sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Elämän lommoja, Syöpä 1

Luen parhaillaan toimittaja Marja Aarnipuron kirjaa Rintasyöpävuosi (2011). Odotan myös kirjastosta hänen toista kirjaansa Rintasyövän jälkeen (2014) sekä Satu Hassin kirjaa Tukka hattuhyllyllä (2002). Näitä ajantasaisia kirjoja odotellessani olen selannut kirjoituskilpailun tuloksena syntynyttä Haaste elämältä, kokemuksia syövästä, jonka ovat toimittaneet Päivi Hietanen ja Juha Nirkko. Tämä kirja on vuodelta 1994. Ajankulu näkyy. Silloin syöpädiagnoosi oli todella kauhistuttava asia. Ensimmäisen jakson otsikkona on Ensihetkiä, reaktioita, tunteita. Useimat reaktiot ovat aivan erilaisia, järkyttyneempiä kuin oma käytännöllinen suhtautumiseni.

Olen siis saanut syöpädiagnoosin ja menossa leikkaukseen ylihuomenna. Kaikki on käynyt todella nopeasti, kolmen viikon sisällä koepaloista leikkaukseen. Kyllä yleinen terveydenhoito toimii tehokkaasti, kun on kyse vaikeasta sairaudesta. Kerron muutamista ensireaktioistani.

Sain kutsun mammografian lisätutkimukseen. Aina ennen on tullut hyviä uutisia, joten tiesin, ettei kaikki ole nyt ihan hyvin. Röntgenlääkäri otti kolme koepalaa. Harmittelin siinä koepaloja otettaessa, miksi olen käyttänyt hormonikorvaushoitoa niin kauan ja ilmeisen turhaan. Mitään muita riskitekijöitähän minulla ei ole. Kysyin lääkäriltä, lopetanko tähän päivään, ja hän vastasi yhdellä sanalla:"Lopeta." Siitäkin tiesin, ettei kaikki ole todellakaan hyvin. Aloin etsiä tietoa ja pohtia uusiksi kesäsuunnitelmiani.


Viikon päästä odotin lääkärin soittoa koepalojen tuloksesta. Mieheni oli aikaillut aamulla mökille lähtöään. Hänellä oli siellä sähkömiehen tapaaminen, mutta hän halusi perua sen ja olla tukemassa minua. Minä suostuttelin hänet menemään. Mitä hätää minulla! 


-  A. A., röntgenlääkäri päivää. Tuloksesi ovat tulleet. Missä olet nyt, oletko mukavasti?
-  Istun ihan tukevasti tässä pöydän ääressä. Ei taida olla hyviä uutisia?
-  No, näytteessä löytyi syöpää, leikataan se pois, ja liitännäishoidot tulee päälle.
-  Kuolenko minä tähän?
-  Tilanne ei ole ollenkaan sellainen. Ensinnäkin löydös on pieni, alle 1 cm, ja muu selviää sitten kun on leikattu, mutta voin sanoa sen verran, että röntgenkuvissa ei näy kainalon imusolmukkeissa mitään epäilyttävää.

Juttelimme lisää. Osasin kysyä kaikenlaista, olinhan ollut jo nettilääkärin sivuilla tuntikaupalla. Lääkäri selitti, mitä jatkossa tapahtuu. Minä kiittelin. Ajatella, ilman kutsua joukkotarkastukseen en olisi epäillyt mitään! Puhelun aikana mikro sanoi plim. Otin lounaani mikrosta ja aloin popsia. Muusi vähän pyöri suussa, mutta ruisleipä maistui ihanalta. Ajattelin, että pitää syödä, koska eihän sitä ihan rääpäleenä syöpähoidoista selvitä.


Sitten soitin miehelle. Hän puhui niin hellästi ja erilaisella äänellä kuin tavallisesti, että reippauteni alkoi vähän murtua.

Ensireaktioni jälkeenkin olen ollut koko ajan hyvin rauhallinen, tarmokas ja positiivinen ja kääntänyt kaiken parhain päin. Tiedän, että hoitojakso on rankka, mutta sehän tuo minulle terveyttä. Tämä on näitä elämän lommoja. Oikeassa lonkassani on lommo keinonivelen vuoksi, ja nyt tulee vasemman puolen rintaan lommo. Tasapainoa! 


Kirurgin tapaamisessa tuli vähän erimielisyyttä siitä, minkä verran leikataan. Minähän haluaisin päästä  eroon koko rinnasta ja mieluiten molemmista, mutta kirurgi taivutteli minua ajattelemaan asian uusiksi.


-  Kaikki pois vain. Näistä rinnoista on ollut ihan tarpeeksi hyötyä ja hupia. Nyt mennään terveys edellä. Ja mieskin on tuossa kyllä ihan samaa mieltä. (Katsoin miestäni, joka nyökytteli rohkaisevasti.)
-  Eei, eihän me leikata pienen ihosyövän takiakaan koko ihoa pois. Me tehdään säästävä leikkaus, ja sitten jos ilmenee, että on tarvis, niin sitten lisää. 


Mieheni kertoi, että oli aikeissa tukea minun näkemystäni sanomalla, että Marjatta on niin kaunis, ettei siinä yhdet rinnat paljon merkitse, mutta päätti olla hiljaa. Hienoa! Mutta näin siis mennään - kyllä lääkärit tietävät.


Huomenna menen valmisteleviin toimenpiteisiin. Syövän paikka merkitään rinnan sisään merkkauslangalla ja vartijaimusolmukkeet tussilla ihoon gammakuvausten jälkeen, joissa ihoon ruiskutetaan radioaktiivista merkkiainetta. Näin olen ymmärtänyt. Ohjeiden mukaan kuvausten jälkeen pitää juoda paljon, etten säteilisi liikaa.Tiistaina menen leikkaukseen. Keskiviikkona pääsen kotiin ja alan hoitaa leikkaushaavaa. Kahden viikon päästä saan lisää tietoa kasvaimen laadusta ja mahdollisesta levinneisyydestä ym. Näiden tietojen pohjalta tehdään hoitosuunnitelma. Saattaa tulla vielä laajempi leikkaus, kokopoisto, jos leikatussa kasvaimessa on jotain, mikä viittaa sen tarpeeseen. Sitten alan käydä säteilytyksessä, jota annetaan muutama minuutti joka päivä ehkä kuukauden ajan, ja sen jälkeen saan solumyrkkyjä muutaman viikon välein. Viimeisenä on sitten antiestrogeenilääkitys, jota joutuu ottamaan viitisenkin vuotta. Mutta eihän sitä tiedä vielä, tuleeko minulle näitä kaikkia hoitoja ja missä laajuudessa. Tunnen itseni aivan terveeksi ja virkeäksi - jospa tämä olisi löytynyt ajoissa.


En tee tästä blogistani sairastamisblogia. Saatan kirjoittaa muutaman tilannepostauksen aina välillä. Ajattelin näin aluksi selittää tilanteen, koska saatan olla hajamielinen täällä blogissakin kuten olen arkielämässäni ajatusteni pyöriessä tässä edessä olevassa prosessissa.

26 kommenttia:

  1. Voimia leikkaukseen ja tarvittaviin (mahdollisiin) hoitoihin, Marjatta. Kirjoita tilannepostauksia, kun silti tuntuu ja kun jaksat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Voimia kyllä tarvitaan. Nyt on adrenaliini korkealla ja valpas olo, mutta tiedän, että syksyn harmaudessa hoitojen yököttäessä tulee varmaan toisenlaistakin mielialaa.

      Poista
  2. Paljon lämpimiä ajatuksia täältä sinulle Marjatta. Iso asia, jonka käsittely ja läpikäyminen vievät paljon aikaa ja voimia. Halaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Suketus! Tämä on varmaan aikamoinen prosessi. Onneksi olen tässä iässä ja elämäntilanteessa, jossa "joutaa" sairastaa. En ole enää työssä eikä kotona ole pieniä lapsia. Nuoremmilla naisilla tämä sairaus tuottaa paljon enemmän surua.

      Poista
  3. Voimia koettelemuksiin! Asenteesi ainakin vaikuttaa positiiviselta ja hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jaana! Minä olen ollut aina hyvä sairastaja. Luotan lujasti lääketieteeseen ja viihdyn hoivattavana. Lukeminenhan se on tietysti siitäkin hyvä harrastus, että se antaa kärsivällisyyttä toipilasaikaan.

      Kaiken tähän mennessä saamani tiedon perusteella tiedän, että hoidot ovat rankkoja. Tämä alkutyyneys voi kyllä vielä vaihtua hermoiluksi ja masennukseksikin.

      Poista
  4. Paljon lämpimiä & voimaannuttavia ajatuksia! Olet rohkea nainen, kun jaoit tämän kanssamme. Toivon sinulle voimia ja lujaa tahtoa, Marjatta! Tsemppiä huomiseen, tiistaihin ja sen jälkeiseen toipumiseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Milla! Minusta tuntui, että en oikein osaa olla täällä blogissa kertomatta tätä.
      Huomisesta vähän pelottaa se lankamerkkaus, josta kävin lukemassa jonkun opinnäytetyön netissä. Muutoin en usko, että mikään muu tuottaa kipua. Sytostaattien haittavaikutukset ovat sitten seuraava pelottava asia, mutta niihinkin on kai helpottavaa lääkitystä.

      Poista
  5. Tsemppiä Marjatta!

    Itse olen huomannut, joulukuisen leikkauksen jälkeen, ettei sairautta aina saa mielestään eikä kai sille mitään voi. Ihmisen mieli on kummallinen apparaatti. Joskus pienikin ajatus lohduttaa, ja pienet asiat ovat suuria.

    (Tänään en tahdo saada kommenttiani esille, ikään kuin suurempien voimien paino estäisi sen:)

    Valoisia ajatuksia sinulle toivoen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kyösti! Nyt vähän naurattaa tuon postaukseni yksityiskohtaisuus. Vaikka olen kirjoittanut myös henkilökohtaista päiväkirjaa, niin täälläkin piti vaan kertoa kaikki juurta jaksain. Hyvässä järjestyksessä olevaan elämääni on tullut särö, ja nyt kai yritän selittää sen taas hyvään malliin.

      Pienet asiat tuntuvat nyt erityisen tärkeiltä ja arvokkailta. Eihän sitä koskaan tiedä elämänsä määrää, mutta tällaiset järkytykset saavat jotenkin elämään täydemmin.

      Poista
    2. Niin ja sinulle myös tsemppiä, eihän leikkauksestasi ole kovinkaan kauan! Kokemuksesi ovat ehkä vaikuttaneet kirjoitustesi sävyyn.

      Poista
  6. Voimia näihin vaikeisiin aikoihin. Hyvä, että jaksat kuitenkin lukea aiheesta ja ehkä postaat myös kirjoista. Tämä blogiharrastus voi olla yksi voimaannuttava tekijä sairauden aikana. Lämpimin ajatuksin ja kaikkea hyvää toivoen Mai.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen sanoit, Mai! Blogiharrastus on erittäin sopiva toipilaalle. Jos lukemisen ja bloggaamisen sijaan olisin kova urheilija tai erityisen seurallinen, niin kokisin sairastamisen varmaan paljon rankempana. Tässä tulee pohdiskelluksi asioita ja vertaistuki, jota saan, on todella hienoa asia! Kiitos sinulle!

      Poista
  7. Kauheaa. Mitä voin edes sanoa? Toivotan jaksamista. Terveysvinkkini: vihreä tee ja valkosipuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäys ylläolevaan: tietysti ensin lääketieteelliset toimenpiteet ja vasta sen jälkeen mahdollisesti jotain muuta.

      Poista
    2. Kiitos, Tuija! Kyllä oikea ravinto tukee varmasti koululääketieteen toimenpiteitä.
      Ihan viime aikoina olen oppinut syömään terveellisiä pähkinöitä ja siemeniä, kun keksin, että voin ripotella niitä melkein ruokaan kuin ruokaan.

      Poista
  8. Voi Marjatta, voimia Sinulle ja halaus täältä Gaziantepestä! Uskon, että olet hyvissä käsissä ja paranet sairaudesta. Paranemisessa auttaa elämänhalu & ihana tukeva puoliso, molempia Sinulla näyttää olevan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna sinulle tuesta ja kannustuksesta!
      Minustakin ihan tuntuu, että kaikki tulee päätymään hyvin.
      Tänään tehtiin toimenpiteitä Kotkassa erittäin asiantuntevasti, hyväntuulisesti ja yhteistyössä. En ollut tiennytkään, että sairaaloissa tehdään niin paljon tiimityötä. Minunkin hoitoni jakautuu Kotkan ja Kuusankosken kesken. Hoitopolun selittäminen heti alussa tuntui myös rauhoittavalta.

      Poista
  9. Paljon voimia ja jaksamista Marjatta! Tällaiset asiat eivät ole ikinä helppoja (olen seurannut sivusta läheisen syöpätaistelua, joka onneksi päättyi hyvin), mutta olen iloinen että sinulla on kuitenkin hyvä tukiverkosto ja asiantuntevat lääkärit pitämässä sinusta huolta. Lukeminen ja muut mielekkäät asiat varmasti auttavat myös jaksamaan omalta osaltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi! Olen tässä juuri lähdössä sairaalaan.

      Nyt tuntuu, että joka puolella on tietoa tästä sairaudesta ja ihmisiä, jotka ovat kokeneet saman tai seuranneet läheisen sairastamista kuten sinä. Juuri sopivasti on tämä valokuvanäyttelykin Valokuvataiteen museolla, jossa toisen rinnan menettäneet naiset esittelevät monokini-uimapukuja.

      Poista
  10. Tsemppiä myös täältä! Jos jostain kehityksestä voi olla tyytyväinen, niin se on lääketieteellinen ja Suomessa erityisesti syövän hoito. Se diagnoosi on tänään jotain ihan muuta kuin 20-30 vuotta sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena! Olen jo kotona ja ikionnellinen seuraavasta tiedosta: vartijaimusolmukkeissa ei metastaaseja.
      Syövän hoito on kehittynyt hurjasti, mutta samalla sitä on yhä enemmän. Vai onko niin, että nyt se havaitaan, kun ennen puhuttiin vain epämääräisesti jostain maha- tai rintataudeista.

      Poista
  11. Marjatta, luin postauksesi vasta tänään. Ihmettelin aiemmin, kun mainitsit että kesääsi kuuluu myös sairastamista. Ajattelin , että mitähän olen ohittanut. Mutta nyt ymmärrän.
    Olet uuden elämäntilanteen edessä. Kuten sanoit, onneksi löytyi pienenä ja pääset suht nopeasti hoitoihin. Parin viikon kuluttua tiedät tilanteestasi jo paljon enemmän. Voimia ja jalsamista ja lämpimiä ajatuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Inna! Silloin kun vastasin 11 kysymyksen haasteeseen ja kerroin, että kesän suunnitelmat ovat vähän epävarmoja, olin juuri käynyt mammografian jatkotutkimuksessa, jossa otettiin koepalat. Tiesin, ettei niitä oteta turhaan ja odottelin tuloksia. Diagnoosin saaminen helpotti, ja nyt on sitten kasvainkin poistettu, ja odotan taas tuloksia siitä, mitä siitä kasvaimesta löytyy ja minkälainen hoitopolku minulle suunnitellaan.

      Poista
  12. Voimia ja valoa elämääsi Marjatta!

    Olen itse sairastanut suolistosyövän noin seitsemän vuotta sitten ja ymmärrän täysin, mitä käyt nyt läpi. Onneksi kasvaimesi oli pieni ja ilmeisesti ei ole levinnyt ja nyt olet jo käynyt leikkauksessakin.

    Sinun laillasi minäkin kiittelin sairastuttuani Suomen hyvää terveydenhoitojärjestelmää. Samalla lupasin, etten koskaan valita verojen maksamisesta. Minä vaan en halunnut ja jaksanut sairauden aikoihin lukea oikein mitään sairauteen liittyvää. Jotain torjuntaahan se oli, ja soin sen itselleni. Yritin saada voimia muualta, ja onneksi niitä sainkin. Perhe ja ystävät pitivät vahvasti pinnalla ja elämässä kiinni. Toivottavasti sullakin on lähelläsi ihmisiä, jotka jaksavat kuunnella ja kannatella.

    Lämpimiä ajatuksia!

    VastaaPoista
  13. Kiitos Anna!

    Tuo sinun syöpäsi on varmaan ollut vaikea kestää. Vatsan alueen kivut ja pään kipu - pienetkin - ovat niin kokonaisvaltaisia. Hyvä, että olet selvinnyt!

    Läheiset on se paras tuki, ja kyllä he ovat antaneetkin paljon tukea. Kuuntelu on todella tärkeintä. Minä olen ollut aina kova puhumaan, ja nyt ne puheet tahtovat pyöriä aikalailla yhden aiheen ympärillä.

    VastaaPoista

Väinö Linna, Tuntematon sotilas (Kirjablogit ja 101 kirjaa, vuosi 1954)

Kuva: Tuntematon sotilas, Elokuvapainos, 1956 Väinö Linnan suomalaisista sotilaista kertova romaani  Tuntematon sotilas , 1954, on it...