lauantai 6. heinäkuuta 2024

P. Mustapäätä lukemassa Eino Leinon päivänä 2024

 

Kuva Tiina/Kirjaluotsi


Hyvää Eino Leinon, runon ja suven päivää!
  
P. Mustapää (1899 - 1973) on yksi ikiaikaisia mielirunoilijoitani.
Olen näemmä rakastunut hänen runoihinsa jo lukiolaisena 60-luvun lopussa. En olisi muistanut, ellen olisi nähnyt hyllyssäni tätä kirjaa ja ryhtynyt kummastelemaan silloisia koulutytön alleviivauksiani ja merkintöjäni.
WSOY:n Kirjallisuutta kouluille -sarjassa julkaistiin kymmeniä klassikkoteoksia suomalaisilta ja ulkomaisilta kirjailijoilta Juhani Ahosta ja Helvi Juvosesta Molièreen ja Karen Blixeniin.



Olisin halunnut kuvata tämän kirjan ruiskaunokkikimpun kanssa, mutta en
löytänyt ruiskaunokkeja, vaikka kävin monessa paikassa niitä etsimässä.
Koulukasvistostanikaan en tätä Centaurea cyanusta löytänyt, joten tyydyin
kasvikirjaan kuvausrekvisiittana. 


P. Mustapään runoja (1967) on kirjallisuudentutkija Maunu Niinistön kokoama kattava teos, jossa on runoja Mustapään kaikista siihen mennessä julkaistuista kokoelmista.

Kaikilla on heikko kohtansa.
minulla myös: laadin lauluja.
Särjin siteet. Uudet siteet punon.
Yhä uuden kirjoittelen runon.
 
(ensimmäinen säkeistö runosta Tasangot)

P. Mustapää on taiteilijanimi, jonka takana on Martti Haavio, tiedemies, folkloristi ja akateemikko.
P. Mustapää oli modernisti ja oman tiensä kulkija.
Toisin kuin silloinen eksotiikkaa, eurooppalaisuutta ja koneromantiikkaa korostava nuorten kirjailijoiden ryhmä, Tulenkantajat, hän keskittyi perinteisen suomalaisen kansanrunon maailmaan ja käyttää runoissaan kansanrunouden keinoja, kuten säetoistoa, arkaismeja ja kronikkatyyliä. Monissa runoissa on kansansatujen naiiviutta, mutta lapsekkaan muodon takana vakavampia kerroksia.

Monet P. Mustapään runoista ovat monelle tuttuja lauluina, joita eri säveltäjät ovat tulkinneet omalla tavallaan: Tein lasinkuultavan laulun... Vain pieni kansanlaulu, ja sanoja ei ole ollenkaan... Olet kaunis, Marguerita

Läkkiseppä Lindblad on hahmo, jonka kautta P. Mustapää kertoo elämästä, hurmaantumisen hetkistä, alakulosta, nuoruudesta ja vanhuudesta, kesän autuudesta ja kuolemasta, joka saapuu syksyn myötä.  
Lindbladin rakastumisen kuvaus on niin riemukasta, että siinä voi kuulla lintujen laulun ja tuntea auringon ihollaan. Lindblad on kuin karsinastaan laitumelle päästetty niittykukkien seassa kirmaileva vasikka.

Tämän proosallisesti sanoa voi,
Mutta samalla Siionin musiikki soi,
Ja hietatöyryllä Kidronin ojan
Voi nähdä laulavan keruubipojan,
ja yrttitarhassa Jerikon
punaruusu kukkaan puhjennut on. 
Niin: ruumiillisesti on Lindblad tässä
tuvan keskelle siirtymässä.
Vaan sielu on riemuiten kohonnut maasta
ja nauttii hurmasta autuaasta.

(viimeinen säkeistö runosta, Aamulypsyn aikaan, jossa Lindblad on juuri löytänyt ovenraosta lattialleen heitetyn rakkauskirjeen) 

Mitkä ovat mielirunojani P. Mustapäältä? Monikin.

Tällä kertaa ihastuin pitkään kronikkaan Dominus Krabbe, jossa kuusi eri henkilöä kertoo haudastaan nousseen pappi Krabben ja tämän hevosen karmeasta näyttäytymisestä. Runossa on huumoria ja hienoja toistoja eri henkilöiden kuvauksissa ratsastajasta, jolla on "silmät jäiset ja tylyt". Syntinen, aikanaan työstään erotettu Krabbe karauttaa saarnastuolin asti ja saa aikaan seurakunnassa hurmiotilan, joka on verrattavissa pohjoisen lahkolaiseuroista kerrottuihin rajuihin kohtauksiin.
P. Mustapää kiihdyttää tässä runossa tekstinsä valtavaan laukkaan, jossa saa nauttia sekä rytmistä että vanhahtavasta sanastosta.

Ja silloin kummitus lopetti. Emme nähneet enää häntä.
Hän oli riuska ja kippura ja paksu ja pienenläntä, 
oli leuassa pikkuinen piikkiparta ja jalassa pieksunhylyt,
kuten sakariston taulussa. Ja silmät jäiset ja tylyt.

(keskeltä kronikkaa)

Viimeisestä illasta on aivan toisenlainen runo, niin hyväätekevän haikea ja niin romanttinen. Rakastavaisten on erottava - jostain syystä. Olen aina ajatellut, että he ovat eri säätyä eivätkä siksi voi enää tavata toisiaan. Mieheni sanoi, että hän on ajatellut jäähyväisten syynä olevan sotaan lähtö.

Istuimme kahden tanssilavan luona.
Ja sinä olit kalpea ja kaunis.
Ja hehkui pihlajassa lyhty tanssilavan luona. 
Ja viulu yksin soitti, viulu soitti:
       Olet kaunis, Marguerita
(ensimmäinen säkeistö)
        
Ja tämä, miten kaunis, miten tosi, runo nimeltä Muisto

Se, jonka saimme, tuskin saimme ensinkään, 
Ja kadotettu tuskin poissa on.
Hyväili päivä ohimoitasi 
ja yhä hyväilee.
Ja kuitenkin, kun katson, yö on tullut
ja sumun kosteus on niemen yllä
ja vesilintu eilinen
on vaiti taikka kauas lentänyt.  


Tämän runohaasteen on pannut alulle Anki. Toisia runoista tänään kirjoittaneita löytyy hänen bloginsa koontipostauksesta täältä


8 kommenttia:

  1. Kiitos taas kirjoituksestasi, Marjatta!
    Kerronpa minulle syvästi mieleen jääneestä runomuistosta. Olin teini-ikäinen kloppi, kun meitä tuli tapaamaan Raimo. Hän oli sukulaismiehiä, tunnettu erikoisena tyyppinä, joka ei työpaikoissa pitkään pysynyt ja oli ahkera maailmanparantaja puheissaan.
    Kahvit saatuaan hän otti esiin ruskeasta salkustaan kirjan ja alkoi lukea sitä ääneen meidän olohuoneessa. Raimolla oli aika hiljainen, mutta intensiivinen ääni. Tekstiä alkoi tulla:
    ’Kerran, kun ma raukeasti tutkin keskiyöhön asti
    kirjaa, jossa polvet menneet seuloo salatietojaan,
    kuului koputusta jostain, havahtuin ja päätä nostain
    mietin, liekö kammioistain ääni moinen tullutkaan.
    Ulkona kai seisoo joku oveani kolkuttain,
    myöhä vieras on se vain.’
    Heti ensi säkeestä olin lumoutunut. Jotenkin runo imaisi. Raimo luki loppuun koko pitkän tekstin. Väreet juoksivat pitkin selkää, kun Raimo luki: Korppi huus: "Ei milloinkaan."
    Kun seuraavan kerran kävin kunnan kirjastolla, löysin Edgar Alan Poen kirjan ’Korppi ja kultakuoriainen.’ Kun itse luin Korppi-runoa, se ei enää tehonnut ihan yhtä hurjasti kuin Raimon lukemana.
    P. Mustapäästä tulee mieleeni Kaj Chydeniuksen säveltämät ja Eino Grönin komeasti tulkitsemat runot ’Viimeisestä illasta’ ja ’Kyläkahvilan edessä’.
    Niissä on molemmissa toteutumatonta rakkautta ja kaipuun tuskaa. Jotenkin yhdistän ne sotaan. Sodan aikoina moni rakkaus särkyi tai jäi kokonaan toteutumatta.
    Hyvää loppukesää!
    t. manu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ollut mieleenjäävä tilanne tuo runon kuunteleminen.
      Korppi on myyttinen lintu, ja eikös se ilkkunutkin tuossa, ettei sille kysymyksiä esittänyt mies enää milloinkaan kohtaa menetettyä rakastettuaan, ei edes tuonpuoleisessa, mikä ajatus oli ollut hänen lohtunsa.

      Kyllä sota varmaan on vaikuttanut P. Mustapään tuotantoon paljonkin. Nuo kaipuurunot ovat kauniita.
      Myös Ruiskukkia-runossa, joka on inspiroinut kirjan kannen tekijää (nimeä ei löydy) on aiheena sota. Sotilaat riipivät kypäriinsä ruiskukkia muistellen "kotokylän taivasta, niin sinistä, ja mustaa multaa peltojen, kotoisten peltojen" ja moni myös kaatuu tulituksessa sinne ruiskukkien sekaan.

      Sinulle myös hyviä kesäisiä päiviä, Manu!

      Poista
  2. Olen lukenut Martti Haavion ja Elsa Enäjärvi-Haavion kirjeenvaihdon, mitä niitä onkaan monta paksua kirjaa. Jotenkin itsekseni paheksuin Haavion suhdetta Aale Tynniin. Eikö Elsa enää kelvannut muusaksi, viiden lapsen äitinä ja perheenemäntänä…
    t. Sirpa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi joi, minä en tiedä mitään näistä yksityisasioista. Joskus käy näin, surullista kaikille osapuolille.

      Olen lukenut tyttären Katarina Eskolan yhdessä Satu Koskimiehen kanssa kokoamia 50-luvun tyttöjen ja teinien päiväkirjoja, Katarina silloin vielä sukunimeltään Haavio.
      Noita vanhempien kirjeenvaihtokirjoja en ole lukenut.

      Poista
  3. P. Mustapää on jäänyt itselleni vieraammaksi todennäköisesti siksi, että hän menehtyi vuosikymmeniä ennen syntymääni. Mielenkiintoisia otteita ja hyvä valinta runohaasteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Kauheaa, vilkaisin hänen syntymä- ja kuolinvuottaan, kuollut minun ikäisenäni - heh, nuorena ihmisenä.

      Poista
  4. Luen mielelläni runoja, varsinkin Leinon, Harmajan, Tynnin, Mustapään, Sarkian runoja.
    Mustapään runoista minulle on varsin tuttu Muisto. Se on runovihossanikin, johon olen mieluisimmat runot koonnut., eniten Harmajan, sekä Sarkian runoja. Minua viehättää heidän runoissaan ikävä, kaipaus, unohdus ja surukin.
    Uudempaa runoutta kyllä luen, esim. Runo-Kaarina-kilpailun runoutta.
    Kouluajoilta muistuu mieleen äidinkielen tunneilta Sanan mahti kirjat, jotka ovat yhä lukemistonani.
    Ensimmäinen runokirja hyllyssämme oli ja on Eeva Kilven Laulu rakkaudesta. Se saatiin häälahjana.
    HYvä kirjoituksesi tähän runohaasteeseen. Sai miettimään omaa suhdettani runouteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kirjasarja on minulle tuntematon. Oli meillä kyllä silloin koulussa hyvä kirjallisuuden opetus. Oppiaine taisi olla nimeltään "äidinkieli ja kirjallisuus", tuntimääriä en muista, mutta paljon luettiin, opittiin kirjallisuuden lajeja ja innostuttiin lukemaan vapaa-ajallakin.
      Ainekirjoitus oli aina jännittävää. Saako aikaiseksi hyvän aineen? Luetaanko se ääneen? Heh, blogikirjoittelu taitaa ollakin jatkumoa sille...

      Minäkin luen kaiken aikaa myös uusia runoja.
      Parhaillaan yöpöydälläni on Paul Austerin kokoelma Collected Poems. Olin ajatellut kirjoittaa siitä, mutta koin P. Mustapään helpommaksi, ja onhan suomen kieli tietysti tärkeää Eino Leinon päivänä.
      P. Mustapään runoissa on samaa riemun ja alakulon vaihtelua kuin Eino Leinolla, sen unohdin kirjoittaa tuonne tekstiini.

      Poista