tiistai 10. heinäkuuta 2018

Kulttuurisesta omimisesta, n-sanoista ja historian arvostamisesta




Tämä on jatkoa edelliseen kirjoitukseeni. 
Minua alkoi harmittaa ja vaivata se, miten paljon nykyisessä kirjallisuuskeskustelussa tapahtuva kulttuurisesta omimisesta syyttely ja kiellettyjen sanojen metsästys vaikuttaa ja saa kirjoittajan (minut, ainakin) varuilleen ja surulliseksi. 

Kun luin Margaret Cravenin romaania Kuulin pöllön kutsuvan tiesin heti, millä nöyrällä sitaatilla minun on aloitettava blogikirjoitukseni, niin etten vain joudu syytetyksi väärän kirjan vääränlaisesta esittelystä. 
Miksi minä noin tein? En haluaisi antaa tällaisten mielipiteiden vaikuttaa omaan kirjoittamiseeni.  

Luin amerikkalaisten ajatuksia ko kirjasta erinäisistä blogikirjoituksista ja kommettilistoista. Löysin onneksi vain yhden kommentoijan, joka väheksyi kirjaa siksi, että kirjoittaja ei ole itse Amerikan alkuperäisväestöön kuuluva. 

Silloin kun Craven kirjoitti tsawataineuk-heimosta, 60-luvulla, heimon sisällä ei ollut vielä kirjoittajia. Tarinat kulkivat suullisena tietona ja odottivat sitä, että joku kirjoittaisi ne muistiin. Craven antoi siis kuvaamalleen heimolle äänen, ei vienyt sitä. Hän ei myöskään ominut mitään, vaan kuvasi näkemäänsä. 


Edellä mainitsemani kriittisen kommentoijan mielestä kirja on romantisoitu, kolonialistinen, holhoavan päähäntaputteleva ja kirjoittajan ennakkokäsitysten leimaama tuotos. 
Hän on lukenut eri kirjan kuin minä, tai sitten hän ei ole lukenut tätä kirjaa ollenkaan, vaan liittää tämän arvostelunsa aina tiettyihin kirjoihin kirjailijan nimen ja ihonvärin perusteella. Ennakkoluuloista, eikö vain?

Olen törmännyt kirjakeskusteluissa myös sellaiseen, että tietyt epäkorrekteiksi havaitut sanat pitää korjata vanhoihin kirjoihin. Sitä on myös tehty. Peppi Pitkätossu kuuluu kirjoitetun Ruotsissa uusiksi, ja olen lukenut erään vanhan elämäkerran uuden käännöksen (klik), jossa oli muunneltu totuutta niin, että omaa elämäänsä muistelevan natsirouvan puhuessa roduista kääntäjä sensuroikin hänet puhumaan kansoista.

Tässä välissä haluan kertoa, että olen tietenkin sitä mieltä, että ihmisistä kerrotaan heidän kansalaisuuksillaan ei ihonvärillään. Tämä on vanha juttu!
Ei kai tästä nyt enää voi olla mitään epäselvyyttä.

Mutta se, että vanhoissa kirjoissa pitäisi sensuroida historiaa, se on minusta aivan käsittämätöntä. Se on anteeksiantamatonta. 
Vilkaisepa lukija tuonne blogini alkumottoon. Menneitten aikojen sielu! Jos tässä Cravenin kirjassa pitäisi jokaisen intiaani-sanan tilalle vaihtaa alkuperäinen amerikkalainen ja adjektiiviksi alkuperäisten amerikkalaisten kulttuuriin kuuluva tms niin johan kuulostaisi hassulta. 
Sitäpaitsi kai taiteen tekijää pitää kunnioittaa myös silloin, kun hän on kuollut. 
Emmehän me mene korjailemaan Picasson viivoja "ajanmukaisemmiksi" tai jonkun arkkitehdin käden jälkeä kätevämmäksi. Kun Alvar Aallon suunnittelemaa koulua remontoitiin Inkeroisissa, niin jopa vesihanat piti säilyttää alkuperäisinä, sellaisina, joissa kylmä- ja kuumavesi on erikseen. 
Kirjallisuus on ilmeisesti taiteenlajeista sellainen, jossa tekijää kunnioitetaan vähiten. Surullista. 

Meillä on edelleen käypinä termeinä neekerijazz ja neekeriorjuus. Kun tummaihoiset jengipojat kutsuvat toisiaan jossain romaanissa nimellä niggerboy, kuten oikeassa elämässäkin, niin miksi se pitäisi vesittää ja laimentaa "kun sitä n-sanaa nyt ei vaan sanota"?  

Helsingin Sanomissa oli jokin päivä sitten juttu siitä, miten Pieni talo preerialla-kirjasarja "joutaa historiaan". Hyvänen aika, se ON historiaa. 

Toivon, että tänä hyvin lyhytnäköisenä aikanamme arvostettaisiin historiaa eikä vain tätä hetkeä ja että kaikki ikävä nipotus ja yhden tai kahden kapean näkökulman vääristämä tekstien arvostelu joutaisi vähitellen historiaan.

Lukuiloa edelleen kaikille! 

Koitan päästä yli tästä(kin) - turhastako? - huolesta. 

24 kommenttia:

  1. Ei tämä minusta ainakaan ole turha huoli! Itseäni ärsyttää lukea kirjoja, joista tiedän, että sanoja on muuteltu ja uudistettu "suvaittavampaan" suuntaan. Kirjat pysykööt sellaisena, kuin ne on kirjoitettu. Järkevä ihminen varmasti ymmärtää, että ennen käyetttiin erilaisia sanoja.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On vaikea ymmärtää esim. vihan kehittymistä Saksassa natsivallan alla ja aikana, jos kaikki vihasanat kesytetään romaaneista ja jopa elämäkerroista.
      Onkohan tämä suojelu jopa "yleisempää" Suomessa ja Ruotsissa kuin muualla? En paljon luota enää käännöksiin, kun olen muutaman kerran törmännyt alkuperäiseen verratessani siihen, että Suomessa on otettu varovaisempi linja kuin alkuperäisessä kirjassa. Määrääkö kustantaja kääntäjää tähän suuntaan, ettei kukaan valittaisi. No, minä valitan!

      Poista
    2. Aloin lukea tätä keskustelua uudelleen. En ymmärrä, miksi olen laittanut yleisempää-sanan lainausmerkkeihin. Ehkä minun piti laittaa suojelu lainausmerkkeihin, vaikka turhat merkit ne siinäkin ovat, suojelua ja holhoamistahan tällainen mielivalta käännöksessä on.

      Poista
  2. Huokaus, kaiken pitää nykyään olla siistiä, sensuroitua ja poliittisesti korrektia, ettei pahoita kenenkään mieltä ja joudu somelynkatyksi.
    Kirjat ovat aikakautensa tuotteita, ei historiaakaan ole syytä kirjoittaa uusiksi. Miksi siis kirjoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just noin.

      Ja olkoon nykyhetki saivarteluineenn mitä on - kyllä se siitä taas muuttuu - niin antaisivat edes vanhan kulttuurin olla sellaisenaan.

      Minua huolettaa käännetäänkö nuorten kirjoja oikein vai sensuroidaanko niitä meidän teineille? Pitääpä lainata joku enkuksi ja suoemksi ja tehdä vertailua.

      Poista
    2. Siitä tulisi oikein mielenkiintoinen postaus! Muutenkin vertailla, miten joku kohta sanotaan englanniksi ja miten sama suomeksi.

      Poista
    3. Minä teen tuota usein. Pääsääntöisesti meillä käännetään minun mielestäni hyvin.

      Poista
  3. MM

    'Toivon, että tänä hyvin lyhytnäköisenä aikanamme arvostettaisiin historiaa eikä vain tätä hetkeä...'

    Historia opettaisi, vaan kun se on niin ikävä aine! Pelopennosolaissotiin tukehtuu heti alkuunsa... :)

    Ai että puhut ja kirjoitat taas asiaa!

    Ite sykyilin, voit arvata, tässä taannoin tään jutun kanssa, ja varsinkin sen kansikuvan:
    http://hikkaj.blogspot.com/2017/12/mustalaiskirja.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä kansi, todellakin!
      Meidän talossa on kaksi mustalaisnaista, vanhoja mukavia naisia. He ovat monesti sanoneet, että ovat mustalaisia ja ettei kukaan heidän tutuistaankaan halua olla romani.

      Kiitos, kun tajuat, hikkaj! Minua vähän masentaa. Keskustelu tästä mieltäni painavasta asiasta auttaa kovasti. Alakulo voi johtua kyllä osin siitäkin, että meidän päällä on jatkuvasti sakea pilvilautta ja kylmä tuuli puhaltelee, kun muualla Suomessa on hellettä. Kymenlaakso on ollut monesti lämoimintä aluetta, nyt ei. Pitää varmaan varata matka etelään. :D

      Poista
  4. Rakastan historiaa aiheena. Siinä on ahdistavaa se, ettei tiedä, lukeeko niin sanottua oikeaa historiaa vai muunneltua versiota. Aina on ollut tapana kirjoittaa historiaa uusiksi. Tahattomastikin saattaa tulla vääristynyttä tekstiä, sillä jokainen kokee elämän tapahtumat eri tavalla. Absoluuttista totuutta ei ole olemassakaan. On vain mielipiteitä, näkemyksiä ja toisistaan eroavia kokemuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Riippuu kirjoittajasta mitä kirjoitetaan.
      Sitäkään ei tiedä, mitkä piirteet aikakaudesta jäävät luonnehtimaan sitä. Miten esim. 2000-luvun alkua, uuden milleniumin alkuaikoja, kuvataan joskus tulevaisuudessa?

      Kuten sanot, virheitä tulee tahattomastikin, puhumattakaan siitä, että kuvista poistetaan päitä ja tekstejä tuhotaan.

      Poista
  5. Ihmettelin Pieni talo preerialla kohua. Olen lukenut yhden osan, ja siinä on valkoiset konnia. Maat annetaan intiaaneille. Amerikassa on käsitykseni mukaan juuri nyt käynnissä prosesseja , jotka ovat heikoille haitallisia. Vanhat kirjat voi jättää rauhaan. Luultavasti ihmiset eivät ole lukenut esim. Moby Dickiä.
    Sama pätee Suomen keskusteluihin. Usea ihmettelee metsien kaatamista omakotitalossa, jossa on pari uuden karheaa Audia pihassa. Minusta usea politikkokin syyllistyy populismiin, eikä ne ole enää Sinisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen katsonut vain sarjaa Pieni talo preerialla. Käsittääkseni kirja, kuten siitä tehty sarjakin, antaa hyvän kuvan uudisraivaajien elämästä ja on positiivinen, yhteistyötä ja sinnikkyyttä korostava tarina.

      Parempi minustakin olisi keskittyä nykyhetken ongelmiin kuin etsiä jollain omituisilla seuloilla vikaa kirjallisuuden klassikoista.

      Moby Dick on joskus kuulunut USA:ssa koulussa lukioikäisenä luettaviin kirjoihin, mutta tuskinpa enää. Jotkut pystyivät lukemaan alkuperäisen kirjan, monet lukivat lyhennelmän.

      Joo, outoa on aikamme monella tavalla myös rakkaassa Suomessamme.

      Poista
  6. marjatta

    siivosin tänä aamuna liiteriä ja hyräilin samalla tätä sinikka sokan laulamaa magdaleenan neekerilaulua:

    https://www.youtube.com/watch?v=Tt_EVDDxKk8&app=desktop

    itseäni on viime aikoina mietityttänyt, mikä sana missäkin kontekstissa kantaa 'vaarallista' latausta. nationalististen ja rasististen virtausten aikanahan nämä asiat ovat enenevässä määrin pinnalla.

    ko. seikat tiedostaen en kuitenkaan haluaisi ryhtyä sensoriksi kirjojen, kuvataiteen tai musiikin suhteen. jos ajattelen vaikka jumalaan penseästi suhtautuvaa itseäni, niin joutuisin hylkäämään hirveän kasan musiikkia, jos valikoisin ne sen mukaan, mainitaanko sanoituksissa jumala vai ei.

    sensurointia riittää niin moneen junaan. minä sain 90-luvun alkupuolella poikani eskariopettajalta (steiner-koulu) moitteita siitä, että luin lapselle epäsopivia kirjoja. open mielestä veljeni leijonamielessä ja miossa oli liian paljon kuolemaa 6-vuotiaalle.

    minua huvittaa tuo peppi pitkätossun sensurointi sillä perusteeella, että se kannustaa auktoriteettien kyseenalaistamiseen. ehkä niitä vanhoja painoksia saa kohta lainata vain huoltajan allekirjoittamaa lupalappua vastaan.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meri,
      aikamoiseen lauluun linkitit. Ja onhan niitä muitakin neekeri-lauluja. Tässä näkyy todella aikojen muuttuminen. Mikä ihana levynkansi!

      Jos rasismiin vastataan ylimenevällä ja ylireagoivalla sanojen pannaan julistamisella, niin sehän on jotenkin samaa kuin niiden vaarallisten sanojen liikakäyttö. Sanoihin takertumista.

      Lindgrenin kirjat koskettavat aikuista enemmän kuin lasta. Itse yritin lukea Mioa ja Leijonamieltä meidän pojille, mutta piti keskeyttää, kun liikutuin niin kauheasti. Pojat katsoivat kummissaan. Samoin on käynyt lastenlasten kanssa muiden hieman haikeiden kirjojen kanssa. Aikuinen liikuttuu nyansseista lapsen seuratessa enemmän juonta.
      Eskariope oli tyhmä! Kuoleminen kuuluu elämään eikä lasta voi eikä pidä siltä tiedolta varjella.

      Oi, tuoko on syy Pepin sensurointiin? Minä luulin, että sana neekerikuningas on liian tulenarka! Uhma on Pepin tavaramerkki. Lapsi joutuu taipumaan koko ajan aikuisten tahtoon, miten virkistävää hänelle onkaan samaistua tyttöön, joka ei piittaa, vaan tekee oman tahtonsa mukaan.

      Poista
  7. Mielenkiintoista ja tarpeellista keskustelua. Ylivarovaisia toimenpiteitä ei saisi tehdä ajankuvan tuhoamisen kustannuksella. Sen sijaan uutta tekstiä kirjoittaessa pitää toki ottaa huomioon se, mikä on omana aikanamme soveliasta kielenkäyttöä, mikä taas ei. Osittain näitä samoja asioita pohdin juuri itsekin viimeisimmässä kirjoituksessani.

    https://esmeraldaneetos.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, onpa monipuolinen ja valtavan hauska kirjoitus sinulla tuolla Eetoksessasi! Kiitos paljon!

      "Ajankuva on aina yhtä mielenkiintoinen yhteiskunnan todellisuuden heijastaja, olipa kyse sitten tekstistä, kuvasta tai esineestä." Juuri tätä ajan takaa!

      Poista
    2. Kiitos! Kiva, kun pidit! Taidanpa käydä täälläkin lukusilla vastedes :)

      Poista
  8. marjatta

    tuossa linkin laulussa on kaarina helakisan sanat ja levyn kansikin on hänen kuvitustaan. helakisassa oli se ihana puoli, että hän käsitteli samoja teemoja kuin sen ajan muukin kirjallisuus. muistan hänen olleen erityisesti stereotyyppistä lastenviihdettä vastaan.

    ps. peppi-kirjojen siistiminen on minusta sikamaista, koska lindgren itse ei mielistellyt ketään.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä onkin. Miten minä olin unohtanut Kaarina Helakisan. Nyt kun kerroit, niin tyyli tuntuu hyvinkin tutulta.
      Hän oli tärkeimpiä lastenrunoilijoita, uudistaja. Muistan lukeneeni lapsille Helakisalta sekä höpsöjä sanaleikkirunoja että vakavampia. Magdaleenan neekerilaulussahan on iso asia lapsentajuisesti.

      Voimakas ja uhmakas Peppi on ollut monen tytön idoli. Huokaus!
      Miltä kenestä tahansa nykykirjailijasta mahtaisi tuntua, jos hän saisi tietää, että viidentoista vuoden kuluttua hänen kuolemastaan (kenties jo aiemmin, ehkä jo eläessä, jos vauhti kiihtyy) punakynä käy ja hänen kirjansa ydin hylätään. Ketä nämä korjaaajat oikein ovat ja mitä he luulevat tekevänsä!!!

      Poista
  9. En ymmärrä miten Laura ingalls-Wilderin Pieni talo -kirjoihin kohdistuvaa kritiikkiä. Kerrassaan käsittämätön teilaus. Minä rakastan näitä kirjoja ja niiden kerrontaa yhäkin, mutta minä en menekään virran mukana.

    Kiitos hiensota postauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun kävit lukemassa ja kommentoit.

      Käsittämätöntä todella. En ymmärrä, miksi nykyään niin nopeasti rynnätään toteuttamaan joidenkin valittajien toiveita. Eikö voisi kysellä vähän laajemmin ja havaita, että tällaiset puhdistustoimenpiteet saattavat sittenkin olla aika harvojen agenda.

      Poista
    2. En ole lukenut ingalls-kirjoja mutta tv-sarjasta pidän. Alkukaudet ovat sujuvaa hienoa kerrontaa.

      Tuo natsirouvan sensurointi on ihan käsittämätöntä. Ihan kuin oltais käsitetty jotain totaalisen pieleen.

      Hyvä keskuteluketju...

      Poista
    3. Niin on, siis hyvä keskustelu. Otin vauhtia Hyönteisdokumentti-blogin kirjoituksen "Tuleeko lukemalla paremmaksi ihmiseksi" kommenttikeskustelusta ja kun en saanut siellä paasaamisesta tarpeekseni niin kirjoitin tämän.

      Olin niin raivoissani silloin kun luin sitä Henriette von Schirachin elämäkertaa ja huomasin, että uusi käännös on tehty päin mäntyä. Se oli ihan kuin se tapaus, kun joku espanjalaisnainen meni "restauroimaaan" Ecce Homo -freskon paikallisessa kirkossa apinan näköiseksi.

      Poista

Luin nuortenkirjan, mietin YA-genreä ja muita lukemiani kirjoja

Nina LaCourin nuortenromaania Välimatkoja (2018)   on kehuttu niin lehtiarvosteluissa kuin blogeissakin. Se on myös saanut jonkin nuo...