Jenni Kirves, Aino Sibelius - Ihmeellinen olento

 Hyvä Aino!

Meidän syntymävuosissamme on eroa lähes 70 vuotta. Sinä synnyit 1871 ja elit pitkän iän, lähes 100-vuotiaaksi. Kun Sinä kuolit 1969, minä pääsin ylioppilaaksi. 
Oma isoäitini Alma Josefina syntyi myös 1800-luvun lopulla, vähän Sinua myöhemmin.

Isoäitini oli torpparin tytär ja sinä aristokraatti, kuvernöörin tytär. Isoäitini, Korpelan mamma, oli vahva nainen. Hänen ensimmäinen aviomiehensä teloitettiin punakaartilaisena Suomen kansalaissodassa, ja tästä avioliitosta syntynyt poika kuoli Talvisodassa. Mammani oli mentävä nopeasti uudestaan naimisiin, tarvittiinhan torppaan isäntä, jonka kanssa yhdessä torppa sitten lunastettiin omaksi ja alettiin raivata peltoja ja hankkia lisää karjaa. 
Mamma sai papan, Juho Arvidin, kanssa kaksi lasta. Minä olen hänen pojantyttärensä. 
Lapsuudessani mamma hallitsi ja määräsi. Hänelle ei tullut mieleenkään sanoa Juholle, että tyytyy vähään, kuten sinä sanot kirjeissäsi Jannelle. Tämä taisi johtua yhteiskuntaluokasta. Alemmissa yhteiskuntaluokissa oli enemmän tasa-arvoa. 
Mammalla ei ollut koskaan 'mystillistä oloa', kuten Sinä, Aino, kutsut masennusjaksojasi. Hänellä ei varmaan olisi edes ollut mitään nimeä mahdolliselle alakulolleen.

Kun tarkastelen Sinun elämääsi ja oman mammani elämää, minun on sanottava, että  olisin mieluummin nuori Korpelan Alma kuin nuori Aino Järnefelt. 

Sinun elämästäsi kirjoittanut tutkija Jenni Kirves on antanut kirjalleen nimen Ihmeellinen olento. Olen pahoillani, mutta minun on sanottava, että en pidä Sinua niin ihmeellisenä, mutta tunnen sympatiaa Sinua kohtaan.

Ainon ajatukset naisen asemasta olivat jo monien aikalaistenkin mielestä konservatiivisia, koska hänen mielestään vaimon tärkein tehtävä oli seisoa miehensä rinnalla ja mahdollistaa tämän työ. Samoilla linjoilla oli myös Janne, joka kirjoitti 8. joulukuuta 1890 Ainolleen:"Älä Sinä rakas ystävä vaivaa suloista päätäsi itsenäisyysajatuksilla. Sinunkaltaisesi tytön pitää vain rakastaa ja olla onnellinen, pitää hyvä huoli itsestään ja oppia odottamisen taito." Ainolla oli kuitenkin vaikeuksia täyttää miehensä vaatimuksia ja olla aina iloinen. Usein hän itki valtoimenaan ja oli surumielinen.

Sinun miehesi Janne, josta kehittyi kuuluisa säveltäjä Jean Sibelius, katsoi oikeudekseen lähteä aika ajoin kotoa melankolista vaimoa ja perhe-elämää pakoon asumaan muualle Suomessa ja pitkiksi ajoiksi ulkomaille hakemaan virikkeitä. Myös rankka juopottelu oli aivan välttämätöntä luomistyön onnistumiseksi. Hän jätti Sinut raskaana monen lapsen kanssa yksin kotiin ja lähetti päiväkausia kestävältä juopporeissultaan lapun, jossa kertoi olevansa 'mieltäkiinnittävässä keskustelussa' ja palailevansa kotiin 'vähitellen'. Juopporeissut alkoivat jo vaikuttaa apurahoihinkin, varsinkin kun taiteilijakaveri Akseli Gallen-Kallela ikuisti miehesi muiden taiteilijajuoppojen mukana kuuluisaan tauluunsa Symposion. Sinä kärsit yksinäisyydestä, yritit ymmärtää ja ohjailla miestäsi oikeaan suuntaan.
Tiedätkö, Aino, 2000-luvun taiteilijaisät laittavat perheelle päivällisen ja kuskaavat lapsiaan harrastuksiin. Narsisteja on edelleen, mutta 'viftaamista' (juopottelureissuja) on vaikeaa perustella taiteen edellytykseksi.  

Seurusteluaikana miehesi, silloin salakihlattu, joutui jäämään Wieniin hoidettavaksi sukupuolitaudin vuoksi. Ystäväpiiri keräsi rahaa sairaalalaskuun ja potilas myi jopa osan vaatteistaan päästäksen morsiamensa luo, Sinun luoksesi, jonka piti hänen mielestään olla 'puhdas kuin lumi'. 
Miehesi tunnusti aluksi kierreltyään Sinulle kirjeissään kaiken, koska tiesi Sinun arvostavan rehellisyyttä. Hän selitteli, että näin onkin parempi.
Mies antautuu täydellisimmin kun on kokenut jotakin. Usko pois -!Minä olen nyt kaikessa luonnollinen.
Voi miten sukupuolisuus olikaan vaikeaa ennen ehkäisyä.  

Aino Sibelius, 1894
Daniel Nyblin/ Museovirasto

Mitäpä Sinä Aino toivoit avioliitolta?

Voi voi, kuinka minä tulen olemaan kovasti onnellinen sitten, kun saan olla sinun luonasi, ja sinä teet työtä. En minä tule sinua häiritsemään, kyllä minä osaan olla hyvin hiljaa, ja opin puhumaan vain silloin kun sinä tahdot, enkä koskaan silloin kun sinä et tahdo. Eikö niin rakas Janne? Minun on niin vaikea kuulla sitä, että sinun täytyy rahoista huolehtia. Se on niin hirmuisen väärin maailman puolelta.

Voi, Janne kulta, kuinka minä ylpeilen sinusta. Sinä olet se mies, jota voi ihailla siihen määrään asti, että oma olento on "tyhjä", ettei omaa olentoa ollenkaan ole, vaan koko elämä ja kaikki on sinun, ja sen mielellään antaa sinulle, ja uhraisi vaikka mitä. 

Sinä pidit huolta, että säveltäjällä oli keskittymisrauha. Opetit tyttärennekin hiljaisiksi. Perheessänne oli ajan tyylin mukaan palvelijoita. Sinä pidit kotikoulua, teit käsitöitä, hoidit intohimoisesti puutarhaa, jossa sinulla oli yksi seudun ensimmäisiä kasvihuoneita, ja tapasit muita Tuusulan taitelijayhteisön rouvia. Teit välillä käännöstöitä ja puhtaaksikirjoitusta. Sinun työsi ei ollut tärkeää, se oli vain tarpeen velkojen maksuun. 

Sinulla oli onnelliset hetkesi. 
Olet sanonut, että parhaita vuosia olivat ne seitsemän, jolloin Janne lääkärien pelottelemana oli kokonaan ilman alkoholia ja tupakkaa. 
Teillä oli miehesi kanssa eroottinen suhde, sekään ei ollut aina selviö aikasi avioliitoissa. 
Janne piti Sinua sellaisena kuin hänen itsensä olisi pitänyt olla. Hänen jäämistöistään löytyi lappunen, jossa luki vapisevalla käsialalla "Aino on suuri".

Elämääsi tutkinut ja lukuisan määrän kirjeenvaihtoasi lukenut tutkija Kirves sanoo, että Sinua ei voi tarkastella nykypäivän feministisestä näkökulmasta, koska Sinä et tuntenut olevasi alistettu. 
Sinä valitsit jo nuorena elämäntehtäväksesi miehesi nerouden tukemisen, mutta et halunnut tulla kutsutuksi muusaksi. Et pitänyt siitä, kun Janne kutsui sinua kirjeissään "rakkahimmaksi", koska sana kuulosti teennäiseltä. 

Elit miehesi kuoleman jälkeen vielä 12 hyvää vuotta. Seuranasi oli kaksi uskollista kotiapulaista, ja tyttäresi sekä heidän lapsensa vierailivat usein luonasi. 

Palatakseni omaan mammaani, hän eli vanhuuden viimeiset vuotensa vanhainkodissa, tyytyväisenä siitä, että pääsi vihdoinkin vapaaksi kodinhoidosta, johon joutui päävastuulliseksi toisen kerran kuusikymppisenä miniänsä, minun äitini, kuoltua nuorena. Muistan, miten vierailin katsomassa mammaa. Siellä hän keskusteli muiden vanhojen naisten kanssa oleskelutilassa, puheensorinaa ja naurua. Pappa makasi silloin halvaantuneena samassa talossa, erittäin tyytyväinen vanhus hänkin. 
Teillä oli siis molemmilla, Sinulla Aino ja Alma Korpelalla, mukavat ja sosiaaliset loppuvuodet. 

Aino, olen vieraillut kodissasi Ainolassa ja käynyt sen alueella olevalla haudallasi. 

Olen myös nähnyt elokuvan Sibelius, jossa ohjaaja Timo Koivusalo kuvaa Sinun ja miehesi elämää. Minä pidin tästä elokuvasta kovasti, vaikka se ei ollutkaan kriitikkojen mieleen. Musiikkihan on siinä valtavaa, kyllä Sinä Aino tuit neroa. Erityisesti pidän kohtauksesta, jossa vanha Janne katsoo hellan ääressä seisovaa kumaraa Ainoa ja siirtyy muistelemaan nuoruuden lemmen hetkeä Ainolan pihassa.
Tällaisista hetkistä hän haaveili vuosikymmeniä aiemmin kirjeessään näin: Kuule yksi asia ihan kuiskaten: Voiko Aino antaa Jannelle semmoinen yö kun se viimeinen vaikka Janne on ruma ja vanha mutta kun se rakastaa kultaa.

Koti kuin laiva
Tytär Katarina Ilves on sanonut, että Ainolan purjelaivassa liikuttiin
flyygelin määräämään sunntaan:"Isä hoiteli purjeita ja äiti istui
peräsimessä."

Mai on myös kirjoittanut hyvin tästä kirjasta Kirjasähkökäyrä-blogissa.