keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Laura Gustafsson, Pohja (Mielenterveysviikko)




Laura Gustafsson kertoo kirjansa alussa pyrkineensä kirjoittamaan niin rehellisen kirjan kuin suinkin  osaa ja näyttämään itsensä täysin kaunistelemattomassa valossa. Pohja on siis "knausgårdilainen" autofiktiivinen romaani omasta elämästä.

Minäkertoja esittelee itsensä lukuina: paino, pituus, arvet, hiusten juurikasvun pituus, sukupuolipartnereiden määrä. 
Sitten hän alkaa kertoa surullista tarinaa, jossa masentunut nuori nainen yrittää päästä selvyyteen siitä, miksi on niin kauan antanut käyttää itseään hyväksi, varsinkin seksuaalisesti.

Söin e-pillereitä, joten ihoni oli valkea ja virheetön. Annoin ihmisten tyhjentää itsensä minuun ja kävin vähän väliä Meilahden sukupuolitautien polilla testeissä. Hoitohenkilökunta käski hankkimaan vakituisen suhteen tai opettelemaan kumin käyttöä.

Nainen ei syytä ketään häilyvästä, promiskuiteettisesta käyttäytymisestään. Hän on ollut jostain syystä helppo uhri, asettunut jo lapsuuden leikeissä kauriiksi ja antanut kaverin olla metsästäjä. Hän ryhtyy suhteisiin miesten kanssa, mutta pelkää sitoutua. Hän jättää hyviä miehiä juuri kun suhde olisi vakiintumassa ja asunnosta tulossa koti. Hän kutsuu lapsen kanssa kotiaan "äidin asunnoksi". Hän kyselee, kärsii ja etsii vastauksia.

Vapaus, ainoa, jota ikinä seurasin, istuutuu keittiöjakkaralle. Se ei kysy, mitä minulle kuuluu, minun on kerrottava itse. Teeskenneltävä kuvittelevani, että sitä kiinnostaa.

Ei tässä ole mitään kivaa ja vapautunutta, uutta tyttö-voima-löytyy-kolmekymmentäkolmevuotiaana feminististä itsenäisyyttä. Ei lainkaan voimaannnuttavaa emansipaatiota. Ei mitään "katsokaa häntä, hän toteuttaa naiseuttaan noin vailla rajoja, sepä vasta nykyaikaa.

Nainen jumaloi sellaisia naishahmoja, jotka hänen jo yläasteiässä löytämänsä feministiliikkeen mielestä ovat täysin vääriä ja itsetunnolle vahingollisia. Hän teeskentelee olevansa samaa mieltä ja hylkäävänsä epäjumalattarensa, mutta karkaa sitten vähän väliä tälläytymään heidän kaltaisikseen nukeiksi ja hiippailee yöelämään, jossa häntä ohjailevat katastrofimaisin tuloksin kaksi sivupersoonaa, kihertävä Heppatyttö ja tarmokas Pirjo.  

Nainen hehkuu ja panikoi vuorotellen. Hänen häiriönsä on ohjautunut jo varhain syömiseen. Ongelma on tietenkin jossain muualla. Hän ei tavoita sitä. Hän on välillä jo lähellä tärkeää oivallusta, sitä että voisi rakastaa itseään ilman laihdutuspyrkimystäkin, voisi luottaa olevansa kaunis ja rakastettava, mutta sitten taas pelko voittaa ja syömisen hallinta nousee itseoikeutetulle jalustalleen, tärkeimmäksi.  

§  "Mikä on sinun elämäsi musta aukko? Mikä sinua vetää kohti itsetuhoa? Syytä ei ole, "Jotkut ihmiset kätkevät traumaattisen muiston tosi syvälle." En minä, olen pinnallinen.
§  Ei. Usko nyt.
§  Jos sattuisit olemaan henkilö, joka traumatisoi minut lapsena, ole hyvä ja ota yhteyttä, niin pääsen pois tästä helvetistä. 

Pidän kovasti Pohjasta, kuten olen pitänyt myös Gustafssonilta aiemmin lukemistani Huorasadusta ja Anomaliasta, varsinkin Anomaliasta. 

Pidän tämän romaanin kielestä huikeine vertauskuvineen. Pidän myös sen rakenteesta, jossa on paljon erilaisia aineksia, juonellisen kerronnan ohessa syömishäiriön pykälälista, esseetyyppisiä pohdintoja ja "ruumiinavausselostus".  

Meillä eurooppalaisilla on oikeus halumme kohteisiin, kirjoitamme niin lakiimme. Kutsumme patologista imperialismiamme maailmanhistoriaksi. Olemme voitokkaita poikkeusyksilöitä, ekspansiivisia. Se on evoluutiota. 

Kallo avattu. Toksiset fantasiat kasvaneet kiinni aivokudokseeen. Pitkälle edennyt puoliautomatisoitunut itsetuhomekanismi, aktiivinen. Melankolinen kysta vasemmassa aivolohkossa, lähetty laboratorioon.

Avattu torso. Rintalastan alla auennut pohjaton tyhjyys, johon avustaja huolimattomuuttaan pudotti välineitä. Lähetetty hakemaan uusia. 

Pidän Gustafssonin huumorista. Tässä kirjassa sitä voi kutsua itseironiaksikin. 
Kirje psykiatrille yliviivattuine kohtineen on liikuttava ja koominen. 
Ruumiinavauksesta laitetaan kuvia Instagramiin hashtag prettywoman ja poistetaan samantien, avustaja anoo siirtoa uusin tehtäviin, eikä kukaan - jostain syystä, mistähän - halua hänen paikalleen.

Kun aihe on surullinen ja vakava, niin huumori keventää tekstin helpommin sulateltavaan muotoon ja saa lukijan pitämään kertojasta. 
Minä pidän, ja koen kirjaa lukiessani samaistumisen tunteita, vaikka elämänkulkuni ei olekaan ollut samanlainen kuin kirjan kertojalla. 

Vielä on mainittava, että kirjan nainen uskoo rakkauteen pelastavana voimana, joka tulee katkaisemaan hänen nuken unensa ja tekee hänestä esineen sijasta kokijan ja että kohtaus lapsen kanssa kirjan lopussa, pikkuinen isänsä ja äitinsä välissä liikuttuneena hänelle osoitetusta rakkaudesta, on ylivoimaisen kaunis. Lainaan sitä tulevan äitienpäivän kirjoituksessani.  

Kirjan alussa on omistuskirjoitus Kiitos rakkaille

Siinä on myös lainaus Leonard Cohenilta:
Some girls wander by mistake 
into the mess that scalpels make

------------------

Tällä viikolla blogeissa kirjoitetaan mielenterveysaiheista. Idean pisti alulle Suketus (klik)
Tämä olkoon ensimmäinen kirjoitukseni tästä aiheesta. Katsotaan, tuleeko muuta. 



Lisäys 24.11. 

HUOM! Laura Gustafsson on tänä iltana TV 1:n Perjantai-ohjelmassa, klo 21. 
Ohjelman aihena on rakkaus ja mustasukkaisuus, ja sehän löytyy myöhemmin myös Yle Areenasta.


23 kommenttia:

  1. Gustafssonin Korpisoturi teki minuun suuren vaikutuksen ja nyt kun luin kirjoituksesi, olen varma että pitäisin tästäkin. Puhuttelevan - jopa pysäyttävän - oloinen kirja, autofiktiossa on aina jotain kiehtovaa ja Gustafsson osaa kirjoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on Korpisoturi unohtunut lukea. Hyvä kun muistutat.

      Tämä kirja jäi mietityttämään kovasti. Moni ihminen harhailee menneisyydessään toivoen, että sieltä löytyisi jotain pahanolon aiheuttajaa, jotain mikä selkiyttäisi asioita.

      Gustafssonilla on niin oma tyyli. Pidän hänen sadunomaisesta lähestymistavastaan.

      Poista
    2. Nyt luin tämän. Mieleenjäävä romaani, pidin paljon.

      Poista
    3. Katja, luin postauksesi äsken bussissa puhelimesta. Nyt olen koneella ja menen lukemaan sen paremmin.
      Heti huomasin sellaisen asian, että sinä osaat kirjoittaa paljastelematta niin paljon sisällöstä kuin minä.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Poistin edellisen kommenttini, koska itsesensuuri iski. En haluakaan viedä kommenttiani sinne suunnalle, minne sen vein.

    Siksi toistan tähän vain osan kommentista eli:

    Vaikuttaa kiinnostavalta, mutta samaan aikaan jokin haraa vastaan. Täytyypä harkita, josko ainakin lainaisi ja selailisi. Tai lukisi vihdoin sen Anomalian.

    Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta! Minulle ei ollut aavistustakaan aiemmin, mitä tämä kirja käsittelee. Olin kyllä kuullut Pohjasta, mutta olen olettanut sen kertovan ihan muusta. Nyt valaistuin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei.
      Lue Gustafssonilta ensin Anomalia. Olen lähes varma, että pitäisit siitä. Se on sekä hurja että kaunis. Kirjan yhdessä osassa on Englannissa tapahtunut Baby P:n tapaus, joka on melkein liian kauhea, mutta pitäähän meidän kestää edes lukea kaikesta, mitä tässä maailmassa joillekin ihan oikeasti tapahtuu. Muistan juuri tämän G:n eläväksi kirjoittaman tapauksen aina kun luen uutisen lapsiin kohdistuvasta pahasta ja ympäristön sokeudesta.

      Pohjan luettuani minua alkoi taas kovasti kiinnostaa dissosiatiivinen persoonallisuushäiriö, johon tässä kirjassa viittaa masennus, unenomaiseksi koettu elämä ja ohjailevat persoonat.

      Gustafsson ajaa myös eläinten oikeuksia. Anomaliassa on tähän liittyvää. Hänellä on vireillä yhdessä Terike Haapojan kanssa Toisten historia -projekti, jossa ei ole viime aikoina tapahtunut tietääkseni mitään. Rahoitus lienee vaikeaa.

      Poista
    2. No niin, nyt virkistyikin muisti tuon Anomalian suhteen (en enää edes muistanut, miksi halusin sen lukea mutta nyt muistan taas). Muistan tosiaan Baby P:n tapauksen (siitä on tehty kirjakin, en ole lukenut). Eli ehdottomasti Anomalia lukuun heti seuraavalla suomireissulla! Ja sitten mahdollisesti muutakin Gustafssonilta. Eli kiitos avaavasta kommentistasi!

      Poista
  4. Mä olen niiiin fossiili, että en kestä näitä kirjankansia, joissa rääkätään suomen tavutusta. En lue.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä sen takia jätä lukematta!

      En minäkään oikein ymmärrä, miksi Gustafsson on jaettu noin. Sama kuin Laura olisi jaettu LA URA tai POHJA olisi jaettu PO HJA.

      En pidä myöskään siitä, että kirjailijan nimi on näyttävämmin esillä kuin kirjan nimi, mitä myös nykyään paljon käytetään. Minun makuuni tässä saisi olla perinteiseen tyyliin isolla POHJA ja pienemmällä tekijän nimi.

      Tällaisia terveisiä kannen suunnittelijalle Aiju Salmiselle.
      Meren pohjan käyttäminen kuvassa on minusta hieno idea.

      Poista
  5. Luin tämän aiemmin syksyllä. Pidin, oli hurja, mutta jotenkin lukuelämys oli silti hieman hankala. Ehkä niin oli hyväkin, ovathan aihe ja lähestymistapa haastavia, eikä tätä kirjaa varmaan ole tarkoituskaan nielaista sellaisenaan. Vaatisi varmasti paneutuneemman lukemisen tai kokonaan uuden lukukerran, mutta niihin tuskin taivun.

    Suosittelen Korpisoturia, sekin on mainio! Anomalia on minulta puolestaan lukematta, vaikka hyllyssä onkin.

    Kiitos, että osallistuit Mielenterveysviikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, kiitos että ideoit tämän!

      Tämä on hyvin tärkeä teemaviikko. Viikon alussa maanantaina oli myös Lapsen oikeuksien päivä, mikä sopii hyvin tälle viikolle.

      Kävin äsken lukemassa kirjoituksesi Pohjasta ja muista Gustafssonin kirjoista. Villi, absurdi, arvaamaton ja anteeksipyytelemätön ovat minustakin juuri oikeita adjektiiveja kuvaamaan Gustafssonin tyyliä.
      Pohja on minusta myös muista kirjoista poiketen hyvin surumielinen.

      Gustafsson on tänä iltana TV1:n Perjantai-ohjelmassa.
      Laitan tästä tiedon vielä postaukseni perään, jos vaikka joku huomaisi.

      Poista
  6. Marjatta, tavallisesti en lue viikkolehtiä, mutta yks mun kaveri, joka saa ammattiinsa kuuluvana etuna Hyväterveys lehteä toi taas pinkan niitä, ja näin tervehtymään alkaneena potilaana luin yhtä niistä. Ja kukas kumma tuli yhdellä sivulla vastaan. No sinä, Marjatta, ihan ison kuvan kanssa! Kuvasta tunsin heti.
    Puhut viisaita. Kerrot itsestäsi ja ihmettelen miten energinen olet monine harrastuksinesi. Se oli myös kiva kuulla, että olette asuneet Kainuussa ja sieltä tänne etelämpään muuttaneet. Kainuuseen meilläkin on paljon tunne- ja kännykkäsiteitä. Jonkinlainen kesämökkikin, jossa kesäisin tavallisesti kerran käydään. Ihmiset siellä ovat ihan erilaisia kuin muualla. Iisalmesta se kai alkaa, vaarojen ja taivaan näkeminen. Me ajellaan Kaijaannin kautta vielä pohjoisemmaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisu, toivon sinulle oikein hyvää toipumisaikaa!

      Minua pyydettiin haastateltavaksi eläkkeellä olemisesta, mutta juttu olikin sitten kokonaisuudessaan elämän kriiseistä, ja minullehan ei eläkkeelle jääminen ollut mikään kriisi, vaan odotettu elämänvaihe. Siksi olin ehkä vähän väärä henkilö siihen juttuun. Joillakin tulee tyhjiö tai masennus eläkkeellä. Eräs tuttu sanoi eläkkeelle päästyään, että nyt ei ole enää edessä muuta kuin kuolema.
      Jos on suhteellisen terve, niin voi hyvinkin olla vielä lähes parikymmentä hyvää vuotta. Ne vuodet tosin tuntuvat yhä lyhyemmiltä.

      Me asuimme Kuhmossa toistaiseksi pisimmän ajan elämästä, 23 vuotta. Se oli myös aktiivisinta aikaa, josta jäi hyviä muistoja.

      Poista
  7. Luin Pohjan alkusyksyllä enkä muista sitä kovin tarkkaan. Muistini on aika hatara. Kirja vertautuu mielessäni Juliette Binochen tähdittämään Aurinko sisälläni -elokuvaan, jonka päähenkilö oli myös rajaton ja miesten vietävissä.

    Perjantain katson aina, edelliskerralla oikein paikan päällä. (Pekka Vahvanen on ihana!)

    Kehtaako tätä edes sanoa, mutta minusta kykenemättömyys sitoutua yhteen ihmiseen kertoo jonkinmoisesta rikkinäisyydestä. Laura Gustafssonilla on ilmeisesti luonteva suhtautuminen miesten sukupuolieritteisiin toisin kuin vanhan pariskunnan lempeään nenän niistämiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sinä olet ollut siellä yleisössä.

      Minustakin Pekka on kiva, vakavikko. Sean on vastapainoksi oikea sydänkäpy.
      Laura Gustafssonilla ei kemiat toimineet Pekan kanssa. Hän ei meinannut edes kätellä lopuksi.

      On se rikkinäisyyttä, ja pelkoa.
      Kirjan minäkertoja sanoo, että haluaa kärsiä yksin ja lopettaa suhteet siksi. Minä tunnistan tässä epävarmuudessa nuorta itseäni. Pelkäsin menetyksiä, mutta onneksi tuli U joka vakuutti minut niin, että rohkenin luottaa suhteen jatkumiseen ja sain ihanan perheen.
      Lapsuuden menetykset tai muut huonot kokemukset voivat aiheuttaa tämän sitoutumisen pelon.

      Minusta Gustafssonin tv-esiintyminen oli ristiriidasssa sen kanssa, minkä kuvan sain kirjasta. Toisaalta odotinkin, että hänellä olisi jokin rooli päällä. Hän oli minusta hyvin puolusteleva, ikään kuin olisi tuntenut itsensä uhatuksi.
      Eritteistä kirjassa on mm. näin:"Itse asiassa pidän useimpia miesten hajuista vastenmielisinä."
      Kysymys on varmaan juuri tuosta lempeydestä, oikean läheisyyden pelosta.

      Poista
    2. Gustafssonia otti selkeästi päähän se, että hänen sukupuolikumppaniensä määrä otettiin puheeksi. Sekä maininta erityisyydestä (tai sen puutteesta). Minua taas otti päähän hänessä sitoutumisen yhdistäminen omistamishaluun ja hallitsemiseen - eiväthän ne ole synonyymeja!

      Kamera kohdistui minuun silloin reilu viikko sitten, mutta en taida tohtia kertoa aikaa! ;) Ohjelman jälkeen menin vaihtamaan muutaman sanan Pekan kanssa ja vaikutuin siitä, miten sataprosenttisesti hän keskittyi minuun keskustelumme ajan. Hyvin kasvatettu "poika"! :)

      Poista
    3. Hän kyllä kirjoitti juuri siitä mielipahasta, kun tuntee, ettei ole erityinen ja se kumppanien määräkin liittyy tähän, ei mitään väliä paljonko. Se oli vain numerotieto, kuten palkka tai painoindeksi (minkä kertominen kyllä oli syömähäiriöiselle vaikeaa). Tämä on rehellistä puhetta. En tiedä, tuntuiko se sitten haastattelussa niin pahalta, kun toinen mainitsi nämä asiat.
      Minusta Lindstedtin olisi pitänyt kertoa enemmän itsestään eikä vain puolustella.
      Omistamishalusta puhuminen samalla kun kaipaa ihmistä, joka herättäisi rakkaudella, kuulostaa minusta opitulta, sellaiselta miten "kuuluu" ajatella. "Kappeliini asteli jo varhain Kaikkien Kunnioitettavien Naisten Yhtenäisyys."
      Toisaalta sitoutumisen pelko on sitä, että pelkää menettävänsä oman elämänsä hallinnan. Saako enää viettää bulimiasessioita ja elää omanlaistaan, ehkä omituistakin elämää, jos siinä on koko ajan toinen.

      Ei, nyt kyllä kerrot, missä kohti näyt, niin käyn Areenasta katsomassa, please!
      Pekka keskittyy. Sen huomaa ohjelmastakin.

      Poista
    4. No menköön tämän kerran! ;) Sivuprofiili kohdassa 16.23, musta paita ja värikkäitä kukkia olkavarressa.

      Poista
    5. Katsoin. Olin ajatellutkin sinut tämän näköiseksi, olet minusta kaunis, lumikkivärinen, ja voimakkaan näköinen.
      Kaunis pusero myös.

      Nämä Perjantait ovat siitä hyviä ohjelmia, että vieraat saavat oikeasti puhua ja haastattelijat eivät nosta itseään esiin.

      Poista
    6. Kiitos! Voimakkaasta en tiedä; perheettömänä on yritettävä pitää itse itsensä pystyssä vaihtelevalla menestyksellä. (Toki läheisten ihmisten merkitystä unohtamatta.)

      Pusero on Indiskasta, sieltä löytää aina kivoja vaatteita! Hinta/laatusuhde on mainio.

      Perjantai onnistuu löytämään kiinnostavia aiheita ja haastateltavia! Pekan ja Seanin merkitystä ei voi väheksyä. Pekka on skarppi ja hänellä on mukavan vähäeleinen huumori (ja kultainen sydän, vaikka se on vähän piilossa) ja Sean taas kuin itse aurinko! Oli hurjan symppistä sekin, kun kävi ilmi, että Sean ei ole ollut mikään hurjastelija nuoruudessaan.

      Poista
  8. Pidin kovin Pohjasta, jonka vasta nyt luin. Hieno ja jotenkin runollinen kirja. Se televisiohaastattelu oli todella huono, haastattelija ei ollut ymmärtänyt kirjasta mitään. Kuuntele se KulttuuriCoctailin haastattelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuntelin. KulttuuriCocktailin haastattelija ei hyökännyt, vaan antoi Gustafssonin puhua ja tuoda epävarmuutensa hyväksytysti esiin. Perjantain juontajan kovisteleva tyyli ei sopinut ollenkaan tälle haastateltavalle, joka tarvitsee pikemminkin hyväksymistä kuin vastustusta. Yleensä pohjustavissa keskusteluissa jo käy ilmi, mikä tyyli sopii. Tuntui, että se ohjelman toinen juontaja olisi sopinut paremmin haastattelemaan Gustafssonia.

      Gustafsson sanoi Cocktailissa hyvin, että hän on pyrkinyt kirjoittamaan kirjan ihmisruumiissa elämisestä.
      Lopussa kun hän totesi, että inhoaa elokuvien seksikohtauksia, minä hurrasin mielessäni, koska koen samalla tavalla ilman että kyse olisi estyneisyydestä.

      Poista

Jari Tervo, Aamen

Kun olin lukenut pari lukua Jari Tervon romaania Aamen , aloin nähdä sen näyttämöllä, samantyyppisenä runsaana tykityksenä kuin Pirkk...