Aino Kivi, Joutonainen

 

Seksistä joutuu aina maksamaan, ajattelen, kun herään sen työhuoneella ja huomaan nukkuneeni pommiin koulunkäyntiavustajan töistä. (- -) Ei se ole minun tyyppiäni, armoton nörtti, mutta nappasin silti kaverin. Se vaikutti riittävän epätoivoiselta.

Aino Kivi on kirjoittanut kirjan, joka on päällisin puolin kevyt, mutta kevyen kuorrutteen alla on isoja teemoja. 
Joutonainen kertoo Annusta, joka ei osaa asettua paikalleen, vaan hyppii pätkätyöstä toiseen ja asuu kavereitten ja puolituttujen nurkissa siirtäen omaisuuttaan kangaskassissa kämpästä toiseen. Myös miessuhteet ovat lyhyitä ja pinnallisia, kunnes hän jumittuu varattuun mieheen, joka ei koskaan edes lupaa hänelle mitään oikeaa suhdetta. Siinä ohessa Annu sohii sivuun tavaratalon kausityössä joulupukkihommissa tapaamaansa nuorempaa miestä, jolle pelkkä ystävyyssuhde ei riitä. 
Annun ainoa pysyvä ja rehellinen ihmissuhde on veli, joka yrittää patistaa häntä johonkin pysyvään ja turvalliseen.  

"No, mut kai säkin haluisit jotain? Uran? Rahaa? Hei kato mua, mitä sä oikeen haluut? Haluutsä perhettä? Puolison? Talon? (- -) Että sä tietäisit missä oot puolen vuoden päästä? Eikö sulla oo horisonttia tulevaisuuteen?"
Veljen joulusaarna uuvuttaa. Haen kaapista palan saaristolaisleipää ja lätkäisen suolakurkun Tartexin päälle. Mussutan vastalauseen.
"Mikä sua vaivaa? Miksi et usko, että mulla on kaikki hyvin näin? Mä en haluu mitään enempää."
"Etkö tosiaan?"

Annu arvostaa vapautta ja veli vakautta pikkutarkkuuteen asti. Niin vastakohtaisia kuin heidän elämänmuotonsa ovatkin, ne ovat lähtöisin samasta tilanteesta, lapsuuden turvattomuudesta ja nuoren aikuiselämän orpoudesta. 

Annua irrallisuus, johon liittyy köyhyys ja epävarmuus ei hänen rehvakkaista puheistaan huolimatta kuitenkaan tee onnelliseksi.
Mieli tekisi matkustaa, mutta rahaa on vain lentoasemalle asti. 
Tarrautuminen mahdottomaan rakkaussuhteeseen muuttuu Annulla pakkomielteeksi ja välillä hän tajuaa itsekin olevansa vaarallisen pohjalla. Hippielämä pohjoisessa kylmässä maassa rikkinäisissä maihareissa ei onnistu kuten jossain Kaliforniassa. "Hippi" on tässä vanhentunut sana, tiedän, mutta mikä olisi parempi? Tulee mieleen Aikuiset-sarjan nuorten maailma, jossa sitoutuminen ja pysyvyys ovat vaarallisia ja vältettäviä asioita. 
Annu kokee myös yhteiskunnallista epätasa-arvoisuutta ja katkeruutta itseään paremman taustan omaaviin, jotka ovat vanhempiensa avulla osanneet valita sopivia kouluja ja saaneet vakituisia työpaikkoja jo ennen valmistumistaan samaan aikaan kun hän on hakenut hanttihommia henkilöstövuokrauspalvelun kautta. 

Yksi niistä on julkaissut kirjan, jossa kertoo juoruja itsestään. Sitä nimitetään romaaniksi, mutta kuulemma kaikki on totta; nettideittailu, sukupuolitaudit, abortti ja itsetuhoiset ajatukset. Lehdissä se on julistanut, kuinka naisen seksuaalisuus kuuluu vain naiselle itselleen. Kumma kyllä, tämän naisen seksuaalisuus tuntuu kuuluvan kaikille, myös niille, joita asia ei kiinnosta. 

Annun silmin näemme somemaailman ja eritoten julkkisnaisten sometilien onttouden. Kaiken turhuuden huippuesimerkki on varatun miehen vakityttöystävän sisustusputiikki ja sen mainostaminen sometilillä. Annu kutsuukin putiikinpitäjää nimellä Romukauppias.  

Joutonainen-romaanin takakannessa sanotaan, että kirja on "irrallisten sukupolven kuva". 
Jään miettimään tätä. Mielestäni hyvin monet nuoret nykyään elävät kuitenkin erittäin konservatiivisesti ja turvatusti verrattuna esim. omaan sukupolveeni. 
Työpaikoista on nykyään enemmän kilpailua kuin joskus ennen, mutta yhteiskunnan turvaverkko on aina läsnä, minkä voi ilolla todeta näin itsenäisyyspäivän alla. 
 
Joutonainen on Aino Kiven toinen romaani. Ensimmäinen Maailman kaunein tyttö (klik) oli HS:n kirjallisuuspalkintoehdokkaana.

Onnistuneesta kansikuvasta kiitos Anna Makkoselle!