lauantai 25. tammikuuta 2025

Näinkö hoiva toimii?

 


Käytän näitä postikortteja (tekijä Quentin Blake) alku- ja loppukuvina tässä kirjoituksessani ironisessa mielessä.
Käytän tekstissä otteita kirjelmästäni Satakunnan hva:n vanhustyön toimialajohtajalle, joka välitti sen vastuualuejohtajalle, joka välitti sen "sisarenne asioita hoitaville". Nämä otteet ovat vaaleansinisellä pohjalla. 
Asia, jota yritän korjata, on heikkokuntoisen sisareni siirtäminen kokonaisvaltaisesta hoidosta mielenterveydeltään sairaiden hoivakodista yksiöasukkaaksi, jolle on suunniteltu hoivapaketti.

Ajattelin, että kun olen ollut yhteyksissä jo alempiin virkamieskoneiston henkilöihin puhelinsoitoin ja tekstiviestein, niin aloitan nyt kaikkein korkeimmalta. Hyvinvointialueen johtajana toiminut Kirsi Varhila ehti erota, mutta toimialajohtajat ovat seuraavia hva:n portaikossa.
Ai niin, onhan siellä Varhilan yläpuolella ollut vielä poliittinen ohjausryhmä, jonka saama jatkoaika oli liikaa Varhilalle. Tämä ryhmä kuulostaa minusta kyllä ihan diktatuurien valvontaelimeltä.

Siskoni tapaus vahvistaa sen uutisissakin mainitun asian, että Satakunnan hva on tehnyt säästöjä viimeisen päälle, ellei vähän ylikin. 

Ihminen, joka ei pysty pitämään kenkiä, koska diabetes ja vuosikymmenten psyyken lääkkeet ovat tehneet jaloista veltot eikä huomaa, jos lähtee rollaattorillaan liikkeelle housuissa jotka putoilevat nilkkoihin, joutuu nyt käyttämään hissiä ruokailemaan mennessään. Usein hän ei menekään, vaan odottaa, että talossa paikalla olevat ja tilanteita tarkkailevat kotihoitajat toisivat hänelle ruuan huoneeseen. Päiväkahvi jää kokonaan väliin, koska silloin ei ole kotihoitoa päivystämässä talossa ja Tarjalla on alkanut olla aina siihen aikaan päivästä huono olo. Kotirannassa hän ei koskaan jättänyt kahveja väliin, vaan meni mielellään samassa kerroksessa olevaan ruokasaliin. 

En nyt kerro tässä, mikä on sisareni nykyinen asuinpaikka, koska en halua talon henkilökunnalle tai paikkakunnan kotihoidon väelle huonoa mainetta. He tekevät parhaansa. Paikka ei ole kotikunnassa Pomarkussa, jonka vanhainkotiin sisareni on sanonut haluavansa "sitten vanhana".
Vanhushoivassa ei näemmä enää kuulla toivomuksia ja oteta huomioon inhimillisiä tekijöitä, vaan tarkastellaan täyttöasteita. Kun eräästä alueen hoivakodin hyväkuntoisten kerroksesta vapautui yksiö, niin sisareni muutettiinkin yllättäen nopeasti sinne ja ylennettiin pärjäämistaidoiltaan itsenäisemmäksi eläjäksi. Naapurihuoneissa olevat näyttävätkin ihan "normaaleilta", hyväkuntoisilta ihmisiltä.
Kun oli puhe, että uutta paikkaa etsitään, niin kysyin, mitä se tarkoittaa meille läheisille, tuleeko enemmän vastuuta, niin vastaus oli, että ei tule, ei mitään. Silloin, vielä marraskuussa, varmaan olikin tarkoitus löytää samantasoinen paikka, vain astetta turvallisempi. No, asunto oli monin tavoin puutteellinen, ja me olemme sekä huomauttaneet puutteista että hankkineet puuttuvia asioita.   


Minä petyin ja lamaannuin kuultuani, miten vaikeaan elämään siskoni siirrettiin. Soittelin ja koitin kysyä miksi ja onko ollut tiedossa, että hän on mieleltään sairas? Sain kuulla edunvalvojalta, että siirtoja turvallisesta vähemmän turvalliseen on ollut nyt vuodenvaihteessa muitakin.
Sain kuitenkin lopulta lähdetyksi sisartani katsomaan ja sillä reissulla sisuunnuin. 

Siirtoa perusteltiin sillä, että Tarja oli kaatuillut yöllä eikä Kotirannassa ollut yöpäivystystä. No, sitä ei ole yksiössäkään. Tarjalle tuotiin ranneke, jota hän ei pidä ranteessaan, kuten ei pysty pitämään yllään mitään muutakaan ylimääräistä, esim. tekohampaita. 


Olen pöyristynyt siitä, että ihmisen heiketessä hänet siirretään vaativampaan elämään. Miksi ei voitu odottaa, että siskoni "täyttää kriteerit" oikeaan vanhushoivaan? 

Tarja on sairastanut skitsofreniaa teini-iästä asti ja on nyt päälle seitsenkymppinen. Hän on laitostunut ja odottaa vain, mitä hänelle tehdään ja tapahtuu. Häneltä saadaan helposti vastaus, että näin on hyvä ja kaikki on hyvin.
Huomasin kuitenkin, että hän mutisi ruokaa tuoneelle kotihoitajalle lempeällä äänellä, että hän voisi kyllä mennä keväämmällä takaisin Euraan. Ikään kuin tämä hoitaja voisi tehdä sille asialle mitään.
Hän sanoi myös, että kun me seuraavana päivänä taas tulemme, niin hänpä pyytää hoitajaa "keittämään vieraille kahvit". Se tuli vanhasta muistista, nämä hoitajathan ovat talon ulkopuolista väkeä ja vain pistäytyvät siellä asiakaskäynneillä.  
Tarjalla käy neljätoista - kyllä, 14 - eri hoitajaa! Neljästi päivässä, naisia ja miehiä. Heidän on määrä viipyä 15 minuuttia kerrallaan Tarjan luona, antavat lääkkeet ja tarkistavat tilanteen. Välillä pöydälle tuodusta laitteesta kuuluu huhuilu "Tarja, onhan kaikki hyvin?"
Kerran viikossa on avustettu suihkupesu, se osui meidän vierailupäiviimme. Tarja oli käynyt suihkussa itse, ainakin sanoi niin hoitajalle, ja hiukset olivat märät. Kuka meistä haluaisi tuntemattoman ihmisen pesevän itseään! Tämä omatoimisuuden pilkahdus saattoi johtua myös siitä, että hän pelkäsi sen suihkuhomman osuvan jonkun mieshoitajan käyntiin. 

Jos Tarja olisikin vain fyysisesti sairas, niin hänestä saattaisi olla mukavaa tavata tätä joukkoa ihmisiä, mutta skitsofrenia tekee araksi ja jännittyneeksi. Tarja sanoikin, että hänellä on ollut nyt enemmän "liikutusta", millä sanalla hän kuvaa huonoa oloaan, jolloin ei saa lähdetyksi liikkeelle.
Vertailuksi kerron, että Kotirannassa asukkaat valitsivat hänet talon positiivisimmaksi.  

En tajua, kuka teki ja miksi tämän erittäin paljon huolta aiheuttavan siirron. Pelkään, että siskoni kaatuu kömpelöillä jaloillaan ja hänet löydetään aamulla loukkaantuneena tai menehtyneenä vessan lattialta. 
Toivon, että Tarjan tilanteeseen kiinnitettäisiin huomiota ja hän saisi arvokkaampaa hoitoa. 

Yksin Mehiläisellä on nelisenkymmentä mielenterveyskuntoutujille (positiivinen ilmaus, kuntoutuja) suunniteltua paikkaa. Onko nyt sitten joku ikäraja sille, minkä ikäiseksi näissä paikoissa saa olla? Olen kysynyt, mutta en ole vielä saanut vastausta. 
Onko kaikki kiinni kunnasta, joka ei myönnä erikoishoitoon etuseteleitä säästön nimissä? Vai onko kaiken takana kevyesti päätöksiä tekevä, virkaintoinen virkahenkilö?  

Veimme Tarjalle peruspuhelimen, Doron, ja harjoittelimme puhelun vastaanottamista monta kertaa, vain kaksi painallusta, vihreästä merkistä puhelin päälle ja valkoisesta kaiutin, mutta asian sisäistäminen näytti ylivoimaiselta. Soittamista emme edes ottaneet puheeksi, vaikka siihenkin olin kirjoittanut selkeät ohjeet. Entä unohtuuko lataus? Puhelut hoituivat edellisessä paikassa siirreltävällä puhelimella, jossa hoitaja teki kaiken muun paitsi puhumisen.
Tarja ei ymmärrä, että hänen pitäisi nyt itse toimia, ja minusta hän näyttää myös lyhyessä ajassa taantuneen sekä liikkumiseltaan että kognitiivisilta taidoiltaan. Kyllä hän Eurassa vielä käytti kenkiä, siellä tehtiin yhteisiä retkiäkin. Hän istuskeli yhteisissä tiloissa, ruokasalissakin jo ennen ateriaa ja jutteli tuttujen ihmisten kanssa. Muuton täytyy olla hänelle iso stressi.  
Tarja toivoi minun tuovan lenkkarit, koska hän on alkanut tuntea, että mitkään hänen sisätossunsa eivät tunnu hyvältä. Mittasin jalan ja etsin sopivia monesta kaupasta, löysinkin, ja sain ne isolla vaivalla hänelle jalkaan. Luulen, että hän otti ne pois meidän lähdettyämme ja siellä hän hipsuttelee edelleen pitkää käytävää hissille sukkasillaan, saattaa kastella jalkansa tai saada haavan jostain terävästä, ellei ole sitten jämähtänyt kokonaan siihen telkkarin, sängyn ja nojatuolin muodostamaan turvapesään.
 



6 kommenttia:

  1. Kirjoitat asiaa joka koskettaa meitä jokaista, vanhuus on jo tekemässä tuloaan, sen tulon voi kuulla jo. Siskosi on joutunut heiteltäväksi milloin mihinkin, hänellä oli hyvä hoito, ihanat välittävät ihmiset lähellä. Niin tuttua kaikki kuvailemasi, sitä ei voi hyvin vaikka olisi minkälaisessa yksikössä, jos se inhimillinen, ihmisläheinen hoiva puuttuu. Tämä uusi järjestelmä, miksi sitä nyt sanotaankaan, ei ole parasta vanhusten ja vammaisten hoitoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole, todellakaan.

      Hoitajillekin olisi paljon mukavampaa, että heillä olisi tietty määrä omia asiakkaita, jotka he tuntisivat ja joille heillä olisi aikaa. Voin kuvitella, että joku vanhus aloittaa pitkän jutun, mutta hoitaja katsoo kelloaan ja sanoo, että hänen on pakko mennä. Minun sisareni varmaan vain jännittää ketä sieltä ovesta milloinkin tulee ja mitä tekemään. Luulen, että toiset siinä kerroksessa lukitsevat ovensa ja niille kpoutetaan, mutta Tarjan ovi on auki, koska ei voi luottaa, että hän muistaisi avaimensa niillä ateriareissuillaan.
      Muistan, millaista isovanhemmillani oli vanhainkodissa. Mamma istui talon olohuoneessa isossa ryhmässä naisia, jotka juttelivat ja nauroivat, olivat päässeet elämänsä lopussa täysihoitoon, kuin lomalle. Pappa makasi halvaantuneena petissä, hyvin hoidettuna ja hyvän tuoksuisena.

      Miksi hyvinvointivaltio kohtelee vanhuksiaan nyt näin, meitä jotka olemme sen hyvinvoinnin rakentaneet ja maksaneet isot verot. Ja varsinkin meidän heikoimpiamme!
      Paheksutaan, että meitä on näin paljon - no onhan se tiedetty.

      Poista
  2. Pahinta on tuo tutusta hoitopaikasta siirtäminen vieraaseen paikkaan kuin esineen. Se on epäinhimillistä ja alentavaa.

    Luin erään hyvinvointialueen johtajan haastattelun, hän on ollut jopa A-studiossa puhumassa, ja hän sanoi, että nyt kun tekee päätöksiä, niin aina rikkoo lakia. Että tilanne on katastrofi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kuulin tuosta, ko henkilö oli kysynyt mitä lakia hän nyt rikkoo ja mitä noudattaa, kun tekee mitä tekee niin aina menee väärin.

      Jossain HS:n numerossa oli juttu siitä, miten nopeasti palvelutaloon pitäisi muuttaa, ettei paikka mene muille - vuorokaudessa pyhän täyttöasteen vuoksi. Tavoite on, että kaikki paikat olisivat täynnä koko ajan. Kuitenkin olen kuullut, että yksityisissä on tyhjiä paikkoja, koska kunnat eivät pysty osallistumaan niissä asumiseen.
      Epäilen, että myös sisareni paikka jäi tyhjäksi.
      Hänen muuttotilanteensa jo osoitti, miten kiireistä ja tylyä uuden ihmisen vastaanotto on kunnalliseen paikkaan. Hän saapui paikalle oman hoitajansa kanssa ja toinen siskoni oli kumppaneineen odottamassa pihassa. Edellä saapunut muuttokuorma odotti asunnossa keskellä lattiaa, ei ketään paikalla toivottamasa tervetulleeksi ja auttamassa muutossa.
      No, paikalla olevat alkoivat järjestellä tavaroita ja kauhistella, mitä Tarja tekee keittiönurkkauksella ja erillisellä makuuhuoneella, jossa olikin kaksi vanhaa sänkyä varastoituna. Tarjaa se ei haitannut, hän halusi oman sänkynsä siihen olohuoneeseen. Jossain vaiheessa paikalla oli piipahtanut joku hoivahenkilö, joka oli ilmoittanut, että hän on sijainen eikä tiedä mistään mitään, kuten ei tiennytkään, oli mm laittamassa lääkkeitä hyllyyn Tarjan itsekseen otettavaksi. Omahoitaja oli itkenyt lähtiessään. Hän oli ollut Tarjan kanssa yli kymmenen vuotta.

      Poista
  3. marjatta

    hemmetti sentään miten luokatonta vanhusstrategiaa tässä maassa on. ihan hiljattain joku politiikan kylmäkkö oli sitä mieltä, että suomi tuhlaa pitkäaikaishoivaa tarvitsevien hoitoon ihan liikaa. voiko tarjan kaltaisten ihmisten hoito muka olla tuhlausta? ei voi. se ei missään olosuhteissa ole sitä.

    ihmisen tulisi voida elää loppuelämänsä mieluummin omilla kotikulmilla sijaitsevissa kodinomaisissa olosuhteissa, omien huonekalujen ja kuvien keskellä.

    olet ehkä nähnyt ylen dokumentin saariston dorasta, eli dora siivosesta. siinä huonokuntoiseksi mennyt dora ei olisi halunnut lähteä kotisaareltaan iniön palvelutaloon, mutta loppujen lopuksi muutto osoittautui lottovoitoksi. dora saattoi katsella aamulla auringonnousua, kuunnella radiota ja odotella kahvin tippumista kuin kuka tahansa normaali ihminen omassa huushollissa. oli turvaa ja apua lähellä ja saku-kissan kuva kirjahyllyssä ja kukkia piirongin päällä.

    ps. kiitos siitä, että toimit tarjan puolestapuhujana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan yhteydenotoa Tarjan asiassa. Jos mitään ei kuulu, niin pitää varmaan harkita muistutusta aluehallintavirastoon. Useampi ihminen on jo maininnut minulle AVIn.
      Tarjan virallinen edustaja on edunvalvoja, mikä mutkistaa minun toimintaani, mutta pitää ottaa selvää.

      En ole nähnyt dokkaria Dorasta, mutta kuulostaa uskottavalta. Omalle isälleni kävi samoin. Hän ei olisi millään lähtenyt maatalostaan, mutta kaatumisen ja lonkkamurtuman vuoksi oli pakko. Kun hän sitten oli asunut jonkin aikaa kirkonkylässä rivitalohuoneistossa, hän alkoi viihtyä, ja talossa käydessä halusi sieltä aina vain nopeammin pois. Ajokortistakin piti luopua sen kaatumisen jälkeen, joten keskustassa asuminen oli järkevää.

      Niin paljon minua on riipaissut Tarjan saama kohtelu, että toimerruin laatimaan itselleni edunvalvonta-asiakirjan ja hoitotahto on myös tekeillä, sellainen realistinen, ei mitään toivomuksia musiikista ja huonetuoksuista kuolemaa odottaessa.

      Poista

Näinkö hoiva toimii?

  Käytän näitä postikortteja (tekijä Quentin Blake) alku- ja loppukuvina tässä kirjoituksessani ironisessa mielessä. Käytän tekstissä otteit...