maanantai 14. heinäkuuta 2014

Eeva Kilpi, Kuolinsiivous (2012), kiitoskirjeeni kirjailijalle




Hyvä Eeva Kilpi!
 
Siivosit niin hyvin, että minäkin tein kirjaasi lukiessa oivalluksen tai pari. 

Rivissä kuollaan
mutta ei ikäjärjestyksessä ja pohdiskellaan miksi.
opitaan sairauksien nimiä,
tervehditään oireita,
tuttuja jo kaikki:
Kun ehtisi siivota sitä ennen.
(Huokaus.)
Kun jaksaisi.
Onkohan se edes mahdollista.
(Ote LOKAKUU -runosta)

Kirjassasi on hieno rakenne: muistiinpanoja ja runoja lähes kolmenkymmenen vuoden ajalta napakasti liitettyinä vuoden kiertoon niin, että olet kirjannut joihinkin päiviin muistiinpanojasi eri vuosilta ja joskus lisännyt nykyhetken kommentin ’Miksiköhän minä noin ajattelin?’. Kun yhtenä vuonna hehkutat omaa rooliasi taistelijana ja näkijänä, niin toisena toteat ’Taas hybris-kohtaus!’, ja kun vuonna 1993 huomaat, että puhut yksin eläinten puolesta, voitkin vuonna 2000 sanoa ’Ei enää ole näin!’.

 26.2. Tiistai klo 8.40 Meidän vanhojen vanhuus on tämän ajan rikkautta. Että on elossa ihmisiä, jotka itse muistavat sotia edeltäneen ajan ja ovat kokeneet historiamme rajut ajat ja vaihtelut, kokeneet hädän, ahdistuksen, surun ja selviytymisen. Kokeneet koti-ikävän ja jaksaneet elää siitä huolimatta. Muisti on rikkautta. Se lahjoittaa meille historian kaikkine tuskallisine kokemuksineen, se neuvoo meitä tulevaisuuden suhteen ja lujittaa persoonallisuuttamme. Muisti on sekä ihmiskunnan että yksilön kulttuurin ydin. (2002)

Olen lukenut useita hienoja romaanejasi. Käsittelet ainakin seuraavia teemoja: luonto, eläinten oikeudet, politiikka, evakkous, erakkous, ihmissuhteiden vaikeus, erotiikka oma luonne ja kirjailijuus.
 
Tämä kirja käsittelee myös vanhuutta ja on eräänlainen sovinnonteko. Toteat, että sinua eivät ole hyväksyneet muut kuin isäsi, lapsenlapset ja ehkä yksi rakastettu, mutta yrität ymmärtää kärsimättömiä poikiasi ja olet oppinut ymmärtämään myös edesmennyttä äitiäsi ja aviomiestäsi. 

29.11. Riemu täyttää mieleni:
minä en ole onnistunut pilaamaan lapsiani!
He ovat välttäneet kasvatukseni.
kiitoksia, poikani,
te vapautatte minut syyllisyydestä,
erinomaiset miehet.
Minä: onnellinen äiti.
(1993)

5.7. On kaipaus:
jokainen elää kaipauksena
kahden sukupolven ajan,
jotkut kolmen.

Äitini, isäni, poikani.

Olen muisto vanhemmistani,
olen kaipaus, jossa poikani elää.
(1998)

Muistelet vanhempiesi luonteita, isän ja äidin sanontoja, äidin tarvetta riidellä, minkä nyt tajuat olleen läheisyyteen pyrkimistä. Äitisi koki sovun ja rauhan kalseaksi tunteettomuudeksi. Olette olleet kaikki kolmessa sukupolvessa vaativia toisianne kohtaan. 

Tein sen oivalluksen kirjaasi lukiessa, että huoli saattaa pilata ihmissuhteet lähimpiin taakse- sekä eteenpäin, vaikka se onkin rakkautta. Lähimpiin sukulaisiin pitäisi suhtautua kuten ystäviin, uteliaana ja avoimena, ei suitsien.

Minäkin olen ollut vaativa ja kärsimätön oman isäni suhteen. Kun hän sen jälkeen, kun hänet lähes yhdeksänkymppisenä oli ryöstetty ikävällä tavalla nöyryyttäen, ilmoitti minulle tapahtuneesta leikkisästi ’mut on ny sitte ryöstettyki’, niin mitä tein minä: aloin naama vakavana motkottaa turvalaitteiden hankkimisesta ja keskustaan ihmisten ilmoille muuttamisesta. Huoli tuli päällimmäiseksi ja syyllisyys (mitä minustakin ajatellaan, kun annan isälleni tapahtua tällaista!), vaikka minun olisi pitänyt ihailla isäni itsehillintää. Hän oli tarkoituksella valinnut tämän kertomistavan, niin että minä en kantaisi huolta hänestä, luonnossa viihtyvästä yksineläjästä (kuten sinä, Eeva Kilpi), vanhasta sotajermusta. Ryöstäjien uhatessa ja uhitellessa isää "eikös äijä pelkää", hän oli todennut puhelimen johto kaulansa ympärillä, että kyllä hän pelon tietää, onhan hän ollut Vuosalmen taisteluissa. Minä ajattelin silloin, että ei olisi kannattanut ärsyttää arvaamattomia tyyppejä; nyt ajattelen, että isäni oli urhea ja nujersi arvokkuudellaan roskasakin. 

Ja sitten nuorempi polvi. Tämä oivallus on, kuten äskeinenkin, kypsynyt mielessäni jo jonkin aikaa, ja sinun kirjaasi tallettamasi mietteet, Eeva Kilpi, vahvistivat asian: minun ei tarvitse kantaa huolta omista pojistani. Olen tajunnut, että he osaavat kaikki asiat minua paremmin, lukuun ottamatta silitystä, joka on minun lempikotipuuhiani. En siis enää soita aikuisille perheellisille miehille ja kysele, onko huomattu, että sää on muuttunut ja tarvitaan pitkät kalsarit. Ja kun annan elämänohjeita, annan ne ehdotuksina.   

22.6. Kirkko pakotti Galilein peruuttamaan oppinsa (1633)

Sunnuntai. ihmiskeskeisyys on yhtä suuri erehdys kuin käsitys, että maapallo on maailmankaikkeuden keskus.
(1985)   
                                                                                                                                                                              
18.2. Tiistaipäivä. Olen saavuttanut 75 vuoden iän (2003)

Perjantai. ”Kyllä minä haluaisin sinua, vaikka olisit 18-vuotias”, mies sanoo. (2005)

Haluaisin esitellä yhä lisää sitaatteja kirjastasi. Tekstisi on niin tiivistä, että sen joka sana on tärkeä. Muutama ajatus kirjailijana olemisesta vielä.
·    Kirjoittaminen on mielikuvituksen ahneutta.
·    Kirjoittaminen on eräs yritys signeerata maailmankuvansa omakseen.
·    Kirjat ovat parasta mitä olen aikaansaanut - lapseni on luonto
     synnyttänyt.
·    Kas, siinä selitys miksi minusta tuli kirjailija: että saan omistaa edes ne  
     kirjat jotka itse kirjoitan.
·    On kirjoitettava vain silloin kun on valmis panemaan itsensä alttiiksi.

Sen sinä olet tehnyt, pannut itsesi alttiiksi hauskalla ironisella tavalla, mikä näkyy kirjasi ilkikurisessa nimessäkin. Et sinä mitään kuolinsiivousta vielä tee! Olet eroottinen nainen ja kettutyttö; sinä kirjoitat vielä paljon lisää, sinä olet ahne kirjoittamaan.
Paitsi kantaaottava, olet myös nuorekas ja lyyrinen.


KESÄKUU

Linnut kylpevät minussa,
sudenkorennot risteilevät ylläni,
hirvet juovat minua.


Olen auerta.
Olen hämärää.
Olen pilvi jonka lampi hengittää syliinsä.


Olen haihtumisillani.

Sada minut alas, ihminen.


Kiitos hyvästä kirjasta, Eeva Kilpi!
Terveisin, lukijasi Marjatta Mentula

                ..............................................................................






Eeva Kilven kuva on kirjan kannen sisäsivulta. Hänen esikoisteoksensa Noidanlukko on vuodelta 1959 ja viimeisin, Kuolinsiivous, vuodelta 2012.
Mikä pitkä ura!



P.S. Blogger on temppuillut ja iskenyt postaukseeni hulluja välejä. Tätä lopun tyhjää en pysty poistamaan. Käytä, Hyvä Lukija, se mietiskelyyn, kiitos!                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                     

16 kommenttia:

  1. Pitää hankkia tuo kirja. Olen Kilven lukija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja on täyttä tavaraa. Katso vielä postauksen loppu, lisäsin kirjailijan kuvan!

      Poista
  2. Jälleen upea, ajatuksia herättävä postaus... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Milla! Kilpi kirjoittaa niin upeasti, että teki mieli jäljentää koko kirja tähän.

      Poista
  3. Marjatta, nyt mää kuolen: Tämä oli niin ihanaa...Minulla on jossain, ehkä Lumikarpalossa joku ihana runo Eeva Kilveltä, se on sellainen, joka kolahtaa aina vain....Ja nyt tuo viimeinen runo on kuin ilmaa, jota hengitän. Sehän on siis tästä kirjasa Kuolinsiivous? Aion ostaa tämän teoksen! Kiitos sinun♥

    "Olen lukenut useita hienoja romaanejasi. Käsittelet ainakin seuraavia teemoja: luonto, eläinten oikeudet, politiikka, evakkous, erakkous, ihmissuhteiden vaikeus, erotiikka oma luonne ja kirjailijuus." Kaikki mitä tässä mainitset kiinnostaa minua, mutta tänään kun puhuin Sesse Koiviston kanssa, hän erityisesti mainitsi eläinsuojelijaystävänään Eeva Kilven: Telepatiaa?

    Kauniisti kirjoitit suoraan Kilvelle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena!

      Kyllä, Kilvellä on Kuolinsiivouksessa joka kuukaudelle oma runonsa, kaikki kauniita. Nämä ilmeisesti ovat ihan tuoreita, koska niissä ei ole mitään päivämäärää.

      Kilpi on kirjoittanut paljon muussakin tuotannossaan luonnon puolesta ja niin, että se kolahtaa. Ei ihme, että Sesse Koivisto on maininnut hänet eläinten suojelijana.

      Poista
  4. Runot vaikuttavat ihan kivoilta. Ei sellaista maailmallista vaikeaselkoisuutta kuin nykyään toisin paikoin tapaa. Voisi olla ihan lukukelpoinen kirja.

    Valitsemasi kerrontatapa on mukavan omaperäinen. Oman elämän sattumusten yhdistäminen runojen vastaaviin kuvauksiin sopii mainiosti tämänkaltaiseen henkilökohtaiseen kiitoskirjeeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kilven runot ovat selkeitä proosarunoja, luontorunot lyyrisiä, hyvin luettavia.

      Olen kerran aiemmin kirjoittanut kirjeen kirjailijalle, Sarianna Vaaralle hänen kirjastaan Huomenkellotyttö. Silloinkin se vain tuntui sopivalta muodolta, koska siitä löytyi yhtymäkohtia omaan elämään. Ja minähän en oikein osaakaan kirjoittaa viileän objektiivisesti - tai sitten en viitsi kirjoittaa niistä lukemistani teoksista, jotka eivät sivua omaa elämää.

      Poista
  5. Hieno, koskettava kirje kirjailijalle! Osaat pukea sanoiksi kirjan tuomat oivallukset, jotka tuntuvat kovin viisailta! Haluan ehdottomasti lukea tämän kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Elina! Tämä on oikea pieni, suuri - ja viisas - kirja: 117 sivua, mutta vaikutukseltaan ihan kuin niitä olisi satamäärin. Kirjassa ei ole mitään turhaa.




      Poista
  6. Hieno kirjoitus! Minä olen lukenut Kilpeä aivan liian vähän. Myös tämä on lukematta, mutta aikomuksissa kyllä. Kilvessä on jotakin todella, todella tenhoavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja!
      Kilpi on niin avoin. "On kirjoitettava vain silloin kun on valmis panemaan itsensä alttiiksi". Hän tuo esiin kärsimättömyytensä ja monet ristiriitaisuutensa, mikä tekee hänestä kiinnostavan persoonan. Minä olen lukenut kirjoja, joissa hän kertoo kesänvietostaan yksin mökillä, Naisen päiväkirja ja Kesä ja keski-ikäinen nainen tulevat mieleen ja hyvin eroottinen Tamara. Runokirjoista muistuu mieleen ainakin Animalia. Hänellä on myös esseekirja Ihmisen ääni -sarjassa.

      Poista
  7. Tämä on hieno!

    Minullekin kirja oli elämys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuntuu, että en malttaisi millään palauttaa tätä helmeä kirjastoon. Pitää varmaan ostaa kirja itselle. Oikeastaan vain sellaisia kirjoja kannattaakin ostaa, jotka on hyväksi havainnut.

      Poista
  8. Kiitos huippujutusta, Marjatta Mentula!
    Terveisin, lukijasi Inna Vaara.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Inna! Tiedän, että sinä pidät tästä kirjasta.

      Poista

Toinen tuntematon

Toinen tuntematon (2017) syntyi, kun viestintätoimisto Ellun Kanat Kirsi Pihan johdolla ja  WSOY ryhtyivät yhteistyöhön tavoitt...