tiistai 7. huhtikuuta 2015

David Vann, Legend of a Suicide (2008)


Takakannen tekstissä puolielämäkerralliseksi määritelty Legend of a Suicide vie mukanaan. Minulle kävi, kuten Lionel Shriverille, joka kirjoittaa, että aikoo haastaa Vannin oikeuteen yöuniensa riistämisestä. Amerikkalaiseen tapaan kirjan alkulehdillä on runsaasti kiittäviä lausuntoja kirjailijakollegoilta. Colm Tóibín sanoo, että kirja on aarre jo pelkästään kielikuviensa ja lauseenmuodostuksensa ansiosta. Olen samaa mieltä, tämä kirja on yhtä iso aarre kuin Vannin suomennettu romaani Caribou Island, Kylmä saari, jonka hän kirjoitti kaksi vuotta tämän kirjan julkaisemisen jälkeen.

Vann on omistanut kirjansa edesmenneelle isälleen James Edwin Vannille, 1940 -1980. David oli 13-vuotias, kun isä teki itsemurhan. Suvussa on enemmänkin itsemurhataipumusta. Vannin isän toisen vaimon vanhemmat ovat tehneet kaksoisitsemurhan, mistä hän on saanut ainesta Kylmän saaren asetelmaan.

Vann käsittelee lapsuutensa tragediaa ja rakkautta isäänsä fiktiivisesti. Hän työsti kirjaa yli 12 vuotta, ja sen osia on julkaistu aiemmin lehdissä. Vann luo fiktiossaan vaihtoehtoisia kuolemia, eikä se edes aina ole isä, joka kuolee. Pidän paljon tästä käsittelytavasta, joka on eräänlaista kokemuksen tislaamista ja itse asiassa todempaa kuin mikään todellisen yksittäisen hetken kuvaaminen ihmisen elämässä. Jos kirjoittaisin omista kipeistä hetkistäni, niin tuntisin tämän käsittelytavan hyvinkin omakseni Claes Andersonin lyhyiden muistovälkähdysten ja Pirkko Saision fragmentaarisen tyylin ohella.

Kirja koostuu kuudesta novellista, joiden pituus vaihtelee 9 sivusta yli 70 sivuun. Novellien päähenkilöt ovat samat, ja ne muodostavat kokonaisuuden, mutta eivät ole kuitenkaan romaanin lukuja, vaan novelleja. 

Ensimmäinen luku Ichtyology (oppi kaloista) alkaa kuvauksella synnytyksestä eristyksissä armeijan sairaalassa.
My mother gave birth on Adak Island, a small hunk of rock and snow far out on the Aleutian chain, at the edge of the Bering Sea. My father was serving two years as a dentist in the Navy; he had wanted Alaska because he liked hunting and fishing, but he obviously had not known about Adak at the time of his request. 
Had my mother known, she would have scratched out the request herself. Given enough information, my mother has never made the wrong choice.

Vannilla näyttää toistuvan sama miesmalli, mikä vei perheen tuhoon romaanissa Kylmä saari, mies, joka ajaa takaa omaa unelmaansa pyrkimällä yhä syvemmälle villiin luontoon omaamatta taitoja selviytyä erämaan armoilla.

Toisessa novellissa Rhoda Roy-poika tarkastelee isän uutta vaimoa ja tämän onnettomassa avioliitossa eläviä vanhempia. 

Kolmannessa novellissa A Legend of Good Men äiti ja poika yrittävät selvitä isän itsemurhan jälkeen kumpikin tavallaan, ei hyvin. 'Good men' tarkoittaa äidin vaihtuvia miehiä.

Neljäs novelli tai pienoisromaani, Sukkwan Island, on kirjan ydin, sen vaikuttavin osa. En ole pitkään aikaan lukenut mitään niin kauhistuttavaa. Masentunut, öisin itkeskelevä eronnut hammalääkäri-isä, Jim, houkuttelee 13-vuotiaan poikansa Royn metsämajaan vain helikopterilla tavoitettavaan paikkaan. Poika on luottanut isänsä taitoihin, mutta käy ilmi, että tämä on epävarma kaikesta, ei hallitse rakentamista, metsästystä eikä kalastusta, ei osaa tutustua poikaansa, kuten oli tarkoitus, vaan mouruaa entisten heilojensa perään ja uskoutuu murrosikäiselle pojalle seksiasioistaan, täysi surkimus ja tumpelo haihattelija. Miten epätoivoiselta mahtaakaan normaalielämästään erotetusta pojasta tuntua, kun päivät ovat pelkkää odotusta ja yöt isän niiskutusten kuuntelua. Kun lukija on kulkenut mukana isän ja pojan puuduttavassa elämässä aikansa, tapahtuu yllättävä kulminaatio, jota seuraa sen kaltainen fyysinen ja henkinen taival, että lukija kokee uupumuksen ja ahdistuksen lähes fyysisenä. 
Tämä novelli on mietiskelevä, mutta myös niin visuaalinen, että näen kuin elokuvassa lopputaivalluksen, jossa toinen on kuollut ja toisessa henki on vähissä. Sivistyksen pariin siirryttyä juoni tihenee ja lukija yllättyy vielä kerran.
Novellin tyyli tuo mieleeni Cormac McCarthyn Tien ja sen mietteliäisyys myös John Williamsin Stonerin, jota olen vasta lukenut sieltä täältä. Ehkä mielipiteeni muuttuu, kunhan luen kirjan. Hemingway tulee myös mieleen aika ajoin.

Viidennessä novellissa Ketchikan, minäkertoja, kirjailijan alter ego Roy matkustaa varhaislapsuutensa Alaskaan, Ketchikaniin, josta on muuttanut pois jo 6-vuotiaana vanhempien avioeron jälkeen. Koettaessaan selvittää isän mieltymystä Alaskaan hän jopa kutsuu päivälliselle paikallisen avioparin, jonka vaimon kanssa - muiden muassa - isä oli pettänyt Royn äitiä. Roy ei saa otetuksi puheeksi isänsä henkilöllisyyttä, mutta hänelle jää sellainen tuntu, että isän rakastettu Gloria kyllä oivalsi sen. 
Omituisen juurtenetsimisretkensä aikana Roy käy tutustumassa myös entiseen kotitaloonsa, jonka uudet asukkaat kutsuvat hänet ystävällisesti sisään. Hän pettyy, ei tunne mitään ja kokee, että kaikki on pienempää ja surkeampaa kuin muistoissa. 
Memories are infinitely richer than their origins, I discovered; to travel back can only estrange one even from memory itself. And because memory is often all that a life or a self is built on, returning home can take away exactly that. 

Vimeinen novelli The Higher Blue on kokoelman kevyin ja vapautunein. Poika muistelee parhaita hetkiään isän seurassa ja kyselee äidiltä tämän muistoista, jotka ovat ihanan ironisia. 
The first two years were good. Then he took me for granted. I gave him a life, and he was so pleased, he started giving it to others. To a receptionist called Gloria, to be exact.
Keveyden tuntu tulee osin siitä, että katselukulma on nyt hän-muodossa.'The father' ja 'the boy' ovat hauskasti suurennuslasin alla, ja heidän tekemisiään tarkastellaan lempeällä huumorilla. Isä, joka erottuaan sai äidiltä purkinavaajan, mutta ei tiennyt, mikä se on, yrittämässä pojan avustamana valmistaa täydellisen zabaionen, epäonnistuen tietysti. Sitten isä saa päähänsä lähteä metsästämään - villimmän metsästyksen puutteessa - poikansa kanssa ostoskeskuksesta kaulakorua silloiselle tyttöystävälleen syntymäpäivälahjaksi. Pelleily ostoskeskuksessa jättää pojalle hellän muiston isästä. 

Perhaps we never were generous enough to the father. A father, after all, is a lot for a thing to be. That sounds bitter, I suppose, but I don't mean it to be bitter; there were times when the father showed me most clearly what I would become, and that, certainly, is a kind of gift, if not always a blessing.



18 kommenttia:

  1. Pyörittelin tänään kirjastossa tuota Kylmää saarta, josta muistan että kirjoitit vaikuttuneena. Tämä kirjailija on ilmeisesti esimerkkitapaus siitä mitä Claes Andersson sanoi joskus: että vasta elämän arvista, haavoista syntyy kirjailijalle tarve kirjoittaa. Muotoilu ei nyt ollut ihan noin, mutta sinne päin. Lähimpien itsemurhat ovat varmasti niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Vannin kohdalla ainakin on näin. Hän on pohtinut useissa kirjoituksissaan perheensä historiaa, mutta tuossa esittelyssä näyttää olevan myös mm. tosipohjainen kirja chicagolaisesta kouluampujasta.

      Käväisin äsken myös hänen kotisivullaan, josta löytyy päivitettyä tietoa. Häneltä näyttää ilmestyneen kirja/vuosi, Dirt, Goat Mountain ja Aquarium, joista vasta viimeksi mainitussa hän siirtyy pois perheväkivallan ja syrjäseutujen kuvaamisesta kaupunkimaiseen ympäristöön ja aivan uuteen teemaan.

      Minua alkaa aina hyvän kirjan luettuani kiinnostaa kirjailijan koko muukin tuotanto. Eihän tämä yksi elämä - jo iltapäivässään - riitä mihinkään. :)

      Poista
  2. Leena Lumin bloggauksen jälkeen otin kirjastosta mukaani Kylmän saaren engl. kielisen version, pidin sitä pari kuukautta kotona ja palautin.

    Nyt sitten tuli tämän sinun bloggauksesi toisesta Vannin kirjasta ja voitko Marjatta kuvitella, että olen itse juuri pari tuntia sitten blogannut Miriam Toewsin loistavasta teoksesta, jossa myös käsitellään itsemurhaa. Se on osittain ainakin omaelämäkerrallinen ja myös Toewsin suvussa oli itsemurhataipumusta ja hänen romaanissaan isä tekee itsemurhan ja tästä isästä minulle tuli mieleen Stoner, kuten sinulla tuli tästä Vannin teoksesta. Että huh.

    Laitan Vannin uudelleen harkintaan. Tosin nyt on semmoinen kutina, että haluaisin lukea jotain edes vähän vanhempaa. Olen lukenut paljon teoksia, jotka on parilta viime vuodelta ja nyt on toisenlaisia kaipuita. Tekstissäsi vaan erityisesti tuon neljännen novellin kuvaus pistää kovasti kutkuttamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpahan yhteensattumia. :)

      Neljäs novelli on näistä se paras, mutta kaikki yhdessä muodostavat kokonaisuuden, joka on kuin romaani. Pistäpä korvan taa ja lue joskus, kun siltä tuntuu.

      Minulla on sama kaipuu lukea jotain vanhempaa. Olen monessa kommentissa, mm. lukuromaaneista puhuttaessa, viitannut vanhoihin kirjoihin ja nyt haluaisin lukea niitä uudelleen.

      Poista
  3. Kiitos taas! Suomentamista odotellessani etsinkin Vannin Kylmän saaren.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lukea, siinä on kolkko ympäristö ja tihenevä tunnelma, joka vetää mukaansa.

      Poista
    2. Onnisti! Löysin kirjan tänään keskustan divarista. Eikun lukuun!

      Poista
  4. Kylmä saari kannattaisi tuoda markkinoille pokkarina ja kunnon kannella. Alaskasta saa myyvänkin kannen. Pidin tuon kirjan, mutta... Tuo ei vain houkuttele lukijaa. Mutta Vannin kirja on todella hieno kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Kylmän saaren kansi on ihan kauhea, englantilaisissa kirjoissa on kyllä myös parempi kansi. Tässäkin kirjassa on harhaanjohtava kansi, tuollainen kepeä.

      Noissa uudemmissa näyttää olevan parempia kansikuvia, esim. Goat Mountainissa Alaskan jylhää maisemaa.

      Poista
    2. Korjaan: englanninkielisissä Caribou Island (Kylmä saari) -kirjoissa on joissain versioissa hyvä kansi, amerikkalaisiahan ne ovat.

      Poista
  5. Mulla on vihko, johon merkitsen kirjan, josta kuulen ja joka vaikuttaa mielenkiintoiselta. Nyt sinne tulee kaksi merkintää lisää. Pitääpä kirjastosta tutkia onko kumpaakaan niistä saatavilla.

    Kirjat, kirjat, hukun kirjoihin! Viime viikolla kannoin repun täydeltä uusia luettavia, vaikka en ollut entisiäkään lainaamiani ennättänyt lukea.

    Parhaillaan luen epäjärjestyksessä Sylvia Plathin proosaa, jota hänen ex-miehensä on koonnut kirjaksi asti, ja jonka novelleja hän ei juuri näytä kunnioittavan. (Olen siltä mieheltä, Ted Hughes, itseltään lukenut jotain, mutta en edes muista, mitä. Ilmeisesti eivät tehneet ainakaan suurta vaikutusta.) Minusta ne, jotka olen jo lukenut, novellit, ovat hyviä. Etupäässä olen tähän asti ollut hänen runojensa lumoissa.

    Jotenkin halu lukemiseen on suurempi kuin lukeminen itse. Tuntuu, että nykyisin siihen ei ole aikaa. Ja sitten huono omatunto, kun kirjapinot pöydällä vaikuttavat masentuneilta, kun en kaikista ole edes ennättänyt nauttia maistiaisia. Onneksi lainausaika on melkein puoli vuotta, odotelkoot!

    Otin tuon vihkon jo esille. Viimeisin merkintä näkyy olevan Markus Paasonen: Pienet kalat syövät suuria kaloja. (kalasoppaa ehkä joskus siis tiedossa :)

    Ja kiitos sinulle tästä mainiosta kirjaesittelystä. Tuli mieli... no, kohta pitää mennä taas kirjastoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä! Juuri bongasin Donna Mobilen kirjat -blogista Elena Ferranten kirjan Hylkäämisen päivät ja päätin poimia sen lähikirjaston hyllystä huomenna ennakkoäänestysreissullani. Varauksessa on ehkä kymmenen kirjaa. Sitten kun saan odottamani kirjan, saatankin inostua jostain oman hyllyn kirjasta. Sellaista se on, rikasta. :)

      Minulla on Sylvia Plathin Letters Home ja olen lukenut Lasikellon alla. Mielenkiintoinen nainen.

      Kiva, kun kiinnostuit Vannista!

      Poista
  6. Hyvin esittelit näitä kirjoja. Melkein kiinnostuin, mutten taida sittenkään ottaa lukulistalleni. Aihe on niin rankka. Tai mistä sen varmaksi tietää, sillä merkkaan muistiin näitä blogissa esiteltyjä kirjoja.
    Parhaillaan minulla lukutauko, saattaa kestää syksypuolelle asti. Nyt kalastan ja liikun kantohangilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että mitä ulkoilmaelämää!
      Parasta elämää on se, kun oivaltaa mitä haluaa tehdä ja elää sen mukaisesti.
      Toivottelen sinulle kalaonnea ja aurinkoa!

      Poista
  7. Kylmä saari vakuutti minut Vannin lahjakkuudesta. Vielä edellispäivänä ruodimme kirjaa parhaan ystäväni kanssa, joka on melkein yhtä kova lukija kuin minä.

    Pidän tiheästä tunnelmasta ja lukijana haluan syväsukellusta, joten vaihtoehtoiset ratkaisut eivät ole juttuni mun. Väistän jopa kahden lopun kirjoja, jollaisista vain yhdestä olen pitänyt ja se on Harjukaupungin salakäytävät. Shriver tietää, Shriver on super, mutta häneltäkin minulla on lukematta juuri kahdella eri tapahtumaversiolla kirjoitettu teos, vaikka sen hyllyyni ostinkin.

    En millään ehtisi lukemaan, sillä puutarhassa menee kuusikin tuntia työkennellen ja iltaisin sitten sammun heti kun pääni tyynylle kallistan...kevät.

    <3

    VastaaPoista
  8. Minua houkuttaa nyt lukea lisää Vannia, mutta vaikka ei ole puutarhaakaan, niin mistä se aika kaikkiin hyviin kirjoihin? ;)

    Kurkin Googlesta Vannin uusimpien kirjojen teemoja. Hän saattaa olla vielä parempi, kun on pääsyt näistä traumojen käsittelyistä uusiin aiheisiin. Ja voisi niitä kyllä myös suomentaa lisää.

    Legend of a Suicide ei ole varsinaisesti vaihtoehtoisten ratkaisujen kirja. Ratkaisu tiedetään alusta asti, mutta koska se on jäänyt mysteeriksi Davidille, hän käy läpi erilaisia tarinoita, motiiveja ja tunteita kysellen, vosiko se olla näin ja olsiko se voinutt mennä myös näin. Silti jännite säilyy vahvana, ihan kuin de Viganilla, vaikka tiedämme, mitä oli tapahtunut. Pisin novelli on hurjan jännittävä, kuin dekkari.

    David Vann on sanonut jossain haastattelussa, että kuoleman jälkeen sisaren otsalle tippui pisara kirkkaalta taivaalta ja äiti näki merkittävän unen, vain hänelle ei tapahtunut mitään. Hänellä oli omituista kaksoiselämää muutaman vuoden ajan, kunnon koululainen ja hurja sala-ammuskelija. Hän myös häpesi isäänsä ja kertoi pitkään tämän kuolleen syöpään. Salaperäisyys isän kuolemna ympärillä ajoi hänet kirjoittamaan nämä novellit, joita hän kutsuu nimellä 'stories'.

    Sanon samaa sinulle, mitä edellä Aimariille: voi mitä ulkoilmaelämää! Terveellistä sekä kropalle että mielelle.
    Me lähdemme ensi viikon puolivälissä Espanjaan pariksi viikoksi. Siellä tulee varmaan olluksi paljon ulkona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut tuon Shriverin teoksen, Syntymäpäivän jälkeen. Minusta idea on hyvä, mutta toteutus olisi kaivannut tiivistämistä.

      Poista

Väinö Linna, Tuntematon sotilas (Kirjablogit ja 101 kirjaa, vuosi 1954)

Kuva: Tuntematon sotilas, Elokuvapainos, 1956 Väinö Linnan suomalaisista sotilaista kertova romaani  Tuntematon sotilas , 1954, on it...