Millaista on olla somalityttönä ja -naisena Suomessa? Siihen antaa vastauksen Suomen ensimmäinen somalitaustainen kirjailija Nura Farah tänä vuonna julkaistussa novellikirjassaan Lumimaa.
Farah on aiemmin kirjoittanut kaksi paimentolaisnaisten asemasta kertovaa romaania. Aavikon tyttäret (2014) sijoittuu 40- 60 -lukujen Somaliaan ja Aurinkotyttö (2019) 70-luvulle.
Lumimaa kertoo nykypäivästä ja vaikeista tilanteista Somaliasta tulleiden maahanmuuttajien, varsinkin naisten, suomalaisessa arjessa.
Jo novellien nimet kertovat, mistä somalityttö kärsii: Kun missään ei ole rauhassa, Muukalainen omassa kodissa, Teikäläiset...
Nämä asiat eivät ole uusia. Me tiedämme, että koti vaatii maahanmuuttajalta eri asioita kuin ympäröivä maailma. Nuoria revitään kahteen suuntaan.
Kun tyttö pääsee kassatyöntekijäksi markettiin, esimies neuvoo häntä ottamaan huivin pois, mutta kun joku omasta yhteisöstä näkee hänet hiukset paljaina ja myymässä olutta, hän tietää, että työpaikka saa jäädä.
Kun kotona poltetaan suitsukkeita, naapurit tiputtavat postiluukusta valituksia sietämätttömästä hajusta ja perheen nuoret tuulettavat kouluvaatteitaan parvekkeella, etteivät joutuisi hajun vuoksi kiusatuiksi.
"Meidän profeettamme käytti suitsuketta", hooyo puuskahti. "Sinä taidat luulla itsesi suomalaiseksi, yrität unohtaa alkuperäsi ja meidän tapamme", hooyo lisäsi.
Äiti oli hyvä ihminen, hän yritti parhaansa mukaan kasvattaa lapsilaumaansa käytännössä yksin. Sillä aabbe, isä, harrasti kahviloissa istumista. Kun hän saapui iltaisin kotiin, hän vaati, että kaikki olisivat hiljaa. Häntä ei saanut häiritä. Läksyissä hän ei osannut auttaa, mutta vaati, että koulussa piti menestyä. Kun Sharmake oli saanut huonoja numeroita, aabbe oli piiskannut häntä vyöllä.
Ehkä eniten pihalla ja neuvonnan tarpeessa maahanmuuttajaperheissä ovat isät. Heidän asemansa ja arvovaltansa on mennyttä. Heillä ei pakolaisina ole enää mitään tekemistä toisin kuin naisilla, joilla perheestä huolehtiminen jatkuu kuten ennenkin, nyt vain uusissa olosuhteissa.
"Eräällä on uudet kengät", Pia huomasi.
Fardousa suoristi jalat eteensä, vilkaisi Pian suuntaan. Hannakin kiinnitti katseensa hänen kenkiinsä.
Fardousa oli hiljaa. Aina kun hän avasi suunsa, joku pilkkasi häntä ja sanoi opettele suomea. Kengät oli hankittu alennusmyynnistä.
"Mun faija haluaisi muuttua somaliksi, koska ne saa kaikkea", sanoi Pia huvittuneena. "Asunnot, autot ja uudet vaatteet suoraan valtiolta!"
Pärjätäkseen kodin ulkopuolella somalinuoren, erityisesti tytön, on opeteltava valehtelemaan. Sama koskee kaikkia ahtaista ympyröistä, esim. uskonnollisista lahkoista, ponnistavia. On oltava nokkela ja pidettävä yllä kahta persoonallisuutta, yhtä kotona ja toista ulkomaailmassa. Psyykkisiltä voimavaroiltaan vahvalta, itsenäiseltä nuorelta tämäkin onnistuu, mutta kaikki eivät missään ihmisyhteisössä ole sellaisia.
Osa tämän kirja kertomuksista ei ole kaunokirjallisesti kovin viimeisteltyjä, joissain juonirunko olisi kaivannut ympärilleen lisää tekstiä.
Näen Nura Farahin kirjan annin sen sisällössä. Nämä tarinat lisäävät ymmärtämystä.
Kirja herättää myös kysymyksen, voitaisiinko kotouttamisessa tehdä jotain enemmän ja paremmin ja voitaisiinko sitä jatkaa pitempään.
Nura Farah tunnetaan myös feministinä. Ennen olisin sanonut, että se on yksinomaan hyvä asia, mutta nykyään en enää tiedä, mitä asioita suomalainen feminismi ajaa. Kannattaako siinä olla mukana?
Minusta on alkanut näyttää siltä, että näkyvin feminismi meillä yrittää hörhöilevässä pinnallisuudessaan peittää asioihin keskittyvän feminismin.
Feminismin nimissä tapahtuu kaikenlaista tyhmää, mm omien alastonkuvien myymistä OnlyFansissa ja epäterveellisten vatsamakkaroiden suosittelemista normaalina ilmiönä.
Pyydän, lopettakaa kaiken naisten tekemän, typeryyksienkin, nimeäminen feministiseksi ja rohkeaksi. Pyydän, keskittykää olennaiseen. (En tiedä, keneltä pyydän - niiltä äänekkäiltä feminismi-sanan väärinkäyttäjiltä ilmeisesti.)
Maahanmuuttajanaisten asioiden ajaminen on yksi olennaisimmista tehtävistä.
Joskus epäkohtiin puuttumattomuutta selitellään kulttuuripiirteiden kunnioittamisella. Se ei ole kulttuuripiirre, että aabbe piiskaa Sharmakea, kun ei hämmennykseltään osaa tyttärensä kanssa sen paremmin olla, eikä mikään sellainen kulttuuripiirrekään ole säilyttämisen arvoinen, jossa vahingoitetaan toista ihmistä.
PS Katsokaa Miki Liukkosen sarjan Miki Liukkonen, sivullinen kakkoskauden jakso 5 Katseen kohde (löytyy YleAreenasta). Siinä vihreä feministi Iris Flinkkilä ja mediapersoona Iida Ketola kertovat miksi myyvät kuviaan kehonsa eri osista yksityisasiakkaille. Iris Flinkkilä sanoo, että hänelle tämä työ on aktivismin muoto.
Siis...!? Tämä esimerkkinä ja selvennyksenä siitä, miten feminismin nimissä voidaan nykyään tehdä mitä tahansa.
Kiitos kirjan esittelystä! Tämän otan ehdottomasti lukulistalleni, se on tärkeä jo työnikin puolesta :)
VastaaPoistaNäissä novelleissa on erilaisia nuoria, niitäkin joilla menee huonosti. Suomalaisten ennakkoluulot ovat esillä vahvasti ja ärsyttävästi.
PoistaKirja on varmaan hyvä ja tilanteet osin tuttujakin, jos työssäsi kohtaat maahanmuuttajia.
Tämä on varmaan aika lailla sukupolvikysymys. Nykyfeminismiin kuuluu vahvasti ajatus siitä, että naisen ruumis kuuluu vain naiselle ja hän saa tehdä sillä mitä haluaa, vaikka sitten myydä. En itse näe ongelmaa niin kauan kun kyse on oikeustoimikelpoisista ihmisistä, jotka ymmärtävät myös haittapuolet.
VastaaPoistaNura Farah kiinnostaa minua. Hänen kirjoituksensa Laila Hietamiehen Hiljaisuudesta oli koskettava. Hän pakolaistaustaisena samastui voimakkaasti evakoihin. Tämä mainittu kirjoitus löytyy Saara Turusen ja Petra Maisosen toimittamasta teoksesta Suurteokset. Erittäin suositeltava kirja!
Eiköhän feminismiin ole aina kuulunut se, että omistaa itsensä eikä anna kenenkään määrätä omaan kehoon liittyvistä asioista. Mietin vain, että tähänkö sitä vapautta nyt sitten halutaan käyttää. Tästä korkeatasoisesta sisällöntuottamisestako (pakko olla hieman ironinen, kun olen niin hämmästynyt!) kaikki miesten määräysvallassa olleet ovat haaveilleet ja nyt pääsevät toteuttamaan itseään?
PoistaKun tämmöisestä kaupankäynnistä (ostatko kuvan pepustani, 100 e tai varpaistani 50 e) tehdään normaalia ja tavoiteltavaa julkkisinfluenssereiden avulla, niin sepä onkin sitten kaikkien fiksujen tyttöjen toiveammatti. Eikö jostain tätä muistuttavasta ole ennen yritetty pelastaa tyttöjä koulutuksella... vai muistanko väärin... että tytöt voisivat tehdä muutakin, käyttää älyään?
Tuossa lopussa mainitsemassani ohjelmassa toinen naisista sanoo, että OnlyFans -toiminta olisi huonompi homma, jos sitä joutuu tekemään rahapulassa, mutta aktivismin muotona jees. Hmh... ???
Olen lukenut tuon Suurteoksia-antologian. Nura Farahin kirjoitus oli hyvä, samoin moni muu essee, mutta kirjan johdannon epämääräinen kaanonkritiikki (että kirjallisuuden kaanonin voisi noin vain rakentaa alusta uudelleen) ja naisten turha uhriuttaminen häiritsivät minua. Tasokas esseekokoelma kirjallisuudessa vaikuttaneilta ja parhaillaan vaikuttavilta naisilta, mutta alku väittää, että naisia ei noteerata.
Minua alkoi kiinnostaa nuo Nurahin aiemmin somalipaimentolaisista kirjoittamat romaanit. Jotenkin ne tuntuvat tutuilta, mutta olen ilmeisesti lukenut jotain samaan aihepiiriin kuuluvaa.
Korjaan sijamuodon: Tasokas esseekokelema kirjallisuudessa v a i k u t t a n e i s t a ja parhaillaan vaikuttavilta naisilta...
PoistaTämä yhteiskunta ja koko maailma on ihan sekaisin monella tavalla. Yksi on juuri tämä feminismi, josta kirjoitit niin osuvasti.
VastaaPoistaJoo, en saata ymmärtää, miten tasa-arvo edistyy näillä keinoilla mistä nykyään näen puhuttavan feministisinä.
PoistaFeminismi ja OnlyFans ovat minusta vastakohtia, ja feministinen puhe miehisestä katseesta paheksuttavana asiana samalla kun näitä kehonosakuvia kaupitellaan kuulostaa yhtä järjettömältä kuin Putinin puheet siitä, että sota on rauhaa ja Venäjä puolustautuu lännen uhkaa vastaan.
Luettu on ja sanonpa, että herätti paljon ajatuksia. Koska olen saanut suht tasa-arvoisen kasvatuksen ja koulutuksen sekä ollut työelämässä koko aikuisiän, somalikulttuuri vaikuttaa minusta olevan hyvin vanhanaikainen ja miesten alistama esim. kertomuksessa, missä puhutellaan kirjailijaa ja yritetään määrätä mitä hän saa ja mitä hän ei saa kirjoittaa. Suorastaan pelottava oli kertomus, jossa nuoret vietiin somalialaiseen sisäoppilaitokseen. T. Mai Laakso
VastaaPoistaMinusta tämä kertomus Kirjailija, jonka mainitset on ehkä paras tämän kirjan kertomuksista. Päättelen, että siinä on varmaan paljon myös Farahin itsensä kokemaa.
PoistaKun esikoiskirjailija Iman lähtee kirjansa esittelykiertueelle, hän kohtaa monenlaista yleisöä. Jotkut kysyjät ovat niin ennakkoluuloisia, yleistäviä ja intiimeihin asioihin puuttuvia, että Imanin on moneen kertaan selitettävä, että hänen romaanihenkilönsä eivät ole jokaisen somalin kuva, vaan yksilöitä ja että hän kertoo menneestä ajasta.
Klaanisukulaisten varoittelut tuntuvat tämän jälkeen jopa oikeutetuilta. "He unohtavat meidän hyvät tyypit."
Vanhoillisempien mielestä Iman on liian länsimaistunut kirjoittamaan somalien asioista ja jotkut muistavat jopa, että Somaliassa oli turvallista ja kaikki hyvin.
Tilanne huvittaa Imania ja hän päättää, että jatkaa kirjoittamalla yhtä rehelllisesti kuin ennenkin yhtään itseään rajoittamatta.
Tuo kertomus, jossa äiti vie tytön Somaliaan "oppimaan tavoille" on myös hyvä. Kouluista on Suomessa kadonnut "liian villejä" tyttöjä Somaliaan eri pituisiksi ajoiksi. Kiva juttu oli se, että tässä kansainväisessä käytöskoulussa tytöt löytävät kohtalotovereita ja voivat punoa juonia, miten teeskennellä katuvaa ja kiltiksi oppinutta, että pääsee takaisin kotiin.
Onneksi tyttöjä ei sentään viedä Somaliaan naitettavaksi. Muistan tositapauksen, jossa brittiteinit, sisarukset, kaapattiin puolisoiksi yhtä nuorille pojille jonnekin täysin primitiivisiin oloihin vuoristoon, josta toinen karkasi lapsineen monen vuoden kuluttua ja toinen jäi. Paikka ei ollut Somaliassa, vaan olisko ollut Afganistanissa.
Vakavia havaintoja jutussasi taas kerran. Kiitos herättelystä, sillä itse en näillä näkymin etsi esittelemäsi laatuista luettavaa. Miki Liukkosta olen kuitenkin seurannut.
VastaaPoistaMiki Liukkosen sarja on minusta yllättävän hyvä. Liukkonen antaa haastateltavien puhua ja on hellyttävän kömpelö ja vaivautunut roolissaan. Hyviä haastateltavia ja aiheita, joista haluaa tietää enemmän. Edelliseltä tuotantokaudelta jäi mieleeni mm Antti Nylén ja Kelet.
PoistaMM
VastaaPoistahyvä kun Sinä naisena vähän hanttiin lyöt, miehenä minun on vaiettava, vaikka joskus mieleni minun tekevi...
Kiertäen kaartaen taisin käsitellä Farahin kirjaa Kirjavinkeissä vasta.
Joo, olisi kiva olla aina samaa mieltä ja nyökytellä kaikille ilmiöille ja mielipidejohtajien hehkuttamille asioille, mutta rehellisyydessäni uiskentelen vastarannan kiiskenä.
PoistaUskon, että kaikille naisten tasa-arvoa menneinä vuosikymmeninä ajaneille naisille ja miehille nykyinen feministinen keskustelu on suuri pettymys.
Olit kirjoittanut hyvin. Harmi, ettei Kirjavinkkeihin voi enää kommentoida.
Se Värisuoja-tarina, jonka mainitset on myös hyvä. Fahad, joka ehkä lyhyen työaikansa vuoksi on siellä ensimmäisissä karsittavissa YT-neuvottelujen alkaessa saa työkavereilta osakseen epäilyä suosimisesta. Hyvin aidontuntuisia hahmoja ja dialogia.
Mietin tuota somalien hajua/tuoksua. Onko siitä suitsukkeen polttamisesta niin vaikea luopua, ettei edes astmaattinen lapsi saa äitiään lopettamaan sisäilman pilaamista?
Olen meidän seudulla huomannut, että läheskään kaikki somalit eivät tuoksu itämaiselta. Meidän talossa asui yhteen aikaan nuori nainen, jonka kaikissa tavaroissa oli tämä tuoksu. Vietin hänen kanssaan jouluaaton pesemällä vaatteita koneellisen toisensa perään, kun kävi ilmi, että hänen koneensa oli ollut rikki pitkään. Juttelimme kaikesta. Kerran kysyin häneltä, miksi hän kietoo nätin farkkuasunsa päälle ison "lakanan", eikö ole kömpelö nousta bussiin, kun toinen käsi pitää sitä kangasta, toisessa on laukku ja korttikin pitää leimata (hänellä ei ollut mitään ompeleita näissä kaavuissa, vain isoja kankaanpaloja) ja hän vastasi, että kyllä on kömpelöä, mutta joku heikäläinen voisi moittia, jos sitä vartalon ääriviivat häivyttävää kangasta ei olisi.
Aatonaaton eikä aaton, hyvänen aika. Aattoon ei mahdu mikään pyykkisouvi.
PoistaNo jopas on taas kiinnostava teos, kiitos! En ole noita Mikin juttujakaan katsonut vielä yhtään, kiinnostavia aiheita siellä. Nyt hakemaan postista lisää kirjoja, joita en ehdi lukea! 😂👌Hilduria sun muuta kerääntyi koriin...
VastaaPoistaHyvä kumminkin, että on kirjoja varalla ja odottamassa. :)
PoistaSinulla lienee kirjoittamisessa hyvä vauhti päällä.
Rämön tunnen vain joistain Islanti-aiheisista lehtijutuista.