Tämän kirjan tekstit eivät tarjoa lopullisia ja kaiken selittäviä tulkintoja aikalaishulluutemme syistä ja seurauksista. Tarkastelen maailmaa uteliaana kansalaisena esseistisin keinoin. Ihannekuvani esseististä on ajatusten flanööri, jonka kutsumuksena on ihmetellä lukemaansa ja kokemaansa.
Tommi Melenderin Ihmisen näköinen on hänen viides esseekokoelmansa, lisäksi hän on kirjoittanut yhdessä Timo Hännikäisen kanssa pamflettityylisen esseeteoksen Liberalismin petos ja Sinikka Vuolan kanssa romaanien loppuja käsittelevän Maailmojen loput.
Esseiden lisäksi entinen toimittaja, nykyään vapaa kirjailija on kirjoittanut runokirjoja, romaaneja ja lehtijuttuja.
Ihmisen näköisessä Melender tarkastelee Venäjän, Yhdysvaltojen ja Euroopan historiaa sekä nykytilannetta, muuttuvan maailman esiin nostamia nostalgian muotoja, liberalismin ongelmia, sosiaalisen median keskustelukulttuuria, onnellisuutta, taiteen holokaustikitschiä, jota on kehittynyt joukkotuhon ympärille, kun siitä on etäännytty. Hän kirjoittaa myös kirjailijan työstä ja kirjailijoista, jotka ovat asettuneet väärälle puolen.
Melender nostaa esiin ajatuksia, siteeraa toisia ajattelijoita ja antaa lukijalle aineksia pohtia omaa ajatteluaan.
Olen tämän kirjan luettuani hakeutunut etsimään tietoa kirjan käsittelemistä asioista ja siinä siteeratuista henkilöistä. Näin hyvä esseeteos toimii, se tekee lukijastakin ajatusten flanöörin.
Kaikki, mitä kirjailijat kirjoittavat, on jo tuolla ulkona, yhtenä suurena sanamateriana. Sitä he louhivat tahoillaan, järjestävät irtoilevaa ainesta kirjan muotoon. Jokainen hyvä kirja sisältää mailman kaikkien kirjojen kollektiivista viisautta, koska hyvän kirjan kirjoittaminen vaatii tuhannen kirjan lukemista.
Minua viehättää yllä olevan sitaatin louhimiskuva. Sitä on hauska kuvitella katselevansa.
Niin, onhan se kaikki siellä, mutta taito on siinä, että löytää ne aarteet ja osaa yhdistellä niitä kiinnostaviksi ja aina uudelta tuntuviksi kokonaisuuksiksi.
Melender osaa. Kiitän kirjasta!
Nyt jätän tämän näin lyhyeksi - minulle epätavallista, mutta ehkä jopa positiivista. (Onhan horinaton helmikuu pitkästi tarinoivalle aina parempi kuin hölisevä helmikuu.)
Muista viime aikoina lukemistani on jäänyt mieleen Minna Lindgrenin synkkä, humoristinen tragedia Soteorpo muistisairaan ja hänen omaishoitajansa elämästä yhteiskunnan sotepalvelujen mentyä pieleen hyvinvointialuejaossa. Viiltävää yhteiskuntakritiikkiä tilanteesta, jossa kotona hoipertelee ilman apua kaksi yhtä väsynyttä ihmistä, "vaativa ruumis" ja "elävän leski".
Olen lähdössä yhden lapsenlapsen (kolmannen jo!) vanhojen tansseihin Turkuun. Turun lukiolaisilla tämä tapahtuma on ajoitettu ystävänpäivään.
Toivotan kaikille blogissa käyville hyvää ystävänpäivää!
Niin, onhan se kaikki siellä, mutta taito on siinä, että löytää ne aarteet ja osaa yhdistellä niitä kiinnostaviksi ja aina uudelta tuntuviksi kokonaisuuksiksi.
Melender osaa. Kiitän kirjasta!
Nyt jätän tämän näin lyhyeksi - minulle epätavallista, mutta ehkä jopa positiivista. (Onhan horinaton helmikuu pitkästi tarinoivalle aina parempi kuin hölisevä helmikuu.)
Muista viime aikoina lukemistani on jäänyt mieleen Minna Lindgrenin synkkä, humoristinen tragedia Soteorpo muistisairaan ja hänen omaishoitajansa elämästä yhteiskunnan sotepalvelujen mentyä pieleen hyvinvointialuejaossa. Viiltävää yhteiskuntakritiikkiä tilanteesta, jossa kotona hoipertelee ilman apua kaksi yhtä väsynyttä ihmistä, "vaativa ruumis" ja "elävän leski".
Olen lähdössä yhden lapsenlapsen (kolmannen jo!) vanhojen tansseihin Turkuun. Turun lukiolaisilla tämä tapahtuma on ajoitettu ystävänpäivään.
Toivotan kaikille blogissa käyville hyvää ystävänpäivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti