David Vann, Legend of a Suicide (2008)

Takakannen tekstissä puolielämäkerralliseksi määritelty Legend of a Suicide vie mukanaan. Minulle kävi, kuten Lionel Shriverille, joka kirjoittaa, että aikoo haastaa Vannin oikeuteen yöuniensa riistämisestä. Amerikkalaiseen tapaan kirjan alkulehdillä on runsaasti kiittäviä lausuntoja kirjailijakollegoilta. Colm Tóibín sanoo, että kirja on aarre jo pelkästään kielikuviensa ja lauseenmuodostuksensa ansiosta. Olen samaa mieltä, tämä kirja on yhtä iso aarre kuin Vannin suomennettu romaani Caribou Island, Kylmä saari, jonka hän kirjoitti kaksi vuotta tämän kirjan julkaisemisen jälkeen.

Vann on omistanut kirjansa edesmenneelle isälleen James Edwin Vannille, 1940 -1980. David oli 13-vuotias, kun isä teki itsemurhan. Suvussa on enemmänkin itsemurhataipumusta. Vannin isän toisen vaimon vanhemmat ovat tehneet kaksoisitsemurhan, mistä hän on saanut ainesta Kylmän saaren asetelmaan.

Vann käsittelee lapsuutensa tragediaa ja rakkautta isäänsä fiktiivisesti. Hän työsti kirjaa yli 12 vuotta, ja sen osia on julkaistu aiemmin lehdissä. Vann luo fiktiossaan vaihtoehtoisia kuolemia, eikä se edes aina ole isä, joka kuolee. Pidän paljon tästä käsittelytavasta, joka on eräänlaista kokemuksen tislaamista ja itse asiassa todempaa kuin mikään todellisen yksittäisen hetken kuvaaminen ihmisen elämässä. Jos kirjoittaisin omista kipeistä hetkistäni, niin tuntisin tämän käsittelytavan hyvinkin omakseni Claes Andersonin lyhyiden muistovälkähdysten ja Pirkko Saision fragmentaarisen tyylin ohella.

Kirja koostuu kuudesta novellista, joiden pituus vaihtelee 9 sivusta yli 70 sivuun. Novellien päähenkilöt ovat samat, ja ne muodostavat kokonaisuuden, mutta eivät ole kuitenkaan romaanin lukuja, vaan novelleja. 

Ensimmäinen luku Ichtyology (oppi kaloista) alkaa kuvauksella synnytyksestä eristyksissä armeijan sairaalassa.
My mother gave birth on Adak Island, a small hunk of rock and snow far out on the Aleutian chain, at the edge of the Bering Sea. My father was serving two years as a dentist in the Navy; he had wanted Alaska because he liked hunting and fishing, but he obviously had not known about Adak at the time of his request. 
Had my mother known, she would have scratched out the request herself. Given enough information, my mother has never made the wrong choice.

Vannilla näyttää toistuvan sama miesmalli, mikä vei perheen tuhoon romaanissa Kylmä saari, mies, joka ajaa takaa omaa unelmaansa pyrkimällä yhä syvemmälle villiin luontoon omaamatta taitoja selviytyä erämaan armoilla.

Toisessa novellissa Rhoda Roy-poika tarkastelee isän uutta vaimoa ja tämän onnettomassa avioliitossa eläviä vanhempia. 

Kolmannessa novellissa A Legend of Good Men äiti ja poika yrittävät selvitä isän itsemurhan jälkeen kumpikin tavallaan, ei hyvin. 'Good men' tarkoittaa äidin vaihtuvia miehiä.

Neljäs novelli tai pienoisromaani, Sukkwan Island, on kirjan ydin, sen vaikuttavin osa. En ole pitkään aikaan lukenut mitään niin kauhistuttavaa. Masentunut, öisin itkeskelevä eronnut hammalääkäri-isä, Jim, houkuttelee 13-vuotiaan poikansa Royn metsämajaan vain helikopterilla tavoitettavaan paikkaan. Poika on luottanut isänsä taitoihin, mutta käy ilmi, että tämä on epävarma kaikesta, ei hallitse rakentamista, metsästystä eikä kalastusta, ei osaa tutustua poikaansa, kuten oli tarkoitus, vaan mouruaa entisten heilojensa perään ja uskoutuu murrosikäiselle pojalle seksiasioistaan, täysi surkimus ja tumpelo haihattelija. Miten epätoivoiselta mahtaakaan normaalielämästään erotetusta pojasta tuntua, kun päivät ovat pelkkää odotusta ja yöt isän niiskutusten kuuntelua. Kun lukija on kulkenut mukana isän ja pojan puuduttavassa elämässä aikansa, tapahtuu yllättävä kulminaatio, jota seuraa sen kaltainen fyysinen ja henkinen taival, että lukija kokee uupumuksen ja ahdistuksen lähes fyysisenä. 
Tämä novelli on mietiskelevä, mutta myös niin visuaalinen, että näen kuin elokuvassa lopputaivalluksen, jossa toinen on kuollut ja toisessa henki on vähissä. Sivistyksen pariin siirryttyä juoni tihenee ja lukija yllättyy vielä kerran.
Novellin tyyli tuo mieleeni Cormac McCarthyn Tien ja sen mietteliäisyys myös John Williamsin Stonerin, jota olen vasta lukenut sieltä täältä. Ehkä mielipiteeni muuttuu, kunhan luen kirjan. Hemingway tulee myös mieleen aika ajoin.

Viidennessä novellissa Ketchikan, minäkertoja, kirjailijan alter ego Roy matkustaa varhaislapsuutensa Alaskaan, Ketchikaniin, josta on muuttanut pois jo 6-vuotiaana vanhempien avioeron jälkeen. Koettaessaan selvittää isän mieltymystä Alaskaan hän jopa kutsuu päivälliselle paikallisen avioparin, jonka vaimon kanssa - muiden muassa - isä oli pettänyt Royn äitiä. Roy ei saa otetuksi puheeksi isänsä henkilöllisyyttä, mutta hänelle jää sellainen tuntu, että isän rakastettu Gloria kyllä oivalsi sen. 
Omituisen juurtenetsimisretkensä aikana Roy käy tutustumassa myös entiseen kotitaloonsa, jonka uudet asukkaat kutsuvat hänet ystävällisesti sisään. Hän pettyy, ei tunne mitään ja kokee, että kaikki on pienempää ja surkeampaa kuin muistoissa. 
Memories are infinitely richer than their origins, I discovered; to travel back can only estrange one even from memory itself. And because memory is often all that a life or a self is built on, returning home can take away exactly that. 

Vimeinen novelli The Higher Blue on kokoelman kevyin ja vapautunein. Poika muistelee parhaita hetkiään isän seurassa ja kyselee äidiltä tämän muistoista, jotka ovat ihanan ironisia. 
The first two years were good. Then he took me for granted. I gave him a life, and he was so pleased, he started giving it to others. To a receptionist called Gloria, to be exact.
Keveyden tuntu tulee osin siitä, että katselukulma on nyt hän-muodossa.'The father' ja 'the boy' ovat hauskasti suurennuslasin alla, ja heidän tekemisiään tarkastellaan lempeällä huumorilla. Isä, joka erottuaan sai äidiltä purkinavaajan, mutta ei tiennyt, mikä se on, yrittämässä pojan avustamana valmistaa täydellisen zabaionen, epäonnistuen tietysti. Sitten isä saa päähänsä lähteä metsästämään - villimmän metsästyksen puutteessa - poikansa kanssa ostoskeskuksesta kaulakorua silloiselle tyttöystävälleen syntymäpäivälahjaksi. Pelleily ostoskeskuksessa jättää pojalle hellän muiston isästä. 

Perhaps we never were generous enough to the father. A father, after all, is a lot for a thing to be. That sounds bitter, I suppose, but I don't mean it to be bitter; there were times when the father showed me most clearly what I would become, and that, certainly, is a kind of gift, if not always a blessing.