lauantai 12. huhtikuuta 2014

Jaakko Hintikka, Hän valitsi nimekseen Merrill Hintikka (2014)




Tämän kirjan pitäisi olla kaikkien aikojen rakkaustarina. 

Merrill ja Jaakko olivat kuin kuuluisat keskiajan rakastavaiset Héloïse ja Abélard sikäli, että hekin olivat ammattiajattelijoita, filosofeja, joilla oli tarve tehdä kysymyksiä siitä, mitä heille oli tapahtumassa, ja yrittää ymmärtää se. Sen vuoksi Merrillin kirjeissä ja hänen elämäkerrassaan esiintyy pohdiskeluja rakkauden luonteesta ja sen ilmenemismuodoista.Tämän kirjan voi lukea sarjana pohdintoja eroksen ja agapen välisen eron ylittävästä rakkaudesta ja Merrillin sille luomana filosofisena perustana

Mutta voi, miksi minusta tuntuu koko ajan, että kyseessä on aprillipila tai koe, jolla testataan lukijoita, otatteko tämän ihan todesta. 

Katselin lehtien ja blogikirjoittajien arvioita tästä kirjasta. Yleisin reaktio on ällistys. Paras tiivistys on minusta Kainuun Sanomien terävällä toimittajalla Seppo Turusella, joka on otsikoinut juttunsa Merrill Hintikka, Tosielämän Forrest Gump. Toimittaja on oikeassa, ihan samalla tavalla epäuskottavalta ja huvittavalta tuntuu Merrillin taitojen luettelointi kuin elokuvan Forrestin onnistumiset kaikessa mihin hän ryhtyy. 

Kirja on kirjoitettu ulkopuolisen tarkkailijan silmin, suurennuslasin alla ovat Merrill ja Jaakko. Tämä tuntuu koomiselta, kun tietää, että kirjoittaja on Jaakko itse eikä kyseessä ole fiktio vaan muistelma. 

Kun Merrill alkoi muutaman sivun luettuani tuntua Ihmeeltä maan päällä, suurelta yleisnerolta, niin aloin kirjata lukiessani hänen ominaisuuksiaan. Kas tässä!

Merrill hoiti jo lapsena perheen talousasiat ja oli myöhemmin etevä sijoittaja. 

Merrillin ensimmäinen mies oli tietotekniikan uranuurtajia, mutta avioliitto kaatui, koska Merrill ymmärsi tietotekniikasta miestään enemmän.

Merrillin toinen avioliitto kaatui, koska hän oli miestään korkeammalla emotionaalisesti ja älyllisesti.

Merrill ei kunnioittanut psykiatreja, koska osasi vaistomaisesti psykoanalyysia heitä paremmin. Hän tulkitsi Rorschachin mustetahratestin kuvia niin, että mittataulukkojen rajat paukkuivat. 

Merrillistä olisi voinut tulla lapsinero šakissa, mutta laji oli liian yksipuolinen hänelle.

Merrillistä olisi voinut tulla myös rallikuski. Hän ajoi – tietenkin - yhteisillä autoretkillä Jaakon kanssa. Jaakon tehtäväksi jäi hivellä Merrillin polvia ja reisiä, mitä kukaan hänen lukuisista miehistään ei ollut ymmärtänyt tehdä. Näin Merrill löysi Jaakon kanssa uusia erogeenisia alueita.

Merrill ymmärsi ihmeenomaisesti eläimiä ja pystyi kontaktiin näiden kanssa. 

Merrill aikoi kirjoittaa kaksi itsetutkistelua sisältävää romaania, mutta Jaakon tavattuaan hänen ei enää tarvinnut, koska Jaakko antoi hänelle vastaukset. Jaakko itse oli vastaus. 

Merrill sai moninkertaisia orgasmeja Jaakon kanssa. Muut eivät olleet osanneet häntä täysin tyydyttää. 

Merrill oli ammattitason kokki ja puuseppä. 

Merrill veti puoleensa arvovaltaisia miehiä talouselämän, taiteen, urheilun ja politiikan aloilta. Itse John F. Kennedy oli valinnut Merrillin viihdyttäjäkseen tyttöjoukosta collegevierailulla. Myös Merrillin äiti oli ollut melkoinen viettelijätär, seurustellut Yehudi Menuhin kanssa. 

Merrill oli kasinoiden etevimpiä blackjackin pelaajia salamannopean päättelynsä ansiosta. Ei ihme, koska hän oli jo 6-vuotiaana voittanut rouvat äitinsä rouvakerhon bridgepöydässä, mistä oli saanut äidiltä moitteet. Merrill oli muutoinkin äitiään vahvempi ja ylivertainen kaikessa, täydellinen pikku perheenemäntä, joka emännöi myös isänsä kutsuja. 

Merrill oli partiotyttöjen neuvonantaja ja uimahyppytuomari. Hän oli innokas penkkiurheilija.

Merrill kävi voitokkaan ovelta ovelle -vaalikampanjan toisen henkilön puolesta tämän sairastuttua flunssaan. Merrill olisi ollut menestyjä politiikassa.
 
Merrill oli suuri feministi.

Merrill oli hienojen, vanhojen uusenglantilaisten sukujen jälkeläinen.

Merrill oli poikkeuksellisen lahjakas sosiaalisesti. Hänen tuttavapiiriinsä kuului lahjakkaita ihmisiä elämän eri aloilta. 

Merrillistä olisi tullut taitava asianajaja.

Merrillissä oli kaikki ainekset tähtinäyttelijäksi. Hän oli näytellyt myös osaamattomien miesten kanssa sängyssä, empaattinen kun oli. Hänellä oli täydellinen puheääni.

Merrillistä tuli legendaarinen opettaja häikäisevien sosiaalisten taitojensa ja empaattisuutensa vuoksi. Hän oli varmakäytöksinen roolimalli ja jopa pelastaja monelle opiskelijalle.

Merrill oli mahtava ihmistuntija ja erinomainen neuvottelija. 

En ole varma, onko tässä kaikki. Välillä herpaannuin kaiken ylivoimaisuuden edessä. Välillä nauratti ja välillä suututti.

Entä Jaakko? Miten hän pärjäsi tämän tuulispään kanssa?

Jaakkoahan kohtasi käsittämätön onni ja kunnia saada olla Merrillin valittu, ainoa, joka oli tämän ihmeellisen olennon vertainen. Ihmeellinen siis itsekin. 

Jaakko sai Merrillistä sparraajan ja muusan, samalla hän innosti Merrilliä. Sillä niin loistava ajattelija ja kirjoittaja kuin Merrill olikin, hän ei ollut julkaissut ennen Jaakkoa paljon mitään. Jaakon kanssa me-persoonana tutkimustyö alkoi sujua. Heillä oli häikäisevä lähes kymmenen vuoden avioliitto, kun saivat alkuvaikeudet poistetuksi. Molemmat olivat tutustuessaan naimisissa, Jaakko vieläpä onnellisesti.

Jaakko sai Merrilliltä itseluottamusta. Hän oli ylpeä siitä, että Merrill otti hänen sukunimensä - olihan hän kyllä ottanut myös kahden muunkin aviomiehensä nimet, mutta Suomi-poika oli silti ylpeä tästä arvostuksen osoituksesta kuin myös siitä, että Merrill halusi tulla haudatuksi Jaakon suvun hautapaikalle Tuusulaan. 

Iso osa Jaakon myöhemmästä elämästä Merrillin kuoleman jälkeen voidaan psykologisesti nähdä sarjana yrityksiä - useimmiten tuloksettomia – saada takaisin jotakin siitä maagisesta paratiisista, jollainen hänen elämänsä Merrillin kanssa oli ollut.

Kirjan alkuosa on Merrillin ylistystä ja loppuosa hänen seurusteluaikaisia kirjeitään Jaakolle. Jaakko arvelee, että nämä kirjeet ovat Facebookin ja tekstiviestien aikana viimeisiä suuria rakkauskirjeitä ja aikamme mahtavinta tunnustuksellista kirjallisuutta. 
Minusta ne ovat tyypillisiä, vuolaita, runsasadjektiivisia amerikkalaisen rakastuneen naisen kirjeitä. Välillä tyyli on hyvinkin tyttömäistä chicklitiä kissimirrin kehräyksineen ja horoskooppiennustuksineen. Välillä Merrill käyttää filosofian termejä kuvatessaan rakastumista, joka on vain heille kahdelle mahdollista. Mutta voi voi, kyllä rakastuneet yleensäkin kokevat asioita me-muodossa ja tuntevat sulautuvansa yhdeksi yhdynnässä. Ja kyllä toisensa hyvin tuntevat ihmiset monesti ajattelevat samoja asioita yhtä aikaa. Ja jos nämä kirjeet ovat korkean tason filosofiaa, niin minun kaurapuuroni on gourmetruokaa.

Minua ihmetyttää, että Hintikka nyt 85-vuotiaana, kolmannessa avioliitossaan elävänä, katsoo aiheelliseksi kirjoittaa tällaisen kirjan. Se on hyvin varsamainen vanhan miehen kirjaksi. Minua suututtaa, että hän kaipailee julkisesti aikaa tämän Merrillin kanssa edes mainitsematta mitään nykyisestä avioliitostaan! Missä on herrasmiesmäisyys?

Minä näen Merrillin epävarmana, epävakaana ja levottomana ihmisenä, joka on hukassa varsinkin seksuaalielämässään. Hän on ajautunut isänsä ystävän sänkyyn nostaakseen tämän masennuksesta ja harkinnut ajaa yliopiston asioita seksin avulla. Jaakko mainitsee ohimennen myös kaksi raiskausta. Itsemurha-aikeistakin on vihjaus jossakin kirjeessä. Merrill on pelännyt seuraavansa Sylvia Plathia, mutta ei toki enää Jaakon tavattuaan. Miksi ei Jaakko pohdi näitä asioita? Ylivoimaisen Merrillin haave lapsesta jää toteutumatta. Miltä se tuntuu? Lukijaa kiinnostaisi oikea Merrill, ei tällainen kaikkivoipa Forrest Gump.
Jaakko ylistää Merrilliä filosofina, mutta minusta Merrill vaikuttaa enemmän suulaalta käytännön ihmiseltä kuin ajattelijalta. 

Näkikö Jaakko Merrillin koko ajan näin epätodellisena? Vai kultaako aika muistot? Ja miksi Jaakko ylpeilee sillä, että vaimolla on ollut kuuluisia tuttavuuksia ja rakastajia? Onko se sulka Jaakon hattuun? Tarvitsiko Jaakko sulan hattuunsa ja rakensi Merrillistä sellaisen?


16 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin on. Kävin juuri lukemassa yhden kirjoituksen, jonka kirjoittaja tunsi molemmat Merrillin ja Jaakon. Siitä vahvistui käsitykseni, että rakastunut näkee ja muistaa rakkautensa kohteen aivan eri valossa kuin muut. Tuli mieleen Cabaret-musikaalin säe "If you could see her through my eyes ...". Jaakkohan oli ja on maailmankuulu filosofi, mikä ihme se nyt on, että alalle pyrkivä vaimo halusi hänen nimensä?

      Poista
  2. Kiitos Marjatta, muiden bloggareiden postaukset ovat herättäneet minussa lievän kiinnostuksen kirjaan, tämä sai minut nyt vakuuttuneeksi siitä, että haulan lukea tämän hyvin pian! Tässä on juuri sellaista elämäkerrallista paradoksia ja särmää, joka tekee ihmiset minulle mielenkiintoisiksi.
    Jossain toisessa blogissa mainitsin sen, että monien kuuluisien tiedemiesten muistelmat ovat jotain ihan muuta kuin voitaisiin odottaa, ja esim. Rolf Nevanlinnan muistelmia aiottiin kääntää englanniksi mutta sisältö ei sitten osoittautunutkaan sellaiseksi, että se olisi kestänyt kansainvälistä lukijakuntaa. Ja niin, rakastunut katsoo vaaleanpunaisten silmälasien lävitse, oli hän sitten filosofi tai tehdastyöläinen :).
    Siitä että iäkäs mies kertoo suhteistaan ja rakkauksistaan kirjoissaan silloisen puolison vielä ollessa elossa tulee mieleen esim. Göran Schildt. Riippuu niin parin välisestä dynamiikasta onko siinä mitään "väärää". Nähtyäni aikoinani Göranin ja Christinen yhdessä, ei tässä tapauksessa ainakaan liene ollut mitään ongelmaa tämän suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet Sanna tutkijana juuri oikea henkilö lukemaan tämän kirjan.

      Minua kiinnostaa tämän kirjan asetelma yhä enemmän psykologisesti nyt kun olen käynyt lukemassa lisää. Osuin mm. Agricolan kirja-arvostelut -blogiin, johon Leena Rossi, kulttuurihistorian tutkija Turun yliopistosta, on kirjoittanut pitkän jutun tästä kirjasta ja sen päähenkilöistä. Hän kuvaa Merrillin niin täysin erilaisena ja hänessä Jaakkoa ihastuttaneet piirteet muiden mielestä vaivaannuttavina.

      Jännä, juuri Rolf Nevanlinnan Hintikka mainitsee miehenä, johon Merrill olisi voinut ihastua.
      Hintikka on kirjoittanut kirjansa englanniksi. Tämän suomalaisen version on Tarja Kontro suomentanut englanninkielisestä käsikirjoituksesta. Olisiko sitten niin, että kirjan tyyli sopii paremmin amerikkalaisille markkinoille?

      Niin, tiedän. Varsinkin suomenruotsalaiset kirjailijat - miehet - ovat kirjoittaneet näin, ja varmaan taiteilija- ja tutkijapiireissä ollaan seksuaalisesti vapaampia kuin muualla. Mutta ovatko nämä paljastelijat aina/yleensä miehiä? Ovatko naiset hienotunteisempia? Miten tällainen voi olla satuttamatta!? Siis kun vielä sanoo, että elämä on ollut vain varjoa tämän yhden Mahtavan jälkeen.

      Poista
    2. Nyt täytyy jäädä miettimään kuinka moni naisihminen olisi julkaissut vastaavanlaisia omaelämäkerrallisia teoksia -- palaan asiaan jos mieleeni pulpahtaa joku. No tietenkin Simone de Beauvoir, mutta heillä oli tietenkin Sartren kanssa molemminpuolinen sopimus. Iris Murdochilla oli monia miehiä, mutten äkkiseltään muista kirjoittiko hän heistä muutoin kuin romaaneissaan.
      Ja olet oikeassa siinä, että taiteilija & akateemisissa piireissä avioliiton ulkopuolisia suhteita ei juurikaan koeta synneiksi ja monet naisetkin ovat vapaamielisempiä. Ja sitten on naisia, jotka erilaisista syistä tyytyvät "vähäisempään" osaan, sekin on psykologisesti mielenkiintoista.

      Poista
  3. Myytinmurtaja-Marjatta! Kiitos, mä olen vältellyt tätä kirjaa juuri vuosisdadan rakkaustarinuuden vuoksi. Jatkanpa välttelyä entistä sinnikkäämmin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hieno termi tuo myytinmurtaja! ;)
      Jossain keskustelussa törmäsin sellaiseen, että kun yleensä ihminen haluaa lasin vettä, niin Hintikka muotoilee sen niin, että tarvitsee desin H2O:ta. Siltä tämä ihan tavallisten asioiden ylevöinti minustakin tuntui. Toisaalta: jokainen ihminen on laulun arvoinen! Jos Merrillin ketjutupakoinnin käheyttämä, liian kova ääni (Agricolan kirja-arvostelut, Leena Rossi) ja dominoiva seurustelutyyli oli Hintikan mielestä täydellistä äänenkäyttöä ja häikäiseväää sosiaalisutta, niin mitä siihen on sanomista! Ujo ihminen voi kokea toisen keskipisteeksi asettumisen näinkin.

      Poista
  4. Hauska yhteenveto, Marjatta! Varmasti juuri noin, että amerikkalaiseen yleisöön vetoaa eri tyyli kuin meihin suomalaisiin. Ja itsekin päädyin vähän samanlaisiin arvailuihin "todellisesta" Merrilistä, jolla mitä ilmeisimmin oli monenlaisia ongelmia. Mutta ehkä tämä jumalatar on Jaakon todellisuutta? Ja kun suhde päättyi Merrillin kuolemaan, kirkastuu muisto entisestään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siinä varmaan on käynyt.
      Olen tullut siihen tulokseen, että elämäkerta tai muistelma onnistuu parhaiten, kun se on itseironinen tai tarkoituksella koominen.
      Tällainen mahtavuuden muistelu kääntyy helposti tahattoman koomiseksi. Se toimisi, jos joku muu löytäisi päiväkirjamerkinnät pöytälaatikosta ja kirjoittaisi sivullisena löytönsä pohjalta. Silloin hän-muotokin toimisi, nyt se on itseihaileva ja hassunkuuloinen.

      Poista
  5. Kiitos taas kattavasta, hauskasta ja terävästä arviosta. En aio lukea. Jo Hesarin arvion luettuani mietin että ehkä jätän väliin. Tuota samaa asiaa olen itsekin ajatellut, että mikä masokisti pitää vaimon olla sietääkseen näitä edellistä vaimoa jumaloivia miehiä. Paksunahkainen ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! Minua aina kutkuttaa tällaiset ihmissuhdejutut ja outoudet.
      Luulen myös, että jotkut naiset ajattelevat olevansa moderneja ja suvaitsevaisia, kun hyväksyvät miehensä "vapauden". Minusta tällaiset asetelmat ovat päinvastoin vanhanaikaisia, ajalta ennen naisen emansipaatiota.
      En kyllä tiedä yhtään millainen Hintikan nykyavioliitto on, Jospa se on jonkinlainen käytännön liitto. Muu ei kai ole mahdollista, jos miehen romanttiset tunteet keskittyvät haavekuvaan kuolleesta rakastetusta.

      Poista
  6. Pienenä lisänä vielä: Hintikka on kirjoittnut kirjansa englanniksi, mutta sitä EI ole (ainakaan vielä) julkaistu muilla kielillä kuin suomennoksena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a, alkulehdillä mainitaankin, että kirja on englanninkielisestä käsikirjoituksesta suomennettu. Hintikalla varmaan englanti kirjoituskielenä, joten oli helpompi näin, ja ne Merrillin pitkät kirjeethän hänen olisi pitänyt kuitenkin suomentaa. Jospa amerikkalainen kustantaja on fiksu ja jättää kustantamatta tai pistää miehen työstämään materiaaliaan lisää. Parasta olisi, jos joku muu pääsisi tämän materiaalin kimppuun ja kokoaisi siitä vähän erimuotoisen kirjan. Minä se taas ryhdyn kustannustoimittajaksi tässä - täällä blogissa voi leikkiä kaikkivoipaa. ;)

      Vielä pitää sanoa, että en halveksi filosofiaa sinänsä ollenkaan. Päinvastoin. Olen itsekin vähän opiskellut sitä ja opettanut valinnaisaineena yläasteella 90-luvun lopussa. Tässä filosofisten termien käyttö vain tuntui jotenkin päälleliimatulta. Minun on vaikea nähdä mitään kovin sartrelaista rakastavaisten me-ajattelussa ja nautinnon tuottamisen nautinnossa. Hintikan kirjoitus antaa ymmärtää, että he ovat ikäänkuin keksineet nämä harvinaiset asiat.

      Poista
  7. Luin viikonlopuna Jaakko Hintikan haastattelun vanhasta ET-lehdestä, ja ainakin haastattelu herätti mielenkiinnon kirjaa kohtaa. Ei niinkään tätä ihmeellistä Merrilliä vaan heidän kokemaa suhdetta. Kirjoittaja lienee painottanut kirjassaan sitä, erityistä rakkaussuhdetta eikä naista. Ainakin ET-lehti antaa näin ymmärtää ? Varmaan riippuu myös lukijasta kuinka kirjan lukee, mitä "näkee". Minulle filosofiset piirit, naisen maine, älykkyys jne. jäivät toiselle sijalle sen rinnalla miten juuri nuo kaksi ihmistä olivat toisensa kokeneet. Siitä lienee kysymys. Varasin kirjan kirjastosta (näyttää olevan hyvin varattu) ja meinaan lukea sen. KOkonaan toinen kysymys miten Hintikka kirjan on kirjoittanut, jaksaako tyyli ja nokkeluus innostaa niin että kirja tulee luettua loppuun asti. En edes huolehdi nykyisen vaimon asemasta, onnesta - koska suhteita ei viime kädessä voi laittaa paremmuusjärjestykseen kuten ei ihmisiäkään. Kuten Hintikka lopuksi toteaa jutussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen muistaakseni lukenut tuon ET-lehden jutun.

      Minäkin olisin toivonut, että tämä olisi ollut kaikkien aikojen rakkaustarina, mutta se meni ihan komiikan puolelle siinä Merrillin erilaisten taitojen ylistämisessä. Minä en kokenut, että kirjoittaja olisi ollut rakastunut. Hän kuvailee vain sitä, miten häntä rakastettiin. Ei yhtään rakkauskirjettä Merrillille vain Merrilliltä.

      Yleensä rakastunut ihailee rakstettunsa olemusta. Hintikka ei mainitse sanallakaan pitäneensä Merrillin uölkonäöstä, vaan kertoo, että tämä oli hyvä rallikuski, laintuntija, asiapapereiden kirjoittaja jne. ihan kuin jotain kaveria kehuisi.

      Poista
    2. Hei, kävisitkö kirjoittamassa tänne minulle, kun olet lukenut kirjan. Olisi kiva kuulla, jos löydät siitä jotakin uutta/erilaista.

      Ihminen voi myös rakastua rakastumisen tunteeseen ja jäädä siihen. En ole koskaan esim. pitänyt laulusta Beautiful Maria of My Dreams, jossa voivutaan menetetyn kaihossa sen sijaan, että nähtäisiin nykyhetken anti. Ei se ole ainakaan reilua kumppania kohtaan.

      Poista

Toinen tuntematon

Toinen tuntematon (2017) syntyi, kun viestintätoimisto Ellun Kanat Kirsi Pihan johdolla ja  WSOY ryhtyivät yhteistyöhön tavoitt...