perjantai 11. maaliskuuta 2016

Toni Morrison & Slade Morrison: Please, Louise - Nobel-kirjailija kirjoittaa lapsille



Please, Louise on  tärkeä kirja. Se kertoo siitä, miten lapsi löytää kirjojen maailman. Se on myös ylistys kirjastoille. 

Kirjan on kirjoittanut vuonna 2014 Nobel-kirjailija Toni Morrison yhdessä kuvataiteita ja musiikkia opiskelleen taiteilijapoikansa Sladen kanssa.


On sadepäivä, ja Louisella on tylsää sisällä. Hän lähtee kävelylle. Louise-parka pelkää kaikenlaista turhaan, koska hänellä ei ole oikein tietoa asioista. 

Please, Louise, please, please.
Things are not always what they seem.
If you are sometimes lonely or sometimes sad,
know that the world is big but not so bad.

Louise pelkää puiston puita, pientä koiraa, katusoittajaa ja autiotaloa. Hän kavahtaa isoa lintua huomaamatta, että sehän voisi olla sadun kultainen kotka. Voi sinua Louise! Please Louise!

The sky is gray now but not for long. 
after the rain, birds break into song.
Please, Louise, please, please.
There's nothing hiding in those trees. 

Sheets of rain, black clouds, thunder.
Hurry! Find a roof to get under!

Is that a bird of prey from which you'd better run?
or an eagle of gold when touched by the sun?


Sade ajaa Louisen kirjastoon - ja lopun voitte arvata! 
Louise löytää uskolliset ystävät, kirjat, eikä ole sen jälkeen enää koskaan yksin. Hän ahmii yhdellä istumalla tietoa ja satuja, jännitystä, surua ja iloa. Hän uppoutuu merirosvotarinoihin, delfiinien maailmaan, leijonan pennun eksymiseen ja emon ikävään. Hän tutkii kanavien kaupunkia, Venetsiaa, ja prinsessoiden elämää.  


Kirjan alussa on kaksi omistuskirjoitusta. 
Toni Morrison omistaa kirjan kaikille maailman kirjastovirkailijoille. 
Kuvittaja Shadra Strickland omistaa kirjan muutamalle nimellä mainitulle henkilölle. 

Shadra Strickland on menestynyt kuvittaja ja kuvataiteiden opettaja. Hän on mukana mm. vuonna 2009 julkaistussa mustan ihmisoikeusliikkeen pioneereista kertovassa kirjassa Our Children Can Soar. Mikä ihana nimi! "Soar" tarkoittaa liidellä nousta korkeuksiin kuin lintu. "Meidän lapsillamme siivet kantaa" olisi tavanomainen käännös. Voisi keksiä omaperäisemmän. 
Please, Louise löytyi AdLibriksestä. Innostuin tilaamaan Amazonista tämän Our Children Can Soar sekä  Morrisonin ja poikansa toisen yhteisen lastenkirjan The Book of Mean People 1999 ja vielä Barack Obaman tyttärilleen 2005 kirjoittaman kirjemuotoisen lastenkirjan Of Thee I Sing.   

Morrison on mustien kirjailija. Tämä kirja on kuitenkin kaikille lapsille. Strickland on piirtänyt Louisen viisaasti monitaustaisen näköiseksi. Hän voisi olla aasialais- afrikkalais-kaukasialais-alkuperäis-amerikkalainen tai suomalainen Liisa. Voi kun joku suomentaisi tämän ihastuttavan kirjan meidän lapsillemme!

Minä harjoittelin Louisen tarinan itselleni suomeksi niin, että pystyn lukemaan sen joka kerta samalla tavalla (lapsille tärkeä asia) lapsenlapsille, joista pieninkin on jo löytänyt lukemisen ja kirjoittamisen maailman. 

Takaisin Louisen tarinaan. 
Pitkän kirjastopäivän päätteeksi Louise astuu aurinkoon, nukenrattaat täynnä kirjoja ja pari vielä kainalossa. 

Fear and sadness - where did they go?
Louise doesn't care. Louise doesn't know.

She can understand what she feels,
since books can teach and please Louise.



8 kommenttia:

  1. Ihanalta kuulostaa. Voi kun joku äkkäisi suomentaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on todella ihana. Runomuoto on vaativa käännöksessä, mutta ei sen luulisi olevan ylivoimainen.
      Mietin, mihin Morrisonin moniosaaja-poika on osallistunut, kun kuvittaja kirjassa on erikseen.
      Hän on ilmeisesti rakentanut tekstin yhdessä äitinsä kanssa ja tarkistanut runojen rytmiä, muusikko kun on.

      Poista
  2. Symppis totta tosiaan! Kaunis kuvitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niin symppis, että olisin halunnut kirjoittaa tähän koko tekstin. Ne runot peloista mm. ovat hienoja, katusoittajaan voisi tutustua eikä pinkoa katsomatta ohi - kaikki elämän rikkaus, minkä pelkääminen peittää - ja sitten se valtava mielikuvituksen maailma, jonka kirjat avaavat.

      Kuvista pohdin, millä väreillä ne on toteutettu, näyttäisi olevan pääosin liituvärejä, mutta osa kuvista näyttää akvarelleilta.

      Poista
  3. Onpa herttainen kirja ja kauniita kuvia.
    Olin ekaluokkalainen, kun opettaja vei meidät tutustumaan kirjastoon, joka oli koulurakennuksessa. Sen jälkeen sain sitten lainata itselleni omat lukukirjat ja tehtäväkirjat tunnille. Kirjastosta tuli tosi tärkeä paikka ja käyn ainakin kaksi kertaa viikossa kirjastossa ja kirjakaupoissa joka viikko.
    Elokuviakin katsellessa tulee katseltua kirjastot ja kirjat tarkkaan tai kirjakaupat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pääsin kunnolla kirjastoon vasta oppikoululaisena eli 10 vanhasta eteenpäin, kun löysin Pomarkun kirkonkylän kirjaston. Kansakoulussa oli jonkinlainen kirjasto koulun yhteydessä, mutta ne kirjat olivat huonoja, turhan opettavaisia.
      Teininä seisoskelin pysäkillä runokirjaa lukien, haikeana. Taisin vähän diivailla; tulee mieleen nuori Melender sellaisena kuin hän kuvaa itsensä kirjassaan "yhden hengen orgiat". ;)

      Poista
  4. Hei Marjatta! Omituista. Nuo sanat, joita tuolla olet lainannut kirjasta, sopisivat minullekin. niin olen lapsi mieleltäni. Tuleeko sinusta koskaan aikuista! on minulle vihaisena joskus joku huutanut.
    - Ei taida tulla, olen vastannut.

    VastaaPoista
  5. No just! Siksihän tämä kirja onkin niin hyvä, koska se sopii yhtä hyvin aikuisen elämään. Joskus sataa ja on näköalatonta, mutta taide auttaa huomaamaan, että elämässä paljon muutakin kuin se harmaa päivä ja että siitäkin löytyy kaikenlaista, kun katsoo pelotta vähän tarkemmin ympärilleen.

    Liisu, hyvä että nostit esiin tämän!
    Valoisaa sunnuntaita pikku Liisulle ja itselleni pikku Maijulle!

    VastaaPoista

Teatteria suomalaisuudesta 1, Pesärikko

Pesärikko, käsiohjelma Olen nähnyt vähällä aikaa kaksi näytelmää, joissa on tarkasteltu suomalaisuutta, Pesärikon Kotkan kaupunginteat...