Luin Selja Ahavan uusimman romaanin Ennen kuin mieheni katoaa (2017) heti hänen esikoisensa Eksyneen muistikirjan perään. Molemmissa tapahtuu katoamista. Ihminen voi kadota läheisiltään monella tavalla, muistisairauden hämäryyteen ja toiseen sukupuoleen.
Mieheni vetää henkeä. Niin kuin tehdään, kun ollaan sanomassa jotain, mikä muuttaa kaiken. Ilma kohoaa rintaan, pysähtyy hetkeksi ja purkautuu sitten pois. Ja tämän hän sanoo:
- Olen oikeastaan aina halunnut olla nainen.
Tästä ilmoituksesta alkaa matka, joka vertautuu Kristoffer Kolumbuksen erehtymisiin ja eksymisiin hänen etsiessään uutta mannerta. Kuten Kolumbus päiväkirjoissaan yrittää nainenkin, kirjan minä-kertoja, merkitä muistiin, missä mennään, piirtää karttoja.
Nyt hän on sen sanonut, ja ehkä se riittää. On hyvä puhua. Kyllä minä lauseita kestän.
Mutta lauseet eivät riitä. Ensin ilmestyy WC:n hyllylle kasvovoide, sitten on jo pyykissä uusia naisten alusvaatteita. Oma mies on matkalla Liliksi. Hän väreilee intoa kuin teini-ikäinen, mutta miten vaimo voi unohtaa aikuisen naisen rakkauden mieheensä ja ryhtyä kymmenen vuoden avioliiton jälkeen tämän oudoksi muuttuneen miesnaisen teinikaveriksi valitsemaan tälle oikeaa huulipunan sävyä? Missä on raja?
Tämä lukija-bloggaaja kysyy, miten puolisolta edes voi sellaista odottaa. Miksi Liliksi muokkautuva ei näe, että muutoksella on hintansa?
Vähitellen vaimo alkaa epäillä myös menneisyyttä. Halusiko mies hänet vain, koska rakasti hänen hahmossaan itseään? Opetteliko hän naiseutta vaimostaan? Muistot kertovat muuta. Ne kertovat rakastumisesta ja intohimosta.
Kun mies eräässä monista tapaamisista, hillityistä "tiedotustilaisuuksista", joita he järjestävät ystävilleen ja tutuille kertoakseen muutoksesta, ilmoittaa pokkana, että on tiennyt tilanteensa aina, vaimo lopulta romahtaa.
Alan huutaa. Minä huudan, minä muutun pelkäksi vokaaliksi, jumiin jääneeksi näppäimeksi, olen tiennyt aina, en vain kertonut sinulle, kerron tässä nyt muille, tiesin aina. Olin tätä aina, oikeasti olin tätä aina, en ikinä ollut sitä mitä luulit.
Vaimo haluaa huutaa tuon ilmoituksen kumoon. Hän tietää hitto vie totuuden, kuten Kolumbus tai mikä lie Cristoforo Colombo tiesi totuutensa maailmasta.
Tämä on minun tarinani,
nämä ovat minun sanani,
Intia on siellä,
minä kerron teille mikä tämä maailma on!
Kun tutut sössöttävät vaimolle, että sisältähän hänen naiseksi ryhtynyt miehensä on sama ihminen, hän ei voi kuin nauraa. Luistako he siinä puhuvat vai mistä sisuksista?
Hän piti miehestään, rakasti tätä. Hän ei pidä tuosta oudosta vaativasta naisesta.
Vaikka tässä tarinassa on painavaa surua, kipeyttä ja kauhua, siinä on myös koomisuutta. Joskus tragedia synnyttää vapauttavaa naurua, joka tuo hetkeksi helpotusta.
Kertoja tarkastelee kokemaansa lempeällä itseironialla, miten hän yritti aluksi käydä kauppaa. Eikös sitä voisi olla vain vähän nainen? Osa-aikaisesti, kiitos? Lopuksi kun miehessä ei ole enää paljon mitään entisestä miehen kehosta, hän tunnistaa vielä tämän entiset varpaat ja jää muistoihin tuijottaessaan niitä.
- Miksi olet nykyään niin kylmä? hän kysyy. - Et edes katso silmiin.
Hänellä on kauniit, tummat, tekoripsien ympäröimät silmät. Mutta meikin ja ripsien keskeltä katsoo edelleen mieheni katse, ja sen katseen tunnistan.
Minä vastaan: - Sinusta törröttää minun mieheni ruumiin palasia.
Lueskelin toisten bloggaajien kirjoituksia tästä kirjasta. Joitakin häiritsee se, että kirjalla on todellisuuspohjaa.
Minua se ei häiritse yhtään. Kaikki kirjailijat käyttävät omaa elämäänsä ja kokemuksiaan materiaalina kirjoissaan.
Ahavan romaani ei ole mikään dokumentti tai pamfletti, se on ammattilaisen kirjoittamaa fiktiota. Se ei ole myöskään kohukirja, vaan hyvin kaunis ja hellästi kuvattu, itse eletystä todellisuudesta ammentava kertomus muutoksesta.
Koen pikemminkin niin, että oma tragedia taustalla antaa tälle romaanille uskottavuutta.
Tämä on minun tarinani,
nämä ovat minun sanani ...
Transsukupuolisuudesta on harvoin kirjoitettu muutoin kuin muuttujan itsensä näkökulmasta. Kun ihminen muuttaa sukupuoltaan, hän löytää itsensä ja kukoistaa, läheisille muutos on aina menetys, usein kriisi.
Jotkut ovat nähneet vaimon suhtautumisessa moitittavaa. Sitä en ymmärrä. Minusta hän on kärsivällinen kuin kuminauha. Jos hän vain hyväksyisi kaiken, onpas tämä kivaa, tervetuloa Lili, niin silloin kyseenalaistaisin hänen tunteensa ja intohimonsa määrän.
Jos minua kohtaisi sama kipeä tragedia kuin kirjan kertojaa, niin olen varma, että toivoisin prosessin edetessä samaa mitä tämän kertomuksen vaimo. Menisit avaamaan siipiäsi muualle ja palaisit valmiina perhosena. On rankkaa seurata "väsymyksen rumentamana pipopäänä" miten toinen muuttuu ja loistaa kuin "juuri nupustaan puhjennut kukka". Muutos on paitsi intiimi myös erittäin julkinen ja ympäristössä kysymyksiä herättävä.
Nähdään kun askelistasi katoaa tuttu rytmi.
Nähdään kun mieheni on kunnolla kuollut.
Nähdään kun olet vieras.
Tämä on hyvin vaikuttava kirja. Se panee ajatukset liikkeelle. Ahava näyttää tarttuvan kirjoissaan isoihin aiheisiin.
Kiitos!
Linkki Kirjareppu-blogiin (klik), jonka kirjoitukselle nyökyttelen ja jossa on hyviä sitaatteja kirjasta. Löysin Kirjarepun Kirjasähkökäyrä-blogin Main ansiokkaan postauksen linkkilistasta. Tässä linkki (klik) sinne Main postaukseen.
P.S.
Ai niin, melkein unohtui: Hyvää kansainvälistä lukutaitopäivää!
Eräs ystävä toivoi juuri henkilökohtaisen syntymäpäivälahjan sijasta lahjoitusta kehitysmaihin, ja me ostimme naisporukalla lukutaitoa kehitysmaihin Kirkon Ulkomaanavun kautta. Kävin läpi lehmät, vuohet ja ompelukoneet, mutta lukutaito vetosi eniten, koska se avaa niin paljon mahdollisuuksia.
Time wasted on reading is not wasted time!
(Tämä on oma mukaelmani Bertrand Russellin mietteestä "The time you enjoy wasting is not wasted time".)
----------------------
29.8.2018
Kirjoitin yllä olevan kirjoitukseni lähes vuosi sitten. Yhä edelleen törmään kirjoituksiin, joissa paheksutaan tätä Ahavan kirjaa ja syyksi sanotaan, että se vie äänen transsukupuoliselta.
Eikö Suomessa ole jokaisella vapaus kirjoittaa aiheensa valiten, ja eikö autofiktio sitten ole vähiten "omivaa" (termi, jota itse en käytä!) ja vaaratonta, kun siinä puhutaan omista kokemuksista ja tunteista? Ihmettelen.
Tässä (klik) linkki Mitä luimme kerran -blogin kirjoitukseen, jossa perustellaan sitä, miksi nyt joidenkin on vaiettava, että toisia kuultaisiin. Minä yritän siellä keskustelussa esittää, että monet äänet yhdessä on parempi kuin se, että joidenkin ääni kielletään.
Ahavan kirjan Lili, joka kutsuu itseään nimellä Zoe (miksi ei oikeaa koko nimeä, kun on kuvakin?) on kirjoittanut Sukupuolena ihminen projektin sivustolle. Tässä on nyt siis se näkökulma, mitä jotkut tämän kirjoitukseni pitkässä keskusteluketjussa kaipasivat.
-----------
7.10.2019
Vieläkin palaan tähän, kaksi vuotta alkuperäisen kirjoitukseni jälkeen. HS:n Kuukausiliitteessä on juttu Zoe Fosterista, jolta ilmestyy tässä kuussa yhdessä Petri Pietiläisen ja Juha Metson kanssa tehty kirja Peilissä näin naisen. Kyseessä on siis sama henkilö, joka Ahavan kirjassa on nimellä Lili.
Tuossa kiihkeässä kommenttikeskustelussa pari vuotta sitten jotkut eivät pystyneet näkemään siinä mitään väärää, että Lili salasi transsukupuolisuutensa vaimoltaan kymmenen vuoden ajan. Tässä HS:n haastattelussa Zoe sanoo:"On totta, että minä olin se pettäjä... Ja ymmärrän, että hän on siitä vihainen."
Pitää antaa transsukupuolisillekin oikeus kaikkiin käyttäytymisen muotoihin.
Transseksuaalisuus ei määrittele luonteenpiirteitä, se on vain yksi asia ihmisen moninaisuudessa.
En ole lukenut Ahavan romaania, mutta arvelen että siitä tulee teos, joka käännetään monille kielille ja jolla lyödään transsukupuolisia ihmisiä päähän. - Transsukupuoliset ovat jo nyt planeetallamme erilaisten viharikosten kohteena.
VastaaPoistaAhavan näkökulma on varmastikin perusteltu. Hänellä on oikeus pettymykseen, koska pettymys tapahtuu.
Mutta on mahdollista että tosi todellisuudessa Ahavan kirja johtaa murhiin ja väkivaltaisuuksiin, jotka kohdístuvat transsukupuolisiin.
Se että osaa kirjoittaa romaanin ei tarkoita sitä, että aina pitäisi kirjoittaa romaani. - Luulen että omassa ahdistuksessaan Ahava ei ole pystynyt katsomaan romaaninsa seurauksia loppuun saakka.
Arvelen käsittämäni perusteella, että Ahavan teoksesta tulee ase. - Eikö hän käsittänyt että siitä tulee ase?
Ihmisellä on aina tämäkin vaihtoehto: Kärsin, mutta en kirjoita.
Ahava vetoaa synkkään ja vihamieliseen populismiin.
Yleensä transsukupuoliset vaikenevat itsestään. Ja kappas vain nytkin asialla on ei-transsukupuolinen.
Jari Ranta.
Jari, voin vakuuttaa sinulle, että tämän kirjan pohjalta mitään tällaista ei tapahdu.
PoistaKirjassa ei ole hippustakaan vihaa, vaan suunnattomasti halua ymmärtää ja iso yritys sopeutua mahdottomaan.
Jotkut parit jatkavat yhteiselämää kavereina toisen sukupuolisen muuttumisen jälkeen, mutta seksuaalinen suhde onkin sitten ihan eri juttu.
Elokuvassa Tanskalainen tyttö transtapahtumaa katseltiin molempien parisuhteen jäsenten näkökulmasta, Ahavan kirjassa jätetyn näkökulmasta. Näin romaanin vaimo kokee tilanteen, hylätyksi joutumisena. Häntä on petetty, hänen miehensä, sellaisena kuin hän tämän tunsi, jättää hänet ja sen mitä heillä oli ja mikä vaimolle oli elintärkeää ja itsestäänselvää kuin ilma siihen aamuiseen ilmoitukseen asti.
Nykyään on hirveästi tabuja vähemmistöistä puhuttaessa kuten tuo, ettei kukaan muu saisi kirjoittaa heistä, "omia" heitä. Ei minusta ole syytä niputtaa mitään vähemmistöjä mihinkään yhtenäiseen kaapuun ja julistaa koskemattomiksi. Naiset kirjoittavat miehistä ja miehet naisista, miksi transsukupuolisista ei saisi kirjoittaa kuka vain? Me olemme kaikki yksilöitä, transihmiset siinä missä muutkin.
Tarkennan vielä, että kirjassa on kaikkia tunteita, mitä säikähtänyt ihminen vain voi kokea viha mukaanlukien, mutta loppupäätelmäksi jää, että on asioita, joita ei vain voi ymmärtää ja että elämä on arvaamatonta.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaPahoittelen suoraan, jos kommentistani jäi vaikutelma, että solvaan Ahavaa. Se oli ehkä turhankin kärkäs, myönnän, ja varmasti olisin voinut muotoilla pehmeämmin. Kommenttini ei ollut missään tapauksessa kohdistettu kuitenkaan Ahavaa vastaan. En halua ottaa kantaa nimenomaan Ahavaan, sillä hänen tapauksestaan en tiedä. En osaa ajatella kirjaa elämäkertana.
PoistaOlen tehnyt vapaaehtoista työtä asian parissa ja tiedän, että monelta romahtaa pohja kun saa tietää tällaisesta asiasta. Kuten kommentissani kirjoitin, tunteita ei voi kieltää. En estä ketään tuntemasta, kyseenalaistan vain, miksi siitä piti kirjoittaa kirja, jolla on aina kaupallista arvoa, vaikka pientäkin sellaista.
Toivoisin myös, että oma näkökulmani olisi jollain tasolla lähestyttävä. Tiedän useammankin ihmisen, joita kirja on ahdistanut ja saanut tuntemaan itsensä virheelliseksi. Tällaista en vain voi hyväksyä.
Lopulta tämä keskustelu tiivistyy siihen, että elän sukupuoli-identiteettien suhteen niin erilaisen maailmankuvan piirissä, etten pysty ymmärtämään miten ihmisen transprosessi muuttaa yhtään mitään. Samalla minun on vain hyväksyttävä, että sellainen kuva ei ole tämän hetken maailmassa reaalinen.
"Sen saama huomio on jo romuttanut kaikkea sitä työtä, jota ollaan tehty vuosikaudet transihmisten oikeuksien puolesta. Se sattui myös aikaan, jolloin hallitus kumosi jälleen translain uudistamisen."
Tämän haluan säästää edellisestä kommentistani, sillä ehkä tuo on se tärkein asia, miksi teoksen olemassaolo on saanut minussa aikaan voimakkaita tunteita. Tällä hetkellä tuntuu, että työ lain edestä on vain mennyt hukkaan ja olen hyvin herkkänä kaikkeen, joka kyseenalaistaa aihetta vähänkin.
Otan nyt kommenttini takaisin ja poistan sen. En halua pitää julkisena sellaista, mikä aiheuttaa pahaa mieltä. Toivon, että sinäkin ymmärrät, että pyrin hyvään. Tässä aiheessa on paljon tunteita pelissä.
Eihän tämä kirja elämäkerta olekaan. Ei kukaan tuntemani lukija ole sitä myöskään sellaisena lukenut.
PoistaOlen allekirjoittanut Amnestyn vetoomuksen translain uudistamisen puolesta ja olen pettynyt asian hitauteen. Tästä olen samaa mieltä.
Mutta miten tämä romaani ja translaki liittyvät toisiinsa? Kirjassa ei ole mitään transihmisiä vastaan.
Olen huomannut ennenkin, että joskus kirjoista ounastellaan ja hohkataan kaikenlaista niitä lukematta.
Minusta juuri tämä kirja piti kirjoittaa, koska se kuvaa yhtä puolta transprosessissa.
Sanot, ettet ymmärrä miten ihmisen transprosessi muuttaa yhtään mitään. Eikö siihen juuri muutoksen vuoksi ryhdytä. Jos näin ajatellaan yleisemminkin, niin tämä kirja on tarpeellinen muistutus siitä, miten todella paljon sukupuolen muuttaminen vaikuttaa.
Poistin myös oman kommenttini sinulle. Tarkennan vielä, että mielestäni kirjojen esiin nostamista asioista voi aina puhua, mutta itse kirjaa ei voi tuomita lukematta sitä. Ei voi myöskään "tietää" kirjailijan motiiveja ja moittia niitä.
PoistaYritän nyt vastata sinulle jotenkin siihen, miten tämä kirja on vaikeuttanut transoikeuksien edistämistä. Vastaan tähän siltä pohjalta, mitä arvosteluissa on kirjoitettu ja mitä olen keskusteluissa käynyt. En siis arvostele kirjan sisältöä, vaan siitä seuranneita asioita.
PoistaGoodreadsin arvosteluissa on esitetty yksittäisiä näkökulmia aiheeseen. Ne pitäisi päästä lukemaan myös, vaikka et olisikaan kirjautunut palveluun. https://www.goodreads.com/book/show/34862715-ennen-kuin-mieheni-katoaa?ac=1&from_search=true
Aloitan vaikka siitä, että jatkuvasti kumppanista puhutaan termillä ''mies'', vaikka hän onkin transnainen. Näin todennäköisesti tehdään siis kirjassakin. Olen useamman vuoden aikana käynyt kymmenien ihmisten kanssa keskustelun siitä, miksi transnaisista ei puhuta miehinä ja transmiehistä naisina, entisinä naisina tai biologisina naisina. Tämä on ollut hyvin pitkälti rautalangasta vääntämistä. Nykyään joidenkuiden kohdalla homma on vaikeampi. ''Miksi en saa puhua transnaisesta miehenä kun Ahavan romaanissakin niin tehdään.'' Sitten pitääkin kaiken muun lisäksi puhua siitä, miksi ihmiset ovat kulttuuriteoksessa hyväksyneet tämän lähestymistavan. Ongelma ei kuitenkaan ole vain tässä romaanissa ja arvosteluissa, vaan ylipäätään kaikessa missä samaa tapaa käytetään.
Toinen ongelma muodostuu niistä sitaateista, jotka kirjasta ihannoivastikin nostetaan. Erityisesti tätä nostetaan esiin taiteellisena ja hienona: Sinusta törröttää minun mieheni ruumiin palasia. Näin sanottuna kenelle tahansa olisi pahimmassa tapauksessa henkistä väkivaltaa, lievimmässä tapauksessakin tökeröä.
Transihmisten kohdalla tuntuu usein olevan oikeutettua kommentoida kehoa, sen piirteitä ja omia niitä. Olen jo kohdannut ihmisiä, joiden mielestä transihmisen kehon kommentoiminen kuuluu sananvapauden piiriin ilman vastuuta, jotkut vielä lisäävät ''koska Ahavankin romaanissa'' hakien tästä oikeutusta.
Nyt tämän tyyppiset lauseet ovat ihannoivasti esillä. Oletetaan kuitenkin tilanne, jossa esimerkiksi cisihmisen kehoa kommentoitaisiin samalla tavalla: ''kylläpä sinulla on inhottavia osasia kehossasi'', ''rintasi ovat kuin entisen kumppanini'' jne. Oletettavasti tämä olisi ongelma. Miksi siis tässä tapauksessa vastaavat sitaatit ovatkin niin hienoja?
Kulttuuri, jossa on oikeutettua kommentoida transihmisen kehoa vaikeuttaa translain läpiviemistä, sillä translain taustalla on ajatus itsemääräämisoikeudesta niin omaan identiteettiin kuin kehoonkin. Translaista päättävät tahot, joilla ei ole aiheeseen minkäänlaista kosketuspintaa. Transihmisen lisääntymisoikeuteen ja kirurgisten yms. toimenpiteiden saantiin on sananvaltaa ihmisillä, joita asia ei edes kosketa. Niin pitkään kuin ihmiset kuvittelevat, että heillä on sananvaltaa transihmisten kehoihin, lain läpivieminen vaikeutuu.
Kirjan ongelmana ei välttämättä ole kirja itse, vaan ainakin se miten siitä on kirjoitettu julkisuudessa. Ne sitaatit mitkä siitä on nostettu. Monet lukevat vain ne ja niiden suhteen minäkin kritisoin.
Jos teos olisi julkaistu vaikka sitten, kun transihmisillä olisi jo itsemääräämisoikeus, olisi se ollut hyvin eri asia. Mutta kunniasanallani olen nyt päättänyt lukea teoksen heti kun sen saan käsiini.
Hyvä jos luet. Nimittäin näissä "koska Ahavan romaanissakin " -esimerkeissäsi on siepattu lauseita irti asiayhteydestään ja sekä tulkittu että käytetty väärin. Tuntuu lähes uskomattomalta!
PoistaNimiasia:
Romaanin vaimo käyttää miehestään miehen nimeä kertoessaan ajasta, jolloin hän oli mies - eihän menneisyyttä voi muuttaa - ja jonkin aikaa sen jälkeen kun muutosprosessi alkaa, koska tämä ihminen on hänelle tuttu sillä nimellä ja yhä tutun näköinen. Tuleehan se nyt ihan vahingossakin suusta se nimi jolla henkilön tuntee. Se on siis vääristelyä, että tässä jääräpäisesti kieltäydyttäisiin näkemästä miestä naisena ja käyttämästä tämän uutta nimeä. Kun mies on muuttunut, niin Lilihän hän on.
Joissain noissa kriittisemmissä Goodreads-kommenteissa huomasin sen, että niissä ei ymmärretty eroottista rakkautta ja sen loppumista, ei sitten ollenkaan!
Kyseessä on parisuhteen päättyminen ja eroottinen kaipuu saa kirjan päähenkilön, minä-kertojan kaipaamaan miestä, jonka hän tunsi, tarraamman tämän mieshahmoon, nuuhkimaan paitoja, jotka tämä nyt kasaa roskiin ja muistelemaan yhteisiä intiimejäkin hetkiä.
Tottakai hän haluaisi sopeutua, mutta ei pysty. S i t ä kriisiä tämä kirja käsittelee.
On sydämetöntä olettaa, että vaimo ei tässä kärsisi.
Ympäristö utelee intiimiasioista ja lohduttaa, ettei tämä johdu sinusta. Siis niinkin ajatellaan, että jos hän olisi ollut jotenkin enemmän nainen, niin mies olisi pysynyt miehenä.
Kehojen kommentoiminen:
Nykyään kommentoidaan kaikkien kehoja estottomasti, some on täynnä arvostelua, jota tietysti ruokkivat ne foorumit, joissa laitetaankin kaiken aikaa omakuvia arvioitavaksi. Lihaville ja vammaisille huudellaan jne.
Ei tässä ulkonäkökommentoinnissa kysytä sukupuoli-identiteettiä. Kaikki poikkeava herättää joillakin huonosti käyttäytyvillä ihmisillä halun murjaista vitsi, "ihan läpällä vaan".
Jotkut muutosprosessit onnistuvat, jotkut eivät, siis ulkonäkön suhteen.
Katsoin joskus amerikkalaista ohjelmaa, jossa maailman upeimmat transnaiset kokoontuivat. Ne olivat ehkä Caitlyn Jennerin järjestämät kutsut. He olivat kaikki käyneet läpi lukuisia kauneusleikkauksia kuten monet ulkonäkötietoiset naiset nykyään tekevät. He todella odottivatkin kommentteja.
Tämä Ennen kuin mieheni katoaa -romaanin minäkertojan toteamus "sinusta törröttää minun mieheni ruumiin palasia" liittyy ikävöimistilanteeseen. Jos on rakastanut fyysisesti miestä, niin kyllä silloin ikävöi miehen rintakehää, jonka paikalle on tulossa rakennetut naisen rinnat. Eri asia, jos puolisoiden välillä ei olisi ollut erotiikkaa.
Minä jättäisin kyllä tällaiset kirjan tekstin hyväksikäytöt omaan arvoonsa.
Tällaista venkoilua ja sanojen vääntelyä näkee nykyään siellä sun täällä, tulee mieleen ns. vaihtoehtoiset totuudet.
Minusta kirjan Kolumbus -rinnakkaisteema oli vähän kökkö ja turha. Sitä oli puolet kirjasta. Olisin paljon mieluummin lukenut lisää varsinaisesta aiheesta, mutta ymmärrän, että kirjailija ei halunnut avata enempää.
VastaaPoistaTavallaan koko avioliitto oli ollut valhetta, kun puoliso oli jättänyt niin tärkeän asian kertomatta. Mieleeni tuli "45 vuotta" -niminen elokuva muutaman vuoden takaa. Siinä ei ollut kyse transsukupuolisuudesta vaan aivan muusta, mutta niin kuin tässä kirjassakin, petos oli valtava.
Ihmettelin, että miten ihminen voi naiiviudessaan luulla, että sukupuoli-identiteetin muutos ei veisi pohjaa koko suhteelta. Ei ihmisen rakkaudelta voi odottaa ylimaallista.
Minä taas pidin Kolumbuksen harhailuja kiinnostavana. Kirjan minäkertoja löysi karttoja ja häntä kiinnosti niiden väärentely ja sattumanvaraisuus. Lopussahan tarinat, kertojan ja Kolumbuksen menevät päällekkäin, tästä on esimerkki linkittämäni Kirjareppu-blogin Raijan lainaamassa kohdassa. Tämä on makuasia.
PoistaLyhytsanaisuus vietii varmaan siitä, että asia on niin vaikea ja käsittämätön. Yhdistän lyhytsanaisuuden ja asioiden listaamisen turvattomuuden tunteeseen vaikeassa tilanteessa. Samaa on Eksyneen muistikirjassa, jossa muistisairas rämpii käsittämättömäksi käyvässä maailmassa.
Ei minustakaan elämänkumppanilta voi odottaa ylimaallista. Ei voi nakella niskojaan ja vaatia toista hyväksymään kaikkea muutosta itsessään. Tässähän keho vuollaan uudeksi, hormonit muuttavat jopa äänen, eleet ja ilmeet muuttuvat, mieli muuttuu lopultakin siksi, mikä se on ollut piilossa. Niitä varpaitako pitäisi rakastaa?
Hesarin elokuun kuukausiliite antoi muhkeasti tilaa Ahavalle. Siinä oma lähtökohtani tuosta kirjasta tietämiselle. En siis ole sitä vielä lukenut.
VastaaPoistaMikä tässä mättää? - Siinä mättää se, että Ahava jää tarkkailemaan sukupuolenkorjauksen muutosprosessia. - Hän olisi voinut ottaa eron heti kun näkee sellaista mitä ei hyväksy. Minulle syntyy käsitys, että hän tekee sisäisen sopimuksen romaanista ja alkaa sitten kerätä tarkkailulla aineksia sitä varten. Minua haluttaisi käyttää sanan tarkkailu paikalla sanaa tirkistely.
Kukaan ei lähde huvikseen tai ärsyttääkseen sukupuolen korjaukseen. Sen taustalla ei ole vaimon kiusaaminen vaan sukupuolipahoinvointi.
Joskus henkilö havahtuu sukupuolipahoinvointiin vasta hyvinkin myöhäisellä iällä. Kuva pikkupojasta, joka leikkii nukeilla on klisee.
Arvelen, että transsukupuoliset käyvät rankkoja sisäisiä keskusteluja ennen kuin lähtevät sukupuolenkorjaukseen. Ainakin myöhemmällä iällä kun testosteronin anatomiset vaikutukset ovat selvästi olemassa. He etsivät perusteluja sille, että voisivat elää ilman korjaushoitoja ja kun tie on kuljettu loppuun eikä muuta hyvinvoinnin suuntaa ole kuin sukupuolen korjaaminen niin silloin siihen ryhdytään.
Sukupuolenkorjaus muuttaa anatomian identifioidun sukupuolen suuntaisesti, mutta se ei tarkoita muistinmenetystä. Se ei poista myöskään syvähenkisiä rakkauskokemuksia.
Ahavasta tuli puolisonsa muutosprosessin kirjuri ja havainnoitsija enkä katso sitä enää rakkaudelliseksi toiminnaksi. Minä koen siinä julmuutta.
Olisin siis toivonut, että Ahava olisi varhaisvaiheessa ottanut eron ja hakenut siihen sitten tarpeen vaatiessa terapeuttista tukea ja puhunut terapian vaitiolovelvollisuuden piirissä tuntemuksiaan.
Valitettavasti ei ole niin, etteikö tällainen kirja olisi vaarallinen. Suhtautuminen transasioihin vaihtelee rajusti maailmassa ja jos Ahavan teos käännetään useille kielille niin voidaan realistisesti arvioida, että väärissä käsissä se yllyttää ja lietsoo transihmisiin kohdistunutta raivoa.
Ahavalla on toki oikeus kirjoittamiseen. - Mutta lopputuloksesta saattaa olla seurauksia, joita ei ole tahtonut.
Jari Ranta.
Minulla on tuo kuukausiliite kadonnut jonnekin. Olen ehkä laittanut artikkelin jopa talteen myöhempää lukemista varten. Koitan löytää sen. Sen sijaan kävin lukemassa useissa maakuntalehdissä julkaistun jutun, jossa kerrotaan, että kaikki kävi kirjailijan elämässä pikakelauksella, vuodessa.
PoistaNopea erilleen lähteminen ei aina ole mahdollista ihan käytännön syistä. Lapsilla on oikeus molempiin vanhempiinsa, on asuntoasiat ym. yhteinen.
Paikllaan pitävät myös ympäristön vaatimukset, myötä- ja vastoinkäymisissä..., säikähdyksen aiheuttama lamaannus ja omien tunteiden selvittely.
Romaanin minäkertoja keskittyy mielestäni lähinnä omien tunteidensa selvittelyyn, miten selvitä tuntemattomilla vesillä, mistä pitää kiinni.
Syvälliset rakkauskokemukset ovat varmaan jopa yksi tekijä, minkä vuoksi ihminen haluaa olla kokonaisesti oma itsensä.
Ymmärrän Jari, että juuri sinä ajattelet tästä kirjasta näin. Ymmärrän sen oikein hyvin.
Jännä huomata, miten paljon kiihtyneitä tunteita tämä kirja herättää ihmisissä, jotka eivät ole edes kirjaa lukeneet. En ole itsekään lukenut, mutta ehdottomasti aion lukea, koska haluan tietää, mikä tässä niin monia ärsyttää. Onko transsukupuolisuus tabu, josta saa kirjoittaa vain yhdellä ja tietyllä tavalla, jään miettimään, koska muuta en uskalla sanoa kun en tosiaan ole vielä kirjaa lukenut (sen jonkun Ahavan haastattelun olen kyllä lukenut).
VastaaPoistaLuepa Elegia. Ja kerro sitten kiihdyitkö.
PoistaSuurin osa bloggaajista on kyllä kirjoittanut tästä kirjasta hyvin myönteisesti. En jaksanut laittaa linkkejä, mutta esim. Kirjasähkökäyrä-blogin Main tuoren kirjoituksen lopussa niitä on paljon. Sieltä löysin linkittämäni Raijan blogin.
Tabusävyä minäkin koen olevan ilmassa. Tällä hetkellä on muutama aihe, joissa tämä näkyy, rajataan kuka saa sanoa ja kirjoittaa ja kuka ei. Jos on pieni vähemmistö, jonka piiristä ei nouse yhtään kirjoittajaa, niin pitääkö heidät sitten vain unohtaa sillä periaatteella että odotetaan heidän omaa esiintuloaan ja muiden kirjoitukset ovat omimista. Sitäpaitsi tässä kirjassa ei kuvata transsukupuolista henkilöä vaan fokus on kumppanin kriisissä.
Ehdottomasti luen ja lupaan raportoida fiilikset ainakin sinulle. Olen seurannut kirjan vastaanottoa ja siitä käytyä keskustelua "salaa" sekä blogeissa että muuallakin. En ole itse keskusteluihin osallistunut, koska en näe että minulla on sinänsä mitää annettavaa niihin, koska en ole tosiaan kirjaa lukenut. Jätän mutuilut suosiolla niille muille, jotka sellaiseen kokevat tarvetta. :D
PoistaKirjan ottanen lukuun heti seuraavalla suomireissulla, jos sen saa kirjastosta siinä ajassa kun Suomessa viivyn.
Kirja on monella tapaa sinänsä hieno (kieli, rakenne, Kolumbus-jutut yms.), mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että tässä viedään transihmisiltä ääni ja pidetään tragediana sitä, että toinen ihminen korjaa sukupuolensa.
VastaaPoistaIhmetyttää myös se, että omaeämäkerrallisuus ei kirjassa itsessään mitenkään tule esiin, mutta markkinointi tapahtuu nimenomaan sen avulla. Epämiellyttävää ja häiritsevää. Ahava on niin hyvä kirjailija, että tällaiset temput hänen teoksensa kohdalla ihmetyttävät.
Omppu, kyllä näin on ollut ennenkin kirjallisuudessa ns henkilökohtaisten romaanien kohdalla, siis että romaanin henkilökohtaisuus on tullut esille myöhemmmin, joskus jopa paljon myöhemmin. Tässä on nyt ehkä vain tämä aihe, joka hätkähdyttää.
PoistaMieti jos Ahava olisi haastattelussa kieltänyt asian ja se olisi kuitenkin tullut julki. Sehän saattoi jo ollakin tiedossa. Kaikkihan nykyään tulee julki. Minä en pysty näkemään tässä temppuja.
Nyt kun luin HS:n Kuukausiliitteen huomasin että kirjan liittyminen omaan elämään tuli haastatteluissa esiin jo e n n e n sen julkaisua. Mikä siinä siis meni väärin?
PoistaEn myöskään ole vielä lukenut tätä romaania. Miten aviovaimon kokemus miehen muuttumisesta naiseksi veisi transsukupuolisilta äänen? Kyse on intiimeistä ja syvistä henkilökohtaisista tunteista. Ne ovat mullistavia, ja muutos on ymmärrettävä. Kirjailijan väline käsitellä vaikeita asioita on kirjoittaminen. Kaikissa vaikeissa asioissa perätään molempia näkökulmia. Miksi tästä ei saisi toista näkökulmaa esittää, vaikka se olisikin ns tavallisen heteropuolison? Se että halutaan tukkia jonkun suu, on sensuuria. Vihapuheeseen sellaista kaipaa, mutta ei siihen, että kirjailija kertoo rakkauden loppumisesta tässä parisuhteessa, ponnisteluista huolimatta.
VastaaPoistaLeena, hyvä tiivistys! Juuri tämän minäkin haluan sanoa.
PoistaMe emme tiedä mitään siitä, miten transpuoliso näkee tämän kirjan. Hän saattaa olla onnellinen rakkauskertomuksesta, sillä sitäkin tämä kirja on. Muuttuja on saanut kokea rakkautta.
"Mieheni hyppelee rantakivikossa, kiveltä toiselle tasapainotellen. Hänen liikkeensä on tuttu.
... Siellä hän vielä on. Niin kuin en saisi katsoa enää näin. Niin kuin en saisi kaivata näin."
Kuuntelin äsken pullaa leipoessa radiota, siellä Laura Närhi lauloi "Mä annan sut pois, mä päästän sut pois, vaikka sattuu..." Koin, että siinä laulussa on Ahavan tarinan henki.
Hyvin moni oli myös Knausgårdista sitä mieltä, että hän teki väärin vaimoaan kohtaan, kun kuvasi Taisteluissa tämän masennukset ja muut heikkoudet niin tarkkaan. Minäkin ajattelin jonkin aikaa niin, mutta kun luin hänen vuodenaikasarjastaan Kevään tulin toisiin ajatuksiin. Ja sitten vielä haastattelussa Linda Boström-Knausgård sanoi, että hän rakastaa Karl-Oven kirjoja.
Kuukausiliitteen kannessa lukee: "Mitä tapahtui? Kirjailija Selja Ahava meni naimisiin. Sitten hänen miehensä alkoi kadota."
VastaaPoistaEn voi kuvitella, etteikö hän olisi itseensä kohdentuvin osin lukenut liitettä ennen kuin se julkaistiin.
Liitejutun otsikko on Mies, joka lakkasi olemasta.
Minulla on tämä paranormaali kenttä. Ostan harvoin Hesarin. Mutta nyt ostin. Jokin siihen pakotti. Täytyi suorastaan hätkähtää, että Ahavaa koskeva juttuhan käsittelee transsukupuolisuuden ilmiötä kun sen kohdalla oli.
Kirjailijalla on kirjoittajan työkalut. Kirjailija moraalisessa punninnassaan harkitsee miten käyttää työkalujaan.
Karl Ove Knausgård on kirjailija, johon parhaillaan olen tutustumassa. Knausgårdin nimi mainitaan Ahavaa koskevan jutun yhteydessä.
En oikein tiedä mitä ajattelisin knausgårdeista.
Kai tässä on näkyvissä Päätalo-Knausgård-Ahava -linja.
Hesarin juttu mustavalkoisine kuvineen on todellinen hautajaistarina.
Aito transsukupuolisuus ei ole sairaus, vika eikä vamma vaan olotila. Hoitamattomana se on paha olotila, johon voidaan kytkeä sukupuolipahoinvoinnin käsite. Hoitamattomana olotila on hätätila.
Transsukupuolisuuteen liittyy sellainen ongelma kuin transfobia. - Transfobia merkitsee sitä, ettei transihmistä kohdella arvokkuudella vaan irvokkuudella.
Sitten on sellaisia yksilöitä, jotka irvokkaasta vitsailusta siirtyvät raivoon. Heillä on ainoastaan yksi vaihde suhtautua transsukupuolisiin ja se on raivo.
Maassamme on ilmaisuvapaus ja se on hyvin tärkeä asia. Sitten vain ilmaisuvapaudesta seuraa erinäisiä seuraamuksia.
Jari Ranta.
Jari, minäpä hain tuon Kuukausiliiteeen lähikirjastosta, omani lienee joutunut talon yhteiseen lehtivaihtohyllyyn. En viitsi ottaa käyttöön mitään digihesaria, tykkään paperisesta. (Meillä on nyt itsepalvelukirjasto, johon pääsee aamuseitsemästä iltakymmeneen, palvelutunteja silti 6 tuntia joka arkipäivä, ihanaa, kerrassaan ylellistä!)
PoistaNo, olin lukenut artikkelin silmäillen aiemmin, nyt kiinnosti lukea tarkkaan.
Minusta siinä on rauhallinen ja pohdiskeleva ote. Ahava kiteyttää, että kirja käsittelee sitä, miten vähän me joskus tiedämme lähimmistämme ja miten joku uusi tieto voi kyseenalaistaa paitsi tulevaisuuden myös menneisyyden.
Kävin googlessa katselemassa tietoja tuosta Hoo Moilasen mainitsemasta elokuvasta "45 vuotta". Siinä todellakin paljastuu sellaista, mikä salaamisen vuoksi murentaa avioliiton perustan. Sama teema kuin Ahavalla, eri aineksilla toteutettuna.
Kaikkia muistikirjan otteita mitä tässä artikkelissa mainitaan ei ole sellaisenaan kirjassa.
Sinun kannattaa lukea kirja!
Ja sehän tuli myös esiin, että Ahava on käynyt tekstin läpi yhdessä entisen miehensä kanssa ja tämä on hyväksynyt sen.
Kyllä Ahava varmaan on lukenut hänestä kirjoitetun jutun etukäteen hyvän lehtimiestavan mukaisesti. Ei siinä jutussa ole minusta mitään huomautettavaa.
En myöskään pidä pahana että kirjoja markkinoidaan näkyvästi. Jos markkinointi auttaa, niin sehän on vain hyvä, koska hyvää myyntiähän julkaistuille kirjoille aina toivotaan.
Uskon kyllä, että tuollaista pilkkaa ja nettiraivoamista on sukupuolivähemmmistöjä kohtaan. Yleensä samat ammattiräyhääjät pilkkaavat kaikkea.
Pääministerimme järjesti juuri Kesärannassa tapaamisen, jonka yhteislausumassa tuomitaan yksimielisesti kaikki vihapuhe. Ja kuinkas sitten jo seuraavana päivänä kävikään. Eräs mukanaolleista, peräti presidenttiehdokas, poimii erään kansanryhmän kokonaisuudessaan epäiltäväksi, hymyillen leveästi.
Tulenpa minäkin vielä uudemman kerran.
VastaaPoistaEn kerta kaikkiaan tajua sitä, että tämän kirjan kirjoittamista kritisoidaan. Transsukupuolinen puoliso olisi varmaankin sanonut, jos hän ei olisi halunnut kirjaa julkaistavan; itse asiassa hän olisi halunnut yhtä kohtaa muutettavan, mutta kuultuaan sen puhelimessa, hän olikin ollut siihen tyytyväinen.
Miten se, että asioista ei puhuta, edistäisi transihmisten asiaa? Asioihin ja ilmiöihin voi oppia suhtautumaan luonnollisesti, kun ne tulevat tutuksi.
Teen vapaaehtoistyötä nuorten parissa. Kerran eräs sukupuolenkorjausprosessia sillä hetkellä käynyt ihminen tuli kertomaan itsestään ja trans -asioista. Nuoret kysyivät monenlaista avoimessa ilmapiirissä ja tunnelma oli luonteva. Ei ainakaan tullut sellaista vaukutelmaa, että kenenkään mielestä asiassa olisi ollut mitään kovin omituista - vain elämää monimuotoisuudessaan.
Kirjan voi nähdä myös positiivisena asiana transsukupuolisten kannalta! Ei tieto lisää tuskaa.
Minulla on yläkouluikäisistä nuorista sama kokemus elämänkatsomustiedon tunneilta. Ainakin 90-luvulla Prometheus-leireille kutsuttiiin usein myös eri sukupuolivähemmistöjen edustajia. Jospa nuorista kasvaisi ennakkoluulottomampi sukupolvi. Valitettavasti osa saa kotoaan niin huonon mallin, ettei sitä koulukaan pysty korjaamaan.
PoistaNiinpä, taas yksi kyseenalaistettava negatiivinen sanonta, tieto muka lisää tuskaa. Eikö tämä olekin Saarnaajan kirjasta Raamatusta: joka tietoa lisää, se tuskaa lisää. Tieto ei lisää tuskaa vaan ymmärrystä.
Ehkä tässä Sinun blogissa olisi nyt vielä syytä mainita, että vaikkei transsukupuolisuus olekaan sairaus, vika tai vamma niin Suomessa sukupuolen korjaamiseen liittyvät hoidot edellyttävät diagnoosia yliopistollisessa sairaalassa. Diagnoosivaihe ottaa aikansa ja se on perusteellinen selvitys. Jos muuta selittävää tekijää ei löydy kuin transsukupuolisuus niin hoitojen alkaminen on mahdollista.
VastaaPoistaAsiat eivät etene sormia napsauttamalla. - Diagnoosivaiheessa ihmisellä on vielä mahdollisuus tehdä monenlaisia kysymyksiä itselleen.
Kirjat ilmestyvät psykologisessa ja sosiologisessa kentässä, jossa ne aiheuttavat monenlaisia vaikutuksia. Eräät vaikutukset ovat varmastikin niitä, jotka kirjailija on ennakoinut.
Tässä keississä en suinkaan filosofoi valistuneen lukijan puolesta. Hänellä on lukemaan ryhtyessään monenlaista ennakkotietoa ja hän pystyy suhteuttamaan lukemansa.
Kaikki eivät ole valistuneita lukijoita.
Ehkäpä jossain syntyy romaani, joka käy dialogia Ahavan romaanin kanssa.
Jokainen ihminen ennen sukupuolen korjaamista on hyvin arassa asemassa ja saattaa pelätä hyisesti yksinäisyyttä.
Juuri parhaillaan teevessä menee jakso Jazzia. - Mitä hänellä on? Ymmärtävä ja kannustava ja voimaannuttava perhe ympärillään. Sitä on mieltä lämmittävää katsoa.
Jari Ranta.
Ai niin Jazz, I am Jazz. Minähän olen katsonut siitä pari kautta. Kiva perhe ja hauska katsoa amerikkalaista elämää. Minua pelottaa kyllä sen tytön puolesta. TV-sarjassa kaikki näyttää niin suloiselta ja helpolta, mutta onhan hänellä aika rankka elämä. Millaista on olla noin nuorena sukupuolivähemmistöjen keulakuvana aikuisten joukossa esiintymässä ja puhumassa? Miten se erottaa toisista nuorista? Tosi tv -tähtenä oleminen vie aikansa, ja sen lisäksi murrosikä ja oma erityisyys. Onko hyvä, että transjuttu on koko ajan korostetusti esillä Jazzin elämässä? Onko hänellä rauhaa unohtaa ongelmansa ja olla pelkkä Jazz, ei aina transgender-Jazz?
PoistaSukupuolen korjaaminen on niin valtava ja mutkikas asia, että onkohan siinä onnistuttu oikein hyvin kenenkään kohdalla? Luin jostain, että monet ovat pettyneitä fyysisten korjausten jälkeen. Niiltä odotetaan paljon, ja olo voi olla alkuun euforinen, kun lopultakin jotain tapahtuu, mutta ongelma säilyy mielessä, ja siellä se isoin työ on tehtävä. Muutosten jälkeen on opeteltava uusi oleminen, ja entä jos siinä ei viihdykään? Jos leikkaukset tehdään nuorelle, hän ei vielä tiedä, haluaisiko myöhemmin omia lapsia.
Olen seuraannut tuottaja Cris Owenin muutosta vuosien mittaan. Häntä on vaivannut yksinäisyys ja masennus ja muutosprosessi on kestänyt hänellä toistakymmentä vuotta.
Varmaan on hyvä miettiä tarkkaan, onko sittenkin kyse jostain muusta ja tarvitaanko muutokseen ollenkaan leikkauksia.
Olisi mielenkiintoista lukea romaani, jossa aviomies saa kulla vaimoltaan, että tämä haluaa olla mies. Mitkä olisivat sen miehen tuntemukset?
Minusta ylität Marjatta hiukan asiallisuuden rajan arvioidessasi korjausleikkausten tarpeellisuutta ja onnistumista, kun sinulla on asiaan niin mitätön tuntuma kuin meillä muillakin maallikoilla. Toivottavasti kaikki sukupuolensa kanssa kipuilevat saavat kaiken mahdollisen, yksilökohtaisesti harkitun avun voidakseen tuntea olonsa hyväksi sekä mielessään että kehossaan.
PoistaHuomenta Hoo! Asiallinen kai olen, mutta en todellakaan asiantunteva.
PoistaJoillain tässä keskustelevilla on asiasta paljon enemmän tietoa, esim. Jarilla ja Lukumadolla.
Minusta on väärin, että korjausleikkuksia tehdään intersukupuolisille vauvoille tai pienille leikki-ikäisille, jolloin ei ole vielä tietoa, miten he itsensä isompana kokevat. Siinä ainakin pitäisi harkita.
Translaista pitäisi poistaa sukupuolikyvyttömyyden vaatimus. Se saattaa jouduttaa radikaaliin leikkauksiin päätymistä, sellaisiin joita ei voi enää purkaa.
Suhtaudun siis hyvin positiivisesti transihmisten ihmisoikeuksiin. Pelkään, että he eivät saa tarpeeksi psyykkistä apua. Sehän on useimmille tarpeen sekä ennen muutosprosessia, sen aikana ja jälkeen. Luulen.
Komppaan kaikille yhtäläisiä ihmisoikeuksia ja tarvittaessa psyykkistä apua! :)
PoistaOn olemassa sellainen ilmiö kuin transilo. - Selkeästi sukupuolen korjaamisella on saavutettu elämään tasapainoa ja hyvinvointia. - Sitä saavutetaan silloinkin kun läpimenevyys (passable) ei ihan täysin toteudu.
VastaaPoistaJazz on läpimenevä. En ole kuin harvoin häntä katsonut, mutta jos lopullisimpana toimenpiteenä on neovaginaleikkaus niin sekin on toteutettavissa. Neovagina on täysin toimiva vagina ja hyvän näköinen.
Deep stealth -formaatti tarkoittaa sitä, että jo tänään on yhteiskunnissa sellaisia transnaisia, joiden tausta ei ole tiedossa. He elävät täydelleen uutta elämää kaikissa suhteissa eikä heitä pysty erottamaan jo heti alkuunsa naisen biologiaan syntyneistä naisista.
Jazzin ja hänen kaltaistensa tavoite kaikilsa osin on tarvittavien hoitojen saaminen ja Jazzhan ei ole ollut parisuhteessa silloin kuin hoidot alkoivat.
Jo hyvin pieni lapsi voitaisiin kaltoinkohdella salaamaan totuutensa niin ei käynyt Jazzin tapauksessa. Pelottavien ja terrorisoivien vanhempien alaisuudessa olisi vanhemmista riippuvaisen lapsen salattava totuutensa.
Jazzin ongelma on uhkaileva ympäristö kodin ulkopuolella. Sielläkin tänään jo paljon ymmärrystä sentään on.
On itsestäänselvä asia, että jos kumppani ilmoittaa parisuhteessaan transsukupuolisuudestaan, että hänellä on lähete diagnostisiin tutkimuksiin ja että jos hän saa hoitojen edellyttämän diagnoosin niin hän aloittaa transition niin se aiheuttaa lähes poikkeuksetta tunnemyrskyn siinä, joka ilmoituksen kuulee.
Miten tämä ilmoitus sitten on mahdollista tehdä? Ei ole muuta konstia kuin kertoa se sanomalla. Eihän muuta tapaa ole.
Yrittääkö kumppani omassa tunnemyrskyssään sitten arvokkuuden piirissä ymmärtää kumppaniaan vai ei. Kas, siinä juttu onkin.
Jokaisella on oikeus tunteisiinsa. Mutta jokaisella pitäisi olla velvollisuus ymmärtää toisen tunteita.
En hyväksy verbin katoaminen käyttämistä sukupuolen korjaamisen yhteydessä, koska sieluhenkisyyden tasalla ihminen ei mihinkään katoa. Muisti ei katoa. Välittämisen oletuksetkaan eivät katoa.
En myöskään hyväksy sitä, että ihminen pelkistetään ainoastaan sukupuoleksi.
Avioeron voi ottaa mutta se ei tarkoita sitä, että toinen osapuoli pelkistyy joksikin objektiksi, jolta katoaa sisäisääni.
Vielä transsukupuolisuuden diagnoosivaiheesta. Tämä vaihe on portti hoitoihin ja siellä kyllä juuri tutkitaan sellaista vaihtoehtoa, että transsukupuolisuuden kokemuksen taustalla olisi joku mielenterveydellinen seikka esimerkiksi trauma selittävänä asiana. Mutta kun transsukupuolisuuden hoidot mahdollistava diagnoosi on saatu niin silloin hoidot alkavat.
Voisi yrittää eläytyä käsitteeseen sukupuolipahoinvointi. Useimmat eivät sellaista koe, mutta hoitamattomat transsukupuoliset kokevat. Se on sukupuolinen kuvotustila, johon auttavat ainoastaan hoidot. Ne ainoastaan vievät hyvinvointiin.
Jari Ranta.
Olipa informatiivinen ja kiihkoton kommentti sinulta Jari! Tämäntyylinen viestintä rakentaa siltoja ja avaa ymmärrystä.
Poista"Velvollisuus ymmärtää toisen tunteita." Valitettavasti - vai onneksi - velvollisuus harvemmin johtaa siihen mihin toivotaan. Kirjassa kuvatun kaltaisissa tapauksissa toisen osapuolen tunteiden ymmärtäminen lienee vaikeaa puolin ja toisin. Se on inhimillistä ja tuntuu kivuliaalta, puolin ja toisin.
Opin kommentistasi mm. termin
sukupuolipahoinvointi. On mahtavaa, että ihminen voi hoidon myötä vapautua siitä! :)
Tarkennan vielä tuota velvollisuusasiaa. Pakolla ei saada aikaan mitään hyvää koskaan eikä missään asiassa. Aito halu johtaa parempaan lopputulokseen ja se mahdollistuu monesti silloin, kun akuutti kipu on jäänyt taa.
PoistaKiitos Jari ja Hoo hyvistä ajatuksista!
PoistaMinustakin tuo Jarin kommentti on erityisen hyvä, tietävä, viisas ja harkittu. Jari, kiitos!!!
Minä poimin siitä termin transilo. Se on hyvä tavoite.
Ilo omasta sukupuolisuudesta yleensäkin on tärkeää. Jos palaan tuohon kirjaan, niin siinä minäkertojan, jonka näkökulmasta asiaa tarkastellaan, niin hänen ilonsa (sukupuolinen ja muu) loppuu, kun toisen kasvaa ja siitä syntyy hänelle kriisi.
Läpimenevyys on tosiaan sellainen asia, joka vaihtelee sukupuolenkorjauksen käyneillä hurjasti. Jazz Jennings on ollut aivan tytön näköinen alusta asti. Koko heidän perhe itse asiassa on naisellisen söpöjä, isä ja pojat myös, joten Jazzin geeneillä on helppo muuttua pojasta tytöksi. (Tänään TLC, klo 21,00)
Minua alkoi kiinnostaa, kummat ovat tyytyväisempiä muutokseensa, transmiehet vai transnaiset, vai onko tässä tilastollista eroa.
Miehistä ei taida olla tositv-ohjelmia. Eikö mieheksi muuttuminen ole yhtä kiinnostavaa?
Katsoin pari osaa myös Caitlyn Jennerin, entinen Bruce Jenner, ohjelmaa I Am Cait. Hän oli USA:ssa suuri mediahahmo muutoksensa jälkeen. He ovat esiintyneet HLBTQ-ryhmien tapahtumissa ja rahankeruussa myös yhdessä Jazz Jenningsin kanssa. Minusta tässä on jotain surullista, Jazzin pitäisi saada olla nuori ja huoleton eikä murehtia niin paljon toisten asioita.
Katoaminen-verbi tässä kirjassa on kuvaannollinen, vaimolta katoaa aviomies siinä muodossa kuin hän oli, jää ehkä ystäväksi, mutta aviomiehenä katoaa.
Ajassa kulkee virtauksia, vapauksia ja liberalismia, kaikki on vapautumista ja vapautuminen milloin mistäkin sovinismista synnyttää ajalle ominaista kirjoittelua, olla epäisoviinainen, se sitä fiksuutta. Kirjat voisivat kuten tämäkin idea tästä kirjassa, olla jollakin muullakin tavalla epäsovinnainen, ja astua ulos siltä iän ikuiselta polulta jossa aina seurataan vanhaa tyylisapluunaa, kuin sata vuotta muodissa ollutta pukumuotia.
VastaaPoistaIhminen lakkaa ymmärtämästä heti, jos pienikin kirjoitusopillinen virhe esiintyy tarinassa, vaikka sanoma oli miten hyvä hyvänsä.
Niimpä minun mielestäni nämä koneilla lyödyt standarttiin valetut kirjastelut pitäs vaihtaa takasin luonnolliseen tarinan kerrontaa tulille ja takkojen äärille, silloin ei kenenkään, lahjattomankaan tarvitsin polkea väen väkisin muoti ilmiöitä tarinansa ajatukseksi.
Meinaatko tätä blogikeskustelua, että olisi parempi keskustella takan ääressä? Niin olisi!
PoistaSome kuitenkin karkoittaa etäisyyden ja tuo hyvin erilaiset ihmiset yhteen.
Kunpa tämä porukka ilmestyisi nyt - NYT! - meidän olohuoneeseen, sinä martin latinmeri myös. Laskin, että meitä olisi kahdeksan, hyvä määrä.
Voi Marjatta -- ihailen kärsivällisyyttäsi keskustella ylläolevien kommentoijien kanssa. Sinähän et ole vastuussa kirjan sisällöstä, postaat vain tunnelmiasi lukukokemuksen pohjalta.
VastaaPoistaItse olen lukenut vasta HSn Kuukausiliitteen jutun ja kiinnostuin kirjasta lähinnä autofiktiivisen genren vuoksi. Aion lukea kirjan ja ehkä sitten postatakin siitä, mutta minusta jännittävää tässä keskusteluketjussa on se, että joidenkin mielestä Ahavalla ei ole oikeutta omiin tunteisiinsa eikä etenkään niistä kirjoittamiseen. Toinen asia on se, onko se moraalisesti oikein julkaista kirja, mutta ensisijaisesti meillä on oikeus tunteisiimme ja niistä kirjoittamiseen. Lähtisin siitä, että kirja ei kerro sukupuolen vaihdosta vaan siitä, että nainen kokee menettävänsä rakastetun ihmisen. Rakastetun ihmisen voi menettää niin monella muulla tavalla -- ihminen murhataan, juo itsensä hengiltä, sairastuu vakavasti tai banaalisti rakastuu toiseen ja lähtee läiskimään jne jne. Kaikissa tapauksissa surutyötä tehdään ja Ahava on tehnyt sen, kirjailija kun on, kirjoittamalla siitä kirjan.
Joo, en kyllä arvannut, että tästä syntyy näin pitkä ja polveileva kommentointi.
PoistaEn ymmärrä, miten tämän kirjan kuvaamassa tilanteessa kukaan elävä ihminen voisi olla tuntematta erilaisia tunteita. Silloin kun ihmisten välillä on tunteita, niin myöskään käyttäytyminen ei voi olla kriisitilanteissa aina korrektia.
Kirja on melkein jäänyt sivuun tässä keskustelussa. Se on todella hyvä. Pidän sekä Ahavan tyylistä että aiheista.
Siis KIRJA ON TODELLA HYVÄ, eikä se että se on jäänyt sivuun.
PoistaJos tarkoitetaan, että transsukupuolisuus on muoti-ilmiö niin sen nyt voi kyseenalaistaa.
VastaaPoistaTässä tulee esimerkiksi mieleen transnainen Christine Jorgensen (s. 1926 - k. 1989).
Samoin professori Lynn Conway (s. 1938), jonka kanssa olin jonkun meilin verran aikanaan dialogiyhteydessä. - LC oli hoitojen suhteen transitiossaan kuuluisan Harry Benjaminin potilas.
Transsukupuolisuudesta ei koskaan tule muoti-ilmiötä, koska asia on niin rankka. Kukaan ei tahdo kokea sisänäön ja ulkonäön ristiriitaa mitä hoitamattomuuden tila merkitsee. Kukaan tätä ei tahdo tilata itselleen. - Jotkut vain nyt syntyvät tällaiseen olotilaan. - He ovat väistämättä annetun haasteen edessä ja tuo haaste on sukupuolen korjaaminen. Sellaisen haasteen elämä tällä planeetalla on heille antanut. Joskus tämä haaste kirkastuu tuskaisan sisäisen työskentelyn kautta ainoaksi mahdolliseksi vaihtoehdoksi.
Jos taas voitaisiin ajatella niin, että tänään on muotia rakentaa transsukupuolisille turvaverkkoja niin sen käsitän.
Niin, kaikki ihmiset tarvitsevat turvaverkkoja.
Jari Ranta.
Viittaat tuohon martin latimerin kryptiseen kommenttiin. Minäkään en oikein tajua sitä, mutta luulen hänen tarkoittaneen, ettei lueta kirjan sanomaa kuten se on, vaan luetaan sitä "kuin piru raamattua" etsien suurennuslasilla jotain omaa näkökantaa tukevaa, ja se muoti-ilmiö olisi nyt heteronormatiivisuuden jahtaaminen ja löytäminen syylliseksi kirjasta, jossa sellaisesta ei ole kyse ollenkaan.
PoistaEn tiedä ymmärsinkö oikein.
Transsukupuolista ihmistä ei voi menettää hoitojen takia. Transitio ei tarkoita kuolemaa. Katoaminen on väärä ilmaisu.
VastaaPoistaVoi kadottaa itseltään halun rakastaa. Katoaminen tapahtuu kadottajassa itsessään ei kohteessa.
Transsukupuolinen pitää ihmisyyden vastaisena sitä, että häntä käsitellään kadonneena.
Jos transsukupuolisella ennen sukupuolen korjaamista on hyvä huumorintaju niin hänellä on se hoitojen jälkeenkin. Jos transsukupuolinen osaa kertoa kiinnostavasti elokuvista ennen transitiota niin hän osaa kertoa elokuvista kiinnostavasti sukupuolen korjaamisen tapahduttuakin. Jos transsukupuolinen ihminen on lämmin ja luotettava niin hän on sitä myös hoitojen tapahduttua.
Joku voisi kirjoittaa romaanin siitä kuinka ystävyys säilyy sukupuolen korjaamisen tapahduttuakin.
On selvää, että heteronainen kaipaa miestä. Miehen rintakarvoja ja miehen penistä ja niin edelleen. Ei kai sitä sentään tarvitse rautalangasta vääntää?
Kenenkään ei tarvitse pakottautua avioliittoon kumppanin kerrottua olevansa transsukupuolinen.
Mutta kenestäkään ei pitäisi missään vaiheessa tulla transsukupuolisen ihmisen hyönteistutkijaa, koska transsukupuolinen ihminen ei ole hyönteinen.
Jari Ranta.
Sellainen kommentti vielä - ja sitten poistun tästä keskustelusta - että suhteeseen ryhtyessään nainen ei tiennyt toisen osapuolen ikiaikaisesta sukupuoli-identiteettikipuilusta. Jos hän olisi tiennyt, hänellä olisi ollut mahdollisuus päättää, että haluaako hän siitä huolimatta ryhtyä suhteeseen. Nyt häneltä pimitettiin tärkeä tieto. Oliko se oikein?
VastaaPoistaItsekin nyt olen tällä erää lopettelemassa. - Mutta emme kukaan oikein pääse transsukupuolisen ihmisen sisäiseen dialogiin mukaan. Ehkä hyvin usein ihminen mittelee itseään pitkät ajat. Päätös sukupuolen korjaamiseen lähtemisestä on niin valtavan iso. Totta kai transsukupuolinen ihminen osaa arvioida ratkaisunsa seurauksia. - Minusta nyt tuo sana pimittäminen kuulostaa jälkiviisaudelta.
VastaaPoistaPimittäminen ei ole oikein. - Mutta on varmastikin niin, että transsukupuoliset ihmiset työstävät päätöstään.
Juurikin jokin ajatus pimittämisestä saattaa muodostua lyömäaseeksi väärissä käsissä.
Jollakin hetkellä ihminen ei oikein tiedä mitä sanoisi ja jos ei silloin sano mitään niin en pidä sitä vääränä.
Eivät puolisoiden päät ole läpinäkyviä avioliitossakaan.
Faktoista toki täytyy informoida näin tärkeässä asiassa.
Jos on yliopistolliseen sairaalaan hankkinut lähetteen diagnoosivaiheen käynnistämiseksi niin se on jo selkeä fakta.
Ilman muuta aloitettu hoitoprosessi on myös fakta.
Näin isoista faktoista täytyy kertoa puolisolle.
Periaatteessa tässä suhteessa joku ihminen voisi toimia väärin. - Mutta romaanien kohdalla törmätään yleistämisen ongelmaan.
Transfobiset tai transraivoiset ajattelevat: No niin kaikki transsukupuoliset ovat pimittäjiä jne.
Jari Ranta.
Jari, sinä puhut transtilanteista yleensä ja Hoo Moilanen puhuu tästä kirjasta.
VastaaPoistaKyllä kirjassa on se, että mies tiesi aina. Hän varmaan aloitti parisuhteeen sillä mielellä, että yrittää parhaansa, mutta olihan siinä iso valhe. Elämänvalhe niin itselleen kuin vaimolle.
Vaimo ei haluaisi myöntää olleensa kymmenen vuotta tarkkailtavana, tutkimuksen kohde siinä, miten nainen käyttäytyy. Hän myös käyttää juuri noita sanoja ja hänellä on perustetta uskoa niin. Tällaisen myöntäminen on tuskaa. Voi siis kysyä, kuka oli hyönteistutkija ja kuka kohde.
Kaikki tapaukset ovat yksilöllisiä. Emme voi niputtaa ja rajata transihmisiä uhreiksi. Se on epäreilua myös heitä kohtaan yksilöinä.
Oman lapsen tai ystävän sukupuolen muutos on ihan eri asia kuin oman puolison muutos. Tottakai ystävyyys säilyy. Elokuvista voi keskustella kuten ennenkin. Lapsen muutos on vanhemmalle vaikeaa, kriisin paikka, ystävälle toisen muutos voi olla vain kiinnostavaa.
Kun nyt on lukenut joitain blogikirjoituksia ja kommentteja esim. tuolla Goodreads-sivuilla niin tuntuu vähän siltä, tai paljon, että todellakin pitää vääntää rautalangasta, että sukupuolielämä on tärkeä asia puolisoiden välillä. En tiedä sitten, ovatko ihmiset hylkäämässä seksin vai onko sellainen käsitys, että sama se kenen kanssa sitä on vai onko kenenkään.
Kirjassa on paljon kertojan tuntemaa hellyyttä miestään kohtaan myös siinä vaiheessa kun tämä on jo muuttunut. On haikeutta ja kauneutta. Lyyristä kerrontaa.
Voisin laittaa tähän vaikka kuinka paljon sitaatteja näistä kohdista, mutta eiköhän tämä riitä.
Katsoin sen Jazzin äsken. Voi voi, tuntui pahalta katsoa, kun tämä perhe näytteli käsikirjoituksen ohjeistamana perhe-elämäänsä. Sekin kohtaus, jossa poika itkee äidille saaneensa liian vähän huomiota, ei kenenkään pitäisi joutua esittämään tuollaista kameroiden edessä, halaamaan ja itkemään niin että naama on sopivasti kameroihin päin.
Minä heinä lopettaisin tämän julkkiselämän just nyt.
On tosiaan totta, että minun näyttöni perustuu Ahavan haastatteluun Hesarin kuukausiliitteessä.
VastaaPoistaNäkökulmani on transsukupuolisuudesta yleisesti informoiva sen ymmärryksen varassa mitä minulla on.
En voi ottaa Ahavan tapaukseen kantaa yksityiskohtaisemmin romaanin perusteella, mutta voin arvioida sen seurausvaikutuksia sitten kun olen romaanin lukenut.
Joka tapauksessa Ahavan kirjailija- ja omaelämäkertahaastattelu Hesarissa oli mittava.
Ahava on oman romaaninsa kirjoittaja.
Arvelen että siinä vaiheessa kun ihminen tekee päätöksen lähteä sukupuolenkorjaukseen hän voi sanoa niinkin, että on aina kokenut niin vaikkei olisikaan aina tiedostanut transkokemustaan. Mutta mistäpä tiedän tuossa tapauksessa.
Transihmisiin kohdistuu fobian ja viharikosten historia. Se on kiistämätön totuus. - Nyt on menty paljon parempaan suuntaan. Ainakin Suomen kaltaisissa yhteiskunnissa.
Marjatta, en aina tiedä harrastatko sinä transihmisten suhteen yksöisviestintää vai kaksoisviestintää.
Sukupuolielämä on tärkeää ja Ahavallahan on tänään siis lukemani perusteella uusi mies. - Se on hänen oikeutettu asiansa.
Kirjan nimi olisi voinut kai olla sitten Välivaiheiden kautta uuteen onneen. Kriisistä uuteen rakkauteen. - Minun mielestäni tällä tavoin todellisuuden leikkaaminen olisi ollut jotenkin rakentavampaa.
Mutta en tietenkään ole kenenkään transyksilön faktinen puolustuspuheenvuoron pitäjä. Pysyn omissa kehyksissäni.
On olemassa kirjallisuuden sosiologia, joka tutkii kirjallisuuden merkityksiä.
Jazzin kaltaiset nuoret joutuvat elämässään erityiseen paineeseen, mutta on tosiaan eri asia miten televisiosarja tehdään.
Mutta on aivan varmasti lohdullista kun Jazz antaa eräät kasvot tälle ilmiölle.
Suhteessa transihmisiin lyötyihin leimoihin Ahavan näkökulma todellakin kaikessa oikeutuksessaan on helppo valinta.
Hesarin liite olemuksellisuudessaan kyllä antaa lukijalleen sen käsityksen, että Ahava on petoksen kärsinyt uhri. Kirjaa myytäneen tämän kuukausiliitteenkin perusteella.
Taas yleistän! Kirja kytkeytynee tämän ajan heteronaisten pelkoon, että todellakin oma mies ilmoittaisi olevansa transsukupuolinen ja lähtevänsä sukupuolen korjaamiseen.
Nyt täytyisi Hesarin kirjoittaa diagnosoivien lääkäreiden kanssa juttu siitä kuinka harvinaista se sentään on.
Mutta nyt lopetan tässä keskusteluketjussa ja kiitän siitä, ettei kommenttejani deletoitu.
Jari Ranta.
Jari, tapanani ei ole deletoida muut kuin sellaiset, joissa aletaan kirjoittaa epäasiallisesti kirjailijasta.
PoistaTäytyy myöntää, että alan kokea hieman jankuttamisen makua tässä pitkässä kommenttiketjussa.
Yksöis vai kaksoisviestintää transihmisten suhteen?
Ihan samaa kuin muidenkin suhteen, miksi pitäisi erotella?
En vain ymmärrä, että kaikki pitäisi silitellä hyväksi vähemmistöryhmällä ja jättää yksilölliset seikat heillä huomiotta ja enemmistöltä kieltää jopa suru silloin kun on sen paikka.
Joku transmuutokseen lähtevä valmistaa puolisoaan asiaan vähitellen, joku töräyttää. Joku kertoo pahoitellen oivaltaneensa asian vasta nyt, joku selittää ottaneensa itselleen puolison matoksi, joka peittää hänen epäsuotuisan kasvimaansa, mutta rikkaruohot peijoonit kasvoivat läpi. Kun rakastutaan, niin siihen liittyy avoimuus ja kaikesta kertominen toiselle. Yksi ottaa riskin ja kertoo, toinen vaikenee. Ei ole vain yhdenlaista transihmistä.
Jos nyt sitten tarkoitat kaksoisviestinnällä sitä, että olen empaaattinen, mutta myös kriittinen, niin se on totta. Kai se on normaalia viestintää.
Kiitos Jari Ranta. Muutamat kommentit tässä ketjussa on herättäneet minussa suorastaan pahoinvointia, joten sinun kommenttisi ovat olleet hyvin arvokkaita.
VastaaPoistaOmppu, kiva että tulit vielä tänne, koska minua jäi vaivaamaan eräs asia edellisessä kommentissasi, tämä:"...tässä viedään transihmisiltä ääni ja pidetään tragediana sitä, että toinen ihminen korjaa sukupuolensa."
PoistaSe ON tragedia parisuhteessa ja perheessä, iso tragedia. Lukumato kirjoitti myös, että ei se mitään muuta ja minä vastasin, että se muuttaa parisuhteessa lähes kaiken (nyt poistetut kommentit). En mitenkääm ymmärrä tätä vähättelyä.
Tunnen tässä meidän lähelläkin erään perheen, jota tragedia kohtasi ja voin sanoa, että ei ole helppoa yhdelläkään perheenjäsenellä. Muutos on tietenkin pakko tapahtua, kun sen oivaltaa tai on tarpeeksi kärsinyt nostaakseen asian esiin (parempi aiemmin kuin myöhemmin), mutta sen tragedialuonnetta ei voi kieltää.
Tuossa Jarin mainitsemassa tositv-sarjassakin koko perhe kärsii, isovanhemmat mukaan lukien. Perhe kustantaa varmaan tytön hoidot tällä sarjalla, koska USA:ssa ne ovat tavallisen palkansaajan tavoittamattomissa.
En ole vielä tätä Ahavan romaania lukenut mutta luin aiemmin tänä vuonna Susan Faludin kirjan "In the darkroom" isästään, joka vuosien hiljaisuuden jälkeen ottaa yhteyttä tyttäreensä ja ilmoittaa olevansa nyt nainen. Faludi ottaa vastaan tämän tiedon rauhallisesti mutta uteliaisuus herää, sekä tutkijana että tyttärenä. Hämmästyttävän asiallisesti kirjoitettu kirja, jossa Faludi tuo esille kunnioituksensa isänsä päätöstä kohtaan mutta myös omat lapsen tunteensa. Suosittelen lämpimästi Faludin kirjaa ja palaan asiaan kun olen lukenut Ahavan teoksen :) /Mari
VastaaPoistaMari, kiitos vinkistä. Tämä kirja kiinnostaa. Susan Faludi on jostain tuttu.
PoistaJos oma isäni olisi minun aikuisiälläni tehnyt samanlaisen ilmoituksen, niin se olisi ollut minusta vain mielenkiintoista, kuten Faludista, eikä se olisi vaikuttanut oikein mihinkään.
Aviomies on eri juttu.
Faludi on se 90-luvun feministi-ikoni :) Aviomies on eri juttu, seksuaalinen sukupuoli on siinä merkittävä tekijä ihan toisella tavalla.
PoistaVoi Marjatta <3
VastaaPoistaLuin kirjan ja se on kaunis ja koskettava. Minusta kirja on tämän vuoden parhaimpia kirjoja mitä olen lukenut. Toivonkin, että ennen kuin kukaan antaa kirjasta negatiivista palautetta, lukee sen ensin ja aloittaa keskustelun kirjan sisällöstä vasta sitten. Muuten tulee puhuneeksi ihan jostakin muusta.
Ihailen Ahavan taitoa kirjoittaa vaikeista aiheista.
Nostan tähän Marja Björkin Poika-teoksen, jossa äidin silmin kerrotaan muutosprosessista, hyvin lämpimästi ja tukien muutosprosessia.
https://kirjasahkokayra.blogspot.fi/2013/04/poika.html
David Ebershoffin kirja Tanskalainen tyttö on elämäkerta maailman ensimmäisestä transleikkauksen kokeneesta henkilöstä
https://kirjasahkokayra.blogspot.fi/2016/01/tanskalainen-tytto.html ja siitä on tehty myös elokuva.
Mai, sinulla on se hieno lause omassa postauksessasi:
Poista"Selja Ahava on avannut sydämensä meille ja sen voi aistia koko kirjasta." ♥
Nuo kirjasuosituksesi ovat myös hyviä. Olen lukenut ja olen katsonut.
Tanskalainen tyttö on minusta parempi kirjana kuin elokuvana, vaikka Eddie Redmayne onkin loistava.
Keskustelu on tosiaan kulkenut koko ajan asian vieressä. Se, mistä Ahava kirjoitti, elämän arvaamattomuus ja suruprosessi on jäänyt sivuun. Se juuri onkin tuntunut tässä niin surulliselta.
Mainitsin jossain tuolla sinunkin postauksesi, laitan sen vielä tuonne loppuuun linkiksi.
Kiitos Marjatta ♥
PoistaHuomasin mainintasi. En kyllä pystyisi samaan kuin sinä näissä keskusteluissa, minua surettaa sinun puolesta. Ja kirjan puolesta, joka on hieno ja koskettava.
Kiitos itsellesi, ja muille myös!
PoistaNyt jäi käsittelemättä esim. kirjan rakenne. Huomasit varmaan, että siinä ei ole sivumerkintöjä. Ehkä tämä kuvaa neuvottomuutta, Kolumbus oli eksyksissä merellä ja niin on kirjan kertojakin omassa elämässään.
Olen aina luottanut keskusteluun, se on yleensä sellaista kivaa pallottelua ajatuksilla, mutta tästä jäi jotenkin huono maku. Ei voi mitään, eteenpäin. Siksi kirjoitinkin äkkiä uuden postauksen.
<3
PoistaJÄLKIKIRJOITUS
VastaaPoistaOlen pahoillani, että käydyssä keskustelussa ei edistytty ja jotkut jopa loukkaantuivat, ainakin joissain kommenteissa oli senoloinen sävy.
Naisia on aina sidottu onnettomiin avioliittoihin, nykyään saa onneksi erota. Minusta tässä kirjassa on myös lähdön teema.
Kun liitto on ohi - syystä tai toisesta - niin naisen ei enää tarvitse jäädä hoivaamaan ja odottamaan, kunnes aviomies tekee aloitteen lähteä. Nainenkin voi lähteä oman onnensa perään ja tehdä kuten Heidi Köngäksen Luvatun Maija, joka hankkii uudet varsikengät ja näkee tien edessään.
Ei tänne ehkä enää kukaan eksy, mutta olen edelleen kypsytellyt kirjan asioita mielessäni ja tämä ajatus halusi vielä kovasti tulla kirjoitetuksi.
Tässä yksi, joka haluaa ehdottomasti lukea kirjan.
VastaaPoistaAllu, lue ihmeessä! Minusta tämä kirja on helmi vuoden romaanisadossa.
PoistaHarmittaa, kun en millään pääse kiinni siitä, miksi se on joidenkin lukijoiden mielestä jollakin tavalla vaikea ja jopa epämiellyttävä.
Palautin kirjan, mutta talletin kännykkääni siitä kauneimpia kohtia. Laitan sinulle yhden niistä maistiaiseksi. Tässä kertoja käy hämmennyksensä keskellä läpi vanhoja valokuvia.
"Hän oli mies, hän oli rento ja vapaa, hän oli juuri herännyt ja lämmin, leikkisä ja viaton. Tuolla sinisellä sängynpeitteellä joka jo vuosia sitten oli muutossa kadonnut. Hän odotti minua, hän halusi minua, ja oli onnellinen siitä mitä oli."
Jälkikirjoitus minultakin.
VastaaPoistaYritys mennä omaan päähänsä onnistuu Ahavalta. - Yritys mennä transsukupuolisen ihmisen päähän ei onnistu.
Maailma ei ole minä. Maailma on toisetkin.
Kun minä olen minä niin en voi tietää kuka sinä olet.
Jari Ranta.
Hän ei sitä yritäkään.
PoistaKirjassa on minäkertoja, ei kaikkinäkevää kertojaa. Minäkertoja on romaanihenkilö, jonka nimi ei ole Ahava.
Tämä kertoja kertoo toisesta sen, mitä näkee ja havainnoi, ei toisen ajatuksia ja tunteita, koska minäkertojana ei voi niitä tietää.
Minäkertoja voi myös kertoa mitä toinen sanoo ja miltä ne sanat itsestä tuntuvat. Hän kuulee miehensä sanovan, että tämä on ollut aina oikeastaan nainen ja että on aina tiennyt sen ja että on halunnut vaimon tulevan peitoksi sen päälle, minkä hän haluaa kuolevan, mutta se ei aivan onnistunut. Hän kuulee miehensä myös katuvan sitä, ettei ollut enemmän läsnä, kun toinen vielä oli vierellä, tullut nukkumaan useammin yhtä aikaa jne.
Tästä vaimo lähtee yrittämään kertoa itselleen, että kyllä muutakin oli, mikä ilmenee hyvin esim. tuossa edellä Allulle kirjoittamassani. Hän on kuin Kolumbus epävarmoilla vesillä, kun hänen kaunis miehensä muuttuu kauniiksi naiseksi.
Minäkertojaromaaneja on paljon. Ei tämä romaani ole ainoa. Minusta se on kiinnostava näkökulma.
Juuri niin, maailma on kaikki me.
En nyt ehdi pakista enempää. Meille in tulossa kaksi teiniä viikonloppuvieraiksi, lähdemme heitä vastaan junalle. Siinäkin mielenkiintoinen maailma, teinien kokema, josta kiinnostavaa kuulla.
Jari, edelleen, lue kirja ennen kuin puhut siitä näin asiantuntevasti. Siinä on paljon muuta kuin mitä näissä keskusteluissa on tullut esiin.
P.S. Oletko valvonut neljän aikaan yöllä?
Ja hyvää viikonloppua!
PoistaKun nyt vielä kävin täällä niin ensiksin totean, että Sinun blogisi aikamerkinnöissä ei ole virhettä.
VastaaPoistaEn ole vakuuttunut siitä, onko Ahavan kumppani lausunut ne lauseet, jotka kirjailija on kirjaansa kirjoittanut.
On voinut sanoakin. - Mutta kuten tiedät minä olen transsukupuolisten edunvalvoja ja myös traumatisoituneiden ihmisten edunvalvoja. Kirjoittajana, koska minulla ei ole valtaa eikä rahaa.
Ahavan teksti - näytetekstin perusteella - ponnistautuu toiseudesta. Tällä toiseudella on oikeus olla toiseus.
Hesari antoi maamerkit mittavalla artikkelillaan. - On täysi oikeus siten pitää minäkertojaa Ahavana itsenään.
On mahdollista myös se, että transsukupuolinen alkaa henkisesti konttaamaan ja nöyristelemään kumppaninsa edessä silloin kun hän on vaihtoehdoton ja tarvitse sukupuolen korjaamiseen liittyvät hoidot.
Miten valtava asia kytkeytyykään Lynn Conwayn sanoihin quiet dignity!
Mielestäni tämä keskusteluketju oli hyvä, koska se osoitti ymmärrysvajeen. Jos Ahavan romaani on dokumentti ymmärrysvajeesta niin semmoisena se kyllä on kiinnostava.
Jari Ranta.
Ahavan transpuoliso on lukenut kirjan eikä hänellä ollut mitään sen julkaisemista vastaan.
VastaaPoistaSinä et ole lukenut ja kirjoitat suurella varmuudella yhden lehtijutun perusteella kuvitellen tietäväsi kaikenlaista romaanihenkilöiden lisäksi myös kirjailijasta ja hänen ex-puolisostaan.
Jari, quiet dignity pyydän, eli suomeksi jäitä hattuun.
Quiet dignity tarkoittaa suomeksi hiljaista arvokkuutta.
VastaaPoistaMutta bye! Nyt lopetan.
Jari Ranta.