisten oikeudet on kirjattu lakiin. Abortti on ollut laillinen vuodesta 1973, ja ehkäisyklinikoita on runsaasti.

Saksan vierailussa Moore kiinnittää huomiota siihen, miten tunnollisesti maa muistaa historiansa. Natsien aika on esillä kouluissa vuosittain, ja joka paikassa on museoita ja muistomerkkejä. Entä miten USA:ssa muistetaan sitä, että valtio sai alkunsa kansanmurhasta ja rikastui orjuudella? Eipä paljon mitenkään.
Nokkela huomio oli se, että 2000-luvulla on keksitty uusi orjuuden muoto, vankilat, joihin on suljettu valtavasti värillisiä etelävaltioissa. Vankiloissa tehdään firmoille ilmaista työtä, mm. hampurilaisia, ja vangit eivät saa äänestää. Näinkö taataan republikaaneille voitto etelässä!  

Ranskalainen sukupuoliopetus on ihanaa.

Suomalainen koulu on tasokas. Tosikot sanovat luultavasti, että ei se nyt ihan niin ole kuin Moore näyttää. On se - kun vertaa muihin, uskokaa minua. Vähän läksyjä on täyttä totta. Olen nähnyt venäläislapsen läksyt, niitä oli paljon ja tylsiä. Paras koulu on lähin koulu - kyllä! Olen nähnyt tämänkin ja tiedän, että USA:ssa (ja monessa muussa maassa) on eliittikoulut ja slummikoulut erikseen.

Kaikkialla Euroopassa ihmisillä on paremmat lomat kuin amerikkalaisilla.

Mooren keskustelu islantilaisten naisten kanssa on rautaa.

Lähdin elokuvista vaikuttuneena, kyyneleitä pyyhkien. Komedia nauratti ja itketti.

Kukkia Moorelle!



6 kommenttia:

  1. Oikein mieltä nostattava kirjoitus, Marjatta, kiitos! Kyllähän sitä vähän jo liikuttui, kun tästä luki lehdestä, mutta elokuva ei kuulostanut näin hauskalta. Suomalaisesta esimerkkikoulusta, oliko se nyt Vantaalta, tuli se uutinen, että koulu oli suljettu homeongelmien takia samana päivänä kun elokuva tuli ensi-iltaan. Hyvä koulu, huonot seinät. Mutta eihän se sisältöä muuta.

    Kyllä tämä tekee hyvää, kun meitä niin piiskataan kilpailukyky- ja muulla talousvetoisella puheella näinä päivinä kun pitäisi enemmän puhua onnellisuudesta ja hyvästä elämästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, onnellisuutta tässä dokkarissa korostetaan: tasa-arvoa, elämänlaatua, vapaa-aikaa, ihmissuhteita, hyvää ruokaa.

      Moore on uudistunut. Hän ei ole räyhä ja populistinen kuten aiemmissa dokkareissaan. Luin uudestaan HS:n jutun, ja siellähän tuleekin selitys inhimilliselle otteelle: Moorella on ollut menetyksiä omassa elämässään.

      Alun Italia ja Ranska -osuudet ovat valtavan hauskoja. Muutoin tyyli vaihtelee hauskasta asiallisen kautta vakavaan. Ja lopussa islantilainen vahva nainen puhuu sen, mikä on Mooren agenda ja sanoma: miten ihminen voi elää, jos ympärillä voidaan huonosti?

      Tässä on kyllä usalaisilla trumpilaisilla sulattelemista.

      Kiva juttu sekin, ennakkoluloja särkevä, että Moore on niin punaniskan näköinen, mutta on herkkä humanisti. :)

      Poista
  2. Voikos tuota elokuvaa enää upeammin esitellä. Sait kiinnostumaan. Joskaan täällä ei leffoja ole, ehkä videon voi jostain vuokrat ja kuvan katsoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aimarii! Kannattaa vuokrata video.
      Joissain arvosteluissa sanotaan, että Euroopan ihailu alkoi puuduttaa. Minua ei alkanut. Ymmärsin, että Moore haluaa niin kovasti parannuksia omaan maahansa, että hän vääntää oikein rautalangasta, että katsokaa nyt hyvät amerikkalaiset, näin ja näin kannattaisi tehdä.

      Poista
  3. Kävimme tänään katsomassa tämän dokkarin. Se oli avartava ja mielenkiintoinen ja hauska. Hyvin Moore ohjaa ja rytmittää elokuvansa, jännite säilyy koko ajan. Kyllähän tästä aika lohdullinen ja optimistinenkin olo tuli. Kunpa maailmassa alkaisi taas uusi humanismin ja rauhan aika pian! Ei vaan tunnu että se ihan kohta tapahtuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kiva että kävit!

      Minulla on tuttuja, jotka tietävät etukäteen, että Moorelta ei voi tulla mitään hyvää. Katsovat minua säälivästi pää kallellaaan, kun olen kehunut tätä.
      On jopa niitä, jotka tietävät, että USA:sta ylipäänsä ei voi tulla hyvää. Harmittaa heidän puolestaan, koska onhan tämä dokkari hurmaava.

      Elokuvasta jäi todellakin optimistinen olo. Se on hieno asia, kun kyseessä ei ole mikään väkisin väännetty happy end, vaan toive asioiden kehittymisestä parempaan suuntaan.

      Poista

Teatteria suomalaisuudesta 1, Pesärikko

Pesärikko, käsiohjelma Olen nähnyt vähällä aikaa kaksi näytelmää, joissa on tarkasteltu suomalaisuutta, Pesärikon Kotkan kaupunginteat...