lauantai 6. toukokuuta 2017

Claes Andersson, Hulluudestamme ja hulluudestanne




Claes Andersson teki päätyönsä psykiatrina, toimi ansiokkaasti poliitikkona ja on edelleen aktiivinen muusikkona ja kirjailijana. Hän on vaikuttanut monipuolisesti suomalaisessa elämässä useilla vuosikymmenillä.

Andersson on kirjoittanut tietokirjoja, romaaneja, runoja ja elokuvakäsikirjoituksia. Psykiatrinen tieto ja kiinnostus näkyy hänellä myös muissa kuin varsinaisissa tietokirjoissa.

Hulluudestamme ja hulluudestanne (2003) on esseetyyppinen kooste mielenterveyden historiasta ja suuntauksista. Andersson nostaa kirjassaan esiin käsitteen hulluus ja tarkastelee sen eri puolia, niin varsinaista skitsofreniaa kuin maailman hulluutta.

Psykoottinen mielen hajoaminen nähdään meillä nykyään sairautena, mutta ennen se oli - ja on yhä joissakin kulttuureissa - neroutta, jumalallisuutta, jumalan rangaistusta tai pahojen henkien temmellystä ihmisen sisässä. 

Se mikä oli normaalin piiriin kuuluvaa joskus saattaa olla nyt sairasta ja ennen sairaana pidetty nyt tavallista. 
Tässä voisi mainita maailman hulluudesta luvun Osallistuminen, joka on Auschwitzin komendantin Rudolf Hössin asiallinen, arkisen normaali selostus krematorioiden tehosta, mitä uunit kestivät ja mikä oli korkein saavutettu kaasutus- ja polttamisluku. Se oli muuten hieman yli 9000 ruumista 24 tunnissa. Luku Osallistuminen ei sisällä mitään selityksiä, vain tämän seikkaperäisen raportin. Lukija saa pohtia asiaa.

Voi sanoa, että hulluudella on vähintään kahdet kasvot. Mietin otsikkoa (jota en pidä oikein hyvänä, miksi ei pelkkä Hulluudesta), tähänkö moninaisuuteen se viittaa, meidän hulluutemme ja teidän, ennen ja nyt? Etsin ruotsinkielistä nimeäkin, mutta sitä ei ole. Andersson on kirjoittanut tämän kirjansa  vain suomeksi.

Kun psykoosi 1800-luvun lopulla alettiin ymmärtää sairaudeksi, aloitettiin sairaiden eristäminen ilman parantavaa hoitoa. Nykyään isot laitokset on purettu epäinhimillistävinä, mutta potilaat on jätetty ilman laadukasta avohoitoa.

Skitsofreniaa pidetään nykyään yleiskäsitteenä. 
Varsinainen vainoharhainen ydinskitsofrenia on krooninen, pitkänkin laitoshoidon vaativa tila, jossa potilas jää sairauteensa, latistuu tunne-elämältään ja vetäytyy, mutta sen lisäksi on erilaisia hyväennusteisia psykooseja, joista parannutaan. Niiden oireina on usein hypokondriaa, masennusta, ja suhteuttamisharhoja.

Viime vuosien tutkimukset ovat viitanneet siihen, että skitsofrenian vaikeimmat muodot olisivat hiipumassa länsimaissa. 

Onko tilalle tullut solujen hulluus, syöpä eri muodoissaan?

Andersson lainaa psykoanalyytikko Martti Siiralan kirjoitusta vuodelta 1985:
Skitsofreenin kysymyksinä ovat: Olenko minä? Saanko olla? Haluaako joku kohdata minut? Onko ketään? - Olenko mies, nainen, neutri tahi kaikkea tätä yhtaikaa? Voinko olla lähellä toista ihmistä hajoamatta itse? Voinko olla itsessäni tarvitsematta lukita kaikkia ovia ja ikkunoita ja itse siinä käpertymättä ja jäykistymättä?
Skitsofrenia, maanisdepressiivinen sairaus ja solujen hulluus, syöpä, nuo kolme hulluuden perusmuotoa ovat - ei ainoastaan yksilösairauksia ja sellaisina mielen- ja ruumiinterveyden häiriöitä - vaan samalla sijaissairastamista kollektiivisesti hullun ja sairaan maailman keskellä.

Hoitojen kehittyessä on syntynyt eri koulukuntia, Yhdysvalloissa yksinään puolisentuhatta rekisteröitynyttä eri tavoin profiloitunutta oppisuuntaa.  

Jotkut tutkijat ovat selittäneet mielen sairastumisen puhtaasti aivokemialla, toiset taas olosuhteiden aiheuttamaksi. Yleensä mielen sairaus ymmärretään nykyään monitekijäiseksi oireyhtymäksi. 
Jotkut kannattavat raskasta lääkitystä lieväänkin oirehdintaan, jota keskusteluterapian kannattajat vastustavat ja pitävät osana yleisempää haitallista medikalisaatiota. 
Terapiamuotoja on jos jonkinlaisia perinteisestä psykoterapiasta hyvinkin erilaisiin lyhytterapioihin.

Kriittisen psykoterapian edustajat mm. Ronald Laing  ja Thomas Szasz ovat nähneet Siiralan tavoin skitsofrenian loogisena vastauksena ympäristön hulluuteen ja haluavat löytää avaimen sairaan mieleen kuuntelemalla, mitä hän sanoo.

Henkilökohtaisesti pidin Ronald Laingin vuonna 1959 ilmestynyttä kirjaa The Divided Self (Pirstoutunut minuus) erittäin merkittävänä, psykiatrian inhimillistämistä ja syventämistä edistävänä teoksena. ... Laing korostaa, että kaiken inhimillisen - myös hulluuden - ymmärtäminen edellyttää. että pyrimme samastumaan toisen ihmisen kokemuksiin. Myös hulluus on ymmärrettävää, ja siinä on meille viesti. Se on täynnä merkkejä, merkityksiä ja "kieltä".  

Szasz korostaa kirjassaan The Myth of Mental Illness (1961) sitä, että pitää katsoa potilaan oireiden taa. Oireita on alettu tyypitellä sairauksiksi, vaikka ne ovat vain tapa kertoa, että ei ole tullut muulla tavalla kuulluksi. Oireiden muoto vaihtelee, esim. ennen niin yleiset hysteria ja katatoninen pysähtyminen ovat nykyään  lähes kadonneet.
Hän myös kritisioi psykiatriaa kaiken psykiatrisoinnista.

Kun Kohtalon aikakaudella ideologia oli kristillinen, teknologia klerikaalinen ja asiantuntija pappi, Hulluuden aikakaudella ideologia on lääketieteellinen, teknologia kliininen ja asiantuntija psykiatri. 
(Szazin kirjasta Ideology and Insanity)

Lukuisista mielenkiintoisista asioista poimin skitsofreenikkojen uudissanat, neologismit. Andersson mainitsee Lauri Viidan, jonka kieli alkoi muuttua hänen sairastuessaan. 
Olen itse kirjoittanut kiireellä puhelimessa ylös skitsofreniaan sairastuneen siskoni värikkäitä ilmaisuja. Hänellä oli mm. niin mielikuvituksellisia värien määritelmiä, että muotikatalogien suunnittelijat olisivat saattaneet inspiroitua niistä. Oli, siis sairauden ärhäkässä vaiheessa, ei enää. Kroonistuessaan sairaus syö luovuutta.
Tästä pääsemme ikuisuuskysymykseen nerous ja hulluus. Andersson näkee, että sama ongelmallisuus, joka ajaa ihmisen luovaan työhön saattaa myös sairastuttaa hänet, varsinkin kun luova työ vaatii eristäytymistä ja aiheeseensa uppoutumista.

Lahjakkuus, luovuus, sivullisuus, harhaisuus, hulluus, eristyksiin joutuminen. Yksinäisyys. Tai kuten Leif Färding, liian herkkä ihmiseksi, totesi viimeiseksi jääneessä kokoelmassaan Olen onnen poika:

Aina ja kaikkialla olen
muna, jonka käki
työntää pesästä; jään sammal-
pikariin
loistamaan. 

Tässä kirjassa on niin paljon aiheita, joista voisi keskustella: minuus, hulluksi tekeminen, uhrit, hulluuden merkit, ns Kristuksen hullut, nuo "keskiajan hipit", vanhassa Bysantissa ja Venäjällä. 
Tyydyn siteeraamaan kirjan loppua hulluudestamme:

Kymmenyksillä asevarusteluun ja sotiin käytetyistä rahoista pystyisimme poistamaan nälänhädän ja turvaamaan kaikille ihmisille siedettävän elämän.

Jos tämä ei ole hulluutta, mikä sitten on?


12 kommenttia:

  1. Pitää varmaan jossain vaiheessa lukaista Anderssonin runoja, vaikka kokoelma Parhaat päiväni.

    Tekstissäsi kiinnitti huomiotani tuo Szaszin kuvailema Hulluuden aikakausi, jossa kuulemma ideologia on lääketieteellinen. Ilmeisesti nykyään on siirrytty Rahan aikakaudelle, jolloin ideologia on aina ensisijaisesti taloudellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kovasti Anderssonin runoistakin. Olen lukenut joitain vanhempia kokoelmia, nyt kiinnostaisi lukea tuorein, Aaamu meren rannalla: sisäänhengitys, uloshengitys. Hauska nimi tällä. Minua on alkanut kuudenkympin jälkeen kiinnostaa vanhuutta käsittelevä runous, kuten Lars Huldénin Ei tähtiä tänä yönä, sir ja Eeva Kilven Kuolinsiivous. ;)

      Ilman muuta ollaan kyllä Rahan aikakaudella, ehkä vielä yhtä aikaa Hulluden aikakauden kanssa. Kun raha ja sen mahdollistama viihteellinen vapaa-aika eivät tuokaan odotettua onnea vaan onnettomuutta, niin haetaan apua kallonkutistajilta. Hah, tämä termihän oli kovasti käytössä USA:ssa joskus 70-luvulla, jolloin kaikilla piti olla oma shrink, kuten nykyään personal trainer, kun ulkonäkökin on niin iso - ja toden totta, RAHALLA ostettava - asia!

      Arkikielessä vesitetään psykiatrian termejä. Toisessa nähdään helposti sadisti, jos tämä narsistisesti kieltäytyy lähtemästä jonnekin ja jää introverttina kotiin mököttämään fobioissaan.

      Poista
    2. Huldén ja Kilpi kuulunevat hyvinkin tämän vuoden luettaviin.

      Kyllä värikkäässä kielenkäytössä pyritään tahallaan sekoittamaan puheeseen tuollaisia monien alojen termejä. Pitää varoa joutumasta paitsioon ja ottaa välillä aikalisä ja yrittää vaikka sitten ilmaveivillä, jos ei vanhanaikaisella onnistu.

      Poista
    3. Voi että, urheilutermien vertauskuvallinen käyttö luo tosiaan hauskoja mielikuvia. Aikalisän ottaminen kaiken tohinan keskellä ei olisi pahitteeksi, vaan auttaisi kouhottajaa välttämään paniikkiin joutumisen.
      Psykiatrisoimisessa on se huono puoli, että jos puhutaan paniikista, kun on vähän kiire ja hermostuu, niin oikeasti paniikkihäiriöstä kärsivät voivat ajatella, että heidän kärsimykselleen pitäisi olla uusi termi.

      Poista
    4. Olen tainnut joskus kirjoittaa tuosta Anderssonista, ainakin se on kirjahyllyssä. Mutta vertailun vuoksi: myös Donnerin pikkumuistelmat, hänen eduskunta-ajaltaan on hyvä kirja. Henkilökohtainen sekin.

      Donner ei psykologisoi. Mutta politikoi niin kuin Anderssonkin ja kirjoittaa. Siinä voi olla hyvä kombinaatio. Tulin ajatelleeksi, että jos noiden kahden poliitikko-kirjailijan ero onkin semmoinen että A. on runoilija ja D. on prosaisti?

      Kyllä kai kirjoittamisen laji kertoo mielenlaadustakin?

      Poista
    5. Minä olen tykännyt kuunnella Donneria, mutta en ole lukenut häneltä mitään. Jotain olen yrittänyt, mutta siinä oli nopeasti ja huolimattomasti tehdyn tuntu.
      Pitäis kokeilla vaikka tuota mainitsemaasi teosta.
      Anderssonilla on tuotannossaan sekä runoa että proosaa, mutta ehkä hän on eniten runoilija.

      Poista
  2. Kerrassaan kiintoisa postaus monipuolisen Anderssonin teoksesta. Yhtään vähättelemättä mielensairauksien vakavuutta, juohtui tuosta kirjen nimestä mieleen toteamus:"Kaikkihan me vähän ollaan, minusta ei aina vaan niin huomaa."

    Hoidot ja ymmärrys aivojen monimutkaisesta toiminnasta kehittyvät kaiken matkaa, mutta avoimia kysymyksiä on paljon. Nerous ja hulluus - veteen piirretty viivako? Mielenkiintoista on ratkeaako arvoitus ja jos niin milloin?

    Iki-ihanat Eeva Kilpi ja Lars Huldén ovat pitkään kuuluneet suosikkeihini elämänmyöteisen ja ymmärtäväisen tuotantonsa ansiosta:)
    Ja kyllä vaan: vähemmän olisi enemmän kaikille meille Telluksen taapertajille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Andersson käy myös kirjassa läpi erilaisia hullu-sanontoja: ja minä hullu uskoin sinua, siivoushullu, ei hullumpi tulos, tytölle kävi hullusti, Stockan hullut päivät, hullutella ja hulluttaa toinen hulluihin tekoihin jne. Tällä sanalla on valtavasti eri merkityksiä.

      Kalervo Palsaa pidettiin niin hulluna eli outona Kittilässä, ettei häntä ollut päästetty sisään ravintoloihin. Hänet nähtiin ensin poikkeavana ja vasta toiseksi kuvataiteilijana.

      Poista
  3. Komppaan takkutukkaa, kiintoisa postaus. Andersson on aina kiinnostanut. Monipuolisesti lahjakas henkilö.
    Sinulla on omakohtainen kokemus läheisen skitsofreniasta. Muistan lapsuudessa, että jo sana skitsofrenia pelotti.
    Kaikenlaista sitä on joutunut kestämään lapsena, minäkin. Soitin nimittäin yhdelle tutulle ambulanssin, kun oli ottanut viinaa ja lääkkeitä. Hänellä oli skitsofrenia ja jostakin syystä hän halusi kertoa minulle pienelle koulutytölle mitä aikoo tehdä. Aika pelottavaa.

    Ihanan runon olit laittanut mukaan. Oli pakko kirjoittaa muistikirjaani ylös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ja kaikkialla olen
      muna, jonka käki
      työntää pesästä; jään sammal-
      pikariin
      loistamaan.

      Tässä Färdingin runossa on tiivistettynä yksinäisyyden iso suru. Koen sen vahvasti. Kirjassa on myös Anderssonin omia hyviä runoja.

      Minua kauhistutti todeta siskoni muuttuminen niin paljon, että alkuun en halunnut nähdä sitä.
      Se tapahtui jo lähes viisikymmentä vuotta sitten. Silloin kaikki mielen sairastumiseen liittyvä oli kaiken lisäksi enemmän tabu kuin nykyään ja lääkitys rankkaa. Lähden parin päivän päästä tapaamaan siskoani ryhmäkotiin, aika kauas meiltä. En tunne enää tapaamisen vuoksi ikäviä tunteita, hieman syyllisyyttä kyllä, siitä ei pääse ikinä, mutta enimmäkseen vain iloa, kun saan nähdä hänet ja hankkia hänelle kaikkea tarpeellista ja jotain ylellistä.

      Voi Mai, olet joutunut pienenä pahaan paikkaan.

      Poista
  4. 'Toisessa nähdään helposti sadisti, jos tämä narsistisesti kieltäytyy lähtemästä jonnekin ja jää introverttina kotiin mököttämään fobioissaan.' - Mainio lohkaisu tuosta nykyään rehottavasta psykologisen termistön villiintymisestä, piti oikein hohottaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla taisi olla MANIA päällä, kun noin riehaannuin!
      Kyllä näitä painavia sanoja tosiaan käytetään aivan liian kevyesti.
      Info- ja tavaraähkyä sairastavalle ei ole vielä keksitty tietääkseni omaa sairausnimeä, tai sitten minä en vain tiedä sitä. Näyttää siltä, että kun isot ongelmat voitetaan, niin pitää keksiä uusia ja ongelmoitua elämän helppoudesta. Andersson muistuttaa, että suurin psyykkinen sairastuttaja on ravinnon puute.

      Poista

Vain kolme kuvaa - maaliskuu

Bloggari Kristiina K on aloittanut vuoden alussa kuvahaasteen Vain kolme kuvaa . Tehtävänä on julkaista joka kuukausi kolme kuvaa, joiden ai...