torstai 26. lokakuuta 2023

Heidi Mäkinen, Kuura ja karkaileva isomummo

 



Kiitos mielihyvän tuottamisesta, Heidi Mäkinen! Se maailma, missä Kuura, mummi, isomummo, mummin pihan vanha mies Suomi, Sini-äiti ja paras ystävä Otso elävät on lämmin ja ihmisenkokoinen. 
Kuuran ja isomummon seikkailullaan tapaamat ihmisetkin ovat kaikki hyväntahtoisia junamatkustajista poliiseihin. 

Huumori kirjassa Kuura ja karkaileva isomummo (2023) syntyy sekä tilanteista että henkilöiden persoonasta. Mikä vastustamaton kaksikko, seitsenvuotias, jolla monien sanojen merkitykset ovat vielä hakusessa ja sananlaskuilla kommunikoiva, unohteleva isomummo. Mäkinen on aivan oikein valinnut vanhukseksi ei mummia vaan hänen äitinsä isomummon. Nykyajan isoäidithän ovat täysin elämässä kiinni farkkuineen ja kasvonaamioineen. 

   "Lähdetään kävelylle", mummi sanoo ja antaa isomummolle telineen, jossa on neljä pyörää ja kahvat, joista voi pitää kiinni. Se on rollaattori.
   "Pitääkö käydä vessassa?" mummi kysyy isomummolta, joka pudistaa päätään.
   "Ei yksi pääsky kesää tee", isomummo sanoo.
   "Sananlasku."
   "Mitä se tarkoittaa?"
   "Yhden tapauksen perusteella ei voi tehdä yleistyksiä."
   "Mikä on yleistys?"
   "Mennäänpä nyt."



Kuura etsii isomummon luona vieraillessaan kaukosäädintä,
koska isomummo ei sitä kaihinsa vuoksi löydä, eikä sitä löydä
edes mummi, vaikka hänellä on vain ikänäkö. Isolla pauhaava
televisio ei kaikkia hoivakodin asukkaita häiritse.


Kuvittaja Marja Siira on sisällä Mäkisen huumorissa. Hän on piirtänyt herkällä viivalla kaiken olennaisen. 


Karkulaiset nauttimassa Näsinneulassa kolmen ruokalajin
lounastaan poliisien odotellessa kahvikupin ääressä. 


Mäkinen tietää, mikä lapsia naurattaa. Voi kuvitella naurun määrän meillä, kun luen omalle juuri seitsemän vuotta täyttäneelle pojantyttärelleni, mitä isomummo vetelee ulos käsilaukustaan junalippua etsiessään. 
Suurennuslasi ja etsiväleikit kiinnostavat lapsia, maassa on aina jotain tutkittavaa, kenties aarteita; kaikki on mahdollista. 

Kirja sopii mielestäni leikki-ikäisille ja alakoululaisille sekä itse luettavaksi että aikuisen kainalossa kuunneltavaksi. 
Tätä kirjaa on samalla tavalla kiva lukea kuin Heinähattu ja Vilttitossu-kirjoja, Risto Räppääjiä ja muita joissa on myös aikuisten taso. Kirjailija ikäänkuin vinkkaa silmää aikuiselle, me tiedämme nämä isot ongelmat, mutta esittäkäämme ne lapselle lempeästi. 

Kun isomummo on sairaalassa Kuura huomaa käytävällä kolmenlaisia ihmisiä: puolijuoksua kulkevia sinipukuisia ja valkopukuisia ja "niitä, joilla on päällään roikkuvat pyjamat ja aamutakit, vaikka on keskipäivä". Hän näkee myös ihmisiä lasikopeissa ja miettii heidän rooliaan.
  "Keitä nuo ovat?" Kuura kysyy.
   "Sairaanhoitajia."
    Huoneessa istuu neljä naista. Jokainen tuijottaa tietokoneen näyttöä ja näpyttää näppäimistöään kiivaasti kahdella sormella. Noin siis sairaita hoidetaan, Kuura miettii.


Perheetön vanhaherra Suomi pitää Kuuraa parhaana "sopimussukulaisena", joka hänellä on ollut ja aikoo myös  näyttää sen. Hänellä on tapana vetää hieno hopeaketjuinen taskukellonsa Kuuran kanssa pihapenkillä jutellessaan. 
   "Tämä on oikea kello, eikä se komenna, että lähde liikkeelle tai kerro montako askelta olet kävellyt, niin kuin ne rumat urheilukellot. Olen päättänyt, että saat tämän perinnöksi. Kaiken muun aion antaa linnuille. 
   "Kiitos, tosi ystävällistä."

Elämän ääripäissä tallustavat Kuura ja vanhukset ymmärtävät toisiaan paremmin kuin keskivaiheilla olevat puurtajat. Kuura tajuaa aivan hyvin senkin, että isomummi pitää suolapurkkiaan piilossa hattuhyllyllä, suolaahan on käsketty välttää. Molempia, lapsia ja vanhuksia myös vahditaan, koska he eivät osaa pelätä vaaroja kotoa lähtiessään. 

Heidi Mäkinen on eläkkeellä oleva reumatologiaan erikoistunut lääketieteen tohtori. Hän on  kirjoittanut aiemmin kaksi aikuisten romaania.
Ei saa mennä ulos saunaiholla (blogikirjoitukseni siitä).
Ei saa elvyttää (blogikirjoitukseni siitä)

Mäkisen aikuisten kirjojen tyyli on tunnistettavissa myös Kuura-kirjassa. Siihen kuuluu sympatia ihmisiä kohtaan ilmaistuna lyhyesti, jopa lakonisesti. Aikuisten kirjoissa on leppoisan oloista ironiaa (kyllä, se on mahdollista), lastenkirjassa sen sijaan lempeys korostuu, kuten pitääkin.

PS
Ehkä laitan viikonlopulla tänne loppuun kuvan lukutuokiosta oman pikku "Kuurani" kanssa. Korjaus: hän on jo iso ja pätevä, meillähän on kuvia, joissa hän lukee minulle. Saapas nähdä, mitä huomioita kirjasta kuulen lapsen suusta. Kirjoitan sitten niistäkin.  
 

Lukutuokio 28.10.2023


Lukukaverini mielestä kirjan paras hahmo on - isomummo - koska hän kysyy aina "kuka te olette?"ja puhuu muutenkin kivoja asioita. 
Kuuraa hän haluaa opastaa, että pyrkisi kampaajaksi, ei poliisiksi. 



12 kommenttia:

  1. Voi kiitos. Tämä oli ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, ihana!
      En pidä lastenkirjoista, joissa lapsia valistetaan maailman pahuudesta, Heidi M ei sellaiseen sorru, vaan luo maailman, jossa on hyvä olla, vaikka jotkut meistä eivät ihan kaikkea vielä ymmärrä ja jotkut ei enää.

      Poista
  2. olen kade kaikille niille, jotka osaavat kirjoittaa kirjoja lapsille. jos saisin hyvältä haltialta yhden toivomuksen, toivoisin sitä kykyä. saisin fabuloida oikein villisti ja pidäkkeettömästi vaikka siitä, miten lapsi haluaisi saada kissan, mutta vanhemmat epäävät tämän ilon kolkosti.

    lapsuuteni aikaisissa saduissa paasattiin otsa kurtussa, nyt on onneksi toisin ja lastenkirjallisuudessa riittää asuinsijoja. henkilökohtaisesti innostun monikerroksisuutta sisältävästä huumorista. pidän esim. siitä, miten tyhmät aikuiset peitotaan kerta toisensa jälkeen.

    ps. onnea heidille, kuuralle ja isomummolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villisti ja pidäkkeettömästi - just niin. Lapset nauttivat ilkikurisuudesta ja siitä, että heidät kuvataan vahvoiksi kuten Peppi Pitkätossu tai Vaahteramäen Eemeli, jota kyllä kurmotettiin, mutta joka aina lopuksi voitti ja jatkoi tottelemattomuuttaan ja villien ideoittensa toteuttamista.

      Poista
  3. MM
    mie oon nyt kahen lastenkirjan putkessa. Ihan harmittaa kun näitä ei tule luettua enemmän.
    Miten paljon niistä saakaan aikuinen itselleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa todellakin.
      Terveiset junasta. Oltiin U:n kanssa "kirjabrändäyksen hornankattilassa" eli kirjamessuilla. Termin kuulin eräällä ständillä haastattelijalta.
      Nyt kohti omaa rauhaa...

      Poista
  4. Ihastuttavan oloinen kirja :) Mummeilla on lämmin paikka sydämessäni, olin mummini kanssa todella läheinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä onnekas! Harvalla on lähellä asuvat isovanhemmat.

      Poista
  5. Ihana kirja kerta kaikkiaan. Tuohan pitää hankkia ja lukea 6v. Kiiran kanssa. Eräässä esikouluryhmässä oli Kuura-niminen tyttö. Ajattelin, että onkohan hän ainoa Kuura-niminen tyttö Suomessa, kun en ollut ennen kuullutkaan. No nyt on Kuura päässyt kirjan päähenkilöksi. Hienoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusissa nimissä on paljon luontonimiä ja sellaisia joita annetaan sekä tytöille että pojille. Kuura on yksi näistä.
      Kiira on suomalainen muoto muualla käytetyistä nimistä Kira ja Kyra. Kiera ja Ciara lienevät saman nimen muunnoksia.
      Tämän kirjan Isomummon nimi on Heljä, minusta erittäin kaunis nimi.

      Poista
  6. Kiva, lämminhenkinen ja viihdyttävä. Minulle oli oma isoäiti aikanaan läheinen ja tärkeä ❤️ Kävin aina hyviä keskusteluja hänen kanssaan.

    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa toivotan sinulle, Rita!
      Minulla kävi niin, että ikään kuin menetin isoäidin, kun äitini kuoli ja isoäidin piti ryhtyä vanhoilla päivillään huolehtimaan kokoaikaisesti meidän perheestä, jossa hänen oli tarkoitus olla jo sivussa nauttimassa vanhan emännän ja mummin roolistaan. Isoisälläni sen sijaan oli aina aikaa ja hänen sylissään muistan istuneeni keinutuolissa niin paljon kuin halusin.
      Muistan Mamman aina kärttyisenä toisin kuin pikkusiskoni, joka on sanonut, ettei sen mahtavampaa tyyppiä olekaan.

      Poista