tiistai 2. heinäkuuta 2024

Matti Kuusela, Journalisti - Toisenlainen toimittaja

 


Onpa mielenkiintoiset kannet tässä Matti Kuuselan muistelmateoksessa.
Kirjan nimi Journalisti jatkuu etukannen taitteessa, jossa on myös juttureissulla 2015 Ukrainan Nikopolissa otettu kuva, jossa Kuusela kävelee ohi sinikeltaiseksi maalatun Leninin patsaan.
Kustantajan saatesanoissa 4.2.2024 kustannustoimittaja Marko Vesterbacka kehottaa kurkistamaan myös suojapaperin sisäpuolelle, jossa on lisää kuvia, mutta minä en voi sitä tehdä, koska kirjaston kirjassa suojapaperi on kestävyyssyistä teipattu kiinni. Haluan vielä nähdä nuo kuvat!
Kirja on Warelia-kustantamon julkaisema, kannen on suunnitellut Markku Yli-Erkkilä ja taitavan, ilmavaksi suunnitellun taiton on tehnyt Mikko Ylinen.

Takaliepeessä on kirjailijan esittely:


Matti Kuuselan tyyli on tiivistä ja napakkaa. Kustannustoimittaja kertookin pyytäneensä lisää ja vakuuttaneensa, että kyllä mahtuu, nyt ei tarvitse laskea merkkimääriä. 
Kuusela on pitänyt kuvaajia erittäin tärkeinä työkavereinaan ja olisi halunnut kuvia ripoteltavan sinne tänne kuten lehtijutuissakin, mutta ne koottiin kuitenkin etupäässä pariin kuvaliitteeseen, niin että sanojen voima korostuu. 
Kuusela kiittää erityisesti kahta kuvaajaa, Raine Lehtorantaa ja edesmennyttä Carina Appelinia.

Olin lukenut hänen juttujaan yhtä kauan kuin hän oli niitä Aamulehteen kirjoittanut. Ensin urheilujuttuja, sitten kulttuurijuttuja ja mihinkään luokituksiin mahtumattomia mattijuttuja, toisaalta aina yllätyksellisiä, toisaalta tutun toisteisia. Ajan mittaan hänestä oli tullut lehden levikkialueella se toimittaja, jonka takia koko lehteä tilataan. 
(ote Kustantajan saatesanoista)

Kun luen ensimmäisen luvun otsikkotiivistelmän, olen ihastuksissani ja tiedän, että pääsen mukaan seikkailuihin, kuten takakannessa luvataan.
Pojan elämää - näin menetin sylin ja Jumalan ja melkein kuolin, mutta urheilu, nyrkit tai mielikuvitus pelastivat oikealle tielle. 



Nuoruuden perhekuvissa näkyy onnellinen lapsiperhe ja lopuksi kuviin ilmestyy lapsenlapsi Vilma Vadelma, joka on papalle kaikki kaikessa.
Hetkistä tytön kanssa syntyi juttusarja Papan elämää. Kuusela on muutoinkin taitava kirjoittamaan lapsista. Hän kirjoitti mm. laajan juttusarjan päiväkodeista viettäen jokaisessa kohteessa kaksi päivää aamusta iltaan.


MILLOIN OLEN OLLUT TYÖSSÄNI onnellisimmillani?
    Helppo vastata: istuessani päiväkodin leikkihuoneen sopuisassa nurkassa odottamassa, että kello tulisi vihdoin kahdeksan ja aamupiiri alkaisi.

Kuusela on opiskellut humanistisia aineita sosiologiaa, kasvatustiedettä ja kirjallisuutta keskittyen afrikkalaiseen romaanikirjallisuuteen. Kesken jääneessä gradussaan hän perehtyi erityisesti nigerialaiseen Wole Soyinkaan, mikä johti hänet urheilutoimituksesta kulttuurin puolelle ja erikoisiin matkakohteisiin. 

Koska kyseessä on journalistinen omaelämäkerta saamme lukea Kuuselan pohdintoja omista journalistisista periaatteistaan.
Kirjailija Tahar Ben Jellounin romaani Seitsemäs portti sai hänet luopumaan selkeästi ja lopullisesti kaikesta ilkeilevästä kritiikistä, jota hän oli aiemmin ihaillut joittenkin toimittajien tyylikeinona. 
Aids-potilaiden keskellä Etiopiassa hän omaksuu valokuvaajansa Raine Lehtorannan kanssa sellaisen periaatteen, että he kunnioittavat ihmisten surua, eivät kuvaa kuolevia ja kerjäläisiä vaan suhtautuvat kaikkiin kuvattaviinsa arvokkaasti ja kysyvät aina kuvausluvan ja henkilöiden nimen. 

Media oli aina näyttänyt, kuinka Afrikassa kuollaan. Me näyttäisimme kuinka siellä eletään.

Jos jahtaat eroja, jäät kiinni kliseeseen, jos löydät yhtäläisyyksiä, pääset kiinni ihmiseen.


Kuusela näkee journalismin kulta-ajan jääneen taakse, kun lehdissä alettiin karsia kulttuuriosastoja. Aamulehdessäkin lakkautettiin omat elokuva- ja näyttelyarviot sekä tietokirjallisuuden kritiikki ja kaunokirjallisuuden arvosteluja vähennettiin murto-osaan, kaikki tämä kuuden vuoden sisällä 2017 - 2023. Katsottiin, että ne eivät saaneet klikkauksia, mutta Kuusela selittää sen niin, että kulttuurin ystävät lukivat paperilehteä ja laskuri laski vai digilukijat.
Surressaan kulttuurin likvidointia Aamulehdessä Kuusela luettelee pitkän listan toimittajia, jotka tekivät lehdestä Hesariakin suuremman. Hän kertoo myös kenen päätoimittajan toimesta lehden taso heikkeni ja toivoo nykyiseltä päätoimittajalta uudenlaista otetta. 


   Elääkseen sanomalehden pitää opettaa, ilahduttaa ja liikuttaa. Ja juuri näissä tehtävissä monipuolinen, sivistynyt ja rohkea kulttuuriosasto on aina ollut Aamulehden valtti.
   Tai siis oli. 

Juuri nyt omaperäinen ja pitkä kirjoittaminen olisi ehdottomasti paras konsti pitää lukijat kiinni sanomalehdessä.
   Tekoäly hoitaa kyllä klikkijutut ja koeotsikot julki varmasti pätevästi ja verrattoman halvalla mutta sellaisella kliinisyydellä ja kyynisyydellä, ettei lukijan sielussa tapahdu mitään. 

Onko Kuusela tinkimättömyydessään liian rehellinen? Siksikö hänen kirjansa sai aikaan mitätöintikampanjan, jossa hänen juttujaan alettiin tarkastaa "sepitteiden" osoittamiseksi?

Hän on joutunut puhutteluun rehellisyytensä vuoksi myös työaikanaan.
Räväkkä juttu Attendosta sai päätoimittajan estämään sen julkaisun paperilehdessä. Nyt se on printattuna tässä kirjassa. 
Yksi Kuuselan jutuista sai langettavan tuomion JSN:ssä otsikon sanavalintojen vuoksi. Hän meni ottamaan selvää, millaisia ovat Sortavalan maksulliset naiset ja näytti jutussaan miten sanavalinnoilla luodaan stereotypioita ja vihaa. Hän myös osoitti, miten Marina halusi säilyttää arvokkuutensa eikä kertonut tarinaansa mistään hinnasta. Tuomiossa tuijotettiin sanoja, joilla jutun teho luotiin. 


Kuuselan toinen kritiikin kohde, Helsinki-kupla, on myös saattanut ärsyttää joitain herkkähipiäisiä tahoja. Kuusela on huomannut, että Ylen keskusteluohjelmissa kuvitellaan, että vain Helsingissä asuvilla on jotain tärkeää sanottavaa ja vain Helsingissä tapahtuu mitään tärkeää.
Tästä kirjoittaessa Kuusela jopa rikkoo periaatettaan ironian välttämisestä. 


    Ja arvaatteko mitä: myös maakunnan toimittajat uskaltavat kirjoittautua hotelliin ja nukkua siellä yönsä  ja kiiruhtaa ihan itse Pasilaan meikattaviksi. 
    Aika velikultia!

Äskeisessä sitaatissa on myös esimerkki siitä, mistä Kuuselaa "sepitteiden" lisäksi on moitittu. Hän on siteerannut jutuissaan tunnettuja teoksia mainitsematta lähdettä. - Siis, Tuntematon sotilashan loppuu siihen, kun sota on ohi, miehet nukkuvat metsässä auringon katsellessa heitä hyväntahtoisesti, aika velikultia. Eikö tällaisia "kulttuurisia silmäniskuja" sitten  käytä muutkin? Joku hoksaa joku ei.
Tyyli kärsii, jos kaikki selitetään. 
 

Eräs lukijoiden ikisuosikki Kuuselan jutuista, kertomus hänen pienen koiransa Armin viimeisestä päivästä, sekin kokonaan tässä kirjassa, johtaa hänet kirjoittamaan jutun pohjalta näytelmän Koira tahtoo taivaalle


Äitienpäiväjutussa 2014 Kuusela haastatteli kahta runoilijaa


Kirjan lopussa Kuusela kertoo kahdestatoista hulluimmasta jutustaan, joissa mahdollisuudentaju syrjäyttää todellisuudentajun. Hän oli lukenut kaiken edellä kirjoittamansa ja ahdistunut, koska huomasi että jotain tärkeää puuttuu: ovelaa leikinlaskua, lempeää hymyilyä, itseironiaa,  riehakasta epäonnistumisissa piehtarointia...  "Tulin viime tingassa tyhmyyksiini."
  

Kuuselan kirjan julkaisun jälkeen, jotkut tahot vetosivat nykyiseen päätoimittajaan Sanna Keskiseen, koska olivat huomanneet Kuuselan "tunnustavan" kirjassa, että oli keksinyt "sepitettä" ainakin kolmeen juttuunsa. 
Aamulehti tilasi selvityksen mediatutkija Maria Lassila-Merisalolta, joka luki 607 Kuuselan lehtijuttua ja tuli siihen tulokseen, että noin viidessä prosentissa jutuista on huomautettavaa. Nyt ne jutut on kai palautettu Aamulehden sivuille selityksin varustettuna. 
Niissä jutuissa, mitä tässä kirjassa on ei minun mielestäni ole mitään epäselvyyttä siitä, mikä on totta ja mikä ei. Aion kyllä vielä kirjautua Aamulehteen ja käydä lukemassa lisää. 
Kohtaaminen ja keskustelu Eeva-Liisa Mannerin kanssa on fantasiaa, jonka ujo ihailija kuvittelee. Olen lukenut tämän jutun kokonaan jo aiemmin ja hämmästellyt valehtelusyytöstä. Tyyli muuttuu asiaproosasta runokieleen niin selvästi, että ei voi erehtyä, jos on vähänkään lukutaitoa. 
Kun Taškentissa ei enää juoksentele hevosia, niin toimittaja kuuntelee mitä autot kertovat omistajistaan. Kuuntelee - autoja. 
Kolmatta kyseenalaistettua tarinaa en nyt muista. Sekö jossa soutukaverin käsi liukenee ja muuttuu airoksi? Sepitettä! No, tottakai, ei tällaista ole mainittu koskaan lääketieteen historiassa.  
Kuusela matkustaa myös Plutoon ja pyytää kuollutta runoilijaa Juhani Peltosta lähettämään hänelle matkakirjeen Taivaasta.    

Helsingin Sanomien jutussa 19.6. toimittaja Sara Harju kirjoittaa seuraavasti:"Selvityksen tehnyt tutkija Maria Lassila-Merisalo toteaa, ettei löytänyt merkkejä siitä, että Kuusela olisi tahallaan valehdellut jutuissaan. Sen sijaan Kuusela on kokenut juttujen sepitteelliset sisällöt leikiksi lukijan kanssa."
Tahallaan valehdellut - tämähän on aivan huippulapsellista! 

Jään miettimään, miten pysäyttää lukutaidon heikentyminen.
Tämä "totuuden" tinkaaminen on merkki jostain vakavasta puutteesta tekstilajien ymmärtämisessä.
Ellei se sitten tosiaan ole vain tekosyy ja muiden lyttäämissyiden peittelyä. 

Onko kirjan otsikon "toisenlainen" liian provosoiva termi? Eikö nykyään saa olla toisenlainen, esim. parempi kuin muut, ettei kenellekään tule paha mieli?   
 



18 kommenttia:

  1. Siinäpä kommentti! Suosittelen julkaisemaan sen isossa lehdessä, että omituinen ajojahti näyttäytyisi kirkkaassa valossa eikä enää saisi jatkoa ihan äkkiä.
    Muistelen, kuinka Kangasalan vuosina päivä alkoi Aamulehden lukemisella. Kulttuurisivuista syvennyin erityisesti Erkka Lehtolan ja Matti Kuuselan juttuihin. Luin aina myös leffakritiikit, joista monet olivat Matti Apusen kirjoittamia. Visiitillä toimituksessa katselin kerran leffafriikin vaivaantunutta nuorta selkää, kun meitä parveili iso ryhmä hänen takanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan lukeneeni jostain näitä Tampereen kulttuuri-ihmisten kirjoituksia, olisko niitä ostettu muihinkin lehtiin.
      Sinä onnekas olet lukenut Aamulehteä sen ollessa parhaimmillaan.

      No, nythän on nostettu vastuuseen myös Kuuselan esimiehiä (kaikki hyvin menestyneitä), jotka "sallivat" moiset sepittelyt. On puhuttu paheksuen Kuuselan erityisasemasta toimituksen sisällä.
      Minä en pysty millään käsittämään, mistä tässä oikein on kyse. Mikä panee etsimään virheitä toisten töistä vuosikymmentenkin takaa? Halveksittavaa toimintaa! Miksi tyytymättömät eivät uskalla tulla esiin?
      Kateus, kosto, "setämiehet alas jalustalta, nyt on meidän vuoro" vai mitä?
      Myös muita feature-juttuja kirjoittaneita, esim. edesmennyttä Esa Keroa, on alettu kyseenalaistaa.

      Kirja kertoo sydämellisestä, työtään intohimoisesti tehneestä toimittajasta, joka kirjoitti lempeitä juttuja ihmisiä arvostaen, oli seikkailunhaluinen, idearikas ja rohkea.

      Kun valitukset ja aamulehden järeä reagointi niihin tapahtuivat juuri Kuuselan jäätyä eläkkeelle ja julkaistua kiinnostavan muistelmateoksen, niin ei voi välttyä ajatukselta, että siellä on henkilöitä, jotka ovat ottaneet nokkiinsa.

      Valehtelusta syyttäminen on toimiva ase, koska suomalaiset arvostavat maailman luotettavimpiin kuuluvaa lehdistöään.
      Kun kohu on nostettu, sitä on vaikea sammuttaa, vaikka jossain ilmoitettaisiinkin, että tässä on paljon melua tyhjästä (William Shakespeare, Much Ado About Nothing - heh, lähde mainittu...).

      Kuuselalla oli jo sovittuna kirjastohaastatteluja ja odotti varmaan tapaavansa pitkäaikaisia lukijoitaan. Niitäkin peruttiin.
      Toivon, että Kuusela kutsuttaisiin kaikille syksyn kirjamessuille!

      Poista
    2. Korjaus: Esa Kero elää, sekoitin Ilkka Malmbergiin. Ilkka Malmberg oli myös hyvä feature-juttujen kirjoittaja.

      Poista
    3. Olen kanssasi samaa mieltä!

      Poista
  2. Pahin rikos, jonka Suomessa voi tehdä, on kuvitella olevansa jotain. Sitä ei ikinä anneta anteeksi. Eikä sitä tarvitse edes tehdä - riittää, että on toisten kuvitelmissa saattanut ehkä kuvitella olevansa jotain, vaikkei olekaan koskaan sanonut niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin!
      Myös esimiesten ja asiakkaitten kiitos on erittäin vaarallista. Mikään itseironia ja toisten kehuminen ei pyyhi pois suosion lyömää leimaa kollegoitten silmissä. Sama kuin "hikareitten" vaino koulussa, peitä osaamisesi hyvä lapsi!

      Poista
  3. Hyvin puolustettu ajojahdin kohteeksi joutunutta! Matalamielistä kyttäilyä, todella lapsellista ja tosikkomaista myös. Kannatan Lissun ajatusta, pitäisi julkaista isommin tämä kirjoituksesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kyllä tämä on vain blogijuttu.

      Haluan lukea ne 30 juttua, joihin on lisätty selitykset. Katson, olisinko lukenut ja ymmärtänyt lukemani ilman opastusta. Uskon, että olisin. Pitää käydä tutkimassa, miten lyhyeksi aikaa voi ottaa digilehden.

      Mietin, miten jonkun mieleen tulee tämmöinen ilkeily ja tässä tilanteessa. Jos joku olisi minun eläkkeelle jäämiseni yhteydessä alkanut kaivaa esiin kaikkea missä olin hänen mielestään tehnyt väärin ja ollut huono opettajana, niin... en pysty edes kuvittelemaan.

      Poista
  4. seuraava mielipide sisältää subjektiivisia näkemyksiä ja palvonnan tunteita:

    kuusela on minulle samanlainen fanituksen kohde kuin esa kero ja ilkka malmberg. kaikkien juttuja olen lukenut vuosikaudet, kaikkien jutuissa on vahva persoonallinen vire, viisaan sanomisen riemu ja avarakatseinen ymmärrys.

    kannatan alan eettistä normistoa, esim. sitä, että toimittaja ei saisi fabuloida sellaisissa aiheissa, joita koskevan tiedon antaminen on tärkeää. samaan aikaan minua hymyilyttää aamulehden tilaaman selvityksen koomisen mairea viittaus kuuselan epärehellisyyteen.

    itse näen kuuselan kirjoituksissa suuren eettiseen vastuuntunnon. en osaa pahastua hänen sepitteistään varsinkaan kun ajattelen kuinka paljon rihkamaa ja jonninjoutavaa tiedon sälää journalismin joukosta parhaillaankin löytyy. kärjistyksen, taivastelun ja paheksunnan tehokeinoista puhumattakaan.

    liikutuin kun kirjoitit että "kirjailija tahar ben jellounin romaani seitsemäs portti sai kuuselan luopumaan selkeästi ja lopullisesti kaikesta ilkeilevästä kritiikistä, jota hän oli aiemmin ihaillut joittenkin toimittajien tyylikeinona."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvästi tässä on johdateltu ajattelemaan, että Kuusela on uutistoimittaja, joka on vetänyt mutkia suoraksi ja ollut epätarkka työssään. Kyse on aivan muunlaisista lehtijutuista, mutta sitä puolta ei ole tuotu niinkään esiin.
      Ei myöskään ole otettu huomioon sitä, että eri vuosikymmeninä on ollut erilaisia trendejä, Aamulehdessäkin erityinen Valo-liite.

      Lainaus tuosta Tahar Ben Jellounin vaikutuksesta nuoreen toimittajaan:
      "Matkalle ei oteta epäilyä eikä ivaa.
      Lause iski tajuntaani kuin Lelu Ojansivun hyppysyöttö liberon otsaan. Ymmärsin kirkkaasti ja lopullisesti, etteivät epäily ja iva olekaan elämän, edes journalismin, korkein saavutus vaan estävät perille pääsemisen.
      Ja mitä siellä sitten on, perillä?
      Rakkautta, ymmärrystä, lohtua, yhteishenkeä, kolmen miehen torjunta, täydellinen passi, uhrautuva tiikeri, virheen tunnustaminen, onnistunut lause, joka ei ketään loukkaa vaan kaikkia ilahduttaa."

      En ymmärrä noita urheilutermejä, mutta se ei haittaa. Tämä kuulostaa kauniilta.

      Poista
    2. Kävin lueskelemassa kaikenlaista Aamulehden sivuilta (otin digilehden lyhyeksi aikaa).

      Selvitystyön tehnyt korostaa myös sitä, että suomalainen journalismimikäsitys on kaventunut ja verkossa erilleen julkaistut jutut yhdenmukaistuneet. Printtilehdissä näki/näkee jo lehden kokoonpanosta, mikä on mitäkin.
      Varovaisuuteenhan tämä johtaa ja kaiken värikkäämmän katoamiseen. Kirjoitetaan lyhyesti ja selkotyylisesti, ettei vain tule väärinkäsityksiä.

      Journalisti-lehdestä luin, että Matti Kuusela keskittyy nyt näytelmäkirjailijan työhön, taisi olla parikin näytelmää tekeillä.
      Hyvä! Siinä ei varmaan vaadita niin tiukkaa totuudenmukaisuutta - tai mistä senkään tietää...
      ”Journalismin luulen jättäväni lopullisesti selkäni taakse. En näköjään ole kelvollinen journalisti, vaan minulla on väärää mieltymystä runouteen”, Matti Kuusela sanoo.

      Poista
  5. Älyttömän kiinnostava aihe ! Journalismi 💜 Luen ajan kanssa kun ennätän. Tulin kertomaan että Repolainen laittoi kirjoitti (sateenkaari)kommenttisi perään minun blogissani tämän: " Tästä värihaasteesta ei voi koskaan myöhästyä.... aina ja ikuisesti voimassa.Värin etsiminen elämästään on jotenkin niin voimaannuttavaa... itse olen kokenut sen niin ja mikä vielä voimaannuttavampaa, kun värihaaste on saanut tällaisen suosion = on ollut enemmän kuin ihana käydä katsomassa mitä, miten kukin värejä kuvaa/tulkitsee.... ollut opettavaista ja piristävää. KIITOS TEILLE!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värihaaste on erittäin inspiroiva. Toteutan sen tulevaisuudessa.
      Minulle sopii yksi haaste kerralllaan, kun paneudun aina niin syvästi kaikkeen.

      Journalismi on erittäin kiinnostava aihe varsinkin nyt, kun se on muutoksessa. Yhä enemmän siirrytään digiin.
      Minulla on perhepiirissä kaksi lehti-alan ihmistä, tuottajia. Heidän kauttaan myös seuraan ajan muutoksia.
      Onhan siinä työtä kun pitää tuottaa juttuja sekä printtilehteen että nettisivuille ja varsinkin sanomalehdissä tahti on todella nopea.

      Poista
  6. marjatta

    totta. suomalainen journalismi ei juuri yllätyksiä tarjoa. jos ei ole tarkkana, ne yllätyksetkin tahtovat hukkua somehumuun. juttujen yhdenmukaistuminen on hirveän murheellista, nopea pintajournalismi samoin. ehkä se on niin, että varovaisuus ja väärinkäsitysten pelko kurittaa tomittajaa.

    kaipaan sakari määttäsen ja heikki aittokosken tyyppisten toimittajien silminnäkijäreportaaseja, jotka valistavat kansaa, antavat ihanteita ja kaivavat yhteiskunnallisia epäkohtia ja parannuskeinoja niihin. molemmat loistavia sanankäyttäjiä - hyviä esimerkkejä siitä, millainen ase sana voi olla.

    ps. "onnistunut lause, joka ei ketään loukkaa vaan kaikkia ilahduttaa". en tiedä tulisiko siitäkään mitään, jos toimittajat olisivat koko ajan kovin sensitiivisiä ja reiluja.

    nyrkkisääntönä voisi olla ehkä se, että jos jollakin on paljon isoa valtaa, hänen pitää kestää isoa ja kovaa kritiikkiä. pienen ihmisen voisi kritiikiltä säästää.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että digitaalisuus on se, mikä on eniten muuttanut lukemisen tapaa. Kun luetaan irrallisia juttuja tai vain osia niistä, niin eri lajien erittelykyky häviää. Sääli!

      Maria Lassila-Merisalon selvityksessä on myös tämä huomio:
      "Espanjan- ja portugalinkielisissä maissa julkaistaan tänäkin päivänä crónica-lajityyppiin kuuluvia juttuja, joiden määritelmä on lähellä Kuuselan tekstien tyypillisiä piirteitä. Suomalaisessa journalismissa Kuusela sijoittuu samalle jatkumolle Helsingin Sanomissa työskennelleen Esa Keron kanssa: molempien tekstejä sävyttää humanismi ja tarkkanäköisyys."
      Jossain siis vielä hyväksytään värikkäämpi tyyli.

      Joo, kyllä purevuuskin on tarpeen.
      Kuusela on kiltti toisin kuin esim Jyrki Lehtola, joka sivaltelee nimellä tunnettuja ihmisiä kuten jossain roustaus-tapahtumassa. Hänen ja Tuija Siltamäen yhdessä kirjoittama Sinä riität on kyllä todella hauska.
      Sanna Ukkolalla on välistä hyviä ilkeitä juttuja, välistä aivan kamalia.

      Poista
  7. Hieno kansikuva. Minusta koko juttu on ollut omituinen. Miksei faktaa voi keventää omilla jutuilla? Kuka jaksaa lukea pelkkää faktaa, no minun mieheni ainakin, mutta minä en. On kyllä seurattu tätäkin uutisjahtia miehen kanssa sillä mielellä, että eiköhän Suomesta löytyisi ihan kunnon rikollisia ja väärintekijöitä ja epäkohtia, joista tehdä juttuja, eikä tehdä jutuista juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, älä muuta sano!

      Olen nyt lukenut kymmenittäin Kuuselan kolumneja ja muita juttuja, osassa lisättyjä selityksiä, jotka eivät anna mitään lisää lukukokemukseen.
      Syynääminen piti varmaan suorittaa, koska kerran valitettiin.

      Poista
  8. Vielä tänne sellainen huomio, että nyt luettuani paljon sekä noita Matti Kuuselan lehtikirjoituksia että hänen haastattelujaan kohun nostamisen jälkeen ihmettelen kahta asiaa:

    1. Otsikoissa toistetaan, että Kuusela tunnusti kirjoittaneensa sepitteitä. Hän ei ikinä käytä sanaa "sepite". Hän on hämmästynyt siitä, että jotkut nyt pitävät hänen runollisia tekstin osiaan sepitteinä.

    2. Moitittavana on pidettu myös sitä, että hän olisi kertoessaan joistain ihmisistä laittanut omia ajatuksiaan heidän ajattelemikseen. ! Mitä nämä nykyiset eri kirjailjoiden biofiktiot Sylvi Kekkosesta, Minna Canthista ja monesta muusta sitten ovat? On aivan yleistä kuvitella myös lehtikolumneissa, mitä Kekkonen sanoisi jne. Olikohan siellä Kuuselalla joku juttu edesmenneen tunnetun henkilön mahdollisista mielipiteistä, jos eläisi tässä ajassa. Ja jos on kyseessä elossa olevan henkilön tapaaminen, Kirsi Kunnas ja Pentti Linkola esim. vielä eläessään, niin valittivatko he silloin aikanaan heille keksityistä mielipiteistä, vai nytkö vasta ihan muut epäilevät, että eipä ole TOTTA! Huoh!

    En näe mitään moitittavaa Kuuselan kirjoituksissa, ja nyt lopetan Aamulehden digin lukemisen. Olen lukenut ihan tarpeeksi ja "tutkimukseni" on tehnyt minusta yhä hämmästyneemmän.

    VastaaPoista