maanantai 6. heinäkuuta 2020

Kaksi kirjaa perheestä - kumman kirja jää mieleen, Saara Cantellin vai Joyce Carol Oatesin?




Saara Cantellin elokuva Tähtitaivas talon yllä sai minut kokemaan sen, mitä elokuva parhaimmillaan voi antaa, vahvan eläytymisen ja haikeuden ja kauneuden tunteita, jotka säilöytyivät muistiin.
Kun huomasin, että tämä palkittu elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja on kirjoittanut romaanin, niin toivoin löytäväni siitä samaa tunnelmaa. Löysin, todellakin. 
Kesken jääneet hetket on hienosti rakennettu, erittäin kauniilla kielellä kerrottu tarina elämän kulusta ja omien pettymysten ja valintojen pohtimisesta. 

Kirjan alussa pieni lapsi leikkii valokuvilla. Hänen seurassaan oleva nainen, Virva, kuulee ääniä kuvien takaa, oman elämänsä ja siihen liittyneiden ihmisten elämän ääniä.  
Kirja jakautuu kolmeen osaan: Rinnakkaistodellisuuksia, Valintoja ja Mahdollisuuksia. Lukujen alussa on neutraali kuvaus eräästä kasasta poimitusta valokuvasta, jonka jälkeen siirrytään muistoon, tilanteeseen, johon kuva liittyy. Kaksi vuotta sitten ulkomaille muuttanut Virva on tullut selvittämään asioita siskonsa auto-onnettomuuden jälkeen. Kuka pieni lapsi on ja miten sisar Salla joutui kolariin selviää vasta aivan lopussa. 
Minusta metodi lähestyä tarinaa valokuvien kautta on Cantellin romaanissa hyvin toimiva, hienostunut ja salaperäisyyttä luova. Jännite säilyy. Lukija on kiitollinen, kun lopuksi kaikkitietävä kertoja tuo ilmi sellaista, mikä painoi Virvan mieltä ja mitä hän ei voinut tietää. 
Tämä on niitä kirjoja, joka jäi mieleeni viipyilemään ja jonka haluan lukea uudelleen, koska nautin niin kirjan kauniista kielestä ja tunnelmista. 

Joyce Carol Oates on satakunta kirjaa kirjoittanut, kahdesti Nobel-ehdokkaanakin ollut amerikkalainen kirjailija. Hänen romaaninsa My Life as a Rat on veljiensä rikoksen lapsena ilmiantaneen ja perheyhteisöstä siksi erotetun irlantilaisamerikkalaisen naisen Violet Rue Kerriganin kertomus omasta elämästään tiettyyn pisteeseen asti, jossa ehkä näkyy jo aavistus muusta kuin pelkästä selviämisestä päivästä toiseen. 
Violet Ruen tarina on koskettava, mutta tuttu, moneen kertaan kerrotun oloinen. Odotin tältä kirjalta enemmän. Rasistiset väkivallanteot ja naisten hyväksikäyttö ovat olleet niin paljon esillä, että ehkä jokin uusi nälkökulma tai tarkastelutapa olisi tehnyt kirjan tarinasta tuoreemman. 
Kun vertaa Cantellin kirjaan, niin Oatesin tarina liikkuu juonivetoisemmin. Se on nopealukuista, koukuttavaa tekstiä, josta valitettavasti puuttuu Cantellille ominainen taiteellisempi taso. 
Kirja olisi kaivannut viimeistelyä. Tekstiin on jäänyt esimerkiksi isän ammatin kertominen kahdesti muutaman sivun välein. By trade he was a plumber and a pipe fitter and something of an amateur carpenter and electrician (s 7) ja  By trade he was a plumber and a pipe fitter but he'd taught himself carpentry and he dared to  undertake (minor) electrical work... (s 21). Muutoinkin tekstissä on joissain kohti luonnostelumaista tyyliä, joka on ominaista ensimmäiselle kirjoittamiskerralle. Kaksi kirjaa vuodessa on kova vauhti, laatu saattaa kärsiä liian nopeasta julkaisutahdista. 
Olen pitänyt monista Oatesin kirjoista, osasta en. Tätä en haluaisi lukea uudelleen, ei mitään syytä. 

Cantell siis voitti, minun makuasteikollani. Hänen kirjansa on hiotumpi tyyliltään. 

Molemmilla kirjoilla on hyvä nimi. En ole tyytyväinen Oatesin kirjan suomennoksen nimeen Elämäni rottana. Englannin 'rat' on petturi, ilmiantaja, joka suomeksi olisi 'vasikka'. Onko rotalla jokin merkitys, jota en tunne? Ehkä rottana eläminen viittaa tässä elämään vihattuna piilossa ja pelossa, koska sitäkin kirjan päähenkilön elämä oli sen jälkeen kun hän oli paljastanut veljiensä rikoksen.

Kansia verratessa Oatesin kirja voittaa. Valokuva olisi vielä parempi ilman noin isoa päälle heitettyä tekstiä, ja mainoslause saisi tietenkin olla takakannessa. Cantellin kirjan kansi on liian hempeä vahvalle tekstille, jotain hetkien unenomaisuudesta siinä on kyllä tavoitettu.  

11 kommenttia:

  1. Oatesin teksti vetää maagisella tavalla. Ikävä tarina, mutta silti pidin kovasti kirjasta. Cantellin kirjaa en ole lukenut. Elämäni rottana suomalainen kansikuva on paljon parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut Oatesilta viimeksi, ennen tätä kirjaa, tositapahtumaan (kuten moni Oatesin kirjoista) perustuvan romaanin The Sacrifice, joka kuvaa jännitteitä mustien ja valkoisten välillä tätä monimutkaisemmin, ja pidän siitä siksi enemmän. Siinä on myös vivahteikkaampaa kieltä.
      Violet Rue on kuin oppikirjatapaus hylätystä tytöstä, joka on altis tietynlaisten manipuloivien miesten uhriksi. Minusta heitä oli yksi liikaa, tädin miehen käyttäytyminen tuntui epäuskottavalta. Kaksi muuta taas oli hyvin uskottavia. Uskottava oli tytön karkotuksen jälkeinen elämäkin, siinä olisi vain voinut olla jotain kaavasta poikkeavaa.

      Ensimmäiset Oatesilta lukemani kirjat, joihin ihastuin, ovat Rape: A Love Story, joka on suomennettu Kosto: Rakkaustarina ja Because It Is Bitter, and Because It Is My Life. Sisareni, rakkaani on myös hyvä. Joistain muista ei ole jäänyt paljon muistiin.

      Hei, minusta taas tämä kansikuva on hyvä, juuri sellainen miksi Violet Ruen kuvittelin: pisamainen, hento, irlantilaisen kalpea tyttö, joka aikuisenakin näyttää keskenkasvuiselta tytöltä, Kate Moss -tyyppi - kun vain hyvä kuva olisi saanut olla paremmin esillä.

      Poista
  2. Kirjojen ohi: kyllä "rotta" sanaa suomessa käytetään myös vertauskuvallisesti, nimittäin jalkapalloslangissa, ehkä myös muissa palloilulajeissa. Eli selostaja saattaa sanoa, että pelaaja X on oikea "rotta", siis semmoinen joka pelaa koko ajan vilpin reunamalla, härnää kanssapelaajia, saa heidät raivostumaan, kiertää ja kaartaa vastustajan kimpussa väsymättä, mutta on kuitenkin "fiksu" rottamaisuudessaan eli ei pilaa tyhmästi oman joukkueensa peliä.

    No, en sitä osaa sanoa kuvastaako moinen sanankäyttö eläin-rotan piirteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, tuollainenkin käyttö on sanalla rotta. Eläimiin liitetyt vertauskuvat ovat mielenkiintoisia, varsinkin kun ne ovat eri kielissä niin erilaisia.
      Jos ihmisistä puhutaan rottina, niin minulle tulee ensimmäiseksi mieleen se, että natsit käyttivät tätä sanaa propagandassaan juutalaisista kuvaten heidät elämäntavoiltaan epäsiisteiksi loisiksi ja rotan näköisiksi.
      Rotta on käsittääkseni aika hyökkäävä eläin, ja sekään piirre ei sovi kuvaamaan tyttöä, joka viattomuuksissaan ahdistuneena paljasti sellaista mitä ei olisi saanut ja joutui sitten perheen silmissä eräänlaiseksi lainsuojattomaksi.
      Rotta kyllä piileksii päivät ja liikkuu yöllä eli se sopii pelossa eläjälle, mutta ei se kyllä tule rotasta ensimmäiseksi mieleen.
      Kirjan nimi olisi ollut parempi kääntää merkityksen mukaan esim. Elämäni petturina tai sitten ihan toisin. Englannin kielessä "rat" tarkoittaa verbinäkin vasikoida, joten heillä rotta-symboliikka toimii.

      Poista
    2. Sanoita tulee mielikuvia. Niillä on merkityksiä. Haepa netistä termillä "rottamainen pelaaja", sieltä tulee paljon jääkiekkoilijoita, ei ulkonäkönsä puolesta vaan pelityylinsä. Rottahan on selviytyjä, parempi kuin ihminen, siihen tuo viittaa. Eräässä blogissa Atletico Madrdin valmentaja Diego Simeonesta sanotaan näin: "Atléticosta on kasvanut Diego Simeonen avulla puheenaihe, joka ei helpolla vaihdu. Omalla peliurallaan Simeone oli rottamainen pelaaja, joka teki kaiken, jotta hänen Atléticonsa voittaisi."

      Poista
    3. No, niinpä näkyy, "rottapelaaja", "rottamainen temppu", siis viekas häikäilemätön. Natseillakin oli varmaan juutalaisia rotiksi nimitellessään myös tämä piirre mielessä, kun syyttivät heitä häikäilemättömyydestä liike-elämässä.

      Poista
    4. Nyt alan löytää tuolle kirjan nimellekin perustelun, se toimii ironisesti: tyttö oli kaikkea muuta kuin laskelmoiva ja häikäilemötön. Hän oli aika hyväuskoinen, siis Elämäni "rottana".

      Poista
  3. Tämä on nyt ihan pikkujuttu, mutta romaanissa Kesken jääneet hetket puhuttiin useampaan kertaan Tampereen Hämeentiestä vaikka se on Hämeenkatu! Mainitsemasi elokuva on minulle tuntematon, kirjasta pidin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkistamista ei ole koskaan liikaa. Hämeenkatuhan se on.

      Joo, pohdiskelin taannoin sinun blogissasi kumman elokuvaohjaajan kirjan luen, Cantellin vai Vuoksenmaan. No, Vuoksenmaa lähti takaisin kirjastoon, sille oli varauksiakin. Tälle on myös, pitää nyt palauttaa.

      Poista
  4. Yhden kirjoitusystävän kirjassa puhuttiin influenssabakteerista kun pitäisi olla virus. Hän sanoi, että kirja oli luettu todella monta kertaa ja useamman henkilön voimin, eikä kukaan ollut huomannut virhettä. Se korjattiin sitten toiseen painokseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiantutijatkaan ei aina huomaa virheitä, eikä useampi lukukerta auta, koska virheille käy sokeaksi. Iso esilukijapiiri aina joskus huomaa jonkun kömmähdyksen. Sellaista on myös paljon, että kirjailija on päättänyt vaihtaa henkilönsä nimen, mutta se ei tule korjatuksi joka kohtaan.

      Poista

Kolmanteen ja neljänteen polveen...

Kuvassa vasemmalla maamies isäni, kausipalkollinen Anni, ryhdikäs Mamma ja lempeä Pappa, minä Papan edessä 3-vuotiaana ja viimeisenä oikeall...