Antoisa matka, vaikka koetteleva - korona pirulainen!

Kotona ollaan. Olo on voipunut osin toissaöisen lennon, osin toipilaana olon vuoksi. Saimme sen koronaperkuleen.
Ulkomailla sairastaminen tuo esiin paljon maan elintasosta ja käytänteistä. Ambulanssikyyti tuli koetuksi, samoin puolen päivän karanteeni. Onneksi emme olleet Kiinassa, siellä sitä oltaisiin edelleen.
Diagnoosista on nyt viikko ja kotitestit näyttävät edelleen kahta viivaa. Minun lähes ainoa oireeni on uupumus, miehelläni olo aaltoilee. 

Ryhmämatkan ensimmäiset neljä päivää oli tiivistä ohjelmaa. Minua alkoi väsyttää ja ihmettelin, että minä, aina niin innokas matkailija, koin oloni haluttomaksi ja uupuneeksi. Ajattelin, että nyt se oikea vanhuus on alkanut ja minun kun piti käydä sitä ennen virkeänä monessa paikassa. Toisaalta autoreissut ovat aina väsyttäneet minua, enkä ole itse suunittelemillani matkoilla retkeillyt koskaan kahtena päivänä peräkkäin. 
Loppuviikosta sai ostaa lisäretkiä ja ilmoittauduimme molemmat maatilapäivään. Siinä oli välillä rantapäivä, jonka jälkeen mies sanoi, että hänellä on kurkku kipeä ja haluaa jäädä lepäilemään. Minä totesin, että en taida olla itsekään ihan ok, mutta jos hän vain pärjää niin ehkä minä menen, koska olen odottanut historiaretkien jälkeen juuri tällaista tutustumista nykypäivän elämään.

Kumpikaan emme uskoneet, että meillä olisi korona, koska saimme viidennen rokotuksen viikkoa ennen matkaa. Meillä ei ollut edes kotitestejä mukana. Ympärillä oli kyllä huolestuttavan paljon voimakkaasti yskiviä, flunssaisenoloisia ihmisiä. Mietinkin, miksi noin sairaat ovat lähteneet reissuun ja liikkuvat ilman maskia buffet-ravintolassa. 

Maatilalla tutustuimme juustojen, halloumin ja parmesaanin, valmistukseen sekä vuohien ja lampaiden hoitoon. Olin ikionnelinen, kun sain syliini pienen kilin, mutta voi miten paljon se suloisuus painoikaan (uupumus!).

Illalla piti jaksaa pakata, koska aamulla siirryttiin reissun kolmanteen ja viimeiseen hotelliin, jossa saisimme viettää laatuaikaa rannalla ja altaissa nautiskellen ja herkkuja popsien.
Aloin pelätä, että minulla on keuhkokuume, koska olo muistutti samaa mitä olen kokenut keuhkokuumeessa ennen lääkitystä.
Seuraavana päivänä oleiltiin rannalla ja olo oli aika hyvä.
Illalla kuljin ruokahaluttomana kymmenien mezelautasten (alkupaloja) ohi ja jonotin pääruokaa, josta valikoin lohturuuaksi muusia ja köftejä (lihapyöryköitä). Hain vielä yli viidenkymmenen (laskin ne, kun olin toipunut/toipumassa) jälkiruuan joukosta - en hunajaa tihkuvia leivoksia, joita normaaliolossani olisin ottanut, vaan meloninpalan. Kun olin pannut sen suuhuni, tuli pahoinvointi ja muusi nousi suuhun. Onneksi pöydässä oli lautasliinateline, josta sain siepatuksi yökötyksen suojaksi paperiliinoja.
Silloin päätimme, että nyt on mentävä hotellin sairaanhoitajalle. Hän ymmärsi vain muutaman sanan englantia. Elehdin uupumustani ja toistin pneumoniaa. Hoitaja mittasi verenpaineen ja lämmön ja puisteli torjuvasti päätään. Sitten hän määräsi tulemaan aamulla uudelleen verenpaineen mittaukseen.

Tapasimme muita ryhmäläisiä ja he kertoivat, että yksi pariskunta ryhmästämme oli todennut kotitesteillä itsellään koronan jo edellisessä hotellissa ja tullut hotellille bussin sijaan taksilla ja alkumatkan oppaallemme oli oltu vihaisia, että tuo luksushotelliin sairaita. Minä ajattelin, että tässä massaturistipaikassahan on kauhean yskimis- ja räkimiskakofonian perusteella niin paljon diagnoisoimatonta koronaa, että ehkä turha erotella niitä, jotka kertovat tilanteestaan.

Aamulla hoitajalle mennessä alkoi itkettää, kun ajattelin, että tuskin saan sieltä mitään apua ja olo on oudoista oudoin. Möreä-ääniseksi muuttunut mieheni alkoikin jo epäillä meillä koronaa. No, hoitaja teki samat mittaukset ja kohotteli ymmällään olkapäitään, ei mitannut tulehdusarvoa, ei tehnyt koronatestiä, ei mitään. Minulta pääsi itku kesken selitysteni, joita hoitaja ei ymmärtänyt. Olin koittamassa kertoa, että Suomessakin olen saanut antibiootit jo ennen kuin testi näyttää keuhkokuumeen ja ilman sitä lääkitystä olen vaurioituneen keuhkoni vuoksi vaarassa. Mieheni ryhtyi jatkamaan, että hän kyllä tuntee vaimonsa ja tämä ei ole yhtään normaalia nyt, mutta siinä olikin jo vanhempi hoitaja silittämässä päätäni (naisen itkun voima!) ja kysymässä, haluanko siis sairaalaan. Minä kauhuissani ei ei sinne makaamaan, mutta antibiootit pitäisi saada. Niin, lääkärin tapaamista tarkoitin, korjasi hoitaja. Hitto, olisi vain pitänyt sanoa heti aluksi tiukalla äänellä vain kaksi sanaa: "Doctor, please!"

Seuraavaksi ambulanssiin, jonne minun ja mieheni lisäksi tuli myös yksi molemmat kätensä loukannut mies. Hotellissa näkyi jonkin verran kaatuilleita, kädet tai jalat siteissä. Vanhat, liikkumisessaan kömpelöt ihmiset, helle ja all inclusive, jossa kaikki juomatkin ilmaisia... ei hyvä systeemi, vaikka hauska oppaamme sanoikin, että siellä te olette kuin roomalaiset, kylvette altaissa ja "viinirypyleitä" tiputellaan suuhun ja pitäisköhän hänen jakaa teille vielä ne höyhenetkin. Oli tutustuttu roomalaisajan elämään. Merimiehet lepäilivät matkansa varrella Kyproksella kylpylässä, söivät herkkuja ja tyhjensivät välillä mahansa työntämällä kurkkuun höyhenen, jolloin saattoivat jatkaa herkuttelua.   

Vasta ambulanssissa hoitaja teki minulle koronatestin ja miehelleni myös hänen sitä pyydettyään. Positive! Ulvahdin tuloksen kuultuani, mutta sitten aloin siinä maatessa miettiä, että tämäpä saattaakin olla helpompi kuin keuhkokuume. Matka Famagustasta Bafraan oli noin 40 kilometriä ja ambulanssikyyti melkoista kolinaa. Pohjois-Kypros on köyhä maa ja se näkyi autojen tasossa, paitsi ökyrikkaiden venäläisten ja ukrainalaisten oligarkkien limusiineissa. He myös asuvat muista poiketen todella komeissa villoissa. 
   
Sairaalassa tapasimme lopulta henkilön, joka puhui hyvää englantia. Nuori lääkäri oli hyvin tehokas ja miellyttävä. Molemmille pistettiin kanyylit käsivarteen ja lääkitys tippumaan: minulle särkylääke, antibiootit ja vitamiinicocktail, Untolle samat paitsi ei antibioottia. Mukaan saimme kumpikin pussillisen lääkkeitä, minulla peräti neljä pakkausta, Untolla puolet vähemmän. Lääkäri itse juoksi hakemassa ne apteekista samalla kun yritti yhä uudelleen soittaa Turvan numeroon, jonka olisi pitänyt toimia 24h. Unto yritti chatti-palveluakin, ei vastausta. Niin sitten jouduimme maksamaan n. 900 euroa, joka toivottavasti tulee takaisin, kun arvoisa vakuutusyhtiö suvaitsee käsitellä asiamme. Lääkäri sanoi lähettävänsä moitekirjeen. Koskaan hänen urallaan mikään vakuutustoimisto ei ole pitänyt taukoja hätänumerossaan! Olemme nyt saaneet selville, että oli ruuhkaa ja chatti ei edes toimi viikonlopulla, vaikka piti olla auki tietyt tunnit lauantaina.  

Kun ambulanssia ei ollut saatavilla, lääkärimme ajoi meidät hotellille omalla autollaan. Meillä oli hauskat keskustelut. Haukuimme Erdogania. Lääkäri kertoi, että asuu Izmirissä,Turkissa, ja on kuukauden vanhan vauvan isä. Hän sanoi ikävöivänsä kotiin juuri pienen tyttärensä vuoksi, ja kun vaalipäivä tulee, hän haluaa olla ehdottomasti paikalla äänestämässä Erdogania vastaan, kuten kaikki ketä hän tuntee. Presidentti, joka mainosti vaalityössään itseään talousguruna, on aiheuttanut maahan ja tietenkin myös Pohjois-Kyprokseen hirveän ahdingon. Autojen hinnat ovat kolminkertaistuneet, yksi auto ostajalle itselleen ja kaksi Erdoganille, toteavat ihmiset. Lääkärin auto oli maksanut 25000 ja maksaisi nyt 125000 eli neljä autoa Erdoganille!
Lääkäri totesi, että kai hänkin kohta taas saa koronan, oli sairastanut jo kahdesti. Vasta jälkeenpäin tulin ajatelleeksi, että hän ei käyttänyt maskia. Ei ehkä jaksanut enää - kuuma ilmasto, kiire... 

Hotellilla sitten heti ottamaan selvää, miten olla ja elellä. Respassa komennettiin huoneeseen ja kerrottiin, että sinne tulee ruokaa. Kylläpä tulikin, semmoiset tarjottimet molemmille, että yhdestäkin olisi riittänyt nelihenkiselle perheelle. Seuraavaksi tuli soitto hotellin terveysryhmältä. Meidät oli nyt käsitelty ja päätetty, että saimme liikkua maskit päällä ja etäisyyksiä pitäen. Heh. Yksi myrskypäivä piti meidät huoneessa, kuten muutkin, mutta sitten tuli ihanat helteet ja ei kun biitsille.
Se harmitti, että olimme tutustuneet kivoihin ihmisiin, joiden seuraa nyt piti välttää. Huutelin: "Spitaalinen, varokaa." Se toinen koronapariskunta oli myös päässyt karanteenista ja vaikuttivat aivan terveiltä, kuten varmaan mekin, koska emme yskineet tai niistäneet. 

Jatkoa seuraa, kun jaksan. Ei tämä uupumus taida olla ollenkaan niin pahaa kuin keuhkokuumessa. Tänäänkin olen jo pessyt ja silittänyt matkapyykkiä monta koneellista. 

Oppaamme Cem eli Sami kertoi erittäin mielenkiintoisia asioita, joita koitin pistää muistiin ja jaan teille pikapuoliin. Sellaisia kirjojakin tuli luettua, joista haluan ehdottomasti kirjoittaa jotakin, ja myrskypäivänä lääkityksestäni piristyneenä hahmottelin pakinoita reissumme aikana olleiden Tyttöjen päivän ja Isovanhempien päivän teemoista. Ne on aivan pakko viimeistellä ja julkaista, koska minulla on molempiin niin hyvät kuvat.