Kaikki muuttuu paremmaksi (2010)

Tämä kirja on syntynyt jatkona videolle, joka ensiesitettiin TEDx -tapahtumassa Helsingissä 4.11. 2010. Tämä tapahtuma on tullut meille USA:sta, jossa se on saanut alkunsa jo vuonna 1984. Kyseessä on konferenssibrändi (technology, entertainment, design) jonka tarkoituksena on nostaa esiin ja levittää ideoita eri aloilta, ei vain noilta, jotka esiintyvät nimen lyhenteessä. Ennen Helsingin tapahtumaa TED toteutettiin Vuokatissa 2009.

Video on kahdeksanminuuttinen puhuvien päiden sarja. Siinä esiintyvät henkilöt ovat pääosin homoja, jotka vakuuttavat nuorille seksuaalisuuttaan etsiville ja sen kipeästi löytäneille, että kaikki muuttuu paremmaksi, kunhan jaksat odottaa. Videolla on myös muuutamia heteroja julkisuuden henkilöitä. Tuija Brax esiintyy hillitysti, mutta Alexander Stubbin moninkertainen vakuuttelu ”Minä lupaan” kuulostaa koomiselta. Miten hän voi luvata mitään? Hänen pitäisi vähintään toimia todella pontevasti tasavertaisen avioliitolain puolesta tällaisten vakuuttelujen jälkeen.

Ensiesityksensä jälkeen Kaikki muuttuu paremmaksi -video näytettiin viikon sisällä kaikilla suomalaisilla televisiokanavilla. 

Kaikki muuttuu paremmaksi -kirjassa on Jari Tervon esipuheen jälkeen 57 ihmisen kirjoitus. Suurin osa kertoo omasta kokemuksestaan homona tai muun valtavirrasta poikkeavan seksuaalisuuden omaavana. Joukossa on myös muutama lähi-ihmisen kuvaus omaisensa kokemuksista. Yhteisenä teemana näissä on vakuuttelu: älä tee itsemurhaa, älä lannistu, minä olen kokenut saman kuin sinä ja tiedän, että kaikki muuttuu paremmaksi. 

Yläasteikä on kirjoitusten mukaan kaikkein pahin. Samoin uskonnollisessa yhteisössä kasvaminen erilaisena nuorena. 

    Vasta nuoruus ja teini-ikä toivat mukanaan tuskastuttavan rimpuilun. Yläaste oli synkeää aikaa. Ihmisten väliset suhteet alkoivat kiemuroitua, kaikkialla oli jännitteitä. Lähestyminen ei ollutkaan enää helppoa, ja kaikki tuntuivat sulkeutuvan omaan kuoreensa pohtimaan omia suuria muutoksiaan ja elämänagstiaan. (Ilai Lehto, 22, Joensuu)

   

Helpottavinta on ollut huomata, että aikuisilla seksuaalisuus on luonnollisempi ja vapaampi käsite kuin teini-ikäisillä. Aikuisena on mahdollista omistaa oma suuntautumisensa ja tehdä siitä omannäköisensä. (Saga Riihinen, 21, Espoo)

Joku kirjoittajista on suunnitellut, että hukuttautuu mereen mieluummin kuin paljastuu lähipiirilleen erilaiseksi ja pettymykseksi. Muutama muu kirjoittaja on harkinnut muuttoa ulkomaille seksuaalipakolaiseksi. 

Oras Tynkkynen ihmettelee, miksi homoja toisin kuin heteroja vaaditaan julkisesti paljastamaan, puhkianalysoimaan ja raportoimaan seksuaalinen identiteettinsä.

Minulle homous ei ole koskaan ollut asia, jota pitäisi sen paremmin salailla kuin julistaakaan. Kyllä, olen homo. Mutta olen myös mies, vihreä, tamperelainen, kasvissyöjä, vetäytyvä luonne. En ole seksuaalisuuteni; olen minä. (Oras Tynkkynen, 33, Tampere)

Kirjan tarinoita lukiessa nousi mieleen ikäviä kuvia: Pentti Oinonen eduskunnassa paasaamassa, miten nykyään pitäisi saada jo avioitua hauvelin kanssa; muutama muu poliitikko paneelikeskustelussa vänkäämässä, että saa olla homo hiljaa sisimmässään, mutta ei käytännössä, oikeassa elämässä; yleisönosastokirjoituksia, joissa kerrotaan kyllästytyn homojen olemiseen näkyvillä, joka paikassa.  
Niin kauan homojen on oltava esillä, näkyvästi ja paljon – ja muiden heidän tukenaan – kun tasa-arvoa ei ole saavutettu. Ja tottakai myös sen jälkeen, aina. Mustien orjuudesta USA:ssa kirjoitetaan edelleen kirjoja. Se on historiallinen vaihe. Toivottavasti joskus päästään seksuaalisen suuntautumisen perusteella tapahtuvassa syrjinnässä edes sellaiseen vaiheeseen, että se on lain osalta historiaa. 

     En mitään muuta toivo, kuin että sinä jaksaisit tämän päivän ja vielä yhden sen jälkeen. Olet tärkeä, ja me tarvitsemme sinua. Vastavirtaan uiminen on raskasta, mutta voimasi kasvavat joka vedolla. Huomaat vielä, että jotkut muutkin uivat samaan suuntaan.
     Jossain vaiheessa virta loppuu kokonaan ja kaikki voivat polskia samassa vedessä ilman että mihinkään suuntaan on raskasta uida.
(Kaija Papu, 30, Tampere)

Kaikki muuttuu paremmaksi -kirjoitukset ovat silmiä avaavia, mutta lukevatko niitä ne, joiden silmät ovat kiinni tai näkevät viistoon? Jos lukevat, ymmärtävätkö lukemansa vai näkevätkö edelleen hauveleita?

Jari Tervon esipuhe on mahtava. Hän käsittelee kirkon saivartelua, saako siunata vaiko vain rukoilla. Hän toteaa kirjan tarinoiden näyttävän, että moderniksi hyvinvointivaltioksi väitetyssä Suomessa on täysin mahdollista vainota nuoria ihmisiä heidän rakkaudenkaipuunsa vuoksi. Lopuksi hän kannustaa yhteistoimintaan. Hyvä Jari Tervo! Hieno, humaani esipuhe!

    Hiljainen vastarinta on parempaa kuin mykkä alistuminen, mutta tehokkainta on kuitenkin korottaa ääntään ja kertoa tarinansa, selviytymistarinansa. Yksinlaulun voi tukahduttaa, mutta kuorolaulu pakottaa kuuntelemaan.