Joka joulun alla alkaa mielipidepalstoilla ja kolumneissa olla kirjoituksia siitä, miten joulun ylettömyys on turmiollista ja miten me kaikki olemme liikakuluttamisen vankeja ja kärsimme siitä. "Mikään ei enää tunnu miltään. Tilalle jää tyhjyys." (HS mielipidepalsta, su 11.12. 2022, Tiina Helin, yhteiskuntatieteiden maisteri, Tampere)
Mitenkähän minä en sukulais-, ystävä- ja tuttavapiirissäni ole tavannut ketään, joka olisi turtunut liikaan kuluttamiseen ja lääkitsisi ahdistustaan kuluttamalla lisää. Kaikilla läheisilläni on edelleen paljon sellaista aineellista hyvää, tarpeellista, mitä tavoitella ja mistä unelmoida - joulurauhan ohella.
Kenelle ja kenestä nämä ylimieliset kirjoitukset oikein ovat?
"Vaikka tämä tuntuisi saivartelulta kaiken isomman mittaluokan luonnonvarojen tuhlaamisen rinnalla, väitän, että globaalisti lahjakulttuuri on yksi haitallinen kuluttamisen muoto." (HS mielipidepalsta, 11.12.2022, Helena Mäkelä, yhteiskuntatieteiden maisteri, Jyväskylä)
Tuo todella on saivartelua ja kylmä mielipide. Lahjan antaminenhan on lämmin rakkauden osoitus ja välittämisen muoto. Toisen huomioiminen on ollut lahjan idea kautta aikojen, miksi se nyt olisi muuksi muuttunut. Lahjat tuovat osaltaan arkeen juhlan.
Annan jouluna lahjoja 17 + yhdelle. Se yksi olen minä itse, kiitän itseäni ahkeruudesta tontun tehtävissä. Tunnettehan laulun Tontun tehtävät (.. On niitä seitsemän, seitsemän tontun tehtävää, ne luetelkaa...) Minulla niitä tehtäviä on paljon enemmän joulun alla - ja ne on kaikki kivoja, varsinkin lahjojen suunnittelu, ostaminen ja paketoiminen.
Yksi jouluklisee, jonka haluan kumota on se, että ihmiset törmäilisivät vihaisina ja rasittuneina kaupoissa joulun alla. Olen huomannut, että joulu tuo iloa ja innostusta lahjojen ostajien silmiin. Ihmiset ovat myös puheliaampia joulukaupoilla. Näen joulun (myös sen kaupallisen) tuovan iloa harmauden keskelle.
Charles M Schulzin Tenavat-kirjan Joulu on yhdessä olon aikaa kuvat ja mietteet ovat niin hauskoja ja osuvia. Yksi omasta poikatriostani mietti juuri tuota yllä olevaa asiaa aika isona kaverina ja päätyi siihen, että kyllä hänestä edelleen lahjan saaminen on kivampaa kuin antaminen ja että ehkä hän on vielä lapsi sitten.
Kyllä aikuisellakin on pieni jännitys lahjapakettia avatessa. Onko kova vain pehmeä paketti? Voi, mitä ne tontut ovatkaan minulle keksineet?
Näissä hyveellisten ihmisten lahjojenkieltämisneuvoissa hyväksytään vain aineettomat lahjat, joita on kahta sorttia.
Nro 1: Voi kutsua lapsen yökylään ja aikuisen kahville ja voi luvata lähteä kävelylle, antaa "lahjaröykkiöiden sijaan lahjaksi lämpöä, rakkautta ja yhdessäoloa". Voi yhden kerran, eikö näitä nyt anneta muutoinkin ja molemminpuoliseksi iloksi! Yhtä hyvin voisi ilmoittaa, että juu, laitan edelleen ruokaa teille perhe, olkaa hyvä siinä teille joululahjanne! Eivät lahjat ja yhdessäolo ole mitään toistensa vastakohtia. Sillä että puhutaan yhdessäolosta lahjojen sijaan vihjataan, että lahjoja antavat ihmiset korvaavat niillä rakkautta eli lahjovat läheisiään olemaan tyytyväisiä kiireiseen tyyppiin, koska törsäähän tämä sentään minun vuokseni. On tietenkin ihan oikeitakin aineettomia lahjoja, kuten teatterilippuja ja lahjakortteja, mutta nuo "lupaan tiskata" -tyyppiset eivät minun mielestäni ole lahjoja ollenkaan.
Nro 2: Eri hyväntekeväisyysjärjestöjen toisenlaiset lahjat, eli ilmoitetaan lahjan saajalle, että olen lahjoittanut sinun puolestasi köyhälle kenialaiselle perheelle vuohen tai nepalilaiselle lapselle koulupuvun. Nämä ovat ihan hyviä lahjoja omasta puolesta annettavaksi ilman että siinä vie lahjan keneltäkään muulta ja että kauheasti mainostaa omaa jalouttaan missään. Asia on hoidettu oikein myös, jos joku on pyytänyt niin tekemään, mutta yllätykseksi en tällaista lahjaa suosittele.
Erityisen röyhkeää minusta kielteisyyden glorifiointi ja hyvinvointiin kyllästymisestä puhuminen me-muodossa on siksi, että keskuudessamme on paljon niitä, joilla on hyvin vähän mitään. Onhan sellaisen henkilön helppo kieltäytyä, jolla on ollut aina kaikkea paljon, mutta olisi kohtuullista, että hän puhuisi vain omasta puolestaan. Ehkä näin puhuvat katsovatkin itse hallitsevansa nämä hommat ja olevansa siksi hyviä holtittomien valistajia.
Miten yhteiskuntatieteilijät voivat olla niin sokeita kansan kerroksille?
Vai onko tuo hoku liiasta ja ylettömästä vain muodikasta "näin kuuluu nyt ajatella" -puhetta?
Edellisen kerran moralisoivaa joulun kieltämistä tapahtui 70-luvulla, jolloin korostettiin sitä, että ei saa juhlia, kun kaikilla ei ole maailmassa yhtä hyvin.
Askeettisuutta arvostava voi aivan hyvin elää omalla tavallaan, mutta moittiva asenne ja ihmisten syyllistäminen siitä vähästä millä he joulumieltä itselleen ja läheisilleen järjestävät on loukkaavaa ihmisten enemmistöä kohtaan.
Olin juuri yhdellä tonttureissulla Satakunnassa. Mielenterveysihmisten ryhmäkodissa asuva siskoni antoi minulle joulukortin, jonka taakse ei ole kirjoitettu mitään. Mielen sairaus saattaa olla niin kokonaisvaltainen, että se vie kyvyn kirjoittaa. Ihanin toiselta pikkusiskoltani kerran "muuten vain" saamani lahja on pieni pyyhe, jossa lukee "Kuinka ihmiset selviävät elämästä ilman siskoa".
Vielä on ennen aattoa kaksi tonttukeikkaa eri kaupunkeihin. Hyvällä mielellä, antamisen iloa tuntien. Uskon, että palaan mukanani salaperäisiä paketteja kuusen alle sijoitettavaksi.
Tiedostavat (nykyään sanotaan hereillä olevat, woket) ihmiset puhuvat lahjojen vaihtokaupoista ja siitä, että me jäsennämme elämäämme vain kuluttamisen kautta ja että meidän elämässämme kaikki on kaupan, luonto ja ihmisetkin. Näinhän asia ei "meillä" ole.
Luulen, että ehdin piipahtaa täällä blogissa ennen joulua, joten ei nyt vielä mitään toivotuksia.
Miten siellä lukijoissa - miten suhtaudutte lahjoihin? Onko lahjat vaikea, hermoja koetteleva asia vai lämmin perinne? Onko suomalainen joulu mielestänne liian yltäkylläinen?
Seuraavana aamuna, ma 19.12.22
Aamun lehtien lukutuokio tuotti mieluisan yllätyksen, kun HS:n Muut lehdet -palstalla kahden lehden päätoimittajat tukevat kantaani siitä, että lahjoissa välittyy hyväntahtoisuuden sanoma ja pehmeät arvot. Lahjakulttuuri liittyy hyvän kaipaamiseen.
Jaakko Heinimäki, Kirkko ja kaupunki: "Tarina Joulupukista elää ja voi hyvin, koska se on merkityksellinen. Se välittää meille samoja arvoja kuin jouluevankeliumi: hyväntahtoisuutta, avuliaisuutta, iloa."
Paavo J. Heinonen, Kaltio: "Lahjan hankinta voi olla kaupallinen transaktio, mutta sen antaminen on epäkaupallinen, antikapitalistinen teko. (- -) Lahjatalous halutaan siis sekoittaa 'lahjontaan', jotta ihmiset kokisivat sen epämiellyttävänä ja likaisena."