tiistai 7. heinäkuuta 2020

Voisitko rakastua aivoihin? - P C Jersild, Sielun silmin



P C Jersildin kirja Sielun silmin osui käteeni mökin hyllystä, johon on kertynyt sekalainen kokoelma kirjallisuutta, mökin rakentamiseen liittyvää, kotona lukematta jäänyttä ja satunnaisia ostoja. Tämän kirjan mies oli hankkinut Taavetin kirjaston poistomyynnistä. Arvasin kansikuvasta, että kyseessä ei ole hartauskirja, vaan ehkä jotain scifiä. Jaa-a, vuodelta 1981, johan niin kaukaiset kirjat joutavat poistettavaksi. Alkukielellä En levande själTakakannessa on ote Claes Anderssonin Hufvudstadsbladetissa julkaistusta arviosta:
"Huimaava lukuelämys, yksityiskohtiaan myöten äärimmäisen tarkka, hullua mustaa huumoria tulviva. - Kirja on jännittävä kuin trilleri, täynnä hienonhienoja yllätyksiä, suurin niistä lopussa."

Kirjan päähenkilö on pelkät aivot, joiden ympärille rakentunut ihminen on ennen kuolemaansa hengityskoneessa saatu allekirjoittamaan vapisevalla kädellään suostumus siihen, että hän jatkaa elämäänsä tutkimuskäytössä pelkkinä aivoina. Ennen kuin viimeinenkin muisto poistetaan aivot muistavat ajatelleensa, että mitä vain paitsi elämä rautakeuhkossa. Koskaan hänelle ei selviä, kuka hän on ollut, nainen vai mies ja minkä ikäinen, kaikki on pyyhitty pois. Hoitajalta, johon hän rakastuu ja saa yhteyden ajatuksensiirrolla, hän saa tietää olevansa Ypsilon. On siis ollut muitakin aakkosjärjestyksessä ennen häntä, ja miten hän voisi olla viimeinen.

Nyt hän asettaa peilin pystysuoraan ja minä tulen kuvaan. Näky ei ole mitenkään mieltäylentävä. Olisi liioiteltua puhua kasvoista. Olen alastomat aivot, jotka makaavat akvaariossa. Toisen silmäni he ovat antaneet minun pitää. Se kököttää kuin pieni maalattu muna vartensa päässä itse aivojen edessä. He ovat ottaneet pois kaiken, mitä en tarvitse: vartalon, kasvot, kallon, silmien lihakset. Yhden silmän olen kuitenkin saanut pitää. Näen hyvin, mutta vain suoraan eteeni. Jostakin syystä he ovat jättäneet myös korvalehdet. Ne lerpattavat surullisina molemmin puoli harmaankellertäviä, poimuisia aivopuoliskoja. Korvasimpukoiden sisällä sijaitsevat tasapainoelimet - mutta en ymmärrä, mitä minä teen korvalehdillä vedessä. Ehkä ne toimivat jonkinlaisina vakaajina, kuten evät tai köli. Toisin sanoen siis näytän rihmaiselta merimaneetilta, jolla on yksi ammottava silmä. 

Huippuälykäs kun on -  varmaan siksi valittu tehtäväänsä ja yhtään kapasiteetistahan ei kulu ruumiin toimintojen ohjaamiseen - niin Ypsilon alkaa suunnitella pakoa, apunaan tutkimushuoneessa vaelteleva simpanssi Flink ja jonkun ruumiista irrotettu Käsi, jonka Ypsilon huomaa toimivan hänen ajatuksensa avulla.

Paitsi valtavan hauska  - voi, miten huomaan kaivanneeni hauskuutta kirjoissa, iloa, ei sarkasmia! - niin Jersildin romaani on myös vakavia kysymyksiä herättävä. Aloin miettiä kehon ja mielen suhdetta ja merkitystä.
Ilmeisesti kehomme muuttuu ympäristön muuttuessa. On kaavailtu, että koneen päälle taipunut ihminen muuttuu fyysisiltä ominaisuuksiltaan heikoksi. Meistä on jo tullut likinäköisempiä verrattuna ennen ruutujen tuijottamista eläneisiin ihmisiin.

Entä voiko pelkkiin aivoihin rakastua? Kyllähän nettipelimaailmaan uponneet nörtit ja esim. kouluampujat ovat puhuneet tyttöystävistä ja poikaystävistä, joita eivät ole koskaan tavanneet (ja kuvakin saattaa olla väärennös). Ypsilon himoitsee hoitajaansa Emmaa, ja kyllä Emmakin antaa Ypsilonille erityisen helliä aivopesuja. 

Suuri ongelmani on ujouteni. Oikeastaan haluaisin huutaa Emmalle:'Tule minun viereeni!' Minä sanonkin sen vielä  - ennen kuin tämä päivä on illassa.
...
Saan ponnistaa kaikki voimani hillitäkseni odotukseni. Iltapäivällä minä sanon sen hänelle. Käyköön miten käy. Tiedän, että hän hyväksyy minut, tiedän, ettei kummallinen ulkonäköni pelota häntä. Toisen ulkonäöstä välittää vain suhteen ollessa alullaan, myöhemmin sitä ei enää ajattele. Tai kyllä minä ajattelen Emman ulkonäköä. 

Hauskuus ja surumielisyys yhdistettynä tekstissä on pettämätön yhdistelmä minulle. Siihen vielä ripaus romantiikkaa ja filosofisia mietteitä. 
Ypsilonin kautta tulee käsitellyksi tieteen tavoite päästä yhä suurempaan älyyn yhä kustannustehokkaammin. Aivomötikkä tarvitsee energiaa ja hoitoa, olisiko jotain vielä ekonomisempaa? Tunteet ovat riesa, kun "puhdasta älyä" tarvitaan, mutta ei ylitsepääsemätön asia, onhan aivoissa kaksi puoliskoa. 
Miten käy Ypsilonin, kun tekniikka ajaa ohi? Miten käy rakkauden?

Aivot olen minä. Mutta missä aivojen osassa minuuteni sijaitsee?
Siinäpä kysymys, jonka parissa voi askarrella pitempäänkin. 

------
En malta olla kertomatta täällä lopussa, mikä minun aivojani on askarruttanut tänään, molempia lohkoja. Ennen vastasin aina kaikkiin puheluihin ja keskustelin nätisti puhelinmyyjien kanssa, mutta kun sain älypuhelimen, jossa näkyy soittajan nimi, esim. lehtifirma tai lause "numerosta soitetaan poikkeuksellisen paljon", niin huokaisin helpotuksesta. Olen siis jättänyt järjestelmällisesti vastaamatta turhiksi katsomiini puheluihin. No, tänään pettynyt soittaja ei ollut jättänyt asiaa sikseen, vaan oli paasannut loukkaantuneella äänellä vastaajaan: "Sopiiko että vien max pari minuuttia aikaasi..." Sitten tuli jotain kuluttajakyselyä, josta kuuntelin alun, millaisen hammasharjan valitsen, ja suljin puhelimen. 
Ei kai ihmisen hyvänen aika ole mikään pakko vastata puheluihin!    

4 kommenttia:

  1. Kirjassa on tosiaankin kiehtova aihe. Tulee mieleen Steve Martinin elokuva Tohtorin aivovaimo. Sitä katsellessa olen nauranut melkeinpä aivoni pellolle, he-heh!

    Minä olen puhelinsoitolla saanut numeroni Robinson-rekisteriin, jolla on tarkoitus estää puhelimella tapahtuva suoramarkkinointi. On se aika hyvin toiminut, mutta nyt on taas alkanut tulla soittoja varsinkin sähkösopimuksista. Harmi kyllä tulin ottaneeksi parin vuoden määräaikaisen sopimuksen joulukuun alussa, nyt saisi sähköä tai energiaa paljon halvemmalla. Ihan aina ei voi kumminkaan voittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota elokuvaa en ole nähnyt, mutta Jersildin kirjaa lukiessa tuntui, että olen nähnyt sen tilanteita elokuvana. En kuitenkaan löytänyt tälle mielikuvalleni vahvistusta, näin sen siis vain "sieluni silmin".

      Minä kyllä katselen mielelläni mainoksia ihan rauhassa ajan kanssa, mutta en halua kuunnella niitä suostutteluja. Olen monesti sanonutkin puhelinmyyjälle (silloin kun vielä vastailin), että lähetä se tarjous s-postilla, niin harkitsen.
      Minun pitäisi ottaa tuo kielto, se varmaan tepsisi isoon osaan puhelinmainontaa, enkä saisi sitten moitteita yhteistyöhaluttomuudestani. Onhan puhelinmyyntityö monelle myös tärkeä tulonlähde, siksi olisi tärkeää vastata, mutta olen vain alkanut kokea nämä soitot niin häiritsevinä. Ennen lirkuttelin pitkään, keskustelin myyjien kanssa minuuttikaupalla ja moitin miestäkin, kun hän lopetti lyhyeen ja toivotteli heti hyvää päivän jatkoa.

      Poista
  2. Tää pitää munki lukea. Jotenkin tuo idea on niin houkutteleva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä minustakin tuntui, kun luin kannesta, mistä kirja kertoo. Tämä on myös huippuhauska, saat hyvät naurut!

      Poista

Koronasta, sydämestä ja lukemisista (aina!)

Lumi Dele, 7v Tämä ansiokas teos on yksi vuosi sitten järjestetyn Lasten Hesarin koronakuvakilpailun satoa. Elämme toista koronatalvea. Pah...